Toinen Luku. Erämaan asutus ja olot

Transkriptio

1 Toinen Luku. Erämaan asutus ja olot Pähkinäsaaren rauhanteko oli luonut ensimmäisen varsinaisen valtarajan Ruotsin ja Venäjän välille. Omistusolot määrättiin siinä jäämään pääasiallisesti ennalleen siten, että Karjalan heimo jäi Venäjälle ja muu Suomi Ruotsille; ainoastaan nuo edellä mainitut kolme kihlakuntaa erotettiin Karjalasta Ruotsille kuulumaan. Mutta todellisuudessa eivät omistusolot käyneet sen selvemmiksi. Rauhanmääräyksiä alettiin kohta alusta alkain rikkoa. Savolaiset, jotka rauhanteon kautta olivat tulleet erotetuiksi entisten erämaittensa nautinnosta, alkoivat kohta rauhanmääräyksistä huolimatta käydä rajan yli, ja samoin kävi rajan pohjoispäässä. Jo ennen Pähkinäsaaren rauhantekoa oli Pohjanmaan rannikolla ollut olemassa jonkunlainen asutus. Heti rauhanteon jälkeen kiirehti Ruotsin hallitus järjestämään näiden seutujen yhteiskunnallisia ja kirkollisia oloja. Myöskin Pohjanlahden perällä asuvat Kainulaiset, sekä heidän sekaansa muuttaneet Karjalaiset voitettiin Ruotsin kruunulle käännyttämällä heidät roomalais-katooliseen oppiin; ja koko Pohjanlahden rannikon asuttamista ajettiin suurella innolla. Ensi aluksi ei kumminkaan sopu tämän kautta

2 31 häiriintynyt, Pohjanlahden rannikkoa pidettiin vielä edelleen jonkunlaisena yhteisenä nautintoalueena. Mutta kun uutisasukasten luku kasvoi ja nämät alkoivat häätää Karjalaisia pois erämaannautinnosta, sai vähitellen alkunsa se verinen vihollisuus, joka seuraavina vuosisatoina vallitsi molemmin puolin rajaa asuvien veljesheimojen välillä.') Luonnollisesti eivät Venäläisetkään saattaneet jäädä rauhassa katselemaan näitä tapahtumia. Viidennentoista vuosisadan loppupuolella, jolta ajalta Ruotsin ja Venäjän väliset tiedot jälleen alkavat, näemme, miten Venäläiset vaativat uutta valtarajan käyntiä Pähkinäsaaren rauhansopimuksen perustuksella ja kun näitä vaatimuksia ei Ruotsin puolelta otettu korviin, alotti Venäjän voimakas suuriruhtinas Iivan III Vasilinpoika, joka,,viimeinkin tahtoi jälleen maan ja veden Maunu ja Yrjö kuningasten kirjeen sisällyksen mukaan (ty han vil endeligen haffva igen land och vattn epter konung Magnus och konung Oriens breffs inneholdilse." Handl. rör. Skand. Historie XXII ss. 48,49.), Ruotsia vastaan sodan, joka on tunnettu,,ison Venäläissodan" nimellä ja oli kauheimpia, mitä maamme on saanut kokea. Venäläiset eivät kumminkaan voittaneet tarkoitustaan, omistusolot jäivät silleen, jommoisiksi ne olivat aikojen kuluessa muuttuneet. Seuraavan vuosisadan alusta aikain uudistivat Venäläiset jälleen vähän väliä rajavaatimuksensa, mutta ilman muuta menestystä, kuin että asia sillä tavalla pysyi vireillä. Tällä kannalla olivat asiat Kustaa Vaasan tullessa hallitukseen. Kustaa Vaasa liittyi rajakysymyksessä kokonaan Ruotsin vanhaan politiikkiin. V oli saatu toimeen välirauha 60 vuodeksi. Rauhan sovinnossa oli myöskin määrätty, että rajat olivat järjestettävät Pähkinäsaaren rauhan perustuksella, mutta mihinkään toimiin ei sen johdosta oltu nähtävästi ruvettu. Heti Kustaa Vaasan hallitukseen tultua vahvistettiin välirauha, mutta sillä kertaa r ) Yrjö Koskinen, Tutkimuksia maanomistus-seikoista ss ; J. R. Aspelin, Korsholman linna ja lääni ss

3 32 ei rajasta ollut mitään puhetta. 1) Pian ottivat Venäläiset kumminkin raja-asian jälleen puheeksi. Kun Eerik Flemming 1526 Ruotsin lähettiläänä oli jälleen Moskovassa 1510 välirauhaa vahvistamassa, vaadittiin Venäjän puolelta taaskin rajan tarkastusta Yrjö ja Albert herttuoiden kirjeen mukaan. 2 ) Ruotsin puolelta suostuttiinkin vaatimukseen, lausuttiinpa vielä suotavaksi, että rajan tarkastus tulisi toimeen mitä pikemmin; 3 ) mutta tälläkään kertaa siitä ei tullut entistä enempää. Ja kun suuriruhtinas Vasilin kuoleman johdosta lähetyskunta oli 1535 jälleen Venäjällä uudistamassa ja vahvistamassa välirauhaa ja rauhansopimukseen otettiin tuo vanha rajanvaatimus, vieläpä määrättiin, että rajankäynti oli tapahtuva rauhan neljäntenä vuonna, ei Kustaa Vaasa vahvistanut koko sopimusta, vaan lähetti seuraavana vuonna toisen lähetyskunnan, jonka tuli koettaa saada tuota vanhaa rajanmääräystä kokonaan pois rauhansopimuksesta. 4) Mutta Venäläiset olivat puolestaan tässä kohden taipumattomia ja niin jäi rajanmääräys edelleen rauhankirjaan. Sen saivat lähettiläät kumminkin toimeen, että rajankäynti määrättiin tapahtuvaksi vasta rauhan kymmenentenä vuonna eli ) Kustaa Vaasan tarkoitus rajankäynnin lykkäämisellä ei tietysti ollut mikään muu kuin päästä vaatimuksesta, jota hän ei todenteolla aikonutkaan täyttää. Eivätkä Venäläisetkään panneet noihin sopimuksiin varsin suurta arvoa, sillä kuten seuraavasta näemme, olivat he valmiit niitä 1 ) O. S. Rydberg. Sverges traktater med främmande magter IIs ) O. S. Rydberg. Edellä mainittu teos II ss Yrjö ja Albert herttuan rajakirjalla arvelee Rydberg tarkoitettavan samaa rajakirjaa, joka vieläkin löytyy Ruotsin valt. arkistossa ja näyttää käsialasta päättäen olevan 14 sataluvun alulta. Se oli luultavasti ollut Flemingin mukana ja hänen onnistui uskotella, että se olisi joko Albert kuninkaan aikana tehty rajasopimus. (O. S. Rydberg: Sverges tr. med fr. magter I s. 480, muistutus). 3 ) O. S. Rydberg, sama teos II s ) O. S. Rydberg, sama teos II ss ) O. S. Rydberg, sama teos II s. 181.

4 rikkomaan niin pian kun vaan sopivaa tilaisuutta siihen ilmestyi. V oli Smålannissa ja Länsi-Göthan maalla syttynyt kapina, joka kävi erittäin vaaralliseksi sen kautta, että kapinalliset saivat mahtavia auttajia, m. m. keisari Kaarle V, joka ajoi lankonsa Kristian II:n asioita ja Kustaa Vaasan vanhat viholliset Lybekkiläiset. Tätä Kustaa Vaasan ahdasta tilaa luulivat nyt Venäläiset voivansa käyttää hyödykseen. Heidän käytöksensä muuttui yhtäkkiä uhkaavaksi ja röyhkeäksi. Rajametelit nyt taas yltyivät ja kun erään hävitysretken johdosta Viipurin linnan käskynhaltija Niilo Grabbe lähetti lähettiläitä kysymään Nowgorodin käskynhaltijalta, oliko hyökkäys tapahtunut suuriruhtinaan tai hänen käskystään, ei lähettiläille annettu mitään varmaa vastausta, vaan pidätettiin tyhjillä verukkeilla kau'an aikaa perillä, Vaadittiinpa samalla rajankäyntiäkin, väittäen että rajankäynti muka oli määrätty 1542 tapahtuvaksi. 1 ) Ja kun Ruotsin puolelta ei voitu siihen suostua, tulivat Venäläiset rajalle ja toimittivat yksin rajantarkastuksen. Eräs talo, joka oli muka Venäjän puolella rajaa, pistettiin tuleen. 2 ) Tämä tapahtui arvattavasti keväällä tai kesällä Kesän kuluessa näkyvät he harjoittaneen muutakin vallattomuuttaan. Venäläisten käytös loukkasi kovasti Kustaa Vaasan äkkipikaista ja ylpeää mieltä. Mieluimmin olisi hän maksanut takaisin samalla mitalla, mutta aika ei ollut sopiva kostontuumille. Hän sentähden hillitsi mielensä ja varotti myöskin käskynhaltijoitansa sekä raja-asukkaita ryhtymästä mihinkään, joka voisi Venäläisiä yllyttää. Samalla piti hän kumminkin huolta maan puolustuksesta niin paljon kuin se näissä ahtaissa oloissa oli mahdollista. 3 ) Valtakunnan sotavoimat tarvittiin vihollisia vastaan Ruotsin puolella, sentähden jäi puolustustoimet tällä puolen etupäässä 33 ') Arvidss. Handl. VI, ss ) Arvidss. Handl. VI s ') Arvidss. Handl. VI s

5 34 aatelin asiaksi. V kirjoitti kuningas avonaisen kirjeen Suomen aatelille, jossa hän ensinnäkin moittii heitä siitä, että he eivät ole valvoneet paremmin rajan puolustusta Venäläisten hyökkäyksiä vastaan, sillä jos Venäläiset saisivat hävitystänsä jatkaa, ei kukaan uskaltaisi asettua rajalle asumaan ja raja siten siirtyisi keskelle Suomea. Aatelin käskettiin nyt lähettämään miehiään rajalle ja sitä paitsi valitsemaan joukostaan neljä järkevintä miestä, joiden tuli matkustaa kuninkaan luo Ruotsiin neuvottelemaan muista toimenpiteistä, jotka näkyisivät tarpeen vaatimilta. 1 ) Näin ollen ei näyttänyt luultavalta että rajankäyntiä saataisiin lykätyksi enää v:sta 1547 eteenpäin; täytyi sentähden vähitellen ryhtyä valmistuksiin myöskin tulevaa rajankäyntiä varten. Laajaperäinen rajantarkastus pantiin toimeen; laamannit ja rajanvarsi-kihlakuntain tuomarit saivat käskyn ottaa selon piirinsä sisällä olevista rajoista. Oli näet tärkeää, että jos rajankäynti kerran tuli toimeen, vaatimukset olivat silloin selvillä,,,sillä", kirjoittaa kuningas 1545 Eerik Flemingille,,,jos emme itsekään ole varmoja rajoistamme, vaan esiinnymme kovin heikoilla syillä tai puuttuvilla tiedoilla, niin kuinka silloin käy". 2) Kaikesta kumminkin näkyy, että Ruotsin puolelta ei aiottu enää palata vanhoihin rajoihin, vaan valmistavan tarkastuksen tuli määrätä, miten rajan taktillisten omistusolojen mukaan tuli kulkea. Valaiseva siinä kohden on erään rajankävijän kirje Kustaa Vaasalle. Kysellessään siinä kihlakunnassa, jossa hän piti tutkimusta, pitkin rajanvartta asuvilta vanhemmilta ihmisiltä, missä vanha valtaraja kulki, oli tämä rajankävijä saanut vastaukseksi, että heidän oikea rajansa Venäjän ja Pohjanmaan välillä oli ollut Maanselkä.,,Mutta", kirjoittaa hän edelleen,,,kuten minä, rakas armollinen herra olen käsittänyt Venäläisten aikomuksen, tahtovat he, Jumala sen estäköön, rajansa kulkemaan Viipurin läänissä olevasta Siestarjoki 1) Arvidss. Handl. VI, s ) Arvidss. Handl VII s. 161.

6 nimisestä rajajoesta Maanselän poikki suoraan Pohjanmaalle erääsen suureen kiveen, nimeltä Hanhikivi ja siitä suoraan poikki Länsi-Pohjanmaalle, joka ei koskaan voi tapahtua, nim. että he semmoisella viekkaudella ottaisivat kaikki Teidän Armonne lohijoet pois". ') Tutkimukset tulivat päätökseen vasta Tarkastettu rajansuunta julistettiin samaksi kuin vanha Pähkinäsaaren valtaraja ja ensi kerta saatiin nyt kuulla se väite, että Pähkinäsaaren rauhan raja oli kulkenut Rajajoesta suoraan Pohjois-Jäämereen. 2 ) Jo ennakolta saattoi arvata, ettei tällä pohjalla mitään sovintoa syntyisi, sentähden jatkettiin varustuksia sitä innokkaammin kuta lähemmä rajankäynnin aika lähestyi. Aika olikin paljoa edullisempi puolustushommille kuin edelliset vuodet olivat olleet. Sisällinen rauha oli jälleen palannut ja kuninkaan asema oli suuresti vahvistunut Vesteråsin perintöyhdistyksen kautta, joka määräsi Ruotsin kruunun perinnölliseksi Kustaa Vaasan suvussa esikoisoikeuden perustuksella. Kohta alusta vuoden 1547 oltiin innokkaissa varustelemisen puuhissa. Mielenjännitystä lisäsi vielä se tieto, että suuriruhtinas oli itse Novgorodissa ja että hänellä oli koolla suuret määrät väkeä ja oli ottanut veroja rajan puolella asuvilta; peljättiiin sentähden että hän aikoi jo talvella ryhtyä rajankäyntiin ja toimittaa sen oman tahtonsa jälkeen. Sentähden käskettiin kaikkia käskynhaltijoita, linnanpäälliköitä, vouteja y. m. kokoomaan elatusvaroja. aseita sekä muita sotatarpeita; etenkin Viipurin- ja Savonlinnaa oli varustettava kaikin tavoin ja aatelit, papit, porvarit ja talonpojat kaikki saivat kehotuksen antamaan apuaan maan puolustukseen. 3 ) Puolustuskysymys oli talvella 1547 Turkuun kokoontuneitten maakuntapäivien keskusteltavana ja koossa olevat 35 ') O. S. Rydberg, Sverges traktater I s ) O. S. Rydberg, sama teos I s ) Arvidss. Handl. II ss ; VII ss

7 36 aatelin, papiston ja porvariston edustajat lupasivat mielellään noudattaa kuninkaan kehoituksia ja määräyksiä.1) Mutta pelko oli tälläkin kertaa turha. Suuriruhtinas sai kylliksi tekemistä toisella taholla Tatarilaisia vastaan, jotka olivat hyökänneet hänen maahansa. Jo alkupuolella vuotta lähetti hän sentähden lähetystön Kustaa Vaasan puheille pyytämään rajankäynnin lykkäämistä sopivampaan aikaan. 2 ) Kustaa Vaasa tähän arvattavasti kernaastikin suostui; seuraavana vuonna lähetettiin sitte ruotsalainen lähetyskunta sopimaan suuriruhtinaan kanssa tarkemmin asiasta ja silloin sovittiin että rajankäynti oli tapahtuva ) Vaara oli siten jälleen saatu vältetyksi, mutta noudattain,,vanhain viisasten miesten neuvoa, että rauhallisina aikoina on ajatteleminen rauhattomuuden aikaa", käski Kustaa Vaasa edelleen jatkamaan Viipurin linnan varustamista, jota etenkin pidettiin tärkeänä. 4 ) Ja kun oli jälleen käsissä vuosi 1550, jolloin rajankäynnin piti tapahtua, käskettiin että kaikkien maan puolustusvoimien tuli olla salaisesti varusteilla Mutta vielä kerran oli aikomus koettaa saada rajankäyntiä lykätyksi ja sitä varten aikoi Kustaa Vaasa kirjoittaa suuriruhtinaalle omakätisen kirjeen, jossa hän pyytäisi rajankäynnin lykkäystä tuonnemmaksi hankaluuksien vuoksi (för obeleglighetene skuld).5) Kuinka näiden tuumien kävi ei ole tietoa; mutta Venäläisetkään, jotka yhä vielä olivat sodassa Tatarilaisten kanssa, eivät luultavasti olleet halukkaat rajankäyntiin ja siten jäi rajankäynti taas tälläkin kertaa. Olen esittänyt vähän tarkemmin rajakysymyksen vaiheita, koska tämä kysymys on hyvin likeisessä yhteydessä erämaitten asuttamisen kanssa, onpa hyvin mahdollista, että juuri rajakysymys on ensin herättänyt asuttamistuu- ') Arvidss. Handl. II s ) Arvidss. Handl. VII ss ) Arvidss. Handl. IX s ) Arvidss. Handl. VII s ) Arvidss. Handl. II ss

8 man Kustaa Vaasan mielessä. Sillä alituinen kinastus ja menettämisen vaara pani miettimään keinoja, miten noitten riidanalaisten seutujen omistus saataisiin paremmin turvatuksi. Siitäpä syystä asutuspuuha tarkoittikin aluksi rajaseutujen asuttamista. Tähän valtiolliseen näkökohtaan liittyi sitte myöskin tärkeä taloudellinen näkökohta: selvähän oli se taloudellinen hyöty, mikä näiden verrattain hyödyttömäni erämaitten asuttamisesta olisi sekä yksityisille että valtioille. Nämät molemmat näkökohdat tulevatkin Kustaa Vaasan asutuskirjeissä selvästi näkyviin. Huhtikuun 20 p:nä 1542 julisti Kustaa Vaasa avonaisella kirjeellä kaikki asumattomat metsämaat sekä Ruotsissa että Suomessa kruunun omiksi. Tästä tapauksesta voimme lukea erämaitten asutuksen alkaneen. Ensin seurasi Pohjois-Savon asuttaminen. Vaillinaisista tiedoista ei käy selville, missä määrin hallitus täällä auttoi asutuspuuhia; mutta hallituksen osanottoa todistaa Tavinsalmen kuninkaan kartannn perustaminen, joka mainitaan jo V oli asutus siellä edistynyt jo niin : pitkälle, että siitä tehtiin eri nimismieskunta; seuraavana vuonna päätettiin sinne perustettavaksi oma kirkko, joka mainitaan valmiina Sen pitemmälle eivät asutuspuuhat ulottuneet ennen vuotta Mutta Kustaa Vaasalla oli jo laajempiakin aikeita mielessä. Huhtikuun 20 p:nä 1550 kirjoitti hän Korsholman voudille Ragvald Halvardinpojalle, käskien häntä, kuten kyllä ennenkin oli tehnyt, kehottamaan Pohjanmaan talonpoikia muuttamaan erämaille, jossa kuuluu löytyvän paljon kauniita paikkoja, etteivät he kaikki yhdessä läjässä ollen vahingoittaisi toisiansa. 1 ) Samaan aikaan lähetti hän toisen kirjeen, mutta yleisemmässä muodossa. Itse erämaan olot olivat antaneet hänelle siihen likimmän aiheen. Pari Jämsän talonpoikaa Niilo Kärkkäi- 37 1) Arvidss. Handl. VII s. 304.

9 38 nen ja Pietari Pietarinpoika olivat näet olleet kuninkaan luona valittamassa pitäjänsä puolesta, että Savon asukkaat ja Pohjanmaan Lappalaiset olivat tehneet vahinkoa heidän erämaallaan ja kalavesillään. Näiden mukana lähettää kuningas kirjeen, jossa hän käskee tutkimaan ja oikaisemaan asian. Tämä kirje oli kirjoitettu Suomen molemmille laamanneille ja muille käskynhaltijoille. Tuommoinen yksinkertainen riitajuttu ei suinkaan olisi vaatinut koko Suomen virkamiehistöä liikkeelle. Mutta kirje sisälsi toisen asian, joka olikin kuninkaan mielestä tärkeämpi. Siinä jatketaan:,,ja koska me olemme kuulleet että se erämaa on mahtava ja suuri metsä ja että siellä kyllä on varaa tehdä hyviä tiloja, joissa ihmiset voivat asua; meille on myöskin kerrottu, kuten me myös joka päivä huomaamme niistä maanomistusta koskevista valituksista, joita meidän käsiteltäväksemme tulee, että ihmiset siinä maassa eivät sovi hyvin niille tiloille, joita he nyt omistavat, sentähden on meidän tahtomme ja käskymme, että te pidätte neuvoa että joku osa rahvasta ryhtyisi raatamaan ja rakentamaan mainitulla erämaalla, erittäinkin että joku osa lähtisi liikkeelle ja tekisi asuntonsa kaikille sivuille pitkin Venäjän rajaa, jotta tämä joukko vastustaisi Venäläisiä siellä, missä ne koettavat tehdä väkivaltaa valtakunnan alueella ja meidän maallemme siten enennykseksi ja parannukseksi tulisi j. n. e. Sitä te kaikki, kukin kumminkin erittäin siellä, missä olette käskynhaltijoina, tarkimmasti noudattakaa". 1 ) Kustaa Vaasan tuuma oli siis saada toimeen yleinen asutuspuuha. Mutta mitään semmoista ei siitä seurannut. Useimmat niistä, joille yllämainittu kirje oli kirjoitettu, näkyvät olleen hyvin välinpitämättömiä ja jättäneen asian 1) Arvidss. Handl. VII s. 312.

10 oman onnensa nojaan. Ei kumminkaan kaikki; niiden miesten joukossa, joille kuninkaan kirje oli lähetetty, oli myöskin Savonlinnan uusi vouti Kustaa Fincke, joka erämaitten asutushistoriassa ansaitsee tulla mainituksi Kustaa Vaasan rinnalla. Muutama sana tämän miehen elämänvaiheista lienee sentähden tässä paikallaan. Kustaa Fincke, Porkkalan ja Sonnäsin herra oli vanhaa suomalaista Rankosen sukua. Hänen isänsä Godrik Niilonpoika Rankonen oli äitinsä isän Godrik Villiaisin herran jälkeen ottanut nimekseen Fincke. Kustaa Fincken aikaisemmista vaiheista emme paljoa tiedä. Nuorempana oli hän Köpenhaminassa tehnyt miesmurhan, mutta Kustaa Vaasan välityksellä oli hän päässyt hengenrangaistuksesta rahasakolla. V tuli hän Tukholman linnan päälliköksi, mutta määrättiin sieltä Maunu Niilonpojan,,luutnantiksi" Viipurin linnaan. Sieltä siirrettiin hänet 1547 Savonlinnan käskynhaltijaksi suomalaisen Klemetti kirjurin jälkeen ja oli siinä virassa vuoteen 1562, ollen samalla myös Hollolan kihlakunnan tuomarina Tähän aikaan näyttää hän olleen Kustaa Vaasan erityisessä suosiossa, joka näkyy myöskin siitä hän 1559 nimitettiin Juhana herttuan poissa ollessa yhdessä Jochim Bulgrinin kanssa Suomen korkeimmaksi käskynhaltijaksi. Vielä Eerikin hallituksen ensi aikoina oli hän suuressa suosiossa, ollen hovimestarina hänen hovissaan ja v:sta 1562, Jochim Bulgrinin kuoltua, hoiti hän yksin Svante Sturen sijaisena Suomen kupernaattorin virkaa. Mutta 1564 joutui hän Eerikin epäsuosioon, eikä siitä enää koskaan päässyt. Hän kuoli Kustaa Fincke oli kieltämättä kykenevimpiä maamme sen aikuisista miehistä. Kykynsä ja taitonsa kautta oli hän kohonnut korkeimpiin virkoihin. Mutta näitä hänen suuria ansioitansa tahrasi hänen ahneutensa, jota hän koetti tyydyttää keinoista välittämättä. Jaakko Teitin valitus-rekisterissä sanotaan Kustaa Finckestä, että kun hän lähtee käräjille, niin ei kukaan talonpoika voi tulla oikeuden eteen valittamaan hätäänsä, vaan hänen 39

11 40 täytyy ensin hänen makuukamarissaan lahjoittaa hänelle joku erityinen lahja. Samaa todistaa myös se tapa, jolla hän hankki itsellensä Hollolan tuomarin viran; siitä tulee etempänä puhe. Hänen vikojansa lievittää kuitenkin se seikka, että ne olivat yhteisiä koko hänen aikakaudellensa,,,jolloin valot ja varjot niin hyvin viihtyivät vieretysten". 1 ) Kustaa Fincke oli jo ennen uutterasti harrastanut Pohjois-Savon asuttamista. Kustaa Vaasan kehotus avasi nyt hänelle avaramman toimialan. Vuosikauteen ei hänenkään toimistaan kuulu mitään; mutta toimettomana hän ei silti ollut, Hän oli tällä vä-. lin kehotellut Savon miehiä muuttamaan Hämeen ja Korsholman läänin erämaille ja nähtävästi jo seuraavana kevännä saattoi hän ilmoittaa kuninkaalle, että Savolaiset olivat tuumaan taipuvaiset. He olivat kohta valmiit lähtemään Hämeen erämaalle, mutta Korsholman erämailla olivat he halunneet ensin käydä katsomassa, oliko siellä semmoisia paikkoja, joissa voisi elää. Itse ilmoitti, hän talven tultua käyvänsä Korsholman läänissä kehottamassa sikäläistäkin rahvasta muuttamaan itse omille erämailleen. 2 ) Mutta kun erämaa oli avara, niin esitti hän, että joka linnaläänistä lähetettäisiin muutamia uutisasukkaita, jotta heitä karttuisi muutamia satoja, jotta he paremmin voisivat pitää Venäläisiä vastaan puoliansa. Kustaa Vaasa oli hyvin mielissään näistä sanomista. Hetikohta kirjoitti hän Finckelle vastauksen ilmoittaen tyytyväisyytensä hänen toimiinsa ja kertoo kirjoittaneensa jo Korsholman voudille Jon Baggelle, että hän pitäisi varalla hevosia ja muita tarpeita Fincken matkaa varten. 3 ) Seuraavana talvena kävi Fincke lupauksensa mukaan Korsholman läänissä keskustelemassa rahvaan kanssa. 1) K. A. Bomansson, Hertig Johan och hans tid ss ; vertaa myös Tengström, Några blad ur Finlands häfder för Gustaf I:s regeringstid. 2 ) Arvidss. Handl. II s J Arvidss. Handl. II s. 316.

12 41 Hänen asiansa menestyi sielläkin hyvin. Seuraavan vuoden helmikuussa (15 p:nä) lähetti hän kuninkaalle kertomuksen matkastaan. Hän sanoo selittäneensä talonpojille että kuningas soi heille itsellensä etuoikeuden erämaihinsa, mutta mitä he itse eivät tahtoneet ja voineet viljellä, sille tahtoi kuningas keksiä muita neuvoja, sillä hän ei aikonut kärsiä, että tuo Venäläisten irtolaisjoukkio 1 ) kauemmin sai hyväkseen käyttää hänen aluettaan, etenkin kun hänen omat alamaisensa vuosi vuodelta olivat saaneet väistyä heidän tieltään. Hän oli sentähden neuvonut heille, että missä samassa talossa asui useampia paria ahtaudessa, yksi lunastaisi toisilta talon ja nämät sitte muuttaisivat erämaalle, sillä kuningas ei myöskään sallinut sitä, että kruunun tilat jaettiin kovin moneen osaan Jotta he olisivat sitä halukkaammat muuttamaan, oli hän luvannut niille, jotka tahtoivat erämaalle muuttaa, kolmen vuoden veronvapauden. Talonpojat olivatkin ilmoittaneet olevansa halukkaat muuttamaan, mikäli väkeä liikeni ja olivat kiittäneet kuningasta hänen huolenpidostaan. Mutta sitä he olivat pelänneet, että Venäläiset ryöstäisivät ja tappaisivat heidät, samoin kuin muutamia vuosia takaperin oli tapahtnnut eräille toisille, jotka olivat siellä olleet kalastamassa. Fincke kertoo rauhoittaneensa heitä, luvaten etsiä sopivan paikan rajan tienoilla, johon voisi rakentaa kartanon ja sijoittaa siihen sen sotaväen, joka tavallisesti oli sijoitettu pappiloihin, siksi kunnes uutisasukkaiden lukumäärä olisi kasvanut niin suureksi, että he omin neuvoin voisivat pitää puoliansa. Talonpojat olivat puolestansa sitoutuneet auttamaan kartanon rakentamista muutamilla päivätöillä joka miehen osalta koko läänissä. Hän oli käskenyt heidän myöskin tehdä kolme hyvää lauttaa (hopar) Oulunjärvelle, jonka luona erämaa oli, ensi kevääksi veden aukeemaan, joilla sotaväki voisi liikkua edestakaisin niin kauan kun kalastusaika kesti. Sen jälkeen tuli sotaväen 1) Tämä Venäläisjoukkio on nähtävästi sama. josta jo edellä on ollut puhe.

13 42 vielä viipyä siellä siksi kunnes ne, jotka olivat aikoneet jäädä erämaalle asumaan ehtisivät saada kaskensa hakatuksi. Seuraavana kesänä voisivat nämät sitte touon kasvaessa rakentaa huoneen ja vielä samana kesänä muuttaa siihen asumaan. Mutta Fincken puuhat eivät rajoittuneet vielä tähänkään. Samassa kirjeessään kertoo hän kehottaneensa Hannu Fordeilla toimittamaan myöskin Ångermanlannista lisää uutisasukkaita Oulunjärven erämaalle, koska se oli niin avara, että ne kaikki sinne hyvästi mahtuivat ja tämä oli luvannut tehdä, mitä hän siinä vaan voi; ja hän kysyy vielä kuninkaalta, katsoiko hän sopivaksi, että myöskin Jöns Haakoninpoikaa kehotettaisiin lähettämään Länsi- Pohjanmaalta jonkun määrän väkeä mainitulle erämaalle. 1 ) Jo edellä oli puhe siitä kuinka Fincke oli kehottanut savolaisia yllämainitulle erämaalle muuttamaan ja että he olivat silloin sanoneet tahtovansa ensin käydä katsomassa, millaista siellä oli. Nyt olivat he arvattavasti jo käyneet siellä ja mielistyneet siihen, sillä jo samana kevännä saattoi Fincke lähettää sinne ensimmäisen siirtokunnan ja toisia seurasi heidän jälestänsä vielä samana vuonna, niin että tämä siirtokunta oli yhteensä 140 perhekuntaa. 2 ) He asettuivat Oulunjärven rantamille, joiden seutujen viljeleminen siten sai alkunsa. Ensimmäisinä vuosina luettiin nämät seudut Limingan pitäjään, mutta erotettiin siitä Oulunjärven pitäjän nimellä eri pitäjäksi Seudun ensimmäinen kirkko oli Manamasalossa. Mutta siirtykäämme jo Hämeen erämaille! Mielihyvällä olivat Savon miehet keväällä 1551 luvanneet noudattaa Kustaa Fincken kehotusta muuttamaan Hämeen takamaalle. Luultavasti jo kohta sen jälkeen olikin ensimmäinen savolainen siirtokunta lähtenyt Hämeen takamaalle. Myöskin Korsholman läänistä näkyy jokunen siirtokunta lähteneen liikkeelle ja asettuneen takamailleen jonnekin Jämsän pitäjän takamaiden läheisyyteen. 1) Arvidss. Handl. III ss ) Arvidss. Hand III s. 173,

14 Mutta Hämäläiset, jotka yleensäkin katselivat karsaasti näitä Kustaa Vaasan asutuspuuhia, eivät aikoneetkaan mielisuosiolla luopua esiisiensä vanhasta perinnöstä. Tuskin olivat uudet tulokkaat saaneet ensimmäiset asumuksensa valmiiksi, kun Hämäläiset karkasivat miehissä heidän päällensä. Ne, jotka eivät päässeet pakoon, surmattiin, asumukset poltettiin ja saaliinensa palasivat Hämeen miehet kotiin. Tämä tapahtui nähtävästi kesällä Väkivallan tekijät näkyvät olleen parhaasta päästä Jämsän pitäjästä. Tieto tästä tuhotyöstä näkyy saapuneen piankin kuninkaan korville ja pani hänen vihansa nousemaan.,,te ette ole tietävinännekään," kirjoittaa hän lokakuun 2 p:nä Iisakki Niilonpoika Banérille,,,noista väkivallan harjottajista ja. toimitte muutoinkin minun uudistettuja käskyjäni vastaan." Samalla lähetti hän hänelle kertomuksen Hämäläisten tuhotöistä ja käski hänen pitämään tarkan tutkinnon ja rankaisemaan syylliset. Sitte piti hänen itsensä viipymättä tuleman Tukholmaan tekemään tiliä niistä toimista, jotka hänen läänissään olivat tekeillä (om alle lägligheter, som vdi then Landzende ther thu befalning haffwer vpå färdhe ähre) 1 ). Samallaisia kirjeitä näkyvät saaneen muutkin voudit. Vielä pitkin talvea saapui hänelle valituksia edellä kerrotusta verisaunasta. Kevättalvella 1552 kävi pari talonpoikaa Korsholman läänistä, Pietari Rautiainen Kalajoelta ja Olli Tikkanen Pyhäjärveltä omien sekä naapuripitäjien puolesta valittamassa Jämsän miesten käytöstä, kertoen samaa, minkä me jo tunnemme. Kuningas lähetti näiden mukana kirjeen (toukok. 8 p.) pohjanmaan laamannille Jöns Knuutinpojalle, jossa hän lausuu muun muassa:,,niin olette te kyllin ymmärtäneet meidän tahtomme ja ajatuksemme, mikä meillä ennenkin näistä on ollut, nim. että me viimeinkin tahdomme ne rakennetuiksi ja asutetuiksi saada " 43 ') Arvidss. Handl VIII s, 93.

15 44.,,Ja koska näillä edellä mainituilla kirjeentuojilla on tuomiokirjat niihin maihin, joita he ovat ottaneet ja viljelleet, ja Jämsän talonpojat ovat kuitenkin heidät sieltä väkivaltaisesti karkottaneet, niin on heille tapahtunut vääryys Jumalan ja koko maailman edessä, jonkatähden meidän vakaa tahtomme ja käskymme on, että te laitatte niin, että Jämsän talonpojat toimittavat näille ja monelle muulle, joille he samoin ovat vääryyttä tehneet, takaisin sen, mitä he ovat ottaneet, sekä korvaamaan sen vahingon, minkä he joko tulen kautta tai muuten heille tehneet ovat".1) Myöskin Fincke kirjoitti helmik. 15 p. kuninkaalle samasta asiasta ja käytti sitä omaksi hyödykseen tavalla, joka ei ole hänelle kunniaksi. Kerrottuaan ensin tuosta verisaunasta, käyttää hän samalla tilaisuutta pyytääkseen itsellensä Hollolan kihlakunnan tuomarin virkaa, huolimatta siitä, että se jo ennestään oli Jaakko Henrikinpojalla. Hän kuvaili, kuinka hän siten voisi paremmin kuin tähän saakka olla kuninkaan käskynhaltijan apuna estämässä Hämäläisiä vastaisuudessa moisista väkivallan töistä. Samalla olisi hänellä siten myöskin parempi tilaisuus matkustella heidän luonaan ja neuvotella heidän kanssaan hän kun muutoinkin asui siinä kihlakunnassa ja siten edistämään asutuksen asiaa knninkaan tahdou mukaan. 2 ) Fincke oli laskenutkin oikein. Kuningas suostui empimättä hänen pyyntiinsä. 3 ) Jaakko Henrikinpoika sai kirjeen, jossa lyhyesti mainittiin, että kuningas Hämäläisten tarkemman silmälläpidon vuoksi oli antanut Hollolan kihlakunnan tuomarinviran uskolliselle palvelijalleen Kustaa Finckelle sekä lisätään lopuksi: kuitenkaan emme ole taipumaton suomaan sinulle eläkettä muualla saman kihlakunnan sijasta. 4 ) ') Arvidss. Handl. VIII s ) Arvidss. Handl. III s ) Arvidss. Handl. III s ) Arvidss. Handl. III s. 168.

16 45 Fincke sai ensimmäiseksi toimekseen uudessa virassaan lukea Hollolan rahvaalle kuninkaan avoimen kirjeen viimeisten tapausten johdosta. 1 ) Kuningas siinä ensiksi moittii Hollolan miehiä heidän äskeisestä pahanteostaan ja varottaa heitä vakavasti epäsuosionsa ja vihansa uhalla estämästä vasta Pohjanmaan miehiä tai ketä tahansa, jolla on halua muuttamasta heidän erämailleen. Kuitenkin annetaan heille etuoikeus. Ne heistä, jotka tahtoivat itse ruveta asumaan erämaitansa, saivat nyt ottaa siitä niin paljon kuin itse voivat viljellä. Mutta uhataan lopuksi joka enemmän ottaa, sitä antavat voudit tarpeen mukaan rangaista. 2 ) Tämän kirjeen sisällön piti Fincken tulkita heille niin, että se tulisi myös noudatetuksi. Fincke näkyykin osanneen tulkita kuninkaan kirjeen tarpeeksi voimakkaalla tavalla, sillä Hollolan miesten vastarinta näkyy jo kokonaan murtuneen. He koettivat vaan pelastaa edes osan takaitaan itsellensä. Ne, joilla oli varoja, lupasivat nyt itse ottaa viljelykseen semmoiset kappaleet, jotka olivat viljelykseen kelpaavia. Ne taas, jotka eivät jaksaneet itse viljellä ja jotka siis menettivät takamaansa toisille, pyysivät päästä vapaaksi siitä kalaverosta, jota ennen niistä olivat suorittaneet. Mutta semmoisia kappaleita, joihin ei voinut niittyä eikä peltoa tehdä, mutta joissa kumminkin oli hyvää kalavettä, pyysivät niiden entiset omistajat saada edelleenkin viljellä. Hämäläisten taipuvaisuuteen oli nähtävästi vaikuttanut myöskin se erämaan tarkastus, joka näihin aikoihin toimitettiin Pohjeis-Hämeen erämailla. Tämän tarkastuksen toimittivat Pohjois-Suomen laamanni Jöns Kuuutinpoika Kurki, tuomari Korsholmnn läänissä Anders Vestgöte, sekä kaksi kihlakunaan voutia, Sääksmäen vouti Pelle Pietarinpoika ja Hollolan vouti Hannu Ollinpoika. 3 ) Luultavasti tarkastettiin tällä matkalla koko Hämeen erä- 1) Arvidss. Handl. III s ) Arvidss. Handl. III s ) Arvidss. Handl. III s. 172.

17 46 maa, vaikka ainoastaan Hollolan kihlakunnan erämaiden tarkastusluettelo on säilynyt. 1 ) Tarkastusluetteloon merkittiin tarkoin erämaankappaleen nimi, mihin kihlakuntaan ja pitäjään se kuului, kuka sen entinen omistaja oli ollut ja kelle se nyt oli annettu. Tarkastuskunnan mukana seurasi näet suuri joukko uutisasukkaita; se erämaankappale, joka huomattiin asutukseen kelvolliseksi annettiin samalla mukana seuraaville uutisasukkaille. Tarkastusluettelon mukaan oli Hollolan erämaalla yhteensä 194 erämaankappaletta, mutta suurin osa niistä oli ainoastaan kalavettä ja oravimetsää ja ainoastaan 66 viljelykseen kelpaavaa. Näistä oli aatelin 14, joista se oli asuttanut 9. Muut 57 erämaankappaletta nyt asutettiin, joten siis uutisasukkaiden luku Hollolan erämaalla 1552 oli 66.') Seuraavalta vuodelta on olemassa eräs toinen luettelo, jonka päällekirjoituksen mukaan pitäisi olla niiden erämaiden luettelo, jotka Mikonpäivänä 1553 olivat tulleet asutetuiksi.2) Kaikkiaan luetellaan siinä 52 uutisasukasta. Mutta kun tarkastaa luetteloa lähemmin, huomaa että siinä on suuri joukko samoja uutisasukkaita, jotka mainitaan jo edellisen vuoden luettelossa; näyttää siis tämäkin olevan täydellinen luettelo kaikista Hollolan erämaalla asuvista uutisasukkaista, eikä vaan mainittuna vuonna muuttaneista. Sääksmäen kihlakunnan erämaalla alkavat tiedot vasta v:sta ) Uutisasukasten luku oli silloin 37. Näistä oli suuri osa, 11 uutisasukasta, mainittuna vuonna muuttaneita. Edellisinä vuosina muuttaneiden luku oli seuraava: 1553 muuttaneita 6 uutisasukasta; 1552 muuttaneita 8; 1549 muuttaneita 1; ja 1548 muuttaneita 1. ') V. A. Tillägshandl ) Allm, handl. N:o ) Allm. handl. N:o 131.

18 Olen koettanut sukunimistön avulla määrätä, kuinka suuri osa näitä asutuksen ensi vuosina muuttaneita uutisasukkaita oli Savolaisia, kuinka suuri osa Hämäläisiä. Jo tähän aikaan ovat näet sukunimet hävinneet melkein sukupuuttoon Hämeestä, jotavastoin ne Savossa ovat aivan yleiset. Kumminkin on huomattava, että Hämäläisiäkin nimitetään usein, kuten nykyäänkin, sen kylän mukaan, josta he ovat kotoisin, saattaapa tämä nimi saada joskus nen-päätteenkin, kuten esim. sukunimi Kärkkäinen, joka suku on alkuaan hämäläinen ja on saanut alkunsa Pälkäneen pitäjän Kärkkään kylästä. Ensi aikoina ilmestyykin tästä nimestä molemmat muodot Kärkäs ja Kärkkäinen. Toisinaan on taas päinvastoin sattunut niin että joku, jolla onkin sukunimi, on merkitty hämäläiseen tapaan omalla ja isänsä ristimänimellä, kuten Juho Juhonpoika. Sentähden olen merkinnyt varmasti savolaisiksi ainoastaan ne sukunimet, jotka olen löytänyt Gebhardin tekemästä savolaisten sukunimien luettelosta ja sulkumerkkien väliin kaikki muut, joilla on sukunimi, erottamalla kumminkin pois ne nimet, jotka varmasti olen huomannut alkuaan hämäläisiksi. Tällä tavalla olen asutuksen ensi vuosilta saanut seuraavat suhteet: Hollolan erämaalle 1552 muuttaneista 57 uutisasukkaasta oli 49 ( 3) Hämäläistä ja 8 (+3) Savolaista eli siis Hämäläisiä korkeintaan 86 % ja Savolaisia 14 % koko uutisasukasten luvusta (Aatelin lampuotien nimiä ei mainita). Mutta jo yhden vuoden kuluessa muuttuu tämä suhde melkoisesti. V luetelluista 52 uutisasukkaasta on 34 ( 8) Hämäläistä ja 18 (+8) Savolaista, eli Hämäläisiä korkeintaan 65 %,ja Savolaisia 35 %. Hämäläisten suuri vähentyminen on luultavasti siten selitettävä, että Hämäläiset olivat Kustaa Fincken kehotusten ja uhkausten johdosta kyllä luvanneet ruveta uutisasukkaiksi takamaillensa, pelastaakseen ne siten itsellensä, mutta eivät täyttäneetkään lupaustaan, vaan alkoivat niitä käyttää kuten ennenkin. Savolaisten lukumäärä on siihen sijaan vilkkaasti lisääntynyt. 47

19 48 Sääksmäen erämailla oli 1554 luetelluista 37 uutisasukkaasta korkeintaan 17 ( 4) Hämäläistä ja 20 (+4) Savolaista, siis Hämäläisiä 46 % ja Savolaisia 54 %. Tavallisesti on arveltu, että Hämäläiset eivät olisi takamaittensa asutukseen lainkaan ottaneet osaa. Edellä kerrotusta näemme kumminkin että Hämäläisten osanotto asutuksen ensi vuosina oli sunrempikin kun Savolaisten, vaikka savolaisuus sittemmin pääsee yhä enemmän voitolle tullen vähitellen melkein yksin vallitsevaksi. V:n 1554 jälkeen katoovat erämaat taas muutamiksi vuosiksi näkyvistämme. Tärkeämmät asiat olivat saattaneet syrjäisen erämaan olot hetkeksi unohduksiin. Edellä on kerrottu miten rajankäynnistä ei 1550:kään tullut mitään. Mainitun vuoden jälkeen oli sitte seurannut loma-aika, jolloin rajakysymys jonkun aikaa oli levännyt; Venäläiset olivat yhä vielä sodassa Tatarilaisia vastaan, eivätkä sentähden tahtoneet rajankäyntiin antautua.') Tätä loma-aikaa käytettiin uutterasti rajaseutujen asutuksen jatkamiseen. Savonlinnan läänistä lähetti Kustaa Fincke yhä uusia siirtolaisjoukkoja Oulunjärven erämaille, menetellen siinä samaan tapaan kuin sotamiehenotossa. 2 ) Myöskin rajan eteläpäässä oli eräs riidanalainen erämaankappale, jota siitä syystä kutsuttiin Riitamaaksi; senkin asuttamisesta pidettiin huolta. 3 ) Mutta 1555 alusta yltyivät rajametelit jälleen entistä kiivaammiksi ja viimein alkoi saman vuoden loppupuolella tuo kauan odotettu sota. Tämän sodan vaiheet on kerrottu tarkemmin Koskisen Nuijasota nimisessä teoksessa. Hirveästi hävittivät Venäläiset rajanvarsiseutuja. Oulunjärven uutisasu- 1 ) Kustaa Vaasa näkyy pelänneen että Venäläiset pian jälleen alkaisivat vaatia rajankäyntiä. Hän kirjoitti sentähden 1551 Viipurin linnan käskynhaltijalle Maunu Niilonpojalle, että hän niin taitavasti. kuin suinkin koettaisi tuoda verukkeita, joilla rajankäyntiä saataisiin viivytetyksi, jos Venäläiset sitä vaatisivat. Arvidss. Handl. VIII s ) Kustaa Fincken kirje kuninkaalle 15 2 /954. Arvidss. Handl. III s ) Arvidss. Handl. III ss. 191, 201.

20 i 49 tus hävitettiin melkein kokonaan, 1 ) mutta tämäkään hävitys ei voinut juurittaa asutusta ja Ruotsin valtaa siellä. Kun sota 1557 loppui, jäivät rajaolot entiselleen. Taas voivat mielet palata rauhan toimiin. Ja jo seuraavana vuonna sukeltavat erämaat jälleen esiin. Asutuksen edistystä näinä vuosina valaisee seuraava taulu: Sääksmäen 1 kihlakunta. -'.. -. ; l7(-4) 20(+4) 20(44) 37 Hollolan kihlakunta. (49-3) 8(+3) S(+3) (43) 57 34(-8) 18(+8) 18(48) 52 i Koko erämaa... Sääksmäen kihlakunta. l4(-3) 22(+3) 36 22(-10) 27(+10)49 27(4-10) 27(+1O) 19(-7) 33(+7) j 52 Hollolan kihlakunta. 34(-4) 13(+4);47 13(44); (-2) 12(+2) 12(42) 49 32(-9) 3l(+9) 31(49) 31(+9) ' 63 Koko erämaa 48(-748(-7) )35(+7)83 35(47) (-12) 59(-l2) 39(+12) 39(412) 98 5l(-I6) 5l( 16) 51 (-16) 64(+16) i i i i Me näemme, että uutisasukasten lukumäärä vuodesta 1553 ja 1554 vuoteen 1558 ei ole lainkaan kasvanut, vaan päinvastoin mennyt alaspäin. Näin on tapahtunut varsinkin Hollolan kihlakunnassa. V:n 1558 jälkeen on asutus ') H. Gebhard, Mitä vanhat aikakirjat kertovat Oulunjärven pitäjästä painettu Valvojan kaksoisvihkossa elo- syyskuilta

21 50 sitävastoin vilkkaasti edistynyt molempien kihlakuntien erämailla. Jos taas vertaamme Hämäläisiä ja Savolaisia keskenään, huomaamme että Hämäläisten lukumäärä on koko vuosikymmenen ajan pysynyt jotenkin alallaan. Koko asutuksen kasvaminen on siis tapahtunut Savolaisten siirtymisen kautta. Mutta näidenkin lisääntymisessä voimme erottaa eri jaksoja. Vv ja on Savolaisten siirtyminen ollut hyvin vilkas, mutta on Savolaisten lukumäärä päinvastoin mennyt taaksepäin. Mikähän tähän taantumiseen mahtoi olla syynä? Me tuskin voimme pitää sitä sattumuksena. Arvattavasti oli useampiakin syitä, mutta perimmäisenä syynä oli luultavasti sota: Se vaati miehiä maanpuolustukseen ja esti siten ulosmuuttoa, se myöskin esti hallitusta yhdeltä puolen puuhaamasta uutisasutuksen hyväksi ja toiselta puolen valvomasta uutisasukkaiden rauhaa ja turvallisuutta. Viimeksi mainittu seikka ei mahtanutkaan olla vähimpiä syitä Savolaisten siirtymisen pysähtymiseen, sillä Hämäläiset katselivat epäilemättä vieläkin yhtä karsaasti uutisasutuksen edistymistä, vaikk'eivät enää uskaltaneet samallaisiin väkivallan töihin ryhtyä kuin asutuksen alussa, ja koettivat kaikella tavoin tehdä elämän uutisasukkaille tukalaksi. Vielähän vuosikymmeniä jälkeenpäin, jolloin erämaan asutus ja yhteiskunnallinen järjestys oli koko joukon vakaantuneempi, kuuluu valituksia, miten Hämäläiset kaikella tavoin häiritsivät uutisasukasten elämää. Tähän aikaan mahtoi asianlaita olla paljoa pahemmin, sillä Hämäläisten erämaanretket olivat vielä täydessä voimassa ja vielä päälliseksi erämaat olivat sodan vuoksi kokonaan jätetyt oman onnensa nojaan. Näyttääpä itse hallituksen virkamiehetkin olleen joskus Hämäläisten puolella. V oli Hämeenlinnan vouti Herman Fleming kirjoittanut kuninkaalle koettaen laveasti selittää, että kruunulla muka olisi suurempi hyöty erämaista, jos Hämäläiset saisivat käyttää niitä kuten ennenkin, jota-

22 51 vastoin he peräti köyhtyvät, elleivät saa niitä itse nauttia. Kuningas epäileekin, että koko kirje oli saanut alkunsa paljaasta omanvoiton pyynnöstä, että Fleming oli tarkoittanut sillä aivan samaa kuin se, joka ampuu maaliin yhden tai kahden kippunnan haukia palkinnosta. Hämäläisten käytös synnytti luonnollisesti nurjaa mieltä uutisasukkaissa. Osotukseksi siitä katkeruudesta, joka Hämäläisten ja uutisasukasten välillä vallitsi, kerron seuraavan oikeusjutun v:lta 1566: Erästä Hauhon miestä Eskil Tuomaanpoikaa syytettiin siitä, että hän ensiksikin omin luvin oli kalastellut nuotalla ja verkolla Pärnäsalossa asuvan Pekka Laurinpojan kalavesillä. Sitten hän tieten taiten oli tullut mainitun Pekka Laurinpojan kartanoon, hajottanut neljä kasaa nauriita ja heittänyt ne järveen; tämän jälkeen oli hän hakannut Pekka Laurinpojan veneen rikki ja lisäksi vielä lyönyt hänen tyttäreensä verihaavan. Tästä syystä tuomittiin Eskil Tuomaanpoika täydellisesti rauhanvalan rikkojaksi ja rauhattomaksi. Tuomion päätös kuuluu: Sentähden 12 lautakunnan jäsentä eivät voineet vapauttaa häntä hengenrangaistuksesta, vaan hänet tuomittiin rauhan kaaren 1 kap. mukaan mestattavaksi ja maksamaan sakkoa 40 mrk. omankäden oikeudesta. 1 ) Näin ankaraa rangaistusta ei ole koskaan muulloin määrätty tällaisesta rikoksesta, vaikka tämä rikos ei ole ainoa laatuaan; eikä arvattavasti lautakunta tälläkään kertaa olisi katsonut velvollisuudekseen vaatia ankarinta rangaistusta lain puustavin mukaan, ellei rikollinen olisi sattunut olemaan noita vihatuita Hämäläisiä. Uutisasutuksen vastustaminen oli kumminkin ajan pitkään turhaa. Sen huomasivat Hämäläiset itsekin ja alkoivat sentähden pyrkiä takamaistaan erilleen niin edullisella tavalla kuin mahdollista. He alkoivat myödä niitä huolimatta kuninkaallisesta julistuksesta, jonka kautta ne 1) Tilläggshandl. N:o 284 b.l. 17.

23 52 oli otettu kruunun omaksi. Sakkoäyriluettelot sisältävät muutamia oikeusjuttuja, joita tämän johdosta syntyi. V. 1553, siis jo asuttamisen ensi vuosina, sakotettiin Kulsialan pitäjän kesäkäräjissä erästä Kuissaman (Quissama) miestä Knuutti Niilonpoikaa 40 markkaa siitä, että hän oli myönyt kuninkaan erämaata (Konungs ärerum), nimeltä Lahnajärvi, Savon asukkaille vastoin Kuninkaallisen Majesteetin kirjettä ja kieltoa, vaikka tämä kielto oli usein laillisella tavalla kuulutettu monissa käräjissä ja rahvaan kokouksissa. Panen tähän erään toisenkin oikeusjutun, joka oikeastaan ei koske maiden myöntiä, vaan valaisee muutoin Hämäläisten menettelyä. V sakotettiin Padasjoen talvikäräjissä erästä Aurtoisten miestä Pentti Laurinpoikaa 40 markkaa siitä että hän oli anastanut kappaleen erämaata, nimeltä Kymenaluksenpohja ja ottanut siitä viiden vuoden ajan veroa eräältä Savon mieheltä, jonka kuninkaan vouti oli sinne pannut. Tämä erämaa ei sitäpaitsi kuulunut hänelle, vaan oli alkuaan ollut erään Ajneksen (?) miehen Eskil Ollinpojan oma, jonka tämä oli ostolla omakseen saanut, kuten Pentti Laurinpoika itse tunnusti. Mutta vasta sitte takamaiden myönti sai suuremman merkityksen, kun aateli alkoi niitä ostella. Jo vanhastaan oli aatelin hallussa muutamia erämaankappaleita, jotka olivat kuuluneet sen omistamiin tiluksiin Etelä-Hämeessä, mutta vasta erämaiden asuttaminen näkyy avanneen sen silmät näkemään niiden vastaista arvoa; ja sitä yleistä sekasortoa, mikä omistusoloissa nyt seurasi, käytti se korjatakseen itselleen runsaan saaliin, ennen kun hallitus kerkesi sitä estämään. V oli tarkastusluettelon mukaan aatelin hallussa Hollolan kihlakunnan takamaalla, 14 erämaankappaletta, joista yhdeksässä jo oli lampuoti. Sääksmäen takamaalta ei aatelin omistuksista ole niin varhaisilta ajoilta tietoja; luultavasti ei aatelin omistusten luku ollut siellä sen suurempi. Mutta noin kymmenen vuotta jälkeen päin, 1564, on rälssin lampuotien lukumäärä Rau-

24 talammin pitäjässä 67, eli puolet koko pitäjän vero tilallisten luvusta. Millä tavalla aateli tilusten hankkimispuuhissaan täällä yleensä menetteli, siitä antaa erittäin valaisevan kuvan kanneviskaali Juhana Ottenpojan (Klöfverbladin) kertomus v:lta ) Juhana Ottenpoika oli Turun hovioikeuden toimesta ollut ottamassa selkoa näistä asioista. Hänen kertomuksensa kuuluu käännettynä kokonaisuudessaan näin:,,ensiksikin on tiettävä, että ennen aikaan koko Rautalammin pitäjä on ollut yhteismaata, jota kaikki ympärillä olevat kihlakunnat ja pitäjät ovat viljelleet ja jossa he ovat harjottaneet metsästystä ja kalastusta, kuten muillakin yhteismailla on tavallista. Ja kun kullakin kylällä on ollut siellä oma viljelyksensä, sekä metsästyksensä ja kalastuksensa, niin on niillä kullakin ollut myöskin erityisiä paikkoja, missä ne vuosittain ovat samaa viljelystä harjottaneet, eikä ole juuri mitään veroa siitä kruunulle suorittaneet. Mutta kun Korkeasti luvallinen muistossa kuningas Kustaa vainaja tuli hallitukseen ja sai tietää että niin suuri kruunun ja maan yhteismaa oli siten käytettävänä, eikä se mitään kruunulle tuottanut, niin käski Korkeimmasti mainittu H. K. M., että sama yhteismaa on asutettava ja viljeltävä, jotta se tuottaisi veroa kruunulle, joka myöskin on tapahtunut. Ja samoin kuin kruununja verotalonpojat ovat harjottaneet nautintoansa ja omistaneet itsellensä erityisiä paikkoja tuolla yhteismaalla, kuten ennen on mainittu, samoin ovat myöskin ympärillä olevissa kihlakunnissa ja pitäjissä asuvat aatelin talonpojat ottaneet itselleen erityisiä paikkoja, joissa he joka vuosi ovat harjottaneet metsästystä ja kalastusta. Kun nyt Korkeasti mainittu kuningas Kustaa viljelytti tuon kruunun ja maan yhteismaan ja pani sille veroa, kuten edellä on kerrottu, niin on myöskin aateli anastanut ja asuttanut rälssi-maaksi ne paikat, joita heidän lampuotinsa naapurikihlakunnissa ja pitäjissä ennen muinoin Rautalammin 53 ') Åbo Tidning, v. 1778, N:o 21.

25 54 ja kruunun yhteismailla ovat käyttäneet. Siis syntyy nyt kysymys: mitä oikeutta on aatelismiehellä maan yhteismaahan, saako hän asuttaa ja tehdä siitä jotakin osaa rälssiksi ja kuinka pitkälle hänen nautinto-oikeutensa on hyväksyttävä, jonka hän siten on kruunun ja maan yhteismaalla itsellensä anastanut. Toiseksi löytyy aatelin joukossa myös muutamia, jotka ovat hallitukselta hankkineet itsellensä rälssioikeuden muutamiin kyliin muissa ympärillä olevissa kihlakunnissa, sen jälkeen kun Rautalampi oli tullut viljellyksi ja asutuksi, kuten ennen on mainittu, kuten Iivari Maununpojan perilliset ja Aksel Iivarinpoika nyt omistavat, sentähden tahtovat he saman rälsikirjeen nojalla omistaa nekin tilat ja paikat, joita samat kylät ovat ennen aikaan viljelleet Rautalammin yhteismaalla: koska samassa kirjeessä sanotaan: kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja vanhastaan on kuulunut. Kolmanneksi on vielä osa aatelia, joka sittemmin on ottanut verotiloja Rautalammin pitäjässä. Neljänneksi on vielä muutamia aatelistosta, joilla on kuninkaan antamia kirjeitä ja lahjakirjoja tiloihin niissä pitäjissä. Viidenneksi on näiden joukossa muutamia, jotka äskettäin ovat hankkineet itsellensä kuninkaan kirjeitä, perustaen pyyteensä semmoisiin oikeuksiin, joita heidän vanhemmillansa ja esivanhemmillansa siellä ei ole ollut; tuleeko näillä sitte olla mitään oikeuksia. Lopuksi on otettava mietittäväksi, mitä on sanottava tuosta vakaantuneesta nautinto-oikeudesta,johon he vetoovat, onko sekin pidettävä ikimuistoisena, koska tiedetään puhua, milloin Rautalampi tuli asutuksi ja myöskin kuningas Juhana tultuaan hallitukseen on sitä moittinut, samoin kuin myöskin Korkeasti luvallinen muistossa kuningas Kaarle on tehnyt". Tähän kertomukseen ei ole paljon lisättävää. Aina oli aatelilla joku edellä lueteltuja keinoja tarjona. Mutta noina ensimmäisinä sekasorron aikoina pidettiin niitäkin

26 55 liian monimutkaisina; sentähden käytiin suorinta tietä ja otettiin omin luvin, mitä mieli teki. Hallitus ei suinkaan suopeilla silmillä katsellut tätä aatelin menettelyä, sillä se vähensi kruunun tuloja, kun ne tilat, jotka joutuivat aatelin haltuun, muuttuivat säännöllisesti veroista vapaaksi rälssimaaksi. Kuten vasta saamme nähdä antoi tämä asia hallitukselle paljon huolta ja päänvaivaa. Tällä kertaa palaamme jälleen Hämäläisiin. Vaikka uutisasutus oli melkoisesti supistanut Hämäläisten erämaannautintoa, ei se siltä ollut lakannut. Ennen on mainittu, että he olivat saaneet luvan edelleen käyttää sellaisia erämaankappaleita, jotka eivät kelvanneet viljeltäviksi ja tätä oikeuttaan käyttivätkin he uutterasti. Niinpä oli Sääksmäen kihlakunnan erämailla 1554 kaikkiaan 101 kalastajaa. Seuraavilta vuosilta aina vuoteen 1558 puuttuu tietoja myöskin kalastuksesta, mutta epäilemättä harjoitettiin kalastusta näinäkin vuosina. Kun 1558 erämaat jälleen tulevat näkyviin, esiintyvät myöskin erämaankalastajat. Kalastajain lukumäärä Sääksmäen kihlakunnan erämaalla oli seuraava: Sääksmäen pitäjästä 16 19? Pälkäneen 25 26? Kulsialan Kalvolan ?? Saarion Palokan kylästä (Saarion pitäjää).. Koko Sääksmäen kihlakunnasta

27 56 Hollolan kihlakunnan kalastajista puuttuu kokonaan tietoja tältä vuosikymmeneltä. Mutta ei ole syytä epäillä, ettei kalastajain lukumäärä siellä olisi ollut ainakin yhtä suuri kuin Sääksmäen kihlakunnassa, sillä olivathan he nimenomaan pyytäneet ja saaneet luvan käyttää viljelykseen kelpaamattomia erämaankappaleita ja olihan kalastus helpompi heille, jotka asuivat erämaiden naapurina kuin taampana asuville Sääksmäkeläisille. Ainoa tieto Hollolan kihlakunnan kalastajista on v:lta 1561, sekin vaan Hauhon ja Tuuloksen pitäjistä. Vielä silloinkin oli yksin näistä pitäjistä 21 kalastajaa; luultavasti oli toisista pitäjistä, jotka olivat erämaata lähempänä, kalastajain luku paljoa suurempi. V:n 1561 jälkeen loppuvat erityiset kalastaja-luettelot. Mutta vielä 1563 kannettiin kalastusveroa 1 Kipp. 3 Leiv. 15 naul., joka osottaa että kalastusta harjotettiin yhä. Kun kalavero kultakin miehenosalta teki 1 Leiv. 5 naul., oli kalastajain luku mainittuna vuonna 19. Mutta tämä vuosi olikin viimeinen, sillä jo seuraavana vuonna kiellettiin Hämäläisten kalastus kokonaan. Tämä tapahtui Rautalammin kesäkäräjissä mainittuna vuonna. Syyksi oli vouti Paavali Antinpoika verokamarille selittänyt, että erämaahan oli muuttanut uusia asukkaita, jotka siis tarvitsivat nuo kalavedet. 1 ) Mutta itse oikeuden päätös selittää asiata vähän lähemmin. Siitä näkyy että kielto oli annettu uutisasukasten pyynnöstä; eikä siinä puhuta erittäin heidän nautintoalueensa ahtaudesta, vaan kiellon sanotaan tapahtuneen,,sentähden että he (uutisasukkaat) täst'edes saisivat nauttia rauhaa kalavesillään, niin etteivät Hämäläiset tekisi heille siellä mitään väkivaltaa". Puolestaan sitoutuivat uutisasukkaat maksamaan siitä nautintoalan lisäyksestä, minkä he täten saivat, ½ tynnyriä kalaa kultakin 1/ 6 koukulta. (Toisen tiedon mukaan: kultakin '/ 6 koukulta 1/4 tynnyriä suolakalaa. Verokamarin huomautus N:o 3980 l. 2). 1) N:o

28 57 Tähän siis loppuu Hämäläisten laillinen erämaankäynti-ja nautinto-oikeus Pohjois-Hämeen takamaalla. Askel askeleelta oli heidän täytynyt sieltä väistyä. Epäilemättä vaikutti tämä aluksi paljo hämminkiä heidän taloudellisissa oloissaan; mutta kun ensimmäiset vaikeudet olivat voitetut, niin oli siitä heille itselleenkin hyötyä, sillä se pakoitti heitä kääntymään säännöllisempiin elinkeinoihin. Ja yleensä voimme sanoa, että erämaiden asuttaminen, vaikka se tapahtui väkivaltaisella, yksityistä omistusoikeutta loukkaavalla tavalla, tuotti pysyviä hedelmiä. Sen kautta ei ainoastaan voitettu suuria aloja, viljelykselle ja sivistykselle, vaan se on varmaankin ollut voimakkaana vaikuttimena viljelyksen ja sivistyksen kohoamiseen myöskin muualla maassamme. Mutta Hämäläiset eivät voineet pian unohtaa erämaitansa. Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin koettivat he jatkaa erämaankäyntiään harjottaen samalla kaikellaista vallattomuutta ja väkivaltaa uutisasukkaille, niin että hallituksen täytyi lähettää ankaroita kieltokirjeitä sen johdosta. 1 ) Hämäläisillä oli kumminkin tavallaan oikeus puolellaan, sillä vaikka kruunu oli ottanut pois heidän kalavetensä, niin saivat he edelleen suorittaa niistä veroa. Niinpä oli Jämsän pitäjäläiset saaneet maksaa kalaveroa aina vuoteen 1600 kalavesistänsä Rautalammilla, josta heidät vasta mainittuna vuonna vapautettiin. Veron suuruus oli: haukia 6 ½ Leiv. ja särkiä 8 Leiv. koukulta. 2 ) Onpa valituksia vielä paljoa myöhäisemmältäkin ajalta. V valitti Padasjoen ja Sysmän pitäjän rahvas lähetystönsä kautta kuninkaalle, että he yhä vielä saivat maksaa kalaveroa entisistä kalavesistänsä Rautalammin pitäjässä, vaikka kalastus siellä oli heiltä kielletty. Vero teki 12 Leiv. kuivia kaloja kultakin 12 äyrin maaalalta. Juhana kuninkaan aikana oli heidät jo vapautettu J ) Juhana III:n kirje / 6 82; saman kuninkaan kirje /683: painetut A. L.Nymanin teoksessa: Muinaismuistoja Laukaan kihlakunnassa. Muin. muisto-yhd. aikak. VII ss ) N:o