AARNE NIKKA KITTILÄN POLIITTISTEN PÄÄTTÄJIEN TOIMINNASTA 1960-1990 -LUVUILLA ISBN 978-952-93-1999-2

1 AARNE NIKKA KITTILÄN POLIITTISTEN PÄÄTTÄJIEN TOIMINNASTA 1960-1990 -LUVUILLA ISBN 978-952-93-1999-2

2 SISÄLLYS Lukijalle. 5 Vaikutelmia uudesta kotikunnastani v. 1963.. 7 Kiista taimitarhasta Kittilän seurakunnan kirkkoherran kanssa..,,,,,,,,,,,,,, 8 Kiista oppikoulusta Kittilän seurakunnan kirkkoherran kanssa. 11 Eino Nikkisen kiemurainen valinta suntion toimeen..,,,,,,,,,,,,,,, 12 Vakuutusyhtiö taivutteli Kittilän kuntaa kyseenalaisin keinoin 13 Kittilän kihlakunnan henkikirjoittajan erityiskohtelu 16 Kittilän kihlakunta sai uuden henkikirjoittajan 16 Toimistotilojen hankkiminen Kittilän rekisteritoimistolle.. 17 Kittilän kunta hankki sivutoimiluvan henkikirjoittajalle 18 Oliko Torsti Patakangas Kittilän rekisteritoimiston vuokratilojen todellinen omistaja?... 20 Kittilän seurakunta rikosten ja niiden selvittelyn näyttämönä.. 20 Kittilän seurakunta salaili asioitaan 20 Kittilän seurakunta sai testamentin.. 21 Kittilän seurakunnan saaman testamentin arviointi 22 Kittilän seurakunta käytti testamenttirahastoa. 23 Sotainvalidien yhteydenotto Kittilän seurakuntaan. 24 Sotainvalidit kirjelmöivät Kittilän seurakuntaan ja tuomiokapituliin.. 26 Sotainvalidit tekivät rikosilmoituksen. 27 Seurakunta pyrki estämään rikosten tutkimisen 26 Seurakunta käsitteli tilit vuodelta 1969 27 Kurinpalautusta toisuskoiselle. 27 Sotainvalidien kirje kirkkohallintokunnan käsittelyssä 28

3 Tiliselvittelyn ensiaskeleet Kittilän seurakunnassa 29 Kittilän seurakunnan selvitys Oulun tuomiokapitulille. 30 Kittilän seurakunnan vuositilintarkastajat jatkoivat työtään... 31 Oulun tuomiokapitulin päätös sotainvalidien yhdistyksen kanteluun.. 32 Kirkkohallintokunta käsitteli tuomiokapitulin päätöstä 33 Suntio Eino Nikkisen tehtävien tarkastelu 34 Kirkkohallintokunta ohjeistaa taloudenhoitoa.. 35 Kirkkohallintokunta pidätti taloudenhoitajan virastaan... 35 Informaatiota kirkkohallintokunnalle ja kirkkovaltuustolle.. 36 Informaatiota Oulun tuomiokapitulille.. 39 Seurakunnan toimintakertomus ja tilit vuodelta 1970 40 Miksi seurakunnan tilit vuodelta 1970 jätettiin tekemättä?... 43 Seurakunnan tilit vuodelta 1971. 44 Seurakunta uudisti hallintoaan 47 Seurakunnan toimintakertomus ja tilit vuodelta 1972 47 Seurakunnan toimintakertomus ja tilit vuodelta 1973. 48 Kittilän seurakunnan talousrikosten oikeuskäsittely käynnistyi.. 49 Seurakunnan tiliselvitys.. 51 Syytetyn tiliselvitys 52 Kihlakunnanoikeuden tuomio....53 Vaasan hovioikeuden tuomio 54 Korkeimman oikeuden tuomio 54 Tuomioistuinten päätösten käsittely Kittilän seurakunnassa.. 54 Seurakunta varautui perimään korvauksia. 55

4 Vahingonkorvausten perintä käynnistyi, vai käynnistyikö?... 56 Seurakunta järjesteli taloutensa hoitoa.. 58 Seurakunta järjesteli hallintoaan.. 59 Kittilän kirkkoherrat työnantajansa painostuksen kohteena 59 Johtopäätöksiä Kittilän seurakunnassa tapahtuneesta 63 Seurakunnan väärennös- ja kavallusjutun käsittelystä.. 63 Kittilän seurakunnan 1960-1990 lukujen toimijoista 66 Kittilän kunta osti maata. 68 Toimia kunnanjohtajaa vastaan.... 69 Kantelu kunnanjohtajaa ja kunnanvaltuuston puheenjohtajaa vastaan.. 69 Torsti Patakangas kyseenalaisti kunnanjohtajan virka-aseman 73 Torsti Patakangas tehtaili lausuntoja 74 Torsti Patakankaan herjauskanne. 77 Erikoisia tapahtumia ja päätöksiä Kittilän kunnassa.. 77 Asuntolainavelkakirjat hukkateillä 77 Kittilän lääkehuolto 1960-1980-luvuilla Torsti Patakankaan hoidossa 78 Sisältyikö kunnan maa-alueen kauppaan koplausta? 80 Kittilän kalankasvatuslaitoksen lyhyt tarina. 83 Kittilän kunta takasi kalankasvatuslaitoksen lainoja 82 Kunnan takaus realisoitui 83 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 84 Jälkiviisauksia 84 Arkistolähteet 85

5 Lukijalle Suomen julkinen hallinto ja oikeuslaitos ovat maailmankuuluja avoimuudestaan, puolueettomuudestaan, oikeudenmukaisuudestaan ja rehellisyydestään. Yleensä uskotaan, että suomalainen hallintovirkamies ja tuomari ovat lahjomattomia. Sain aikanaan koulutuksen, jossa korostettiin edellä mainittujen periaatteiden noudattamisen välttämättömyyttä tulevissa tehtävissä. Näiden periaatteiden noudattaminen kuului jo nuorena omaksumiini elämänarvoihin. Lahjomattomuus ja oikeudenmukaisuus ovat aina olleet minulle itsestäänselvyyksiä. Kunnissa on aina suhtauduttu vakavasti epärehellisyyteen. Esimerkiksi perusteeton matkalasku tai tositteen väärentäminen, kavalluksen suuruudesta riippumatta, merkitsi syylliselle potkuja toimestaan. Siinä ei ollut neuvottelun varaa. Kirkkoherra Toivo Kulpakko vieraili usein kodissani ja kertoi kamppailuistaan seurakunnan hallinnon kanssa. Avustin häntä selityksien laatimisessa seurakunnan hallinnolle, milloin mistäkin asiasta. Eräiden kirkollisvaalien jälkeen yksi valtuustoryhmä pyysi suostumustani kirkkoneuvoston jäsenten vaaliin. Ryhmä tulisi saamaan kirkkoneuvoston vaalissa ainakin yhden edustajan. Asiaa pohdittuani annoin suostumukseni. Kirkkoneuvoston jäsenenä aioin perehtyä seurakunnan työilmapiiriin ja yrittää selvittää, mistä syystä seurakunnan henkilöstö - kirkkoherrasta alkaen - voi huonosti. Myöhemmin lehtori Esa Lehtonen kävi luonani ja kertoi, että valtuustoryhmien neuvottelussa kirkkovaltuuston jäsen Siska Autto oli ilmoittanut, ettei kunnanjohtaja Aarne Nikkaa tulisi valita kirkkoneuvoston jäseneksi, koska hän päättäisi kaikista kirkkoneuvoston asioista. Ilmoitin Lehtoselle, että luovun ehdokkuudestani kirkkoneuvoston jäsenten vaalissa. Tästä episodista jäi elämään kipinä. Kun kirjoitin kirjaani Kittilän yhteiskoulusta peruskouluun, tuli esille sellaisia asioita, joihin päätin perehtyä mahdollisimman pian. Monet tiedostamani asiat kytkeytyivät toisiinsa. Käynnistin arkistotutkimukseni Kittilän seurakunnassa. Havaitsin, että kirkkoherranvirasto oli aivan oma maailmansa ja ilmapiiri siellä oli varauksellinen. Sain luettavakseni pöytäkirjoja. Pyysin kirkkoheralta kirjallisesti tutkimuslupaa seurakunnan 1960- luvun lopun ja 1970-luvun alun tiliasiakirjoihin. Hän hylkäsi pyyntöni. Pyysin lupaa kirkkoneuvostolta. Se yhtyi kirkkoherran päätökseen ja hylkäsi anomukseni. Jatkoin kirkkohallintokunnan ja kirkkovaltuuston pöytäkirjoihin ja niihin liittyvien asiakirjoihin perehtymistä. Tein johtopäätöksiä.

6 Kirjoitin kirkkoherralle uuden kirjeen, jossa totesin, että seurakunnan arkisto on julkinen ja kirkkoherra on lain mukaan seurakunnan arkistonhoitaja. Arkistonhoitoon kuuluu muun muassa huolehtiminen siitä, että kansalaiset saavat haluamiaan tietoja arkistosta. Ilmoitin, että tulen käymään kirkkoherranvirastossa ja toimitan hänelle luettelon niistä asiakirjoista, joita haluan nähtäväkseni. Seuraavan käynnin aikana sain nähtäväkseni tilikirjoja. Havaitsin nopeasti, miten tilejä oli käsitelty. Seuraavan käynnin yhteydessä sain nähtäväkseni myös tilintarkastuskertomuksia ja sain myös kopioida niitä. Perehtyessäni kotonani asiakirjoihin tulin pahoinvoivaksi; olin pitänyt seurakuntaa rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden tyyssijana. Asiakirjat kuitenkin osoittivat, että seurakunnassa oli häivytetty väärennös- ja kavallusjuttu seurakunnan tileistä, jätetty tekemättä tilit joltakin vuodelta, tehty väärät tilit joltakin toiselta vuodelta, harhautettu kirkkovaltuustoa ja painostettu työntekijöitä. Kaikki tapahtumat olivat aivan uskomattomia. Mieleeni palautuivat myös taannoin kuulemani tiedot itseeni kohdistuneista uhkauksista; minua oli moitittu siitä, että olin ilmoittanut havaitsemistani väärinkäytöksistä asianomaisille sekä avustanut väärinkäytösten saamiseksi tutkintaan. Tästä tutkimustyöstä syntyi vuonna 2009 Kapsahduksia elämänpoluilla. Sisällytin kirjaan muutamia minuun kohdistuneita yllättäviä toimenpiteitä, joilla todennäköisesti tahdottiin ostaa minulle seurakunnan väärinkäytösten paljastaminen. Tässä kirjassani julkaisen keskeisimmät osat kirjani Kapsahduksia elämänpolulla teksteistä. Olen täydentänyt tekstejä joltain osin. Kittilän Pakatissa 3.3.2013. Aarne Nikka

7 Vaikutelmia uudesta kotikunnastani v. 1963 Kittilä oli ollut ennen Lapin sotaa seutukuntansa hallinnollinen keskus. Kunnassa sijaitsivat Lapin kruununvoudin, käräjätuomarin ja nimismiehen toimipaikat sekä varavankila. Kunnan alue oli jaettu kahteen metsähallinnon hoitoalueeseen, joita johtivat aluemetsänhoitajat. Kittilän yhteiskoulu oli pitkän aikaa Suomen pohjoisin oppikoulu. Kittilässä oli perustettu aikanaan Lapin Maatalousseura, jonka keskustoimisto oli ollut paikkakunnalla yhdistyksen perustamisesta alkaen Lapin sotaan saakka. Lapin sodan jälkeen palasivat Kittilään viranomaisista ainoastaan nimismies ja aluemetsänhoitajat sekä oppikoulu. Kunnassa tulivat valtaan uudet poliittiset voimat. Kittilä kuului vuosikymmenien ajan Lapin vasemmistolaisimpiin kuntiin, jossa puoluepoliittinen toiminta meni kaiken muun toiminnan edelle. Lapin sodan jälkeen Kittilän kunta oli erittäin passiivinen jälleenrakennustoiminnassa. Kunnalla ei ollut minkäänlaista suunnittelutoimintaa eikä henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi avustaa väestöä jälleenrakennustyössä. Jälleenrakennus toteutettiin Kittilässä ilman kunnan ohjausta ja mukanaoloa valtion jälleenrakennusorganisaatioiden toimesta. Kittilän kunta ei huolehtinut edes oman hallintonsa kehittämisestä. Kunta ei ollut palkannut asianmukaisen koulutukseen saaneita viranhaltijoita hoitamaan kunnallishallinnon tehtäviä. Lapin sodan jälkeen kunnan johtavana viranhaltijana toimi kunnansihteeri. Hänen opintonsa olivat rajoittuneet kiertokoulun käymiseen ja itseopiskeluun sekä osallistumiseen Maalaiskuntien Liiton järjestämille kunnallisalan kursseille ja ansiokkaaseen osallistumiseen suojeluskuntajärjestön toimintaan. Hän ei kyennyt selviytymään kunnan johtavalle viranhaltijalle kuuluvista tehtävistä. Tästä syystä kunnan hallinnon ja elinkeinoelämän kehittämistoimet jäivät hoitamatta eikä kunta päässyt mukaan yleisen kehitykseen, vaan jäi junnaamaan paikoillaan. Kunnassa oli asukkaita yli 8000. Jokaisessa kylässä oli kansakoulu. Kunnassa oli kunnansairaala, vanhainkoti ja yksi kunnanlääkäri. Kunnanvirastossa oli vähän henkilökuntaa. Ennen kun ryhdyin hoitamaan Kittilän kunnanjohtajan virkaa vuoden 1963 alussa, perehdyin huolellisesti paikallisiin olosuhteisiin sekä kehittämistarpeisiin ja -mahdollisuuksiin. Asetin itselleni lukuisia haasteita. Tärkeimpänä haasteenani oli järjestää kaikille kittiläläisille lapsille mahdollisuus oppikoulun käymiseen asuinpaikasta ja vanhempiensa varallisuudesta riippumatta sekä parantaa paikkakunnan terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Virkakauteni ensimmäisessä kokouksessa tammikuussa kunnanhallitus päätti luopua lämpökeskuksen rakentamisesta kunnansairaalan kellaritiloihin ja käynnistää uuden kunnansairaalan perustamissuunnitelman valmistelun sekä kunnansairaalan ja useiden muiden kiinteistöjen yhteisen lämpökeskuksen ja kunnansairaalan pesulan suunnittelun. Helmikuun aikana tehtiin päätökset Kirkonkylän terveystalon ja II kunnanlääkärin asuntotalon suunnittelun käynnistämisestä ja kahden uuden kodinhoitajan viran perustamisesta sekä Kinisjärven, Molkojärven ja Vuoman kansakoulujen sähköistämisestä. Niin ikään tehtiin aloitteet muun muassa Pokka-Repojoki-Menesjärvi-tien rakentamisesta metsäautotienä, Rovaniemi-Kittilä-välisen tien perusparannustöiden suunnittelun käynnistämisestä, kahdeksantoista puhelupaikan perustamisesta Kittilään sekä uusien puhelinyhteyksien rakentamisesta (oli neljä yhteyttä) Kittilän ja Rovaniemen välille.

8 Ensimmäisen toimintavuoteni aikana käsiteltiin Kittilän kunnanhallituksessa 850 asiaa. Näistä päätöksistä seitsemän syntyi äänestyksen jälkeen. Ensimmäinen äänestys (14.3.1963) koski aloitetta kunnanvaltuustolle siitä, että se kehottaisi kuntalaisia liittymään ammattijärjestöjen jäseneksi. Toinen äänestys koski vero- ja tutkijalautakunnan valinnasta lausunnon antamista, kolmas äänestys erään saatavan perimisestä, neljäs äänestys Pelastakaa Lapset ry:n jäseneksi liittymistä, viides äänestys henkikirjoittajan piiriasiamiehen valitsemisesta Sirkan kylään ja kuudes äänestys Suomen kansan viestin allekirjoittamista. Seitsemäs äänestys tapahtui vuoden 1964 talousarvion käsittelyn yhteydessä. Kunnanjohtajan oli oltava avoin, tasapuolinen ja ehdottomasti luotettava. Hänen oli informoitava ja kuultava valtuustoryhmiä. Aktiivisella ja täsmällisellä toiminnalla yhteistyökuviot ryhmien kanssa ja ryhmien kesken selkiintyivät ja vakiintuivat. Vähitellen myös poliittiset voimasuhteet vakiintuivat ei-vasemmistolaisten eduksi. Valtion viranomaisten asenne Kittilän kehittämiseen muuttui myönteiseksi. Kiista taimitarhasta Kittilän seurakunnan kirkkoherran kanssa Metsähallitus käynnisti kesällä 1963 ylimetsänhoitaja Pertti Ritoniemen johdolla työn taimitarhan rakentamismahdollisuuksien selvittämiseksi joko Kittilän tai Sodankylän kunnan alueelle. Kittilän kunta osallistui taimitarhan rakentamismahdollisuuksien selvittämiseen oman kuntansa osalta muun muassa osallistumalla metsähallituksen edustajien kanssa maastokatselmuksiin Alakylässä Tuuliharjun seudulla. Ylimetsänhoitaja Ritoniemi katsoi, että saksalaisten Helpissa lentokenttänä käyttämä alue soveltuisi erinomaisesti taimitarhan sijoituspaikaksi. Esitin hänelle toivomuksen, että taimitarha pyrittäisiin sijoittamaan mahdollisimman lähelle kirkonkylää, ja että metsähallitus ja kunta yhteistoimin etsisivät taimitarhalle kirkonkylän läheisyydestä sopivan sijoituspaikan. Suoritetun selvityksen perusteella katsottiin parhaimmaksi taimitarhan sijoituspaikaksi Pakatin alue, joka oli osittain Kittilän emäntäkoulun hallinnassa olevaa valtion maata ja osittain Kittilän seurakunnan maata. Aluemetsänhoitaja Eero Vesanen esitti Kittilän seurakunnalle, että se joko myymällä tai tilusvaihdon kautta luovuttaisi Saivolammin palstan metsäalueen perustettavan taimitarhan tarpeisiin. Kittilän kunnassa oli tuolloin erittäin voimakas tahto luoda kunnan alueelle uusia työpaikkoja. Syksyllä 1963 oli Kittilän työnvälitystoimiston kortistossa 55 kittiläläistä työnhakijaa. Sillä hetkellä oli vapaana työpaikkoja ainoastaan 13 työntekijälle. Työpaikka puuttui 42 työntekijältä. Oletettiin, että työttömien määrä kasvaa päivä päivältä. Tilannetta pidettiin erittäin vaikeana, koska silloin ei ollut työttömien turvana lakimääräistä työttömyysturvaa, vaan ainoastaan kunnan niukat sosiaaliavut, joihin monet työttömäksi joutuneet henkilöt eivät halunneet turvautua.

9 Kittilän kunta piti tärkeänä, että taimitarha sijoitetaan lähelle kuntakeskustaa. Sieltä olisi erittäin hyvät yhteydet kaikkialle taimitarhan toimialueelle Kittilän lisäksi Sodankylään, Kolariin sekä Pokka-Repojoki-tien valmistuttua myös Inariin. Sitä paitsi kuntakeskuksessa oli saatavissa runsaasti työvoimaa. Tilusvaihtoasia meni Kittilän seurakunnan kirkkohallintokunnan käsiteltäväksi. Kirkkohallintokunta päätti 11.10.1963 esittää kirkkovaltuustolle, että kyseinen n. 23 hehtaarin suuruinen alue myytäisiin taimitarhan tarpeisiin paikkakunnalla käyvän tonttimaan hinnan mukaisella hinnalla. Kirkkohallintokunta katsoi, että tämä alue on muodostunut tonttimaan arvoiseksi. Maatalouskoululle oli valmistunut hyvä tie ja silta Ounasjoen yli Salmen ylikulkupaikkaan. Kittilän kunta sai kuulla kirkkoneuvoston päätöksestä seuraavana päivänä. Se herätti suurta huolestuneisuutta, koska kunnassa tiedettiin, että kirkkoneuvoston määrittelemää hintaa pidetään valtion taholla kohtuuttoman korkeana eikä valtio tule hyväksymään sitä. Kittilän kunnassa katsottiin Kittilän seurakunnan kirkkohallintokunnan määrittelemän maapohjan hinnan muodostuvan todelliseksi uhkaksi taimitarhan rakentamiselle Kittilään. Kittilän kunta päätti ryhtyi toimenpiteisiin turvatakseen taimitarhan rakentamisen Kittilään. Seurakunta oli saatava luovuttamaan tarvittavat maa-alueet sellaisilla hinnoilla ja ehdoilla, jotka valtio voi hyväksyä. Kittilän kunnanhallitus lähetti 12.10.1963 metsähallitukselle kirjeen (DNro 1241), jossa kunnanhallitus esitti, että taimitarha rakennettaisiin emäntäkoulun ja Kittilän seurakunnan omistuksessa oleville alueelle. Emäntäkoulun hallussa olevat alueet on metsähallitus aikoinaan luovuttanut emäntäkoululle ja kun emäntäkoulu ei enää välttämättä tarvitse niitä koulun tarpeisiin, Kittilän kunta uskoo, että emäntäkoulu tulee luovuttamaan alueen takaisin metsähallitukselle taimitarhaalueeksi. Kunnanhallitus ilmoitti olevansa vakuuttunut myös siitä, että Kittilän seurakunta tulee luovuttamaan metsähallitukselle joko oston tai vaihdon kautta taimitarhan käyttöön seurakunnan omistamista maista tarvittavat lisäalueet. Kunnanhallitus ilmoitti, että Kittilän kunta tulee tästä neuvottelemaan Kittilän seurakunnan kanssa. Keskustelin asiasta Kittilän seurakunnan kirkkoherra Pentti Raunion kanssa. Kerroin, että Kittilän kunta pitää taimitarhan rakentamista työllisyys- ja kuntataloussyistä välttämättömänä ja että kunta toivoo, ettei Kittilän seurakunta asettaisi maan luovuttamiselle sellaisia hinta- tai muita ehtoja, jotka saattaisivat muodostua taimitarhan perustamisen esteeksi. Lisäksi toivoin, että Kittilän seurakunta omalta osaltaan olisi mukana helpottamassa kuntalaistemme toimeentulomahdollisuuksia. Kirkkoherra Raunio ilmoitti, että seurakunta ei ole kiinnostunut kunnan työllisyys- ja kuntatalouskysymyksistä, ja että Pakatin alue oli erittäin hyvää tonttimaata ja mikäli valtio tahtoisi saada seurakunnan Pakatissa omistaman alueen taimitarhan käyttöön, olisi sen maksettava maapohjasta Kittilän kirkonkylässä käypä tonttimaan hinta. Ilmoitin kirkkoherran Rauniolle, ettei Kittilän kunta hyväksy tällaista asennetta, joka merkitsee käytännössä sitä, että Kittilän seurakunta suhtautuu kielteisesti taimitarhan perustamiseen. Seurakunnan maapohjalle määrittelemä hinta on kohtuuttoman korkea, jota valtio ei voi hyväksyä. Niin ikään selitin, että koska lähes kaikki perustettavan taimitarhan työntekijöistä olisivat myös Kittilän seurakunnan jäseniä, jotka maksaisivat taimitarhalta saamistaan palkkatuloistaan veroa myös Kittilän seurakunnalle, tulisi myös seurakunnan omalta osaltaan tuntea vastuuta jäsentensä toimeentulosta ja tukea sellaisia kunnan ja valtion suorittamia toimenpiteitä, jotka edistävät paikkakuntamme työllisyyttä, elinkeinoelämän kehittymistä ja verotulojen lisääntymistä.

10 Kirkkoherra Raunio pysyi esittämissään kannanotoissa, enkä päässyt hänen kanssaan yhteisymmärrykseen. Tämän jälkeen neuvottelin asiasta Oulun hiippakunnan piispa L.P. Tapanisen kanssa. Selostin hänelle taimitarhahankkeen työllisyys- ja kuntatalousvaikutuksia ja kerroin kirkkoherra Raunion kanssa käymässäni keskustelussa esille tulleet näkökohdat. Lisäksi kerroin piispa Tapaniselle, että mikäli hanke Kittilän osalta raukeaa sen johdosta, ettei seurakunta luovuta omistuksessaan olevia taimitarhan käyttöön tarvittavia maita valtion hyväksymillä hinnoilla, tulee Kittilän seurakunnasta minun lisäkseni lähtemään ainakin 2000 muuta Kittilän seurakunnan jäsentä. Piispa Tapaninen, joka oli rippi-isäni, kuunteli rauhallisesti esitystäni ja ilmoitti selvittävänsä asiaa. Hän sanoi uskovansa, että asiassa päästään kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Keskustelin asiasta myös lukuisien Kittilän seurakunnan ja Kittilän kunnan johtavien luottamushenkilöiden kanssa. Kittilän seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui 21.10.1963. Kokouksen esityslistalla oli ainoana asiana Ala-Kittilän hoitoalueen pyyntö saada ostaa tai tilusvaihdon kautta saada omistukseen Nordbergin tilan Saivolammin niittypalstan metsäalue. Kirkkohallintokunta oli 11.10.1963 päättänyt esittää kirkkovaltuustolle, että ko. alue myytäisiin paikkakunnalla käyvän tonttimaan hinnan mukaisella kauppahinnalla. Kittilän kunnanhallitus toimitti kirkkovaltuuston kokoukseen kirjeen, jossa se ilmoitti, että Kittilän kunta oli esittänyt metsähallitukselle, että se ryhtyisi toimenpiteisiin taimitarhan rakentamiseksi Kittilään. Taimitarha tulisi tarjoamaan työtä läpi vuoden noin parillekymmenelle työntekijälle ja kesäaikana noin kahdeksallekymmenelle työntekijälle. Taimitarha helpottaisi huomattavasti kunnan työllisyystilannetta ja sekä kunnan että seurakunnan verotulot lisääntyisivät. Taimitarhasta olisi hyötyä paikkakunnallemme monella eri tavalla. Kunnanhallitus pyysi, että Kittilän seurakunta asettaisi taimitarhan tarvitsemien lisäalueiden luovutusehdot sellaisiksi, että metsähallitus voisi ne hyväksyä. Kun seurakunta tulisi saamaan tilusvaihdossa vastikemaata siinä määrin, että se vastaa seurakunnan luovutusten arvoa, seurakunta ei tulisi kärsimään tilusvaihdossa taloudellista tappiota. Kirkkovaltuuston kokoukseen 21.10.1964 osallistui 15 kaikkiaan 16:sta valitusta valtuutetusta. Kokouksen pöytäkirjan 2 :n kohdalle on merkitty seuraavaa: "2. Kirkkovaltuustolle esiteltiin hallintokunnassa käsiteltynä Ala-Kittilän hoitoalueesta tullut pyyntö saada joko ostaa tai tilusvaihdon kautta saattaa metsähallituksen omistukseen Saivolammin niittypalstan metsäalue käytettäväksi perustettavaa metsätaimitarhaa varten. Lisäksi luettiin kunnanhallituksen asiaa koskeva kirjelmä. Asiasta käytiin perusteellinen ja sitä monelta puolelta valaiseva keskustelu. Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti, että seurakunta luovuttaa Metsähallitukselle perustettavaa taimitarhaa varten metsämaata Saivolammin niittypalstasta pyydetyn n. 20 ha alueen sillä ehdolla, että Metsähallitus luovuttaa tilusvaihdon kautta seurakunnalle vastaavan arvoisen alueen." Tämän jälkeen metsähallinnon Ala-Kittilän hoitoalue laati asiakirjat, joissa määriteltiin tarkoin vaihdon kohteena olevat alueet ja arvioitiin niiden täsmälliset arvot. Seurakunta hankki niistä asiantuntijoiltansa lausunnot, jotka saatettiin kirkkohallintokunnan ja kirkkovaltuuston käsiteltäväksi. Kittilän seurakunnan kirkkohallintokunta ja kirkkovaltuusto kokoontuivat 10.2.1964 tekemään lopullisen päätöksen tilusvaihdon suorittamisesta. Ennen valtuuston kokousta kirkkohallintokunta piti kokouksensa, jossa se pöytäkirjan 3 :n kohdalla päätti esittää kirkkovaltuustolle, että se päät-

11 täisi suorittaa valtion kanssa aluevaihdon Saivolammin palstan osan ja metsähallinnon Alakittilän hoitoalueeseen kuuluvan Foudilan virkatalon kotipalstan osan välillä sanotun hoitoalueen esityksen mukaisesti. Kirkkovaltuuston kokouksen 10.2.1964 pöytäkirjan 4 :ään on merkitty seuraavaa: "Kirkkovaltuustolle esiteltiin Nordbergin virkatalon Saivolammin niittypalstan osaa ja metsähallinnon Ala-Kittilän hoitoalueeseen kuuluvan Foudilan virkatalon kotipalstan osaa koskeva aluevaihtotarjous. Sanotun hoitoalueen esityksen mukaisesti seurakunta luovuttaisi Saivolammin palstasta 36,19 ha suuruisen osan, jonka puuston arvoksi oli hinnoiteltu 5 446,60 mk ja maapohjan 2 497,51 mk eli yhteensä 7 944,11 mk. Hoitoalue luovuttaisi tilalle Foudilan kotipalstasta 30,32 ha suuruisen alueen, jonka puuston arvoksi oli hinnoiteltu 7 531,46 mk ja maapohjan 433,20 mk eli yhteensä 7 964,66 mk. Kirkkohallintokunta oli asian tutkinut ja hankkinut siitä asiantuntevien arviomiesten lausunnot ja katsonut, että aluevaihto metsähallinnon esityksen mukaisesti on seurakunnalle edullinen ja esitti vaihtoa hyväksyttäväksi. Koska aluevaihto rahallisestikin on hankittujen arviolausuntojen mukaan seurakunnalle selvästi edullinen ja koska seurakunnan luovuttama alue tarvitaan perustettavaa taimitarhaa varten, joka lisää tuntuvasti työmahdollisuuksia ja samalla veroäyrejä paikkakunnalle, päätti kirkkovaltuusto yksimielisesti luovuttaa metsähallitukselle perustettavaa taimitarhaa varten Savolammin palstasta n. 36,19 ha suuruisen osan Foudilan virkatalon kotipalstasta saatavaa n. 30,32 ha suuruista osaa vastaan metsähallinnon Ala-Kittilän hoitoalueen esityksen mukaisesti." Maatalousministeriö oikeutti 23.4.1964 metsähallituksen tekemään Kittilän seurakunnan kanssa aluevaihtosopimuksen. Metsähallituksen Keski-Lapin alueelle suunniteltu taimitarha rakennettiin Kittilän Pakattiin. Taimitarha tarjosi työtä kesäisin useille sadoille työntekijöille ja verotuloja myös Kittilän seurakunnalle. Kittilän kunnan elinkeinoelämän kehittämisellä ja työllisyyden hoitamisella oli vaikutusta myös Kittilän seurakunnan talouteen. Esimerkiksi seurakunnan verotulot lisääntyivät 1970-luvun alussa jonain vuonna yli 40 prosenttia vuodessa. Kiista oppikoulusta Kittilän seurakunnan kirkkoherran kanssa Toinen merkittävä kiista kirkkoherra Pentti Raunion kanssa syntyi syksyllä 1964. Tuolloin oli esillä oppikoulunkäyntimahdollisuuksien luominen syrjäseutujen lapsille perustamalla kunnallinen keskikoulu. Laadin selvityksen oppikoulunkäyntimahdollisuuksista Kittilässä. Selvitys osoitti, että puolet ikäluokasta, jotka olivat pääasiassa kaukaisemmista kylistä, oli jäänyt oppikoulun ulkopuolelle. Näin, että ainoa mahdollisuus, jolla voitaisiin antaa kaikille lapsille oppikoulunkäytymahdollisuus, olisi kunnallisen keskikoulun perustaminen Kittilän yhteislyseon rinnalle. Esittelin eräässä tilaisuudessa selvitykseni tuloksia ja sen perusteella tekemiäni johtopäätöksiä. Esitystäni arvioi ensimmäiseksi Kittilän seurakunnan kirkkoherra Pentti Raunio. Hän katsoi, että Kittilän yhteislyseo pystyisi tyydyttämään paikkakuntamme sivistystarpeet, eikä missään

12 tapauksessa ollut tarvetta kunnallisen keskikoulun perustamiseen. Hänen mukaansa mahdolliset epäkohdat voitaisiin poistaa kunnan myöntämillä oppilaiden kuljetus- ja majoitusavustuksilla. Mielestäni kirkkoherra Pentti Raunio esitti virheellisiä ja äärettömän epäoikeudenmukaisia kannanottoja. Olin pahoillani, että seurakunnan kirkkoherra ensimmäisenä vastustaisi oppikoulun käyntimahdollisuuden luomista syrjäisten seutujen ja vähävaraisten vanhempien lapsille. Koska olin sitoutunut voimakkaasti uudistuksen toteuttamiseen, siitä luopuminen ei voinut tulla kysymykseen, vastusti sitä sitten kuka tahansa. Ajamani koulu-uudistus toteutui varsin pian, ja se pani liikkeelle koko valtakunnassamme pysähdyksissä olleen koulujärjestelmän uudistamisen ja toteuttaminen. (Aarne Nikka: Suomen pohjoisimman oppikoulun vaiheita Kittilän yhteiskoulusta peruskouluun Kustannusosakeyhtiö Pietarinkirja 2006) Eino Nikkisen kiemurainen valinta suntion toimeen Avoinna olleeseen Kittilän seurakunnan suntio-vahtimestari-talonmiehen toimeen jätettiin 54 hakemusta. Kirkkohallintokunnan kokoukseen 7.9.1968 osallistuivat puheenjohtaja Matti Kariniemi ja varsinainen jäsen Martti Holopainen sekä varajäsenet Aatu Pudas ja Eero Holopainen. Kirkkohallintokunta päätti esittää kirkkoneuvostolle, että suntion virkaan valittaisiin seuraavista hakijoista: I Aarne Johannes (Jussi) Kenttälä, II Eino Nikkinen, III Koski Violi Pyykkönen ja IV Lauri Ristimella. Kirkkoneuvoston kokoukseen 9.9.1968 osallistuivat A.E. Kouri, Betty Niva, Hilda Järvinen, Arvo Välitalo, Elli Kolosalmi, Kaarina Välitalo, Pentti Rönkkönen ja Martti Kuntsi. Puheenjohtajana ja sihteerinä toimi kirkkoherra Pentti Raunio. Kokouksen pöytäkirjan 3 :n kohdalle merkittiin pöytäkirjaan seuraavaa: Kirkkohallintokunta oli jättänyt kirkkoneuvostolle lausunnon antamista varten hakemukset suntiovahtimestari-talonmiehen virkaan, joita oli saapunut kaikkiaan 54. Kirkkoneuvosto kävi tarkoin lävitse kaikki hakemukset ja päätti yksimielisesti antaa seuraavan lausunnon. Kirkkoneuvosto katsoo, että valintaa ei olisi periaatteellisesti suoritettava vain paikkakuntalaisten joukosta, vaan olisi pidettävä silmällä ennen kaikkea sopivuutta tehtävään ja erityisesti sopivuutta suntion tehtävään huomioon ottaen sen, että vaimo tulee toimimaan seurakunnan näkyvällä paikalla. Edellä sanotun perusteella kirkkoneuvosto asettaa ehdottomasti etusijalle muista hakijoista Aaro Kemppaisen Sodankylästä ja Eino Nikkisen Kittilästä. Kirkkohallintokunnan kokoukseen 12.9.1968 osallistuivat kirkkohallintokunnan jäsenet Matti Kariniemi puheenjohtajana sekä Martti Holopainen ja Toivo Puljula. Läsnä oli myös kirkkoherra Pentti Raunio. Kirkkohallintokunnan kokouksen pöytäkirjan 7 :n kohdalla merkittiin pöytäkirjaan seuraavaa: Kirkkohallintokunta oli kokouksessaan 7.9.1968 käynyt lävitse seurakunnan suntio-vahtimestaritalonmiehen toimea määräaikaan mennessä jätetyt 54 hakemusta ja hankkinut niistä kirkkoneuvoston lausunnon.

13 Kirkkohallintokunta tutustui kirkkoneuvoston lausuntoon ja perehtyi vielä uudelleen hakupapereihin. Asiasta käydyn keskustelun jälkeen toimitettiin vaali suljetuin lipuin. Todettiin, että kirkkohallintokunnan kolmen jäsenen äänet olivat jakaantuneet seuraavasti: Aaro Kemppainen Sodankylästä kaksi ääntä ja Eino Nikkinen Kittilästä yksi ääni. Aaro Kemppainen oli täten tullut valituksi Kittilän seurakunnan suntio-vahtimestari-talonmiehen toimeen. Nähtävästi Eino Nikkisen valinnan vastustajat olivat vaikutusvaltaisia seurakunnan luottamushenkilöitä ja/tai viranhaltijoita. Kaiken esiin tulleen perusteella pitäisin varmana, että myös seurakunnan kirkkoherra Pentti Raunio kuului Eino Nikkisen vastustajiin ja että taloudenhoitaja Kerttu Silfvast oli samaa mieltä kirkkoherra Raunion kanssa. Kirkkohallintokunnan toimittama suntio-vahtimestari-talonmiehen vaali herätti Kittilän seurakunnassa suurta tyytymättömyyttä ja jonkinlaista liikehdintää. Erinäisten prosessien jälkeen toimeen valittu kieltäytyi suntio-vahtimestarin toimesta. Kirkkohallintokunta toimitti uuden vaalin 28.4.1969. Kokoukseen osallistuivat Matti Kariniemi, Toivo Puljula ja varajäsen Eero Holopainen sekä kirkkoherra Pentti Rautio. Suljetuin lipuin toimitetussa vaalissa annettiin Eino Nikkiselle kolme ääntä. Pöytäkirjaan merkittiin: Todettiin, että Eino Nikkinen oli tullut valituksi ja päätettiin kutsua hänet kyseiseen toimeen, mikäli hän suostuu, ja myönteisessä tapauksessa neuvotellaan hänen kanssaan jatkotoimenpiteistä. Eino Nikkinen perehtyi huolella ennen kaikkea suntion tehtäviin, mutta myös laajemmin kirkon tehtäviin. Hän hankki tuomiokapitulilta luvan saarnaamiseen kirkossa. Luvan saaminen edellytti tutkinnon suorittamista ja saarnanäytettä. Mielestäni Eino Nikkinen oli työssään sekä taitava että esimerkillinen. Eino Nikkisen valintaprosessi oli siinä määrin eriskummallinen, että jouduin pohtimaan, kuinka seurakunta voi syrjiä oman seurakunnan jäseniä valitessaan työntekijöitään, ja peruste täytyi olla syrjinnälle. Asiaan saataneen selvyys vuosien kuluessa, ajattelin. Vakuutusyhtiö taivutteli Kittilän kuntaa kyseenalaisin keinoin Kittilän kunnan lakisääteiset tapaturmavakuutukset sekä kiinteistöjen palovakuutukset olivat 1960- luvun alussa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Sammossa. Kiinteistöjä koskevat vakuutussopimukset olivat voimassa viisi vuotta. Toimitusjohtaja Eero Kähkölä teki pyynnöstäni tarjouksen eräiden Kittilän kunnan omistamien kiinteistöjen vakuuttamisesta Luoteis-Lapin Vakuutusyhdistyksessä. Hänen laskelmansa osoittivat, että Vakuutusyhdistyksen yksivuotisten vakuutusten taksojen mukaan Kittilän kunta oli maksanut ylihintaa lähes neljänneksen vakuutusmaksujen määrästä. Kittilän kunta oli ottanut muutamia pienehköjä lainoja Vakuutusyhtiö Sammolta. Yhtiö oli perinyt kunnalle antamistaan lainoista vuonna 1963 korkoa ja indeksikorotusta 19 %. Paikallisten rahalaitosten lainojen korko oli ollut vastaavana aikana 7, 5 %. Kittilän kunta lähetti vakuutusyhtiölle 15.10.1963 kirjeen, jossa todettiin, että yhtiö oli perinyt kunnaltamme ylikorkeita vakuutusmaksuja. Kunta pyysi, että vakuutusyhtiö alentaisi kunnan kiinteistöjen vakuutusmaksut paikallisen vakuutusyhdistyksen yksivuotisten vakuutusten taksojen mukaisiksi, ja vakuutusmaksuja alennettaisiin 23 %:lla.

14 Yhtiö ilmoitti kirjeellään 5.11.1963, että aikanaan käytyjen palovakuutusmaksuja koskevien neuvottelujen perusteella yhtiö oli alentanut kunnan palovakuutusmaksuja 1.1.1962 lukien vuoden 1961 tasosta keskimäärin 30 prosentilla, jos vakuutukset merkitään viiden vuoden vakuutuksina vuosimaksulla. Tämän perusteella yhtiö ilmoitti, ettei sillä ole mitään syytä muuttaa silloin tehtyjen viisi-vuotissopimuksia. Edelleen yhtiö totesi, että palovakuutusmaksut olivat huomattavasti yhtiön tariffinmukaisia maksuja alhaisemmat. Niitä ei myöskään missään tapauksessa voida pitää korkeina, sillä vakuutuskohteina ovat pääasiallisesti suuret ja varsin huomattavia omaisuusarvoja käsittävät puiset koulu- ym. rakennukset. Yhtiö kuitenkin ilmoitti tarkistaneensa Kittilän kunnan palovakuutusmaksuja, ja oli päättänyt niitä vielä jonkin verran alentaa seuraavista eräpäivistä lukien. Alennuksen suuruus tulisi olemaan 6 ¼ promillea eli 0,006 prosenttia voimassa olleista maksuista. Tämän jälkeen kunta katsoi, ettei sillä ollut perusteita jatkaa kirjeenvaihtoa asiasta. Kunta ryhtyi välittömästi toimenpiteisiin Vakuutusyhtiö Sammossa olevien vakuutusten irtisanomiseksi ensimmäisenä eräpäivänä. Ensimmäisenä toimenpiteenä sanottiin irti lakisääteiset tapaturmavakuutukset. Irtisanomisaika oli kuusi kuukautta ennen kalenterivuoden käsittävän vakuutuskauden päättymistä, eli viimeistään 30.6. Lakisääteisten tapaturmavakuutusmaksujen maksuperusteet olivat sosiaaliministeriön vahvistamat. Tapaturmavakuutukset siirrettiin Vakuutusosakeyhtiö Pohjolaan. Kesäkuun 1964 lopulla tuli luokseni Vakuutusyhtiö Sammon edustajana erittäin hyvin pukeutuneena Kauko Pihlava niminen henkilö. Hän esitti, että Kittilän kunta pitäisi edelleenkin asiakassuhteensa hänen edustamassaan yhtiössä, ja että kunta peruuttaisi lakimääräisten tapaturmavakuutusten siirron. Totesin, että kunta oli vaatinut palovakuutusmaksuja alennettavaksi 23 %:lla ja vakuutusyhtiö oli hylännyt tosiasiallisesti kunnan vaatimuksen. Sitä merkitsi yhtiön tarjoama 0,006 prosentin alennus vakuutusmaksuihin. Katsoin, ettei ole edellytyksiä jatkaa keskusteluja asiasta ja ilmoitin vielä, että Kittilän kunta tulee siirtämään kaikki kiinteistöjensä palovakuutukset toiseen yhtiöön sitä mukaa kuin sopimuskausi päättyy Vakuutusyhtiö Sammossa. Yhtiön edustaja ilmoitti yöpyvänsä Hotelli Pallastunturissa. Hän palasi yllättäen seuraavana päivänä Kittilän kunnanvirastoon ja esitteli minulle valmiiksi laatimaansa kirjelmän. Se sisälsi Kittilän kunnan lakisääteisten tapaturmavakuutusten irtisanomista koskevan peruutuksen. Hän pyysi, että allekirjoittaisin kirjelmän kunnan puolesta ja ilmoitti, että Vakuutusyhtiö Sampo maksaa vuosittain vaimoni pankkitilille sen summan rahaa, jolla Kittilän kunta on vaatinut alennettavaksi Kittilän kunnan vakuutusmaksuja. Yllätyin esityksestä. Sanoin katsovani, että kysymyksessä oli lahjusten tarjoaminen virkamiehelle ja että se oli vakava rikos. Käskin vieraan poistumaan välittömästi työhuoneestani ja kunnanvirastosta. Postipankin Rovaniemen konttorin johtaja kiinnitti usein lainaneuvottelujen yhteydessä huomiota siihen, että lainan saannin kannalta olisi eduksi, että kunnan vakuutukset olisivat Vakuutusosakeyhtiö Sammossa. Milloinkaan hän ei kuitenkaan ilmoittanut, että se olisi lainan saamisen ehtona. Tapasin Postipankin pääjohtaja Heikki Tuomisen eri yhteyksissä. Hän vieraili ministerinä olleessaan Kittilässä Reidar Särestöniemen luona.

15 Tiedustelin ministeri Heikki Tuomiselta, edistäisikö kunnan lainansaantia Postipankista, jos kunta siirtäisi vakuutuksensa Sampo-yhtiöön. Tuominen ilmoitti, että Kittilän kunta tulee saamaan Postipankilta luottoa riippumatta siitä, missä vakuutusyhtiössä se vakuuttaa työntekijänsä ja omaisuutensa. Postipankin Rovaniemen konttorin johtaja ei kuitenkaan luopunut pyrkimyksistään saada Kittilän kuntaa siirtämään vakuutuskantansa Vakuutusyhtiö Sampoon. Menin hänen pyynnöstään tiettynä aikana neuvottelemaan hänen luokseen Rovaniemellä. Siellä oli paikalla myös pääjohtaja Kauko Pihlava. Tervehtiessäni häntä, totesin, että olimme kai tavanneet aiemmin vuosia sitten ja että sen jälkeen maailma on muuttunut. Keskustelimme aluksi niitä, näitä, kunnes pankinjohtaja kehotti meitä aloittamaan keskustelut itse asiasta, Kittilän kunnan vakuutusten siirtämisestä Vakuutusyhtiö Sampoon. Naurahdin, että voimme tietystä keskustella siitä ja odotan keskustelumme pohjaksi ehdotuksia vakuutusyhtiöltä. Ehdotuksia ei tullut. 1980-luvun alussa ryhdyttiin Sodankylään suunnittelemaan ja rakentamaan ammattikoulua. Kuntien välisissä neuvotteluissa sovittiin, että perustettava kuntainliitto ei jätä rakennustöiden rahoituksen järjestämistä osakaskuntien niskoille, vaan hankkii valtionavustusten lisäksi tarvittavan rahoituksen paikallispankeilta, Postipankilta ja vakuutusyhtiöiltä. Rakennustöiden alkaessa ilmeni, ettei kuntainliito ollut ehtinyt vielä päättää, mistä yhtiöistä otetaan rakennusaikaiset vakuutukset. Kuntainliiton liittohallituksen puheenjohtaja Kauno Laine, joka oli Pohjola-yhtiön miehiä, oli päättänyt, että kyseiset vakuutukset otetaan Vakuutusyhtiö Pohjolasta siksi kunnes liittohallitus toisin päättää. Asia tuli esille liittohallituksessa. Liittohallitukseen kuului Kittilästä minun lisäkseni Eero Huilaja Kaukosesta. Matkallamme kokoukseen keskustelimme kokouksessa esille tulevista asioista. Kerroin Huilajalle, että Postipankin Rovaniemen konttori saattoi vihjailla, että lainan saantia Postipankista edistäisi, jos kuntainliitto ottaisi tarpeelliset vakuutukset Vakuutusyhtiö Sammosta. Kerroin hänelle, kuinka Kittilän kunnan ja Sampo-yhtiön yhteistyö oli katkennut 1960-luvun puolivälissä ja kuinka Postipankin Rovaniemen konttori oli turhaan pyrkinyt palauttamaan Kittilän kunnan ja Sammon yhteistyötä. Edelleen totesin, että koska kuntainliitolla ei näytä olevan tarvetta ottaa lainaa vakuutusyhtiöiltä, niin kuntainliiton kannalta olisi yhdentekevää, missä vakuutusyhtiössä kuntainliiton rakennusaikaiset vakuutukset olisivat. Niin ikään kerroin, että haluaisin testata Postipankin Rovaniemen konttorin reaktiota asiaan, ja että nyt olisi siihen erinomainen tilaisuus. Tulisin liittohallituksen kokouksessa kannattamaan rakennusaikaisten vakuutusten ottamista Vakuutusyhtiö Pohjolasta. Eero Huilaja piti esitystäni hyvänä ja ilmoitti kannattavansa sitä. Liittohallituksen kokouksessa oli esillä ehdotus kuntainliiton vakuutusten ottamisesta Vakuutusyhtiö Sammosta. Käyttämässäni puheenvuorossa totesin, että koska kuntainliitto ei ota lainaa vakuutusyhtiöiltä, niin kuntainliiton kannalta on yhdentekevää, missä olivat kuntainliiton rakennusaikaiset vakuutukset. Koska urakkasopimuksia tehtäessä oli otettu väliaikaisesti vakuutukset Vakuutusyhtiö Pohjolasta, pidetään vakuutukset siellä koko rakennustyön ajan. Vielä totesin, että Postipankki on veronmaksajien pankki, eikä pankki ei voisi lainaa myöntäessään määrätä, mistä vakuutusyhtiöstä kunta tai kuntainliitto ottaa vakuutuksensa. Eero Huilaja kannatti esitystäni. Samoin eräät muutkin hallituksen jäsenet kannattivat esitystäni, joka lopulta tuli yksimielisesti liittohallituksen päätökseksi. Seuraavan päivänä Postipankin Rovaniemen konttorin johtaja soitti minulle ja tiedusteli: Oliko puhelimessa kunnanjohtaja Kikka. Tunsin soittajan ja sanoin: Täällä on Aarne Nikka. Hyvää päivää Teidän ylhäisyytenne.. Pankinjohtaja keljuili minulle eri tavoin. Sanoin; Minäkin osaisin sinulle v-lla, mutta en voi sitä tehdä. Olen Kittilän kunnanjohtaja ja Kittilän kunta tarvitsee

16 Postipankkia. Minun on tultava toimeen myös Postipankin Rovaniemen konttorin johtajan kanssa. Tiedän, miksi Kittilän kunnan ja Vakuutusyhtiö Sammon välinen yhteistyö aikanaan katkesi, mutta en tiedä, millaiset kytkökset sinulla on kyseiseen yhtiöön. Tämän jälkeen pankinjohtaja pyysi, että kun tulen käymään Rovaniemellä, kävisin hänen luonaan keskustelemassa asiat selviksi. Muutaman päivän kuluttua poikkesin Rovaniemen Postipankissa tapaamassa pankinjohtajaa. Kerroin hänelle syyt, joiden vuoksi Kittilän kunta oli katkaissut asiakassuhteensa Sampo-yhtiöön ja totesin, että täällä tapaamani yhtiön pääjohtaja Pihlava ei ollut unohtanut edellistä tapaamistamme Kittilässä, vaikka siitä oli kulunut aikaa runsaasti. Totesimme, että keskinäiset välimme olivat kunnossa. Postipankki jatkoi Kittilän kunnan rakennushankkeiden lainoitusta. Kunta jatkoi yhteistyötään Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa. Kevään 2005 suurtulvan jälkiselvittelyissä oli Kittilän kunnassa ilahduttu kun oli havaittu, että kunta oli vuosikymmeniä aikaisemmin vakuuttanut kiinteistöjään myös tulvan varalta. Vakuutusyhtiö Pohjola maksoi kunnalle korvauksia tulvavahingoista. Kittilän kihlakunnan henkikirjoittajan erityiskohtelu Kittilän kihlakunta sai uuden henkikirjoittajan Kittilän kihlakunnan henkikirjoittaja kuului niihin Kittilässä toimineisiin valtion viranomaisiin, jotka eivät Lapin sodan jälkeen palanneet Kittilään, vaan jäivät paluumatkallaan Rovaniemelle. Vasta varatuomari Torsti Patakankaan tultua vuonna 1967 nimitetyksi Kittilän kihlakunnan henkikirjoittajan virkaan, hän ryhtyi selvittämään mahdollisuuksia siirtyä toimistoineen asumaan henkikirjoittajan varsinaiselle sijaintipaikkakunnalle Kittilän kuntaan tai muualle kihlakunnan alueelle. Varatuomari Patakangas teki tutustumismatkan toimialueensa kuntiin. Hän kävi luonani Kittilän kunnanvirastossa. Esittelin hänelle Kittilän kunnan elinkeinoelämän erinomaisia kehittymismahdollisuuksia. Arvioin, että paikkakunnalta olisi myös lakimiehelle työtä yllin kyllin. Vakuutin, ettei Kittilän veroista paikkaa ole muualla kihlakunnan alueella. Torsti Patakangas kertoi, että hän voisi valita Kittilän kunnan asuinpaikakseen, mikäli kunta järjestäisi hänelle uuden ja tilavan asunnon, ja että asunnosta perittävän vuokran tulisi olla erittäin kohtuullinen, noin puolet käyvästä vuokrasta. Hän kertoi, että asunnon tulisi olla niin suuri, että hän voisi sijoittaa siihen myös toimistonsa. Käsitin, että se oli ehto Kittilän kihlakunnan rekisteritoimiston palaamiselle Kittilään. Kerroin Patakankaalle kunnassa vireillä olevista kerrostalohankkeista, muun muassa Asuntosäätiö Kittilän vuokratalon rakentamisesta. Sain Patakankaan henkilöstä erittäin myönteisen vaikutelman. Mutta tunsin erittäin suurta vastenmielisyyttä hänen esittämiään toiveita kohtaan. Ymmärsin, että kysymyksessä oli oikeudettoman edun, lahjuksen, vaatiminen ja antaminen. Virkamiehenä lahjuksen vaatiminen ja antaminen oli vakava rikos sekä vaatijalle että antajalle.

17 Muistin, että olin ajanut Vakuutusosakeyhtiö Sammon edustajan ulos hänen tarjottuaan minulle lahjuksen vuonna 1965. Samanlaisia tuntemuksia minulla oli myös nuorta valtion juristivirkamiestä kohtaan, joka vaati köyhältä kunnalta itselleen tiettyjä etuja tullakseen hoitamaan virkaansa Kittilään. Lupasin Torsti Patakankaalle selvittää, voisiko Kittilän kunnanhallitus järjestää hänelle asunnon rakenteille tulevasta Asuntosäätiö Kittilästä, ja että häneltä perittävä vastike olisi 50 prosenttia vahvistetusta vastavastikkeen määrästä, ja että hän voisi hoitaa rekisteritoimistoa asunnossaan. Asiasta keskusteltiin kunnanhallituksessa epävirallisesti. Päätöstä puoleen tai toiseen ei tehty. Asuntosäätiö Kittilän hallitus, jona toimi Kittilän kunnanhallitus, antoi kirjaamattoman suostumuksensa Patakankaan vaatimusten täyttämiselle. Katsottiin, että Kittilän kunnalle olisi imagoetua, mikäli Kittilän kihlakunnan rekisteritoimisto palaisi vihdoinkin evakkotaipaleelta Kittilään ja että tämän saavuttamiseksi kunnan oli pakko turvautua lainvastaiseen tekoon, lahjoman antamiseen valtion virkamiehelle. Vastuu asiasta jäi kunnanjohtajalle. Tästä alkaen kunnanhallituksen jäsenet, muun muassa Erkki Köngäs, ilmaisivat tukevansa kunnanjohtajan toimenpiteitä kunnan etujen ajamisessa ja kunnan kehittämisessä, mutta he edellyttivät, että kunnanjohtaja kantaa kaiken vastuun. Asuntosäätiö Kittilän kerrostalon valmistuttua Patakangas muutti asumaan asuntosäätiölle ja maksoi kuukausittain vuokraa puolet vahvistetusta vastikkeen määrästä. Asunto oli tilava. Patakangas vuokrasi siitä toimistotilat Kittilän kihlakunnan rekisteritoimistolle. Todennäköisesti Patakangas peri asuntonsa vuokran kokonaisuudessaan Suomen valtiolta. Näin Kittilän kihlakunnan rekisteritoimisto palasi evakkotaipaleeltaan varsinaiselle sijaintipaikkakunnalle Kittilän kuntaan. Toimistotilojen hankkiminen Kittilän rekisteritoimistolle Henkikirjoittaja Torsti Patakangas piti toimistoaan asunnossaan. Sittemmin hän sai apulaisen ja toimistotilat kävivät ahtaaksi. Patakangas kertoi neuvotelleensa henkikirjoittajan toimistotiloista lääninhallituksessa ja ilmoitti, että lääninhallitus tulee pyytämään Kittilän kuntaa järjestämään henkikirjoittajan toimistolle tilat siksi kunnes valtion virastotalon rakennushanke toteutetaan. Hän vielä kertoi voivansa järjestää toimistotilat rekisteritoimistolle, mikäli kunta ei haluaisi niitä järjestää. Kunnanhallitus antoi Lapin lääninhallitukselle Patakankaan toivomuksen mukaisen lausunnon, jossa kunta ilmoitti, ettei se kykene järjestämään henkikirjoittajan toimistolle toimitiloja. Pian sen jälkeen Patakangas esitteli tehdasvalmisteisen parakkirakennuksen piirustuksia ja ilmoitti, että kauppias Olavi Nikula oli hankkeessa mukana. Hankkeen toteuttaisi Kittilän Kupiikki Olavi Nikula KY. Suhtauduin myönteisesti hankkeekseen. Nikula oli peruskittiläläinen ja nautti paikkakunnallamme yleistä arvonantoa. Kittilän Kupiikki O. Nikula KY Olavi Nikulan allekirjoittamalla kirjeellä 5.5.1971 esitti Kittilän kunnanhallitukselle muun muassa seuraavaa: Kittilän kihlakunnan henkikirjoittajan ilmoituksen mukaan ovat henkikirjoittajan toimisto- ja arkistotilat käyneet varsin ahtaiksi eritoten sen jälkeen, kun henkikirjojen valmistamisessa on

18 siirrytty tietokonekäsittelyyn, jolloin uutta arkistoitavaa aineistoa kertyy vuosittain huomattavaksi aikaisempaa enemmän.-- - - - Kun kirkonkylässä ei tällä hetkellä ole saatavissa tarkoitukseen sopivaa huoneistoa, on päädytty siihen, että allekirjoittanut yhtiö hankkisi toimistotiloiksi ns. kupiikki-elementtitalon. Hankkeen edellytyksenä kuitenkin on, että rakennukselle saadaan vuokratuksi sopiva tontti. Kittilän kunnanhallitus päätti 24.5.1971 vuokrata tontin Kittilän Kupiikki O. Nikula KY:lle terveyskeskuksen puistoalueelta 165 kuutiometrin suuruisen elementtivalmisteisen talon rakentamista varten seuraavilla ehdoilla: Rakennuspaikka vuokrataan toistaiseksi kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Vuokramaksu 50 mk vuodessa.----vuokrakauden päätyttyä kunta ei lunasta rakennusta. --- Tämän jälkeen henkikirjoittaja Torsti Patakangas teki Kittilän kihlakunnan rekisteritoimiston puolesta Kittilän Kupiikki O. Nikula KY:n kanssa toimistotilojen vuokrasopimuksen ja alisti sen Lapin lääninhallituksen hyväksyttäväksi. Kihlakunnanviraston toimistotilatarve lisääntyi edelleen. Kittilän Kupiikki KY:n puolesta allekirjoittamallaan hakemuksella Torsti Patakangas anoi 9.6.1975 Kittilän rakennuslautakunnalta rakennuslupaa toimistorakennuksen laajentamiseen 30 neliömetrillä. Tuossa vaiheessa varatuomari Torsti Patakangas oli hankkinut merkittävän taustavaikuttajan aseman myös Kittilän seurakunnassa. Kirkkohallintokunnan jäseninä olivat muun muassa Elsa Riekkola ja Olavi Nikula, jotka olivat puolueensa johtohenkilöitä Kittilässä. Patakangas koki asemansa niin vahvaksi, ettei hänen tarvinnut pyytää kunnanhallitukselta lupaa toimistorakennuksen laajentamiseen. Rakennuslupa myönnettiin ilman kunnanhallituksen kuulemista. Kittilän kunta hankki sivutoimiluvan henkikirjoittajalle Lailla yleisestä oikeusaputoiminnasta 2.2.1973/88 säädetään, että kunnan on harjoitettava yleistä oikeusaputoimintaa, jolla tarkoitetaan kunnan toimesta tapahtuvan tarpeellisen oikeusavun antamista henkilöille, jotka huomioon ottaen heidän tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat eivät vaikeuksitta kykene itse hankkimaan asiantuntevaa apua oikeudellisissa asioissa. Oikeusministeriö voi erityisestä syystä antaa kunnalle luvan järjestää yleisen oikeusavun siten, että oikeusapua antaa kunnan toimeksiannosta asianajaja. Jos kunnassa ei ole yleistä oikeusavustajaa, kunnassa on oltava viranomainen, joka päättää oikeusavun antamisesta. Kittilän kunta sai vuonna 1974 oikeusministeriötä luvan kunnallisen oikeusavustajan viran perustamiseen. Oikeusministeriö vahvisti 8.2.1974 Kittilän kunnan oikeusapulautakunnan ohjesäännön. Oikeusavustajan virka oli useita kertoja haettavana, mutta syystä tai toisesta virkaa ei saatu täytettyä. Valtiontalouden vaikeuksien vuoksi säädettiin vuona 1976 laki, jolla kiellettiin täyttämästä vuoden 1977 alussa täyttämättä olevia oikeusavustajan virkoja. Kittilän kunta halusi turvata mahdollisuuden täyttää oikeusavustajan virka vakinaisesti vuoden 1977 aikana. Pyysin Kittilän kihlakunnan henkikirjoittajaa Torsti Patakangasta hoitamaan Kittilän kunnan oikeusavustajan virkaa niin, että

19 oikeusavustaja olisi virassa sekä 31.12.1976 että 1.1.1977, koska muutoin virkaa ei voida valtion säästötoimenpiteiden johdosta toistaiseksi täyttää. Patakangas suostui esitykseeni. Tämän jälkeen kunnanhallitus nimesi varatuomari Torsti Patakankaan hoitamaan Kittilän oikeusavustajan virkaa oman toimensa ohella 20.12.1976-15.1.1977. Lapin lääninhallitus antoi Patakankaalle sivutoimiluvan. Tämän jälkeen Patakangas sai hoitaa asianajotoimintaansa vapaasti oman toimensa ohella. Kittilän oikeusaputoimiston toiminta käynnistyi 20.12.1976. Vuoden loppuun mennessä Patakangas hoiti neljä suullista neuvottelua ja esiintyi kerran kihlakunnanoikeudessa avustajana törkeätä pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Oikeusaputoimesta aiheutui kustannuksia 2.159,54 markkaa, josta valtion osuus oli 2.052,00 markkaa. Oikeusministeri Tuure Salo hyväksyi Kittilän kunnan järjestelyn oikeusaputoiminnan käynnistämisestä ja hyväksyi valtionavustushakemuksen. Oli erittäin todennäköistä, että sivutoimesta muodostuisi hänelle päätoimi laki- ja liikemiehenä. Kittilän kunnallisena päätoimisena oikeusavustajana toimi varatuomari Anu Hämäläinen ajalla 21.11.1977 30.6.1979, josta ajasta hän oli virkavapaalla 1.5.79 30.6.1979. Oikeusaputoimisto sijoitettiin Hakatalon kerhohuoneeseen. Oikeusavustaja Anu Hämäläinen joutui ristiriitoihin kunnan tilintarkastajien kanssa. Oikeusavustaja kieltäytyi luovuttamasta kassaansa tilintarkastajien tarkastettavaksi. En tiedä, mikä merkitys tällä kärhämällä oli Hämäläisen hakeutumiseen muualle ja missä määrin Patakangas hääräsi taustalla. On mahdollista, että Patakangas koki, että olisi hänen etujen mukaista, ettei kunnassa olisi kunnallista oikeusavustajaa ja toimi tämän mukaisesti. Anu Hämäläisen jälkeen oikeusavustajan virkaan tuli 30.6.1979 tuomari Raili Ikäheimo- Rauvala. Hän oli virassaan ainoastaan muutamia kuukausia. Vielä uskoin, että Torsti Patakangas oli rehti, rehellinen ja lakia kunnioittava virkamies. En tiennyt hänen toimintatavoistaan Kittilän seurakunnan oikeudenkäyntiasiamiehenä kavallusasian hoitamisessa. En myöskään tiennyt, että hän oli harhauttanut Kittilän kuntaa ja Lapin lääninhallitusta henkikirjoittajan toimistotilojen vuokraamista koskevassa asiassa. Kittilän kunnanhallituksessa tehtiin päätökset suurella yksimielisyydellä. Kiistoja oli harvoin. Yksittäisen pieneen poliittiseen ryhmään kuuluvan poliitikon sooloiluihin kiinnitettiin vähän huomiota. Tuohon aikaan verotus perustui kotipaikkaoikeuteen. Se puolestaan määräytyi henkikirjoituksessa: Henkilö oli verovelvollinen siihen kuntaan, jossa hänellä oli kotipaikka 1.1. Kunta yritti huolehtia siitä, että ainakin kunnan vakinaisessa toimessa olevat henkilöt henkikirjoitetaan kuntaan vuoden alussa ja että he maksavat veronsa kuntaan. Henkikirjoittaja Patakangas noudatti tässäkin asiassa omaa linjaansa, joka ei ollut kunnan mielestä lainmukainen ja joka poikkesi täysin esimerkiksi Rovaniemen henkikirjoittaja Osmo Kurolan linjasta. Kurola halusi veronmaksajia Rovaniemelle, mutta Patakangas ei halunnut veronmaksajia Kittilään.

20 Kittilän kunta joutui tekemään vuosittain lukuisia valituksia kotipaikkaoikeuden määräämiseksi Kittilään. Tämä aiheutti runsaasti työtä kunnanhallitukselle ja kunnanasiamiehelle. Havaittiin, että Kittilän kunta oli tehnyt väärän valinnan henkikirjoittajan asunto- ja toimistotilojen järjestämisessä sekä kunnan oikeusaputoiminnan käynnistämisessä. Kuta ei olisi saanut antaa Patakankaalle minkäänlaisia oikeudettomia etuja sen johdosta, että hän teki esityksen Kittilän kihlakunnan rekisteritoimiston siirtämisestä Rovaniemeltä Kittilään. Oliko Torsti Patakangas Kittilän rekisteritoimiston vuokratilojen todellinen omistaja? Kittilän kunnan puistoalueelle kunnanhallituksen Kittilän Kupiikki O. Nikula KY:lle antamalla suostumuksella rakennetun kevytrakenteisen toimistorakennuksen omistusoikeus kävi epäselväksi. Kyseistä yhtiötä ei ollut rekisteröity. Lapin lääninhallitus kirjeellään 19.11.1985 1583 No 6986 1885 K Kit ilmoitti, että Kittilän kihlakunnan rekisteritoimiston nykyiset toimistotilat on vuokrattu Kittilän Kupiikki KY O. Nikula nimiseltä yhtiöltä 2.9.1971 päivätyllä vuokrasopimuksella, joka on hyväksytty lääninhallituksessa 12.10.1971. Kittilän piirin nimismies ilmoitti kirjeellään 10.12.1985 No B 1165, ettei täällä ole elinkeinoilmoitusta nimellä Kittilän Kupiikki O. Nikula KY. Kittilään rakennettiin valtion virastotalo 1980-luvun lopulla. Sen valmistuttua rekisteritoimisto siirtyi virastotaloon. Tämänkin jälkeen rekisteritoimiston käytössä olleilla tiloilla on tiettävästi ollut käyttöä. Kittilän kunta vuokrasi 9.2.2007 Kittilän Vanhustenkotiyhdistykselle 50 vuodeksi Toipula II -nimisestä tilasta 0,49 hehtaarin suuruisen alueen, joka on asemakaavassa kortteli 417. Tällä alueella sijaitsi myös kevytrakenteinen Kittilän Kupiikki KY O. Nikulan rakennus. Kunnanhallitus edellytti aikanaan antaessaan luvan O. Nikulan kommandiittiyhtiölle tilapäisen rakennuksen rakentamiseen, että rakennuksen omistaja siirtää kustannuksellaan rakennuksen kuuden kuukauden irtisanomisen jälkeen. Kittilän kunta ei tehnyt kirjallista maanvuokrasopimusta Kittilän Kupiikki O. Nikulan kanssa. Kittilän kunta oli 28.11.2006, 634, määrännyt, että rakennus on siirrettävä pois 31.5.2007 mennessä ja että Kittilän kunta ei lunasta rakennusta. Todennäköisesti rakennuksen omistajana oli kaiken aikaa ollut Torsti Patakangas, mutta kunnanhallitus ei saanut asiaa selvitetyksi. Kittilän seurakunta rikosten ja niiden selvittelyn näyttämönä