Kolmas Luku. Rautalammin pitäjä 1561 1620.

Kolmas Luku. Rautalammin pitäjä 1561 1620. V. 1561 ilmestyy ensi kerran tilikirjoihin Rautalammin nimi niin kutsuttiin erämaan uusi pitäjä. Tämän nimen sai se eräästä kirkon lähellä, olevasta samannimisestä lammista, josta ennen vanhaan oli otettu rautamutaa. 1 ) Kun seuraavana vuonna Hauhon voutikunnan erämaa oli siihen yhdistetty, kuului siihen koko Pohjois- Hämeen erämaa Maanselästä Jyväskylää myöten. Etelämpänä olevat Sysmän pitäjän takamaat ja Jämsän omilla vierillään olevat takamaat yhdistettiin entisiin pitäjiinsä. Myöskin nykyisessä Keuruun pitäjässä olevat Sääksmäenpitäjän takamaat jäivät edelleen Sääksmäkeen kuulumaan. Sitävastoin se alue, joka oli Maanselän pohjoispuolella oli kohta ensimmäisinä asutusvuosina jäänyt unohduksiin. Uusi pitäjä liitettiin aluksi Hollolan kihlakuntaan,. Padasjoen, Sysmän ja Jämsän voudin piiriin. Mutta jo 1563, jolloin vuotikuntain jako palautettiin entiselleen, siirrettiin se Sääksmäen kihlakuntaan ja pysyi sitte tämän kihlakunnan yhteydessä kau'an aikaa. Kun mainittu kih- 1) Limnell, Disp. De Tavastia, Åbo 1748, s. 35; K, G, Leinberg, Finlands territoriala församlingar, s. 99.

62 lakunta 1640 jaettiin kahtia, yliseen ja aliseen kihlakuntaan, tuli Rautalammin pitäjä, Sääksmäen yliseen kihlakuntaan. V. 1775 läänin uudessa jaossa erotettiin viimein koko Pohjois-Häme Hämeen läänistä; läntinen osa liitettiin Vaasan lääniin; itäinen Kuopion lääniin. Kirkollisessa suhteessa liitettiin uusi seurakunta Viipurin vasta perustettuun hiippakuntaan ja seurasi samoinkuin muut siitä jakaantuneet seurakunnat Viipurin hiippakunnan vaiheita aina vuoteen 1850, jolloin Rautalammin emäseurakunta yhdessä Hankasalmen kappelin kanssa lohkaistiin Kuopion vastaperustettuun hippakuntaan. Muut Rautalammin pitäjästä muodostuneet seurakunnat pysyivät sitävastoin edelleen Porvoon (ent. Viipurin) hippakunnan yhteydessä. Kirkollisen seurakunnan rajat olivat melkein samat kuin hallinollisenkin pitäjän. Ainoastaan neljä kylää pitäjän lounaiskulmalla, jotka olivat lähempänä Jämsää ja olivat ehkä tottuneet käymään siellä kirkossa tulivat kirkollisessa suhteessa kuulumaan Jämsään, vaikka muutoin kuuluivat Rautalammin hallintopitäjään. Mainitut kylät olivat: Hietanerasia, Soukkajärvi, Murajärvi ja Raidanlahti. 1. Asutuksen jatkuminen, väkiluku ja väestön suhteet. Ryhtyessämme nyt tarkastamaan asutuksen vaiheita jälkeen vuoden 1560, ovat pääasiallisimpina lähteinämme vuotuiset tili- ja maakirjat. Mutta näiden ohessa on useilta vuosilta vielä muitakin luetteloita, n. k. apuvero- ja kymmenysluetteloita sekä erityisiä tarkastusluetteloita, joista etenkin viimemainitut myöskin asutuksen selvittämisessä ovat varsin tärkeänä apuna; ne ensiksikin sisältävät paljon sellaisia tietoja, joita ei saa maakirjoista ja toiseksi niiden luotettavuus jo niiden syntyyn nähden on suu-

63 rempi kuin voudin tekemien maakirjojen. Ne ovat siis mittana myöskin voutien antamien tietojen tarkkuutta arvosteltaessa. Koska voutien taitamattomuus ja epärehellisyys on tullut sananparreksi, lienee paikallaan asettaa maakirjojen ja tarkastusluetteloiden tiedot muutamilta vuosilta vertailun vuoksi rinnakkain, jotta jokainen voi itse nähdä minkä verran noihin voutien antamiin tietoihin on luottamista. Kuten yllä olevasta vertailusta näkyy, on maakirjojen ja tarkastusluetteloiden tiedot koko lailla eroavia; niin

64 on varsinkin jousien suhteen laita, joiden lukumäärää olikin vaikeampi saada selville. Sitä vastoin verojen ja savujen määrät vastaavat lähemmin toisiaan. Tällaisten lähteiden avulla käymme nyt asutussuhteita selvittelemään. Asutuksen laveutta ja tiheyttä eri vuosina osottaa kylien ja savujen määrä. Siitä saamme tietoja Liitteestä II. Yleissilmäyksen väkilukuun ja väestön suhteisiin antaa Liite III. Niitä käymme nyt erikoiskohdissaan tarkastamaan. Otamme ensin verotilalliset puheeksi. Verotilallisten lukumäärän vaihteluita valaisee seuraava taulu: ') Vuosi Savuja Jousia 1560 115 1565 158 238 1568 166 234 1577 181 260 1581 151 216 1584 151 155 1589 184(180) 229 1593 191 235 1595 183 247 1597 183(180) 219 1598 203(192) 233 1601 192(185) 252 1602 194(124) 139 1603 194(78) 97 1606 185(169) 193 1614 201(194) 187 1621 262(243) 246 ') Kaikki taulussa olevat numerot ovat otetut tili- ja maakirjoista. Savujen sarekkeessa sulkumerkkien sisällä olevat luvut on saatu

Me näemme savuluvun suuresta lisääntymisestä, että ulkoapäin siirtyminen on vielä ensimmäisinä kahdeksana vuonna 1560 jälkeen ollut varsin vilkas. Vielä tämänkin jälkeen vuoteen 1577 on savujen luku kasvanut; mutta siitä aikain aina vuoteen 1581 menee se pitkin askelin, alaspäin ja pysyy sitte useampia vuosia tässä alaisessa asemassaan. Näyttääpä jousien luku yhtämittaista alenemistakin. Mikähän tähän alenemiseen mahtoi olla syynä? Epäilemättä on Venäjän sota, jota tähän aikaan käytiin, jossakin määrin siihen vaikuttanut; mutta luultavaa on,että muitakin syitä on ollut vaikuttamassa. Ehkäpä tuo Suomen talonpojan alati väijyvä vihollinen, halla oli käynyt tekemässä tuhojaan, vaikka kirjallisia tietoja siitä ei olekaan säilynyt, sillä kokemus seuraavan vuosisadan alulta, jolta tiedot ovat tarkemmat, osottaa että halla oli näillä seuduin melkein jokavuotinen vieras. Seuraavien vuosien kuluessa näkyy pitäjä taas toipuneen häviöstään. Mutta pian seuraavat nuo sisällis-. ten kapinain ajat 1593 ja 1597. Katselkaammepa, miten näiden vuosien tapahtumat ovat vaikuttaneet tilallisen väestön lukuun. Odottaisi näkevänsä suuren hyppäyksen alaspäin. Mutta yllä olevasta taulusta näemme, että savujen luku v:sta 1593 v:teen 1595 on päinvastoin kohonnut Ja mennessämme eteenpäin, kohtaa meitä vv. 1595 1598 sama ilmiö. Ainoastaan jousissa on 1596 ja 1597 tapahtunut jonkunlainen vähennys. Nuijakapina ei siis näy vaikuttaneen mitään suurempia mullistuksia tilallisen väestön keskuudessa. 65 vähentämällä summasta autiosavut, ne siis osottavat verokykyisten talollisten lukua. Jousten suhteen on huomattava, että niiden merkitys on erilainen ennen ja jälkeen 1614. Siitä puhutaan etempänä, kun tulee puhe jousista. Vielä on huomattava, että yllä olevassa luettelossa on myöskin vuosina 1584 ja 1589 kruunun lampuoteja, edellisenä 2, jälkimäisenä 13 ja vuodesta 1598 15 26 savua n. k. uutta rälssiä. (Kts. esitystä aatelin lampuodeista s. 69 70). 5

66 Vielä lähinnä seuraavinakin vuosina pysyy savujen ja jousien luku korkealla. Savujen luku 1598 1601 on tosin hiukan alentunut, mutta jousien lukumäärä siihen sijaan kohonnut korkeimmilleen, millä se tutkittavallani aikakaudella on ollut. Mutta sitte tapahtuu yhtäkkiä syvä hyppäys. Jo v:sta 1601 v:teen 1602 on savujen luku mennyt alaspäin 33 % ja seuraavana vuonna vielä 25 %. Jousien väheneminen on vieläkin suurempi, nim. 45 % ja 16 % vastaavilta vuosilta. Ei edellisten vuosien sodan, ei verokuorman eikä linnaleirin rasitukset ole saanut aikaan lähimaillekaan tällaista tuhoa. Meillä on edessämme 1602 hallavuosi seurauksineen! Tämän jälkeen alkaa verotilallisten lukumäärä jälleen kohota, vaikka kovat ajat edelleenkin hidastuttivat sen kasvamista. Missä määrin kasvaminen tapahtui ulkoapäin siirtymisen, missä määrin väestön luonnollisen lisääntymisen kautta, ei voi saatavilla olevien tietojen avulla määrätä. Itsenäisten verotilallisten yhteydessä mainittakoon eräs laji lampuotia, joka muutamina vuosina esiintyy tilikirjoissa, nim. kruununlampuodit. He olivat alkuaan kaikki verotilallisia, joiden köyhyytensä vuoksi oli täytynyt jättää tilansa kruunulle. Heidän asemansa erosi kumminkin verotilallisten asemasta ainoastaan siinä, että he pääsivät apuverojen maksussa vähemmällä (kolme kruununlampuotia vastasi yhtä verotilallista), mutta säännöllistä kruununveroa maksoivat he samoin kuin verotilallisetkin. 1 ) Ensi kerran mainitaan heitä v:lta 1582, silloin ainoastaan 2; 1591 oli heitä 16. Vv. 1587 91 oli kruunun lampuotia varten erityinen lampuotivouti, joka teki tilin kruunun lampuotien veroista koko linnaläänissä; mutta vuoden 1591 jälkeen lakkasi virka ja samalla häviävät myöskin kruunun lampuodit jälleen. 1) 4223 1. 5.

67 Toinen tärkeämpi lampuotien luokka oli aatelin lampuodit. Ennen olemme nähneet kuinka aatelin lampuotien luku oli 1550 luvulla kasvanut. Tämä helppo saalis kehotti aatelia jatkamaan. V. 1564 ilmoittaa Sääksmäen vouti Paavali Antinpoika tilissään verokamarille, että Eerik Spårella oli Keiteleessä 8 lampuotia, jotka hän sanoi saaneensa kuninkaalta, voimatta kumminkaan näyttää sitä millään tavalla toteen. Itse oli hän kertonut saaneensa ne muutamien lampuotiensa asemesta, jotka oli otettu häneltä ja tehty linnan alustalaisiksi. 1 ) Samalla valittaa sama vouti kuinka aateli ylipäänkin omavaltaisesti anasteli maakappaleita tuolla erämaalla, eivätkä maksaneet niistä veroa, vaan tahtoivat tehdä ne rälssiksi, vaikka heillä ei ollut siihen kuninkaan suostumusta. Puolustuksekseen väittivät he, että koska heidän lampuotinsa, kuten muutkin ympärillä asuvien pitäjien talonpojat, ovat näillä erämailla vanhastaan kalastelleet, niin oli heillä oikeus ottaa rälssiksi kaikki se maa, minkä nämät heidän lampuotinsa ottavat siellä omistukseensa. 2 ) Tämä ei ollut hallituksen mieleen. Se näkyy verokamarin vastauksesta edellämainittuihin voudin valituksiin, joka kuuluu:,,kuitenkaan ei heillä (aatelin lampuodeilla) ole ollut, paitsi muinoin, muuta vapautta kuin kalastaa siellä (erämaalla) ja siis koska ympärillä olevien pitäjien rahvasta on kielletty siellä kalastelemasta (Tämä kielto, josta ennen on kerrottu, oli juuri vasta annettu), niin olkoon se kielletty myöskin aatelin lampuodeilta ja kaikki se maa, mikä otetaan omistukseen erämaalla, verotetaan tai hankkikoon asianomainen itselleen kuninkaallisen majesteetin kirjeen". Hallitus siis näkyy kumminkin vielä tähän aikaan myöntäneen, kuten ylläolevasta verokamarin vastauksesta käy selville, että aateli saisi hankkia tiluksia erämaalla, kun vaan nämät tilat edelleenkin säilyivät verotilan luontoisina. 1)N:o3980 1. 2 (?). 2 ) N:o 3980 1. 1.

68 Myöskin seuraava esimerkki osottaa, että puheenalaiset tiluskaupat tunnustettiin vielä tähän aikaan laillisiksi. V. 1572 sakotettiin Saarion pitäjän talvikäräjissä paria miestä, Simo Mikonpoikaa Taipaleen kylästä ja Pekka Laurinpoikaa samasta paikasta 40 markkaa siitä, että he olivat ensin laillisella tavalla luovuttaneet takamaansa Rautalammin pitäjässä jalosukuiselle rouvalle, Åminnen omistajalle, Kirsti rouvalle, mutta olivat siitä huolimatta kalastaneet siellä kolmin miehin, vaikka välipuheen mukaan heidän ei ollut lupa kalastaa muuta kuin yhden miehen. 1 ) Mutta kokemus varmaankin osotti, että jos kerran joku tila oli joutunut aatelille, koetti se myöskin vapauttaa sen veroista. Sentähden asettui hallitus vieläkin jyrkemmälle kannalle. Tilojen myönti aatelille kiellettiin 1 ) N:o 4092 1. 47. Kun tämä arkki oli jo painossa, sain maisteri V. Vallinilta otteen eräästä toisesta tällaisesta kauppasopimuksesta v:lta 1578, jonka hän oli tavannut Harvialan kartanon arkiston kopiakirjassa. (s. 404) Talollinen Jaakko Markunpoika myö siinä, omistamansa Vannamo nimisen, kahden miehenosan suuruisen erämaankappaleen Harvialan silloiselle omistajalle Kaarina Yrjöntyttärelle. Missä mainittu erämaankappale sijaitsee, en voi varmuudella päättää; mahdollisesti on se sama kuin Vuonamo ja olisi siis nykyisessä Keiteleen kappelissa. Huomattava on kauppahinnan vähäisyys, joka koko alasta teki vaan 3 Juhana kuninkaan klippinkiä. Kauppakirja kokonaisuudessaan kuuluu seuraavasti :,,Jag Jacob Markussonn Cronones Skattskyldige Bonde i Pellkenä. Sochn och Nuoliala by, bekiennes och witterligit giör mig hafwa uplåtit undt och sålldt undan mig och min efterkommande Erf:r min äremark som är twå mansrum med allom tillagörom, liggiande i Wannamo innan thesse Råår som är först Ronkulliu, Sorajärfwi, Mustalax, Alnisensari.'_Satkaweenjoensiiu och Leuthankaski att then Edle och wälbördig frun fru Carin Jörens dotter till Harfwiala till ewerdilig ägo för tree k. Johans klippingar fem ny romst:r uthi hwar klipping, hwilka penningar jag hafwer upburit till een wiss underpant på föreskrefne äremarks kiöp, att thet skall alldelis stadigt och fast wara; Till wittne är thesse bofaste Bönder som thå tillstedes woro Jönns Clemmetssonn Hiedois Jöran Erson Ibm och till yttermehra wisso att så i sanning är beder jag Hr Jöran Henrici Cappellan i Wånå sochn, att tryckia sin Signet härunder för Dat. Harfwiala d. 15 Julij Anno 1578".

69 kokonaan ja tätä kieltoa uudistettiin vähän väliä.') Useimmat kiertokirjeet tarkoittavat ylipäänsä maan myöntiä aatelille, mutta pari kirjettä koskee nimenomaan Rautalampia. Molemmat kirjeet ovat sisällölleen melkein samallaisia ja ne molemmat ovat tähdätyt Hämäläisiä vastaan. Aluksi kerrotaan niissä kuinka Hämäläiset yhä vieläkin tekivät kaikellaista vahinkoa Rautalammin asukkaille. Mutta tämän lisäksi he yhä vielä kuten ennenkin möivät vastoin kuninkaan kieltoa rälssin omaksi sitä erämaata, joka siellä vielä oli asumatta. Tämä nyt kiellettiin ankarasti uhkauksella, että joka sitä kieltoa vastaan rikkoo, olkoonpa ostaja tai myyjä, hän saakoon kaiketta armotta ankarimman rangaistuksen ja kadottakoon vielä ostaja kaiken sen, minkä hän lakia ja kieltoa vastaan on ostanut. Asianomaisia vouteja käskettiin valvomaan tämän kirjeen noudattamista. 2 ) Eikä hallituksen toimet rajoittuneet pelkkiin uhkauksiin, sitä osottaa eräs pitkällinen omistusriita hallituksen ja Stjernkors suvun välillä 3 ) muutamista erämaankappaleista Rautalammilla. Tämä riitajuttu valaisee muutenkin aatelin menettelyä, jonkatähden annan siitä niin täydellisen kuvauksen kuin tilikirjoista saamieni hajanaisten ja vaillinaisten tietojen nojalla on mahdollista. V. 1570 oli Bertil Iivarinpoika Stjernkors tehnyt lampuodikseen 10 verotilallista Kalaniemen kylässä +) Rautalammin pitäjässä sillä perusteella, että ne erämaankappaleet, joita mainitut talonpojat viljelivät, olivat ennen hänen äitinsä huomenlahjana joutuneet Stjernkors'ien suku- ') Juhana III:n kirjeet 1526/ n 72; 15 I0 / 7 73; 15 18 / 9 75; 15 23/ 276. 2 ) Juhana III:n kieltokirjeet 15 21 / 6 82 ja 1521/783. 3 ) Stjernkors-suvusta kts. Lagus, Finska adelns gods och ätter s. 120. 4 ) Silloinen Kalaniemen kylä käsitti saman alan kuin myöhemmin Kalaniemen, Vuosikosken, Huopanan, Keihärin ja Palalan kylät yhteensä.

70 kartanon Kärkenäs'in ') alle. Mutta tätä omistusoikeutta ei pidetty kyllin selvänä, eikä kruunu tahtonut sitä koskaan tunnustaa. V. 1577 otettiin sentähden yllämainitut talonpojat pois Bertil Iivarinpojalta ja tehtiin verotilallisiksi. 2 ) Kruunun hallussa pysyivät ne sitte koko Juhanan hallitusajan; mutta 1598 anasti Bertil Iivarinpojan veli Maunu, jonka sanotaan olleen luutnantti Aksel Kurjen lipullisessa, jälleen puheenalaiset takamaat, ottipa siihen lisäksi vielä Kalavastingin, Pudasjärven, Keiteleenpohjan ja Taimoniemen kylät, yhteensä 2 13/ 24 veroa, 23 savua ja 26 jousta. Mutta jo seuraavana vuonna, kun Maunu Iivarinpoika, joka Sigismundon ja herttuan välisissä riidoissa oli pitänyt Sigismundon puolta, oli paennut herttuan kostoa Puolaan, julistettiin hänet menettäneeksi tilansa ja hänen omistuksensa Rautalammilla annettiin läänityksenä amiraali Jaakkima Scheelelle (Kaarlo herttuan kirjeellä 15 p:ltä helmikuuta 1599). Siitä kumminkin lohkaistiin pois Keiteleenpohjan ja Taimoniemen kylät. Jaakkima Scheelen hallussa olivat mainitut tilat aina hänen kuolemaansa, joka tapahtui huhtikuussa 1606 (Lagus: Finska adelns gods och ätter s. 124). Oltuansa muutaman vuoden erään Paavali Gottbärgh/in hallussa, läänitettiin ne 1608 Lauri Anfastinpojalle. Mutta Bertil Iivarinpojan kolmas veli Aksel uudisti nyt jälleen Stjerkorssuvun vaatimukset niihin ja kantoi 1610 niiden verot, vaikka ne olivat vielä Lauri Anfastinpojan hallussa. Kun hänen kuoltuaan puheenalaiset tilat annettiin 1614 läänitykseksi Pähkinälinnan isännälle Iivar Kristerinpojalle, vaati Aksel Iivarinpoika niitä sukunsa perintönä jälleen itselleen ja saikin 1617 osan niistä, nim. Vuosikosken ja Huopanan kylät, siis saman alueen, jonka hänen veljensä Bertil Iivarinpoika 1570 oli anastanut. Muut sitävastoin jäivät edelleen Iivar Kristerinpojan haltuun. Hallitus tosin 1 ) Tilaa kutsutaan verokirjoissa milloin Gierkenäs, milloin Korsnäs tahi myöskin suomeksi Ristiniemi. 2 ) Mainitun vuoden maakirjan mukaan.

71 ei tahtonut tunnustaa Stjernkors suvun omistusoikeutta ja vaati Aksel Iivarinpoikaa näyttämään toteen, että kysymyksenalainen alue todella oli annettu hänen äidillensä huomenlahjana, 1 ) mutta siitä huolimatta pysyi se Aksel Iivarinpojan hallussa. (Vrt. Juhana Ottenpojan kertomus v:lta 1628. s. 54). Että hallituksen kumminkin ylimalkaan oli onnistunut menestyksellä vastustaa aatelin omistushalua, osottaa alla oleva aatelin lampuotien luettelo. 2 ) 1564 oli aatelin lampuotia 67 1571 65 1577 54 1586 65 1589 70 1600 70 1606 69 1615 71 1617 77 1620 78 Kun on puhe maata viljelevästä luokasta, otamme samalla tarkastettavaksi sen lajin tiloja, joita kutsutaan autiotiloiksi". Nimitys ei täysin vastaa autiotilan käsitettä, sillä aina eivät nämä tilat olleet todella autioita. Muutamina vuosina tosin autiotilain luettelossa on ainoastaan sellaisia tiloja, jotka olivat aivan autiona (platt öde), mutta toisina vuosina on siinä myöskin aivan varattomat tilat, jotka varattomuutensa vuoksi eivät voineet suorittaa verojansa kruunulle. Niinpä esim. kun verotilallisten savuluku 1577 84 on vähentynyt 30 ja jousien määrä samalla aikaa kokonaista 105, on autiosavujen lukumäärä viime ') N:o 4462 1. 8. Omistajan vaihdokset on ilmoitettu kunkin vuoden tilissä,,afkortningar'ien" joukossa. 2 ) Näiden joukossa ei ole edellä kerrotut Stjernkors suvun vaatimat tilat, niitä nimitettiin tavallisesti,,uudeksi rälssiksi" ja pidettiin tileissä erillään n. k.,,vanhasta rälsistä".

72 mainittuna vuonna ainoastaan 7. Tämä tulee epäilemättä siitä, että autioiden luvussa on ainoastaan aivan autioita ja että näiden ohella oli suuri joukko sellaisia, jotka eivät suorittaneet mitään veroa ja jäivät siitä syystä pois maakirjoista.') Muutamilta vuosilta onkin nimenomaan huomautettu, että autioluettelossa ovat ainoastaan aivan autiot. Vaikka siis autioluettelot niiden erilaiseen tekotapaan nähden eivät anna täyttä selkoa autiotilain todellisesta määrästä, panen kumminkin tähän luettelon autiotiloista eri vuosina, koska ne semmoisinakin täydentävät sekä asutus että olojen kuvausta yleensä. Autiotilain lukumäärä tutkittavani ajanjakson kuluessa oli seuraava. 2 ) 1) Näinä vuosina näkyy maakirjain teko-tapa eronneen myöhempinä aikoina käytetystä tavasta siinä, että pitäjän savujen summassa on ainoastaan verokykyiset talot, jota vastoin 1589 jälkeen savujen summaan on laskettu myöskin aivan varattomat sekä myöskin aivan autiot. 2 ) Vertauksen vuoksi olen vv:lta 1615, 1616 ja 1618 hopeaveroluettelosta (Tillägshandl. N:o 127, 133, 136) laskenut autiotilain, häädettyjen ja karanneiden lukumäärän, jotapaitsi vv:lta 1614 ja 1619 löytyvistä yhteenvedoista olen ottanut niiden vuosien autiotilain lukumäärän. Näiden luettelojen mukaan oli autiotilain, häädettyjen ja karanneiden lukumäärä seuraava: Autiona 1614 Häädettyjä Karanneita Aivan varattomia Aivan autiona 1615 Häädettyjä ja karanneita Aivan varattomia Aivan autiona 1616 Autiona... Häädettyjä ja karanneita 1618 Autioita Karanneita 16l 9 Autioita 10 3 42 4 1 14 2 14 41 35 13 10 59 13 32 10 56 2 26

73 Vuosi Verotilallisia Aatelin lampuotia veroja savuja savuja 1584 1589 1595 1597 1598 1601 1602 1603 1606 1607 1608 1610 1612 1614 1615 1617 1618 1620 5/6 5/12 5 / 12 1!/12 5/6 65/6 117/24 I 17 /24 27/8 1/12 l7/21 1½ 0:7½2) 0: 5½ 2: 31/4 1: 2½ 7 4 3 3 11 7 70 116 16 23 1 8 11 7 5 28 19 263 171) 83) Luettelosta päättäen näyttäisi siltä kuin autiotilain lukumäärä, vaikkapa erottaisimme erilleen vuodet 1602 1607 olisi suurempi jälkeen vuoden 1600 kuin sitä ennen. En uskalla kumminkaan siitä päättää, että niin todella olisi ollut laita; tämä seikka voi olla, kuten edellä jo on huomautettu, seurauksena myöskin autioluettelojen erilaisesta tekotavasta. Vertailemalla molempia luetteloja toisiinsa näemme, että ne koko lailla eroavat toisistaan. Hopeaveroluetteloista saadut summat ovat säännöllisesti suuremmat. ') Apuveroluettelon mukaan, N:o 4365 l. 109. s ) V:sta 1614 on verojen määrä laskettu markka ja äyri-luvuissa. 3 ) Tarkastusluettelon mukaan. Tillägshandl. N:o 141 l. 176.

74 Jos sitte käymme tarkastamaan eri vuosia, kohtaa meitä ensimmäinen suurempi lisäys autiotilain luvussa 1598. Tämä lisäys on tietysti edellisen vuoden Nuijasodan vaikuttama. Sitte seuraa autiotilain tavattoman korkea lukumäärä vuosina 1602 ja 1603. Edellisestä tiedämme jo, että halla oli syynä siihen. Mainittujen hallavuosien jäljet näkyvät vielä vuosia jälkeenpäin autitilain lukumäärässä. Vuosikymmenen lopulla on autiotilojen lukumäärä hallituksen uutterain ponnistusten kautta jälleen vähentynyt melkein olemattomiin, mutta seuraavan vuosikymmenen alusta aikain alkaa se jälleen kohota, kohoten vuosikymmenen lopulla hyvin korkealle. Syynä tähänkin autiotilain suureen lisääntymiseen oli jälleen alituiset katovuodet ja raskaat verot. Tavallisimmin joutuivat tilat autioiksi tietysti siten, että omistajat köyhyyden vuoksi niistä luopuivat, kun eivät jaksaneet niitä viljellä. Toiset taaskin häädettiin tiloiltansa, kun eivät voineet verojansa suorittaa ja useat tilat joutuivat myöskin siten autioiksi, että niiden omistajat läksivät karkumatkoille joko veronkantajaa pakoon tai muuten pillojansa piilemähän. Tavallisin pakopaikka oli Kainuu. Autioksi jääneen tilan viljelyspaikat jäivät joskus kokonaan metsittymään, mutta useimmiten naapurit ottivat niitä viljelläksensä, suorittaen niistä jonkunlaista,,autioveroa" kruunulle. V:n 1600 jälkeen harrasti hallitus uutterasti tällaisten autiotilain jälleen ottamista viljelykseen. Autiotilain tarkastuksia pidettiin usein,. joissa autioiksi joutuneet tilat tarjottiin uudelleen viljeltäviksi. Entisen omistajan sukulaisilla oli etuoikeus, mutta jolleivät he tahtoneet sitä käyttää annettiin tilat muille halukkaille. 1 ) Tavallisesti myönnettiin aluksi yhden tai useamman vuoden veronvapaus aina sitä myöten, miten rappiolle tila oli joutunut. Usein läksivät tiloiltansa joutuneet pois kotitienoil- 1) 4458 1. 28. Vrt. S. Ingman, Tutkimuksia Pohjoissuomen, historiassa vuosilta 1595 1635 s. 57.

75 tansa etsimään muualta onneansa ja heidän esimerkkiänsä seurasi moni tilallinenkin, jättäen tilansa milloin mistäkin syystä. Niinpä oli niiden joukossa, jotka Kaarle herttuan kehotuksesta muuttivat Keski-Ruotsin metsäseutuihin, suuri joukko, ehkäpä suurin osa silloisesta Rautalammin pitäjästä. Monen heistä kerrotaan tulleen Nuijasodan kauhuja pakoon. Myöskin myöhemmin 17 vuosisadan alkupuolella muuttaneiden joukossa oli suuri joukko Rautalampilaisia. Tutkimuksessaan,,,Finnarne i Mellersta Sverige", luettelee P. Nordmann useita erikoistapauksia. V. 1584 muutti Hagansen (?) kylästä Rautalammin pitäjää eräs mies Hannu Henrinkinpoika Swärdsnäsin pitäjään Kindin kihlakuntaan Ruotsissa, kuten eräs senaikuinen Rautalammin kirkkoherran Lauri Laurinpojan antama papintodistus osottaa. Bogen ensimmäinen asukas oli vanhan tarinan mukaan Grils Matinpoika Rautalammin Kavalasta, joka muutti sinne 1609 12 poikansa ja 2 tyttärensä kanssa. Sormulaan (Nås) oli 1635 tullut Yrjö Sormunen Rautalammilta. Kinsjö, Dalhyn pohjoisella suomalaisalueella, sanotaan Antti Tenhusen rakentamaksi, joka myös oli kotoisin samasta pitäjästä. Helsinglannin tuomiokirjassa v:lta 1639 on syytettyjen joukossa muuan irtolaismies Eerikki Olavinpoika, joka myös oli Rautalammilta kotoisin. 1 ) Kun Rautalammin tuomari F. Olsoni kymmenkunta vuotta takaperin matkoillansa joutui Vermlannin suomalaisten luokse, tapasi hän siellä Korhosia, jotka sanoivat esiisäinsä tulleen Rautalammilta Kerkon kylästä. Sääksmäen kihlakunnan tilikirjoissa en ole tavannut erittäin tietoja näistä Ruotsiin muuttaneista muuta kuin vuodelta 1627. Mainitun vuoden autiotilain luettelossa 1) Petrus Nordmann yllämainittu teos s. 5 6.

76 mainitaan kaksi autiotilaa Kuukkajärven kylästä, joiden omistajien sanotaan karanneen Ruotsiin. Tutkimuksensa loppuun on Nordmann liittänyt luettelon tapaamistansa suomalaisista sukunimistä Keski-Ruotsissa. Verratessani näitä nimiä Rautalammilla löytyviin v:lta 1586 ja 1621 huomasin seuraavat mainitussa tutkimuksessa luetellut sukunimet löytyvän Rautalammilla: Haljanen, Honkonen, Hotakka, Huuskonen. Hyytiäinen, Häkkinen, Hämäläinen, Ikonen, Kauppinen, Kemppainen, Kinnunen, Kitunen, Korhonen, Kukkonen, Kurkelainen (Kurki), Laulainen, Lehmonen, Liimatainen, Manninen, Marttinen, Muhonen, Mulikka, Neuvonen (Nevoinen), Palainen, Parkkinen, Pasanen, Puppoinen, Purainen, Puttonen, Rajalainen, Reitoinen, Ruskoinen, Saukkonen, Siekkinen, Soukkanen, Tarvanen, Tenhunen, Tiilikkoinen, Turpeinen, Valkonen, Väisänen. Muissakin osissa valtakuntaa, missä vielä oli raatamattomia metsäseutuja, oli Rautalammin metsänraataja haluttu vieras. Merkillinen on siinä suhteessa Viron kupernaattorin Jaakko Delagardien kirje v:lta 1620 Sääksmäen voudille Pietari Olavinpojalle. Hän kertoo kuulleensa, että Sääksmäellä ja Rautalammilla oli pienet pellot ja että asukkaat paraasta päästä elivät kaskenviljelyksestä ja erämaan nautinnosta. Koska hänenkin hallintoalueellaan Virossa oli sellaisten elinkeinojen harjoittamiseen hyvää tilaisuutta, mutta ei ollut siihen kykeneviä henkilöitä, pyysi hän Pietari Olavinpoikaa tiedustelemaan, eikö siellä olisi sellaisia irtolaismiehiä, joilla siihen olisi halua ja lähettämään heidät erään kapteeni Hannu Eckholtin kanssa, joka siellä oli etsimässä karanneita sotamiehiä, Vironmaalle, jossa heille annettaisiin kaikki tarpeet, joita he alkuun päästäkseen tarvitsivat. Samalla pyydetään voutia lähettämään muutamia hyviä kalastajia ja metsästäjiä ja luvataan heitä palkita niin, etteivät kadu l ) Jaakko Delagardien kirje 161/9.20; N:o 4464 l. 12.

77 kauppaansa. Myöskin vouti Pietari Olavinpoikaa luvataan muistaa hänen vaivoistaan. 1 ) Kehotus ei nähtävästi tälläkään kertaa kaikunut kuuroille korville. Savolainen liikkumisinto valtasi mielet; ei ainoastaan irtolaiset, vaan myöskin tilalliset seurasivat kehoitusta. V:n 1620 tarkastuluettelossa luetellaan 34 autiotilaa, nim. 26 verotilaa ja 8 aatelin lampuotien tilaa, jotka suurimmaksi osaksi olivat joutuneet autioksi siten, että ranskalainen (ranskalaiset) oli heidät pestannut ja vienyt Venäjälle. 1 ) Joskus tulee Rautalammin pitäjän verotileissä näkyviin vielä eräs laji tiloja, joita nimitetään nimellä,,kylmä maa" (kold l. kaljord). Kylmää maata olivat sellaiset tilat, joissa ei kukaan asunut ja jotka suurimmaksi osaksi olivat viljelemättömiä. Niistä ei suoritettu muuta veroa kuin koukku- l. veroluvulta; siitä syystä myöskin maakirjoissa on tämmöisille tiloille merkitty vero- l. koukkumäärä vaan ei ole luettu savujen eikä jousien lukumäärään. Aikaisempina vuosina mainitaan aina joku tällainen tila; myöhempinä vuosina ei se nimi enää esiinny, mutta maakirjoissa on useampia tiloja, joilla ei ole mainittu jousta ja joiden savuluku ei ole savujen yhteissummassa. Erään 1580 vuoden maakirjassa olevan selityksen mukaan lienevät nämät siis pidettävät kylmänä maana.2) Olemme puhuneet ainoastaan tilallisesta väestöstä.. ') Autiotilain tarkistusluettelon v:lta 1620 lopulla sanotaan: Desse Försch:ne ödes Heman alle äre förfalne under Cronon och mest hafva blifvid öde igenom drechtlösan, såm Frandzsoserne lege och förde bort till Ryssland. Tillägshandl. N:o 141 1. 176. Vaikka ylläm. Jaakko Delagardien kirje on saman vuoden lopulta kuin tämän autioluettelon sanotaan olevan, näyttää niillä minun mielestäni olevan sellainen yhteys keskenänsä kuin yllä olen kertonut, 2 ) V:n 1580 maakirjassa Pälkäneen pitäjän Längelmäen neljäskunnan kohdalla on maakirjan laidassa seuraava muistutus: Vetendes att allestädhes i thenne schatte book, ther såå ståår ett mantall och, inge bogar före, thz kallas kaliordh och rechnes inthz vtij mantalett Vthan Schatterne allenest the ähre vtij fierdinge och Sochne Summere. 4187 l. 1.

78 Mutta näiden ohella oli vielä koko joukko tilatontakin väestöä. Ne eivät maksaneet mitään säännöllisiä veroja, jonkatähden niitä ei mainita lainkaan vuotuisissa tili- ja maakirjoissa; tietomme niistä on tarkastus- ja apuveroluetteloista. Heitä nimitetään nimellä,,huonemiehet". Ensimmäiset tiedot heistä saamme 1586 tarkastusluettelosta. Siinä luetellaan yhteensä 101 huonemiestä, jotka kaikki asuivat verotilallisten luona; mutta kun myöskin aatelin lampuotien tykönä epäilemättä asui suuri joukko, lienee huonemiesten lukumäärä mainittuna vuonna ollut vieläkin suurempi. Muutamin paikoin mainitaan 6 huonemiestä yhden tilallisen luona asumassa Enempää emme heistä tiedä, mutta arvatenkin he olivat samallaisessa asemassa kuin kirvesmiehet Savon puolella, joita myöskin nimitettiin nimellä huonemiehet. 1 ) Vasta seuraavan vuosisadan alulla tapaamme jälleen tietoja huonemiesten paljoudesta. V:n 1606 henkiveroluettelon (hjonelagslängd) mukaan oli huonemiehiä sinä vuonna ainoastaan 21, joista 17 perheellistä. Tämä vähäinen luku tuntuu hiukan kummalliselta verrattuna edelliseen, sillä vaikka täytyy otaksua että edellisten vuosien kapinat ja viimeksi nälkävuodet olivatkin tehneet suuria tuhoja huonemiesten joukossa, olivat ne toiselta puolen lisänneet heidän lukuaan. Myöskin ulosmuutot ja sotamiehen otot olivat epäilemättä osaltansa vaikuttaneet huonemiesten vähenemiseen; ehkä oli osa heistä ruvennut myöskin autiotiloja viljelemään. Mutta sittenkin lienee huonemiehiä todellisuudessa ollut paljoa enemmän. Yllämainitussa luvussa lienee ainoastaan semmoiset, jotka olivat apuveron maksuun ottaneet osaa; mutta luultavasti suurempi osa oli jättänyt veronsa maksamatta, vetäytyen erämaalle, jossa se oli suojassa kaikilta virkamiesten ahdistuksilta. Myöskin seuraavina vuosina on huonemiesten luku pieni: 1614 oli heitä 7, 1615 9 ja 1619-19. 2 ) 1 ) H. Gebhard, Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571, ss. 59 61. 2 ) Tillägshandl. N:ot 127. 133 ja 136.

79 Huonemiesten ohella mainitaan joskus vielä,,irtolaisia" (drifteskarlar), V:n 1617 hopeaveroluettelossa mainitaan 2 huonemiestä, jonka ohessa vielä oli 12,,huonemiestä ja irtolaista". Olisi nyt käytävä tarkastamaan kuinka suuri pitäjän asukasluku oli puheena olevana aikana. Mutta kohta alussa on tunnustaminen, että kaikki laskut ovat tässä kohden hyvin epävarmoja. Niitä tehdessä kohtaa varsinkin seuraavat vaikeudet: 1:o millä luvulla savujen lukumäärä siihen olen minäkin muiden mukaan perustanut laskuni on kulloinkin kerrottava saadaksemme oikeat tiedot koko asukasluvusta, sillä mahdollista on että savuluvun suhde asukaslukuun ei koko ajan pitäjän perustamisesta aina 1620 saakka ole sama. 2:o ei autiotilojen luetteloista saa selkoa kuinka suuri osa niistä oli todella autioita kuinka suuri ainoastaan verovapaita; kun autiotilojen lukumäärä 1600 jälkeen on sangen suuri, vaikuttaa yllämainittu seikka suurta epävarmuutta väkiluvun laskuissa. 3:o ovat tiedot tilattomasta väestöstä monella tavalla vaillinaiset: ensiksikin oli heidän lukumääränsä, kuten edellä on ollut puhe, paljoa suurempi kuin mitä luetteloista voipi päättää ja toiseksi emme luetteloista aina voi saada selkoa, kuinka monta heistä oli nainutta kuinka monta naimatonta. Kumminkin olen tahtonut esittää muutamia numeroita, jotka voisivat olla edes jonkunlaisena yleiskatsauksena asutuksen kehittymisestä ja väestön lisääntymisestä puheenalaisella aikakaudella. Tätä varten olen kertonut savujen lukumäärän 7:llä, käyttäen samaa kertojaa koko tutkittavalle aikakaudelle, koska arvaileminen voisi yhtä helposti viedä etemmä todellisuudesta kuin tuoda sitä lähemmä. Huonemiesten lukumäärän olen kertonut ainoastaan 5:llä; ja kun tiedot heistä ovat useimmilta vuosilta kovin vaillinaiset, olen laskuihini ottanut huonemiesten luvun ainoastaan v:lta 1586. Saadaksemme siis tietää koko asukasluvun muiltakin vuosilta lienee alla oleviin lukuihin lisättävä huonemiesten osalta 3-500.

80 Tällaisten laskujen kautta olen saanut Rautalammin väkiluvun 1560 jälkeen seuraavasti: 1564 142 67 209 1450 1577 181 54 235 1650 1586 166 67 233 101 2150 1598 192 69 261 _ 1850 1606 169 69 238 _ 1650 1614 194 71 265 1850 1621 243 78 321 _ 2250 Nämät laskut perustuvat maakirjoihin, paitsi v:lta 1586, jolta vuodelta olen käyttänyt sen vuoden tarkastusluetteloa. Maakirjojen ohella löytyy tosin v:n 1600 jälkeen muitakin luetteloja, kuten apuvero- ja kymmenysluetteloja, mutta vertailemalla näitä keskenään, olen huomannut maakirjat täydellisemmiksi. Kumminkin sisältävät nuo apuverojen kantoa varten tehdyt luettelot usein sellaisia tietoja väkisuhteista, joita ei saa maakirjoista. Niinpä saamme 1606 apuveroluettelosta tietää koko hengillä olevan väestön lukumäärän. Mainitun luettelon mukaan oli 16 63 vuoden ikäisiä Rautalammilla sinä vuonna yhteensä 669, joista 38 huonemiesten luokkaan kuuluvaa. Kun saman luettelon mukaan verotilallisten ja aatelin lampuotien savumäärä yhteensä oli 218, oli hengillä olevia tilallisia keskimäärin lähes kolme savua kohti. V:n 1600 henkiluettelosta luetellaan taas tilallisluokkaan kuuluvat parikunnat. Niiden lukumäärä mainittuna vuonna oli 321, joiden lisäksi luetellaan 32 leskeä eri sukupuolta. Savujen lukumäärä oli 274. Vielä monipuolisempi on 1614 hopeaveroluettelo. Siinä luetellaan erikseen talonomistajat, sekä verotilalliset että aatelin lampuodit, niiden pojat, veljet, tyttäret sekä nai-

81 neet että naimattomat, sekä myöskin palkolliset ja huonemiehet. Mainitun luettelon mukaan oli: Talonomistaja-pariskuntia. 225 Talonomistajan poikia 69 veljiä 31 vävyjä 0 veljen vaimoja 25 pojan 24 tyttäriä 16 Yhteensä 6,15 Näiden ohella mainitaan vielä renkiä 7, piikoja 9 ja huonemiehiä 7. Rengit ja piiat olivat varmaankin pitäjän virkamiesten palvelusväkeä. Ennenkun jätämme asutusseikat, on meidän vielä katsottava, miten asukasten heimosuhteet jälkeen 1560 muodostuvat. Olen tätä varten ottanut vuodet 1571, 1586 ja 1621. Molemmilta edellisiltä vuosilta ovat tiedot tarkastusluettelojen, jälkimmäiseltä maakirjan mukaan. Mutta kun 1586 tarkastusluettelossa ei ole mainittu aatelin lampuotien nimiä, eikä niitä ole sen vuoden maakirjassakaan, olen ottanut tiedot aatelin lampuodeista edellisen vuoden maakirjasta. Näiden luettelojen mukaan oli Hämäläisten ja Savolaisten lukumäärä mainittuina vuosina seuraava: Vuosi Hä- " Savol. E Epätie- P " mäl. toisia 1571 60 112 46 1586 51 199 77 1621 84 183 76 Jo ennen on huomautettu, että näitä numeroita ei voi pitää varsin tarkkoina. Sitä osottaa jo tuo suuri epätietoisten lukumäärä. Mutta kieltämättä ne sittenkin anta- 6

82 vat jonkunlaisen käsityksen hämäläisen ja savolaisen aineksen keskinäisestä suhteesta. Niistä näkyy selvään, mitä nim. kansan luonne ja kielimurre todistavat vielä tänäkin päivänä, että Pohjois-Hämeen asutus on pääasiallisesti savolainen, vaan että sen ohessa hämäläinen aines on ollut siksi runsas, että se on jättänyt häviämättömät jäljet kansan sekä luonteeseen että kieleen. Samaa todistavat myöskin vanhat sukutarinat joista muutamia vanhimpia sukuja koskevia panen tähän näytteeksi. Halttuset Laukaan pitäjän Halttulan pohjalle olivat siirtyneet Kangasniemen puolelta. Laukaan pitäjän Leinoset ovat kotoisin Juvan Leinolasta. Heitä oli viisi veljestä, joista neljä tuli Leinolaan ja viides meni Kalliolaan. Matilaisen suku oli tullut Armisveden Perttulaan,,Mikkelistä päin". Pynnösen suku oli tullut Kärkkäälän Pynnölään Kangasniemeltä Läämingin Pynnölästä. Toikkaset Särkisalon Toikkalaan olivat tulleet Kangasniemen Toikkalasta. Pölkin suku Karstulassa oli kotoisin Mikkelin pitäjän Pölkin kylästä. Ensimmäisenä tuli äiti poikineen ja rakensivat talonsa samalle paikalle, missä se vieläkin on. Noposen suku on kotoisin Juvan Napolasta. Kimingin Möttöset olivat tulleet Karjalasta, missä myöskin pitäisi olla Kimingin järvi. Muhosen suvun kerrotaan tulleen Rantasalmen Muhosesta. Kivijärven Kinnulaan oli tullut Kinnusia Leppävirroilta. Kärkkäisen suku Rautalammin Kärkkäälään oli tullut Kärkkään kylästä Pälkäneeltä. Tarina kertoo, että ukko Kärkkäinen oli käynyt Ruotsissa asti hakemassa kiinnitystä tilalleen. Siellä oli paljoksuttu ukon tilusten suuruutta ja kysytty, mitä hän niin paljolla teki, mutta Kärkkäinen oli vaan tuuminut, että:,,minulla on seihtemän poikoa poikki penkin makoavia, kyllä moata tarvih-

. 83 tovat". Nykyään kuuluu entisellä Kärkkäisen ukon tilalla olevan jo kokonaista 100 eri tilaa. Oksasen suku Laukaan Saviolla oli kotoisin Jämsästä Juoksulahden Saviosta. Huvittavaa olisi tutkia, miltä seuduin asukkaiden siirtyminen paraasta päästä on tapahtunut. Mutta lukuunottamatta muutamia yksityisiä sukuja, joiden kotipaikoista vanhat sukutarinat ovat säilyttäneet tietoja, lienee sellainen tutkimus mahdoton. Savolaisten suhteen saattaisi se ehkä näyttää mahdolliselta Gebhardin toimittaman sukunimistön avulla, siinä kun on merkitty, missä paikoin Savoa mikin nimi esiintyy ei siis muuta kuin vertaa missä paikoin Rautalammilla tavattava sukunimi esiintyy Savon puolella. Mutta jos ryhtyy tällaiseen vertailuun, huomaa piankin että tulokset ovat kovin häilyviä, sillä aivan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta esiintyy sama sukunimi useammillakin eri seuduilla. En ole sentähden siihen ryhtynyt lainkaan, kuten ensin olin aikonut. Lukija, joka kaipaa sellaisia vertailuja, voi itse niitä helposti tehdä perään liitetyn sukunimistön avulla. Tätä sukunimistöä nykyiseen vertaamalla näkyy myöskin, miten useat suvut yhä vielä asuvat samoilla paikoin, mihin he neljättä sataa vuotta takaperin asettuivat asumaan. Verotus, hallinto ja sisälliset olot. Jo kohta pitäjän perustamisesta aikain ovat verotusolot melkein samalla kannalla, jolla ne sitte pysyivät aina vuosisadan loppuun ja seuraavan alulle. Niitä järjestettäessä oli koetettu saada toimeen yhdenmukaisuutta

84 läänin muiden osien välillä, vaikka pitäjän erilaiset olot vaikuttivat erilaisuuttakin. Varsinaiset veronkantoperusteet olivat samat kuin läänin muissakin pitäjissä, nim. neljänneskunta, koukku, savu ja jousi. Jo 1561 on pitäjä jaettu kolmeen neljänneskuntaan, jotka olivat: Keiteleen neljänneskunta, joka käsitti Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kivijärven pitäjät, osan Rautalammin pitäjää (Särkisalon ja Horontaipaleen kylät) sekä suurimman osan Konginkankaan kappelia. Konneveden neljänneskunta, johon kuului: koko muu osa Rautalammin pitäjää, Hankasalmen pitäjä, Vesannon kappeli ja Hämeenpuolinen osa Pielaveden pitäjää. Saraveden neljänneskunta sisälsi Laukaan, Saarijärven, Karstulan, Petäjäveden ja Jyväskylän pitäjät, sekä Sumiaisten ja Uuraan kappelit. Neljänneskuntain luku pysyi sitte kolmena aina neljänneskuntajaon loppuun, joka tapahtui täällä 1684; myöskin niiden piirit pysyivät pääasiallisesti muuttumatta, lukuunottamatta pienempiä muutoksia. Mutta neljänneskuntain nimet olivat enemmän muutosten alaisia. Jo muutaman vuoden perästä, ehkä 1563, saivat kaikki kolme neljänneskuntaa uudet nimet; niitä nimitetään siitä lähin: Keiteleen neljänneskuntaa Kymin n. k:ksi. Konneveden Rautalammin Saraveden Pernasalon V. 1617 tapahtui neljänneskuntain nimissä vielä se muutos, että Kymin neljänneskuntaa siitä lähtein kutsutaan Kivijärven neljänneskunnaksi; sen jälkeen ei neljänneskuntain nimissä tapahdu muutoksia. Koukkua l. veroa määritellään veron selityksissä kahdellakin tavalla. Toisen määrityksen mukaan oli koukku kuusi tangonalaa ja jokainen tanko oli 6 kyynärää. Tämä selitys ei kumminkaan enää tähän aikaan vastannut koukun käsitettä, vaan viittasi nähtävästi vanhempiin oloihin. Toisen määrittelyn mukaan koukku oli sellainen maa-

85 ala, johon voitiin kylvää 3 puntaa viljaa ja tämä nähtävästi olikin koukun todellinen suuruus. Vielä 1586 tarkastusluettelon mukaan kylvettiin Rautalammilla keskimäärin koukkua kohti noin puolen neljättä tynnöriä. Koukkua määrättäessä ei ainakaan Rautalammilla voitu ottaa arvioon ainoastaan viljeltyä maata, sillä ennen on mainittu että arvioimista aloitettiin siellä heti ensi asutusvuosina, mutta luultavasti otettiin arvioidessa lukuun koko viljelykseen kelpaava maa. Laskettiin siis kuinka paljon kaskea voitiin vuosittain hakata ja kylvää arvioitavalle maa-alalle ja arvattavasti otettiin siinä jonkun verran maanlaatukin huomioon ; missä määrin muut edut n. k. niityt, kalavedet y. m. tulivat huomioon otetuiksi, ei voi päättää. 1 ) 16-sataluvun alulla tulee koukun sijaan,,markanmaa". Markanmaa oli niin suuri maanala, johon voitiin kylvää 8 tynnöriä viljaa. Markanmaa oli jaettu 8 äyrinmaahan; äyrinmaa oli pituudeltaan 18 ja leveydeltään 9 tankoa. Tangon pituus oli 9 kyynärää. Arvioidessa oli otettava tarkoin huomioon maan laatu ja viljavuus, metsät, takamaat, kalavedet sekä kaikki muut edut. 2 ) Mutta Rautalammilla tämä muutos supistui ainoastaan nimeen: markanmaitten summa on tarkalleen yhtä suuri kuin entisten koukkujen 1. verojen summa. Koukkujen lukumäärä alla olevina vuosina sulkujen välillä olevista luvuista on autiokoukut poisluettu oli seuraava: 1) Koukun merkityksestä kts. Y. Yrjö-Koskinen, Suomalaisten heimojen yhteiskunta-järjestyksestä pakanuuden loppu-aikoina s. 140 seur.; Rosenborg, Bidrag till jordbeskattningens historia i Finland under medlet af sextonde seklet ss. 61 63; V. Malin, Hämeen koukkuja tankomitoista Kustaa Vaasan aikana, Hist. Ark. X s. 214 223; G. Nyström, Tietoja Saarion pitäjän asemasta ja veroista v. 1535 1572; Hist. Ark. VIII ss. 55 56. 2 ) Bonsdorff, Finlands kameral lagfarenhet I s. 295; Liljestrand, Finlands jordnaturer s. 149 seur.; S. Ingman, Tutkimuksia Pohjois-Suomen historiassa vuosilta 1595 1635, ss. 102 103.

86 Vuosi Koukkuja 1561! 1562 17 3 / 3/8 s 1568 21 s/, 5/12 2 1577 '21% 5 / 24 1584 215/24 «ii (20V 3/8) 8 ) 1593 21 2ly7/24 2( 1601 2111/24 11/ 24 (20V 8 5/ ) 8 ) 1603 2I'Va4 217/ 24 (10) 1614 21:41/4 4>/ 4 (20:4 4 3 / 4 3/4) ) 1620 21:41/4 4% (19:1 l 2 / 3 ). 2/3); Savu oli jokainen talo eli talous sekä verotilallisen että aatelin lampuodin. V. 1586 tehtiin savujen suhteen semmoinen muutos, että useampia köyhimpiä taloja luettiin yhdeksi savuksi, mutta jo muutamien vuosien kuluttua palattiin jälleen entiselleen. Savujen lukumäärästä on jo ennen ollut puhe. 1 ) Savusta muodostui myöhemmin n. k. apuveromanttaali. Kun savulta kannettavien verojen määrä kohosi vähitellen niin korkealle, että suurin osa veroja meni sen mukaan, kävi kohtuuttomaksi tällainen veroperuste, jonka mukaan jokainen tilallinen sekä varakkaampi että vähempivarainen sai maksaa yhtä paljon. Sentähden tehtiin uusi varallisuuteen perustuva veronkanto-peruste, jota nimitettiin apuveromanttaaliksi siitä syystä, että sitä käytettiin yksinomaan apuverojen kannossa. V. 1586 toimeenpantu muutos savujen suhteen oli jonkunlaisena valmistuksena siihen. Täysi apuveromanttaali oli jokainen savu, joka maksoi määrätynkokoisen apuveron. Niitä kutsuttiin myös täysiksi apuvero-tiloiksi (fullgärdshemman) sekä täysivaraisiksi (fullsitten) Harvat savut tekivät kumminkin koko 1) Savun jälkeen kannettavat vakinaiset verot kutsuttiin joskus yhteisellä nimellä,,mansdrächt". Kts. N:o 4251, 4263 1. 18.

87 manttaalin. Kunkin savun manttaali-osuuden määrääminen tapahtui ehkä jokavuotisen arvioimisen kautta. Verotilallisten apuveromanttaalit: 1586 oli apuveromanttaalia 153½ 1593 126'/ 2 1601 69 7/12 2 1606 859/20 1611 82 1/ I2 1617 64 3/4 1620 72 1/4. Aatelin lampuotien apuveromanttaaleja ei ole yhteenlaskettu kuin joltakulta vuodelta. V. 1611 oli aatelin lampuotien apuveromanttaalien luku 35 5 / 6 ; v. 1620 oli niitä 32. Jousella ymmärrettiin jokaista viisitoista vuotta täyttänyttä tilallisten luokkaan kuuluvaa miehenpuolta. 1 ) Jousiin ei siis luettu palkollisia ja huonemiehiä. Mutta 1600-luvun alulla saa jousi uuden merkityksen. V:sta 1607 aikain ymmärretään jousella jokaista talonomistaja-pariskuntaa; jos avioliitto toisen aviopuolison kuoleman, kautta oli rikkoontunut, oli jousikin samalla mennyt rikki. 2 ) Siitäpä syystä jousien lukumäärä yllä mainitusta vuodesta alkain on tavallisesti pienempi kuin savujen määrä. Vielä otettiin joskus veroja kihlakunnittain kaikilta täysi-ikäisiltä henkilöiltä sekä mies- että naispuolisilta tilallisilta sekä tilattomista näitä kutsuttiin yhteisellä nimellä,,hjonspersoner",,,nebb" sekä vielä kaikilta parikunnilta (hjonelag). 1) Aatelin lampuodeilta ei kannettu jousiveroa, sen vuoksi ei myöskään heidän jousien lukua ole mainittu tilikirjoissa. 2 ) Jousesta on 1617 tilikirjan alussa seuraava verokamarin tekemä huomautus: Bogerna anlangande, så är wethandes, att Hussbunden och Hustrun vdj Gården Heeter boga och när Han eller Hon döör, så är boga sunder, och kan icke inskrifuas vdj Jorde boken för än thz är igen på nytt gifter. N:o 4449 1. 2.

88 Yllä kerrottujen veroperusteiden pohjalla kannettiin seuraavat vakinaiset verot: I. Vuotuinen kruununvero. a) Päävero nostettiin koukku- eli vero-luvun jälkeen. Kultakin koukulta maksettiin: rahassa 13½ m., haukia 9 Leiv., ahvenia ja särkiä 9 Leiv. b) Toinen ja kolmas vero suoritettiin savun mukaan. Edellistä veroa maksoi kukin savu yhden metson ja yhden teeren. Tämä vero nimitettiin,,kipsis" veroksi. Jälkimmäinen n. k. hospitaalivero tuli vasta v:sta 1576 Sitä maksettiin 6 penniä jokaiselta savulta. c) Neljäs vero maksettiin jousiluvun perustuksella. Jokainen jousi maksoi 3 äyriä, joita kutsuttiin päivätyörahoiksi", koska ne myös voitiin suorittaa kolmella päivätyöllä linnaan. Tämä ei kumminkaan matkan pituuden tähden koskaan tapahtunut. d) Viidenneksi veroksi meni kultakin neljänneskunnalta yksi tynnöri tynnöri- eli suolakalaa. e) Näiden lisäksi tuli rälssinlampuotien suorittaa kultakin koukulta 3 äyriä, joita sanottiin myös,,kiltis" veroksi. Tämä oli heidän ainoa osuutensa säännöllisissä veroissa. II. Papinvero eli kymmenykset. Tätä veroa alettiin suorittaa vasta v:sta 1567. Siihen asti oli kukin maksanut papinveroa varojensa mukaan. Sitä nostettiin a) kultakin savulta viljaa: 6 vakkaa rukiita ja 3 kap-

89 paa ohria, joita sanottiin myös kymmenyksiksi; rahaa 6 penninkiä (deninger); sekä 1 sianpaisti. b) kultakin jouselta 8 penninkiä. Molempia, sekä savulta että jouselta suoritettavaa rahasummaa sanottiin vuoroin,,kirkkojousi", vuoroin,,kiltisveroksi". V. 1572 yhdistettiin savulta ja jouselta suoritettavat rahat yhteen, niin että siitä pitäin jouselta suoritettiin yhteensä 14 penninkiä. c) jokaiselta poikineelta lehmältä 1 naul. voita; toisinaan myöskin maholehmältä ½ naul. voita. Tämä vero näkyy tulleen säännölliseksi vasta vuodesta 1582. Papin vero kannettiin yhdessä kruununverojen kanssa. Papille jätettiin siitä tosin suurin osa, mutta melkoinen osa siitä meni myös kruunulle. V. 1568 sai pappi 50 sianpaistia; 7 m. 6 äyrityistä 20 penninkiä jousirahoja; 7 puntaa 4½ pannia rukiita, sekä 3 puntaa 4 pannia 18 kappaa ohria. Tämän ohessa vapautettiin hänet muutamista apuveroista, joita muiden pappien tuli suorittaa. Mutta vuodesta 1573 lähtein saa kirkkoherra koko papinveron. V. 1584 sai hän sitäpaitsi kantaa lukkarin veroa 2 puntaa 2 pannia 14 vakkaa ohria; tämä ei näy kumminkaan tapahtuneen enää seuraavina vuosina. III. Lukkarinveroa, joka esiintyy ensi kerran 1567, nostettiin 2 vakkaa ohria kultakin savulta. Luultavasti sai tästä Rautalammin lukkari kuten muissakin pitäjissä, 1½ puntaa; nimenomaan mainitaan siitä vasta 1587. Jäännös meni kruunulle. Vakinaisten verojen yhteydessä mainittakoon vielä pari veroa, vaikka niitä tosin ei kannettu yhdessä näiden kanssa, nim. laamannin ja tuomarin vero. Nämät verot kantoivat asianomaiset virkamiehet itse. Milloin ne olivat saaneet alkunsa, en voi tarkemmin sa-

90 noa. Verokirjassa esiintyivät ne vaan kerran sattumalta,, nim. 1585. Rautalammin pitäjästä kannettiin niitä seuraavasti : I Laamannin vero: Sitä suoritettiin joka manttaalilta rahaa 6 penninkiä; ahvenia ja särkiä 5 naul. II Tuomarin vero joka manttaalilta haukia 1 Leiv. Mutta verokuorma ei suinkaan vielä tähän loppunut. Vakinaisten verojen ohessa oli suuri joukko melkein yhtä vakinaisia apuveroja. Niitä kannettiin milloin mitäkin satunnaista tarvetta varten kaikenlaisilla eri nimillä. V. 1560 kannetusta hopeaverosta on jo ennen ollut puhe. Muita huomatuinpia apuveroja 16 vuosisadan loppupuoliskolla oli n. k. taverni-rahat. Tämä vero ilmestyy ensi kerran 1565 ja kannettiin kestikievaritalojen ylläpitämistä varten, mutta, häviää jo muutamien vuosien kuluttua. Aika ajoin esiintyy se kumminkin vielä nimellä,,kyyditysrahat" (skjutsfärdspengar). Sitä kannettiin 2 m. kultakin savulta. Erittäin merkillinen on se hopeavero, joka 1571 kannettiin Elfshorgin linnan lunastamiseksi Tanskalaisilta. Sitä kutsutaan myöskin kymmenysveroksi, koska sitä kannettiin 1/10 koko irtaimen tavaran arvosta. Tämän veron kantoa varten toimitettiin yleinen irtaimen omaisuuden arvioiminen yli koko valtakunnan ja ne arvioimisluettelot,. jotka silloin tehtiin, ovat olleet arvaamattoman tärkeänä lähteenä sen ajan taloudellisten olojen valaiselle. Suurin osa apuveroja meni sotaväen tarpeeksi: milloin tarvittiin varoja maasotaväen milloin laivaston varustamiseksi ja ylläpidoksi. Näitä nostettiin useilla eri nimillä : ruokavero (kostgärd) hevosvero (hestgärd) apuvero (hjelpgärd) y. m. Verrattomasti raskain oli kumminkin n. k. linnaleirivero. Siitä tulee etempänä erittäin puhe. Olen koettanut numeroilla osottaa, missä suhteessa apuverot ovat vakinaisiin veroihin ja miten suuri yleensä verokuorma tutkittavallani ajalla on suhteellisesti kulloinkin ollut. Tätä tehdessäni olen menetellyt seuraavalla tavalla: Ensiksi laskin v:sta 1562 alkain aina vuoteen 1620