Perinteiset tanssit ovat saaneet raikasta ilmettä Antti Järvelän railakkaissa sovituksissa ja Hanna Poikelan sommitelmissa.



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Nuorison Leikkejä -kirjan ohjeet pohjalta sommitellut Petri Hoppu

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina

Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota.

NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma

Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen kävellään parijonossa piirin kehällä vp 24 askelta. (yht. 4x8)

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt

PISPALAN SOTTIISI 2016

Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen

Purkkikset ovat yleisöstä katsoen vasemmalla puolella oleva kuvio ja Hippikset oikealla puolella.

#SITYLLÄ D-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi #MESTOILLA

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

käsi kädessä, kädet käsissä, peukalo-ote, piiriote, portti, kättelyote piiri, paripiiri, jono, parijono, vapaasti tilassa, avorivistö

TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi VILAUSVALSSI

Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

Leskisillä. Pispalan Sottiisi 2018 Taitotaso A Kor. Jutta Wrangén

MERTEN AALLOILLA, PIENISSÄ PIRTEISSÄ JA KOTIKOIVUN JUUREEN LASTEN LEIKKIOHJELMA

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

LANKAKERÄ NEULOMINEN

1. Aloitusliike Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille Valkoinen kurki levittää siipensä...6

3. Katse kääntyy 90 astetta oikealle, siis 45 astetta rintamasuunnasta ja vielä 90 astetta takaisin vasemmalle.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Liikkeitä joka lähtöön

ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin

C-tytöt, omatoiminen jakso

6. kyu. 5. kyu. aihanmi katatedori ikkyo omote etujalalla liikkeelle ura takajalalla liikkeelle ei saa työntää kädellä

Liikkeitä joka lähtöön

Sandokai Aikido Jo-katat

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

KARJALAISEN MUSIIKIN TEEMAVUODEN 2013 LAULULEIKIT

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

2x8 polvien joustot 2x8 jousto-täpit rummuttaen jalkapohjilla lattiaan, lantio keinuu mukana

Liikkeitä joka lähtöön

Möbiuksen nauha. Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä, teippiä, sakset, värikyniä, liimaa ja värillistä paperia

TALVEN TAIKAA A-TAITOTASO Koreografia ja laulun sanat: Kaisa Alatalo Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi 1. TALVIMARSSI ASKELIKOT

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

Lajitekniikka: venyttely

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

Muodon 3. osa. liike lantion

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

Voima. Sivu 1. Sykki B-pojat kesä 2017

Loppuverryttely salissa

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry

Nuorten Liiketaitoharjoittelu

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

Liikkeitä joka lähtöön

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikkeitä joka lähtöön

HARJOITUSOHJELMA, HJK C

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Laitilan Jyske ry Toimintakäsikirja


LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

Lihashuolto. Venyttely

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET

Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa.

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.

3. Koordinaatioharjoittelu:

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

Lisää toiminnallista voimaa

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

( 29 LIIKETTÄ / 2.GUP / PUNAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

LIPPUPALLODEMO 90min 1

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A1 Kyykky + luistelukyykky s. A2 Lantionnosto s. B1 Varpaiden kastelu s

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ!

Minuuttivälipalat vuotiaille

Kunto-ohjelma amputoiduille

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

4VENUS WARM UP. Bruno Mars: Just the way you are

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

Kuntopalloharjoituksia

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

1. Seiza - rei - hidari gedan gamae (hidas) - hidari chagukan - hidari chudan gamae (oikea jalka liikkuu vasemman kautta oikealle).

Alkulämpö salissa. 1) Alkulämpö 12 min. Lämmittely 3 min. Liikkuvuus, pikkuhyppelyt, 4 min

treeniohjelma: Lämmittely

Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu)

Transkriptio:

ILOKERÄILLEN KOULUIKÄISTEN YHTEISOHJELMA Perinteiset tanssit ovat saaneet raikasta ilmettä Antti Järvelän railakkaissa sovituksissa ja Hanna Poikelan sommitelmissa. PUNAPAULA Sisääntulotanssi suuriin sisäkkäisiin piireihin, laulu raikuen. Punapaula on muistiinmerkitty teokseen Suomen Nuorison Leikkejä. Askeleet: juoksuaskel, tytöt aloittaen oikealla, pojat vasemmalla. 1. säkeistö On neidolla punapaula, kun tanssihin käy Käs vartehen kullan solmii hän sen 1-16 Sisääntulo parin kanssa käsi kädessä juosten sisäkkäisiin piireihin 2. säkeistö Miks niin lujalle sä solmit, oi armahani Vai luuletko, että mä karkajan pois Piiri sisään ja ulos: 1-4 Piiriotteinen piiri. 2 hidasta keinuvaa kävelyaskelta ja 4 nopeaa juoksua keskelle, polkaisten kaksi viimeistä (ha-ni). Kädet kohoavat juoksuilla alhaalta ylös. 5-8 Sama ulos Ristiote: 1-4 Pareittain rinnakkain ristiote edessä, pojan käsi alapuolella. Puolitoista kierrosta ympäri vastapäivään, poika peruuttaa. 5-8 Käsiä irti päästämättä täyskäännös ja pyöritys toiseen suuntaan 3. säkeistö Enhän toki poijes karkaa, oi armahani En erkane ennen kuin kuolemassa Laatat: 1-4 Piiriotteisesta piiristä pareittain käännös laattana kädet käsissä kohotettuina ulkopiiriin poika peruuttaen. 2 hidasta keinuvaa kävelyaskelta ja 4 nopeaa juoksua keskelle, polkaisten kaksi viimeistä (ha-ni). 5-8 Sama takaisin, mutta tyttö peruuttaa Portit: 1 Pojat astuvat askeleen keskelle kohottaen kädet etukautta porteiksi 2-4 Tytöt juoksevat oman parin ympäri vastapäivään pitäen kiinni vyötäröltä 5 Tytöt nostavat kätensä takakautta porteiksi 6-8 Pojat kiertävät oman parin ympäri myötäpäivään pitäen kiinni vyötäröltä, jäädään paikalleen kurkistamaan omaa paria portista

VENEHESSÄ VETTEN PÄÄLLÄ Laululeikki kirjasta Suomen Nuorison Leikkejä, sommiteltuna menevämpään muotoon. Ja kaikki laulaa! Intro 1-8 Tyyräys 8 parin piireihin tytön selkä edellä myötäpäivään menevillä lenkeillä. Jäädään pareittain vastakkain piirin kehälle, kädet käsissä, tyttö kasvot myötäpäivään ja pojat kasvot vastapäivään kääntyneenä. Venehessä vetten päällä, venehessä vetten päällä, venehessä vetten päällä tytön kulta seilaa 1-8 Sivuaskeleet vieden kantaa etuviistoon ristiin, neljä kertaa molemmille puolille. Aluksi astuu vasen jalka ja oikea kanta viedään ristin. Tyttö peruuttaa, pojat liikkuvat eteenpäin. Piiri pyörii hitaasti vastapäivään. Kädet käsissä, vartaloa kiertäen kantapääjalan puolelle. Välisoitto 1-8 Hypähtävillä vaihtoaskelilla kohti ja pois parista, sekä puolenvaihto myötäpäivään. Kerrataan päätyen lähtöpaikoille piirin kehälle vastakkain. Älä sinä rakas oma kulta, älä sinä rakas oma kulta, älä sinä rakas oma kulta muita enää meinaa 1-8 Köynnösaskeleet (sivulle-taakse-sivulle-polku), vasemmalle, oikealla ja vasemmalle. Kädet nyrkissä vyötäröllä. Viimeisellä neljällä askeleella pyörähdetään myötäpäivään ympäri tytöt ulkopiiriin ja pojat sisäpiiriin. Tuolta tulee tytön kulta, tuolta tulee tytön kulta, tuolta tulee tytön kulta voi sitä onnetonta 1-8 Pojat laukkapolkkaavat sisäpiirin ympäri vastapäivään aloittaen vasemmalla jalalla kädet nyrkissä vyötäröllä. Tytöt tähystävät korkeassa polviseisonnassa vasen polvi lattiassa, tähystys vuorokäsin aloittaen vasemmalla. Seitsemännen polkan jälkeen pysähtyvät ja nostavat tytön ylös kädet käsissä. Välisoitto 1-8 Hypähtävillä vaihtoaskelilla kohti ja pois parista, sekä puolenvaihto myötäpäivään. Uudelleen vaihtoaskeleet kohti ja pois, jonka jälkeen neljällä askeleella pyörähdetään vastapäivään ohittaen vasemmalta parin. Päädytään pojat sisäpiiriin kasvot sisään ja tytöt ulkopiiriin kasvot ulospäin. Kun ei se tiedä kenen se ottaa, kun ei se tiedä kenen se ottaa, kun ei se tiedä kenen se ottaa kun meittiä on niin monta 1-8 Pojilla sivuaskel nousevan jalan läpsyllä (sivulle-eteen-sivulle-läps) sisäpiirissä, tytöillä sivuaskel jalanheitolla kädet helmassa. Viimeisellä neljällä askeleella pyörähdetään myötäpäivään, päätyen piirin kehälle tytöt sisäpiiriin päin ja pojat pariin päin.

Jos minä oisin ryytimaassa, ryytimaassa, ryytimaassa, jos minä oisin ryytimaassa laitimmainen kukka 1-4 Pojilla askel-polku kädet vyötäröllä. Tyttö kiertää hyppyaskelilla oikealla puolella olevan pojan myötäpäivään 5-8 Tyttö kiertää oman parin vastapäivään Välisoitto 1-8 Hypähtävillä vaihtoaskelilla kohti ja pois parista, sekä puolenvaihto myötäpäivään. Kerrataan päätyen lähtöpaikoille piirin kehälle vastakkain. Monen pojan ajatukset, monen pojan ajatukset, monen pojan ajatukset menisivät hukkaan 1-8 Köynnösaskeleet olkavarsiotteessa parin kanssa (sivulle-taakse-sivullepolku) neljä kertaa aloittaen vasempaan kääntyen puoli kierrosta jokaisella askelikolla Outro 1-8 Tyyräys 8 parin piireihin tytön selkä edellä myötäpäivään menevillä lenkeillä. Siirrytään Nauhapolkan kahden parin kuvioihin.

NAUHAPOLKKA eli Nauhis Nauhapolkka on Kisapirtin pirteä polkkatanssi, joka on sommiteltu porukalle, joka osaa tanssia polkanaskeleen eteen ja taaksepäin. ALKUKUVIO: Kahden parin piirit, pojat selkä yleisöön ja tytöt kylki yleisöön. oikea jalka johtaa 1. Piiri ja nauhaportit 1-8 Piiriotteinen piiri pyörii myötäpäivään 8 polkkaa kohotetuilla käsillä yhteensä 2 ja puoli kierrosta 1-8 Portit nauhojen alta. Nostetaan portti vuorotellen, vastapäivään liikkuvat parit aloittavat. Portti nousee kahden polkan välein (1-3-5-7). Edetään 8 polkkaa eteenpäin. 2. Ajo Lähtötilanne: Tytöt kädet lanteilla, nauha oikeassa kädessä, selkä poikaan päin. Poika pitää nauhaa oikeassa kädessä, kädet lanteilla. 1-8 Vastuu: Piiri jakautuu vinottain kahtia ja joka toinen pari lähtee eri suuntaan liikkumaan viereisen parin kanssa. Yleisöstä katsottuna vasemman puoleiset parit kääntyvät kohti oikeaa etunurkkaa ja oikean puoleiset parit kohti vasenta takanurkkaa. Liikutaan 4 polkkaa eteenpäin, niin että keskiparit muodostavat neljän parin rivin. Peruutetaan 4 polkkaa lähtöpaikalle. 9-16 Vaihdetaan paikkaa sivuuttaen vastaantulevan parin oikealta 4 polkalla, vieraalla paikalla täyskäännös kaartaen vastapäivään 3. Ristit 1-4 2 polkkaa eteenpäin tullen vastaparin rinnalle oikealta, kahdella polkalla oikeanpuoleisen parin tyttö pujahtaa nauhojen alta 5-8 Nauharisti pyörii myötäpäivään 4 polkkaa, nauha oikeassa kädessä, vapaa käsi nyrkissä vyötäröllä 1-4 Nauharisti vaihtaa suuntaa, vastapäivään 4 polkkaa, nauha vasemmassa kädessä, vapaa käsi nyrkissä vyötäröllä 5-8 Ristin purku: Aiemmin pujahtaneen tytön pari menee nauhan alta ja muodostetaan neljän tanssijan valjakot, niin että tytöt ovat edessä rinnakkain ja oma pari takana. Nauhat ovat ulkokäsissä parien välillä nyrkissä vyötäröllä, sisäkäsi on vierekkäisen tanssijan kädessä kohotettuna. 4. Valjakot 1-2 Hevonen: Takimmaiset tanssijat piiskaavat nauhalla vauhtia kaksi kertaa, ikää kuin hevosen suitsista. Etumaiset tanssijat kuopivat maata ulkojalalla kaksi kertaa. 3-8 Valjakot liikkuvat: pystysuunnassa olevat valjakot vaihtavat paikkaa kaartaen vastakkaisen valjakon paikalla vastapäivään kuudella polkalla. Vaakasuunnassa olevat valjakot pyörivät itsensä ympäri vastapäivään kuudella polkalla. 1-2 Toistetaan Hevonen 3-8 Valjakot liikkuvat samoin kuin edellä, paitsi vaakaparit vaihtavat paikkaa keskenään ja pystyvaljakot pyörivät ympäri. 5. Tähtipiiri

1-2 Poika ohittaa tytön kahdella polkalla vasemmalta puolelta, tyttö peruuttaa oikealta puolelta 9-16 Tähti: Tähti pyörii vastapäivään 8 polkkaa. Pojat asettavat vasemman kätensä edellisen pojan vasemmalle olkapäälle, nauha on pojan oikeassa kädessä. Tyttö pitää nauhaa vasemmassa kädessä ja oikeaa kättä nyrkissä vyötäröllä. Tähti kulkee kierroksen eteenpäin, jonka jälkeen vedetään diagonaali kaksi paria rinnakkain muodostaen kentällä suuret salmiakkikuviot. Viimeisellä polkalla käännytään vastakkaisriviin oman parin viereen.

RIHMARULLA eli Rihmis Rihmis on ikivihreä kestosuosikki, joka taatusti jää soimaan päähän! Tämän typistetyn version hallintaan tarvitset kepeää polkanaskelta ja iloista mieltä. Johtojalka: vasen Alkukuvio: diagonaalit vastakkaisrivit 1. Vastuut ja puolikättely 1-8 Vastuu käsi kädessä kaksi kertaa kävellen 9-16 Tyttöjen puolikättely polkalla vieraalle 2 polkkaa, vieraan kanssa ympäri takatanssiotteessa vastapäivään 2 polkkaa, paluu puolikätellen omalle parille 2 polkkaa, paripyörintä kädet käsissä myötäpäivään 2 polkkaa 2. Piiri, piirivastuu, kättely 1-4 Tyttöjen sisäpiiri vastapäivään 8 kävelyä kädet käsissä, pojat ulkopiirissä vastapäivään kädet nyrkissä vyötäröllä 5-8 Molemmat piirit vaihtavat suuntaa, vieden lopuksi poikien kädet ristipiiriksi oman parin vasemmalta puolelta 9-16 Piirilyönnit ristipiirissä polkan askeleella kahteen suuntaan, esim. vaaka ja pysty (kenttäkartasta käy ilmi, että ketkä lyö mitenkin päin) 1-16 Piirikättely polkan askeleella seitsemännelle, jonka kanssa mennään ympäri myötäpäivään kahdella polkalla. Samoin kätellään takaisin omalle parille ja lopuksi jäädään vastakkaisriviin pystykuvioon 3. Heitokas 1-4 Vastuu tanssiotteessa kävellen ja paluu takaisin lähtöpaikalle 5-8 Heitto: Poika kohottaa tytön ilmaan, joka ponnistaa vasemmalla jalalla ja laskeutuu maahan oikealle jalalle pojasta etuviistoon vasemmalle. Tyttö menee vastassa olevan pojan luo yhdellä polkan askeleella ja pyörivät kädet käsissä vp ympäri 1 kierros kahdella polkan askeella. 1-8 Paikanvaihto laukkaotteessa: Uudet parit vaihtavat paikkaa laukaten sivuuttaen oikealta 8 laukka-askelta (poikien selät kohtaavat). Samoin palataan takaisin sivuuttaen samalla tavalla. 1-16 Toistetaan vastuut uuden parin kanssa, heitto takaisin omalle parille ja paikanvaihto oman parin kanssa. 1- Poistutaan hyppyaskelilla pitkinä letkoina kentältä