Toimintakertomus 2014 Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Ville Tissari) Vuosi 2014 oli jälleen kerran erinomainen AS vuosi täynnä teekkarihenkistä toimintaa, aasimaista kiltakulttuuria sekä tekemisen meininkiä. Alkuvuodesta keskityttiin yhteistyön lisäämiseen erityisesti SIKin kanssa, sillä korkeakoulu oli väläytellyt mahdollisuutta sisäänottojen yhdistymisestä. Kiltojen kanssa luotiinkin yhteinen suunnitelma siitä, millä tapaa sisäänottojen yhdistymistä lähdettäisiin ratkomaan pitämällä keskusteluiltamia sekä workshop asian tiimoilta. Lopulta tilanne kuitenkin raukesi, kun korkeakoulun puolelta suunnitelmille näytettiinkin punaista valoa. Suhteita korkeakouluun, laitoksiin sekä ELEC kiltoihin painotettiin läpi vuoden. Kiltojen kesken järjestettiin yhteisiä tapahtumia, korkeakoulun johdon kanssa käytiin säännöllisesti keskustelemassa ajankohtaisista asioista ja laitoksen väkeä kahviteltiin ASkissa. Alumniyhdistys saatiin perustettua. Kilta tuki uuden yhdistyksen perustamista tarjoamalla ruokaa perustamisen suunnittelukokouksiin. Hallitus piti myös alumniyhdistyksen hallitukseen yhteyttä, vaikka mitään suurempaa yhteistoimintaa ei vielä tänä syksynä saatukaan aikaan. Myös killan oma laulukirja saatiin viimeinkin valmiiksi, ja se julkaistiin Stimulaatiossa. Stimulaatiossa jaettiin myös kultainen pränikkä killan toiselle kunniajäsenelle, Annika Salamalle, joka kutsuttiin killan vaalikokouksessa 30.10. Killalle neuvoteltiin dekaanin ja muun korkeakoulun henkilökunnan kanssa vuoden aikana ASkin lisäksi oma tila myös Otakaari 5:sta. Tilaa ei vielä vuoden 2014 aikana saatu käyttöön. Tapahtumia, perinteisiä ja uusia, järjestettiin ympäri vuoden, ja ne keräsivät loppuvuonna pidetyssä palautekyselyssä suurimmaksi osaksi positiivista palautetta. Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä, ja kiltaa saatiin taas vietyä eteenpäin hyvällä asenteella.
Hallinto (Sihteeri Ville Harmaala) Vuoden 2014 aikana sihteerin tehtäviin kuului hallituksen kokousten sekä vuosi ja vaalikokousten pöytäkirjojen kirjoittaminen, niiden arkistointi ja jäsenrekisterin ylläpitäminen. Vuoden loppupuolella killan jäsenrekisterin ulkoasu uudistettiin ja vanhentuneiksi katsottuja tietoja poistettiin hallituksen päätöksellä. Maksumuistutusten jälkeen 190 jäsentä erotettiin killasta ja lopulliseksi lukemaksi jäi 412 jäsentä. Myös muutama jäsen siirtyi varsinaisesta vanhoihin, minkä lisäksi hallitus hyväksyi joitain ulkojäseniä. Hallituksen kokouksista kirjoitettiin pöytäkirjat, jotka jaettiin Google Drivea käyttäen hallituslaisten kesken. Myös vuosi ja vaalikokouksista tehtiin pöytäkirjat Driveen, josta ne tulostettiin tarkastamisen jälkeen. Pöytäkirjojen lisäksi kaikki vuoden aikana saadut kiltalehdet ja muu posti arkistoitiin VaKoon. Talous (Rahastonhoitaja Laura Gröhn) Vuoden alussa käytiin vaihtamassa tilinkäyttöoikeuksia pankissa. Killan laskutuspohjaan tehtiin pieniä kosmeettisia muutoksia. Lisäksi laskupohja uudistettiin täysin. Edellisestä vuodesta oppineena rahastonhoitaja oli tiiviisti mukana miettimässä Stimulaation budjettia ja kyselemässä, missä tilanteessa oltiin arvioihin nähden. Huonosta sponssitilanteesta johtuen rahahanoja kiristettiin loppuvuodesta, myös Stimulaation osalta, joka tekikin budjetoitua vähemmän tappiota. Lopullisessa toteumassa jäätiin hieman plussalle, mutta sekä kokonaistulot että menot olivat huomattavasti pienemmät kuin talousarvioon laitetut. Henkilökohtaiset tavoitteet toteutuivat, mutta rahatilanteen ennakointi osoittautui haastavaksi. Rahastonhoitaja oppi killan päätilin tilinumeron ulkoa karhuamismuistutuksia lähetellessään. Kirjanpito oli muutamaa viimeistä viikkoa lukuunottamatta tehty jo vuoden 2014 puolella, mutta tilinpäätöksen viimeistelyyn löytyi aikaa vasta tammikuun 2015 lopussa. Siitä huolimatta tilinpäätös annettiin toiminnantarkastajille huomattavan hyvissä ajoin. Opintoasiat ja edunvalvonta (Opintomestari Olli Riikonen) Kuluneen vuoden aikana opintomestari edusti opiskelijoita hallopedina monissa laitoksen, kuin myös korkeakoulun toimikunnissa. Opintomestari edusti myös jäsenenä AYY:n alaisessa opintoneuvostossa muiden kiltojen edustajien joukossa. Yleisen opiskelijoiden edunvalvonnan lisäksi opintomestari järjesti yhdessä muiden ELECin opintomestareiden kanssa kahdet kirjamarkkinat, sekä Inkubion mallin pohjalta jo jonkin aikaa kehitteillä olleen opintokyselyn. Laitoksen kanssa yhteistyönä pilotoitiin korkeakoulussa myös kursseja läpikäyvä opintopaneeli. Syksyllä järjestettiin phukseille perinteiseen tyyliin pääaineiden mysteereitä avaava Laitosrieha. Killan vuosijuhlassa, Stimulaatiossa, jaettiin myöskin perinteinen vuoden opintotekopalkinto Kai Zengerille opiskelijoiden eteen tehdystä työstä.
Vuoden alussa tomintasuunnitelmassa kuvatut tavoitteet täyttyivät melko hyvin mutta parannettavaa myös löytyi. Esimerkiksi tiedottaminen kiltalaisille olisi voinut allekirjoittaneen mielestä olla tehokkaampaa ja runsaampaa. Lisäksi opiskelijoita olisi voinut kuulla useammin esimerkiksi pitämällä useampia opintotoimikunnan kokouksia. Tästä myöhäisviisaana oppineena yritti opintomestari painottaa näitä asioita perehdyttäessään seuraajaansa, jotta toiminta parantuisi tulevaisuudessa Viestintä (Tiedottaja Sami Pukkila) Vuosi 2014 oli tiedotuksen suhteen melko normaali vuosi. Suurin muutos vuoden aikana lienee Telegrammin putkahtaminen mukaan kuvioihin. Kyseinen keskusteluohjelma levisi kiltalaisten keskuuteen hyvinkin nopeasti, ja helppokäyttöisyytensä vuoksi se vähensi ircin käyttöä erityisesti nuorempien killistien keskuudessa. Sähköpostissa lähetettävä viikkomaili säilyi pääasiallisena viestintäkanavana ja vuoden aikana selvitettiin myöskin muiden viestintäkanavien, kuten linkedin tunnuksen, olemassaolo. GT (Kultainen päätoimittaja Henry Sanmark) Vuonna 2014 julkaistiin yhteensä 4 Kultaista Tomaattia, jonka lisäksi julkaistiin erikseen vielä erikoisnumero 0/2014 1.1. kello 00.00, joka on saatavilla vain sähköisessä muodossa. Kyseisenä vuonna juhlistettiin GT:n 15 vuotista historiaa, jonka mukaisesti jokaisessa lehdessä oli uudelleenjulkaistuna yksi vanha artikkeli vuosien takaa. Artikkelit löytyivät pääosin vuoden 2001 julkaisuista, sillä vanhimpia lehtiä ei valitettavasti oltu arkistoitu AYY:n arkistoilla. Muuten jokaisen lehden teema vaihteli, ja se näkyi esimerkiksi lehden sisällössä. Tämän lisäksi lanseerattiin Kultaisen Tomaatin Facebook sivusto. Artikkelit koostuivat pitkälti monien vapaaehtoisten freelancer kirjoittajien kirjoituksista. Tämä johtui siitä, että kyseisenä vuonna kultainen toimitus oli harmillisen pieni. Tämä ei kuitenkaan haitannut, ja kirjoituksia tuli yleisesti hyvin kattava määrä. Harmillisesti vuoden 2014 lehdet oli kuitenkin pitkälti täysin päätoimittajan varassa, johon on hyvä saada muutosta tulevia vuosia ajatellen tiiviimmän toimituksen muodossa. Phuksikasvatus (SuurPhuksi Nicholas Kukka) Phuksikasvatuksen tavoite vuonna 2014 oli samanlinjainen, kuin aikasempinakin vuosina. Nuorempi Suurphuksi avusti kevään ajan vanhempaa Suurphuksia kautensa loppuun asti. Kesän aikana Suurphuksi tuotti tuleville phukseille phuksioppaan sekä phuksipistekortin. Phuksiopas tuotettiin yhteistyössä Sähköinsinöörikillan ja Inkubion Fuksikapteenien kanssa, jotta koulun vaatimuksiin yhtenäistetyistä oppaista päästiin.
Vuosikurssin 2014 phukseille tarjottiin alusta alkaen mahdollisuus integroitua teekkariyhteisöön. Mahdollisuudet sisälsivät erinäisiä sosiaalisia kohtaamisia edistäviä tapahtumia, sekä Suurphuksin läsnäoloa phuksien kommelluksissa. Phuksit ovat kokeneet olonsa tervetulleiksi kiltaan, mikä oli tavoitteista tärkein. Tapahtumia on ollut ilmeisen sopivasti. Positiivisinta palautetta kerrytti haalariseikkailu. Tapahtumien ansiosta phuksit kokevat olevansa pidettyjä vanhempienkin opiskelijoiden silmissä. Tämä ilmenee esimerkiksi ASkin korkean käyttöasteen muodossa. Suurphuksi oli aktiivinen osa vuoden 2014 Fuksitoimikuntaa. Toimikunnan yhteisenä agendana oli suurimpien phuksitapahtumien, kuten Otasuunnistuksien sekä phuksien juhlasitsien järjestäminen. Tapahtumajärjestelyiden lisäksi toimikunnalle tärkeää oli ylläpitää yhteinäiset linjaukset phuksikasvatukseen liittyvissä niin pienissä, kuin suuremmissakin asioissa kiltojen välillä. ISOtoiminta (ISOpomo Petri Niemelä) TODO Kulttuuritoiminta (Kulttuurimestari Matti Ojala) Kulttuurimestari luotsasi killan kulttuuritoimikuntaa, joka kehitteli ja järjesti laadukkaita ja sielukkaita tapahtumia killisteille. Tämä tarkoitti sekä valmiiden tapahtumakonseptien kuten erilaisten sitsien sisällön rikastamista (esimerkiksi taikatemppuesityksillä) IE:n kanssa tiivistä yhteistyötä tehden, että aivan uusien ja hulppeiden tapahtumien perinteistämistä oman eeppisyytensä tähden (esimerkiksi Lauta ja peliviikonloppu). Kevään ehkä merkittävimmäksi tapahtumaksi nousi ELECarnival, jonka Kulttuurimestari organisoi yhdessä ELECin kiltojen aktiivisten aktiivien kanssa. Myös laulukulttuuri pidettiin korkealla tasolla. Uusi laulukilpailu järjestettiin menestyksekkäästi, vaikka Mestari itse ei sairaana miehenä julistuspaikalle päässyt. Tärkein tavoite saavutettiin, eli AS:n oman laulukirjan juhlallisesti julkaistiin Stimulaatiossa. Syksyllä jatkettiin hyväksi havaittujen konseptien linjalla, jotka ovat toki jo perinteikkäitä tapahtumia. Etenkin Japani ilta saavutti aivan uudet sfäärit sponsorien salliessa kaikkien aikojen sushimässäilyt killisteille. Ulko ja edustustoiminta (Kulttuurimestari Matti Ojala) Kulttuurimestari vei killan vivahteikasta kulttuuria myös ulkosuhteiden suuntaan edustaen vahvalla ammattitaidolla eri ystävyysjärjestöjen tapahtumissa. Vanhat suhteet tuttuihin ystävyysjärjestöihin pidettiin vähintäänkin yhtä hyvinä ja uusia tuttavuuksia pyrittiin hankkimaan vuoden mittaa. Killan ulkopuoliset jäsenet ja toimarit tuli pidettyä lähellä tiiviissä yhteistyössä ja yhteisten tapahtumien järjestämisen lisäksi kutsuja valmiisiin tapahtumiin tultiin välittäneeksi runsain mitoin. Myös muista killan ulkoisista tapahtumista tiedotettiin ahkerasti, kuten approista ja vastaavista suurista opiskelijatapahtumista lähellä ja kaukana.
Liikunta (Liikuntamestari Joel Huttunen) ASif osallistui syksyllä Unisportin järjestämiin koripallo sekä futsal harrastesarjoihin. Koripallossa pelaajien lukumäärä on ollut toivottua pienempi, mutta futsalissa ASif on ollut paremmin edustettuna. Menestymisestä ei voida vielä sanoa mitään koska sarjat jatkuvat keväällä. Lajikokeilut jäivät vähäisemmiksi, mutta sen sijaan aktiivista yhteistyötä muiden kiltojen kanssa on runsaasti lisätty. Muun muassa Inkubion kanssa luotiin erittäin toimiva liikuntasuhde. Järjestimme yhdessä ainakin 10 liikuntatapahtumaa. Pääasiassa liikuntatapahtumissa oli koripalloa/ultimatea. TF:n kanssa harjoittelimme käsipalloa. Muuta liikuntaan liittyvää oli vuoden aikana erilaisia liikuntarasteja ja mahdollista liikunnallista sisältöä muihin tapahtumiin. Huvitoiminta (Isäntä Eero Santamala ja Emäntä Mikko Mustonen) Keväällä järjestettiin perinteiset Ystävänpäiväsitsit TiK:n kanssa, Poikkitieteelliset sitsit, jonne kulttuurimestari kutsui ystävyyskiltoja ja killistit kavereitaan, sekä Wappusitsit. Syksyllä järjestettiin perinteiset phuksisitsit. Killan palautekyselyssä sitsit saivat yleisesti hyvän arvosanan. Syksyllä oli tarkoituksena järjestää phuksisitsien lisäksi yhteissitsit ELEC kiltojen kanssa, mutta kaikille sopivaa päivää ei löytynyt ja tapahtuma jäi tästä syystä järjestämättä. Sitsien lisäksi IE toimi myös killan perinteisissä tapahtumissa kuten Konttauskauden avajaisissa sekä phuksiviikon tapahtumissa ja muissa saunailloissa. IE:n kontribuutio täysin uusiin tapahtumiin jäi tänä vuonna pieneksi allekirjoittaneiden kiireiden, mutta myös killan jo valmiiksi kireän tapahtuma aikataulun vuoksi. Keskimäärin tapahtumat olivat kuitenkin onnistuneita ja kävijöitä riitti. Myös smurffeille kuuluu iso kiitos vuoden työpanoksesta, eikä syyttä, sillä muutaman kerran IE:n ollessa estynyt smurffilauma hoiti tapahtumat kunnialla. Suurena tukena IE vuoden aikana toimi AYY:n IE. Tällä porukalla järjestettiin mm. kolmas Polin Appro sekä yhdessä muiden toimikuntien kanssa Otasuunnistuksen jatkot. Yhteishenkeä pidimme yllä mm. tilaamalla IE hupparit, kasautumalla vuosijuhliin sekä relaamalla ja viettämällä kesäpäiviä. Yritysyhteistyö (Yrityssuhdemestari Niilo Metsänen) Kevään alkuun järjestettiin Tietokillan kanssa yhteinen ja perinteinen UraTiKAS rekrytointitapahtuma. Lisäksi järjestimme Toimitusjohtajat tentissätapahtuman yhdessä Sähköinsinöörikillan ja Koneinsinöörikillan kanssa. Killan kotimaan pitkä excursiomatka rrrankka järjestettiin kolmipäiväisenä, ja vuoteen mahtui muutama muu excursio.
Haalarisopimuksia tuli hiukan vähemmän kuin mitä tavoiteltiin, mutta saimme hankittua muutaman uuden sopimuksen. Sponssit painottuivat uusiin firmoihin. Stimulaation sponssit jäivät myös vähän tavoitteista. Excursioita oli viime vuosiin nähden enemmän, mutta ei vielä ihan killan toiveiden mukaisesti. Excursioita järjestettiin pääasiassa Tietokillan ja Sähköinsinöörikillan kanssa. Pyrkimyksestä huolimatta tietoliikennealan firmoihin ei saatu excursioita. Muskari (Muskarisetäti Sara Parikka) Kiltaa laulatettiin onnistuneesti koko vuoden sitseillä ja vuosijuhlilla. Lukkarit tekivät hyvää työtä killan laulukulttuurin edistämisessä ja erityisesti killan laulukilpailun tuomasta nosteesta otettiin paljon irti ja saatettiin kiltaan paljon uusia lauluja. Koko vuoden teemana olikin paitsi perinteet (mm Teemu Teekkarin osia) myös ennen kaikkea uudet biisit virkistämään ja tahdistamaan sitsaamista. Lukkarit pitivät alkuvuodesta tapaamisen ja loput budjetin rahat juotiin sitseillä. Jokainen tehty läsy on myöskin dokumentoitu Google Drive kansioon, joka pitäisi saatetaan killan toimivallan alle ja ensi vuoden muskarisetädille ja koko muskarille. Stimulaatio (Stimulantti Juho Sundin) Stimulaatio järjestettiin 22. 23.11. Pääjuhlapaikkana oli Gardenia sali, joka soveltui erittäin hyvin sadan hengen vuosijuhlan pitämiseen. Silliaamiainen pidettiin Rantasaunalla, mikä oli erittäin toimiva ratkaisu, vaikka Rantsussa ei olekaan samaa hohtoa kuin monissa aiempien vuosien sillispaikoissa. Juhlat olivat vauhdikkaat, kuten tarkoitus oli, mutta vuosijuhlan vaatima arvokkuus onnistuttiin säilyttämään (juuri ja juuri). Juhlan liikevaihto oli tavanomaista pienempi, mutta ainakaan järkkäreitä se ei haitannut. Tarvittiin vain tavallista enemmän työvoimaa. Tehtiin se, mitä luvattiin. Wanhainkoti (Seniilisihteeri Antti Toivanen) Seniilisihteeri järjesti cillan wanhemmille jäsenille tuttua ja turvallista toimintaa myös armon wuonna 2014. Kevällä pidettiin yks saunailta ja syksyllä nuorempien suosiollisella avustuksella sitsit. Toiminta vaikutti olevan ihmisten mieleen ja budjetissa pysyttiin täsmällisesti. Säätökerho (Säätömestari Aapo Oksman) Säätökerho edisti killan säätötoimintaa tarjoamalla läpi vuoden käytännöllistä ja mielenkiintoista lähestymistä automaatio ja systeemitekniikkaan, sekä yleiseen
nikkarointiin. Tämä toteutettiin jo perinteisten legorobopäivien sekä legorobokilpailujen avulla. Säätökerho oli myös mukana erilaisissa säätöä vaativissa toimenpiteissä kuten otatarhan ajokkien valmistuksen seuraamisessa, killan robokäden kunnostuksessa ja säilytyksessä sekä Aalto partyilla robokäsipongirastin pitämisessä. Muiden säätöön ja rakenteluun kiinnostuneiden organisaatioiden kanssa, kuten Sähköinsinöörikillan Elepajan kanssa tehtiin vuoden aikana yhteistyötä ja luotiin hyvä pohja tulevalle yhteistoiminnalle. Myös Tietokillan kanssa järjestettiin 3D tulostuspäivät. ASkitoimikunta (ASkimestari Konsta Hölttä) ASkitoimikunta ylläpiti killan rakkainta tilaa, ASkia, aina viime vuosilta tutulla aktiivisuudella. Perusylläpidon lisäksi sisustusta ja kalustoa päivitettiin kuten on myös tapana, ja yleisesti kaikessa pyrittiin kehittymään. ASkiin kertynyttä roinaa järjesteltiin ja tarvittaessa poistettiin sisustuksen kokiessa muutoksia. ATK toimikunnalle ja hallitukselle huomauteltiin säännöllisesti ASkiin levitetystä roinasta. ASkin yleisilmeeseen tuli spontaanisti mm. piano ja dyykattu sohva, minkä johdosta myös pöytäjärjestystä muokattiin hieman. Juhlajulisteiden kehyksiä rakennettiin ja jatkosta sovittiin. Yleisen siisteyden parantamiseksi pyrittiin kohottamaan yleisymmärrystä mm. tiskikoneen toiminnasta silloinkin, kun vahteja ei ole paikalla. Valmistettiin avuliaita kylttejä keittiöön ohjeistamaan kahvikuppien käytössä ja muussa spontaanissa toiminnassa. Yleinen siisteys mahdollistaa myös erinäisten tapahtumien, kuten toimikuntien kokouksien, järjestämisen ASkissa. Kioskitoimintaa ylläpidettiin ja pyrittiin kehittämään. Kaappeja täydennettiin ja valikoimaa tarkasteltiin. Hallituksen aiheuttamia viemäritukoksia hoidettiin ja keittiötä päivitettiin mm. pitsoille paremmin sopivilla lautasilla. Omien eväiden kaapista syötiin säännöllisesti nimettömiä eväitä ja dumpattiin homeisia pois. Jatkoa varten ehdotettiin, että hankittaisiin lisää kunnollisia kokkaus ja ruokailuvälineitä. Vaapukkamehua valmistettiin säännöllisesti, ja se oli hyvää.
ATK toimikunta (Bittimestari Mikko Mustonen) Killan violetteja ykkösiä ja nollia ylläpidettiin normaaliin tapaan päivittelemällä maililistoja, korjaamalla ilmomasiinaa yms. ja avustamalla killistejä niiden käytössä tarpeen tullen. ASkin yleisökoneisiin saatiin pari uudempaa ja parempaa näyttöä, sekä muutama vikaantunut komponentti vaihdettiin. Serverin raudan osien päivittelyn mahdollisuutta, sekä itse serverin sijoittamista uusiin tiloihin tutkittiin ja uusia asioita opittiin. Lisäksi serverillä pyörivä softa pyrittiin lisäämään gittiin, jotta muutoksista, päivityksistä ja bugikorjauksista pysytään paremmin kärryillä. Samalla myös dokumentointia pyrittiin parantamaan. ASkiCamin suhteen opittiin, että ilmeisesti mikään kaupallinen atktmk:n budjetilla hankittava rauta ei kestä ASkiCamin yhteydessä kovinkaan pitkään. Camin virkaa toimittaa tällä hetkellä Raspberry Pi + kameramoduuli, ja piakkoin toivottavasti myös pyörittämisen mahdollistava "tee se itse" mallinen servoratkaisu. LDAP:iin perustuvan jäsentietokannan käyttömahdollisuuksia tutkittiin, ja todettiin että kilta saisi siitä niin halutessaan oivan jäsenrekisterin, johon olisi mahdollista myös liittää henkilökohtaisten tietojen muokkausmahdollisuus. NAKS (Jäykkäranne Antti Ville Vaari) NAKSin toiminta onnistui loistavasti vuonna 2014. Vuoden alussa asetettuihin tavoitteisiin päästiin ja killan kimblekulttuuria ylläpidettiin. AS Kimblen säännöt lahjoitettiin juhlalliseti Stimulaatiossa. Säännöt löytyvät myös killan nettisivuilta. Vuoden alussa toimikunta asetti tavoitteeksi pelata 61 kimbleä, jossa toimikunnan jäsen on mukana. Tähänkin tavoitteeseen päästiin, kun pikkasjouluissa pelattii peli nro 61/61. Gorboosidoimigunda (Mannerheim :D Joonas Kröger) Gorboosidoimigunda torjui vihollista aina tilanteen niin vaatiessa. Taisteluhenki oli hurmeinen. Siviiliuhreilta vältyttiin lähes kokonaan. Toimikuntien ulkopuolelta Dokumentoijat (Janne Kemppainen ja Ville Harmaala) Vuonna 2014 dokumentoijat lisäsivät galleriaan 3754 uutta kuvaa 35 eri tapahtumasta. Syksyn aikana toimintaan saatiin mukaan uusia kuvaajia, minkä myötä julkaistiin myös yksi video. Kaikkiaan vuosi oli tavoitteiden mukainen.
Graafikko (Julia Syrjäläinen) Graafikko toimitti killan toimihenkilöille egoläystäkkeet ja hallitukselle hallitusläystäkkeen. Killan muuta graafista ilmettä graafikko ei toteuttanut.