Sakari Oramo, kapellimestari Christoffer Sundqvist, klarinetti Kullervo Kojo, klarinetti Anu Komsi, sopraano Peter Eötvös: Levitation, ek Suomessa 19 min VÄLIAIKA 15 min Gustav Mahler: Sinfonia nro 4 G-duuri 58 min I Heiter, bedächtig, nicht eilen II In gemächlicher Bewegung, ohne Hast III Ruhevoll (Poco adagio) IV Sehr behaglich (Wir geniessen die himmlischen Freuden) Väliaika noin klo 19.25. Konsertti päättyy noin klo 20.45. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Peter Eötvös (s. 1944): Levitation (2007) Unkarilainen Eötvös on työskennellyt uuden musiikin eturintamassa sekä kapellimestarina että säveltäjänä. Hän on ollut nykymusiikkiyhtye Ensemble Intercontemporainin musiikillinen johtaja ja toiminut sen lisäksi päävierailijana tai vakituisena vierailijana mm. BBC:n sinfoniaorkesterissa, Budapestin festivaaliorkesterissa, Stuttgartin radion sinfoniaorkesterissa ja Göteborgin sinfoniaorkesterissa. Säveltäjänä hän on mm. Karlheinz Stockhausenin johdolla opiskellut modernisti, joka on laajentanut ilmaisuaan sekä elektroniikan että teatterinomaisten elementtien puolelle. Näyttämöteoksista ja erityisesti oopperoista onkin tullut yksi hänen tuotantonsa keskeisistä lajeista. Kahdelle klarinetille, harmonikalle ja jousiorkesterille sävelletty Levitation kuuluu Eötvösin uusimpiin teoksiin. Se on sävelletty sisaruksille Sabine ja Wolfgang Meyerille ja sai kantaesityksensä Kanariansaarten musiikkijuhlilla helmikuussa 2008. Orkesterina oli Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestarina Sakari Oramo. Sana levitation viittaa painovoimaa uhmaavaan leijuntaan, jollainen voidaan fysiikan ilmiönä saada aikaan esimerkiksi magnetismin tai aerodynamiikan keinoin. Eötvösiä se on innoittanut surrealistiseen kuvaan teoksen taustaksi: Samoin kuin kemialliset reaktiot yhdistävät alkuaineita uudella tavalla, Levitation luo musiikillista kuvastoa yhdistämällä klarinettien, harmonikan ja orkesterin sointivärit. Se alkaa katunäkymällä hurrikaanin aikaan lentävine puhelinkoppeineen ja katukyltteineen. Seuraavaksi on usein näkemäni unikuva: nostan jalkojani ja leijun suunnilleen metrin korkeudella maasta, en lentäen vaan liukuen ruumis pystyasennossa läpi maiseman. Sitten gondolit leijuvat laguunissa vetten yllä ja lopulta hitaasti nouseva sätkynuken ruumis, satuhahmo Petruškan ylösnousemus... Se on musiikin kemiaa. Nämä vahvat kuvat kenties eivät kuitenkaan varsinainen ohjelma ovat saaneet Eötvösin luomaan soinnillisesti rikasta ja kiehtovaa musiikkia, eräänlaista aineettoman surrealismin runoutta. Pienetkin sävyjen muutokset voivat olla merkittäviä usein pysähtyneessä mutta samalla salaperäisessä sointimaisemassa. Vähäeleisten tunnelmien rinnalla on myös jännitteitä, sointien ja tekstuurien pyörteitä ja varsinkin loppujaksossa herkkää scherzomaista liikkuvuutta. Kimmo Korhonen Gustav Mahler (1860 1911): Sinfonia nro 4 G-duuri (1892, 1899 1900) Mahlerin neljä ensimmäistä sinfoniaa on ollut tapana erottaa omaksi kokonaisuudekseen. Niitä yhdistää toisiinsa ennen kaikkea saksalainen kansanrunokokoelma Des Knaben Wunderhorn ( Pojan ihmetorvi ) ja sille ominainen maailma. Mutta olisi ollut Mahlerille täysin mahdotonta, että taiteellinen atmosfääri olisi pysynyt yhtenäisenä monen sinfonian mittaisen kaaren ajan. Saman voi sanoa voimakkaammin: yhtenäisyys ei ollut Mahlerille erityinen arvo. Hän oli olennaisissa suhteissa pluralisti: hän näki maailman myriadien ilmiöiden kaoottisena temmellyskenttänä, ei uskonut puhtauteen sen enempää opillisissa kysymyksissä kuin ihmisyksilön tunteissa tai ihmisjoukkojen kollektiivisissa tunnoissakaan, eikä hän perustanut kovin paljon kurinalaisesta logiikasta. Mahler oli ristiriitainen ihminen. Jopa hänen suhtautumisensa ihmisyksilön integriteettiin oli kaksijakoinen: toisaalta hän repi auki ja julkisiksi omat sisäiset myllerryksensä pimeitä puolia myöten, toisaalta hän oli herkkä louk- 2
kaantumaan milloin mistäkin väärinymmärryksestä, itse asiassa ihan kaikesta, mikä ei ollut suoranaisesti hänen puolellaan. Käyttäytymisen johdonmukaisuus on tavallaan samaa tasoa tämän päivän julkkiskandidaattien kanssa, Mahlerilla vain oli kysymys paljon enemmästä. Taustalla oli se ainoa asia, jonka suhteen Mahler todella oli johdonmukainen: pidäkkeetön subjektivismi, minän ehdoton tärkeys suhteessa kaikkeen muuhun. Hän vei narsismin pidemmälle kuin yleensä pidetään suotavana, ohi sen kirjallisuudessa paljon käsitellyn pisteen, jossa terve itsekeskeisyys muuttuu patologiseksi, asteelle jossa tällaisella arvioinnilla ei oikeastaan enää ole merkitystä. Mahler jätti kanssaihmisilleen kaksi mahdollisuutta: voimme joko hylätä oman navan ympärillä kärvistelevän tärkeilyn tai hyväksyä intohimoisen introspektion ja sen esiin manaaman ekshibitionismin ihastellen sen rohkeutta ja tuloksia. Yhä useammat musiikinystävät ovat valinneet jälkimmäisen tavan, mutta Mahlerin musiikin vastaanotossa on ollut toisenlainenkin vaihe. Johtuiko nihkeä perillemeno 1900-luvun alkupuolella tietoisesta henkisen itsensäpaljastamisen torjunnasta vai jostakin muusta, on tietysti avoin kysymys. Mahlerin omalaatuinen säälimättömyyden ja pluralismin yhdistelmä edusti musiikissa jotain ennen kokematonta, ja on toki totta, että uusia asioita vastustetaan yleensä yksinkertaisesti siksi, että ne ovat uusia. Mahler on ajan saatossa voittanut paljon ihmisiä puolelleen, joten lienee pääteltävä, että hänen monimutkaisessa subjektivismissaan oli jo runsaat sata vuotta sitten jotain modernille ihmiselle tuttua ja luonteenomaista. Mahlerin suurin historiallinen kontribuutio oli tällaisen lähestymistavan todeksi tekeminen musiikissa. Palatakseni lähtökohtaan: kun sanotaan, että Mahlerin neljä ensimmäistä sinfoniaa ovat kokonaisuus, tarkoitetaan että ne ovat sitä mahlerilaisessa mielessä. Sana on otettava äärimmäisen väljissä rajoissa. Sinfoniat valottavat eri puolilta ideoiden vyyhtiä, joka koostui paitsi Mahlerin egotrippailun ( minämatkailun?) tuloksista myös völkisch-aatteen piiriin kuuluvista tuntemuksista: uskosta juurevissa kansan syvissä riveissä asuvaan oikeuteen ja totuuteen, luonnontilaisten ilmiöiden palvonnasta, panteistisesta luonnontunteesta, korosteisen naivistisesta taivas- ja ikuisuuskuvasta sekä älyllis-rationaalisen hahmottamisen halveksunnasta. Völkisch oli varhaisromantiikan ideologin J. G. Fichten kirjoitusten myötä syntynyt aate, FT Petteri Pietikäisen mukaan noidankattilallinen uskomuksia, pelkoja ja toiveita, jotka löysivät kanavansa monista eri liikkeistä ja jotka usein artikuloitiin tunnevaltaisin painotuksin. (Aatteen myöhempi historia kytkeytyy yhtä epä-älyllisiin rotupuhtauspyrkimyksiin ja völkischin yhteydet natsismiin ovat ilmeiset; niillä ei kuitenkaan ole tekemistä juutalaissyntyisen Mahlerin kanssa.) Kun Pojan ihmetorvi vuonna 1808 julkaistiin, se oli taivaan lahja völkischliikkeelle, ja sellaisena sitä kirjaimellisesti kohdeltiinkin. Antologia edusti kaikkia völkischin tunnuspiirteitä, ja sitä luettiin hiukan liian pyhänä kirjana, samaan tapaan kuin Kalevalaa Suomessa pahimpina kansalliskiihkon aikoina. Myös nuorelle Mahlerille Des Knaben Wunderhorn edusti pyhiä arvoja, mutta oman käyristyneen minäkuvansa ja maailmannäkemyksensä vuoksi hän löysi sieltä ovelasti kaikupohjaa toisenkinlaisille virityksille: ilot ja ylpeyden aiheet vinoutuivat, alakulo ja suru kasvoivat kolossaaliseksi hädäksi ja ahdistukseksi, vaeltavasta kisällistä tuli vieraantuneisuuden ja irrallisuuden edustaja paljon tummemmassa ja syvemmässä merkityksessä kuin kansanrunon kevyesti rallattelevaa pintaa katsoen luulisi. Asiaankuuluvan romanttisella metaforalla: Wunderhorn-runous oli Mahlerille kuin joka suuntaan kääntyilevä vallaton tuuli, ja säveltäjänä hän repi ja ompeli omasta selkänahastaan jättimäisiä pallopurjeita, jotka sitten kuljettivat sinfonialaivaa eri suuntiin maailman merille. Ensimmäisessä sinfoniassa avainkäsitteet olivat luonnonmystiikka ja kansanhenkisyys, joka sai lisäpotkua banaalien asioiden populistisesta tärkeäksi korottamisesta. Ironiasta terävämpää viiltävyyttä saava maailmantuska hallitsee toista sinfoniaa. Kolmannessa Mahler palaa luonnontunteeseen, tällä kertaa sekä 3
panteistisesti että kristillisesti uskonnollisessa valaistuksessa. Sinfoniassa luotetaan lapsen näkökulmaan, mikä ilmenee sekä hienovaraisena esitystavan yksinkertaistamisena että karheanihastuttavana naivismina. Tavoilleen uskollisena Mahler ei silti nytkään hahmota ideaansa yksitasoisesti. Katse on lapsen silmien, mutta se mitä katsotaan, vaihtelee osasta toiseen. Mahler kieltäytyi ilkikurisen visusti liittämästä sinfoniaan ohjelmaa, vaikka sellainen olisi hänen mukaansa ollut helposti annettavissa. Silti hän paljasti toisissa yhteyksissä osiin liittyviä mielteitä: ensimmäisessä ollaan ihmisten keskuudessa, toisessa kuolema ottaa aktiivisen roolin, kolmannen hartaan tunnelman takana on kirkon holviin sijoitetun kivisen sarkofagin katsominen, neljäs puhuu taivaan iloista. Lapsinäkökulma saa voimakkaimman korostuksensa viimeisen osan sopraanosoolosta, joka valmistui reilusti aikaisemmin kuin muut osat. Mahler nimittäin kirjoitti sen jo 1892 ja tarkoitti sen seitsemänneksi osaksi Kolmanteen sinfoniaan, jossa sen otsikko olisi ollut Mitä lapsi minulle kertoo. Ei ole tiedossa, miksi säveltäjä jättikin laulun myöhemmin käytettäväksi. Arvattavasti hän ajatteli lapsenusko-teeman tarvitsevan laajempaa käsittelyä. Muut osat Mahler sävelsi kesien 1899 ja 1900 aikana ja teos sai ensiesityksensä Münchenissä marraskuussa 1901. Vastaanotto oli kurja, ja sama toistui Wienissä, New Yorkissa ja muualla. Sinfonian edeltäjiään pienemmät mittasuhteet ja jopa ensiosan hyväntuulinen wieniläinen gemütlichkeit tulkittiin väärin: puhuttiin avuttomuudesta, naurettavuudesta ja kiusallisesta lapsellisuudesta. Musical Courierin arvostelija luonnehti Mahlerin yksinkertaisuutta kuolaavaksi ja kuohituksi, ja piti siihen käyttämäänsä tuntia tuskallisimpana kidutuksena, mihin on joutunut alistumaan. Lankesiko Mahler itse kaivamaansa kuoppaan? Hän oli totuttanut yleisön ja kriitikot siihen, että hänen sinfoniansa ovat jättiläismäisiä sekä pituudeltaan että koneistoltaan, ja nyt hän tarjoili normaalinkokoisen aterian, jonka sisältö vaikutti pittoreskin vanhanaikaiselta. Nykyään Neljäs sinfonia lienee Mahlerin soitetuin, mikä johtuu yhtä lailla sen helposta vastaanotettavuudesta, lyhyestä kestosta ja verrattain pienistä tuotantokustannuksista. Ensimmäinen osa on moniin muihin Mahlerin avauksiin verrattuna ongelmaton sonaattimuoto ja se tarjoilee heti avauksessa tukun iloisia, mukaansa tempaavia aiheita. Kehittely on mittava ja perusteellinen, mutta olennaisempaa on se, mitä se ei ole: siitä puuttuu raskaus, pateettisuus, suurieleinen retoriikka ja synkänmusta huumori. Toinen osa on ulkonaisesti kevyt ja mutkaton Ländler, mutta sisäänrakennettu kuoleman läsnäolo tekee siitä makaaberin. Kuolemaa edustaa kokosävelaskelen tavallista korkeammalle viritetty sooloviulu, jonka Mahler on määrännyt soivan katusoittajan viulun tavoin ( wie eine Fiedel ). Tämä on kuoleman kaamea tanssi, jota johtaa kansanomaisen demonologian Freund Hein (eli kuolema). Luurankohahmon väärin viritetty viulu kuullaan osan alussa Scherzo on niin salamyhkäinen, hämäävä ja yliluonnollinen, että tukkasi nousee pystyyn kun kuulet sen, kirjoitti Mahler ystävälleen ja jatkoi: Mutta seuraavan Adagion aikana, kun scherzo on ohi, huomaat heti, ettei sitä ollut tarkoitettu niin vakavasti otettavaksi. Adagio on jalo, harras ja rauhallinen. Se on väljä muunnelmasarja, jota kontrabassojen ostinato pitää koossa. Lopussa räjähtää suuri purkaus, jonka raikuessa ostinato siirtyy patarummuille. Finaalissa mukaan liittyy sopraanosolisti, joka esittää viattoman, suloisen taivasnäyn. Sanat ovat köyhälistörunoutta, ja niissä riemuitaan estottomasti taivaan materiaalisesta yltäkylläisyydestä. Ehkä juuri tämä seikka loksauttaa Mahlerin tavoitteleman omalaatuisen ilmapiirin kohdalleen. Jouni Kaipainen 4
Mahler: Sinfonia nro 4 Das Himmlische Leben (kokoelmasta Des Knaben Wunderhorn) Taivaallinen Elämä (kokoelmasta Pojan Ihmetorvi) Wir genießen die himmlischen Freuden, Drum tun wir das Irdische meiden. Kein weltlich Getümmel Hört man im Himmel! Lebt alles in sanftester Ruh. Sind dennoch ganz lustig daneben. Wir tanzen und springen, Wir hüpfen und singen. Sankt Peter im Himmel sieht zu. Johannes das Lämmlein auslasset, Der Metzger Herodes drauf passet. Wir führen ein geduldig s, Unschuldig s, geduldig s, Ein liebliches Lämmlein zu Tod. Sankt Lucas den Ochsen tät schlachten Ohn einig s Bedenken und Achten. Der Wein kost kein Heller Im himmlischen Keller; Die Englein, die backen das Brot. Gut Kräuter von allerhand Arten, Die wachsen im himmlischen Garten: Gut Spargel, Fisolen Und was wir nur wollen! Ganze Schüsseln voll sind uns bereit! Gut Äpfel, gut Birn und gut Trauben; Die Gärtner, die alles erlauben. Willst Rehbock, willst Hasen, Auf offener Straße Sie laufen herbei. Nautimme taivaan iloista ja kaihdamme maallisia. Maallista sanaharkkaa ei taivaassa kuule, kaikki elävät keskenään sävyisinä sovussa. Vietämme enkelten elämää ollen samalla hyvin iloisia, tanssimme, hyppelehdimme ja laulamme Pyhän Pietarin katseen alla. Pyhä Johannes on päästänyt karitsansa vapaaksi. Teurastaja Herodes odottelee sitä. Johdatamme kärsivällisen, viattoman rakastettavan karitsan kuolemaan. Pyhä Luukas teurastaa härän kiinnittämättä asiaan kummempaa huomiota. Taivaallisen kellarin viini on ilmaista. Leivän leipovat enkelit. Taivaallisessa puutarhassa kasvaa kaikenlaisia kasveja, hyvää parsaa, hyviä papuja ja mitä ikinä haluammekin. täpötäydet lautaset ovat valmiina meitä varten. Omenoita, päärynöitä ja viinirypäleitä! Puutarhurit, jotka sallivat meille kaiken, kyselevät haluammeko metsäkaurista vai jänistä, kumpaakin laatua juoksee avoimilla kaduilla. 5
Soll ein Fasttag etwa kommen, Alle Fische gleich mit Freuden angeschwommen! Dort läuft schon Sankt Peter Mit Netz und mit Köder Zum himmlischen Weiher hinein. Sankt Martha die Köchin muß sein. Kein Musik ist ja nicht auf Erden, Die uns rer verglichen kann werden. Elftausend Jungfrauen Zu tanzen sich trauen. Sankt Ursula selbst dazu lacht. Cäcilia mit ihren Verwandten Sind treffliche Hofmusikanten! Die englischen Stimmen Ermuntern die Sinnen, Daß alles für Freuden erwacht. Paastopäivänä kaikki kalat uivat iloiten pyydystettäviksi. Tuonne taivaalliselle kalamatkalle riennetäänkin jo, Pyhä Pietari verkkoineen ja syötteineen, Pyhä Martta saa luvan toimia kokkina. Mitään maallista musiikkia ei voida edes verrata meidän musiikkiimme. Liioittelematta yksitoistatuhatta neitosta liittyy tanssiin. Itse Pyhä Ursulakin naurahtelee. Cecilia ja hänen sukulaisensa toimivat oivallisina hovimuusikkoina. Enkelten äänet kohottavat kaikkien mielet iloon. Käännös: Kalevi Kuosa Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksyllä 2008 hän aloitti Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähitulevaisuudessa Oramo vierailee mm. Bostonin sinfoniaorkesterin, Göteborgin sinfonikkojen, Dresdenin Staatskapellen ja Pariisin orkesterin kapellimestarina. Huhtikuussa 2010 hän tekee Euroopan-kiertueen Euroopan kamariorkesterin kanssa. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -ooppe- 6
ran ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa 2006. RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgar-mitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. Vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon musiikin parissa tehdystä työstä. Christoffer Sundqvist Sundqvist aloitti klarinetinsoiton opintonsa Pietarsaaren konservatoriossa Bernhard Nylundin oppilaana. Vuonna 2002 hän suoritti diplomin Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Anna-Maija Korsimaa. Sundqvist jatkoi opintojaan Baselin musiikkikorkeakoulussa professori Francois Bendan johdolla. Hän on myös osallistunut Hans Rudolf Stalderin, Guy Deplusin, Charles Neidichin sekä Ronald van Spaendonckin mestarikursseille ja opiskellut kamarimusiikkia useiden merkittävien muusikoiden johdolla. Sundqvist voitti jaetun ensipalkinnon Crusell-klarinettikilpailussa vuonna 2002. Hänet on palkittu myös Pro Musica -mitalilla sekä ensimmäisellä palkinnolla Espoon Juvenalia-kamarimusiikkikilpailussa. Sundqvist valittiin RSOn vuoden 2004 debytantiksi. Vuodesta 2005 lähtien hän on ollut RSOn sooloklarinetisti. Viime vuosina Sundqvist on soittanut lähes kaikkien suomalaisorkestereiden solistina. Ulkomaisista solistivierailuista mainittakoon Göteborgin sinfoniaorkesteri, Sinfonieorchester Basel sekä liettualainen St Christopher Chamber Orchestra. Kapellimestareina ovat olleet mm. John Storgårds, Sakari Oramo, Okko Kamu, Juha Kangas ja Hannu Lintu. Sundqvist on myös aktiivinen kamarimuusikko ja mm. Arktinen hysteria -puhallinkvintetin perustajajäseniä. Toinen tärkeistä kokoonpanoista on turkulainen Plus-ensemble. Kullervo Kojo Kojo suoritti diplomitutkinnon Sibelius-Akatemiassa Sven Lavelan johdolla 1985 opiskeltuaan sitä ennen lähinnä Porissa ja Tampereella mm. Aarnion ja Oksalan oppilaana. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Roomassa, Lontoossa ja New Yorkissa. Kojo on esiintynyt eri orkesterien solistina ja RSOn kanssa mm. Sveitsin kiertueella. Omin konsertein ja kamarimuusikkona hän on vieraillut tärkeimmillä suomalaisilla festivaaleilla sekä Ruotsissa ja Virossa. Kojo on esittänyt paljon uutta musiikkia. Hänelle on omistettu teoksia, joista osan hän on myös levyttänyt. Orkesteriuransa Kojo aloitti Porissa vuonna 1970, joten vuoden 2010 solistiesiintyminen juhlistaa 40-vuotista uraa. Kojo siirtyi RSOhon vuonna 1974, toimi vuoteen 2004 asti sooloklarinetistina ja sen jälkeen bassoklarinetistina. Hän on myös Suomalaisen Kamariorkesterin perustajajäsen. Toimittuaan pitkään Suomen Klarinettiseuran puheenjohtajana hänet kutsuttiin vuonna 2000 sen kunniajäseneksi. Aiemmin Kojo on työskennellyt myös Sibelius-Akatemian lehtorina sekä monissa muissa oppilaitoksissa. Kamarimusiikkia Kojo on soittanut 1960-luvun puolivälistä alkaen. Hän soittaa myös saksofoneja 7
ja uutena harrastuksena on sellonsoitto. Porissa syntyneenä Kojo on saanut vaikutteita myös jazzmusiikista, jota hän kuuntelee paljon ja jonkin verran myös soittaa. Anu Komsi Komsi kuuluu tällä hetkellä maailman kysytyimpiin modernin musiikin tulkkeihin. Vuonna 2008 hän sai arvostetun Gramophone-palkinnon Jonathan Harveyn White as Jasmine levytyksestä BBC:n skotlantilaisen sinfoniaorkesterin kanssa. Oopperauralla rooleja on kertynyt lähemmäs 50, viimeisimpinä Nannetta Suomen Kansallisoopperassa, George Benjaminin Into the Little Hill Opera Bastiljissa ja New Yorkin Lincoln Center -festivaalilla sekä Lulu ja Unihoureen Döbeln West Coast Kokkola Operassa. Uusin levyjulkaisu on James Dillonin Philomela (AEON), seuraavina julkaistaviksi tulevat Kaija Saariahon Leinolaulut (ONDINE) ja Sebastian Fagerlundin Döbeln (BIS). Komsin monipuolinen ohjelmisto ulottuu renessanssista proge-jazzin kautta uusimpaan musiikkiin. Mahlerin 4. sinfonian Kom- si on levyttänyt Sir Roger Norringtonin kanssa (HÄNSSLER) ja esityksiä sinfoniasta Komsille on kertynyt lähemmäs kolmekymmentä useiden eurooppalaisten orkesterien kanssa. Tulevien kausien solistitehtäviä Komsilla on orkestereiden kuten New Yorkin Filharmonikot, London Sinfonietta, Lontoon Filharmonia, São Paulon sinfoniaorkesteri, Berliinin saksalainen sinfoniaorkesteri ja kapellimestareiden kuten Sakari Oramo, Sir Roger Norrington, Esa-Pekka Salonen, Allan Gilbert, Heinz Holliger ja Juha Kangas kanssa. Komsi toimii perustamansa Kokkolan Oopperan ja Kokkolan Oopperakesän taiteellisena johtajana. Vuonna 2008 Kokkolan oopperalle myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Kesän 2010 pääteoksena on Carmen. RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80. vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella 2009 2010 on ohjelmassa kuusi kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kaudella 2009 2010 RSO esiintyy mm. Pietarissa, Länsi-Afrikan Beninissä ja Tukholmassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lä- 8
hettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 9