4/2006 24.5.2006 TEEMANA VASTUULLINEN LUOTONANTO Vastuullinen luotonanto -mitä se voisi olla? Yhteiskunnallisen vastuun osoittaminen on yhä useammalle yritykselle tärkeä kilpailukykytekijä. Se on jotain enemmän tai muuta kuin pelkästään lain mukaan toimiminen. Vastuu kertoo yrityksen tahdosta toimia eettisesti oikein. Asiantuntijat keskustelivat Kuluttajaviraston seminaarissa, mitä vastuullisuus voisi tarkoittaa luottomarkkinoilla. Lue lisää sivulta 5 Pikaluotot valvovan silmän alla Pikavipit ovat saaneet kevään aikana julkisuudessa runsaasti tilaa. Vaivattoman saatavuuden ja huikean kokonaishinnan vuoksi niiden epäillään lisäävän kuluttajien talousvaikeuksia ja ylivelkaantumista. Onko pikaluottojen markkinoinnin valvonta tällä hetkellä tarpeeksi tehokasta vai voisiko asiaan puuttua rivakammin? Lue lisää sivulta 7 Saatavien myynti johti selkkaukseen perintäkuluista Teleoperaattori myi saatavansa perintätoimistolle, joka peri tuhansilta ihmisiltä velkoja massaperintänä. Riitaa syntyi perintäkuluista, jotka kuluttaja-asiamiehen mukaan ovat perintälain vastaisia. Lue lisää sivulta 8 Kysynnän ja tarjonnan vangit Syntymässä on erityiset köyhien markkinat, joilla ei ole toivoa eikä taloudellista vaurastumista luvassa niille, jotka ovat jääneet vangeiksi näiden markkinoiden kysyntä- ja tarjontarakenteeseen. Vastuullinen luotonanto edellyttää, että lainanantajat ja -ottajat, julkiset neuvontapalvelut ja sosiaaliviranomaiset sopeuttavat olemassa olevia luottosuhteita tarpeisiin, joita perheillä eri elämäntilanteissa on. Lue Udo Reifnerin ja Damon Gibbonsin kolumni sivulta 3 Tutkassa nyt Luotonannossa yhteiskuntavastuu korostuu Kolumni Kysynnän ja tarjonnan vangit Artikkelit Vastuullinen luotonanto -mitä se voisi olla? Pikaluotot valvovan silmän alla Pikavippiyritysten rajoja haetaan myös Ruotsissa Saatavien myynti johti selkkaukseen perintäkuluista Kulutusluottodirektiiviä uudistetaan: Yhdeksän tärkeää kohtaa kuluttajan näkökulmasta Perintäkulujen jakaminen perijän ja asiamiehen kesken perusteetonta Luottokorttijuttu eteni korkeimpaan oikeuteen Toimitus Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen Toimitus: Essi Isomäki, Laura Salmi uutiskirje@kuluttajavirasto.fi
Luotonannossa yhteiskuntavastuu korostuu [Tutkassa nyt] Kulutusluottodirektiiviä uudistetaan, ja haasteena on sovittaa sisämarkkinoiden toimivuus ja korkea kuluttajansuoja yhteen. Udo Reifner, joka on vuosikymmenet toiminut eri tavoin edistääkseen kuluttajan asemaa rahoituspalveluiden käyttäjänä, on korostanut luotonantajien sosiaalista yhteiskuntavastuuta. Yhteiskuntavastuu ei ole ainoastaan lain vähimmäissäännösten noudattamista. Luotonantajan yhteiskuntavastuun toteutumista voidaan arvioida tuotteiden sisällön, mainonnan, sopimusehtojen, perinnän ja sen suhteen, mihin luotonannosta tulevat tuotot käytetään. Reifner oli keskeinen hahmo Brysselissä järjestetyssä vastuullista luotonantoa käsittelevässä konferenssissa. Samat luotonantoon liittyvät asiat huolettavat eri puolilla maailmaa: miten vaikeat termit ja hankala sopimuksen sisältö saadaan niin selkeään muotoon, että vastuut ja velvollisuudet eivät tule yllätyksenä, millä keinoin kuluttajainformaatio tavoittaa kohteensa, mistä löytyy tasapaino sopimukseen ja ennen kaikkea miten luotonantajan vastuullisuus ilmenee velallisen maksuvaikeuksissa. Velkaongelmat ovat koko yhteiskunnan kannalta tuhoisia se on Suomessakin koettu. Kokonaan niitä ei voida karsia, koska yllättäviä ja ikäviä asioita tapahtuu ja silloin huolellisetkaan suunnittelut eivät päde. Velkajärjestelylainsäädäntöä tarvitaan, mutta se ei voi olla ainut keino velkaongelmien ratkaisuun. Ongelmien ennaltaehkäisyssä tarvitaan luotonantajien vastuullisuutta. Luotonannossakin kyse on ammattilaisen ja amatöörin suhteesta. Siksi ammattilaisen, luotonantajan on samaan tapaan kuin muissakin palveluissa käytettävä asiantuntijuuttaan myös kuluttajan edut huomioon ottaen. Oikeilla kysymyksillä päästään varmemmin toimivaan lopputulokseen, mikä ei kuitenkaan tarkoita isoveli valvoo asennetta ja kuluttajan antamien vastausten kyseenalaistamista. Vastuullisuus luototuksessa ilmenee myös yhteydenpitona luottosuhteen aikana ei vain perimistoimina, jos maksut ovat myöhässä. Suomessa on tullut markkinoille lisää tuotteita, erityisesti vakuudettomia aiempaa joustavammin saatavia luottoja. Hyvä näin. Kilpailu ei kuitenkaan ole riittävää: vieläkään ei ole mahdollista ostaa lainaturvavakuutusta kilpailevan yhtiön valikoimasta, vaan on tyydyttävä ostamaan se samasta paikasta mistä lainakin. Kodinkoneita tai huonekaluja ostaessa taas tulee suorastaan ikävä kertaluottoja, sillä nykyään ainoita vaihtoehtoja näyttävät olevan erilaiset tililuotot. Suomalainen tekstiviestiluotto on sekin uusi vaihtoehto, mutta ei suinkaan herätä ihastusta. Vastaanotto Brysselin konferenssissakin oli lähinnä oudoksuva. Kaikissa maissa luottosuhdetta ei aivan näin näppärästi synny ilman kirjallista sopimusta. Korkea korkokin ihmetyttää. Esimerkiksi englantilaiset järjestöt lobbaavat: You wouldn t pay 177 APR on a loan. Why should people on low incomes? Perintätilanteessa kuluttaja ei voi kilpailuttaa perintätoimistoja, vaikka kulut maksaakin. Kuluttajalle voi jopa yhä useammin käydä niin, että saatava myydään eteenpäin ja sitten onkin uusi taho pyrkimässä voittotavoitteeseensa. Viime viikkoina vanhat kännykkälaskut ovat puhuttaneet juuri tästä syystä. Uusi velkoja katsoi olevansa oikeutettu perimään korkeampia perimiskuluja kuin mitä perintälain voidaan katsoa mahdollistavan. Kiistaan ehdotettiin sujuvaa ratkaisua: tapauksen viemistä kuluttajavalituslautakuntaan, jonka suosituksen mukaan kumpikin osapuoli toimisi. Kysehän on tuhansien kuluttajien asiasta. Tämä malli ei kuitenkaan kelvannut velkojalle, sillä kysehän on vain suosituksesta. Mitä tapahtuikaan niille elinkeinoelämän pyhille puheille, joiden mukaan ryhmäkannetta ei tarvita, koska lautakunnan suosituksia noudatetaan? No, ne eivät tienkään koskeneet tätä tapausta. Anja Peltonen Päätoimittaja, kuluttajaoikeudesta vastaava johtaja
Kysynnän ja tarjonnan vangit [kolumni] Mitä "vastuullisella luotonannolla" tarkoitetaan? Valmistelussa olevassa EU:n kulutusluottodirektiivissä, jonka alkuperäisistä tavoitteista kuluttajansuoja on kolmannessa uusliberalistisessa versiossa vaihtunut markkinoiden laajentamiseen, puhutaan vastuullisesta luotonannosta niin suppeassa merkityksessä, että perustettiin uusi ryhmittymä, joka katsoo vastuullisuutta laajemmasta perspektiivistä. Hankkeen alullepanijoiden mielestä köyhiä kuluttajia ei saa näennäisen luottokelvottomina sulkea luototuksen ulkopuolelle. Luottojen olisi oltava kaikkien saatavilla, jotta ihmiset voisivat käyttää tulevia tulojaan nyt tarvittaviin tuottaviin investointeihin. Luotonsaannista on tullut yhtä tärkeää kuin työstä. Luotto antaa mahdollisuuden työstä syntyvän tulon käyttämiseen erityisesti niille, joilla ei ole säästöjen muodostamaa turvaverkkoa. Kulutusluottosopimuksista usein puuttuu tarvittavaa avoimuutta, ja ne sisältävät ehtoja ja lausekkeita, jotka parhaassakin tapauksessa ovat hämmentäviä ja pahimmillaan kuluttajaa tahallaan harhaanjohtavia. Hinnoittelussa erilaisia riskitekijöitä hyödynnetään lainakoron hinaamiseen kiskurimaisen korkealle. Lisäksi tarpeettomat vakuutusmaksut saattavat nostaa toimitusmaksut jopa 50 prosenttiin korkomäärästä, mikä kaikki lankeaa lainansa asianmukaisesti hoitavien maksettavaksi vain siksi, että he ovat köyhiä. Sopimuksissa on usein osapuolina useita eri yhtiöitä, ja kaikista lainaehtojen muutoksista edellytetään kuluttajilta lisämaksuja. Tavallista on myös erilaisten palvelujen kytkykauppa. Lainanannossa hyväksikäytetään lainanhakijan kovaosaisuutta erittäin kalliiden luottojärjestelyjen tekemiseksi ja usein myös sitä seikkaa, että lainanhakijalla ei juuri ole valinnanvaraa. Kun kuluttaja ei halua tai kykene ottamaan näitä seikkoja huomioon, seuraukset saattavat olla tuhoisia. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että eurooppalaisista kotitalouksista 4 8 % on ylivelkaantuneita. Yhä useampi jää myös tavanomaisten pankkipalvelujen ulkopuolelle, eräissä maissa näitä kotitalouksia on jopa 17 %. Syntymässä on erityiset köyhien markkinat, joilla ei ole toivoa eikä taloudellista vaurastumista luvassa niille, jotka ovat jääneet vangeiksi näiden markkinoiden kysyntä- ja tarjontarakenteeseen. Vastuullinen luotonanto edellyttää, että lainanantajat ja -ottajat, julkiset neuvontapalvelut ja sosiaaliviranomaiset sopeuttavat olemassa olevia luottosuhteita tarpeisiin, joita perheillä eri elämäntilanteissa on. Maastrichtin sopimuksen 152 artiklassa EU toteaa, että valtion on huolehdittava korkeatasoisesta kuluttajansuojasta ja aktiivisesti torjuttava syrjäytymistä. Jos EU ottaa ensisijaiseksi tavoitteekseen markkinoiden avaamisen kaikkein vaikutusvaltaisimmille (ja usein häikäilemättömimmille) antolainauksen harjoittajille, kansallisista luotonsääntely- ja tapakulttuureista piittaamatta, sitä on pidettävä uhkana ajatukselle yhdentyneestä Euroopasta. Pohjoismaat tunnetaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnan yhtenäisyyden puolestapuhujina. ECRC:n alkuperäiset allekirjoittajatahot pyytävät niitä mukaan ryhmittymään tuomaan kulttuurista panostaan vastuullisten palveluntarjoajien ja kuluttaja-aktivistien välille viriämässä olevaan keskusteluun. Merkittävä osuus siinä voisi olla Suomella, joka jo edellisellä puheenjohtajakaudellaan kannatti ajatusta siitä, että rahoituspalvelut olisi luettava välttämättömyyspalveluihin kuuluviksi. Udo Reifner, johtaja, Institute for financial services, Hampuri Damon Gibbons, puheenjohtaja, Debt on Your Doorstep, Iso-Britannia Uusi eurooppalainen ryhmittymä edistämään vastuullista luotonantoa Vastuullista luotonantoa edistävä eurooppalainen ryhmittymä ECRC syntyi kymmenen kansallisella
tasolla järjestetyn kokouksen jälkeen Brysselissä huhtikuussa 2006 pidetyssä päätöskokouksessa. Uudessa kansainvälisessä ryhmittymässä on mukana kansalaisjärjestöjä ja tutkimuslaitoksia yli 20 maasta, mm. yhdysvaltalainen NCRC. Vastuullisen luotonannon periaatteista kerrotaan tarkemmin ECRC:n sivulla osoitteessa www.responsible-credit.net.
Vastuullinen luotonanto - mitä se voisi olla? Yhteiskunnallisen vastuun osoittaminen on yhä useammalle yritykselle tärkeä kilpailukykytekijä. Se on jotain enemmän tai muuta kuin pelkästään lain mukaan toimiminen. Vastuu kertoo yrityksen tahdosta toimia eettisesti oikein. Asiantuntijat keskustelivat Kuluttajaviraston seminaarissa, mitä vastuullisuus voisi tarkoittaa luottomarkkinoilla. Miten luottoja on sopivaa markkinoida? Luottojen markkinoinnissa tuntuu korostuvan mielikuvat unelmista, joita lainarahalla voisi toteuttaa, mutta itse tuotteesta eli luoton hinnasta, ehdoista tai takaisinmaksusta ei juurikaan kerrota. Trendiin kuuluu myös luotonsaannin helppouden ja nopeuden korostaminen. Se taas ei aina ole sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, jonka mukaan kuluttajalla pitäisi olla riittävästi aikaa ja tietoa harkintaan luottopäätös on aina painavampi kuin tavanomainen arkinen ostos. Mutta kuinka kuluttajalta voidaan edellyttää harkintaa, jos samaan aikaan kannustetaan nopeaan päätöksentekoon? Miten vastuullinen luotonantaja ottaa huomioon eri kohderyhmät? Luottoja tarjotaan lähtökohtaisesti ns. keskivertokuluttajille, joiden tietojen ja taitojen oletetaan olevan kohtuullisen hyvät ja joiden oletetaan olevan kiinnostuneita ja aktiivisia vertailemaan, kilpailuttamaan ja hyödyntämään markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia. On kuitenkin paljon kuluttajia ja kuluttajaryhmiä, joiden valmiudet eivät tähän yllä. Esimerkiksi juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut nuori tuskin on harkintakyvyltään kokeneemman aikuisen veroinen. Luotonantaja voi osoittaa vastuullisuuttaan eriyttämällä informaatiotaan eri kohderyhmien mukaan ja pitämällä huolta, ettei käytä hyväkseen keskivertokuluttajaa heikompien kuluttajien hyväuskoisuutta tai kokemattomuutta. Olennaista on kysyä, mitä kuluttajan voi olettaa tietävän, riittääkö kirjallinen informaatio kaikille kohderyhmille, miten lisätietoa tarvitsevat voidaan tunnistaa ja miten heidät voidaan saavuttaa. Käytännössä myös alaikäisille tarjotaan mahdollisuuksia velkaantua, vaikka alle 18-vuotias ei ole oikeustoimikelpoinen. Vastuullinen toiminta joutuu koetukselle, kun totuttaminen luottoyhteiskuntaan aloitetaan jo varhain: esimerkiksi matkapuhelimella voi alaikäinenkin tehdä ostoksia, käytännössä velaksi, ja lapsillekin suunnitellaan omia luottokortteja. Miten kuluttajan tiedonsaannista voisi varmistua? Luotto on tavanomaista monimutkaisempi tuote, jonka hankkimiseen liittyy juridisesti ja taloudellisesti merkittäviä sitoumuksia. Tiedetään, että kuluttajat käyttävät arkipuheessaan erilaista kieltä raha-asioista kuin asiantuntijat luottosopimuksissa. Kuinka luotonantaja voisi edistää olennaisten tietojen perillemenoa ja ymmärtämistä? Hukkuuko olennainen tieto vaikeaselkoisen sopimuskielen viidakkoon ja pystyvätkö kaikki kuluttajat vastaanottamaan sen? Yksi vaihtoehto voisi olla standardoidun koosteen kokoaminen kaikkein keskeisimmistä asioista, kuten todellisesta vuosikorosta, kuukausierien suuruudesta ja määrästä laina-aikana, kokonaisluottohinnasta, menettelyistä viivästystilanteissa ja ennakkomaksamisen mahdollisuudesta. Lisäksi tiedetään, että tehokkain tapa varmistaa käsitteiden merkityksen ymmärtäminen on henkilökohtainen keskustelu. Miten vastuullinen luotonanto voisi näkyä perinnässä? Jos kuluttaja kohtaa maksuvaikeuksia, häntä kehotetaan ottamaan yhteyttä velkojaan ja neuvottelemaan järjestelyistä, esimerkiksi maksuaikataulun pidennyksestä. Käytännössä tähän eivät kaikki velkojat vaivaudu suhtautumaan suopeasti, jos oman toiminnan kannalta joutuisampaa on antaa asian edetä vakioidun prosessin mukaan perintään. Velan alkuperäinen velkoja on usein halukkaampi järjestelyihin
kuin toimeksiannon saanut perintätoimisto. Myös saatavien myynti ammattimaisille perintäyrityksille on yleistynyt, jolloin intressinä ei ole asiakassuhteen säilyminen tai sosiaalisen syrjäytymisen ehkäiseminen vaan liikevoittojen kotiuttaminen mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeä vastuullisen luotonannon tunnusmerkki on kiinnostus asiakkaan tilanteeseen ja tarpeisiin koko luottosuhteen ajan. Koska maksuvaikeudet ja luottotappiot eivät ole kuluttajan eikä luotonmyöntäjän etu, vastuullinen luotonantaja voisi tukea ja palkita asiakasta myös maksuvaikeuksien hoidon ennakoinnissa. Luoton maksuaikataulun muuttaminen on yleensä maksullista. Voisi olla myös luotonantajalle eduksi, että asiakas, joka ottaa yhteyttä maksuvaikeuksissaan hyvissä ajoin jo ennen maksupäivää, voisi saada muutoksen maksutta tai edullisempaan hintaan kuin ne, jotka reagoivat vasta maksun jäätyä rästiin. Keskeinen kysymys on myös se, voiko perintä ylipäätään toimia velallisen edun mukaan. Miten maksusopimusten kohtuullisuus voitaisiin varmistaa? Tulisiko perintäyrityksille asettaa samanlainen velvollisuus valvoa molempien osapuolien etua kuten kiinteistönvälittäjillä on? Joissain tilanteissa on mm. ollut aihetta epäillä, että pantin realisoinnin viivytys on johtanut velallisen kulujen kasvuun. Miten markkinoiden kehitys vaikuttaa vastuullisuuden käsitteeseen? Kulutusluottojen markkinointi on lisääntynyt. Perinteiset luotontarjoajat kuten pankit ovat painottaneet kulutusluottoja luottomarkkinoinnissaan, ulkomaisia toimijoita on tullut markkinoille ja luottojen etämyynti on lisääntynyt. Viime vuonna markkinoille tulivat myös uutuutena lyhytkestoiset pienehköt vippiluotot, joista sopimus tehdään matkapuhelimitse. Yleinen kehityspiirre mm. kodinkone- ja huonekalukaupassa on korttiluottojen yleistyminen. Onko kuitenkaan vastuullista tarjota jatkuvaa luottoa, kun kuluttaja etsii rahoitusta kertahankinnalle? Hyvä huonekalumyyjä ei myöskään välttämättä ole perehtynyt yhtä hyvin luottojen myyntiin, mihin rooliin hän käytännössä joutuu välittäessään korttisopimuksia asiakkailleen. Esimerkiksi Pankkialan asiakasneuvontatoimiston käsittelemistä tapauksista käy ilmi, ettei kaikkia olennaisia ehtoja ole tullut käydyksi läpi. Myöskään asiakkaan takaisinmaksukyvystä ja taloudellisesta tilanteesta ei näissä tilanteissa todennäköisesti keskustella. Toinen yleistynyt piirre on lainaturva- ja muiden sirpalevakuutusten tarjoaminen luottojen yhteydessä. Myönteistä on se, että niiden myötä asiakkaan huomio ohjautuu luoton riskeihin yleisemminkin. Kielteistä taas on eri tuotteiden vertailun vaikeutuminen ja tarjonnan läpinäkyvyyden väheneminen. Ongelmallista voi olla myös luotonmyöntäjän kaksoisrooli toisaalta neuvojana ja toisaalta tuotteiden myyjänä. Vastuullisen luotonantajan pitäisi aina kertoa asiakkaalle myös kaupallisesti riippumattomista tiedonlähteistä ja neuvontatahoista. Vastuullinen luotonanto on kansainvälisesti ajankohtainen aihe. Kuluttajavirastossa 26.4.2006 käyty asiantuntijakeskustelu liittyi konferenssiin Responsible Credit, joka pidettiin 28.-29.4.2006 Brysselissä ja jonka järjestivät USA:n ja Euroopan kaksi tämän alan keskeistä järjestöä National Community Reinvestment Coalition NCRC ja Institut fur finanzdienstleitungen IFF. Lisätietoa konferenssin tuloksista löytyy osoitteesta www.responsible-credit.net.
Pikaluotot valvovan silmän alla Pikavipit ovat saaneet kevään aikana julkisuudessa runsaasti tilaa. Vaivattoman saatavuuden ja huikean kokonaishinnan vuoksi niiden epäillään lisäävän kuluttajien talousvaikeuksia ja ylivelkaantumista. Onko pikaluottojen markkinoinnin valvonta tällä hetkellä tarpeeksi tehokasta vai voisiko asiaan puuttua rivakammin? Pikaluottoihin liittyviä epäkohtia ovat olleet pikaluottojen markkinointityyli ja tekstiviestivippien peruuttamisoikeuden puuttuminen luottosopimusehdoista. Uutena ongelmana on noussut esiin se, että yritykset eivät aina laita ennakkotietoja ja sopimusehtoja esille asianmukaisesti silloinkaan, kun käytetty media, kuten teksti-tv, antaisi siihen loistavat mahdollisuudet. Nämä kaikki tekijät yhdessä johtavat siihen, että päätös luoton ottamisesta ei perustu niinkään takaisinmaksukyvyn kannalta tärkeisiin hinta- ja muihin sopimusehtotietoihin, kuin mainoksen herättämiin mielikuviin unelmien helposta toteuttamisesta. Kuluttajan on myös entistä hankalampi vertailla erilaisia luottoja ja niiden kustannuksia sekä valita oman taloudellisen tilanteensa kannalta järkevin vaihtoehto. Pikaluottoja tarjoavat yritykset eivät voi puolustautua ainakaan sillä, että niillä ei olisi ollut tietoa kulutusluottojen etämyynnin perussäännöistä. Kuluttaja-asiamies muistutti luotonantajia lainsäädännön vaatimuksista ensimmäisen kerran kesällä 2005. Koska tilanne ei korjaantunut, säännöksiä teroitettiin yrityksille uudestaan joulukuussa 2005. Helmikuussa 2006 tehdyssä seurantaiskussa kuitenkin selvisi, että kaksi yritystä ei edelleenkään ollut hoitanut kaikkia puutteita kuntoon. Ne korjasivat sopimusehtonsa lain mukaisiksi vasta siinä vaiheessa, kun kuluttaja-asiamies harkitsi asian viemistä markkinaoikeuteen. Turvallisuusaukot paikattava Pikaluottoyrityksillä on järjestelmän ylläpitäjänä myös velvollisuus varmistaa palvelun turvallisuus. Tiedossa on väärinkäyttötapauksia, joissa kuluttaja on pystynyt ottamaan tekstiviestivipin toisen henkilön nimissä käyttämällä tämän matkapuhelinta ja henkilötunnusta. Vakiintunut kanta on, että järjestelmän ylläpitäjä vastaa luotettavuudesta ja sen puutteista johtuvista seurauksista. Yritys ei voi myöskään luikerrella irti tästä vastuusta rajoittamalla sitä toimitusehdoissaan. Tämä näkemys sai vahvistuksen Turun käräjäoikeuden tuoreessa päätöksessä. Tekstiviestivippiyritys joutui palauttamaan kuluttajan maksaman luoton korkoineen, koska se ei ollut tarkistanut tilaajan henkilöllisyyttä eikä sitä, täsmäävätkö lainanhakijan tiedot annettujen tilitietojen kanssa. Päätöksessä otettiin kantaa myös siihen, miten väärinkäytön uhriksi joutunut kuluttaja voi keskeyttää perinnän. Käräjäoikeus oli samoilla linjoilla kuluttaja-asiamiehen kanssa siinä, että kuluttajan ilmoitus vilpillisestä toiminnasta yritykselle riittää. On kohtuutonta vaatia häntä tekemään rikosilmoitus, ennen kuin perintätoimet lopetetaan. Vastapuoli on ilmoittanut valittavansa päätöksestä hovioikeuteen, joten jutun käsittely tulee jatkumaan. Ongelmia lisää osaltaan se, että pikaluotot eivät kuulu rahoitusmarkkinoita valvovan Rahoitustarkastuksen vastuulle. Kuluttajavirasto pitääkin nykytilanteessa vähimmäisedellytyksenä sitä, että pikaluottoyritykset rekisteröitäisiin. Lisää harkinta-aikaa Pikaluottoihin liittyvien ongelmien lieventäminen edellyttäisi usein muutoksia lainsäädäntöön. Esimerkiksi ex tempore tyyppistä lainanottoa voitaisiin hillitä lisäämällä lakiin säännös, jonka mukaan yritys siirtäisi lainarahat asiakkaalle vasta tietyn harkinta-ajan jälkeen. Rahoituspalveluiden etämyyntisäännösten turvaama peruuttamisoikeus ei riitä. Kun kuluttaja saa rahat heti itselleen ja joutuu
maksamaan myös peruuttamisaikana luotosta saman korvauksen kuin muulloinkin, peruuttamisoikeus jää lähinnä kauneuspilkuksi vailla todellista merkitystä. Pikaluoton nopeutta ei ylipäänsä tarvitsisi pitää itsestäänselvyytenä. Onko todella tarpeellista, että kuluttaja voi ottaa luoton vauhdikkaasti lennossa vain siksi, että se on etämyyntivälineiden kautta mahdollista? Alle kolmen kuukauden luotoista ei tarvitse kertoa todellista vuosikorkoa eikä niitä koskevia sopimuksia ole pakko tehdä kirjallisena. Kuluttajavirasto ei näe tälle rajoitukselle enää mitään järkeviä perusteita. Päinvastoin, pikaluottojen kalleus voisi tunkeutua kuluttajien tajuntaan entistä paremmin, jos niiden todellinen vuosikorko olisi ilmoitettava markkinoinnissa. Toiveissa on, että työn alla oleva kulutusluottodirektiivin uudistus antaisi välineitä tämän tilanteen korjaamiseen. Kulutusluotot on niin moniulotteinen kokonaisuus, että parannusehdotuksia mietittäessä on aina yritettävä säilyttää mahdollisimman laaja näkökulma asiaan ja tasapainoilla ääripäiden välillä. Luottoihin liittyvä ylivelkaantumisen riski on pidettävä aisoissa, mutta se on tehtävä niin, että ei samalla liiaksi tukahduteta kuluttajien mahdollisuutta saada luottoa. Lue myös: Pikavippiyritysten rajoja haetaan myös Ruotsissa
Pikavippiyritysten rajoja haetaan myös Ruotsissa Ruotsissa pikalainojen markkinointiin on puututtu kovalla kädellä. Ruotsin kuluttaja-asiamies teki syyttäjälle ilmoituksen Short Money Services Scandinavia nimisestä yrityksestä, joka markkinoi tekstiviestivippejä nuorille. Kuluttaja-asiamiehen mukaan vipin 800 % todellista vuosikorkoa voidaan pitää koronkiskontana. Kohtuuttomien lainakustannusten lisäksi kuluttaja-asiamies on ollut huolissaan nykyisestä markkinointitrendistä, jossa nuorille tyrkytetään huumorin keinoin kalliita pikaluottoja. Asiaan pitäisi kuluttaja-asiamiehen mukaan suhtautua vakavasti, jotta nuorten maksuvaikeuksien lisääntyminen saataisiin pysäytettyä. Ruotsin markkinaoikeuden äskettäinen Eurocardin markkinointia koskeva ratkaisu ei kuitenkaan tue tätä pyrkimystä. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Eurocardin mainoksissa rohkaistiin harkitsemattomaan kuluttamiseen: houkuteltiin kuluttajia maksamaan kalliita heräteostoksia luotolla ja viittaamaan kintaalla ostosten mahdollisille taloudellisille seurauksille. Markkinaoikeus antoi yritykselle kuitenkin vapauttavan tuomion. Perusteena oli mm. se, että mainoksissa ei esitetty suoria ostokehotuksia eikä myöskään esitetty luottoa ratkaisuna rahanpuutteeseen. (MD 2006:12)
Saatavien myynti johti selkkaukseen perintäkuluista Teleoperaattori myi saatavansa perintätoimistolle, joka peri tuhansilta ihmisiltä velkoja massaperintänä. Riitaa syntyi perintäkuluista, jotka kuluttaja-asiamiehen mukaan ovat perintälain vastaisia. Teleoperaattori ACN Communications Finland Oy:n lopetettua toimintansa Suomessa se on myynyt puhelinpalveluiden myyntiin perustuvat saatavaansa Alektum Perintä Oy:lle. Alektum Perintä Oy on lähettänyt ACN Communications Finland Oy:n entisille asiakkaille n. 16 000 perintäkirjettä. Laskut koskevat vuosia 2004-2005. Kuluttajilta tulleiden ilmoitusten mukaan Alektum Perintä Oy laskuttaa kustakin maksumuistutuksista 21 euroa. Perintää valvova kuluttaja-asiamies katsoo, että Alektum Perintä Oy voi perintälain mukaan periä kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään 5 euroa ja on kehottanut yritystä korjaamaan perintäkulujen määrän 5 euroon. Yritys on ilmoittanut, että se katsoo perintälain kuluja koskevan kysymyksen tulkinnanvaraiseksi, eikä tämän vuoksi suostu noudattamaan kuluttaja-asiamiehen kehotusta. Perintälain mukaan velkojan periessä omia saataviaan kuluttajalta voi maksumuistutukseen oikeutetusti lisätä viivästyskoron ja perintäkulujen kattamiseksi enintään viiden euron perintäkulun. Jos taas perintä on siirretty ammattimaisen perijän toimeksi, tulee perintätoimiston lähettää velkaantuneelle määrämuotoinen maksuvaatimus, jos mielii siirtyä oikeudellisiin perintätoimiin. Periessään saatavia toimeksiantona, perintätoimisto saa vaatia maksuvaatimuksesta enintään 21 euroa, jos saatava jää alle 250 euroon, tai enintään 45 euroa, jos saatavan määrä ylittää 250 euroa. Tilanne ei kuitenkaan ole tämä, jos perintätoimistosta on tullut itse velkoja. Saatavien siirryttyä kokonaan toimiston nimiin se muuttuu tavalliseksi velkojaksi ja saa periä omien saataviensa maksumuistutuksesta maksimissaan 5 euroa. Kuluttaja-asiamies avusti erästä kuluttajaa asian käsittelyssä kuluttajavalituslautakunnassa. Kuluttaja-asiamies ehdotti, että tapauksesta annettavaa päätöstä sovelletaan kaikkia perintätapauksia koskevana ennakkopäätöksenä. Alektum Perintä Oy ilmoitti kuitenkin, että asia tulee ratkaista tuomioistuimessa eikä yritys tule noudattamaan kuluttajavalituslautakunnan päätöksiä asiassa. Alektum Perintä Oy laittoi jutun vireille Helsingin käräjäoikeuteen 15.5.2006.
Kulutusluottodirektiiviä uudistetaan: Yhdeksän tärkeää kohtaa kuluttajan näkökulmasta Komission tavoitteena on tarjota palveluntarjoajille säännökset, joiden mukaan ne voivat toimia samalla tavoin kaikissa jäsenmaissa. Tämä voidaan toteuttaa täysharmonisoimalla keskeiset säännökset tai vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kautta. Kumpikaan ei ole kuluttajan näkökulmasta ongelmaton. Täysharmonisointi on luonteva ratkaisu, kunhan se ei heikennä kuluttajansuojan tasoa valitettavan usein EU-asioissa korkea kuluttajansuoja tavoitteena voi jäädä toiseksi, kun tähdätään sisämarkkinoiden toimivuuteen elinkeinonharjoittajien näkökulmasta. Vastavuoroisen tunnustamisen periaate puolestaan ei lisää kuluttajien luottamusta, koska luottosopimuksiin sovellettava laki ratkaistaisiin aina tapauskohtaisesti ja usein sovellettaisiin elinkeinonharjoittajan kotimaan lakia kuluttajansuoja voisi siis vaihdella tuotteittain ja tilanne olisi sekä kuluttajan että valvojan kannalta sekava. Kuluttajan oikeusaseman kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat seuraavat: Nykyisen kuluttajansuojan tason säilyttäminen on turvattava. Luottosuhteeseen sovellettavan lain osalta ei saa olla epävarmuutta. Sopimukseen sovellettavan lain osalta on pidettävä kiinni Rooman yleissopimuksesta, jonka mukaan sovelletaan kuluttajan asuinpaikkavaltion säännöksiä. Todellinen vuosikorko on ilmoitettava markkinointivaiheessa kaikista luotoista luottomäärästä tai luottoajan pituudesta riippumatta. Todellista vuosikorkoa laskettaessa luottokustannuksiin tulee lukea mukaan kaikki kustannukset, jotka kuluttaja joutuu luoton saadakseen maksamaan siitä riippumatta, mille taholle kustannukset maksetaan Vastuullisen luotonannon periaatteen noudattaminen on tärkeää sekä luottosopimusta solmittaessa että luottosuhteen aikana Tietojenantovelvoitteiden on painotettava riittävien mutta samalla oleellisten tietojen antamista kuluttajalle selkeällä tavalla. Sopimusehtojen on oltava yksiselitteiset ja selkeät Kuluttajalla on oltava oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin. Korvausvelvollisuuden luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta on oltava tiukasti rajattu Luotonantajan ja tavaran myyjän tai palveluntarjoajan yhteisvastuu kuluttajalle on tärkeä periaate, jonka on syytä olla lakisääteinen ja riittävän kattava Kulutusluottodirektiivin uudistusta on valmisteltu pitkään, ja Suomen puheenjohtajuuskauden aikana komission uusinta esitystä käsitellään todennäköisesti neuvoston kuluttajansuojatyöryhmässä useaankin otteeseen. Yhteispäätösmenettely parlamentin kanssa jatkunee vasta ensi vuoden puolella.
Perintäkulujen jako perijän ja asiamiehen kesken perusteetonta Hyvän perintätavan vastaista on veloittaa velalliselta perintätoimista aina suurin lain sallima perintäkulu, vaikka kulut todellisuudessa olisivat tätä pienemmät. Kaupunki kilpailutti perintätoimen. Kaupungin saamissa tarjouksissa eräs perintätoimisto oli arvioinut toimintansa kattavat perintäkulut lain sallimaa enimmäismäärää alhaisemmiksi, kaupunki taas ei tarjousasiakirjoissa ollut itselleen aiheutuvia kuluja ilmoittanut. Perintätoimiston tarjouksessa perintäkulua esitettiin perittäväksi täysimääräisenä ja jaettavaksi siten, että velkoja saa suuremman puoliskon. Tarjouskilpailussa käytettyjen keinojen arviointiin kilpailuteknisessä mielessä ei kuluttaja-asiamiehen toimivalta yllä, mutta hyvän perintätavan vastaiseksi tämän tyyppinen kulujärjestely todettiin. Kannanoton jälkeen kaupunki esitti, että sille itse asiassa koituu kuluja ennen saatavan siirtämistä perintätoimistolle, minkä takia oli perusteltua, että toimisto olisi antanut osan 5 euron kulusta kaupungille. Kaupungin selvityksen mukaan kulut kuitenkin aiheutuivat laskutuksen valvonnasta. Kuluttaja-asiamies katsoi, että normaalista laskuseurannasta aiheutuvat yleiskulut eivät ole perittävissä velalliselta kyse ei ole perinnästä koituvista kuluista. Hyvä perintätapa asettaa erityisiä vaatimuksia julkisyhteisölle, joka perii saataviaan kansalaiselta. Vakiintuneesti on katsottu, että kunnalla julkisyhteisönä on korostunut vastuu velkojana, koska sillä on usein paremmat mahdollisuudet arvioida velallisen tilannetta kuin muilla velkojilla. Yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta on keskeistä, että kunta harkitsee velalliselle aiheutuvaa kokonaisrasitusta ennen kuin lisää velallisen maksettavaksi tulevia kuluja. Toimeksiantajana olevan julkisyhteisön on myös valvottava toimeksisaajan perintämenettelyä. Siten tapauksessa kaupunki on toimeksiantajana velvollinen osaltaan valvomaan yllä mainittujen periaatteiden noudattamista saataviensa perinnässä sekä huolehtimaan siitä, että tarjouskilpailun tuloksena valittu perintätoimisto noudattaa toiminnassaan lakia ja hyvää perintätapaa. 2005/43/7621
Luottokorttijuttu eteni korkeimpaan oikeuteen Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 2/2006:ssa kerroimme jutusta, jossa kuluttaja-asiamies avustaa kuluttajaa oikeudessa Luottokuntaa vastaan. Kuluttaja oli tilannut tuotteita yhdysvaltalaiselta yritykseltä ja maksanut ostoksensa Visa-kortilla. Koska myyjä ei toimittanut tavaroita, kuluttaja vaati Luottokuntaa palauttamaan sille maksetun kauppasumman takaisin. Luottokunta ei katsonut olevansa velvollinen palauttamaan maksua. Hovioikeus hylkäsi kuluttajan kanteen, mutta korkein oikeus on myöntänyt kuluttajalle vastikään valitusluvan asiassa. Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 2/2006: Hovioikeus hylkäsi kuluttajan kanteen luottokuntaa vastaan