Riittääkö maapallon vesi, paraneeko hygienia?

Riittääkö maapallon vesi, paraneeko hygienia? 2824

KATSAUS U.B. LINDSTRÖM Vesivarojen saastumisesta ja hupenemisesta huolimatta jokaiselle ihmiselle voitaisiin turvata 50 litraa puhdasta vettä päivittäin. Mutta tämä ei kuitenkaan onnistu, ellei ekosysteemien suojeluun ja kestävämpään vedenkäyttöön sijoiteta enemmän. Kehitysmaiden infektiosairauksien torjumiseksi on sanitaation parantamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Avaruudesta katsottuna pal- on kauniin sininen. Se Alomme on vesipallo, joten vettä näyttää olevan yllin kyllin. Mutta sini- Anen on enimmäkseen suolavettä. Ja vain pieni osa pohjavedestä uusiutuu. Kuvitelkaamme, että maapallon makean veden varastoja vastaa kylpyammeeseen mahtuva vesi. Silloin tästä määrästä vain teelusikallinen uusiutuu vuosittain. Tämäkin riittäisi teoriassa vallan hyvin tyydyttämään kaikkien ihmisten tarpeet, mutta vain teoriassa. Maapallon vesivarat ovat erittäin epätasaisesti jakaantuneet. Jo nyt kolmannes maapal- lon ihmisistä elää vesipulasta kärsivissä maissa eli veden käyttö ylittää 20 %:lla luonnollisen uusiutumiskyvyn. Kiinassa, In tiassa, Iranissa, Meksikossa, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa pohjavesi on jo huolestuttavasti laskenut (Postel ja Vickers 2004). Monet K U VA 1. Maatalous on ylivoimaisesti suurin veden käyttäjä. Sen osuus globaalisesta kulutuksesta on 70 %. Pisara- ja aerosolikastelulla voidaan avokanavakasteluun verrattuna vähentää hävikkiä jopa kymmenesosaan.

K U V A 2. Kehitysmaissa on yhtä tärkeätä kuin teollisuusmaissakin suojata vesilähteitä. Maapallon kaikista isoista joista puolet on jo vakavasti saastuneita. isot joet, esimerkiksi Ganges, Colorado ja Keltainenjoki, eivät kaikkina vuodenaikoina enää johda vettä mereen asti. Merkittävät järvet, kuten Aral- ja Tšadjärvi, ovat kutistuneet murto-osaan entisestään. Maapallon kosteikot, jotka veden puhdistajina ja biologisen monimuotoisuuden ylläpitäjinä ovat elintärkeitä, ovat 50 vuodessa puoliintuneet. Yhä laajemmilla alueilla pohjavesilähteitä uhkaa lisäksi saastuminen. Ilmastonmuutos voi monessa ennestään vähävetisessä maassa vaikeuttaa ruoantuotantoa ja aiheuttaa laajoilla alueilla tulvia ja muita luonnonkatastrofeja. Vedestä on jo tullut rajallinen resurssi, jonka strateginen merkitys on kasvamassa. Siitä on tulossa öljyä tärkeämpi hyödyke. Viime vuosisadalla maailman väestömäärä kolminkertaistui mutta veden kulutus kuusinkertaistui. Toinen kuusinkertaistuminen ei ole mahdollinen ilman katastrofaalisia vaikutuksia ekosysteemien ja yhteiskuntien toimintaan (Rijsberman 2004). Saastuminen globaali ilmiö Maatalous on ylivoimaisesti suurin veden käyttäjä: sen osuus globaalista kulutuksesta on peräti 70 %, ja monessa kehitysmaassa osuus on jopa 80 90 % (kuva 1). Teollisuuden osuus on noin neljännes (Suomessa 85 %) ja yhteisöjen noin 8 %. Kilpailu hupenevista vesiresursseista on kiihtymässä. Esimerkiksi Kiinassa on jo kaupunkien vesihuollon turvaamiseksi ryhdytty vähentämään maatalouden kastelu veden osuutta. Kasteluun kuitenkin tarvittaisiin vuonna 2025 yli 30 % enemmän vettä ruoantuotannon turvaamiseksi (Falkenberg ja Rockström 2004). Vain veden säästeliäämmällä käytöllä voidaan vähentää kaikkien tarvitsijoiden ongelmia. 2826 U.B. Lindström

Toisen maailmansodan jälkeen veden saastuminen saavutti ennennäkemättömät mittasuhteet. Veden pilaantumisesta on tullut globaali ilmiö. Maapallon kaikki isot joet ovat ainakin osaksi saastuneita ja puolessa niistä saastuminen on vakavaa (kuva 2). Pohjoisessa tilanne on kuitenkin 10 15 viime vuoden aikana parantunut. EU:n piirissäkin tilanne on köyhimpiä jäsenmaita lukuun ottamatta paranemassa ja vuoden 2000 vesi direktiivi ohjaa veden käyttöä ekologisesti kestävämpään suuntaan. Suomessa esimerkiksi puunjalostusteollisuuden päästöt vesistöihin ovat nykyään murto-osa siitä, mitä ne olivat 1970-luvun lopulla (Katko 1997). Myös meillä on kuitenkin sijoitettava edelleen enemmän ennen kaikkea typpi- ja kemikaalipäästöjen vähentämiseen ja pohjavesien suojeluun. Kehitysmaissa kemialliset lannoitteet, kasvavat jätemäärät ja torjunta-aineet ovat moninkertaistaneet vesistöjen kuormituksen. Vain alle 10 % kehitysmaiden suurkaupunkien jätevesistä puhdistetaan, ja tästä on kohtalokkaat seuraukset niin ihmisen kuin luonnon terveydelle. Puhdas vesi säästää ihmishenkiä Onneksi köyhissäkin maissa ongelmaan on tartuttu. Esimerkiksi Burkina Fasossa, Ugandassa, Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa on viime aikoina ruvettu sijoittamaan enemmän jätevesien puhdistukseen. Tällä linjalla on jatkettava, ja teollisuusmaidenkin tulisi panostaa enemmän tähän työhön. Resurssien huvettua vettä on yhä yleisemmin ruvettu pitämään taloudellisena hyödykkeenä, jonka käytöstä olisi aina maksettava. On kuitenkin syytä muistuttaa siitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus saada ilmaiseksi tai kohtuuhintaan riittävästi puhdasta vettä (Lindström 1998). Noin puolet kehitysmaiden ihmisistä kärsii puhtaan veden tai sanitaation puutteeseen liittyvistä sairauksista ja viisi miljoona (suurin osa lapsia) kuolee vuosittain (Rijsberman 2004). Yksinomaan ripulitapauksia on noin neljä miljardia vuosittain, ja yli kaksi miljoonaa ihmistä sairastaa bilhartsioosia. Monet muut sairaudet, kuten malaria, filariaasi ja trakooma, leviävät puutteellisen hygienian takia. Puhtaan veden saatavuuden lisäämisellä voitaisiin vähentää tuntuvasti varsinkin lasten kuolleisuutta (kuva 3). Mutta voidaanko vesi- ja sanitaatiopalvelut saada kaikille kehitysmaiden ihmisille? Edelleenhän 22 % kehitysmaiden ihmisistä on vailla puhdasta vettä (kuvat 4A ja 5). Vielä heikompi tilanne on sanitaation osalta: 48 %:lta puuttuu kunnon käymälä (kuva 4B). Veden saatavuus on kaupungeissa yleensä selvästi parempi kuin maaseudulla. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 83 %:lla kaupungeissa elävistä on puhdasta vettä mutta vain 44 %:lla maaseudulla asuvista. Sanitaation osalta pahin tilanne on Etelä-Aasiassa, jossa vain 22 %:lla maaseudun asukkaista on tyydyttävät sanitaatiotilat. Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa tilanne ei ole paljonkaan parempi. Johannesburg antaa toivoa Johannesburgissa v. 2002 pidetyssä kestävän kehityksen huippukokouksessa vahvistettiin tavoitteeksi, että vailla puhdasta vettä ja sanitaatiota olevien ihmisten osuus puolitetaan vuoteen 2015 mennessä (UN 2002). Varsinkin sanitaation osalta tavoitteen saavuttami- Riittääkö maapallon vesi, paraneeko hygienia? 2827

Tsad Tansania Marokko Brasilia Puhtaan veden saatavuus v.2000 (% väestöstä) Alle 5.vuotiaiden lasten kuolleisuus v. 2002 (%) Paragyay Haiti Kiina Intia Nepal Indonesia Georgia Romania Suomi 0 20 40 60 80 100 % K U VA 3. Puhtaan veden saatavuus ja alle viisivuotiaitten lasten kuolleisuus (Unicef 2004). A % 100 80 60 40 20 B 0 % 100 Saharan etel. Afrikka Lähi-Itä ja Pohjois- Afrikka Etelä- Aasia Itä-Aasia ja Tyyni- valtameri Latinal. Amerikka ja Karibia Kesk.Itä- Eurooppa, ent. N-liitto, Baltia Teollisuus- maat Kehitysmaat MAAILMA 80 60 40 20 0 Saharan etel. Afrikka Lähi-Itä ja Pohjois- Afrikka Etelä- Aasia Itä-Aasia ja Tyyni- valtameri Latinal. Amerikka ja Karibia Kesk.Itä- Eurooppa, ent. N-liitto, Baltia Teollisuus- maat Kehitysmaat MAAILMA Yhteensä Kaupunki Maaseutu K U VA 4. Puhtaan veden (A) ja tyydyttävän sanitaation (B) saatavuus v. 2000 (Unicef 2004). 2828 U.B. Lindström

nen on erittäin haasteellista, eikä tehtävä ole helppo myöskään puhtaan veden osalta. Silti mielestäni on syytä ainakin varovaiseen optimismiin. Ensinnäkin vesi- ja sanitaatio-ohjelmien tehostamisen tärkeimmistä periaatteista vallitsee laaja yhteisymmärrys. Toiseksi sekä teollisuus- että kehitysmaiden johtajat ilmoittivat Johannesburgin kokouksessa olevansa valmiita sijoittamaan enemmän kyseiseen kohteeseen. Kolmanneksi kokouksessa päätettiin, että vuoteen 2005 mennessä valtioiden on tehtävä vesiresurssien kansallista tai alueellista hallintoa koskevia suunnitelmia. Veden käytöstä ja hallinnosta tulisi kuluttajien, suunnittelijoiden ja poliitikkojen päättää yhdessä siten, että paikallisille asukkaille jää riittävästi sananvaltaa. Ekosysteemien elinvoiman säilyttämiseksi vesiresurssien niin kansallista kuin kansainvälistä hallintoa on tehostettava. Määrätietoisemmalla politiikalla voitaisiin jokaiselle ihmiselle turvata vähintään 50 litraa vettä päivässä (Postel ja Vickers 2004). Tämä ei kuluttaisi kuin muutaman prosentin maapallon makean veden kokonaisvaroista mutta säästäisi rahaa ja kärsimyksiä. Veden parempi saatavuus keventäisi lisäksi naisten ja tyttöjen työtaakkaa, lisäisi ruoan tuotantoa ja käynnistäisi tuloa tuottavaa toimintaa. Rijsbermanin (2004) mukaan netto hyöty Johannesburgissa sovittujen vesi- ja sanitaatiotavoitteiden saavuttamisesta olisi 300 400 miljardia dollaria. Ekosysteemien suojelu kannattaa Suojelemalla kosteikkoja ja jokivarsia, pengertämällä rinnemaita ja istuttamalla puita voidaan parantaa ekosysteemien kykyä vastustaa tulvia ja myrskyjä. Samalla pienennetään tuntuvasti taloudellisia menetyksiä. Esimerkiksi Mosambikin vuoden 2000 tulvien aiheuttamat kustannukset olivat 23 % bruttokansantuotteesta. Ekosysteemien säilyttämiseen sijoitetut varat tuottavat satakertaisen taloudellisen tuoton verrattuna siihen, että ne valjastettaisiin liiketaloudellisiin tarkoituksiin (Balmford ym. 2003). Valitettavasti esimerkiksi isojen patojen rakentamista perustellaan edelleen lyhytnäköisillä taloudellisilla argumenteilla eikä oteta huomioon niitä valtavia kustannuksia, joita ekosysteemien tuhoaminen aiheuttaa. Vaikkei maailmanlaajuista vesisopimusta ole saatu aikaan, useita toimivia kahdenvälisiä ja alueellisia sopimuksia on solmittu. Rijsbermaniin (2004) mukaan vesivarojen käytöstä aiheutuvat konfliktit ovat päinvastoin kuin luullaan erittäin harvinaisia. Hyvä esimerkki on sopimus siitä, että kaikki Niilin piirissä olevat valtiot ovat sopineet veden käyttämisestä taloudellista yhteistoimintaa edistävällä ja köyhyyttä vähentävällä tavalla. Johannesburgin kokouksen tavoitteiden saavuttaminen ei voi onnistua ilman lisärahoitusta. YK:n arvion mukaan (UN 2002) koko vesi- ja sanitaatiosektori, mukaan luettuina tarvittava infrastruktuuri, tarvitsisi vuosittain 180 miljardia dollaria eli 2,5 kertaa enemmän kuin nykyään. Ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen riittää kuitenkin 20 miljardia dollaria vuodessa eli kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Tämän rahoituksen järjestäminen ei liene ylivoimaista. Esimerkiksi EU on toteuttamassa laajaa Water for Life -ohjelmaa, jossa sijoitetaan usealla mantereella veden saatavuuden lisäämiseen ja käytön tehostamiseen. Myös Suomen kannattaisi lisätä panostustaan vesi- ja sanitaatiosektorille, koska meillä on korkeatasoista taitotietoa ja näyttöjä onnistuneista hankkeista. Riittääkö maapallon vesi, paraneeko hygienia? 2829

Etelä-Afrikka näyttää esimerkkiä Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä naisten tarpeisiin, käymälöiden ja puhdistamoiden rakentamiseen sekä oikeudenmukaisten vesimaksujen käyttöönottoon. Varsinkin kunnollisten käymälöiden saaminen suuremmalle ihmismäärälle edellyttää, että otetaan käyttöön riittävän yksinkertaista ja halpaa paikallisiin olosuhteisiin soveltuvaa tekniikkaa. Kuiva- tai huuhtelukäymälä voidaan esimerkiksi rakentaa niinkin halvalla kuin 45 65 dollarilla. Kehitysmaiden kaupunkien köyhät maksavat yleensä veden myyjille 10 20 tai jopa yli 400 kertaa enemmän kuin vesijohtoverkkoon kytketyt rikkaammat taloudet (kuva 6). Vesijohdot vuotavat lisäksi niin, että yleensä 30 60 % häviää matkallaan kuluttajalle. Mutta myös teollisuusmaissa vuodot voivat olla 10 20 prosenttia. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä ja valvontaa, joka kannustaa säästämään vettä ja pitää vuodot minimissä. Teollisuudessa veden tuottavuutta (bruttokansantuote / kuutiometri vettä) on lisättävä. Saksassa tuotetaan 40 dollaria kuutiometriä kohti, Yhdysvalloissa 20 dollaria ja Intiassa vain neljä dollaria (Postel ja Vickers 2004). Harvassa kehitysmaassa on veden säästeliästä käyttöä ohjaavaa lainsäädäntöä. Etelä-Afrikka on harvoja maita, jossa tällaista on kehitetty Suomen myötävaikutuksella. Jokaiselle ihmiselle taataan ilmaiseksi tai kohtuuhintaan vähintään 25 litraa vettä päivässä. Maa onkin kymmenessä vuodessa pystynyt tuomaan puhdasta vettä kymmenelle miljoonalle ihmiselle, ja vuoteen 2005 mennessä kaikilla ihmisillä on vesihana ulottuvillaan (Our Planet 2004). Sanitaatiotoimien ulkopuolella olevien ihmisten osuuden arvioidaan puolittuvan vuoteen 2010 mennessä. Kasteluveden säännöstely antaa myös jokien alajuoksun köyhille riittävästi vettä. Ekosysteemien elinvoimaa ylläpidetään suo- K U V A 5. Edelleen viidennes kehitysmaitten ihmisistä on vailla puhdasta vettä ja naiset joutuvat kävelemään jopa kymmenen kilometriä lähimpään vedensaantipaikkaan. Kun vettä on niukasti, sitä ei riitä henkilökohtaiseen hygieniaan ja sairaudet leviävät. 2830 U.B. Lindström

jelemalla kosteikkoja. Suomen kannattaisi viedä tätä mallia muuallekin ohjaamaan kuluttajien, teollisuuden ja maatalouden vedenkäyttöä kestävämpään suuntaan. Veden yksityistäminen arveluttavaa Monessa kehitysmaassa 80 90 % makeasta vedestä kuluu kasteluun. Veden säästämiseen on kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet. Avokanavakasteluun verrattuna voidaan ns. pisara- tai aerosolikastelun avulla vähentää hävikkiä jopa kymmenesosaan, niin kuin Israelissa on tehty (Postel ja Vickers 2004). Aikaisemmin tekniikka oli liian kallista, mutta nyt on saatavilla jo kohtuuhintaisia sovelluksia kehitysmaita varten. Toinen varteenotettava mahdollisuus on jäteveden käyttö kasteluun. Israelissa lähes kolmannes kasteluvedestä on jo jätevettä. Köyhät arvostavat suuresti vesi- ja sanitaatiopalveluja. Brasiliassa köyhät ovat valmiita maksamaan jopa neljä kertaa enemmän puhtaasta vedestä kuin sen tuominen talouksiin itse asiassa maksaa. Pakistanissa slummien asukkaat ovat valmiita maksamaan kuukauden palkan saadakseen viemäriverkkoon liitetyt huuhtelukäymälät. Vaikka köyhät ovat valmiita maksamaan, tätä ei saisi käyttää verukkeena ylihintojen kiskomiseen heiltä niin kuin monissa kehitysmaissa on tehty, kun vesipalveluita on yksityistetty. Varsinkin Latinalaisesta Amerikasta tästä on erittäin kielteisiä kokemuksia. Toisaalta palveluiden saattaminen kaikkien ulottuville vaatii uudenlaisia kumppanuuksia, koska köyhät valtiot eivät siihen yksin pysty. Varsinkin infrastruktuurin rakentaminen on kallista. Siksi Johannesburgin kokouksessa suositeltiin, että kehitettäisiin yhteistyömuotoja, joissa valtio, kunnat, yksityissektori ja paikalliset järjestöt sopivat kustannusten ja vastuun jakamisesta. Tästä meillä Suomessa on runsaasti kokemuksia, joita voitaisiin hyödyntää kehitysmaissa. Bandung, Indonesia Bangkok, Thaimaa Karachi, Pakistan Katmandu, Nepal Manila, Flippiinit Mumbai, Intia Pnom Penh, Kamputsea Söul, Etelä-Korea Talon liittymä Julkinen hana Vesimyyjä 0 1 2 3 4 5 10 15 20 25 30 Puhtaan veden kustannukset (USD/kuutiometri) K U VA 6. Puhtaan veden kustannukset eräissä Aasian kaupungeissa v. 2000 (Our Planet 2004) Riittääkö maapallon vesi, paraneeko hygienia? 2831

Kirjallisuutta Balmford A, ym. Economic reasons for conserving wild nature. Science 2002;297:950 3. Falkenmark M, Rockström J. Balancing water for humans and nature. Earthscan Public, 2004. GWP (Global Water Partership). Towards water security: framework for action. Tukholma, 2000. Katko T. Evolution of water supply and sanitation in Finland from the mid-1980 s to 2000. From Water and Waste Water Works Assoc, 1997. Lindström UB. Water and sanitation a basic human right. Stakes, 1998. Postel S, Vickers A. Boosting water productivity. State of the world 2004, s. 46 65. Our Planet 2004. YK:n ympäristöohjelma UNEPin vesi-teemanumero 1/2004. Rijsberman F. 2004. The water challenge. Copenhagen consensus challenge paper. May 14, 2004. (www. copenhagenconsensus.com) Unicef. The state of the world s children. 2004. UN. World summit on sustainable development. Plan of implementation. Johannesburg. 2002. World Resources Institute. World resources report. 1991. U. B. LINDSTRÖM, MMT, professori ulf.lindstrom@kolumbus.fi Sädepolku 2, 00750 Helsinki Kuvat: U. B. Lindström 2832