Suomen Yrittäjien XX Kunnallisjohdon seminaari 23.-24.5.2012 Teema 2 Kasvua ja elinvoimaa kuntiin onnistuneilla omistajanvaihdoksilla Yrityksien merkitys kuntataloudelle pitäkää huoli yrityksistä Professori Vesa Routamaa, Vaasan yliopisto Johdanto Yritykset tuovat kuntaan ja sen ympäristöön kerrannaisvaikutuksineen kaikkein merkittävimmän taloudellisen varallisuuden. Taloudellinen varallisuus mahdollistaa immateriaalisen varallisuuden kehittymisen. Koska Suomen yrityskanta on valtaosaltaan pientä, pk-yritysten merkitys välillisten taloudellisten ja immateriaalisten hyötyjen kehityksessä on myös ratkaisevan suuri niin maalaiskunta- kuin kaupunkikeskuksissa. Mikroyritykset (1-9 henkilöä; 93,4%) ja pienyritykset (10-49 henkilöä; 5,5%) muodostavat 98,9% koko yrityskannasta. Keskisuurten yritysten (50-249 henkeä) osuus on 0,9%, ja suuryritysten (250- henkeä) osuus on 0,2% (Tilastokeskus). Ottaen huomioon suuryritysten pienen määrän ja niiden keskittymisen keskuksiin pk-yritykset ovat lähes yksinomainen yksityisen sektorin työllistäjiä useimmissa kunnissa. Viime vuosikymmenellä alle 250:n työntekijän yritykset palkkasivat yli 78000 uutta työntekijää, josta alle 20:n hengen yritysten osuus oli peräti 51500. Sen sijaan 250-499 henkeä työllistävät yritykset palkkasivat lisätyövoimaa vain n. 7 500 henkeä, ja yli 499 hengen yrityksistä työvoima väheni n. 3000 hengellä (Tilastokeskus). Viime taantuman (2008-2009) aikana alle 50 hengen yrityksissä henkilöstön vähennys oli keskimääri 0,5%, kun se 500-999 työntekijän yrityksissä oli 16,4% (Tilastokeskus). Globaalitaloudessa suuryritysten työllistävä alamäki jatkuu. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa suurteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet n. 60 % viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Näin ollen, kun pk-sektori tuottaa pääosan kuntien yksityisen sektorin verotuloista, joilla kustannetaan valtionosuuksien tukemana kunnan julkisia palveluja, on pk-yritysten taloudellinen merkitys seurannaisvaikutuksineen maaseutukunnissa lähes keskeinen. Monessa kunnassa on laskettu yhden tai muutaman suuyrityksen varaan huonoin seurauksin. Harvojen suuryritysten sinänsä tärkeää roolia ja myös suurta merkitystä mm. alihankintaverkostojen luojina ei pitäisi liioitella. Perinteisillä suurteollisuusalueilla työttömyys on yleensä korkeinta (esim. Tampere). Toki sekä suuret että lukuisat pienet yritykset ovat mm. alihankinta- ja ulkoistamisjärjestelyjen vuoksi toisistaan puolin ja toisin riippuvaisia. Suuryritysten varaan ripustautuneet kunnat (esim. Kaskinen, Kemijärvi, Varkaus) eivät ole menettäneet vain suurinta työnantajaansa vaan siinä sivussa myös joukon alihankkijayrityksiä ja runsaasti ostovoimaa alueelta, mikä puolestaan heikentää varsinkin palvelusektorin elinkykyisyyttä. Suuryrityksiä ihannoivissa kunnissa myös valmiudet yrittäjyyden elvyttämiseen hädän tullen ovat heikommat. Monet kunnat myös himoitsevat julkisen sektorin työpaikkojen perään ymmärtämättä, että aito ja pysyvä työllisyys ja talouden tasapaino tulee pkyrityksistä. Alkutuotannon osuus on myös pieni ja edelleen vähenevä ja sekin on pääosin yritystoimintaluonteista. Yritystoiminnasta ja välillisesti sen työntekijöilleen tuottamasta ostovoimasta tuleva verotulo on ns. aitoa lisäarvoa, kun taas sen avulla maksettavat julkisen sektorin palkat ikävästi sanottuna ovat
kuluerä, joka vuosittain valtion verobyrokratian kautta kulkevana pikemminkin kuluu tuottamatta mainittavaa lisäarvoa. Merkittävä osa julkisen sektorinkin palkoista toki kulkee ostovoimana yritysten ja niiden työntekijöiden verotuotoksi ja arvonlisäveroksi. Kuntien valtionosuuksistakin merkittävä osa on pk-sektorin verotuotoksen panosta. Riittääkö yrittäjiä Yrittäjien ikärakenne on palkansaajia korkeampi, kuten oheinen taulukko osoittaa. Tämä merkitsee lähivuosina suurta omistajanvaihdosten tarvetta yrityksissä joko sukupolvenvaihdosten tai ulkopuolisen jatkajan toimesta. 60000-80000 yrityksen on arvioitu vaihtavan omistajaa lähivuosina. Arvio on sikäli optimistinen, että merkittäväkin osa noista yrityksistä saattaa lopettaa toimintansa. Lopettamisen syy saattaa olla jatkajan puuttuminen omasta perheestä, vaikeus löytää ulkopuolista jatkajaa ja joskus myös yrittäjän haluttomuus luovuttaa yritystä toiselle osapuolelle. Yritykset ovat pieniä, enemmistönä toiminimet, joiden arvonmääritys ja myynti on usein hyvinkin hankalaa. Yrityksiä kannattaisikin kannustaa osakeyhtiömuotoon. Ainakin verottaja sitten määrittelee osakkeen arvon, jolloin yrityksen myynti saattaa olla huomattavasti helpompaa. Kuvio. Yrittäjien ja palkansaajien ikärakenne 1990 ja 2010. Ikäryhmän osuus prosentteina. (Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus) Vain osa yrittäjistä on valmistautunut omistajanvaihdokseen. Esimerkiksi Päijät-Hämeen Yrittäjät ja erityisrahoitusyhtiö Finnveran Lahden konttori selvittivät hiljattain yrittäjien valmiutta sukupolvenvaihdoksiin ja muihin omistusjärjes- 2
telyihin. Yli puolella yrittäjistä, jotka aikoivat luopua yrittämisestä parin vuoden kuluessa, ei ollut tietoa jatkajasta. Puolet niistä, joilla jatkaja oli tiedossa, ei ollut vielä valmistautunut vaihtoon. (ESS.fi 9.5.2012.) Toimintansa lopettamaan aikovia oli onneksi vähän. Etelä-Pohjanmaan omistajanvaihdosbarometrin (Varamäki, Lautamaja & Tall 2010) mukaan yrittäjän luovuttua päävastuusta yrityksen toiminta loppuu 30%:ssa yrityksistä. Se on huomattava poistuma. 59% yrittäjistä sentään näkee yrityksen jatkuvan joko sukupolvenvaihdoksen tai ulkopuoliselle myynnin jälkeen. Kuitenkaan 38% ei ollut miettinyt yrityksen jatkajakysymystä. 22% ei ollut löytänyt jatkajaa, 27%:lla se oli tiedossa. 50-60% yrittäjistä ei ollut tyytyväisiä palvelutarjontaan ja asiantuntemukseen omistajavaihdosten edistämisessä. Sukupolvenvaihdoksiin valmentavia kursseja ja ohjelmia järjestetään nykyään toki paljonkin, mutta useimmiten ne painottuvat koviin asiatietoihin kuten verotukseen, lakiasioihin tms., kun tosiasiassa pahimmat karikot ovat yrittäjän ja seuraajan persoonien yhteensovittamisessa ja yhteistoimintavaikeuksissa (ks. Routamaa, Varamäki & Pihkala 2006). Myös seuraajan liian myöhään aloitettu perehdyttäminen ja sisäänajo on usein puutteellista. Seuraajavalmennukseen pitäisi ryhtyä vuosia ennen sukupolvenvaihdosta tiettyjen valmennusvaiheiden kautta (ks. Varamäki, Pihkala & Routamaa 2006), jotta taattaisiin seuraajan valmius tarttua ohjaksiin. Omistuksen siirto ulkopuoliselle voisi nykyistä useammin tapahtua myös oppisopimuksen kautta, joskin yrittäjäjärjestöt ovat kritisoineet järjestelmän byrokratisuutta. Edellä todettujen selvitystulosten perusteella pk-kentässä on uhkana suurikin poistuma lopettamisten ja omistuksensiirtovaikeuksien vuoksi. Näin ollen kunnissa pitäisi olla tietoisuus yritystilanteesta. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Lempäälän kunta, jossa on reaaliaikainen yritysrekisteri (www.lempaala.fi/elinkeinotoimi/yritysrekisteri/). Esimerkiksi Etelä-Karjalan liiton ja Etelä-Karjalan kuntien yhteinen perusrekisteri sitä vastoin on lopetettu vuoden 2011 lopussa, mikä sinänsä ei vaikuta hyvältä. Hieman tarkennettuna rekisteri olisi antanut mahdollisuuden paikallisesti seurata yritystilannetta. Yleiset tilastot perustetuista, toimivista ja lopettaneista yrityksistä ovat osoittautuneet erittäin epätarkoiksi (esim. Routamaa 2010), joten reaaliaikaisen, oikean tiedon ylläpitäjä pitäisi alueelta löytyä. Alueen tai kunnan kannalta yrityksen lopettamisen merkitys on periaatteessa aina menetys, mutta tapaukset ovat erilaisia. Lopettaneet yritykset voidaan luokitella ainakin kolmeen kategoriaan esimerkiksi a) erikoisalansa ainoiksi palvelualan edustajiksi, b) työvaltaisuuden vuoksi vaikeasti korvattaviksi yrityksiksi ja c) yrityksiksi yksi muiden joukossa. Luokittelu ei merkitse, että jotkut yritykset olisivat toista arvokkaampia. Mikroyrityksistä on talouden vakaus esimerkiksi laskusuhdanteessa pitkälle kiinni. Mutta kunta- ja aluepäättäjien sekä mm. rahoittajien näkökulmasta yritysten lopettamiseen varautuminen edellyttää erilaisia toimenpiteitä riippuen siitä, mistä yrityskategoriasta on kyse. Riippumatta edellä mainituista kategorioista, jatkajavaihdos elinkelpoiselle yritykselle pitäisi olla järjestettävissä joko sukupolvenvaihdoksena tai omistajanvaihdoksena yrityskannan tason säilyttämiseksi. Terve yritysdynamiikka 3
sinänsä pitää huolen, että elinkelvottomien tielle syntyy uusia varsinkin, jos uusperustantaa tukevat tai muut edellytykset kunnassa ovat kunnossa. Oleellinen seikka on myös yrityksen kotikunnan sijainti ja luonne alueellaan. Aluekeskuksen kannalta on oleellisen tärkeää säilyttää kategorian a yritykset edes keskuskunnassa. Erikoisalansa ainoiden yritysten kuoleminen tietää alueen asteittaista hiipumista ja työikäisten siirtymistä suurempiin elinkykyisiin keskuksiin. Yhdenkin erikoisliikkeen loppuminen saattaa jo haavoittaa seutua, mutta ainakin jokainen uusi poistuminen tekee sen sekä palvelu- että imagonäkökulmasta. Ainutlaatuisen yrityksen loppumisessa on kysymys paljon enemmästä kuin taloudellisesta merkityksestä. Palvelujen saatavuus, työllistävät yritykset ja yksinyrittäjät pitävät alueen elinkelpoisena. Realismia on, että tulevaisuudessa ainakin työssäkäyntialueen keskuksessa, kohtuullisen bussimatkan päässä alueen sisällä, pitäisi löytyä riittävä valikoima palveluja ja erikoisliikkeitä, jotta kuntakokonaisuus olisi elinkelpoinen. Elinkykykyisille pitäisi löytää jatkaja; mikä taho arvioi ja toimii? Lajinsa ainoita ei saisi alueen palvelutarjonta- ja imagosyistä päästää häviämään, jos on potentiaalista kysyntää. Kerran lopettanutta yritystä esimerkiksi erikoisliikkeiden alalla on varsin vaikeata saada syntymään uudelleen. Jatkamiskykyiset yritykset tulisi neuvoa hyvissä ajoin omistajanvaihdosasiantuntijoiden puheille, koska yrittäjät eivät sitä omatoimisesti juurikaan tee. Useimmat lopettaneet yritykset ovat omistajansa näköisiä, ja siten jatkajan löytäminen tai järjestäminen on hankalaa tai mahdotonta. Kunnan ja alueen palvelutason säilyttämiseksi päättäjien tulisi olla riittävästi tietoisia yritysten moninaisuudesta ja erityisesti tiettyjen avainyritysten lopettamisen uhasta. Nykyiset tilastot ja järjestelmät tuskin antavat riittävää tietoa, ja varoitussignaalit yrityksen loppumisesta tullevat liian myöhään esimerkiksi jatkajaproblematiikan hoitamiseksi. Työllisyyden ja sitä kautta ostovoiman ja verotulojen kannalta oleellista on yritystoiminnan dynamiikka, jolla tarkoitetaan sitä, että yrityskanta uusiutuu ripeämmin, kuin vanhoja yrityksiä loppuu syystä tai toisesta. Yritysten lopettaminen ei siis sinänsä ole ilmiönä ongelma vaikka se saattaa yksitäisen yrittäjän ja hänen palkkaamiensa työntekijöiden kannalta olla hyvinkin dramaattista. Mitä yrityksen lopettaminen kunnalle maksaa Kaikki Suomen kunnat ovat riippuvaisia yritysten, pääosin pk-yritysten ja niiden työntekijöiden aikaansaamista verotuloista joko suoranaisesti tai välillisesti valtionosuuksien kautta. Yrityksistä on siis syytä pitää huolta. Yrittäjät eivät pyydä tukiaisia vaan otollisia olosuhteita. Viimeistään viimeaikaiset ensimmäiset laskennalliset selvitykset (Routamaa 2009, 2011, 2012) osoittavat, mistä raha kuntiin tulee. Esimerkiksi Parikkalan kunnan tuloveroarvio ansiotuloista vuodelle 2012 on 12,7M. Vastaavasti pkyritysten aikaansaama tulovero kunnalle oli (v. 2011) n. 7,8 M eli lähes 62% tuloverosta. Yritysten henkilöstön ostovoima puolestaan aikaansaa merkittävän osan yhteisöverotuotosta, josta osa ohjautuu kunnan budjettiin. Toki suurtenkin yritysten yhteisövero menee työntekijämäärän suhteessa sijaintikuntaan, mutta paikkakuntauskollisuus on pieniä paikallisyrityksiä ja erityisesti perheyrityksiä löyhempi. Jokainen yritysten työllistämä tuottaa pelkästään 4
kunnallisveroina karkeasti arvioiden yhden työttömän puolen vuoden työttömyyskorvauksen (keskimääräinen työttömyyskorvausolettama 1100 /kk) ja laskennallisesti kustantaa valtionveroineen yhden työttömän. Näin ollen yhdenkin työpaikan menettäminen merkitsee arviolta kahden työttömän kustannuksia. Esimerkiksi Vesilahden maatalousvaltaisessa, varsin pienten yritysten kunnassa viiden yrityksen lopettaminen merkitsee kunnanjohtajan vuosiansion verran veromenetystä. Vesilahdessa itse asiassa merkittävä yritysten väheneminen 2007-2010 onkin johtanut työttömyyden kasvuun ja sen mukaisiin taloudellisiin menetyksiin. Kunnan kannatta siis pitää jokaisesta työpaikasta ja kannattavasta yrityksestä pitää kiinni. Kuntien yksityisen sektorin työpaikoista n. 70-95% on pk-yrityksissä. Samalla paine julkisen sektorin työpaikkojen karsimiseen on suuri, koska kuntaliitoksia vastustavat kunnat eivät kykene rakenteelliseen hallinnon järkeistämiseen. Päätelmiä PK-yritykset tuottavat kunnille ratkaisevan mittavan määrän verotuloja ja ostovoimaa ja ostovoiman kautta lisää verotuloja sekä elinvoimaa yrityksille ja muille palveluille. Yksityisen sektorin työpaikoista muutamia kaupunkikeskuksia ja muita teollisuuskuntia lukuun ottamatta työpaikat ovat pk-yrityksissä. Suuryritysten osuus on pitkään ollut voimakkaasti laskeva. Lisäksi suhdannevaihtelut vaikuttavat erityisesti suuriin yrityksiin. Pk-yritykset pienyritykset pyrkivät huonoinakin taloudellisina aikoina pitämään kiinni ammattitaitoisesta työvoimastaan ja pitävät siten parhaiten yllä työllisyyden tasapainoa. Kunnan pitää omalta osaltaan olla ajan tasalla yritysten määrän positiivisesta kehityksestä ja elinvoimasta. Pk-yritysten, kasvuyrityksistä puhumattakaan, määrä Suomessa on kansainvälisesti katsottuna alakantissa. Uusperustannan ja omistajanvaihdosten edellyttämästä neuvonnasta ja tukitoiminnasta on pidettävä huolta olipa se sitten minkä tahansa tahon vastuulla. Kunnan on syytä pitää silmällä, että se vastuu tulee hoidettua. Niin alkava kuin jatkajaa etsivä yrittäjäkin tarvitsee yleensä henkilökohtaista tukea. Pelkät esitteet ja internetit eivät riitä. Sukupolven tai muuhun omistajanvaihdokseen ryhdytään yleensä aivan liian myöhään, ja tästäkin syystä asianmukainen neuvonta ja henkilökohtainen tuki on erityisen tärkeää. Laudat liikkeiden ikkunoissa merkitsevät myös työikäisen väestön pakoa suuriin asutuskeskuksiin. Eikä sieltä ole paluuta. 5
Lähteet ESS.fi 9.5.2012 Routamaa (2012) ks. www.yrittajat.fi/fi-fi/etelakarjala/tiedote/eky/tutkimus-yritystentaloudellinen-vaikutus-kuntataloudelle Routamaa, V. (2009). Pk-yritysten taloudellinen merkitys Pirkanmaalla. Pirkanmaan Yrittäjät ry:n julkaisuja. Tampere. Routamaa, V. (2010). Esitutkimus yritysten lopettamisen seurauksista. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ympäristökeskus (ELY -keskus). Omistajanvaihdosten valtakunnallinen koordinointi -hankeen toimeksiantotutkimus 3. Routamaa, V. (2011). Pk-yritykset talouden veturina Pirkanmaalla. Pirkanmaan yrittäjät ry:n julkaisuja. Tampere. Routamaa, V., Varamäki, E. & Pihkala, T. (2006). Parties' Mutual Self-knowledge and Successful Succession - Case Example. World Conference Proceedings of the 1 st International Entrepreneur & family Business Association. Bali 20 th - 21 st November 2006. Työvoimatutkimus. Tilastokeskus. Varamäki, E., Lautamaja M. & Tall J. (2010) Etelä-Pohjanmaan omistajanvaihdosbarometri 2010. SEAMK:n julkaisuja B. Varamäki, E., Pihkala, T. & Routamaa, V. (2006).The Stages of Transferring Knowledge in Small Family Business Successions. In Gupta, V, Levenburg, N., Moore, L., Motwani, J., and Schwarz, T. (eds.). A Compendium on the Family Business Models Around the World (ten volumes). Hyderabad: ICFAI University Press, 6