Vuosi 2013. Tuomas Velling Puheenjohtaja. Teksti: Mikael Lehtonen, Tuomas Velling Taitto: Raakel Hämäläinen Kuvat: Jari Saukkonen



Samankaltaiset tiedostot
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2014

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 1(5) Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, Ylivieska)

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Toimintasuunnitelma 2018

LAATUTYÖKALUJA OLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Nuorten tieto- ja neuvontatyön laatutyökalut

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2016

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

PELITOIMINNOT NUORISOTYÖN VÄLINEENÄ. Marko Tiusanen Oulun nuorisotoimi Messi-hanke

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Ultimatejaoston toimintaohje

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry:n sääntömääräinen syyskokous

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Varsinainen liittokokous alkaa

Holiday Inn, Tampere Kari Lahti

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa

Vuosikertomus Hallinto. Kokoukset. Liiton jäsenet 1 / 6. Vuosikertomus 2017

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

7. Hallituksen vuosikertomus 2017

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Työelämätoimikuntien alkutaipaleesta

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki.

Äänestäjien liitto ry

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Hyväksytty liittokokouksessa , rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa

VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT SINISTÄ VETOVOIMAA

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017

Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä sukupuolten välinen tasa-arvo.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Jokelan Kisa jalkapallo

Oulun Keilailuliitto r.y.

Vuosikokouspöytäkirja

VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Hallitus Yhtymä kokous Vuosikertomus 2018 Hallitus 62 Vaalijalan kuntayhtym

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Kristillinen Eläkeliitto ry

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Jalkapallojaoston tiedote 1/2014

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS 2013

Vuosi 2013 Suomen elektronisen urheilun liitolle vuosi 2013 oli järjestyksessään kolmas kokonainen toimintavuosi. Toimintavuoden suurimpina tavoitteina olivat elektronisen urheilun toimijoiden yhdistäminen, kansainvälisen toiminnan kehittäminen ja pelaajien tuominen mukaan liiton toimintaan. 1 Alkuvuoden toimintaa vaikeuttivat sisäiset ristiriidat, jotka kuitenkin saatiin loppuvuoden aikana korjattua. Syksyllä toteutettu brändiuudistus ja toimijoiden yhtenäinen linja korjasivat kurssia tavoitteiden mukaisiksi. Nuorisotyössä ja nuorille järjestetyissä palveluissa edettiin odotettua paremmin. Toimintavuodelle 2014 liitolle jäävät erinomaiset edellytykset jatkaa elektronisen urheilun ja oman toimintansa kehittämistä. 2 Tuomas Velling Puheenjohtaja Teksti: Mikael Lehtonen, Tuomas Velling Taitto: Raakel Hämäläinen Kuvat: Jari Saukkonen

Hallinto Kokoukset Toimintavuonna 2013 liittohallituksessa aloitti puheenjohtajana Jarmo Keto, varapuheenjohtajana Erkka Jouste sekä hallituksen jäseninä Pekka Aaltonen, Mikael Lehtonen, Petri Hämälä, Mikko Rauhala ja Matti Tuunanen. Liitossa toteutettiin sääntömuutos, jonka seurauksena puheenjohtajistoon liitettiin toinen varapuheenjohtajan tehtävä. Pekka Aaltonen valittiin liittohallituksen kokouksessa toiseksi varapuheenjohtajaksi. Sääntömääräisen vuosikokouksensa lisäksi liittohallitus kutsui koolle kaksi (2) ylimääräistä liittokokousta. Ensimmäinen ylimääräinen liittokokous hyväksyi liitolle liittohallituksen esityksen mukaiset uudet säännöt. Jarmo Keto erosi tehtävästään huhtikuussa ylimääräisessä Vuoden 2013 päätteeksi kautensa päättivät Mi- Ensimmäinen ylimääräinen liittokokous kutsut- 3 liittokokouksessa pidetyn luottakael Lehtonen ja Mikko Rauhala. Petri Hämälä tiin koolle liiton jäsen VECTOR-Suomen verkko- musäänestyksen jälkeen jättäen samalla kaikki erosi liittohallituksesta vuoden alkupuoliskolla. peliyhdistys ry:n esittämän luottamusäänestysvaatimuksen 4 SEUL ry:hyn liittyvät luottamustoimet. Varapuheenjohtaja Erkka Jouste otti puheenjohtajan tehtävät vastuulleen. Syksyn liittokokouksessa vuodelle 2014 hallitukseen valittiin Katariina Pirttijärvi, Jaakko Markkanen, Riku Sulamäki, Joonas Kapiainen vuoksi, joka koski puheenjohtaja Jarmo Ketoa. Toinen ylimääräinen liittokokous kutsuttiin koolle valitsemaan liitolle uusi puheenjohtaja. Tuomas Velling valittiin puheenjohtajaksi vuoden toisessa ylimääräisessä liittokokouksessa. Erkka Jouste erosi samassa kokouksessa ja tuli valituksi uudestaan hallitukseen sekä varapuheenjohtajaksi jatkamaan omaa kauttaan. Liittohallitukseen valittiin samalla Kalle Muurila ja Joonas Kapiainen. ja Tomi Juntunen. Juntunen erosi hallituksesta ennen kautensa alkamista. Liittohallitus päätti organisaatiorakenteen uudistuksesta, jossa luovuttiin tehottomaksi havaitusta valiokuntajärjestelmästä yli vuoden kestäneen kokeilun jälkeen. Liittohallitus kokoontui tekemään päätöksiä 16 kertaa ja kaksi kertaa linjauspäivään. Linjauspäivinä päätetyt yleiset toimintalinjat luotsasivat liiton toimintaa koko toimintavuoden ajan. Hallituksen kokouksissa tehdyt päätökset tarkensivat näiden toimintalinjausten mukaisia toimia, samalla kuitenkin mahdollistaen joustavan kyvyn vastata nopeasti yllättäviin haasteisiin.

Liiton jäsenet Liiton jäsenorganisaatioiden lukumäärä muuttui vuoden 2013 aikana kuudestatoista jäsenestä viiteentoista. Eronneita jäseniä olivat Peliliiga Oy ja Sysvia Oy. esport Challenge Oy liittyi jäseneksi. Digitaalisen pelaamisen ja elektronisen urheilun toimintaedellytykset Suomessa pysyivät erinomaisina. Liiton jäsenet onnistuivat tapahtumien ja toiminnan järjestämisessä erinomaisesti. Sisäinen ja ulkoinen viestintä Liiton viestintä keskittyi vuonna 2013 pelikulttuurista ja elektronisesta urheilusta tiedottami- graafiset asiat. Brändiuudistus konkretisoitui lisesti katsoen kaikki ulkoviestintään liittyvät seen ulospäin sekä liiton viestinnän perusrakenteiden kehittämiseen, jonka tuloksena liitto vuoden 2014 puolella. päätti toteuttaa brändiuudistuksen. Liiton edustajat kävivät useita kertoja eri medioiden haastateltavina koskien elektronista urheilua ja digitaalista kilpapelaamista. Brändiuudistuksen keskeistä sisältöä ovat logo, www-sivut ja dokumenttipohjat - eli käytännöl- Toimintavuoden 2013 aikana liittohallitus totesi olevansa tyytyväinen kotimaisten lähimissa oli järjestämisvastuussa olevan organi- Useissa liiton jäsenorganisaatioiden tapahtuverkkotapahtumien laatuun ja määrään. Kilpapelitapahtumia toivottiin lisää ja entistäkin teistyö elektronisen urheilun eteen toimi jälleen saation tukena myös muita liiton jäseniä. Yh- laadukkaammiksi. Liiton edustajat vierailivat erinomaisesti ja vuosi olikin täynnä mielekkäitä useiden jäsentensä tapahtumissa ja toiminta- turnauksia ja pelikilpailuja kautta maan. Julkaisut 5 vuoden 2013 aikana kehitetty Lounge-järjestely 6 otti tuulta purjeisiinsa. Liitto julkaisi alkuvuodesta painetun version Tapahtumajärjestäjän Liitto panosti myös pelikasvattajien verkoston käsikirjasta. Kirjan sisältö tuottamaan Pelikasvattajan käsikirjaan - kas- on ollut laajalti kiiteltyä ja sen avulla on toimintavuoden vatusalalla toimiville ja vanhemmille suunnattu aikana järjestetty useita tapahtumia, opus pelaamisen maailmasta - asettamalla toivatusalalla joista uusista lienee sopivaa mainita LucidLan minnanjohtajan sen kirjoitusryhmään. Helsingistä ja QLan Kuusamosta, joiden järjestäjät ottivat nimenomaisesti liittoon yhteyttä tapahtuman järjestämistä koskien. Tiedottaminen ja keskustelu Liitto otti julkisuudessa kantaa energiajuomien sidonnaisuudesta pelikulttuuriin ja järjesti pelialan toimijoita keskustelemaan vanhempainil- toihin pelaamisesta ja sen hyödyistä sekä ongelmapelaamisen haittapuolista.

Toimintaa pelaajille Liitto tuotti yhdessä Codecrew ry:n kanssa pelaajarekisteri-järjestelmää, jolla yhdessä tapah- ja joukkueiden tiedot ovat vain heidän omassa kaikille avoimet, mutta yksittäisten pelaajien tumajärjestämisjärjestelmän kanssa voi kerätä käytössään. Tilastointi mahdollistaa myös suomalaisen pelaamisen tutkimusta tuottaen sii- tilastollista dataa myöhempää käyttöä varten pelaajien sijoittumisesta turnauksissa. Koko järhen tarpeellista taustatietoa. jestelmä on suunniteltu siten, että tilastot ovat 7 Liitto tuotti jäsenilleen ja yhteiskunnalle useita palveluita toimintavuoden 2013 aikana. Konkreettiset toimintakohteet pelaajien ja jäsenten 8 suuntaan olivat kansainvälisen elektronisen urheilun kattojärjestön maailmanmestaruuskilpailu IeSF World Championship-karsinnat, pelaajalounget ja esports-gaala. Tutkimusta ja tilastointia Työllisyys Turnausstandardeja testattiin, mutta ne joutuivat ensimmäisen kolmen testin jälkeen kokonaisvaltaisen uudistuksen kohteeksi. Liiton toiminnanjohtaja Mikael Lehtonen irtisanoutui tehtävästään syksyllä. Hallitus päätti palkata Mikko Jokipiin puolipäiväiseksi verkostokoordinaattoriksi hoitamaan osan toiminnanjohtajan jälkeensä jättämistä työtehtävistä. Muut toiminnanjohtajalta jääneet työtehtävät jakau- tuivat liittohallituksen jäsenten tehtäväksi. Liittohallitus katsoi linjauspäivässään tarvetta olevan noin kahdelle täyspäiväiselle työntekijälleen, mutta liiton talous ei toistaiseksi kestä lisätyöntekijöiden palkkaamista.

9 10 Matkat ja osallistuminen Kalustolainaus Liittohallituksen jäsenet ja työntekijät vierailivat toimintavuoden 2013 aikana lukuisissa jäsentensä ja muiden elektronisen urheilun kentällä toi- mivien tahojen tapahtumissa. Lisäksi liitto lähetti IeSF World Championship -turnaukseen omien edustajiensa lisäksi 12 pelaajaa Romaniaan. Yhdessä Lounge-toiminnan ja vierailuiden lisäksi liitto tuki jäsentensä ja muiden tapahtumajärjestäjien toimintaa antamalla tarvittavaa tietotaitoa ja kalustoa - kuten sähkökeskuksia ja verkkoliikennekytkimiä - lainaan tapahtumien järjestämiseksi. Vuonna 2013 oltiin mukana yhteensä 16 tapahtumassa. Kalustolainaustoiminnasta vastasi Matti Tuunanen.

Nuoret fokuksessa Jäsentensä tapahtumien ja suoran tuen kautta liitto tuki jälleen tuhansien suomalaisnuorten peliharrastuneisuutta. Vuoden 2013 aikana liitto toteutti tapahtumajärjestäjäkurssia sekä yläluokille Helsingissä että 2. asteen koulutuksina lukiolaisille kurssimuotoisena Oulussa ja Helsingissä jäsentensä kanssa. Kurssi on laajalti koettu yleishyödylliseksi, sillä se antaa valmiudet minkä tahansa tapahtuman tuottamiseen yhdessä tapahtumajärjestäjän käsikirjan kanssa. Digitaalinen pelaaminen antaa liiton nuorisoalalla toimiville yhteistyötahoille rajapinnan toimia myös sellaisten nuorten kanssa, joita perinteinen nuorisotyö ei välttämättä tavoita. Toimintavuoden 2013 aikana liitto kannusti jäsenistöään luomaan nuorille soveltuvat pelipuitteet ja huomioimaan pelien ikärajat. 11 12 Liitto järjestäjänä Jäsentensä tapahtumien ja suoran tuen kautta liitto tuki jälleen tuhansien suomalaisnuorten peliharrastuneisuutta. Vuoden 2013 aikana liitto toteutti tapahtumajärjestäjäkurssia sekä yläluokille Helsingissä että 2. asteen koulutuksina lukiolaisille kurssimuotoisena Oulussa ja Helsingissä jäsentensä kanssa. Kurssi on laajalti koettu yleishyödylliseksi, sillä se antaa valmiudet minkä tahansa tapahtuman tuottamiseen yhdessä tapahtumajärjestäjän käsikirjan kanssa. Digitaalinen pelaaminen antaa liiton nuorisoalalla toimiville yhteistyötahoille rajapinnan toimia myös sellaisten nuorten kanssa, joita perinteinen nuorisotyö ei välttämättä tavoita. Toimintavuoden 2013 aikana liitto kannusti jäsenistöään luomaan nuorille soveltuvat pelipuitteet ja huomioimaan pelien ikärajat.

13 14 Talous Suomen elektronisen urheilun liitto Liiton tärkeimpänä tulonlähteenä vuonna 2013 oli Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus nuorisojärjestöille. OKM:n antama avustus vuoden 2013 toimintaan oli aiempia toi- mintavuosia suurempi. Liitolla oli myös tuloja palvelusopimuksesta Helsingin kaupungin nuorisotoimen kanssa, joka oli kuitenkin aikaisempaa vuotta huomattavasti pienempi. Sörnäisten rantatie 31 2.krs 00500 Helsinki Puhelin: +358 40 835 4587 E-mail: hallitus@seul.fi