piispan palsta Ykseyttä etsivä yhteisö V iime vuosina on seurakunnissa laadittu strategioita. Aika näyttää, miten niiden valossa tullaan tosiasiassa suuntautumaan. Mutta jo niiden laatiminen on ollut hyvä harjoitus. Onhan se pakottanut etsimään työlle kattavaa visiota, pukemaan sanoiksi päämääriä, asettamaan tavoitteita, erittelemään tärkeysjärjestyksiä ja ylipäätään kysymään itseltään: mitä me oikein teemme ja miksi? Seurakuntatyön peruskysymykset palautuvat viime kädessä kysymykseen siitä, mitä kirkko on. Kirkko ei tule Kristuksen eläväksi ruumiiksi tekemällä erilaisia ruumiin elintoimintoja vaan olemalla yhteydessä ruumiin päähän. Kirkon olemuksen ytimessä on uskonyhteys Kristukseen. Se syntyy sanan ja sakramenttien välityksellä. Siitä seuraavat elävän ruumiin toiminnot. Kesällä hyväksyttiin myös kirkon ekumeeninen strategia. Sen mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ykseyttä etsivä yhteisö. Otsikko on osuva, sillä evankeliumi suuntaa Kristuksen omat etsimään ykseyttä toistensa kanssa. Kristuksen kirkko ylittää kaikki rajat, olivat ne kansallisia, kulttuurisia, poliittisia tai taloudellisia. Usko yhdistää, koska se liittää Kristukseen ja tekee osalliseksi samoista pelastuksen lahjoista. Ekumeenisen strategian kaksi ensimmäistä alakohtaa ovat tavoittelemme kirkon näkyvää ykseyttä ja huolehdimme heikoimmista ja kannamme maailmanlaajaa vastuuta. Näissä kahdessa näkyy kirkon olemus ja tehtävä. Usko ilmenee yhteisessä jumalanpalveluksessa sekä rajoja ylittävässä diakonisessa palvelussa ja lähetyksessä. Yksikään seurakunta ei itsessään ole koko kirkko. Näkökulman on oltava laajempi kuin oma punainen tupa ja hautausmaa. Yksikään kansallinen kirkko ei voi elää ikään kuin muita ei olisi, piittaamatta Kristuksen ruumiin kokonaisuudesta. Tampereen hiippakunnan seurakunnat toteuttavat jo ekumeenista strategiaa monella tavalla. Ykseyttä etsitään rajojen yli, ja yhteistä vastuuta kannetaan monien kumppanien kanssa. Tapahtuu ihme: lahjoja jakamalla ne kaksinkertaistuvat, kumpikin osapuoli oppii. Antava saa. MATTI REPO TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN PIISPA 1/2010 Hiippakunta 2
Pääkirjoitus, tammikuu 2010 Monikulttuurisuus on asia, jonka kanssa elämme Aikanaan 1960-luvulla maailmalla ja sitä kautta Suomessa alkoi yleistyä rock-musiikki. Se oli oman aikakautensa pieni vallankumous ja yhdisti uudella tavalla nuorisokulttuuria ja uudenlaisen käsityksen musiikista. Vauhdikas musiikki ja varsinkin nuorisokulttuuria korostavat tavat ja pukeutuminen saivat aikaan kahdenlaista suhtautumista. Osa tervehti tyytyväisenä aikakauden muutosta, ja osa koki sen merkiksi perinteisten arvojen rapautumisesta. Tänään on vaikea vielä sanoa, mitkä ilmiöt tulevat muuttamaan omaa aikaamme. Luultavasti jälkeenpäin voi vain yllättyä, tunnetusti kun tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Siitäkin huolimatta uskon yhden ilmiön kansainvälistymisen olevan esillä, kun muistelemme vuosien päästä näitä elettyjä vuosia. Suomesta muuttaa ja Suomeen muuttaa joka vuosi entistä enemmän ihmisiä. Vaikka rajat ovat meillä auenneet hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa, on meilläkin jo koettu maahanmuuttoon liittyviä iloisen myönteisiä, mutta myös kielteisiä ilmiöitä. Samalla kun olemme iloinneet monikulttuuristumisesta, on huolta herättänyt niin maahanmuuttajalähiöiden syntyminen kuin joidenkin turvapaikanhakijoiden kohtuuttomat käännyttämiset. Näistä jälkimmäisestä kirkko on erityisellä tavalla kantanut huolta. Kirkkona olemme jo vuosisadat pitäneet yllä viestiä maailmanlaajuisesta vastuusta ja lähimmäisenrakkaudesta, mutta nyt kirkkoa haastetaan miettimään, miten kotimaassamme vastaamme kansainvälistymisen tuomiin kysymyksiin. Siihen olemme jo varmasti törmänneet, etteivät kaikki seurakuntalaisemme tai työtoverimme puhu suomea äidinkielenään. Entistä enemmän meiltä tullaan kuitenkin odottamaan sitä, miten otamme huomioon maahanmuuttajat ja siirtolaiset seurakuntalaisina. Tulevaisuuden seurakunnissa jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia tullaan pitämään varmasti entistä useammin muulla kuin suomen kielellä. Monikulttuuristuminen voi arveluttaa, mutta se on asia jonka kanssa elämme. Paljon on kiinni itsestämme ja omasta suhtautumisestamme. Meille kirkkona esimerkiksi kristillisyys, jonka muodot eivät meille välttämättä ole tuttuja, on otettava vastaan oppimisena. Se voi avata meille jotakin aivan uutta, mutta auttaa meitä itseämme näkemään omia sokeita pisteitämme. Tampereen hiippakunta on jo pitkään tehnyt tällaista vertaisoppimista yhdessä Manchesterin hiippakunnan kanssa. Yhteistyön tulokset ovat olleet hienoja ja myös innostavia. Eräänä yhteistyön helmenä ovat mm. jokavuotiset rippikoulut yhdessä Tampereen seurakuntien ja Manchesterin seurakunnan kanssa. Vastaavanlaiseen yhteistyöhön omien ystävyysseurakuntien kanssa, uskallan rohkaista jokaista hiippakuntamme seurakuntaa. Rock-musiikki tuli lopulta kirkkoonkin. On ollut huikeaa seurata sitä matkaa, jossa aikanaan paheksutustakin nuorisokulttuurista tuli yksi nuoren seurakunnan tunnusmerkki. Tänäkin vuonna Turkuun Maata näkyvissä -festareille kokoontui miltei 10 000 nuorta kuuntelemaan rockista vaikutteitaan ammentavaa nykygospelia. Toivottavasti osaamme kirkkona elää ajassa muidenkin tämän päivän kysymysten kanssa - liittyivät ne sitten kansainvälistymiseen tai mihin tahansa aikamme ilmiöön. MIKKO SULANDER Kirjoittaja on kasvatuksen hiippakuntasihteeri HIIPPAKUNTA Tampereen hiippakunnan hiippakuntalehti 1/2010 ISSN 1456-7423 Julkaisija: TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Toimituksen osoite: Hiippakuntalehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 Faksi (03) 238 1150 Päätoimittaja: Mikko Sulander s-posti: mikko.sulander@evl.fi Toimitussihteeri: Petri Vilkko p. 040 5481 006 s-posti: ideatampere@kolumbus.fi Ulkoasu ja taitto: Liisa Hertell / Idea-Tampere Petri Vilkko Oy Tuottaja: Idea-Tampere Petri Vilkko Oy puh. (03) 222 3322 Painopaikka: PunaMusta Oy Painosmäärä: 6 500 kpl Kannen kuvassa kanttori Mi Hwa Park-Jakobsson Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. Kuva: Petri Vilkko. www.tampereenhiippakunta.fi 3
TEKSTI: P AULIINA VILKKO KUVAT: P ETRI VILKKO Kanttori Mi Hwa Park-Jakobsson: Musiikki on universaali kieli Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan musiikkityötä rikastaa ripaus itämaista maustetta. Säteilevä ja herttainen Mi Hwa muutti Etelä-Koreasta Suomeen 14 vuotta sitten. Kanttorintyön lisäksi nainen johtaa lapsikuoroa, esiintyy sekä opettaa pianonsoittoa ja laulua. Musiikki on universaali kieli. Mieluummin soitan ja laulan kuin puhun, aasialaiskaunotar pohtii. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan uruissa istuu aurinkoisesti hymyilevä, tummapiirteinen nainen. Hän on Mi Hwa Park- Jakobsson, 37. Etelä-Koreasta kotoisin oleva neitokainen tuli Suomeen vuonna 1995 suomalaisen miehen takia. Muutto tuntui aluksi pelottavalta. Mutta nyt perheeni ja työni ovat täällä, ja olen todella sopeutunut Suomeen, hän sanoo. Mi Hwa on opiskellut koko elämänsä musiikkia ja nimenomaan kirkkomusiikkia. Kanttorin työn lisäksi hän johtaa lapsikuoroa ja naisten lauluryhmää, pitää laulu- ja pianotunteja sekä esiintyy itse. Musiikin kautta on ollut helpompaa rakentaa uraa uudessa maassa, jossa on täysin vieras kulttuuri ja kieli. Suomen kieli on tuntunut aluksi vaikealta oppia. Mieluummin laulan ja soitan kuin puhun, hän pohtii. Mi Hwa Park-Jakobsson toivoo voivansa musiikin kautta tuoda mahdollisimman monelle ihmiselle iloa. 4 1/2010 Hiippakunta
Lentomatka muutti elämän Kanttorin työnsä lisäksi Mi Hwa Park-Jakobsson johtaa seurakunnan lapsikuoroa ja naisten lauluryhmää Mi Hwa on kotoisin Etelä-Korean kiireisestä pääkaupungista Soulista. 1990-luvun puolivälissä naisen elämä sai radikaalin suunnanmuutoksen, kun hän tapasi suomalaisen miehen lentokoneessa. Pian seurasi muutto Suomeen, josta nainen ei tiennyt ennestään mitään muuta kuin saunan. Suomi on todella erilainen maa verrattuna kotimaahani. Täällä on hiljaista ja rauhallista, kun taas Koreassa elämä oli kiireistä ja hektistä. Koska maat ovat niin erilaiset, olin aluksi epävarma, teinkö oikean ratkaisun, Mi Hwa muistelee. Myös Mi Hwan ensimmäinen kotikaupunki Suomessa oli Hämeenlinna, josta käsin hän opiskeli kirkkomusiikkia Helsingissä. Sitten seurasi muutto Kuopioon, jossa Mi Hwa jatkoi kirkko- sekä kuoromusiikin opiskelua Sibelius-Akatemiassa. Kuopiolaisia Mi Hwa kuvailee iloisiksi ja avoimiksi. Hämeenlinnaan perhe palasi vuonna 2003, kun Mi Hwa sai kanttorin sijaisuuden seurakunnasta. Hämeessä ollaan aika hitaita, mutta olen viihtynyt hyvin. Tunnen olevani sitoutunut Suomeen, kun poikani, työni ja paras ystäväni ovat täällä, hän sanoo.. Musiikki ja hengellisyys lapsuudenkodin perintöä Mi Hwan lapsuudenperheeseen Etelä-Koreassa kuului lääkäriäiti, liikemiehenä työskentelevä isä ja kaksi veljeä. Intohimo musiikkiin syntyi jo kotona, kun perheen äiti rakasti musiikkia ja kannusti paljon myös lapsia. Mi Hwa alkoi saada äidin ystävältä pianotunteja jo viisivuotiaana. Perheemme on uskovainen ja lauloimme paljon erityisesti seurakunnassa. Kuuluin myös lapsikuoroon ja esiinnyimme usein, Mi Hwa muistelee. Mi Hwa kävi nuorena aktiivisesti seurakunnassa. Hän kertoo olleensa evankelis-luterilainen äidin vatsasta saakka. Kun Mi Hwa oli yläasteella, häntä pyydettiin säestäjäksi erääseen seurakunnan tapahtumaan. Tuolloin hänen mieleensä heräsi ensimmäistä kertaa ajatus, voisiko musiikista tulla hänelle ammatti. Lukiossa aloin harkita tätä vakavasti ja hainkin yliopistoon opiskelemaan pianonopettajaksi. Musiikin lisäksi opiskelin myös teologiaa, hän kertoo. Korealainen kirkkomusiikki on suomalaista vapaampaa Kanttorina Mi Hwa soittaa esimerkiksi jumalanpalveluksissa, häissä ja hautajaisissa. Hengellinen musiikki täällä ei kovasti eroa korealaisesta kirkkomusiikista. Mutta korealainen musiikki on vapaampaa, suomalaisessa on paljon enemmän vakavuutta ja pidättyneisyyttä. Hän on huomannut, että Suomessa kirkossa ei saa oikein edes hymyillä. Koreassa kirkossa on jo kauan sitten voinut olla vaikka bändi. Mummot ja papatkin saavat vapaasti taputtaa siellä käsiään, jos siltä tuntuu. Mi Hwa sanoo kuitenkin ilokseen todenneen, että viime aikoina suomalaiseenkin kirkkomusiikkiin on alkanut tulla nuorekkuutta ja keveyttä. Hän on myös laulu- ja piano-opettajana päässyt tutustumaan nykyaikaisempaan musiikkiin, esimerkiksi popiin ja jazziin. 16 20-vuotiaat oppilaani haluavat soittaa modernia musiikkia, ja olen itsekin alkanut pitää siitä. Välillä oppilaani esimerkiksi näyttävät YouTubesta jonkun kappaleen, jonka haluaisivat opetella, Mi Hwa sanoo. Niin maailma muuttuu. Suomalaiset oikeudenmukaisia ja reiluja Mi Hwa on kotiutunut Suomeen mutta pitää jatkuvasti yhteyttä Etelä-Koreaan. Perhe on hänelle hyvin tärkeä. Puhelinlaskuni ovat isoja. Äitinikin soittaa usein ja huolehtii, olenko kunnossa. Hän ei taida ihan vielä käsittää, että olen jo aikuinen, Mi Hwa nauraa. Mi Hwa ja hänen poikansa vierailevat 1 2 vuoden välein Koreassa. Hänen poikansa puhuu vanhemmilleen suomea mutta isoäidilleen koreaa. Myös Mi Hwan perhe Koreasta on vieraillut Suomessa. Äitini pitää paljon suomalaisesta luonnosta. Täällä on niin puhdasta, rauhallista ja kiva olla. Äiti on jopa suunnitellut, että ostaisi kesämökin Suomesta, nainen kertoo. Mi Hwan mielestä kauniin luonnon lisäksi Suomessa on parasta oikeudenmukaiset, reilut ja rauhalliset ihmiset. Haluaisi esiintyä enemmän Upeaääninen Mi Hwa on lahjakas esiintyjä. Laulukeikkoja hänellä on ollut etenkin takavuosina paljon. Olen laulanut sooloja esimerkiksi musiikkifestivaaleilla. Pianokonsertteja minulla taas ei ole Suomessa ollut, koska täällä on niin paljon hyviä pianisteja, hän miettii. Nainen harjoittelee musiikkia säännöllisesti ja vaatii itseltään paljon. Aikaisemmin tuli syyllinen olo, jos pidin yhdenkin välipäivän. Musiikki on Mi Hwalle elämän tärkeimpiä asioita. Hän on kiitollinen, jos voi säilyttää työnsä sen parissa. Hän myös toivoisi, että pääsisi tulevaisuudessa tekemään enemmän lauluesiintymisiä. Toivon, että musiikin kautta voin tuoda mahdollisimman monelle ihmiselle iloa. Musiikki koskettaa kaikkia. Se on universaali kieli. www.tampereenhiippakunta.fi 5
Kalle Mäki Manchesterin katedraali. Näköaloja tulevaisuuteen Matkakumppanina Manchester Tampereen hiippakunta ja Englannin Manchesterin hiippakunta solmivat syksyllä 2007 kumppanuussopimuksen. Sopimus pohjautuu Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen ja Britannian ja Irlannin anglikaanikirkkojen väliseen Porvoon sopimukseen. Sopimus luo välillemme vahvan kirkollisen ykseyden ja merkitsee sitä, että tunnustamme toinen toisemme monella tasolla: meillä on yhteinen tehtävä, tunnustamme toistemme viran apostolisuuden ja jaamme alttarin ja saarnatuolin yhteyden. Yhteistyö Manchesterin hiippakunnan kanssa on vuosi vuodelta vilkastunut ja monipuolistunut. Jo useana kesänä on tehty rippikouluyhteistyötä: manchesteriläisiä nuoria on osallistunut rippikoululeirille Tampereella. Seuraavassa vaiheessa suunnitellaan rippikouluryhmän lähettämistä Manchesteriin. Rippikoulu- ja nuorisotyön yhteistyön on tarkoitus laajeta myös Lahteen. Härmälän seurakunta on ensimmäisenä seurakuntana solminut ystävyysseurakunta- Tampereen hiippakunnalla on neljä ystävyyshiippakuntaa: Strängnäsin hiippakunta (Ruotsin kirkko) Namibian ev. lut. kirkon Itäinen hiippakunta Delaware-Marylandin synodi (ELCA) Manchesterin hiippakunta (Church of England) sopimuksen. Kumppanina on St. Mary the Virgin, Davyhulme, jonka kirkkoherra Chris Ford on osoittautunut todelliseksi Suomen ja Tampereen ystäväksi. Sopimusmalli on luotu Tampereen hiippakunnan Manchestertyöryhmässä ja on sovellettavissa uusiin ystävyyshankkeisiin. Seuraava seurakuntatason kumppanuus näyttäisi syntyvän Keski-Lahden ja St. Jamesin & St. Edmundsin välille. Tämä hanke lähti liikkeelle henkilökohtaisista kontakteista, joita syntyi yhteisen hiippakuntien välisen kontekstuaalisen teologian prosessin kautta. Yhteistyötä Urbaani usko -hankkeessa Kontekstuaalisen teologian tekemistä opeteltiin yhdessä manchesteriläisten ja toisen ystävyyshiippakuntamme, ruotsalaisen Strängnäsin, kanssa ns. Urbaani usko -hankkeessa (Urban Faith Project, 2008). Hanke oli kunnianhimoinen yritys oppia toistemme toimintaympäristöissä erilaisia tapoja tehdä seurakuntatyötä. On todella silmiä avaavaa asettua kumppanin rinnalle tunnistamaan kontekstin haasteita. Tässä suhteessa Manchester on meille 6 1/2010 Hiippakunta
erittäin tärkeä ja hyödyllinen oppimisympäristö, koska se tarjoaa meille näköaloja sellaiseen tilanteeseen, missä oma kirkkomme ja hiippakuntamme saattaa tulevaisuudessa olla. Manchesterissä kirkko on joutunut määrittelemään missionsa ja visionsa uudestaan, koska se vahvasta kulttuuriperinnöstään huolimatta on havainnut toimivansa vähemmistöstä ja marginaalista käsin. Voimme siis oppia tulevaisuudesta työskennellessämme Manchesterin hiippakunnan ja seurakuntien kanssa. Tänä talvena Tammelan rovastikunnan kirkkoherrat menevät opintomatkalle tutustumaan hiippakunnan hieman maaseutumaisempaan osaan. Mutta voimme olla myös vastavuoroisesti antamassa: jakamassa diakonian ja kasvatustyön osaamistamme. Ensimmäisiä kokemuksia työntekijävaihdosta on haettu. Uskomme, että tämä avaa erinomaisia molemmansuuntaisen oppimisen mahdollisuuksia. Manchesteriläiset pyhiinvaelluksella Tampereen hiippakunnassa Pienen kurkistuksen siihen, miten manchesteriläiset kokevat meidät, voi saada Manchesterin hiippakuntalehdestä (jonka nimi on Crux). Siinä kirkkoherra Keith Archer, joka vastaa hiippakunnan Eurooppa-suhteista ja kumppanuudesta Tampereen hiippakunnan kanssa, kertoo kokemuksista keväisessä Päiväkummussa. Ryhmä manchesteriläisiä oli suomalaisten kanssa hengellisen ohjauksen retriitissä toukokuussa 2009. Juttu on otsikoitu: Tampere: ei turisteina vaan pyhiinvaeltajina. Otsikko juontuu retriitin ohjaajan Veli-Pekka Järvisen sanoista: Turistin ja pyhiinvaeltajan erottaa siitä, että turistit aina valittavat, mutta pyhiinvaeltajat aina kiittävät. Kertomus retriitistä alkaa kuvauksella saunasta sekä sen henkisestä ja hengellisestä merkityksestä. Se päättyy kuvaukseen soutumatkasta saareen ja siellä nautitusta kala-ateriasta. Välissä sanoitetaan retriitin hiljaista, mietiskelevää yhdessä jakamista. Koko spiritualiteetti näyttää ammentavan ja avautuvan suomalaisen luonnon kautta. Englantilaisille suomalainen hengellisyys näyttäytyy hieman mystisenä, luonnon läheisenä hiljaisuutena. Havahduin samaan havaintoon Urban Faith Project -hankkeen äärellä. Monimiljoonaisesta Manchesteristä tulevien silmissä mikään ei tuntunut kovin urbaanilta tai kaupunkityön haasteelta hiippakunnassamme. Sen sijaan ihmiset ihmettelivät, miten Tampereella eletään aivan luonnon keskellä. Jotain siis mekin voimme antaa ja samalla avata uusia uskon ulottuvuuksia kumppaneillemme: miten rikasta on elää Jumalan luomistekojen keskellä ja syventää luonnon kuvastosta uskontulkintaa. Seurakuntien kumppanuudet lisääntyvät Tulevaisuudessa hiippakuntatason yhteistyö sisältää kontekstuaalista oppimista toistemme toimintaympäristöissä ja siihen pohjautuvia teologisia seminaareja, hengellisen ohjauksen retriittejä ja osallistumista vastavuoroisesti toistemme hiippakunnallisiin tapahtumiin. Outi Mäki Kalle Mäki Härmälän ja Davyhulmen seurakuntien ystävyyssopimusta allekirjoitetaan kesällä 2009. Porvoon hengessä yhteisessä ehtoollispöydässä: piispa Chris Edmundson, tuomiorovasti Rogers Govender sekä kirkkoherrat Chris Ford ja Antero Eskolin. Seurakuntatasolla uskomme, että kumppanuudet lisääntyvät, työntekijävaihto käynnistyy, yhteiset nuorisotyön ja rippikoulutyön hankkeet lisääntyvät ja muutenkin: kansainvälinen kanssakäyminen tulee luonnolliseksi osaksi seurakunnan arkea. Mikä itselleni on ollut kaikkein puhuttelevinta: Manchesterissä ystävyyteen ja yhteistyöhön suhtaudutaan todella vakavasti, meidän puolestamme rukoillen ja innokkaasti yhteisiin kokemuksiin heittäytyen. Käy kurkistamassa: http://www.manchester.anglican.org/ ARI HUKARI Kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaani www.tampereenhiippakunta.fi 7
Tunnelmalliset iltanuotiot lujittivat tamperelaisten ja manchesterilaisten rippikoululaisten yhteishenkeä, joka on jatkunut tiiviinä yhteydenpitona Facebookin välityksellä. Manchesterilaiset riparilla Tampereella Risto Korhonen Hämeenlinnan rippikoululaiset viihtyivät kaupunkinsa nimikkokadulla ystävyyskaupungissaan Cellessä. Avartavia kokemuksia kansainvälisistä Monella tasolla tapahtuva kirkon kansainvälistyminen näkyy myös rippikoulutoiminnassa. Useat Tampereen hiippakunnan seurakunnat ovat jo vuosien ajan järjestäneet yhden tai useamman rippikouluistaan ulkomailla. Tampereen ystävyyshiippakunta Manchester on puolestaan kolmena kesänä järjestänyt rippikoulun Tampereella. Vaikka rippikoulussa on kyse vain parin viikon ajanjaksosta ihmisen elämässä, ovat nuo viikot seurakuntayhteyden muodostumisen ja lujittumisen kannalta monelle elämän tärkeimmät. Olen huomannut, että rippikoulussa syntyneen myönteisen ilmapiirin vaikutus jopa kirkkoon kuulumiseen on erittäin merkittävää, toteaa Tampereen seurakuntayhtymän rippikoulupastori Jussi Laine. Siksi hänen mukaansa seurakuntien kannattaa panostaa rippikouluihin. Avainasemassa myönteisten rippikoulukokemusten ja -muistojen synnyttämiselle ovat hänen mukaansa rippikoulun isoset, heidän persoonansa ja onnistuminen tehtävässään. Myös eri- laiset teemarippikoulut ja rippikoulun tarjoamat kansainvälistymiskokemukset kiinnostavat nuoria. Manchesteriläiset ja tamperelaiset nuoret kohtasivat Suunnitteilla ollut rippikouluyhteistyö manchesteriläisten kanssa alkoi käytännön tasolla vuonna 2005. Tuolloin kaksi anglikaanisen kirkon pastoria, Jan Ainsworth ja Andy Pool Manchesterin hiippakunnasta, osallistuivat kokeilumielessä Pyynikin seurakunnan rippikoululeirille. Kokemus Suomen suloisessa suvessa järjestetystä leiristä osoittautui myönteiseksi. Niinpä vuodesta 2007 lähtien pienet mutta sitäkin innokkaammat ryhmät manchesteriläisiä rippikoululaisia on löytänyt tiensä Näsijärven virvoittavien vesien ääreen Teiskon Aitolahteen. Leirit on järjestetty siten, että manchesterilaisilla ja samaan aikaan leirikeskuksessa omaa rippikouluaan käyvillä tamperelaisilla on ollut mahdollisuus viettää suuri osan leiripäivistään yhdessä. Lähinnä vain raamattutunnit ovat olleet suomalaisilla ja anglikaaneilla kummallakin omansa. Leirille osallistuneet tamperelaiset nuoret olivat aivan tavallisia rippikoulunuoria eli heitä ei ollut mitenkään kielitaidon tai muunkaan perusteella erityisesti valittu viettämään leiripäiviään brittinuorten kanssa. Tampereen rippikoulupappi Jussi Laine. Leirin johtajana kesällä 2009 toimi Risto Korhonen, jolla on yliopistopapin moninaisten tehtävien myötä 13 vuoden kokemus myös ulkomaalaisten nuorten parissa työskentelystä. Anglikaaniryhmällä oli mukana leirillä neljä omaa vetäjää. Manchesterin hiippakunnan rippileiriläisiä oli yhteensä yhdeksän. He olivat peräisin eri seurakunnista hiippakunnan alueelta. Iältään leiriläiset olivat kutakuinkin samanikäisiä kuin suomalaisetkin rippileiriläiset, vaikka yleensä rippikoulu anglikaanisessa kirkossa käydään hieman nuorempana kuin Suomessa, eli 12 13-vuotiaana, Risto Korhonen sanoo. 8 1/2010 Hiippakunta
Piispa toimii manchesterilaisten rippikoululaisten konfirmoijana. Risto Korhonen Leirin johtaja Risto Korhonen ilahdutti manchesterialaisia osallistumalla heidän konfirmaatiojuhlaansa yllätysvieraana. rippikouluista Risto Korhosen mukaan päinvastoin kuin Suomessa, anglikaaninuorista vai pieni prosentti osallistuu rippikouluun. Mutta he ketkä rippikoulun suorittavat, haluavat tunnustautua syvällisiksi kristityiksi, Risto Korhonen sanoo. Yhteinen sävel löytyi musiikin avulla Risto Korhonen muistelee kansainvälistä leirikesää antoisana ja haasteellisena. Hänen mukaansa eri kirkkokunnista kotoisin olevat leiriläiset löysivät pienen alkukankeuden jälkeen yhteisen sävelen hyvinkin nopeasti. Yhtenä keskeisenä yhdistävänä tekijänä leiriläisten keskuudessa oli musiikki. Yhteisiä musiikkihetkiä oli useita, ja vieraamme osoittautuivat poikkeuksellisen musikaalisiksi, itsekin musiikkia eri muodoissaan harrastava Risto Korhonen sanoo. Tunnelmalliset iltanuotiot ohjelmineen ja makkaranpaistoineen kuuluivat luonnollisena osana leiriviikon ohjelmaan. Unohtumattomia elämyksiä vieraille olivat myös saunominen ja uiminen Näsijärven virkistävissä vesissä. Manchesterilaisten rippikouluvierailut hiippakunnassa jatkuvat myös kesällä 2010 ja leirin suunnittelu on hyvässä vauhdissa, sanoo oppilaitospappi Ville Aalo, joka vuorostaan on vetovastuussa tulevan kesän leiristä. Myös hänellä on hyviä kokemuksia vastaavasta leiristä parin vuoden takaa. Erityisen suuren vaikutuksen häneen on tehnyt anglikaaninuorten hengellisyyden syvyys. Ville Aalon mukaan saadun palautteen perusteella myös suomalaiset nuoret ovat iloinneet siitä, että saivat viettää leiripäiviään yhdessä brittinuorten kanssa. Peräti yhdeksän leiriläistä kymmenestä oli sitä mieltä, että parasta leirissä oli mahdollisuus vuorovaikutukseen manchesteriläisten nuorten kanssa, Ville Aalo toteaa. Lutherin jalanjäljissä ja muita rippikoulureissuja ulkomaille Monien muiden hiippakunnan seurakuntien tapaan Tampereen seurakuntayhtymä järjestää vuoden aikana useita ulkomaille suuntautuvia rippikouluja. Kesällä 2009 leirit suuntautuivat Tanskaan ja Saksaan, jossa leiripaikka sijaitsi kuulun Wittenbergin lähistöllä, sanoo Pia Korri seurakuntien rippikoulutoimistosta. Kuljemme Saksassa ikään kuin Lutherin jalanjäljissä. Vierailu kuuluisassa kirkossa kuuluu aina vakio-ohjelmaamme. Lisäksi talvisin Tampereen seurakuntayhtymä järjestää lasketteluteeman ympärille rakentuvan rippikoulumatkan Norjaan. Lahden seurakuntayhtymä on jo parinkymmenen vuoden ajan tehnyt rippikoulumatkoja Unkariin. Matkoilla on ollut jonkin verran yhteistä ohjelmaa paikallisten nuorien kanssa. Toinen määränpää Lahden rippikoululla on ollut Viro. Myös Kangasala, Orivesi ja Ylöjärvi ovat harjoittaneet rippikouluyhteistyötä virolaisten kanssa. Ylöjärven yhteistyö Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan jälkeen alkoi lähes 20 vuotta sitten. Leirejä on vuosittain kahdesta kolmeen. Jo leirin valmistelu tapahtuu yhdessä virolaisten maaliskuussa järjestettävän yhteisen isoskoulutusviikonlopun myötä. Toukokuussa on puolestaan ohjaajien palaveri. Tarvittaessa Ylöjärveltä tehdään Viron Sakuun vielä talkooreissu, jossa leirialuetta kunnostetaan leirejä varten. Rippikoulun majoitus on teltoissa. Taideleiri on ylöjärveläisten toinen leiri Virossa keskellä Loortisin maatilan arkea. Rippikouluopetuksen lisäksi leirin sisältöön on liittynyt kuvataide- ja kädentaitoteemat. Elokuun lopussa leireille osallistuneet virolaiset nuoret tulevat vastavuoroisesti Suomeen rippikoulun päätöstapahtumaan, kertoo Ylöjärven seurakunnan rippikoulupappi Jyrki Koivisto. Hämeenlinna Vanajan seurakunnan ulkomaiset rippileirit järjestetään Saksassa Cellen kaupungissa. Leiri syntyi pari vuotta sitten ystävyyskaupunkiyhteistyön kautta, kun seurakunnan pappi lähti yhdessä Suomi Saksa-yhdistyksen kanssa etsimään leirille paikkaa. Osa rippileirin oppitunneista pidetään paikallisessa Klein Hehlenin seurakunnan Bonifatius-kirkossa. Myös seurakunnan työntekijöitä ja nuoria osallistuu leirin toimintaan. www.tampereenhiippakunta.fi 9
Sielunhoitoa, glöginkeittoa ja ongelmien ratkaisua Markus Henttonen Suomalaisen seurakunnan pappina Berliinissä Elisa Lampinen Suomalaisten messupaikkana toimii Passionskirkko. Kai Henttosen mukaan Berliiniä mielenkiintoisempaa kaupunkia Euroopasta on vaikea löytää. Kai Henttonen on vuodesta 2006 lähtien työskennellyt Berliinissä suomalaisen seurakunnan pappina. Monella tapaa kiinnostavaa, kirjavaa ja haastavaa papintyötä koko itäisen Saksan alueella tekevän Henttosen mukaan Berliiniä mielenkiintoisempaa ja moniulotteisempaa kaupunkia on Euroopasta vaikea löytää. Suomalaisen 800 hengen seurakunnan runkona ja perustajaäiteinä pidetään suomalaisrouvia, jotka tulivat Saksaan 1960- ja 70-luvuilla saksalaisten miestensä mukana. Rakenne on muuttumassa. Ennen tänne tultiin rakkauden tähden loppuiäksi, nyt tullaan joidenkin vuosien ulkomaankeikalle perheen kanssa tai muuten vain haistelemaan ilmaa, Henttonen sanoo. Samoin täällä on Suomesta tulevia taiteilijoita, muusikkoja ja journalisteja. Myös opiskelijoiden määrä on kasvanut. Muutokset asettavat seurakunnan työlle aivan uusia haasteita. Vanhat mallit eivät enää toimi. Erittäin keskeistä on yhteistyö muiden suomalaisjärjestöjen kanssa, ehkä erityisesti Suomi-koulun kanssa, joka kokoaa myös lasten nuoret vanhemmat yhteen. Lisäksi yhteistyötä tehdään esimerkiksi Suomen suurlähetystön kanssa, Kai Henttonen sanoo. Vapaaehtoisten sitoutuminen Saksassa mallikelpoista Suomalainen seurakunta elää rinta rinnan saksalaisten seurakuntien kanssa. Se myös käyttää jumalanpalveluksiin Suomi-keskuksen vieressä sijaitsevaa saksalaisen seurakunnan tunnelmallista kirkkoa. Yhteistyö saksalaisen partnerin kanssa on luottamuksellista ja sujuvaa. Sitä ei voi kutsua niinkään yhteydenpidoksi vaan pikemminkin jokapäiväiseksi yhteiseloksi. Henttonen on seurakuntansa ainoa palkattu työntekijä koko itäisessä Saksassa; kaikki muu perustuu vapaaehtoisuuteen. Seurakuntalaisille annetaan enemmän valtaa ja vastuuta kuin Suomessa. Esimerkiksi tilavuokrien rahoituksesta osa kerätään yhteisponnisteluin. Siksi pappikin keittää myyjäisissä glögiä. Viime vuonna tuotto oli kahdessa iltapäivässä yli 2 000 euroa. Seurakunnat ovat Saksassa pieniä ja tiiviitä; jo 5 000 jäsenen seurakuntaa pidetään siellä suurena. Sosiaaliset projektit ovat esimerkillisiä. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten mo- 10 1/2010 Hiippakunta
Kai Henttonen tivaatio, sitoutuneisuus ja kutsumus ovat asioita, mistä Suomessa voitaisiin ottaa mallia. Samoin Saksasta voitaisiin tuoda Suomeen lisää keskusteluvalmiutta, yhteiskuntakriittisyyttä, innovatiivisuutta ja rohkeutta, Henttonen listaa. Hän kertoo esimerkin sitoutumisesta: Partneriseurakuntani pappi jäi etuajassa eläkkeelle, jotta seurakuntaan saataisiin yksi lisäpappi. Samaan aikaan hän jatkaa työssään kuten ennenkin, päätoimisena pappina. Hän saa palkakseen vain eläkkeensä, jonka hän tietysti saisi mitään tekemättäkin, Henttonen kertoo. Ideana on, että tärkeintä on seurakunnan etu, ei oma. Myös nuoret rakastavat kotikaupunkiaan Berliiniä, joka syksyllä vietti muurin murtumisen 20-vuotisjuhlaa. Papin kaipuu sielunhoitotyöhön Ennen Berliiniin tuloa Henttonen on toiminut paitsi pappina myös ammattikorkeakoulun opettajana. Mitä pidempään olin opetustyössä, sitä suuremmaksi kasvoi kaipuu tehdä taas papin työtä, Henttonen muistelee. Suomalaisen seurakunnan pappina hän on viihtynyt erinomaisesti. Papintyön runko ovat jumalanpalvelukset, hartaudet ja toimitukset. Erityisen tärkeä tehtävä Henttoselle on sielunhoito. Vaikeista asioista puhutaan mieluiten omalla äidinkielellä. Hyvin eri-ikäiset suomalaiset kääntyvät mitä erilaisimmissa ongelmissa papin puoleen. Yksi erityisen iso ja kansainvälistäkin huomiota herättänyt ongelma oli Henttosen ratkaistavana viime keväänä. Henttonen teki ison urakan ns. lentokenttänaisen tapauksessa, joka sai paljon mediahuomiota Suomessa ja Saksassa. Siinä psyykkisesti sairas nainen eli Berliinin lentokentällä ilman passia, rahaa tai paikkaa, minne mennä. Oli turhauttavaa, ettei vakavasti sairasta ihmistä voitu auttaa nopeammin. Se aiheutti tuskaa monille ja vaaransi naisen turvallisuuden, Henttonen pohtii. Pappi kertoo kuitenkin olevansa kiitollinen monista yhteisistä keskusteluista naisen kanssa sekä häneltä saamastaan luottamuksesta. Nainen saatiin lopulta Suomeen. Vastaavia tapauksia varten tarvittaisiin silti Eurooppaan yhtenäisiä lakeja ja toimintamalleja. Psyykkisistä sairauksista kärsivät voivat joutua todellisiin vaaratilanteisiin vieraissa maissa, jonne pääsy on koko ajan helpompaa. Ihmisiä ei saa jättää oman onnensa varaan, Henttonen painottaa. Idän ja lännen erot näkyvät yhä Historiallinen idän ja lännen jaottelu tuo oman leimansa berliiniläiseen seurakuntaelämään. Monilla Berliinin itäisillä alueilla kirkkoon kuuluun vain 7 4 prosenttia väestöstä. Länsi-Berliinissä taas on alueita, joissa kirkkoon kuuluvia on noin 90 prosenttia. Idän ja lännen erot näkyvät kaikkialla: pukeutumisessa, käyttäytymisessä, ulkomaalaisten määrässä, rakentamisessa, elämäntyylissä. Muotiasuinalueet ovat tällä hetkellä entisessä Itä-Berliinissä, ja koko kaupunki on astunut monta askelta itään, Henttonen kuvailee. Berliiniä mielenkiintoisempaa ja moniulotteisempaa kaupunkia on Euroopasta vaikea löytää. Idän ja lännen kirkon yhteistyö toimi Henttosen mielestä hyvin jo ennen itäblokin murtumista. Idän kirkko ajoi osin aktiivisesti läntisen demokratian arvoja jo DDR:n aikana. Itä on edelleen osin taloudellisesti riippuvainen lännestä. Kirkolla on mielestäni eroja tasoittava rooli, mutta se tehtävä oli jo ennen muurien murtumistakin. Kirkon resurssit ovat Berliinissä hyvin rajatut. Vapaaehtoisilla on ratkaiseva merkitys toiminnan pyörittämisessä. Tästä huolimatta kirkko näkyy julkisuudessa selvemmin ja myönteisemmin kuin Suomessa. Uskonnolliset teemat ovat toistuvasti esillä, usein hyvin asiantuntevasti ja syvällisesti. Toki myös kriittisesti. Henttosen mukaan Saksassa uskonnon merkitys toisaalta vähenee, toisaalta kasvaa. Kirkosta eroaminen jatkuu tasaisesti, kirkkojen talous horjuu ja kirkollisten toimitusten määrä on paikoin jopa romahtanut. Toisaalta muut uskonnot, etenkin islam, sekä keskustelu monikulttuurisuudesta pitävät yllä vilkasta teologis-yhteiskunnallista keskustelua. Uskonnollista etsintää on paljon, mutta myös täydellistä uskonnollista kuolemaa. Idässä on jo kolmas sukupolvi, jonka enemmistöllä ei ole mitään omaa kontaktia uskoon tai kirkkoon. Hienointa Berliinissä on koko Berliini Henttosen työ Saksassa jatkuu vuoden 2010 puoleenväliin. Sen jälkeen perhesyyt tuovat hänet takaisin Suomeen. Hän on pitänyt työkokemustaan upeana ja harvinaisena etuoikeutena. Parasta työssä on ollut yhteinen elämä kirjavan seurakunnan kanssa sekä upeat sielunhoidolliset keskustelut. Ei ole tullut tunnetta, että olisin täällä turhan panttina. Samoin Berliini on ollut upea kotikaupunki. Hienointa Berliinissä on koko Berliini, sen dynaaminen nykyisyys ja historia, johon törmää kaikkialla. Kaupunki on kaunis ja ruma tylsä ja elämää sykkivä. Saksalainen, mutta samalla kansainvälinen. Tänne virtaa kaikkialta maailmasta kaikki, mikä vain on liikkeessä. Henttonen sanoo suomalaisena joskus kaipaavansa hiljaisuutta ja avaruutta. Enpä oikein muuta, ruisleipäkin täällä on hyvää. Saksalaisesta kirkosta Henttonen on saanut eväitä mukaansa Suomeen. Toisaalta hän on myös huomannut, että Saksassa seurakuntia ravistelevat samat haasteet kuin kaikkialla Euroopassa. Haasteena on, miten uskosta saataisiin uskottavaa. Miten usko tukee konkreettisesti ihmisiä heidän arjessaan, miten kirkko jakaa ihmisten pelot, haasteet, tuskat ja ilot. Osaammeko vastata uskonnolliseen etsintään? PAULIINA VILKKO www.tampereenhiippakunta.fi 11
TEKSTI: M IKKO SULANDER Opiskelijatyö porttina suomalaisuuteen Suomessa opiskelee jatkuvasti tuhansia ulkomailta Suomeen tulleita opiskelijoita. Vaihto-opiskelijat ovat tuttuja monelle, mutta entistä enemmän Suomi houkuttelee tutkinto-opiskelijoita heitä, jotka hankkivat ammatillisen koulutuksen Suomessa. Opiskelijoiden määrä vuonna 2007 oli 11 000, ja luku on kasvanut joka vuosi. Opetusministeriön kansainvälistymisstrategian tavoite on, että vuonna 2015 Suomessa opiskelee 20 000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa. Seurakuntatyön näkökulmasta kansainväliset opiskelijat ovat kiinnostava joukko, sillä juuri opiskelijat ovat olleet monessa seurakunnassa liikkeellepanevana voimana kan- sainvälisessä seurakuntatyössä. Merkittävä osa opiskelijoista on kristittyjä, ja he etsivät aktiivisesti Suomessa yhteyttä seurakuntaan. Joukko namibialaisia opiskelijoita voi tuoda seurakuntaelämään tuulahduksen maanosasta, jossa kristinusko leviää nopeimmin maailmassa. Opiskelijoille järjestetty toiminta auttaa sopeutumaan Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOK:n vuonna 2008 julkaiseman selvityksen mukaan kansainväliset opiskelijat ovat kokeneet suomalaisiin tutustumisen hyvin vaikeaksi. Oppilaitoksissa ulkomaiset ja suomalaiset opiskelijat pysyttelevät omissa ryhmissään, ja opiskelijat kertoivat paikoin myös suoranaisesta syrjinnästä. Selvityksestä kävi ilmi, että kansainväliset opiskelijat olisivat kiinnostuneita tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisuuteen, mutta turhan usein he ovat kokeneet itsensä ulkopuolisiksi. (Tutkimus ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden asemasta Suomen ammattikorkeakouluissa vuonna 2007, 2008.) Ulkomailta Suomeen tulevat opiskelijat ja seurakunnan toiminnassa mukana olevat opiskelijat kertovat, kuinka seurakunta on ollut heille merkittävä paikka Suomeen kotoutumisessa. Opiskelijaseurakunta on ollut Mikael Leminen Kansainvälinen ilta Lahden seurakuntayhtymässä. 12 1/2010 Hiippakunta
viitekehys tutustua toisiin opiskelijoihin ja mikä tärkeintä toisiin kristittyihin. Tiesin, että seurakunnasta voin löytää kristittyjä ihmisiä ja kristittyjen perheen, kertoo Kamerunista kotoisin oleva Oscar Mokono. Kansainvälinen opiskelijatyö onkin työtä, jolla on aivan oma luonteensa. Näen oppilaitostyön kuin tuuheana puuna, jonka oksille opiskelijat voivat pesiytyä opiskeluaikanaan, löytää, turvaa ja suojaa ja vahvuutta omaan elämäänsä. Opiskelijat ovat kuin muuttolintuja joko tulossa tai menossa. valottaa dynaamista opiskelijamaailmaa oppilaitospastori Kaarina Koho-Leppänen Lahden seurakuntayhtymästä ja jatkaa: Jos ei olisi otettu haastetta vastaan, miten paljon köyhempää oppilaitostyömme olisikaan. Kielillä puhumista Kansainvälinen työ tuo toki omat haasteensa. Ensimmäinen eteen tuleva asia on kielitaito. Ehkä turhankin paljon me suomalaiset mietimme omaa kielitaitoamme ja osaamistamme. Sääksmäen seurakunnassa, jonka alueella opiskelee paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, on tullut tavaksi ottaa messuun englanninkielisiä osuuksia. Tervehdyssanoja, synnintunnustusta tai saarnaa on toteutettu kaksikielisesti. Joskus saarnoja on myös simultaanitulkattu suoraan kirkonpenkissä. Messujen kaksikielisyyteen havahtumisen jälkeen työyhteisömme on suhtautunut haasteeseen avoimen innostuneesti. Itse kukin on kokeillut kielellisiä rajojaan. Messun toimittajien tueksi on etsitty englanninkielistä aineistoa, kertoo Sääksmäen seurakunnan toimintamallista pastori Teemu Salminen. Myös kirkkoherra Kari Kauhanen on samoilla linjoilla ja toteaa, että seurakuntalaiset ovat ottaneet muutoksen kiinnostuneina vastaan: Seurakuntalaiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä siihen, että meidän papit on alkaneet puhua kielillä. Seurakuntalähtöistä Erityinen piirre kansainvälisessä työssä ovat olleet sen lähtökohdat: niin Tampereella, Sääksmäellä kuin Lahdessakin liikkeellepanijoina ovat olleet itse opiskelijat. Tampereella kansainvälinen työ lähti liikkeelle 80-luvun alussa, kun joukko teknillisen korkeakoulun opiskelijoita alkoi kysellä englanninkielisiä messuja. Pyyntöön vastattiin, ja jumalanpalvelusyhteyteen liittyi myös anglikaanikirkko. Toiminnasta kehittyi englanninkielinen jumalanpalvelusyhteisö, jonka toiminnan ympärille kehittyi paljon muutakin, kuten pyhäkoulu, retkiä ja raamattupiirejä. Tällä hetkellä toiminnasta vastaavat omasta mielenkiinnostaan mukana olevat papit ja joukko vapaaehtoisia. Jumalanpalveluselämä nojaa vahvasti vapaaehtoispanokseen; koko jumalanpalvelusyhteisön työ on nimenomaan sen jäsenten tekemään ja toteuttamaa yhdessä pastorien kanssa, kertoo oppilaitospappi Ville Aalo. Samaa viestiä seurakuntalähtöisyydestä kertoo Forssan seurakunnan pappi Eikka Kähärä. Hän aloitti englanninkieliset raamattupiirit Forssassa Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden pyynnöstä. Etiopiasta kotoisin olevat nuoret ottivat seurakuntaan yhteyttä, ja seurakunnassa aloitettiin ensimmäiset kokoontumiset. Uutta virtaa tai uusi alku koettiin, kun HAMKissa opiskeleva Eric otti yhteyttä seurakuntaan ja kertoi, että heillä opiskelijoiden joukossa on kolme muuta kristittyä, jotka jo vuoden ajan ovat kokoontuneet sunnuntaisin yhdessä rukoilemaan. Opiskelijoiden toiveena ei kuitenkaan ollut vain tilojen järjestäminen. He kysyivät, että jos seurakunta voisi tarjota heille jonkinlaista kokoontumispaikkaa, tai parhaimmillaan seurakuntayhteyttä siis hengellistä kasvunpaikkaa, muistelee Eikka parin vuoden takaisia tapahtumia. Oscar Mokono. Kamerunista Suomeen Toista vuotta Tampereella TAMK:ssa opiskeleva Oscar Mokono on todellinen maailmankansalainen. Kamerunista kotoisin oleva nuorimies asuu Suomessa nyt toista vuotta, mutta matka Hämeeseen on kulkenut Etelä-Afrikan, Aasian ja Uppsalan kautta. Kirkollisesta urasta haaveilevan Oscarin hengellinen koti löytyy Kamerunin presbyteerikirkosta, mutta täällä hän osallistuu aktiivisesti Tampereen seurakuntien kansainvälisen yhteisön ICCK:n toimintaan. Saavuttuaan Tampereelle hän alkoi välittömästi etsiä itselleen paikkaa seurakunnasta. Ajatuksissa oli, että vaikka maa on outo ja ihmiset vieraita, löytyisi silti kristillisestä seurakunnasta veljiä ja siskoja kristitty perhe. Alusta lähtein Oscar on ollut messun vakiovieras, ja tällä hetkellä hän on myös jäsenenä ICCK:n johtokunnassa. Kristinusko on hänelle elämän kulmakivi: Tärkeintä minulle on seurata Jeesuksen viitoittamaa tietä ja olla osa kristillistä seurakuntaa. Kamerunilaisesta näkökulmasta Suomi näyttäytyi kristillisenä maana, mutta myös maana jonka kristillisyydestä hän on huolissaan. Oscarin mukaan suomalaisessa elämäntavassa näkyvät yhtäältä kristilliset arvot, kuten tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus. Myös kaupunkikuvassa näkyvät lukuisat kirkot kertovat missä suomalaisen arvomaailman juuret ovat. Ihmisten tasa-arvoisuus yhteiskunnassanne on osoittanut minulle, että suomalaiset elävät rinta rinnan kristillisten arvojen ja normien kanssa, hän pohtii. Toisaalta huoli kristillisyyden säilymisestä Suomessa huolettaa häntä aidosti. Kame- Mikko Sulander JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA www.tampereenhiippakunta.fi 13
Mwilu Kibbassa. runissa jumalanpalvelukseen osallistutaan joka sunnuntaina, mutta täällä jumalanpalvelus voi jäädä pitämättä, koska ketään ei ole paikalla. Jackline Mluge-Autio. Mikko Sulander Insinööriksi Suomessa Mwilu Kibbassa on melkein valmis insinööri Tampereen ammattikorkeakoulusta. Samaan aikaan kun koulukaverit miettivät opiskelua Yhdysvalloissa, päätti Miwlu lähteä opiskelemaan Suomeen. Äidin työkaverin tytär oli opiskellut Suomessa ja kehunut opiskelumahdollisuuksia täällä. Suomeen tuleminen oli tietenkin suuri muutos. Vuodenaikojen vaihteluun oli ensin vaikea tottua, sillä talvella oli pimeää kouluun lähtiessä ja koulusta palatessa. Erikoisinta oli kuitenkin tottua hiljaisiin ja pidättyviin suomalaisiin. Jos bussissa istuu äänekkäästi puhuvia ihmisiä, he ovat joko Aasiasta Mikko Sulander tai Afrikasta. Jos he ovat suomalaisia, niin he ovat todennäköisesti humalassa, nauraa Mwilu, mutta lisää kuitenkin tottuneensa ajan mittaan suomalaiseen elämänmenoon. Ihmisestä näkyy, onko hän kristitty vai ei, toteaa Miwlu, kun kysyn häneltä, mitä kristillisyys merkitsee hänelle. Arvot, valinnat ja asenne muita kohtaan ovat asioita, jotka näkyvät ihmisestä jos hän on kristitty. Täällä Suomessa hän on huomannut, ettei uskosta puhuminen ole yhtä luontevaa, kuin mihin hän oli tottunut. Kun joskus on pyytänyt jotakuta muistamaan jotakin tärkeää asiaa iltarukouksessa, on vastaukseksi saattanut saada vain vaivautuneen ilmeen. Seurakunnassa mukana oleminen on Mwilulle luonnollinen asia, vaikka jumalanpalveluselämä täällä eroaakin melkoisesti kotoisesta. Täällä jumalanpalvelukseen täytyy keskittyä. Kotikirkossani sadat ihmiset pitävät huolta siitä, että pysyn mukana eikä ajatus lähde harhailemaan. Puolisona Suomessa Jackline Mluge-Aution nauru on herkässä Lahden oppilaitostyön pienen oleskelutilan nojatuolissa. Tansaniasta kotoisin oleva nuori nainen työskentelee vapaaehtoisena Lahden seurakuntayhtymässä. Viime aikoina häntä ovat työllistäneet kansainväliset illanvietot, oppilaitostyön Urban Light -hanke sekä ohjelmien toimittaminen KSL-radioon Helsingissä. Nyt hän pohtii tulevaisuuttaan Suomessa ja on kiinnostunut opiskelemaan kirkon ammattiin. Jackline on asunut Lahdessa nyt 6 kuukautta. Matka kylmään ja pimeään Pohjolaan sai alkunsa, kun hän tapasi kehitysyhteistyötä tekevän suomalaismiehen. Ensimmäiset valokuvat tulevasta kotimaasta saivat hänet epäilemään, voiko tässä maassa todella asua ja miten talojen päällä voi olla lunta. Meillä Tansaniassa kun lunta ei ole kuin Kilimanjarolla, Jackline nauraa. Tavattuaan ensimmäisen kerran Lahden seurakunnan oppilaitospapin Jackline ei voinut uskoa silmiään. Miten ihmeessä pappi voi olla nainen? Taustaltaan Jackline on katolinen, mutta hänen mukaansa ei ole niin suurta merkitystä, minkä kirkon jäsen kukin on. Me uskomme kaikki samaan Jumalaan, hän perustelee ajatustaan. Usko on muutenkin hänen elämässään keskeinen asia. Jackline kertoo uskovansa vahvasti rukouksen voimaan. Uskon, että Jumala varmasti auttaa minua asioissa, joiden puolesta rukoilen. 14 1/2010 Hiippakunta
www.tampereenhiippakunta.fi 15
Siirtolaisuus 2010 Teemavuosi kehottaa tutkimaan seurakuntamme olemusta, tarkoitusta ja identiteettiä suhteessa kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Jos todella koemme olevamme yhtä Jumalan valtakunnan perheväkeä, ymmärrämme myös erilaisten kohtaamisten rikastuttavan omaa uskoamme ja seurakuntaelämäämme. Kristittyinä meillä on oikeus sekä velvollisuus toivottaa muista maista saapuvat tervetulleiksi, uusina meille lahjoitettuina lähimmäisinä. Myös ulkomailta palaavat suomalaiset ovat samojen kysymysten edessä. Monet heistä ovat ulkomailla löytäneet paikkansa paiunelmia ja mahdollisuuksia kristittyjen väliseen yhteyteen Vanhan koptilaisen Ystävyyden ikonin alla lukee tällä kertaa Euroopan kirkot maahanmuuttajien rinnalla. Euroopan kirkkojen konferenssi, Euroopan kirkkoliitto, jossa kirkkomme on aktiivinen jäsen, kutsuu kaikki jäsenkirkkonsa viettämään siirtolaisuuden teemavuotta 2010. Tämä haaste nousee eurooppalaisten yhteiskuntien tilanteesta, jossa uusi väestö ei tahdo millään löytää yhteyttä kantaväestöön. Väestönosat elävät erillään ja monet syrjäytyvät ja turhautuvat länsimaiden itsekeskeiseen elämänmalliin. Kirkoissakin tämä on tuttu tilanne. Työntekijäkunta on yhä vahvasti valkoihoista, eikä siirtolaisia näe kovin paljon jumalanpalveluksissa. Siirtolaisten omat kirkot ja seurakunnat sen sijaan kukoistavat ja niitä on sadoittain. Euroopan kirkot ovat vielä hyvin erilaisissa vaiheissa suhteessaan maahanmuuttajiin. Jotkut ovat tehneet aktiivista työtä jo vuosikaudet, toiset ovat vasta muokkaamassa asenneilmapiiriään, jotta yhteyttä voitaisiin rakentaa. Tässä tilanteessa on ryhdytty puhumaan osallisuuden teologiasta. Vaikka joka sunnuntaisessa jumalanpalveluksessamme viitataan seurakunnan identiteettiin paikallisena ja universaalina Kristuksen seuraajien yhteisönä, joudumme yhä uudelleen miettimään, mitä kristittyjen välinen yhteys ja osallisuus Kristuksen ruumiissa oikein tarkoittaa. Vuosikymmenen alussa osallisuutta ja yhdenvertaisuutta vammaisille rakennettiin Kirkko kaikille -strategiaprosessin avulla. Viime vuosina on vedottu lukemattomien muiden väestöryhmien puolesta, jotta heille löy- tyisi sija ja asema kirkon toiminnassa ja rakenteissa. Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää pohjimmiltaan halu kuulua joukkoon, kristilliseen seurakuntaan, olla hyväksytty omana itsenään ilman muiden antamia leimoja ja halu palvella seurakuntaa oman lahjansa mukaisesti. Osallisuus on kristillisen seurakunnan ydinkäsite Kristillisessä seurakunnassa ei kai pitäisi olla olemassakaan sellaisia luokitteluja kuin ulkomaalainen tai muukalainen. Katolinen kirkko, joka Suomessa on läpeensä monikulttuurinen, muistuttaa meitä luterilaisia usein tästä. Mitä siis osallisuus tarkoittaa käytännössä? Miten se näkyy seurakunnan elämässä ja seurakunnan kokoonpanossa? Ovatko seurakunnan kaukana maailmalla tukema lähetystyö sekä oma paikallinen seurakuntatyö linjassa keskenään? Kun afrikkalainen opiskelija tulee Suomeen, tunnistaako hän täällä sen kristillisen kirkon, josta lähetystyöntekijät ovat häntä kotona opettaneet? Onko hän täällä yhtä tervetullut ja arvostettu? Maahanmuuttajat ja kansainväliset opiskelijat kokevat suurimmaksi ongelmakseen ja surukseen Suomessa yksinäisyyden. Monilla ei ole yhtään suomalaista ystävää. Harva on saanut vierailla suomalaisessa kodissa. Kuinka moni heistä on saanut mahdollisuuden tutustua kristilliseen seurakuntaan? 16 1/2010 Hiippakunta
kallisseurakunnassa ja olisivat halukkaita löytämään tien seurakuntaan myös täällä kotimaassa. Löytyykö se? Huomaako kukaan seurakunnassa mikä aarre tämä ulkosuomalainen ja Suomessa muukalaiseksi itsensä kokeva voisi olla koko seurakunnalle elämänkokemuksensa, kieli- ja kulttuuritaitonsa takia tai avaran hengellisyyden tai jopa ekumeenisen ymmärryksensä johdosta? Siirtolaisilla ja maahanmuuttajilla paljon annettavaa Siirtolaiset ja maahanmuuttajat eivät ole vain toiminnan kohde, vaan heitä tulee kutsua rakentamaan seurakuntaa. Mitä rikkaampi seurakunta on koostumukseltaan, sen eheämmin se voi antaa muistutuksen koko Kristuksen kirkosta maailmassa. Siksi teemavuosi kannustaa seurakuntia kehittämään toimintaansa ja jumalanpalveluselämäänsä sellaiseksi, että eri puolilta maailmaa muuttaneet ihmiset voivat kokea aitoa kristittyjen yhteyttä ja osallisuutta. Diasporassa elävien kristittyjen todistus voi toimia tervetulleena peilinä usein kuihtuneelle ja urautuneelle suomalaisseurakunnalle. Se voi herättää tiedostamaan myös seurakuntaelämään pesiytynyttä privatisoitunutta hengellistä elämää. Seurakuntaan hakeudutaan yhä enemmän sen ohjelmatarjonnan kiinnostavuuden perusteella, eikä niinkään olemaan yhdessä Jumalan perheväkenä. Teemavuosi on myös mahdollisuus tarttua syrjinnän, piilorasismin ja vääränlaisen itsekeskeisen nationalismiin seurakunnan elämässä ja sen rakenteissa, mutta myös omalla paikkakunnalla ja koko yhteiskunnassa. Juuri nyt on käynnissä voimakas arvomuutos, jonka siivittämänä valtiollisia rajoja tiukennetaan ja kansainvälinen vastuuta laistetaan. Kristillisen uskon lähtökohdista on rohjettava tarkastella ulkomaalaisia kohtaan tuntemaamme epäluuloa ja kiusausta kriminalisoida turvapaikanhakijoita ja niitä, jotka hädän alta ovat lähteneet etsimään parempaa elämää. Teemavuosi rohkaisee kirkkoja ja seurakuntia ottamaan aktiivisesti kantaa maahanmuuttajien ja pakolaisten puolesta. Monet ovat äärettömän haavoittuvassa tilanteessa ja tarvitsevat puolustajaa ja suojaa kirkolta. Kristilliset seurakunnat turvasatamina Maahanmuuttajakristityt muistuttavat elämän prioriteeteista uudesta näkökulmasta. Heidän hartauselämäänsä tutustuminen voi ohjata tarkastelemaan suomalaiseen mielenlaatuun rakennettua jumalanpalvelusta ja muita hengellisen elämän muotoja sekä ylipäätään luterilaisen kristinuskonperinteen luonnetta. Suomalaiselle yhteisöllisyyden kokemus voi syntyä esimerkiksi osallisuudesta yhteiseen liturgiaan. Muualta tulleet eivät sitä näe ja saattavat kokea jumalanpalveluksemme yksinäisenä ja kylmänä tilaisuutena, jossa kukaan ei välitä vieressään istuvasta. Kukaan ei osoita lämmintä mielenkiintoa ainakaan uusia tulijoita kohtaan. Uskonyhteyden periaate törmää myös mielikuviin ja ennakkoluuloihin. Kristillinen seurakunta voi tarjota uusille asukkaille lähipiirissämme ankkuripaikan, joka on kuin turvasatama uuden yhteiskunnan asettamien paineiden keskellä. Monelle seurakunta on ensisijainen turvaverkko, joka auttaa selviämään hengissä suomalaisessa yhteiskunnassa. Siispä: Me tahdomme puolustaa ihmisarvoa käytännön toimin arkipäivässä, seurakunnissamme ja yhteiskunnassamme edistää kaikkien maassamme olevien ihmisten terveyttä, hyvinvointia, perheyhteyttä ja elämänlaatua ja ihmisoikeuksia kutsua eri puolilta maailmaa tulleita sisariamme ja veljiämme yhteyteen ja osallisuuteen seurakunnissamme asettua hädässä olevien turvapaikanhakijoiden puolelle ja puolustaa heidän oikeuttaan kansainväliseen suojeluun Suomessa ottaa vastuumme, jakaa omastamme ja toimia epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi maailmastamme. Ekumeeninen paastonajan julistus 2009 Teemavuoden kotisivuilta löytyy kansainvälisten teemapäivien ja suurten kirkollisten juhlien vuosikalenteri. Jokainen teemapäivä painottuu maahanmuuttajiin ja siirtolaisiin, sisältää rukousaiheita, hartausmateriaalia sekä toiminnallisia ideoita. Sivuille kootaan myös esimerkkejä asioista, jotka ovat auttaneet maahanmuuttajia kokemaan osallisuutta seurakunnassa. Esimerkit voivat olla esimerkiksi vapaaehtois- tai luottamustehtäviä ja työharjoittelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Vuosikalenteri tukee seurakunnan toiminnan ja jumalanpalveluselämän suunnittelua, niin että seurakunnan kansainvälinen ja paikallinen missio tulee näkyvämmäksi ja myös toteutuu. Ystävyyden ikonin äärellä, MARJA-LIISA LAIHIA Kirjoittaja on kirkon maahanmuuttaja-työn sihteeri. marja-liisa.laihia@evl.fi Teemavuoden kotisivut: www.evl.fi/siirtolaisuus2010 migration2010.eu Materiaalia: Ekumeeninen paastonajan julistus 2009 http://www.ekumenia.fi/ elavaa_ ekumeniaa_-_l evande _ekumenik/paastonajan_julistus _-_lent_declaration/ Ihmisoikeus-rukouskortti (tilaukset Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä www.julkaisumyynti@evl.fi) Ekumeeninen teologinen symposium Helsingissä 17. 18.11.2010: Kirkot ja kansainvaellukset Siirtolaisuuden ja monikulttuurisuuden haasteet kirkkojen itseymmärrykselle Teemavuoden päätapahtuma on 17. 18. marraskuuta Helsingissä Tieteiden talossa pidettävä Ekumeeninen teologinen symposium. Symposiumissa tarkastellaan siirtolaisuuden vaikutusta kirkkoihin historian ja nykypäivän valossa sekä globaalista että Suomen näkökulmasta. Tilaisuuden kohderyhmänä ovat kirkkojen ja seurakuntien työntekijät, teologian ja diakonian alan opiskelijat sekä tutkijat. Symposiumin esitelmien pohjalta julkaistaan kirja. www.tampereenhiippakunta.fi 17
TEKSTI JA KUVA: S OINTU JOKIPII Seurakunnan perheterapiaa yli kieli- ja kulttuurirajojen Parisuhteen ongelmat eivät katso ihonväriä tai kansallisuutta Perheiden kirjo laajenee kaiken aikaa, kun maahan muuttaa väkeä muista kulttuureista. Se näkyy myös perheneuvonnassa, jonka asiakkaissa on yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia pariskuntia. Arjen työssä asiakkaan alkuperäinen kotimaa ei tosin ole kovin oleellinen asia, sillä ihmiset ja parisuhteen ongelmat ovat perimmiltään samanlaisia joka kulttuurissa. Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama Tampereen seurakuntien perheasian neuvottelukeskuksesta rohkaisee seurakuntien työntekijöitä tarttumaan rohkeasti uusiin haasteisiin. Yhteinen kieli kyllä löytyy, ja rohkeasti kysymällä saa luotua luottamuksellisen suhteen. Monella ensimmäinen mielikuva maahanmuuttajasta on pakolainen, mutta perheneuvonnan asiakkaiden tausta on hyvin kirjava. Tampereella asuu kansainvälisten yritysten työntekijöitä, joista moni on löytänyt ulkomaalaisen kumppaninsa opiskeluaikana. Usein toinen pariskunnasta on suomalainen, mutta perhekriisi saattaa kohdata myös yhdessä Suomeen muualta muuttanutta pariskuntaa, kun yritetään löytää paikka uudessa kulttuurissa. Ulkomaalaistaustaisten pariskuntien ongelmat ovat samantapaisia kuin suomalaistenkin, joskin erilaiset perhekäsitykset ja sukupuolen roolit eri kulttuureissa tuovat niihin erityispiirteitä. Toisaalta enhän minä tiedä suomalaisenkaan pariskunnan taustoja ennen kuin kysyn, Stelin-Valkama muistuttaa. Eri kulttuureista lähtöisin oleva pari ainakin tiedostaa kulttuuritaustansa erilaisuuden, kun taas supisuomalainen aviopari ei ehkä oivalla parisuhteen ristiriitojen periytyvän tavoiltaan ja arvoiltaan täysin päinvastaisista lapsuudenkodeista. Mitä säilytetään, mikä voi jäädä pois? Se, että pariskunnasta toinen on muslimi, ei ole mikään este kirkon perheneuvontaan hakeutumiselle eikä vaikuta siihen, miten terapiassa edetään. Muslimitaustainen yleensä kunnioittaa kirkkoa ja sen arvoja, Jumalaan uskomista. Enkä minä suomalaisten asiakkaittenikaan uskonnollista taustaa tiedä, en edes sitä, kuuluvatko he kirkkoon, Päivi Stelin-Valkama huomauttaa. Vastaanotolla lähdetään aina asiakkaan lähtökohdista. Kenellekään ei tuputeta uusia arvoja, vaan yritetään yhdessä miettiä, mikä asiakkaan omassa kulttuurissa on sellaista, mikä kannattaa ja on mahdollista säilyttää myös Suomessa ja säästää kenties jälkipolvillekin, mistä taas ehkä voisi luopua. Tiukkoja muslimisääntöjä noudattavat ovat saattaneet kotimaassaan tottua esimerkiksi siihen, ettei nainen kulje koskaan yksin kodin ulkopuolella, vaan mies saattaa hänet töihin ja harrastuksiin. Tällaisen pariskunnan kanssa pohditaan, onko tämän tavan noudattaminen välttämätöntä tai edes mahdollista Suomessa ja mitä seuraa, jos siitä luovutaan. Päivi Stelin-Valkama korostaa molemminpuolista arvostusta ja kunnioitusta. Haluan tutustua ihmisten maailmaan ja hakea heidän kanssaan hyvää tapaa elää vieraassa kulttuurissa. Toki, jos huomaan, että arvot ovat kovin erilaiset suomalaisiin verrattuna, tuon asian esille. Jos paljastuu väkivaltaa, alistamista tai pakottamista, kerron mikä on Suomessa lainvastaista ja väärin. Toisaalta oikean ja väärän raja ei aina ole selvä kaikille suomalaisillekaan. Mitä voi ottaa puheeksi? Kielitaito ei Stelin-Valkaman mukaan useinkaan ole mikään ongelma. Monet asiakkaista ovat asuneet Suomessa sen verran kauan, että osaavat ainakin jonkin verran kieltä, ja toisaalta englannilla pärjää pitkälle. Vain hyvin harvoin joudutaan käyttämään tulkkia. Jos vaihtoehtona on se, ettei pariskunnalle tarjota lainkaan perheterapiaa, on toki huomattavasti parempi, että sitä annetaan heille hieman rajoittuneella kielitaidolla. Itse olen huomannut, että terapeuttina olen samanlainen, vaikka työskentelisin vieraalla kielellä. Ilmaisen ehkä itseäni kömpelömmin, mutta asian ydin kyllä aina löytyy. Ja jos pelottaa keskustella vieraalla kielellä, työtoverin kanssa parina työskentely on hyvä tapa, Stelin-Valkama vinkkaa. Kun asiakas on vieraasta kulttuurista, terapeutti saattaa tuntea epävarmuutta siitä, millaisia asioita voi ottaa puheeksi ja miten 18 1/2010 Hiippakunta
avoimesti uskaltaa puhua esimerkiksi miesten ja naisten rooleista tai seksuaalisuudesta. Stelin-Valkama neuvoo kysymään rohkeasti. Hän on myös huomannut asiakkaiden avaavan itse keskustelun niistä asioista, joita terapeutti ehkä arastelee ottaa puheeksi pelätessään niiden olevan tabuja asiakkaan kulttuurissa. He saattavat huomauttaa vaikkapa, että seksistä ei ole puhuttu vielä mitään, vaikka se on hyvin tärkeä asia. Päivi Stelin-Valkama on työskennellyt perheneuvojana kuusi vuotta. Nelivuotiaana saatu Seppo-nalle kuulee emäntänsä kanssa asiakkaiden surut ja murheet, mutta ihmisten kohtaaminen on myös hyvin palkitsevaa. Terapeutti oppii itsekin Päivi Stelin-Valkama on koulutukseltaan pappi. Ennen perheneuvojan uraa hän työskenteli sairaalapappina kotikaupungissaan Valkeakoskella ja piti työstään. Perheneuvonta on kuitenkin sitä työtä, jossa koen olevani parhaimmillani. Saan käyttää laaja-alaisesti kaikkia vahvuuksiani ja samalla opin itsekin koko ajan. Työ on vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa ja olen saanut tavata paljon hienoja ihmisiä, hän summaa. Stelin-Valkaman perheeseen kuuluvat aviomies Hannu sekä viisi lasta, joista kaksi vanhinta opiskelee Englannissa, tytär Japanin kieltä ja kulttuuria, poika Afrikka-painotteista kehitysmaatutkimusta. Monikulttuurisuus ei siis ole vieras asia myöskään valkeakoskelaisessa rintamamiestalossa. Vapaa-aikanaan Päivi Stelin-Valkama harrastaa aikatauluttomia asioita kuten kävelyä, kirjoittamista ja lukemista. Parhaillaan lukemista on odottamassa Henning Mankellin uutuuskirja ruotsiksi. www.tampereenhiippakunta.fi 19
Namibian musiikkityön tukihenkilö Sakari Löytty: Kristillinen sanoma todemmaksi yhdessä laulaen Namibian evankelisluterilaisen kirkon musiikkityön tukihenkilönä vuodesta 1998 lähtien työskennellyt Sakari Löytty on monessa mukana. Paikallisten Kulkumieheksi tituleeraama Löytty sukkuloi pitkin ja poikin Namibiaa milloin opettamassa, kouluttamassa ja kannustamassa musiikkikärpäsen puremia namibialaisia tavallisista virrenveisaajista yliopisto-opiskelijoihin. Musiikki on olennainen osa seurakunnan ja koko kirkon toimintaa. Sakari Löytyn mukaan musiikki läpäisee jumalanpalvelusten ohella kirkon kaikki työmuodot aina pyhäkoulusta nuorten, miesten ja naisten piireihin sekä diakonia- ja lähetyspiireihin. Jumalanpalveluksissa virret ovat keskeisellä paikalla. Ne lauletaan aina moniäänisesti, osin harmonisoimalla korvakuulolta tai yrittämällä toistaa musiikkikursseilla opetettuja sovituksia. Veisuu on ainakin isoissa seurakunnissa vahvaa, ja ihmiset silmin nähden nauttivat siitä. Virsiä lisäillään kolehdin ja ehtoollisen aikana sekä milloin vain tilanne salli, Sakari Löytty sanoo. Joka seurakunnassa on seurakuntaneuvoston valtuuttamia, mutta usein palkatta toimivia maallikkokanttoreita, joita kutsutaan nimellä omuimbithi, laulattaja. Heidän tehtäviinsä kuuluu seurakuntakuoron johtaminen sekä laulunjohtajien, aatameki:n, kouluttaminen 20 1/2010 Hiippakunta Sakari Löytty synnyinkotinsa maisemissa Elimissä syksyllä 2009. ja seurakunnan musiikkielämästä vastaaminen. Musiikki on olennainen ja samalla hyvin luonteva osa kaikkia seurakuntien maallikkovetoisia toimintoja, Sakari Löytty toteaa. Löytyn mukaan seurakuntien oma musiikkityö on yksinkertaisesti seurakuntakuorojen ylläpitämistä sekä laulunjohtajien kokoamista vuotuisille koulutuspäiville. Soittoharrastusta on hyvin vähän ja virret lauletaankin aina ilman säestystä joitain harvoja poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Kuoroilla keskeinen rooli jumalanpalveluksissa Suosituin musiikin tekemisen muoto on kuorotoiminta. Kuoroja on paljon, samoin kuorolaulujen tekijöitä. Seurakuntakuorojen lisäksi on paljon kirkon liepeillä kokoontuvia yksityiskuoroja. Näiden esitykset rikastuttavat jumalanpalveluksia joka pyhä. Musiikki ja laulut ymmärretään myös tavaksi julistaa kristillistä sanomaa. Ne ovat samalla myös rukous Jumalan puoleen, Löytty sanoo. Sakari Löytty kertoo olleensa mukana kouluttamassa muutamia nuorisoryhmiä, jotka ovat ottaneet käyttöönsä soittimia. Tällainen on otettu riemumielin vastaan, mutta mitään laajempaa innostusta enemmän bändimäiseen musiikin tekemiseen se ei ole herättänyt, Löytty sanoo. Kirkolla on vahva taipumus pitäytyä perinteisessä kuoromusiikissa.. Myöskään sooloesiintymisiä ei Löytyn mukaan seurakunnissa juuri harrasteta. Virret ovat noin 90-prosenttisesti tuontitavaraa. Ne ovat lähetystyön mukana tuotuja ja peräisin suomalaisista, saksalaisista ja amerikkalaisista laulu- ja virsikokoelmista. Myös kuorolaulukonsepti neliäänisine sovituksineen on lähetystyöntekijöiden aloittama ja vakiinnuttama. Toisaalta näitä molempia edellä mainittuja on harrastettu jo niin kauan, toista sataa vuotta, että ne ovat saaneet vahvoja kansallisia piirteitä ja itse ajattelinkin niiden afrikkalaistuneen siinä määrin, että niiden kohdalla voidaan jo puhua namibialaisesta musiikista. Joskus musiikkitukihenkilöä pyydetään myös opettamaan ja korjailemaan virsiä, jot- Päivi Löytty