1 Pöytäkirja Avoimen yliopiston foorumin kokouksesta Aika: Keskiviikko 30.9.2009 klo 16 18 Paikka: Oulu, Ravintola Lasaretti 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen Avataan kokous ja todetaan läsnäolijat. Avoimen yliopiston foorumin puheenjohtaja Tapio Kosunen (HY) avasi kokouksen klo 16.00. Todettiin kokouksen osanottajat (liite 1). 2. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Todettiin, että riippuen kokouksen henkilövalintojen vaatimasta käsittelyajasta joidenkin listaan merkittyjen asioiden käsittely saatetaan joutua siirtämään seuraavaan kokoukseen. 3. Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen sihteeriksi valittiin suunnittelija Risto Rova (OY). Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. 4. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta Valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat myös ääntenlaskijoina. Valittiin Juha Pohjonen (OY) ja Jorma Rinta-Kanto (TY). 5. Ajankohtaista opetusministeriöstä Kuullaan ylitarkastaja Sanna Hirsivaaran (OPM) esitys. Keskustellaan ja merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. Todettiin, että kaikki avoimet yliopistot ovat vastanneet Sanna Hirsivaaran tekemään avoimen yliopiston opintotarjontaa koskevaan kyselyyn. Todettiin, että Avoimen yliopiston foorumin työvaliokunta keskustelee kyselyn tuloksista opetusministeriön edustajien kanssa kun koonti yliopistojen vastauksista on valmistunut. Näin varmistetaan, että avoimilla yliopistoilla ja opetusministeriössä on yhteinen näkemys tavoitteista ja keinoista, joilla avoimen yliopiston opintotarjontaa voidaan AKKUlinjausten ja KESU-tavoitteiden suunnassa monipuolistaa ja laajentaa. Sanna Hirsivaaran kyselyn perusteella opetusministeriössä mahdollisesti syntyvät jatkokysymykset ministeriö osoittaa suoraan asianomaiselle avoimelle yliopistolle.
2 Opetusministeriön ja Avoimen yliopiston foorumin hyvä, vastavuoroinen yhteistyö on tärkeä lähtökohta avoimen yliopiston opintojärjestelmän kehittämiselle ja kaikille kansalaisille suunnatun opintotarjonnan laajentamiselle. Ministeriön kanssa käytävää dialogia tiivistetään ja pohditaan yhdessä, miten edistämme parhaalla tavalla valtioneuvoston kehittämislinjauksia elinikäisen oppimisen ja avoimen yliopistoopetuksen osalta. 6. Avoimen yliopiston foorumin työvaliokunnan nimeäminen ajalle 30.9.2009 31.12.2011 Avoimen yliopiston foorumi on yhteistyöelin, jonka toimintaan osallistuvat kaikki avointa yliopisto-opetusta järjestävät yliopistot. Foorumi koordinoi ja osaltaan linjaa avoimien yliopistojen toimintaa (strategia 2009 2012 liitteenä 2 ja toimintasuunnitelma 2009 liitteenä 3) ja se on aktiivisessa vuorovaikutuksessa opetusministeriön ja aikuiskoulutuksen eri toimijoiden kanssa. Avoimen yliopiston foorumin tehtävänä on toimia aktiivisesti avoimien yliopistojen yhteistyön kehittämiseksi, edistää avointen yliopistojen yhteisten toimintaperiaatteiden luomista ja toteuttamista, lisätä avoimen yliopiston ja sen toiminnan tunnettuutta, tukea yliopistojen yhteiskunnallista ja alueellista tehtävää ja kehittää kansainvälistä yhteistyötä. Avoimen yliopiston foorumilla on puheenjohtaja, työvaliokunta, pysyviä ja määräaikaisia alatyöryhmiä ja yhteinen pääsihteeri Yliopistojen aikuiskoulutusverkoston kanssa. 22.11.2006 Avoimen yliopiston foorumin kokous käytti työvaliokunnan valintaperusteina seuraavia kriteereitä: Edustuksellisuus (yksi/moniala, alue, koko, koulutusala), kontaktit ja liittymät, käsiteltäviksi tulossa olevat asiat. Samassa kokouksessa kirjattiin muistioon, että työvaliokunnan jäsenten lukumäärälle ei aseteta rajoitusta ja pyritään siihen, että työvaliokunnan toiminta olisi mahdollisimman joustavaa ja mahdollisuus vaihtuvuuteen taataan. Jäseniä valittaessa kaikki foorumin jäsenet ovat tasa-arvoisesti mukana. Foorumin jäsenet voivat ilmoittaa etukäteen halukkuudestaan työvaliokunnan jäseneksi. Työvaliokunnan työskentelyyn ovat osallistuneet Tapio Kosunen, HY; Leena Leskinen, KY; Satu Helin, JY; Juha Pohjonen, OY; Mervi Varja TY ja Leena Ylä-Anttila, HSE sekä pääsihteeri Kirsi-Marja Varjokorpi. Sihteerin tehtäviä on keväällä 2009 lähtien hoitanut Outi Tommila, HY. Lisäksi Aikuiskoulutusverkoston ja Avoimen yliopiston foorumin pääsihteeri (Hanna-Riikka Myllymäki, Kirsi-Marja Varjokorpi) on ollut mukana työvaliokunnan työskentelyssä. Leena Ylä-Anttila on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä uutta työvaliokuntaa valittaessa. Työvaliokuntaa valittaessa on pyrittävä varmistamaan, että Suomen avoimet yliopistot ovat siinä edustettuna riittävän monipuolisesti. Päätöstä tehdessä otetaan huomioon 1.1.2010 voimaan tulevat yliopistojen yhdistymiset ja allianssit (Itä-Suomen yliopisto, Aalto-yliopisto, Uusi Turun yliopisto, Yliopistoallianssi).
3 Avoimen yliopiston foorumin kokous nimeää työvaliokuntaan kuusi (6) jäsentä siten, että poislukien puheenjohtaja heistä kukin vuorollaan toimii Foorumin kokousten sihteerinä. Lisäksi Avoimen yliopiston foorumin ja Yliopistojen aikuiskoulutusverkoston (UCEF) pääsihteeri osallistuu työvaliokunnan ja Foorumin kokouksiin osana työtehtäviään Foorumin edustajat keskustelevat työvaliokunnan kokoonpanosta ja kokous nimeää jäsenet ajalle 30.9.2009-31.12.2011. Työvaliokunnan jäseniksi nimettiin Satu Helin (JY), Tapio Kosunen (HY), Leena Leskinen (KY), Mervi Varja (TY), Juha Pohjonen (OY), Mari Karjalainen (SiBA), Ava Engström (Svenska Handelshögskolan) ja Eeva-Katri Ahola (HSE). 7. Avoimen yliopiston foorumin puheenjohtajan valinta ajalle 30.9.2009 31.12.2011 Leena Leskisen jätettyä tehtävän alkukeväästä 2009 silloinen varapuheenjohtaja Tapio Kosunen lupautui hoitamaan puheenjohtajuutta syyskokoukseen 30.9. Tapio Kosunen on ilmoittanut että työkiireidensä vuoksi hän ei ole käytettävissä valittaessa Avoimen yliopiston foorumin seuraavaa puheenjohtajaa. Kokouksessaan 22.11.2006 Avoimen yliopiston foorumi määritteli puheenjohtajalta toivottavia ominaisuuksia seuraavasti: Foorumin luottamus, tietämys, kokemus, monipuolisuus, edustuskelpoisuus, asioiden läpivientivoima, kontaktit, ajaa toimessaan tasapuolisesti kaikkien avoimien yliopistojen etuja. Lisäksi kokous totesi, että puheenjohtajan toimikausi on kolme vuotta. Kokous keskustelee asiasta ja nimeää Avoimen yliopiston foorumille puheenjohtajan ajalle 30.9.2009 31.12.2011. Avoimen yliopiston foorumin puheenjohtajaksi ajalle 30.9.2009 31.12.2011 nimettiin Satu Helin (JY). Todettiin, että Avoimen yliopiston foorumin seuraava puheenjohtaja on luontevaa valita työvaliokunnan jäsenten keskuudesta. 8. Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun kehittäminen, koordinointi ja ylläpidon rahoitus v. 2010 Projektikoordinaattori Minna Vänskä (HY) esittelee Avoinyliopisto.fi:n ohjausryhmän ehdotukset (pöytäkirja 21.9.09 kokouksesta lähetetty erikseen kokouksen osanottajille, liite 4) ja tiivistelmän avointen yliopistojen lausunnoista (liite 5, lähetetty erikseen osanottajille) ja Suomen kesäyliopistot ry:n lausunnosta koskien Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun vuotta 2010. Esittelyn jälkeen käsitellään kohdat 8.1 8.3. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. 8.1 Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun perusylläpidon rahoitus vuonna 2010
4 Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun ohjausryhmän ehdotuksen mukaisesti päätetään, että kaikki avoimet yliopistot osallistuvat Avoinyliopisto.fi:n perusylläpidon rahoitukseen vuonna 2010 jäsenmaksumallin mukaisesti. Jäsenmaksumalli on esitelty vaihtoehtona 1 esityksessä Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun ylläpito, kehittäminen ja rahoitus sekä sähköinen asiointi vuoden 2009 jälkeen luvussa 2.2, sivut 5-6 (liite 6). Yliopistot osallistuvat perusylläpidon rahoitukseen vuoden 2010 esitetyn jäsenmaksumalli 1 mukaisesti sillä poikkeuksella että Åbo Akademi, Svenska Handelshögskolan, Vaasan yliopisto, Teatterikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto ja Oulun yliopisto varmistavat kantansa Minna Vänskälle ja Tapio Kosuselle viimeistään perjantaina 9.10.2009. 8.2 Avoinyliopisto.fi:n koordinoija vuoden 2009 jälkeen Päätetään, että avoimen yliopiston foorumi selvittää loppuvuoden 2009 aikana koordinointitahon, joka ryhtyy koordinoimaan sekä Avoinyliopisto.fi verkkopalvelua että Atik-järjestelmää vuoden 2010 alusta alkaen. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. 8.3 Avoinyliopisto.fi:n kehittämislinja Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun ohjausryhmän ehdotuksen mukaisesti (pöytäkirja 21.9.09 kokouksesta liitteenä 3) päätetään, että kehittämislinjaksi valitaan esityksessä Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun ylläpito, kehittäminen ja rahoitus sekä sähköinen asiointi vuoden 2009 jälkeen kuvattu vaihtoehto D (luku 4, sivut 10 12). Vaihtoehto D estää päällekkäisten järjestelmien syntymisen (Atikin ja Avoinyliopisto.fi:n opetustietokannat), sillä Atik-hankkeessa rakennettava Opetustarjonta moduuli laajennetaan koko avoimen yliopisto-opetuksen kattavaksi uudeksi Avoinyliopisto.fi - palveluksi. Yliopistot, jotka eivät käytä Atik-järjestelmän opetustietokantaa ja muita sähköisten palveluiden moduuleja, rakentavat tiedonsiirtorajapinnan omista opintotietojärjestelmistään Atikin opetustarjonta-moduuliin tietojen julkaisemista varten. Hyväksyttiin muilta osin esityksen mukaisesti, mutta Tampereen ja Turun yliopistojen toivomuksesta tehdään lisäselvityksiä ennen päätöksentekoa. Em. yliopistojen osalta päätös on tiedossa viimeistään Avoimen yliopiston foorumin marraskuun 2009 kokouksessa. 9. Yliopistojen aikuiskoulutusverkoston uudelleenjärjestäytyminen ja yhteistyö Suomen yliopistojen yhdistyksen (UNIFI) kanssa Avoimen yliopiston foorumin työvaliokunta on kokoontunut kaksi kertaa yliopistojen aikuiskoulutusverkoston (UCEF) työvaliokunnan kanssa ja keskustellut yliopistollisen aikuiskoulutuksen yhteistoiminnan tarpeesta. Suomen yliopistojen yhdistykselle on lähetetty kirje, jossa kysytään yhdistyksen kiinnostusta ottaa yliopistollinen aikuiskoulutus UNIFIn alatyöryhmäksi. Kirjeessä todetaan, että mikäli UNIFIn näkemys on myönteinen, Avoimen yliopiston foorumi ja yliopistojen aikuiskoulutusverkosto
5 jatkavat asian valmistelua ja tekevät ehdotuksen toimintamalliksi. UNIFIn näkemys saataneen 2009 joulukuun alun kokouksessa. Avoimen yliopiston foorumin työvaliokunta on todennut näkemyksenään, että Elinikäisen oppimisen verkosto olisi ylin toimiva elin. AF:lla ja UCEF:illa molemmilla olisi omat työvaliokuntansa. Jos toimitaan UNIFI:n kanssa, elinikäisen oppimisen verkostoa edustaisi oma työvaliokunta, jossa esim. kolme jäsentä AF:sta ja 3 UCEF:ista. Valmistelussa puheenjohtajana voisi toimia joko AF:n tai UCEF:in puheenjohta/jäsen, tavoitteena vain koota yhdessä valmistellut asiat. Pääsihteeriä ei välttämättä tarvittaisi. Lausunnot pyydettäisi aina ko. työvaliokunnalta, jossa on molempien edustus. Avoimen yliopiston foorumin kokous valtuuttaa työvaliokunnan jatkamaan selvitystyötä, joka liittyy Yliopistojen aikuiskoulutusverkoston uudelleenjärjestäytymiseen ja yhteistyöhön Suomen yliopistojen yhdistyksen (UNIFI) kanssa. Ajanpuutteen vuoksi asiakohdan 9 käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 10. Lyhyt katsaus ajankohtaisiin asioihin Kuullaan puheenjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin. Merkitään tiedoksi. Ajanpuutteen vuoksi asiakohtaa 10 ei ehditty käsitellä. 11. Avoimen yliopiston foorumin työryhmien kuulumiset Aluetyöryhmä, raportoi työryhmän pj. Juha Pohjonen Ikääntyneiden yliopiston neuvottelukunta, raportoi johtaja Satu Helin Kuullaan puheenvuorot ja merkitään tiedoksi. Ajanpuutteen vuoksi asiakohdan 11 käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 12. Ilmoitusasiat 13. Muut asiat Ei ilmoitusasioita. Seuraavat Avoimien yliopistojen valtakunnalliset neuvottelupäivät järjestetään Rovaniemellä vuonna 2010. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18.37.
6 Liitteet Liite 1 Osallistujalista Liite 2 Avoimen yliopiston foorumin strategia 2009 2012 Liite 3 Toimintasuunnitelma 2009 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Avoinyliopisto.fi- ohjausryhmän pöytäkirja 21.9.09 kokouksesta Tiivistelmä avoimien yliopistojen lausunnoista Avoinyliopisto.fi verkkopalvelun ylläpito, kehittäminen ja rahoitus sekä sähköinen asiointi vuoden 2009 jälkeen Tapio Kosunen, puheenjohtaja Risto Rova, sihteeri Pöytäkirjantarkastajat Jorma Rinta-Kanto Juha Pohjonen