Avun tarve kasvoi 2012



Samankaltaiset tiedostot
I-Aid ry. Vuosikertomus 2011

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Tietoja toiminnasta 2016

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Crohn ja Colitis ry.

Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana

Toimintasuunnitelma 2018

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Perinteisen Siilikasteen sai tänä vuonna Kuntohoitaja Sirpa NUMERO 2/2015

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Sinä olet kuin Miina, koska...

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Miten huomioin lapsen oikeuksia yritykseni toimitusketjussa? Ratkaisun paikka

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Alakoulun aamunavaukset

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo

URHEILUSTA TUNNETTA MARKKINOINTIVIESTINTÄÄN

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Suomen koululaitos Maailman paras? Tuusulan rotaryklubi, Kauko Hämäläinen, professori emeritus

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

ALStuttu TOIMINTASUUNNITELMA VISIO

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Punaisen Ristin kotimaan apu

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

SOMAKISS ry:n säännöt

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

Maanantaina klo

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi Vastuullinen lahjoittaminen ry

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Lastenkodin toiminnan kehittämisen kannalta merkittävin tapahtuma oli kehitysyhteistyöhankkeen alkaminen.

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

YK: vuosituhattavoitteet

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 7/2017 1/

TOIMINTASUUNNITELMA

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

Selvitys 1/2015. Asunnottomat Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lataa Liikkuvan äidin hyvinvointi - Mari Stenman. Lataa

KÄSIKIRJA LAPSEN KUMMILLE

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

KOKEMUKSIA VERTAISARVIOINNISTA

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy Puh Y-tunnus:

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Transkriptio:

I-Aid ry. Vuosikertomus 2012

Avun tarve kasvoi 2012 Vuoden 2012 aikana avun tarve kasvoi entisestään Jaipurissa, Intiassa, johon I-Aidin tuki kohdistuu. Elokuussa rankkasateiden aiheuttamat tulvat tekivät noin sadastatuhannesta slummissa asuvasta kodittoman. I-Aidin tukijat osallistuivat hätäapukeräykseen kertalahjoituksilla, joilla tuettiin kodittomien lasten tilapäismajoitusta. Myös hintojen jatkuva nousu Jaipurissa kasvatti avun tarpeen I- Aidin tukemissa lastenkodeissa. I-Aidin vuoden 2012 tulot laskivat hieman edellisvuoteen verrattuna. Laskuun vaikutti muun muassa Suomen jatkuva taloustaantuma sekä Suomessa vähenevä kiinnostus kummitoimintaa kohtaan samalla kuin tarjonta on kasvussa. I-Aidin toiminnan selkärankana on yhä kummitoiminta josta 3/4 kokonaistuloista kertyy. I-Aid haluaa kiittää lämpimästi kummejaan monivuotisesta sitoutumisestaan. Suurin osa ensimmäisistä kummeista jotka aloittivat jo yhdeksän vuotta sitten, ovat jatkaneet tukeaan ja saattaneet kummilapsiaan kohti aikuisuutta. Vaikkakin taloushaasteet varjostivat I-Aidin toimintaa 2012, tämä ei vaikuttanut negatiivisesti lastenkodeissa asuvien lasten hyvinvointiin. Sabina Bergholm, I-Aidin puheenjohtaja

Hallitus 2012 Sabina Bergholm, puheenjohtaja Laura Mattsson, varapuheenjohtaja Jani Marjanen, sihteeri Pia Öhman, jäsen Rahastonhoitajana hallituksen ulkopuolella toimii ekonomi Nils Lundberg

Toiminta vuonna 2012 Elämä lastenkodeissa I-Aid antoi turvallisen elämän sekä koulutusmahdollisuuden noin 100lle lapselle Jaipurissa sijaitsevissa lastenkodeissa. I -Aidin tukemat tytöt (noin 70) asuvat kolmessa kodissa nimeltään Ganga I,II ja III josta kaksi ovat kokonaisuudessa I-Aid rahoittamia. I- Aidin tukemat pojat (noin 30) asuvat kahdessa kodissa Child Inn ja Jhag - kylässä. Elämä lastenkodissa sujui rauhallisesti ja hyvin vuonna 2012. Lapset opiskelivat ahkerasti ja pärjäsivät hyvin koulussa kuten edellisinä vuosina. Monet nuoret osallistuvat myös käsityökoulutukseen nimeltään Ladli, opiskeluiden ohella. Pojille opetetaan ompelutaitoja ja tytöille korujen tekoa. Pieni osa nuorista kävi kokopäiväisesti käsityökoulutuksessa. Vuoden 2012 ylpeydenaihe I-Aidille oli kahden tytön valmistuminen lukiosta ja pääsy jatko -opiskelijoiksi. Yksi heistä aloitti syksyllä 2012 sairaanhoitajakoulutuksen ja toinen toimisto/sihteerikoulutuksen. Kastittomilla lapsilla on hyvin harvoin mahdollisuus koulutukseen. Heidän taustaisten tyttöjen mahdollisuus jatko - opiskeluun on miltei mahdotonta normaaliolosuhteissa koska koulutukseen pääseminen vaati hyvät arvosanat lukiosta eikä opiskelu ole ilmaista. I-Aidin kumppanijärjestö I-India ylläpitää koteja ja on vastuussa lasten hyvinvoinnista.

Rankkasateiden tuhot kasvattivat avun tarvetta Rankkasateiden aiheuttamat tulvat vaurioittivat Jaipuria elokuun lopulla 20112. Yhteensä sadat tuhannet slummissa asuvat menettivät kaikkensa tuhoissa ja tarvitsivat hätäapua. Kumppanijärjestö antoi hätäapua köyhille perheille jakamalla ruokaa, vilttejä ja lääkkeitä kotiinsa menettäneille, sekä hätämajoitusta kodittomille lapsille I-Aidin rahoittamissa lastenkodeissa. Lastenkodit säästyivät onneksi vakavilta tuhoilta. Ladli - koulu tuhoutui pahasti tulvassa ja tulvavedet nousivat 1 ½ metriä rakennuksien sisällä. Toimintaa jouduttiin lopettamaan ja kaikki materiaalit ja valmiit korut tuhoutuivat. osa I-Aidih lapsista käyvät ladlin koulussa. Loppuvuodesta toiminta saatiin käynnistettyä uudestaan. I -Aid keräsi varainhankintakampanjalla sosiaalisessa mediassa avustusta hätää kärsiville lapsille, jotka asustivat lastenkodeissa.

I-Aid aktivoitui sosiaalisessa mediassa I-Aid aktivoitui sosiaalisessa mediassa, Facebookissa, vuonna 2012. Järjestön omalla sivulla kerrottiin muun muassa I -Aidin lastenkotien liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista sekä markkinointiin joulun alla Hyviä lahjoja. I -Aidin facebook sivujen tykkääjiä oli vuoden lopussa jo yli 100. Näkyvyys 2012 I-Aidin puheenjohtajaa haastateltiin radiossa joitakin kertoja koskien naisten ja tyttöjen oikeuksia Intiassa. Aihe nousi maailman medioissa keskusteluaiheeksi Intiassa tapahtuneen nuoren naisen raiskauksen myötä. Puheenjohtaja vieraili myös vuoden aikana kolmessa naisryhmässä Helsingissä kertomassa katulasten tilanteesta Intiassa sekä I-Aidin työstä.. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Uusia varainhankinnallisia avauksia Toukokuussa 2013 I-Aid hakee Ulkoasiainministeriön hanketukea kansalaisjärjestölle uudelle projektille jonka tavoitteena on antaa käsityö - ja yrittäjyys-koulutusta noin sadalle syrjäytyneelle ja köyhälle naiselle Jaipurissa.

Yhteistyökumppani uudelle hankkeelle on I -Aidin monivuotinen kumppanijärjestö I-India. I-Aid suunnittelee hakevansa noin 50.000 /vuosi ajanjaksolle 2014-2016 uuden projektin käynnistämiseksi. I-Aid haluaa vuoden 2013 aikana kehittää yritysyhteistyötään aktivoimalla suomalaisia yrityksiä lahjoittajiksi I -Aidille. Alustavia keskusteluita on jo käyty Pen&Hammerin kanssa huhtikuussa 2013. I-Aid suunnittelee kirja-arpajaisten järjestämisen syksyllä 2013 joka kulminoituu joulukuussa. Book Aid nimissä arpajaisissa arvotaan suomalaisten kirjailijoiden lahjoittamia kirjoja Internetin kautta. Idean on kehittänyt yksi I -Aidin kummeista joka on itse kirjailija. Hän on lupautunut ottamaan vastuun käytännön järjestelyistä. I-Aid uskoo että arpajaisten myötä medianäkyvyys kasvaa tunnettujen kirjailijoiden osallistumise n myötä. Arpajaisia tullaan myös aktiivisesti markkinoimaan eteenkin ruotsinkielisissä medioissa. I-Aid kasvattaa näkyvyyttään Toukokuussa 2013 I-Aid osallistuu Maailma Kylässä festivaaliin 25-26.5.I-Aidilla on oma pöytä mahdollisuuksien torilla monien m uiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Kahden päivän aikana I-Aid kertoo toiminnastaan ja yrittää saada lisää tukijoita toimintaansa. Vuoden 2013 aikana I-Aid yrittää aktivoitua sosiaalisessa mediassa facebook sivuillaan sekä päivittää omia verkkosivujaan vap aaehtoisvoimin tai pro bonona. I - Aid etsii vuoden aikana yritystä joka voisi pro bonona uudistaa verkkosiv uja. Alustavia keskusteluja on käyt y leroy-yrityksen kanssa, mutta heidän ajanpuutteen vuoksi yhteistyö ei ole vielä edistynyt. I-Aidin vapaaehtoinen Christian Langensköld joka vieraili Jaipurissa syksyllä ja talvella 2011 suunnittelee valokuvanäyttelyä ottamistaan kuvistaan I -Aidin lastenkodiessa ja slummista Jaipurissa. Hänelle on annettu stipendin näyttelyä varten. Langensköld suunnittelee kanavoid a mahdolliset tulot I-Aidille sekä näyttelyn yhteydessä tuoda I-Aidille näkyvyyttä.

Tuloksenlaskenta (1.1.2012-31.12.2012) TULOT 2012 2011 Kummimaksut 31 545,90 34 200,12 Projekti tuki 11 172,03 8 266,06 Hyvät Lahjat 1 472,00 3 702,00 Ladli-lahjoitukset 120,00 1 239,05 Muuta - - MENOT: 2012 2011 Maksut I-Indialle 39,878,94 42 666,51 Pankkikulut 31,00 42,00 Markkinointi - 22,90 Hyvät Lahjat - - Postikulut - - Tapahtumat - - Konttoritarvikkeet 347,60 784,21 Matkakulut - 922,43 Muut kulut 240,00 21,00 Laskentakauden ylijäämä(alijäämä) 3 812,39 2948,18