IKAALISTEN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016



Samankaltaiset tiedostot
Uudet kurssit kevät 2018

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Kokemäen kansalaisopisto

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Kallion musiikkikoulu

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

OPETUSTARJOTIN

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

Itä-Karjalan Kansanopisto

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Perustiedot - Kaikki -

Porin taidekoulun työpajaopinnot


TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

Unajan koulun valinnaisaineet

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Erasmus+ Online Linguistic Support

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

Tanssitunnit syksy 2012

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

SUOKI TOIMINTA PASSI

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Isonkyrön kunnan perusopetus

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Kurssimaksuja ei palauteta.

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

Opiskelijoiden IKAALINEN-PASSI

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

Perustiedot - Kaikki -

SALON MUSIIKKIOPISTO

Kämmenniemen koulupolku

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto Olli RUohomäki

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

Tanssitunnit syksy 2011

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

lehtipajaan! Opettajan aineisto

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: klo klo AIKUISTEN FUDIS

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Transkriptio:

IKAALISTEN KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA 2015-2016 Julkaisija: Ikaalisten kansalaisopisto Opinto-ohjelma on luettavissa myös verkkosivuiltamme: www.opistopalvelut.fi/ikaalinen Painopaikka: Waasa Graphics Oy, Vaasa Pidätämme oikeudet muutoksiin.k 1

Sisällys Yhteystiedot...3 Kasvatusjohtajan tervehdys...4 Ilmoittautuminen...5 Opiskeluinfo...7 IKAALISTEN OPINTO-OHJELMA Lasten ja nuorten kurssit...9 Avoin yliopisto-opinnot...11 Kirjallisuus ja kirjoittaminen...12 Kielet...12 Ruoanvalmistus...15 Kauneudenhoito...16 Tietotekniikka...16 Kuvataide...18 Käden taidot...20 Tanssi...24 Liikunta...26 Musiikki...28 Kylät (Kovelahti, Luhalahti, Mansoniemi, Riitiala, Röyhiö, Tervaniemi, Vaho...30 JÄMIJÄRVEN OPINTO-OHJELMA Musiikki...33 Kielet...33 Tietotekniikka...34 Näyttämötaiteet...35 Käden taidot...36 Tanssi ja liikunta...38 Kotitalous...40 Ilmoittautumislomake...41 Liikuntatoimen ja TELI-hankkeen syksyn ryhmät...42 YMPÄRISTÖMERKKI 4041 0822 Painotuote 2

IKAALISTEN KANSALAISOPISTO Kansalaisopisto palvelee Käynti: Kyrösselänkatu 8, 39500 Ikaalinen Posti: Ikaalisten kansalaisopisto, PL 33, 39501 Ikaalinen Internet: http://www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kansalaisopisto/ Löydät meidät myös Facebookista. Puhelin: 044 7301 398/toimisto, 044 7301 212/rehtori Sähköposti: kansalaisopisto@ikaalinen.fi Telefax: 03 4501 206 Rehtori/ sivistysjohtaja, Ilkka Niemi p. 044 7301 212 ilkka.niemi@ikaalinen.fi Hallinto Jämijärven osastonjohtaja, Marjut Saarenpää P. 040 564 6041 marjut.saarenpaa@ikaalinen.fi Toimisto: Heli Koistinen p. 044 7301 398 heli.koistinen@ikaalinen.fi Päätoimiset opettajat: Käsityönopettaja, Soili Jokinen p. 044 7301 271 soili.jokinen@ikaalinen.fi Musiikinopettaja, Pekka Nebelung p. 044 7301 324 3

Ikaalisten kansalaisopisto tuo opinnot lähellesi Mitä olet ajatellut opiskelevasi Ikaalisten kansalaisopistossa lukukaudella 2015-2016? Jos et ole vielä päättänyt, niin nyt siihen on loistava tilaisuus. Kansalaisopiston uusi ja monipuolinen opinto-ohjelma on valmistunut, ja se tarjoaa mielenkiintoista opiskeltavaa Ikaalisten ja Jämijärven alueella. Elinikäinen oppiminen on ollut puheenaiheena jo pitkään ja tällä hetkellä sen merkitys on entistä suurempi. Yhteiskunta kehittyy jatkuvasti, ja jokaisen on pidettävä itsensä ajanhermolla, että pystyy vastaamaan ajan haasteisiin. Jokainen voi kehittyä kansalaisopistossa omien haasteidensa mukaisesti. Jollakin tuo haaste voi olla vain pirteänä pysyminen, kun taas toisella se voi olla uuden konkreettisen taidon oppiminen. Kansalaisopisto tarjoaa näille molemmille mahdollisuuden vastata haasteeseensa. Tarjontaa on kaikenikäisille ja ensi työvuotena myös entistä enemmän lapsille. Eräs uusi mahdollisuus on kasvatustieteen opiskeleminen Ikaalisten kansalaisopistossa. Syksyllä 2015 voi aloittaa kasvatustieteen perusopintokokonaisuuden (25 op) suorittamisen. Tämä on erinomainen tilaisuus kasvatustieteestä kiinnostuneille tai opettajaopintoihin pyrkiville. Kansalaisopistossa vieraiden kielten opetustarjonta on laajentunut. Yksi uusi mielenkiintoinen kurssi on pelienglanti. Monet lapset oppivat englantia huomaamattaan videopelejä pelatessaan. Nyt nuoremmilla ja vähän vanhemmillakin on mahdollisuus opiskella peleissä tarvittavaa sanastoa. Ikaalisten kansalaisopiston opetustarjonnassa on myös runsas valikoima liikuntaa, musiikkia ja kädentaitoja. Kansalaisopisto koki musiikinopetuksen osalta muutoksen, kun pitkäaikainen musiikinopettaja Antti Nissilä lähti kohti uusia haasteita. Kansalaisopisto kiittää Anttia siitä menestyksekkäästä työstä, jota hän teki Ikaalisten kansalaisopistossa. Kansalaisopisto on tuonut laajan valikoiman opintoja lähellesi. Nyt vain mielenkiintoisia kursseja etsimään. Kursseille ilmoittautuminen alkaa torstaina 20.8.2015 klo 7.30. Oikein hyvää lukukautta 2015-2016! Kari Tolonen kasvatusjohtaja 4

KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kursseille alkaa torstaina 20.8.2015 klo 7.30 Kursseille voit ilmoittautua: 1) Internet-osoitteessa: http://www.opistopalvelut.fi/ikaalinen * Opinto-oppaassa jokaisella kurssilla on kurssinumero, jonka avulla voit hakea kurssin pikahaun kautta. Kursseja voi hakea myös ainehaun kautta. * Alle 16-vuotiaan ilmoittautumisen laskutusosoitetiedoiksi on laitettava huoltajan tiedot. 2) Ilmoittautumispäivänä 20.8. klo 7.30-15.30 p. 044 7301 398 tai 044 7301 271 (käden taidot), muina aikoina klo 8.00-15.00 p. 044 7301 398. Huom! Ilmoittautumisia ei oteta vastaan puhelinvastaajaan, sähköpostiin eikä faxiin. Netti-ilmoittautuminen on avoinna vuorokauden ympäri. 3) Käymällä toimistossa osoitteessa Kyrösselänkatu 8, ns. keltainen kaupugintalo. 4) Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja palauttamalla sen kurssin opettajalle. Opiskelijat otetaan kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli kurssille on ennakkoilmoittautuminen, siitä on maininta ko. aineen kohdalla opinto-ohjelmassa. Jos olet varannut kurssipaikan, etkä voikaan osallistua, ole ystävällinen ja peruuta osallistumisesi soittamalla opiston toimistoon. Peruutuksen voi tehdä myös netin kautta ilmoittautumisen yhteydessä saadulla numerolla. Osallistumisen voi peruuttaa maksutta, jos kurssin alkamiseen on vähintään viisi päivää, lyhytkursseilla kymmenen päivää. Jos kurssin alkamiseen on alle viisi päivää tai lyhytkursseilla alle kymmenen päivää, opisto perii kurssimaksun kyseiseltä kurssilta. Kurssimaksut ovat kurssi- tai lukukausikohtaisia ja muodostuvat tuntimäärän ja kustannusten perusteella. Kurssimaksuja ei palauteta. Kansalaisopiston kurssimaksujen maksamatta jättäminen kahden huomautuskerran jälkeen johtaa opiskelijapaikan menettämiseen sekä asian siirtymiseen perintätoimiston hoidettavaksi. Kevätlukukaudella ryhmään tuleva opiskelija maksaa puolet koko vuoden kurssimaksusta. Jos opetustunti peruuntuu tilapäisesti esimerkiksi opettajan sairastumisen vuoksi, opettaja tai toimisto ilmoittaa tunnin peruuntumisesta opiskelijan matkapuhelimeen. Muista ilmoittaa puhelinnumerosi ilmoittautumisen yhteydessä. 5

ALENNUKSET KURSSIMAKSUIHIN Työttömät: Ikaalisissa ja Jämijärvellä kirjoilla olevat työttömät työnhakijat voivat osallistua kahdelle kurssille alle 16-vuotiaiden kurssimaksulla. Alennus ei koske lyhytkursseja eikä musiikin opintoja. Saadaksesi alennuksen toimita kopio työnhakijakortistasi tai muu todistus toimistoon. Alle 16-vuotiaat voivat osallistua alennetuilla hinnoilla kursseille. Alennus ei koske lyhytkursseja eikä musiikin opintoja. Opiskelija-alennus: Ikaalisissa kirjoilla olevan Ikaalisten kauppaoppilaitoksen, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen sekä Ikaalisten yhteiskoulun lukion opiskelijoilla on mahdollisuus saada Ikaalinen-passi. Passi oikeuttaa osallistumaan kansalaisopiston kursseille alle 16-vuotiaiden hinnalla. Alennuksen saamiseksi passi on näytettävä kurssin opettajalle ensimmäisellä kerralla tai se on käytävä näyttämässä opiston toimistossa ensimmäisen kokoontumisen jälkeen. Passia voi tiedustella oppilaitoksen kansliasta. Smartum liikuntasetelit käyvät liikunta sekä tanssitunneille. Liikunta- ja kulttuurisetelit käyvät seuraaville kursseille: liikunta, tanssi, käden taidot ja musiikki. Tyky-kuntosetelit+ (liikunta- ja kulttuuriseteli) käyvät seuraaville kursseille: liikunta, tanssi, käden taidot ja musiikki. Setelit toimitetaan toimistoon kurssin alkaessa suljetussa kirjekuoressa, jossa on kurssin numero ja nimi. Mikäli kurssimaksu ei ole tasan jaollinen seteleiden hinnalla, laskutetaan opiskelijalta jäljellä jäänyt summa. Ei alennuksia avoimen yliopiston opintoihin. 6

OPISKELUINFO Tämä opinto-opas sisältää syys- ja kevätlukukauden opetustarjonnan. Tiedotamme uusista kursseista, muutoksista ja tapahtumista netti- ja facebook-sivuillamme ja paikallislehdessä. Kurssien tuntimäärät on ilmoitettu 45 minuutin oppitunteina. TYÖVUOSI JA TYÖNÄYTTELY Työvuosi 2015-2016 on Ikaalisten kansalaisopiston 53. toimintavuosi. Syyslukukausi 14.9.-6.12. yhteensä 11 opintoviikkoa, syysloma Ikaalinen 12.- 18.10., Jämijärvi 19.-25.10. Kevätlukukausi 11.1.-24.4. yhteensä 14 opintoviikkoa, talviloma 29.2.-6.3. Kiirastorstaina ei ole opetusta. Jämijärven kevätnäyttely lla su 24.4.2016 klo 12.00-16.00 Konserttivaellus Ikaalisissa su 17.4.2016 OPINTOPIIRIIN TUTUSTUMINEN Opintopiiriin voi käydä tutustumassa yhden kerran. Jos tutustumiskäyntejä on enemmän kuin yksi, opiskelija on velvollinen maksamaan kurssin kurssimaksun. Jos opiskelija haluaa peruuttaa opiskelupaikkansa tutustumiskerran jälkeen, tästä on ilmoitettava toimistoon heti. Tutustumiskäyntejä ei voi tehdä lyhytkursseille eikä niille kursseille, joiden osallistujamäärä on rajoitettu. KURSSIN TOTEUTUMINEN Kurssi toteutuu, jos kurssille osallistuu vähintään 7 opiskelijaa. Kurssi keskeytyy, mikäli kurssin opiskelijamäärä putoaa pysyvästi alle kuuteen opiskelijaan. Kurssimaksuja ei palauteta, jos kurssi keskeytyy opiskelijoiden vähyyden vuoksi kesken lukukauden. Lyhytkurssit toteutuvat, jos kurssille on ennakkoon ilmoittautunut 7 opiskelijaa. TODISTUKSET JA PALAUTTEET Säännöllisestä opiskelusta saa pyydettäessä opiston toimistolta osallistumistodistuksen. Todistukset tulee pyytää heti kurssin päätyttyä. Todistuksesta peritään 8 euron maksu. Opiskelijoiden toivotaan antavan palautetta kursseista opiston nettisivujen kautta, opettajalle tai suoraan opiston toimistoon, jotta toiminnan onnistumista voidaan arvioida ja opetusta kehittää. Kurssitoiveita voi esittää kurssin opettajalle tai opistoon. 7

TIEDOTTAMINEN Opiston toiminnasta tiedotetaan Pohjois-Satakunta lehdessä sekä UutisOivassa, opiston ilmoitustaululla, opintoryhmissä, opiston nettisivuilla ja facebookissa. VAKUUTUKSET Kaikki opiskelijat on vakuutettu oppituntien aikana mahdollisesti sattuvien vahinkojen varalta. Vahingon sattuessa ota yhteys opettajaan sekä toimistoon. KUKA VOI OPISKELLA OPISTOSSAMME Opistossa opiskelu on tarkoitettu kaikille, pääsyvaatimuksena on vain into oppia uutta, harrastaa ja halu kehittyä. Opistossa ei ole ikään tai asuinpaikkaan perustuvia rajoituksia. Suurin osa opetuksesta on suunniteltu aikuisille. Koko lukuvuoden jatkuvat kurssit 26-40 tuntia... 50 41-60 tuntia... 65 61-80 tuntia... 78 81-110 tuntia... 82 Alle 16-vuotiaiden, Ikaalinen-passi omaavien ja työttömien maksut: Mikäli kurssin esittelyssä ei ole määritelty alle 16-vuotiaiden kurssimaksua, maksut ovat seuraavat: Lyhytkurssit aikuisten hinta INO:n kurssimaksut 26-40 tuntia... 40 Pienryhmä ja orkesteri... 70 41-60 tuntia... 50 Pelkkä orkesteri... 50 61-80 tuntia... 58 Pelkkä pienryhmä... 50 81-110 tuntia... 62 Viikonloppuleirin opetus... 15 Soitonopetus (yksilö) 20 minuuttia... 120 30 minuuttia... 170 KURSSIMAKSUT Maksuissa noudatetaan seuraavaa jakoa, ellei kurssin kustannuksista johtuen kurssia ole hinnoiteltu eri tavoin. Lyhytkurssit hinnoitellaan kurssikohtaisesti. 8

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT Pelienglanti (14 h) 120300 ke 18.00-19.00 16.9.-2.12. James Churchill Kurssimaksu 20,00 Tule oppimaan englantia, jossa käsitellään pelaamisen sanastoa. Kurssi on tarkoitettu noin 12-15 -vuotiaille tytöille ja pojille. Kurssi sopii myös nuoremmille englannin alkeet osaaville. Kurssin avulla opit seuraamaan pelien tarinoita sekä kommunikoimaan ulkomaalaisten kanssa verkkotilassa. Kurssilla käydään myös läpi jonkin verran kielioppia. Ilmoittautuminen 9.9. mennessä. Teatteri-ilmaisu 7-12 -vuotiaille (33 h) 110200 ma 17.00-18.15 14.9.-30.11. 11.1.-18.4. Elisa Niemi Kurssimaksu 40,00 Ryhmässä tehdään draaman perusharjoitteita, leikitään ja ilmaistaan yhdessä. Teatterileikkien ja -pelien kautta opetellaan vuorovaikutusta, ryhmässä toimimista ja vahvistetaan lapsen omaa ilmaisua. Tehdään yhdessä pieni näytelmä. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Teatteri-ilmaisu 13-18 -vuotiaille (66 h) 110201 ma 18.15-20.15 14.9.-30.11. 11.1.-18.4. Elisa Niemi Ryhmässä tehdään draaman perusharjoitteita, tuetaan yksilöllistä ilmaisua ja ryhmässä toimimista sekä tehdään kohtauksia ryhmäläisten aiheista. Ryhmä valmistaa keväällä 2016 pienen demoesityksen. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Lasten kuvataide 6-7 v. (33 h) 110307 ma 16.30-17.30 14.9.-30.11. Vanha Poppeli 11.1.-18.4. Sirpa Ristamäki Kurssimaksu 55,00 Taiteen tekemistä perusvälinein. Ilmoittautuminen 4.9. mennessä. Kurssimaksuun sisältyy materiaalit. Lasten kuvataide 8-11 v. (48 h) 110308 ma 17.45-19.15 Vanha Poppeli Sirpa Ristamäki Kurssimaksu 65,00 14.9.-30.11. 11.1.-18.4. Taiteen tekemistä perusvälinein. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Kurs simaksuun sisältyy materiaalit. Lasten kuvataide 12-13 v. 110309 (48 h) to 16.30-18.00 Vanha Poppeli Sirpa Ristamäki Kurssimaksu 65,00 17.9.-3.12. 14.1.-21.4. Perustaiteen tekemistä kaikilla tekniikoilla. Piirustusta, maalausta ja kuvanveistoa eri materiaalein ja välinein. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Kurssimaksuun sisältyy materiaalit. Nuorten kuvataide yli 13 v. 110311 (48 h) to 18.15-19.45 17.9.-3.12. Vanha Poppeli 14.1.-21.4. Sirpa Ristamäki Kurssimaksu 65,00 Perustaiteen tekemistä kaikilla teknii- 9

koilla. Piirustusta, maalausta ja kuvanveistoa eri materiaalein ja välinein. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Kurssimaksuun sisältyy materiaalit. Kädentaitoja yhdessä lapsen kanssa (11 h) 110482 pe 17.00-19.15 18.-20.3. la-su 11.00-14.00 Elisa Niemi Kurssimaksu 20,00 Tule viettämään virikkeellinen viikonloppu yhdessä lapsen kanssa erilaisia kädentaitoja oppien. Kurssi on tarkoitettu aikuinen-lapsi parille, lapsen ikä 5-12 vuotta. Aiheina mm. kankaankuviointi, pienimuotoista huovutusta ja kuvansiirtoa. Materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun. Kurssimaksu sisältää aikuisen ja lapsen. Ota mukaasi eväät. Ilmoittautuminen 11.3. mennessä. Lasten ja nuorten Dance rumbita (4 h) 110503 la 10.00-10.45 26.-27.9.ja su 15.00-15.45 3.-4.10. Punainen koulu Silja Isoiitu-Sjöblom Kurssimaksu 20,00 Dance Rumbita on Suomessa kehitetty tanssisuuntaus, joka yhdistää tanssin ilon helppoon, mutta ilmaisuvoimaiseen liikekieleen ja latinopoppiin. Rumbita street -tyyli yhdistää flamencon ja katutanssin liikekieltä espanjankieliseen hiphop -musiikkiin. Kauniita käsiliikkeitä ja rentoja lantion pyörityksiä maustetaan nopeatempoisella ja särmikkäällä ilmaisulla. Tutustutaan tähän tanssisuuntaukseen ja tehdään paria helppoa koreografiaa. Mukaan tarvitset vain rempseää mieltä ja mukavat vaatteet. Ilmoittautuminen 18.9. mennessä. Sirkuskurkistus 6 8 -vuotiaat (2 h) 830111 la 10.00-11.30 21.11. Sirkuskurkistus 9 11-vuotiaat (3 h) 830112 la 12.00-14.15 21.11. n lukio Jarmo Skön Kurssimaksu 20,00 6-8 -vuotiaat 25,00 9-11 -vuotiaat Mitä ihmettä tarkoittaa jongleeraus? Entä kuka osaa tehdä pyramidin? Sirkuksen alkeiskurssilla pääset kurkistamaan sirkuksen saloihin hauskasti yhdessä leikkien ja touhuten. Sirkus kuuluu kaikille, joten ryhmään tuleminen ei vaadi ennakkotaitoja. Mukaan tunnille vesipullo ja liikunnalliset vaatteet. Kursseille otetaan 10 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen 13.11. mennessä. Sirkuskurkistus jatko 6 8 -vuotiaat / kevät 830113 la 10.00-11.30 16.1. Sirkuskurkistus jatko 9 11 -vuotiaat / kevät 830114 la 12.00-14.15 16.1. n lukio Jarmo Skön Kurssimaksu 20,00 6-8 -vuotiaat 25,00 9-11 -vuotiaat Jatkokurssilla jatketaan sirkuksen saloihin tutustumista. Osallistuminen ei vaadi aiemmalle kurssille osallistumista. Tunnille mukaan vesipullo ja liikunnalliset vaatteet. Kursseille otetaan 10 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen 13.1. mennessä. 10

Ikaalisten nuoriso-orkesteri INO: Eritasoisissa kokoonpanoissa toimiva puhallinorkesteriryhmä, joka esiintyy runsaasti läpi vuoden. Orkesteriharjoitusten lisäksi pienryhmäopetusta huilun, klarinetin, saksofonin, vaskipuhaltimien, lyömäsoitinten, sähköbasson ja kosketinsoitinten soitossa. INO on avoin kaikille halukkaille, ilman pääsykokeita. Lapsen oma toivomus soittimen valinnassa otetaan huomioon. INO lainaa soittimia erityisesti soittoharrastuksen alkutaipaleella. Tavoitteena on antaa kaikille mahdollisuus osallistua orkesteritoimintaan omien taitojensa, kykyjensä sekä mielenkiinnon mukaan. Yhteissoitto mahdollistaa onnistumisen kokemuksia vähilläkin soittotaidoilla. Se antaa voimakkaita yhteisöllisyyden kokemuksia ja motivoi sekä innostaa. Myös perheitä kannustetaan tulemaan mukaan lasten ja nuorten harrastuksiin ja näin vahvistetaan perheiden hyvinvointia. INO toimii koulun, kansalaisopiston, musiikkiopiston ja INO:n Tuki ry:n yhteisvoimin. Sen opetuksesta vastaa Ikaalisten kansalaisopisto sekä A-orkesterin osalta myös Ylä-Satakunnan musiikkiopisto. Jokainen soittaja osallistuu orkesteriopetukseen sekä oman soittimensa ryhmä- tai yksilöopetukseen. Soittajat etenevät omassa tahdissaan orkesterista toiseen. Tällä hetkellä INO:ssa soittaa n. 100 soittajaa neljässä eri orkesterissa. INO pitää omia konsertteja sekä soittaa erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. INO tekee esiintymismatkoja ulkomaille joka toinen vuosi. INO:n toimintaan olennaisena osana kuuluvat leirit, joita järjestetään pari kertaa vuodessa. Lisätietoa kokoonpanoista, ohjelmistosta ja harjoitusajoista löytyy orkesterin kotisivuilta www.ino.fi Lapsille ja nuorille löytyy sopivia kursseja esim. kuvataiteesta, kädentaidoista, liikunnasta ja soitonopetuksesta. AVOIN YLIOPISTO Kasvatustieteen perusopinnot 25 op 219800 to 18.00-20.15 Kaup.hallituksen kokoushuone Kyrösselänkatu 8 17.9.-3.12. 14.1.-21.4. Tuutori Marjut Saarenpää Kurssimaksu 390,00, josta Turun avoimen yliopiston osuus on 250 euroa (yliopistoon maksu suoritetaan yhdessä erässä, opiston osuus 140 laskutetaan kahdessa erässä) Opinnot soveltuvat kaikille kasvatuksesta, koulutuksesta ja oppimisesta kiinnostuneille. Kasvatustiede sopii alasta riippumatta kasvatus- ja koulutustehtävissä toimiville ja niihin hakeutuville, myös opettajaopintoja harkitseville. Sivuaineenakin kasvatustiede on suosittu ja soveltuva moneen tutkintoon. Monimuoto-opinnoissa keskeistä on opintomateriaalin ohjaama itsenäinen työskentely. Opiskelijana osallistut yliopiston opettajien pitämille luennoille, kirjoitat esseitä ja muita kirjallisia töitä, luet tentteihin 11

ja teet oppilaitosvierailun. Opiskeluasi tukee paikallisessa oppilaitoksessa kokoontuva opintoryhmä, opiskeluoppaat ja verkkoalue (Moodle). Opintoryhmä kokoontuu syksyllä seitsemän kertaa, keväällä kuusi kertaa. Ryhmässä käsitellään opintojen keskeisiä teemoja tuutorin johdolla. Tuutori toimii myös opiskelijoiden henkilökohtaisena ohjaajana. Verkkoalueella (Moodle) on mm. opintomateriaaleja, verkkoluentoja, keskustelualue ja tehtävien palautuspaikka. Tentit järjestetään opintojaksokohtaisesti määriteltyinä aikoina kansalaisopistossa, moodletenttinä verkko-oppimisympäristössä tai sähköisenä tenttinä Turun yliopistolla. Ilmoittautuminen 26.8. mennessä. KIRJALLISUUS JA KIRJOITTAMINEN Herättikö lukemasi kirja ajatuksia, jotka haluaisit päästä jakamaan muiden kanssa? Haluaisitko vinkkejä teoksista, jotka kannattaa lukea seuraavaksi? Kansalaisopiston suosittu, lämminhenkinen lukupiiri ottaa tänäkin vuonna vastaan uusia jäseniä. Lukupiiri on kaikille kirjallisuuden ystäville avoin, osittain itseohjautuva keskustelukerho, jossa keskustellaan aina edellisellä kokoontumiskerralla yhdessä valitusta teoksesta ja tutustutaan kaunokirjallisuuden ilmiöihin alustusten avulla. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Kokoontumiset 15.9., 13.10., 10.11., 8.12., 12.1., 9.2., 8.3. ja 5.4. Muistot tarinoiksi (39 h) 110600 ke 9.30-11.45 16.9.-25.11. Kaupunginkirjasto 13.1.-13.4. Marja Kaikkonen joka toinen Kurssimaksu 65,00 viikko Haluatko kirjoittaa elämäsi vaiheita tarinoiksi? Nyt on aika ryhtyä kirjoittamaan. Sinunkin elämäsi on ainutlaatuinen ja kiinnostava, se on tallentamisen arvoinen. Muistelemme kurssilla elämän eri vaiheita ja kirjoitamme muistoista tarinoita. Käsittelemme myös muistelun lähteisiin sekä kirjoittamiseen liittyviä asioita. Tule mukaan rohkeasti. Aiempi kirjoitusharrastus ei ole välttämätön, innostunut asenne on tärkeintä. Lukupiiri (22 h) 130200 ti 18.00-20.00 Kaupunginkirjasto Monitoimitila Milla Tuominen 15.9.-8.12. 12.1.-5.4. kerran kk ENGLANTI Kielet Englannin alkeiskurssi (50 h) 120301 ke 17.30-19.00 16.9.-2.12. n lukio 13.1.-20.4. Inka Mattila Kurssimaksu 65,00 Kurssilla opiskellaan englannin alkeita rennossa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Teemme sekä kirjallisia harjoituksia että puheharjoituksia ja opimme kertomaan itsestämme sekä selviytymään yksinkertaisista kohtaamis- ja asiointitilanteista. Oppikirja: Destinations 1. 12

Englannin keskustelu (23 h) 120302 ke 19.15-20.15 n lukio Inka Mattila Kurssimaksu 45,00 16.9.-2.12. 13.1.-20.4. Kurssilla harjoitellaan suullista peruskielitaitoa erilaisin keskusteluharjoituksin rennossa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Valitsemme aihepiirit opiskelijoiden elämänpiiristä ja kehitymme reippaiksi kielenkäyttäjiksi, jotka eivät pikkuvirheitä pelkää. RANSKA Kulttuuria ja keskustelua (50 h) 120500 ma 17.30-19.00 14.9.-30.11. n lukio 11.1.-25.4. Outi Karttunen Kurssimaksu 65,00 Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Pääpaino kurssilla on pienryhmätyöskentelyssä, keskustelussa ja puhetaitojen aktivoinnissa, mutta kertaamme myös kielioppia. Oppikirjan mukana tutustumme Ranskan ja muiden ranskankielisten maiden perinteisiin sekä tämän päivän yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Oppikirja: Pain au Chocolat (kirjaa saa ostaa opettajalta). Ranskaa kevyesti chansonien avulla (26 h) 120501 ma 19.00-19.45 14.9.-30.11. n lukio 11.1.-25.4. Outi Karttunen Kurssimaksu 40,00 Tutustu Ranskaan ja ranskalaiseen kult tuuriin laulujen kautta. Kukin laulu, chanson on oma pieni tarinansa. Kurssi tarjoaa kulttuuritietoutta ja laajennusta ranskan kielen sanavarastoosi. Tutustumme uuteen ja perinteiseen chansoniin. Kuuntelemme, käännämme laulut ja keskustelemme niistä suomeksi. Mukana on myös esittäjien elämänkertatiedot. Ranskan kielen keskustelutaitoa ei vaadita, mutta perustietojen hallinta auttaa. Ranska 2: alkeiden jatkokurssi (50 h) 120503 ke 17.00-18.30 16.9.-2.12. n lukio 13.1.-20.4. Outi Karttunen Kurssimaksu 65,00 Bienvenue! Tervetuloa tutustumaan ranskan kieleen ja kulttuuriin. Kurssi etenee leppoisaan tahtiin ja painottaa ääntämistä, matkailuranskaa, kohteliaisuusmuotoja ja puhuttua kieltä. Myös kielioppi etenee pienin askelin ja koko ajan opittua kerraten eli mukana on helppo pysyä. Kirjan aihepiireinä ovat mm. ruokailu, shoppailu ja kanssakäyminen perheen ja ystävien kanssa. Oppikirja: Escalier 1 (Sanomapro). Kappaleesta 7 eteenpäin. Ranska 4: Kevyt kertauskurssi (50 h) 120502 to 16.00-17.30 17.9.-3.12. n lukio 14.1.-21.4. Outi Karttunen Kurssimaksu 65,00 Rohkeasti mukaan pitkänkin tauon jälkeen! Kertaamme ranskan perussanastoa kevyesti keskustellen ja kielioppia prepaten tarpeen mukaan. Pääpaino kurssilla on puhetaitojen aktivoinnissa. Oppikirjan aihepiirit sivuavat ruokaa, terveyttä, kulttuuria, kansainvälisyyttä ja matkailua. Oppikirja: Parfait! 3. Kappaleesta 7 eteenpäin. 13

Matkailuranskaa (20 h) 120504 n lukio Outi Karttunen Kurssimaksu 40,00 Haluaisitko aloittaa ranskan alkeet kevyesti sanaston ja matkailufraasien opiskelulla ilman kieliopin painolastia? Tarvitseeko aiemmin oppimasi kielitaito kertausta? Vai suunnitteletko ehkä toivematkaa Pariisiin? Nyt on aika tulla mukaan. Matkailuranskan kurssilla opimme ääntämistä, runsaasti ruokasanastoa ja kaikki tärkeimmät matkalla tarvittavat sanonnat. Nyt on hyvä tilaisuus päästä makustelemaan ranskan kieltä ilman kieliopin koukeroita. Kurssilla työskennellään pienryhmissä eli jokaiselle löytyy oma tasoryhmä. Mukaan toivotetaan niin vasta-alkajat kuin ranskaa kertaavat tai sitä jo pidempäänkin lukeneet. Tämän paketin avulla on helppo matkailla Ranskassa. Mukana on runsaasti matkailuinfoa Ranskan maakunnista sekä ennen kaikkea kohteliaisuusfraaseja ja tapakulttuuria. Oppimateriaalina opettajan valmistama aineisto. Kurssi pidetään viikonloppukurssina keväällä 2016, päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Viikonloppukurssi: Ruokamatka Ranskaan (16 h) 120505 n lukio Outi Karttunen Kurssimaksu 25,00 Tutustumme ranskalaisen ruokalistan saloihin autenttisten menujen avulla. Samalla käymme läpi maakuntien erikoisuuksia ja tapakulttuuria. Mukana myös viinitietoutta sekä runsaasti ääntämisharjoituksia. Kurssi sopii ranskaa aloitteleville sekä keittiöalan asiantuntijoille, mutta myös ranskan kieltä kertaaville. Kurssi on suomenkielinen, mutta ääntämisharjoituksia on runsaasti. Kurssi pidetään keväällä 2016, tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. VENÄJÄ Venäjän jatko 1 (50 h) 120600 to 17.30-19.00 17.9.-3.12. n lukio 14.1.-21.4. Hanna Rantavaara Kurssimaksu 65,00 Kurssilla painotetaan erilaisia viestintätilanteita esim. venäläisten tapaamista Suomessa ja suomalaisen matkailijan selviytymistä tavanomaisissa tilanteissa Venäjällä. Oppikirja Pora1, kpl 6. Venäjän jatko 2 (50 h) 120601 to 19.00-20.30 17.9.-3.12. n lukio 14.1.-21.4. Hanna Rantavaara Kurssimaksu 65,00 Kurssilla opetellaan venäjän tapaa ilmaista tekemisiä. Sanavarasto laajentaa mahdollisuuksia ymmärtää venäläisten tavallista yhteiskunnallista sanastoa. Etenemme rauhallisesti nauttien ja iloiten uusista oivalluksista. Oppikirja Pora 2, kpl 7. ITALIA Cominciamo, italian alkeet (50 h) 120800 ma 19.00-20.30 14.9.-30.11. n lukio 11.1.-18.4. Kaija Rekola-Salo Kurssimaksu 65,00 Kurssi vasta-alkajille! Tavoitteena on oppia käyttämään kieltä rohkeasti vä- 14

häisilläkin taidoilla. Oppikirjan Bella vista I (Sanoma Pro) avittamina opimme pärjäämään helpoissa arkielämän tilanteissa. Syksyllä opimme tervehtimään, esittäytymään ja asioimaan kahvilassa. Kevään tultua kerromme itsestämme erilaisia asioita, asioimme mm. apteekissa, ehdotamme tapaamisia ja teemme pöytävarauksen. Kurssilla edetään rauhallisessa tahdissa ja tehdään runsaasti niin kirjallisia kuin suullisiakin harjoituksia. Avanti! - Italiaa edelleen eteenpäin (50 h) 120801 ma 17.15-18.45 14.9.-30.11. n lukio 11.1.-18.4. Kaija Rekola-Salo Kurssimaksu 65,00 Italian kurssi noin kaksi vuotta italiaa opistossa opiskelleille. Opiskelemme lisää kielen perusrakenteita ja kertaamme tarpeen tullen jo aiemmin opiskeltuja asioita. Syksyllä vuokraamme hotellihuoneita ja käymme ruokaostoksilla. Keväällä ostamme junalippuja ja sitten siirrymme muistelemaan menneitä lomiamme. Kirjana kurssilla Bella vista I (Sanoma Pro), kappaleesta 9 eteenpäin. Kurssilla edetään rauhallisessa tahdissa ja tehdään runsaasti niin kirjallisia kuin suullisiakin harjoituksia. HEPREA Heprean harrastajien päivä (50 h) 129800 su 10.00-15.15 Kaupunginviraston kahvio Hanna Rantavaara Kurssimaksu 65,00 20.9.-13.12. 18.1.-8.5. kerran kk Kurssilla opetellaan eri tasoryhmissä sekä yhdessä. Perusmateriaalina Ulpan Ivrit -sarjan tekstit ja DVD-ohjelmat ja heprealaiset laulut. RUOANVALMISTUS Voileipäkakkukurssi (4,5 h) 810202 to 17.30-21.00 Leena Vanhatalo Kurssimaksu 20,00 8.10. Mitä kakun väliin? Mikä on oikea tapa kostuttaa? Näihin kysymyksiin saat vastauksen voileipäkakkukurssilla. Kurssilla opetellaan esim. kala-, liha- ja juustokakkujen täytemassojen valmistaminen, kokoaminen ja koristelu. Kurssimaksu ei sisällä materiaalimaksua, materiaalimaksu maksetaan opettajalle. Ilmoittautuminen 1.10. mennessä. Riistaruokakurssi (4,5 h) 810203 to 17.30-21.00 Leena Vanhatalo Kurssimaksu 20,00 21.10. Kurssilla opetellaan löytämään riistan kuten hirvenlihan parhaat puolet esiin. Valmistetaan riistamenu: hirvipaahtopaisti, riistapihvit, punaviinikastike, sinappinen kermakastike, rosmariinijuurekset, kaalisalaatti, ohratto ja mustikkakukko. Kurssimaksu ei sisällä materiaalimaksua, materiaalimaksu maksetaan opettajalle. Ilmoittautuminen 15.10. mennessä. 15

Ranskalainen ruokakurssi (10 h) 810201 la 10.00-18.00 16.1. Jaakko Laaksonen Kurssimaksu 20,00 Tule viettämään ranskalaishenkistä päivää. Aloitamme ranskalaisella aamiaisella. Päivän aikana valmistamme ranskalaisen aterian (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka). Ruokailemme, keskustelemme ranskalaisuudesta ja maan ruokakulttuurista. Kenenkään ei tarvitse olla huippukokki. Laskutettavan kurssimaksun lisäksi osallistujat maksavat ruoka-ainemaksun, joka kerätään kurssin aikana. Sen suuruus selviää vasta kurssilla. Kurssi on suomenkielinen. Ilmoittautuminen 8.1. mennessä. Yrttikurssi: Villiruokaa lautaselle ja rikkaruohoista rohtoa (24 h) 810200 Outi Karttunen Kurssimaksu 40,00 Suomen luonnosta ja kotipihan tutuista "rikkaruohoista" löytyy hyödyllisiä ja maukkaita kasveja alkukevään salaattien ja patojen lisukkeiksi sekä miedoiksi rohdoiksi. Kurssilla opimme tunnistamaan näistä hyödyllisimmät sekä myös ne, joita tulee välttää. Lisäksi puhumme mausteyrttien viljelystä ja opettelemme käyttämään muutamia Keski-Euroopan villikasveja, joita on helppo viljellä Suomessa. Kurssilla myös maistellaan ja kokeillaan luonnonkasvien ja yrttien käyttöä keittiössä. Kurssi pidetään keväällä 2016, tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. KAUNEUDENHOITO Kotikosmetiikkaa (2 h) 810400 la 12.00-13.30 Kaupungintalo Anna Katajainen Kurssimaksu 20,00 3.10. Oman keittiön tavanomaisista tuotteista saa tehtyä monenmoista ihon hyvinvointia edistäviä kauneustuotteita. Tule valmistamaan omat sekoituksesi kurssilla esiteltävien reseptien ja koostamisohjeiden mukaisesti. Teemme kurssilla kasvohoidon sekä jalka- ja käsihoidot. Teemme jalkojenhoitotuotteen myös kotiin vietäväksi. Keskustelemme eri ihotyypeille sopivista ainesosista ja kotikosmetiikan turvallisuudesta. Mukaan tarvitset pesuvadin ja pyyhkeen. Kosmetiikkaan tarvittavat ainekset ja säilytysastiat ostetaan opettajalta, hinta noin 10 / hlö. Ilmoittautuminen 25.9. mennessä. TIETOTEKNIIKKA Tietotekniikan alkeet (22 h) 349800 ti 17.00-18.30 15.9.-1.12. Raili Haapala Aloitamme tietokoneeseen tutustumisen alkeista ja etenemme rauhalliseen tahtiin. Kurssi on tarkoitettu aloitteleville tietokoneen käyttäjille, eikä edellytä mitään ennakko-osaamista. Opettelemme tietokoneen peruskäyttöä ja tutustumme internetin palveluihin ja sähköpostin käyttöön. Voit ottaa halu- 16

tessasi oman kannettavan tietokoneen mukaan. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Digikuvista kuvakirja (15 h) 349802 ti 19.00-20.30 15.9.-20.10. Raili Haapala Kurssimaksu 45,00 Siirrämme kuvia kamerasta ja kännykästä tietokoneelle ja muistitikulle. Skannaamme vanhoja paperivalokuvia. Harjoittelemme kuvankäsittelyn perusasioita ja käytämme Ifolor Designer-ohjelmaa kuvakirjan tekemiseen. Kuvakirjan voi tehdä vaikka lomamatkasta tai juhlista. Voit tehdä oman reseptikirjan tai runokirjan. Kuvakirja on myös hieno lahja. Voit ottaa halutessasi oman kannettavan tietokoneen mukaan. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Tabletit ja älypuhelimet tutuksi senioreille (9 h) 349804 la 11.00-13.15 7.11., Raili Haapala 14.11., Kurssimaksu 25,00 ja 21.11. Tutustumme rauhalliseen tahtiin tablettitietokoneen ja älypuhelimen perustoimintoihin, tärkeimpiin sovelluksiin ja käyttönikseihin. Ota oma laitteesi mukaan tai tule kuuntelemaan jos vasta harkitset sellaisen hankkimista. Ilmoittautuminen 26.10. mennessä. Facebook-sivut yritykselle tai yhdistykselle (9 h) 349803 ti 18.00-20.15 12.1.-2.2. Raili Haapala Kurssimaksu 25,00 Luomme Facebook-sivut alusta lähtien yritykselle tai yhdistykselle. Sivujen päivitys, tykkääjien hankkiminen, kuvien lisääminen, asetukset ja mainostaminen. Ilmoittautuminen 8.1. mennessä. Tabletit ja älypuhelimet tutuksi (6 h) 349806 ti 18.00-20.15 9.2. ja Raili Haapala 16.2. Kurssimaksu 20,00 Tutustumme tablettitietokoneen ja älypuhelimen perustoimintoihin, tärkeimpiin sovelluksiin ja käyttönikseihin. Ota oma laitteesi mukaan tai tule kuuntelemaan, jos vasta harkitset sellaisen hankkimista. Ilmoittautuminen 3.2. mennessä. Tietotekniikan jatkokurssi (22 h) 349801 ti 16.00-17.30 12.1.-29.3. Raili Haapala Jatkokurssi sopii alkeiskurssin käyneille tai muuten jo hieman tietokonetta käyttäneille. Aiheina mm. tekstinkäsittely, internetin palvelut, sähköposti, kuvien siirtäminen kamerasta, järjestely ja niiden lähettäminen sähköpostilla. Ilmoittautuminen 9.1. mennessä. 17

KUVATAIDE Keramiikka 1 (75 h) 110300 ke 15.45-18.00 Vanha Poppeli Maileena Liukkonen Kurssimaksu 78,00 Keramiikka 2 (75 h) 110301 ke 18.15-20.30 Vanha Poppeli Maileena Liukkonen Kurssimaksu 78,00 16.9.-2.12. 13.1.-20.4. 16.9.-2.12. 13.1.-20.4. Molemmat kurssit sopivat aloittelijoille tai keramiikkaa harrastaneille. Valmistamme käsin rakennustekniikoilla, dreijaten ja apumuoteilla käyttö- ja koriste-esineitä. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Kurssimaksu ei sisällä materiaaleja. Kurssilaisilta laskutetaan polttomaksu 30 /lukuvuosi. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Paperisavi 110314 (11 h) la 9.00-11.15 su 12.00-16.00 Vanha Poppeli Jari Salminen Kurssimaksu 30,00 3.-17.10. Paperisavitekniikassa sekoitetaan savimassan sekaan paperista liuotettua selluloosakuitua. Selluloosa tekee massasta erittäin sitkeää, jolloin voimme rakentaa erityisen ohuita ja herkkiä muotoja, jotka eivät normaalisti onnistuisi. Ensimmäisellä kerralla käydään läpi tekniikat ja materiaalit, valmistetaan massa, muotit ja luonnostellaan työt. Toisella kerralla valmistetaan teokset. Kolmas kerta on lasitusta. Opettajalta voi ostaa kaikki tarvikkeet, materiaalimaksu. Kokoonnumme 3.- 4.10. ja 17.10. Ilmoittautuminen 25.9. mennessä. Obvara- ja mustasavustuspoltto (10 h) 110315 la 12.00-16.00 3.10. ja Vanha Poppeli 17.10. Jari Salminen Kurssimaksu 30,00 Obvara on alunperin siperialainen, Amerikasta meille kulkeutunut erikoispoltto, jossa raakapolton jälkeen esine kuumennetaan nopeasti kaasulla noin 900 asteeseen ja kastetaan sitten taikinamaiseen liuokseen, jolloin saadaan elävä, mustan ja ruskean sävyinen pinta. Mustasavustuksessa esine kiillotetaan nahankuivana kivellä tai muovilla. Raakapolton jälkeen se kastellaan rasvattomaan maitoon ja savustetaan sahanpurujen seassa nuotiolla. Ensimmäisellä kerralla käydään tekniikat ja materiaalit läpi ja valmistetaan esine, toisella kerralla suoritetaan poltot. Työt saa mukaan heti polton jälkeen. Opettajalta voi ostaa kaikki tarvikkeet, materiaalimaksu. Ilmoittautuminen 25.9. mennessä. Iloiset taiteilijat (75 h) 110304 ma 12.00-14.00 Kamraatinkulma Laura Inkeroinen Kurssimaksu 97,00 14.9.-30.11. 11.1.-25.4. Jokaisessa meissä asuu pieni tai suuri taiteentekijä. Ennakkoluulotonta taiteen tekemistä maalaten, piirtäen, muovaillen ja näyttelyihin osallistuen. Kurssimaksu sisältää materiaalit. Ryhmään otetaan 8 iloista taiteilijaa. 18

Öljyväri ja akryylimaalaus aamuryhmä (100 h) 110302 ti 10.00-13.15 16.9.-2.12. Vanha Poppeli 13.1.-20.4. Helena Sammalkangas Kurssimaksu 82,00 Luova öljy- ja akryylivärimaalauskurssi vasta-alkajille ja pitempään harrastaneille. Kannustava ohjaus, hyväksyvä ja iloinen ilmapiiri saavat esiin meissä jokaisessa piilevän taiteilijan. Tiedot tarvikkeista jaetaan ensimmäisellä kerralla. Kurssimaksu ei sisällä materiaaleja. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Luova maalaus ja piirustus (100 h) 110312 ti 17.30-20.30 8.9.-24.11. Vanha Poppeli 12.1.-19.4. Ilona Raipala Kurssimaksu 82,00 Tehdään kuvia sekä omista aiheista että yhteiseen laajempaan teemaan liittyen. Ilmaistaan itseämme piirtäen ja esim. tussi-, vesi-, akryyli- ja öljyväreillä. Ryhmäläisten toiveiden mukaan kokeillaan myös jotain muuta, kuten temperamaalausta, kollaasitekniikkaa tai taidegrafiikan painomenetelmiä. Kurssilla voi kokeilla eri juttuja tai syventyä omimpaan ilmaisuunsa ja tekotapaansa. Edetään omaan tahtiin jokaisen omia tavoitteita kohti. Kurssi sopii sekä aloitteleville että kokeneille kuvantekijöille. Kurssimaksu ei sisällä materiaaleja. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä. Elävän mallin piirustus (25 h) 110306 la 10.00-14.00 26.9.-21.11. Vanha Poppeli joka toinen Päivi Jokela viikko Kurssi aloittelijoille ja aikaisemmin piirtäneille. Kurssimaksu ei sisällä materiaaleja. Jos et halua sitoutua koko syksyn kestävään kurssiin, voit tulla myös kertamaksulla 10 /kerta. Kokoonnumme 26.9., 10.10., 24.10., 7.11. ja 21.11. Ilmoittautuminen 18.9. mennessä. Encaustic Art -vahamaalaus (7 h) 110303 su 10.00-16.00 4.10. Anne Siltanen Kurssimaksu 25,00 Vahamaalaus on hyvin vanha taidemuoto. Jo muinaiset kreikkalaiset, roomalaiset ja egyptiläiset käyttivät mehiläisvahaa materiaalinaan maalatakseen kuvia mm. puualustalle tai muumioiden kääreisiin. Kun mehiläisvahaa kuumennetaan, se sulaa ja sitä voidaan käyttää maalina. Encaustic Art on todella upea tekniikka tehdä kuvataidetta. Jokainen saa onnistumisen tunteen jo ensimmäisessä Encaustic-harjoituksessa, vaikka ei olisi minkäänlaista aiempaa kokemusta maalaamisesta tai piirtämisestä. Opettaja tuo maalausvälineitä yhteiskäyttöön. Opettajalle maksetaan työväline-/tarvikemaksu 10 /kurssilainen. Halutessasi voit ostaa kurssin aikana encaustic-tarvikkeita. Ilmoittautuminen 25.9. mennessä. 19

Kuvanveisto (66 h) 110305 la 10.00-15.00 Kaivontekijänkatu 3 Sirpa Ristamäki Kurssimaksu 78,00 10.10.-21.11. 11.1.-25.4. joka toinen viikko Kuvanveistoa eri tekniikoin. Kurssimaksu ei sisällä materiaaleja. Kokoonnumme syksyllä 10.10., 24.10., 7.11. ja 21.11. Keväällä 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 12.3., 2.4. ja 16.4. Ilmoittautuminen 4.9. mennessä. Käden taidot Kankaankudonta (100 h) 110400 ma 17.00-20.00 7.9.-30.11. Vanha Poppeli 11.1. -18.4. Soili Jokinen Kurssimaksu 82,00 Opitaan tuntemaan materiaalit, sidosten erityispiirteet, luomaan loimi ja rakentamaan kangas ohjeen mukaan sekä kutomaan että viimeistelemään ja hoitamaan. Kankaat kudotaan yhteisloimissa ja rakennetaan ryhmätyönä. Jokainen kutoja osallistuu kaikkiin kudontaan liittyviin työvaiheisiin kurssin aikana. Osallistuminen vaatii itsenäistä työskentelyä myös kokoontumiskertojen ulkopuolella. Ryhmä on tarkoitettu vasta-alkajille ja vähemmän kudontaa harrastaneille. Tervetuloa myös uudet harrastajat. Ilmoittautuminen 4.9. mennessä. Kankaankudonta (100 h) 110401 pe 10.00-13.00 Vanha Poppeli Soili Jokinen Kurssimaksu 82,00 11.9.-4.12. 15.1. -22.4. Opitaan tuntemaan materiaalit, sidosten erityispiirteet, luomaan loimi ja rakentamaan kangas ohjeen mukaan sekä kutomaan että viimeistelemään ja hoitamaan. Kankaat kudotaan yhteisloimissa ja rakennetaan ryhmätyönä. Jokainen kutoja osallistuu kaikkiin kudontaan liittyviin työvaiheisiin kurssin aikana. Osallistuminen vaatii itsenäistä työskentelyä myös kokoontumiskertojen ulkopuolella. Ryhmä on tarkoitettu aikaisemmin kudontaa harrastaneille. Tervetuloa myös uudet harrastajat. Ilmoittautuminen 4.9. mennessä. Kumihimokorut (5 h) 110402 su 10.00-14.00 Leila Lepistö Kurssimaksu 15,00 17.1. Japanilaiset kumihimonyörit syntyvät kietomalla erilaisia lankoja kiekon avulla toistensa yli. Näin muodostuu kaunis punos, johon voi yhdistellä helmiä tai nappeja. Koru viimeistellään korunosilla ja lukoilla. Ota mukaan lankoja ja helmiä, jos on. Opettajalta voi ostaa lankoja, helmiä ja kiekon. Ilmoittautuminen 8.1. mennessä. 20