RAUMAN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS VUONNA 2013

RAUMAN MERIALUEEN VUONNA 213 Hanna Turkki 16.1.215 Nro 116-15-14

2 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213)

RAUMAN MERIALUEEN (213) 3 (36) Sisällys 1. JOHDANTO... 5 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 5 3. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 8 3.1. Pohjan laatu... 8 3.2. Pohjaeläimistön koostumus... 1 3.3. Pohjaeläinten yksilömäärät... 14 3.4. Pohjaeläinten biomassat... 19 3.5. Lieju- eli itämerensimpukan kokoluokkajakauma... 19 3.6. Pohjan tila ja siinä tapahtuneet muutokset... 25 Erittäin likaantunut pohja... 25 Likaantunut pohja... 26 Puolilikaantunut pohja... 26 Puoliterve pohja... 28 Terve pohja... 28 3.7. Muita pohjaeläintutkimuksia... 29 4. TIIVISTELMÄ... 32 5. KIRJALLISUUS... 36 Liitteet Liite 1. Pohjaeläinlajistoa asemittain Liite 2. Pohjaeläinosuuksia asemittain Liite 3. Pohjaeläintulokset

4 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) Jakelu Forchem Oy UPM-Kyene Oyj/Seija Vatka UPM-Kyene Oyj/Eerik Ojala Rauman kaupunki/tekninen virasto/rauman vesi Rauman kaupunki/tekninen virasto/ympäristönsuojelu Rauman kaupunki/ympäristölautakunta Raumanmeren kalastusalue/c/o Marjo Aikko Ilmatieteen laitos/jäätutkimus ja -palvelu Varsinais-Suomen ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/asko Sydänoja Varsinais-Suomen ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/harri Helminen Varsinais-Suomen ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/satakunnan toimipiste/perttula Sähköpostitse: Forchem Oy/anu.valtonen@forchem.com Metsä Fibre Oy/johanna.harjula@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/sari.urpilainen@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/olli.lehtovaara@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/karla.salonen@metsagroup.com UPM-Kyene Oyj/eerik.ojala@upm.com UPM-Kyene Oyj/seija.vatka@upm.com Rauman kaupunki/juha.hyvarinen@rauma.fi Rauman kaupunki/juho-pekka.erama@rauma.fi Velhonveden-Ruotsinveden kalastusalue/seppo.kyllonen@silakka.info Varsinais-Suomen ELY-keskus/harri.helminen@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/asko.sydanoja@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/heli.perttula@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/tapio.saario@ely-keskus.fi Kannen kuva: Janne Sinervo Valokuva: Kari Lehtonen Mikroskooppikuva: Yhteystiedot (Y 1564941-9) Telekatu 16, 236 TURKU puh. 2-274 2, sähköp. etunimi.sukunimi@lsvsy.fi

RAUMAN MERIALUEEN (213) 5 (36) 1. JOHDANTO teki vuonna 213 Rauman merialueen pohjaeläintutkimuksen. Pohjaeläintutkimus kuuluu merialueen velvoitetarkkailuun, jonka kustantavat UPM-Kyene Oyj, Metsä-Fibre Oy sekä Rauman kaupunki. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa Rauman edustan merialueen pohjan ja pohjaeläimistön tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tutkimus on tehty edellisen kerran vuosina 27 (Turkki 28) ja 22 (Mattila 23). Rauman merialueen kuormitusta ja veden laatua on käsitelty vuoden 213 tarkkailututkimuksen vuosiraportissa (Turkki 214), joten siihen viitataan tässä suhteellisen lyhyesti. 2. AINEISTO JA MENETELMÄT Pohjaeläinnäytteet otettiin 9.9. 1.1.213 välisenä aikana yhteensä 42 havaintopaikasta (kuva 1). Näistä havaintopaikoista 37 kuului varsinaiseen velvoitetarkkailuun ja 5 paikkaa (463, Haapasaari, Puuvalli, Sokeritoppi ja Rokinnokka) olivat Rauman ympäristötoimen erikseen tilaamia ja kustantamia pohjaeläinhavaintopaikkoja. Havaintopaikka 463 kuului aiein Rauman Lohi Oy:n kalankasvatuslaitoksen velvoitetarkkailuun. Laitos lopetti toimintansa vuoteen 28. Vuoden 213 velvoitetarkkailuun kuuluvat 37 havaintopaikkaa olivat samoja kuin vuosien 27, 22 ja pääosin samoja kuin vuosien 1998 (Jumppanen 1999), 1994 (Räisänen 1996), 199 (Mattila 1992) ja 1986 (Häkkilä 199) tutkimuksissa. Vuoteen 27 verrattuna oli poistettu havaintopaikat 2A, 4A, 29, 35, 36 ja 48 eli yhteensä 6 havaintopaikkaa. Näiltä havaintopaikoilta ei ole 2-luvun tutkimuksissa saatu lainkaan näytteitä tai näytteet ovat muuten olleet hyvin epäedustavia pohjan soveltumattomuuden vuoksi. Näytteitä ei saatu lainkaan asemalta 16. Kaikki nostot vuosivat asemalla 15 ja kaikki nostot vuosivat hieman asemalla 3. Vuotavissa nostoissa osa pohjaeläimistöstä saattaa karata noutimesta vuotavan veden mukana, joten tulokset eivät ole täysin luotettavia. Aseman 22A/22A2 sijaintia muutettiin edellisen tarkkailun aikana, sillä aseman 22A paikalla oli vuonna 27 laituri. Asemaa siirrettiin (22A2) vuonna 27 mutta se sijaitsi silti ruopatulla alueella. Asemien syvyys luodattiin kaikuluotaimella ja sijainti määritettiin GPS-paikantimella. Näytteet otettiin Ekman-tyyppisellä pohjanoutimella, jonka pinta-ala oli 3 cm 2. Kultakin asemalta otettiin kolme nostoa, jotka käsiteltiin erillisinä. Ennen seulontaa selvitettiin läpinäkyvän muovisen putken avulla silmämääräisesti näytteen sedimentin laatu, joka kirjattiin kenttäkorttiin. Näytteet seulottiin sankoseulalla, jonka silmäkoko oli,5, ja seulaan jäänyt aines säilöttiin noin 7 %:een denaturoituun etanoliin näytteenottopaikalla. Näytteenotossa ja käsittelyssä noudatettiin Suomen standardisoimisliiton (1989) standardia ja vesi- ja ympäristöhallinnon (Kettunen ym. 28, Mäkelä ym. 1992) ohjeita. Laboratoriossa näytteet säilytettiin kylmiössä. Ennen määritystä näytteet huuhdottiin vesijohtovedellä ja seulottiin uudelleen,5 :n seulalla. Eläimet poimittiin preparointimikroskooppia käyttäen pinseteillä petri-maljoilta. Eläimet määritettiin pääosin

6 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) lajin tarkkuudella, laskettiin ja punnittiin valutettuina. Harvasukasmatojen (Oligochaeta) lajinmääritys tehtiin punnitsemisen jälkeen valmistetuista preparaateista. Surviaissääsken (Chironomidae) toukat jaettiin vain alaheimoihin ja ryhmiin. Lieju- eli itämerensimpukoista (Macoma balthica) tutkittiin lisäksi kokojakauma mittaamalla kuoren pituus 1 :n tarkkuudella. Näytteet tutki biologi. Tulokset laskettiin yksilömäärinä ja märkämassoina neliömetriä kohden. Asemittain laskettiin yksilömäärille ja biomassoille kolmen noston keskiarvo (x) ja keskihajonta (s.d.). Laskennat tehtiin sitä varten laaditulla excel-laskentataulukolla. Pohjan tilan luokittelussa sovellettiin Leppäkosken (1975) esittämää jaottelua ja Suomen ympäristökeskuksen (212) mukaista pintavesien ekologisen tilan luokituksen herkkyysarvoja (ES5). Tuloksia verrattiin aikaisempien vuosien, erityisesti vuoden 27 tuloksiin. Vuodesta 1986 lähtien on käytetty Ekman-tyyppistä noudinta ja,5 :n seulaa. Tätä ennen (1973, 1977 ja 1982) käytettiin van Veen-tyyppistä noudinta ja,6 :n seulaa. Näytteenottovälineiden vaihto vaikeuttaa hieman eri vuosina otettujen näytteiden vertailua keskenään. Seulakoon pienentyminen nostaa yksilötiheyksiä, mutta biomassoihin sillä ei ole juuri vaikutusta. Ennen vuotta 1994 kunkin aseman nostot on yhdistetty. Vuoden 1994 tutkimuksesta lähtien nostot on käsitelty erillisinä, mikä mahdollistaa nostojen välisten keskiarvojen ja -hajontojen laskemisen. Pohjaeläinten yksilömäärien vertailua vuotta 213 aikaisempiin vuosiin vaikeuttaa raakkuäyriäisten (Ostracoda) laskentatavan muutos; aikaisein raakkuäyriäiset merkittiin vain runsausluokan (-, ++ tai +++) mukaan, kun nykysuositusten mukaan ne lasketaan muiden pohjaeläinten tapaan yksilömääriksi ja biomassoiksi. Biomassoihin niillä ei ole juuri vaikutusta. Pohjaeläinlaskentojen tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon Pohje-rekisteriin kevään 215 aikana.

RAUMAN MERIALUEEN (213) 7 (36)

8 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) 3. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1. Pohjan laatu Pohjaeläinasemien syvyydet vaihtelivat välillä 3 15 metriä ja ympäristötoimen tilaamilla paikoilla välillä 3,5 7 metriä (taulukko 1). Uloiat asemat olivat pääosin >1 metrin syvyisiä. Merialueen uloiilla havaintopaikoilla (5, 37 ja 39) pohjat olivat laadultaan soransekaista savea tai hiekkaa. Kuuskajaskarin lähiasemilla (43, 2 ja 5) pohjat olivat kuitenkin vuoden 27 tapaan laadultaan saviliejua. Soransekaista savea, hiekkaa tai muuten kovaa pohjaa esiintyi myös siseillä asemilla erityisesti Järviluodon ja Hanskloppien alueella. Saviliejua esiintyi. Syväraumanlahdella, Kaskisten edustalla, Kortelanlahdella, Mansikkakarin pohjoispuolella, Kuuskajaskarin alueella, Valkeakarin väylän eteläosan tuntumassa sekä Haapasaarenvedellä ja sen läheisyydessä. Lähes kaikilla asemilla sedimentin pinta (,5 2 cm) oli hapekkaan ruskeaa ja ruskean kerroksen alapuolella oli harmaa sedimenttikerros. Alimpana oli yleisiin tuan harmaa sedimenttikerros tai harmaa kerros, jossa oli tuia raitoja. Varsinaisia kokonaan mustia sulfidiliejupohjia ei pohjaeläintutkimuksessa todettu. Ajoittaisesta hapettomuudesta kertovia mustia sedimenttikerrostumia tai lievempänä mustia raitoja oli asemilla 1, 22A2, 41 ja 46. Em. asemista ainoastaan asema 41 oli syvyydeltään yli 1 metriä. Vuoden 27 tutkimuksessa mustaa kerrostumaa tai raitoja oli selvästi useaalla asemalla (5, 6, 1, 18, 2, 27, 28, 29, 34, 41, 46, 5 ja Puuvalli). Asemilla 22A2 ja 46 tuntui selvänä rikkivedyn ja metsäteollisuuden haju. Metsäteollisuuden haju tuntui selvänä myös asemalla 45. Rikkivety haisi lievänä asemilla 2, 33, 34 ja 463. Asemilla 22A2, 23, 26B, 28 ja 46 oli sedimentissä puujätettä. Aseman 17 yhdessä nostossa oli näytteen huuhteluvedessä öljyläiskiä. Vuoden 22 tutkimuksessa asemien 22A, 23 ja 46 pohjat koostuivat lähes yksinomaan puukuidusta. Vuonna 27 asemaa 22A vastaavalla asemalla 22A2 sekä asemalla 23 pohja oli pääosin soransekaista savea ja asemalla 46 saviliejua. Vuonna 213 kaikkien em. asemien pohja oli saviliejua mutta seulontajäännöksessä oli edelleen runsaasti puujätettä. Vuonna 213 rikkivedyn haju tuntui yhteensä kuudella asemalla, joista neljällä lievänä. Vuonna 27 rikkivety haisi 4 asemalla (2, 31, 34 ja 6), joista asemalla 6 lievänä. Vuonna 22 rikkivedyn hajua tuntui yhteensä 11 asemalla (41, 16, 42, 2, 39, 8, 22, 23, 46, 28 ja 47). Kaikkina em. vuosina rikkivedyn hajua on tuntunut Rounakarin ja Kuuskajaskarin välisellä alueella asemalla 2. Öljyjäämiä oli vuonna 213 yhdellä asemalla (17), vuonna 27 niin ikään yhdellä asemalla (15) ja vuonna 22 kahdella asemalla (41 ja 1). Veden laadun tarkkailututkimuksen (Turkki 214) perusteella merialueen happitilanne pysyi kesän aikana suurialla osalla merialueesta hyvänä ja vastasi pitkäaikaiskeskiarvoja, joten happiolot olivat pohjaeläimistön kannalta melko tavanomaiset. Rounakareilla, Riskonpöllän pohjoispuolella, satamalahdessa, Järviluodon luoteispuolella ja Pienen Hylkikarin alueella pohjan läheinen happitilanne oli heinä- ja/tai elokuussa välttävä. Elokuussa happitilanne oli hieman heinäkuuta heikompi. Syyskuussa pohjan läheinen happitilanne oli pääosin palautunut hyväksi satamalahtea lukuun ottamatta, jossa tilanne oli välttävä ja aallonmurtajan sisäpuolta, jossa tilanne oli tyydyttävä.

RAUMAN MERIALUEEN (213) 9 (36) TAULUKKO 1. Rauman merialueen pohjaeläintutkimuksen asemien syvyys, pohjan laatu ja sijainti vuonna 213. Asema Syvyys Pohjan laatu Huom. Koordinaatit (KKJ1) nro m x y 5 15 Soransekainen savi, pinta ruskea, välissä 152789 6782414 harmaata, alla tuia raitoja. 6 13 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (6 cm) 1521947 6781999 harmaata, alla tuanharmaata. 8 8 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (5 cm) 1523748 6782734 harmaata, alla tuaa. 9 9 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (4 cm) 1523439 6782475 harmaata, alla tuanharmaata. 1 8,5 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (5 cm) 1523516 6781895 harmaata, alla tuanharmaata/mustaa. 11 7 Soransekainen savi/hiekka, pinta ruskea. 152413 6781715 12 4,5 Savilieju, pinta ruskea, välissä harmaata, alla 152546 6781451 tuia raitoja. 13 3 Savi/sora, pinta ruskea, välissä harmaata, 1524453 678476 alla tuia raitoja. 15 7 Soransekainen savi, pinta (,5 cm) ruskea, alla Kaikki nostot vuosivat. 1525327 6779837 tuanharmaata. 16 Pohja ei sovellu Ekmannille 1524484 6779783 Ei näytteitä 17 15 Soransekainen savi, pinta (1 cm) ruskea, alla Pesuvedessä öljyläiskiä 1523116 6779777 harmaata. yhdessä nostossa. 18 1 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä harmaata, 1522776 6779865 alla tuaa. 19 8 Savilieju/sora, pinta (1 cm) ruskea, välissä 152269 6779766 harmaata, alla tuaa. 2 12 Savilieju, pinta ruskea, välissä harmaata, alla Lievä rikkivedyn haju. 15211 678143 tuia raitoja. 22A2 8 Savilieju, mustaa ja harmaata. Rikkivedyn ja metsäteolli- 152428 6778538 suuden haju. Puujätettä. 23 6 Savilieju, ruskea. Puujätettä. 1523863 6778627 24 6 Savi (soraa), pinta ruskea, alla harmaata. 152344 6778974 25 7,5 Savi, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata. 1523415 677873 26B 11 Savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata. Puujätettä. 1522985 6778544 27 1 Soransekainen savi, pinta ruskea, alla harmaata. 1523151 6777722 28 11 Soransekainen savi, pinta (1-2 cm) ruskea, alla Puujätettä. 1523425 6777385 harmaata. 3 7 Soransekainen savi, pinta (1 cm) ruskea, alla Kaikki nostot vuosivat 1524221 6776132 harmaata. hieman. 31 8 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä harmaata, 1524521 6775648 alla tuia raitoja. 32 8 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä harmaata, 1524964 677555 alla tuia raitoja. 33 12 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (6 cm) Lievä rikkivedyn haju. 1521547 677821 harmaata, alla tuia raitoja. 34 13,5 Savilieju, pinta (7 cm) ruskea, Lievä rikkivedyn haju 152277 677793 alla tuanharmaa raidallinen. 37 13 Savi/sora/hiekka, pinta (1-2 cm) ruskea, alla 1517732 677772 harmaata. 39 12 Soransekainen savi/hiekka, pinta (1 cm) ruskea, 1519795 6776477 alla harmaata. 4 12 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (4 cm) 152235 6781513 harmaata, alla tuanharmaata. 41 13 Savilieju, pinta ruskea, välissä harmaata, alla 152338 67897 mustaa. 42 12 Savilieju, pinta (,5 cm) ruskea, välissä (5 cm) 1523716 677959 harmaata, alla tuanharmaata. 43 9 Savilieju, pinta ruskea, välissä harmaata, alla 1519353 67861 tuia raitoja.

1 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) TAULUKKO 1. jatkuu Asema Syvyys Pohjan laatu Huom. Koordinaatit (KKJ1) nro m x y 44 12 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä harmaata, 152283 677876 alla tuaa. 45 9,5 Soransekainen savi, pinta ruskea, alla harmaata. Metsäteollisuuden haju 1523385 6778479 46 9,5 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ja Rikkivedyn ja metsäteollisuuden 1523747 677812 mustia raitoja. haju. Puujätettä. 47 13 Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, välissä harmaata, 1522481 677758 alla tuaa. 5 11 Savilieju, pinta ruskea, välissä harmaata, alla 152734 678688 tuia raitoja. 463 7 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (7 cm) Lievä rikkivedyn haju. 1521459 6784441 harmaata, alla tuanharmaata. Haapasaari 6 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (2 cm) 1522353 6787777 vaaleanharmaata, alla tuanharmaata. Puuvalli 4,5 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (5 cm) 152221 6785862 harmaata, alla tuanharmaata. Rokinnokka 3,5 Savilieju/hiekka, pinta (1 cm) ruskea, alla 1523725 6784553 tuanharmaata. Sokeritoppi 5 Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, välissä (7 cm) 1523978 6785576 harmaata, alla tuanharmaata. 3.2. Pohjaeläimistön koostumus Pohjaeläimistön lajiluku, pohjaeläimistön tiheydet ja biomassat eri asemilla viimeisten tutkimusvuosien osalta on esitetty taulukoissa 2 ja 3 sekä vuoden 213 osalta kuvassa 2. Lajiluku vaihteli kahdeksasta viiteentoista. Vähiten lajeja tavattiin asemilta 17, 26B, 34, 42 ja 5 ja eniten asemilta 9, 23, 24 ja Puuvalli. Asemalla 22A2 pohjaeläimistö oli selvästi elpynyt ruoppausten jäljiltä, sillä sekä lajiluku, yksilömäärä ja biomassa olivat selvästi nousseet vuoteen 27 verrattuna. Yhteensä alueelta tavattiin 28 eri lajia tai lajiryhmää (liite 1). Keskimääräinen lajimäärä on 2-luvun tutkimuksissa ollut suurempi kuin aikaiseissa tutkimuksissa (taulukko 3). Lieju- eli itämerensimpukka (Macoma balthica) esiintyi kaikilla asemilla. Myös Selkämeren rannikkovesiin 199-luvulla uutena tulokkaana levinnyttä monisukasmatoa (Marenzelleria sp.) esiintyi yli 95 % asemista. Yleisenä esiintyivät myös surviaissääsken toukat (Chironominae, Chironomus plumosus, Procladius) ja kotiloihin kuuluvat Potamopyrgus antipodarum -kotilot (vaeltajakotilot), joita esiintyi lähes kaikilla asemilla. Vuonna 27 yleisenä esiintynyt viherlimamato () esiintyi nyt vain neljällä asemalla (noin 1 %:lla asemista), kun vuonna 27 se esiintyi 76 %:lla ja vuonna 22 65 %:lla asemista. Marenzelleria sp. monisukamato esiintyi selvästi runsaimpana (911 ja 1322 kpl/m 2 ) uloiilla eteläisillä asemilla 37 ja 39. Laji esiintyi ensiäisen kerran Rauman merialueella vuonna 1994. Vuoden 1998 jälkeen se on selvästi vähentynyt. Nopeat kannanvaihtelut ovat tyypillisiä uusille vieraslajeille. Likaantuneen pohjan lajeista harvasukasmatoja esiintyi 88 % asemista (kuva 5), kun niitä vuonna 27 esiintyi 73 % asemista. Selkeää likaantuneen pohjan tyyppilajia Tubifex costatus -harvasukasmatoa ei esiintynyt yhdelläkään asemista. Vuonna 27 sitä

RAUMAN MERIALUEEN (213) 11 (36) esiintyi ainoastaan asemalla 42 Järviluodon pohjoispuolella. Vuonna 22 harvasukasmatoja oli noin 4 %:lla asemista ja T. costatusta esiintyi asemilla 41 ja 42. Harvasukasmadot suosivat pehmeitä sedimenttipohjia ja hyötyvät rehevöitymisestä. Niiden runsastuminen ja yksilötiheyksien olennainen kasvu osoittaa pohjasedimenttien ravintovarojen kasvua ja pohjan tilan heikkenemistä. Likaantumisen ja rehevöitymisen ilmentäjänä pidetyn Chironomus plumosus -surviaissääsken toukkia esiintyi niin ikään 88 % asemista (kuva 4). Vuonna 27 niitä esiintyi noin 3 %:lla asemista ja vuonna 22 noin 65 %:lla asemista. Keskimääräinen yksilömäärä plumosus -asemilla on kasvanut 2 luvulla; vuonna 22 keskimääräinen yksilömäärä oli noin 26 yks./m 2, vuonna 27 noin 54 yks./m 2 ja vuonna 213 noin 76 yks./m 2. Valkokatka (, aiein Pontoporeia affinis) oli palannut lajistoon, sillä sitä esiintyi yhteensä 9 asemalla (8, 9, 1, 11, 31, 41, 46, 47 ja 463). Keskimääräinen yksilötiheys valkokatkaa esiintyneillä asemilla oli 161 kpl/m 2. Valkokatka on puhtaiden pohjien tyyppilaji, jota esiintyi aiein lähes koko alueella. Vuosien 27 ja 22 tutkimuksissa lajia ei esiintynyt lainkaan ja laji oli hävinnyt jo vuoden 199 tutkimuksessa kahta asemaa lukuun ottamatta (Mattila 1992), ja vuonna 1994 sitä tavattiin vain yhdeltä asemalta. Vuonna 1986 valkokatkaa esiintyi merialueella jopa yli 1 yks./m 2 tiheyksinä; sitä oli melko runsaasti Järviluodon ja Mudaistenperän välisellä jätevesien purkualueella (Häkkilä 199). Vuonna 1998 valkokatka oli palautunut jätevesien purkualueelle ja Kortelanlahteen, jossa sitä ei tavattu neljä vuotta aikaisein, mutta kylläkin vuonna 199. Valkokatkan häviämisen osasyynä saattoi olla lajin luontainen syklinen kannanvaihtelu mutta todennäköisein kyse on kuitenkin yleisten elinolojen huonontumisesta ja/tai kilpailun lisääntymisestä, sillä valkokatka on hävinnyt myös monelta muulta rannikkoalueelta (Mattila 23). Valkokatkan lähilajia, merivalkokatkaa () ei esiintynyt vuonna 213. Vuonna 27 se esiintyi yhdellä asemalla (11) mutta vain yhdessä nostossa ja siinäkin harvalukuisena. Pehmeille pohjille tyypillisiä äyriäislajeja esiintyi yleisein kuin 2-luvun aieissa (27 ja 22) tutkimuksissa. Liejukatkaa (Corophium volutator) esiintyi yhteensä 19 asemalla, kun vuonna 27 sitä tavattiin neljällä ja vuonna 22 viidellä asemalla. Kilkkiä () esiintyi vuonna 213 viidellä, vuonna 27 kolmella ja vuonna 22 yhdellä asemalla. Leväkatkaa (Gaarus sp.) on kaikkina 2-luvun tutkimusvuosina esiintynyt vain yhdellä asemalla. Kilkin yksilömäärät ovat olleet erittäin pieniä. Myös Gaarus-leväkatkan yksilömäärä oli pieni vuoden 213 tutkimuksessa ja sitä esiintyi vain yhdessä nostoista. Liejukatkaa esiintyi melko runsaasti ( 7 kpl/m 2 ) asemilla 24 ja 17. Liejukatkaa esiintyneillä asemilla keskimääräinen yksilötiheys oli 196 kpl/m 2. Sokeritopin asemalla Haapasaarenveden eteläosassa havaittiin vieraslaji Mytilopsis leucophaeta (valesinisimpukka, aiein valekirjosimpukka) ja sen tyhjiä kuoria.

12 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) TAULUKKO 2. Rauman merialueen pohjaeläinasemien laji- (S, kpl) ja yksilömäärät (N, kpl/m 2 ) sekä biomassat (B, g/m 2 ) vuosien 1998, 22, 27 ja 213 tutkimuksissa. Aika 1998 (2.9.-27.1.) 22 (16.9.-1.1.) 27 (18.9.-3.1) 213 (9.9.-1.1) Asema S N B S N B S N B S N B kpl kpl/m² g/m² kpl kpl/m² g/m² kpl kpl/m² g/m² kpl kpl/m² g/m² 2A 7 176 5,65 4 9 186 15,6 4A 9 328 28,6 12 1583 84,8 9 3479 116,3 5 9 3144 16,1 9 54 18,7 8 3378 254,2 11 6233 242,8 6 4 216 176,8 6 85 6,3 6 213 259,7 11 4767 132,2 8 6 327 142,2 9 9154 49,3 8 262 111,9 11 5756 126,9 9 9 37 127,5 11 6567 15, 9 3378 192,9 15 5344 99,9 1 1 51 113,8 11 3969 18,6 8 1717 18,4 11 4622 148,3 11 9 314 128,6 13 659 123,8 1 281 156,6 13 34 81, 12 1 459 173,4 11 3189 5,5 8 7471 13,4 12 7589 36, 13 11 2318 198,9 1 727 281,2 13 954 194,6 13 7256 283,8 15 6 38 45,7 9 2732 187,4 9 18 43,2 16 5 434 213,5 8 2698 35,6 17 6 518 221,6 8 1869 172,3 12 2888 182,2 8 1444 31,7 18 6 294 138,6 14 6199 96,7 9 4627 29,7 11 4611 166,3 19 1 382 11,1 11 2275 214,6 11 2933 16,1 2 6 841 22,7 5 881 3, 8 5419 123, 1 6244 118, 22 4 134,1 3 112 1,73 22A2 5 29,33 11 1978 18,9 23 8 155 27,8 14 3178 9,4 18 5742 256, 15 1667 27,2 24 9 381 13,9 14 971 157,7 14 2631 167,2 15 43 157,1 25 3 151 92, 8 4471 111,1 9 1873 159,5 11 2867 15,3 26 5 236 153,4 26B 1 4326 112,5 9 1985 113,5 8 2478 2,9 27 6 395 13,3 7 446 16, 9 1985 65,6 9 3378 125,8 28 5 352 28,3 13 548 18,2 12 274 132,9 1 3833 94, 29 5 549 119,6 15 6289 146,6 15 3668 166,9 3 4 236 74,6 1 3735 18,7 12 2778 81,4 31 9 49 148,3 7 285 127,3 15 7894 129,7 1 7833 54,5 32 8 1384 17,5 6 647 2,15 7 1894 62,1 12 878 44,7 33 6 423 256,3 12 4672 116,5 6 2944 215,4 9 4378 197,5 34 5 413 184,6 8 976 6,9 8 518 134,8 8 85 244,3 35 5 31 18,8 37 9 423 99,5 11 2643 179,8 13 341 252, 12 4544 187,2 39 4 174 62,5 1 268 1,52 9 1817 141,4 1 3678 118,4 4 4 27 253,2 8 359 13,4 9 27 219,5 9 3989 135,9 41 4 133 16,4 7 723 148,5 6 3613 225,7 13 7822 236,1 42 5 77 211,3 11 661 159,3 1 5698 196, 8 611 149,4 43 1 36 143,7 8 4371 14,7 9 3891 176,2 13 5889 147,9 44 4 384 24,9 8 4661 168,8 7 2687 276,8 1 4989 122,4 45 5 414 184,8 9 5229 156,9 11 2174 166,3 13 2122 71,1 46 9 63 59, 5 691 18,6 11 713 77,3 14 4256 8,8 47 6 577 29,1 8 1438 94,2 8 3367 29, 12 6789 15,5 48 1 468 15,5 12 281 164,7 5 5 622 187,4 6 4181 23,6 15 2999 165,4 8 5589 134,2 463 14 667 67, H-saari 5 6222 23,1 12 6122 25,7 P-valli 1 485 35, 15 989 37,5 R-nokk a 9 1951 16,5 11 633 19,3 S-toppi 8 621 21, 13 6778 45,5 x 7 4626 13,55 9 4755 12,9 1 3873 151,27 11 4972 115,87 s.d. 2 3813 71,86 3 3377 59,47 3 2238 75,57 2 23 68,63 n 42 39 41 41

RAUMAN MERIALUEEN (213) 13 (36)

14 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) TAULUKKO 3. Asemien ja pohjaeläimistön lajien lukumäärä (keskiarvo, suluissa keskihajonta) Rauman merialueella vuosien 1973 213 pohjaeläintutkimuksissa. 1973 1977 1982 1986 199 1994 1998 22 27 213 Asemia 33 42 43 45 42 37 42 39 41 41 Lajiluku 8 (3) 7 (3) 6 (3) 5 (2) 7 (5) 6 (2) 7 (2) 9 (3) 1 (3) 11 (2) 3.3. Pohjaeläinten yksilömäärät Pohjaeläinten kokonaisyksilömäärä vaihteli välillä 1 444 9 89 kpl/m 2 (taulukko 2, kuva 2). Yksilömäärät olivat pieniät (<2 kpl/m 2 ) sisiällä alueella asemilla 17, 15, 22A2 ja 23. Suuriat yksilötiheydet (>8 kpl/m 2 ) olivat asemilla Puuvalli, 32 ja 34, joissa kaikissa suurian osuuden muodostivat liejusimpukat. Noin puolella (49 %) asemista (vuonna 27 93 % asemista) yksilömäärissä vallitsivat liejusimpukat (kuva 3, liite 2). Liejusimpukat vallitsivat erityisesti merialueen uloiilla alueilla ja Kaskisten edustalla. Surviaissääsken toukat vallitsivat 29 % asemista, erityisesti Hanskloppien alueella, Kortelanlahdella ja Syväraumanlahdella. Asemilla 15, 42, Haapasaari ja Rokinnokka valtaryhmänä olivat harvasukasmadot (Limnodrilus sp.). Harvasukasmadot, kuten useiat surviaissääsken toukatkin, suosivat rehevää elinympäristöä ja ovat Suomen ympäristökeskuksen pintavesien ekologisen tilan luokituksen herkkyys- ja toleranssiarvojen mukaan erittäin tolerantteja (1). Asemalla 11 esiintyi liejusimpukoiden ohella runsaasti. raakkuäyriäisiä (Ostracoda) ja kotiloita. Asemalla 17 vallitsi liejukatka (Corophium volutator), joka on yleinen, koko Suomen rannikkoalueella esiintyvä matalien liejun ja hiekansekaisten pohjien laji (Suomen ympäristökeskuksen herkkyysarvo 1 eli herkkä). Asemalla 2 Kuuskajaskarin eteläpuolella vallitsivat liejusimpukan ohella Chironomus plumosus surviaissääsken toukat ja runsaimpana raakkuäyriäiset. Raakkuäyriäiset on em. ekologisen tilan luokittelussa kuvattu arvolla 15 (erittäin herkkä). Asemalla 24 esiintyi liejusimpukoiden ohella runsaasti myös Limnodrilus harvasukasmatoja ja liejukatkoja. Liejusimpukan osuus yksilötiheyksistä oli 12 74 % ja tiheydet vaihtelivat välillä 178 6 756 kpl/m 2. Pieniät yksilötiheydet olivat asemilla 17 ja 15 Järviluodon luoteispuolen ja Satamalahden perukan alueilla ja selvästi suurin yksilötiheys oli Puuvallin asemalla Haapasaarenvedellä, jossa esiintyi runsaasti varsinkin pienikokoisia simpukoita. Liejusimpukan osuus biomassoista oli 28 98 % ja biomassat vaihtelivat välillä 5 211 g/m 2. Selvästi pienin biomassa oli ruopatulla asemalla 22A2 ja biomassat olivat pieniä myös Rokinnokan ja Haapasaarenveden asemilla sekä Syväraumanlahdessa. Suurin biomassa oli asemalla 41 Ulko-Petäjäksen luoteispuolella. Keskimääräinen yksilömäärä oli noussut edelliseen tutkimusvuoteen (27) verrattuna ja vastasi vuosien 22 ja 1998 keskimääräisiä yksilömääriä (taulukko 2). Lähes kaikilla asemilla yksilömäärät olivat selvästi nousseet vuosien 27 ja 213 välillä. Monessa tapauksessa muutos johtui liejusimpukoiden ja/tai surviaissääsken toukkien määrässä tapahtuneista muutoksista mutta yksilömäärien muutokseen osalla asemista vaikutti myös pohjaeläinten laskentatavan muutos; aikaisein raakkuäyriäiset merkittiin vain runsausluokan (-, ++ tai +++) mukaan, kun nykysuositusten mukaan ne laske-

RAUMAN MERIALUEEN (213) 15 (36) taan muiden pohjaeläinten tapaan yksilömääriksi ja biomassoiksi. Biomassoihin niillä ei ole juuri vaikutusta. Asemalla 22A2 yksilömäärä oli moninkertainen vuoteen 27 verrattuna, jolloin aseman pohjaeläimistö ei ollut vielä palautunut ruoppausten jäljiltä. Rokinnokan asemalla pohjaeläinten yksilömäärä oli noin kolminkertainen edelliseen tutkimuskertaan verrattuna; muutos johtui lähinnä harvasukasmatojen (Limnodrilus) määrän kasvusta. Asemilla 13, 15, 17, 32, 46 ja varsinkin asemalla 23 yksilömäärät olivat selvästi laskeneet vuoteen 27 verrattuna. Asemalla 13 yksilömäärien lasku johtui kotiloiden ja viherlimamadon () määrän laskusta. Asemalla 23 useiden eläinryhmien (moni- ja harvasukasmadot, liejusimpukat, kotilot) määrät olivat laskeneet. Muilla asemilla muutos johtui lähinnä liejusimpukoiden määrän laskusta ja samalla kokoluokkajakauman heikkenemisestä. Asemalla 17 Järviluodon luoteispuolella yksilömäärät olivat suuria vuoden 22 tutkimuksessa mutta romahtivat vuonna 27 ja laskivat edelleen vuoteen 213. Yksilömäärien lasku on johtunut lähinnä pienten liejusimpukoiden sekä kotiloiden määrän laskusta.

16 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213)

RAUMAN MERIALUEEN (213) 17 (36)

18 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213)

RAUMAN MERIALUEEN (213) 19 (36) 3.4. Pohjaeläinten biomassat Pohjaeläinbiomassat vaihtelivat välillä 19 284 g/m 2. Pieniät biomassat (<2 g/m 2 ) olivat asemalla 22A2 aallonmurtajan tuntumassa ja Rokinnokka Haapasaarenveden edustalla. Biomassat olivat melko pieniä (>2-<5 g/m 2 ) myös muilla Haapasaarenveden havaintopaikoilla, Syväraumanlahdessa, satamalahden perukassa, Järviluodon luoteis- ja eteläpuolella sekä Kortelanlahdessa. Suuriat biomassat (>24 g/m 2 ) olivat asemilla 13, 5 ja 34, jotka sijoittuivat Kompinlahdelle, Iso-Ruohokarin pohjoispuolelle ja Hanhisten luoteispuolelle. Suurialla osalla asemista biomassat olivat noin 1 2 g/m 2, mikä on melko tyypillistä rannikon pehmeille pohjille. Keskimääräinen biomassa oli pienempi kuin vuonna 27 mutta vastasi vuosien 22 ja 1998 keskimääräistä biomassaa (taulukko 2). Biomassa oli siis laskenut useiilla asemilla. Biomassa oli selvästi laskenut varsinkin asemilla 6, 9, 11, 15, 17, 23, 31, 44 ja 45. Asemilla 15, 17 ja 23 biomassa oli alle neljäsosan vuoden 27 biomassasta. Kokonaisbiomassan lasku johtui suurialta osin liejusimpukoiden biomassan laskusta, sillä kokoluokkarakenteessa suurien simpukoiden määrä oli laskenut. Lieju- eli itämerensimpukka muodosti asemaa 22A2 lukuun ottamatta valtaosan (5 98 %) biomassoista kaikilla asemilla (liite 2). Asemalla 22A2, jossa biomassa oli hyvin pieni, pääosan biomassasta muodostivat surviaissääsken toukat. Asemilla 12, 2 ja Haapasaari surviaissääsken toukat muodostivat lähes yhtä suuren biomassan liejusimpukan kanssa. Asemalla 13 Kompinlahdessa biomassasta merkittävän osan muodostivat myös muut simpukat (sinisimpukka, idänsydänsimpukka, hietasimpukka). Kilkki () voi suurikokoisena lajina vaikuttaa merkittävästi biomassoihin mutta vuoden 213 tutkimuksessa sen osuus sekä biomassoissa että yksilömäärissä jäi vähäiseksi. Suurin kilkkibiomassa (noin 8 g/m 2 ) oli asemalla 33, jossa se muodosti noin 4 % kokonaisbiomassasta. Myös vuosien 27 ja 22 tutkimuksissa valtaosan biomassoista muodosti liejusimpukka. Vuonna 22 ainoastaan Kompinlahdesta (asema 13) mitattiin yli 2 g/m 2 biomassa, kun vuosina 1998 ja 27 näitä asemia oli noin 1. Vuonna 213 yli 2 g/m 2 asemia oli taas selvästi väheän, 5 kpl. Pohjaeläimistön biomassat kasvoivat vuosina 1977 199 etenkin jätevesien purkualueella Maanpään Järviluodon edustalla sekä kuankin laivaväylän suunnassa (Mattila 1992), mutta vuoteen 1994 mennessä kasvu näytti taittuneen (Räisänen 1996) ja vuosien 1998 (Jumppanen 1999) ja 22 (Mattila 23) tutkimusten mukaan biomassat olivat laskusuunnassa. Vuonna 27 biomassat olivat kuitenkin nousseet lähinnä liejusimpukan suurempien yksilöiden määrän myötä mutta nousu tasoittui vuonna 213, kun biomassat vastasivat taas vuosien 1998 ja 22 keskimääräistä. 3.5. Lieju- eli itämerensimpukan kokoluokkajakauma Liejusimpukoita esiintyi kaikilla asemilla. Useiilla asemilla liejusimpukoita esiintyi useista kokoluokista ja kokoluokkajakaumat olivat melko yhtenäisiä (kuva 6). Vuoteen 27 verrattuna kuitenkin isoja kokoluokkia oli väheän ja pienten simpukoiden määrä oli laskenut. Asemilta 12, 15, 17, 22A2, 23, 24, 31, 32, 46 ja Rokinnokka puuttui useita kokoluokkia. Asemalla 22A2 oli vain melko pieniä simpukoita, sillä

2 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) simpukat joutuivat asuttamaan paikan uudelleen ruoppausten jälkeen. Suurialla osalla asemista kokoluokkajakaumassa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoteen 27 verrattuna. Asemilla 15, 17, 23, 24, 31, 32, 41, 45 ja 46 kokoluokkajakaumat olivat kuitenkin heikentyneet edelliseen tutkimukseen verrattuna, mikä näkyi lähinnä kokoluokkien vähenemisenä tai suurten kokoluokkien puuttumisena. Tämä saattaa olla merkki ajoittain huonosta happitilanteesta, joka estää tiettyjen ikäluokkien syntymisen tai hengissä pysymisen ja kehityksen. Asemilla 32, Puuvalli ja Sokeritoppi esiintyi runsaasti pieniä, 1-2 kokoisia simpukoita. Asemalla 31 Kortelanlahdessa jakauma oli heikentynyt jo vuoden 27 tutkimuksessa vuoteen 22 verrattuna. Asemilla 22A2, Haapasaari, Puuvalli ja Sokeritoppi kokojakaumat olivat kohentuneet vuoteen 27 verrattuna, sillä kokoluokkia oli eneän. Asemalla 22A2 ei esiintynyt vuonna 27 ruoppausten jälkeen lainkaan simpukoita.

RAUMAN MERIALUEEN (213) 21 (36) 15 5 15 6 12 12 9 6 3 9 6 3 1 8 1 9 8 8 6 4 2 6 4 2 15 1 5 11 12 4 9 6 3 2 3 1 1 12 1 13 8 8 6 4 2 6 4 2 5 15 5 17 4 4 3 2 1 3 2 1 KUVA 6. Macoma balthican kokoluokkajakaumat (yks./m 2 ) Rauman merialueen pohjaeläintutkimuksessa v. 213. HUOM! Mittakaava vaihtelee kuvien välillä!

22 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) 1 18 1 19 8 8 6 4 2 6 4 2 1 2 5 22A2 8 4 6 4 2 3 2 1 5 23 1 24 4 8 3 2 1 6 4 2 1 25 5 26B 8 4 6 4 2 3 2 1 1 27 1 28 8 8 6 4 2 6 4 2 KUVA 6. jatkuu...

RAUMAN MERIALUEEN (213) 23 (36) 5 3 1 31 4 8 3 2 1 6 4 2 15 32 1 33 12 8 9 6 3 6 4 2 15 34 15 37 12 12 9 6 3 9 6 3 1 39 1 4 8 8 6 4 6 4 2 2 1 41 5 42 8 6 4 2 4 3 2 1 KUVA 6. jatkuu...

24 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) 15 43 5 44 12 4 9 6 3 3 2 1 5 45 5 46 4 4 3 2 3 2 1 1 1 47 15 5 8 12 6 4 2 9 6 3 15 463 1 Haap 12 8 9 6 3 6 4 2 3 Puuvalli 1 Rokinnokka 2 1 8 6 4 2 KUVA 6. jatkuu...

RAUMAN MERIALUEEN (213) 25 (36) 3 Sokeritoppi 2 1 KUVA 6. jatkuu... 3.6. Pohjan tila ja siinä tapahtuneet muutokset Pohjan tilaa ja sen muutoksia on arvioitu pohjan laadun ja pohjaeläimistön koostumuksen perusteella. Pohjan tilan luokittelussa sovellettiin Leppäkosken (1975) esittämää jaottelua ja luokittelussa otettiin huomioon myös Suomen ympäristökeskuksen (212) pintavesien ekologisen tilan luokituksen herkkyysarvot (ES5) pohjaeläimille. Eräiden pohjaeläinyhteisön ja pohjan tilan arvioimisen kannalta tärkeiden lajien kuten valkokatkan suuret ja epäsäännölliset kannan vaihtelut vaikeuttavat myös luokittelua ja tutkimusvuosien välistä vertailua. 199- ja 2-luvuilla valkokatkaa on esiintynyt hyvin vähän Selkämeren rannikkovesissä Uudenkaupungin, Rauman ja Pyhämaan merialueilla. 198-luvun puolivälissä valkokatka esiintyi yleisenä ja runsaslukuisena sekä Rauman että Uudenkaupungin edustan merialueella. Osalla näyteasemista oli kovia pohjia, joissa eläimistön lajiluku, yksilömäärät ja biomassa ovat olennaisesti pienempiä kuin pehmeillä sedimenttipohjilla. Myös vieraslaji Marenzelleria -monisukamadon nopea elintilan valtaaminen pehmeiden pohjien eläimistössä 199-luvulla saattoi horjuttaa pohjaeläinyhteisön sisäistä tasapainoa ja lajien välisiä vuorovaikutussuhteita (Jumppanen 1997) mutta sen kanta on selvästi tasaantunut ja yksilömäärät vähentyneet viimeisissä 2-luvun tutkimuksissa. Erittäin likaantunut pohja Erittäin (pahoin) likaantuneeksi on luokiteltu lähes kuolleen pohjan alue, jolla laji- ja yksilömäärä on pieni, ja lajisto koostuu likaantumista sietävistä lajeista. Vuosien 213 ja 27 tutkimuksissa ei tavattu lainkaan erittäin likaantuneita pohjia. Aikaiseissa tutkimuksissa aallonmurtajan sisäpuolinen alue on aina luokiteltu erittäin likaantuneeksi. Nyt samaisella paikalla on laituri, joten asemaa 22 on jouduttu siirtämään hieman (22A2). Aseman pohja oli aiein mustaa, rikkivedylle ja sellulle haisevaa sulfidiliejua mutta esim. vuonna 213 mustanharmaata saviliejua, jossa tuntui rikkivedyn ja metsäteollisuuden haju. Lajisto on kahdessa viimeisessä tutkimuksessa selvästi monipuolistunut ja asema on vuosien 27 ja 213 tutkimuksissa luokiteltu likaantuneeksi. Vuoden 199 tutkimuksessa aallonmurtajan sisäpuolelta tavattiin ensiäisen kerran pohjaeläimiä. Pohjan asuttaminen kesti kauan ilmeisesti pohjasedimentin yksipuolisesta rakenteesta ja sen sisältämistä haitta-aineista johtuen, sillä ainakin pohjan yläpuolisen veden happitilanne ja muutenkin melko lievä likaantuminen olisi mahdollistanut monipuolisen pohjaeläimistön paluun jo aiein (Mattila 23).

26 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) Likaantunut pohja Likaantuneen pohjan tyyppilajeja ovat liejusimpukka, merisukasjalkainen, surviaissääsken toukat, erityisesti Chironomus plumosus ja harvasukasmadot. Likaantuneella alueella pohjaeläimistö on selvästi köyhtynyt puhtaan elinympäristön lajien puuttuessa tai esiintyessä vain satunnaisesti. Kokonaisbiomassat ja -tiheydet ovat pienentyneet puolilikaantuneen pohjan rehevistä oloista. Likaantuneeksi on luokiteltu alueet, joilla surviaissääskien (Chironomidae) Chironomus plumosus-tyypin toukat tai harvasukasmatojen (Oligochaeta) likaantumista ilmaisevat lajit ovat esiintyneet runsaina. Vuoden 213 tutkimuksessa likaantuneeksi luokiteltiin vain aallonmurtajan sisäpuolella laiturin alta siirretty asema 22A2 (kuva 8). Likaantuneen pohjan osalta tilanne oli selvästi kohentunut, sillä vuoden 27 tutkimuksessa likaantuneeksi luokiteltiin 4 asemaa; 22A2, Kortelanlahden perukka 32, Hansklopin asema 46 ja Haapasaari sekä lisäksi silloisen Rauman Lohi Oy:n lähiasemia (kuva 7). Kortelanlahden asemalla 32 ja Haapasaarenveden asemalla Haap lajisto oli monipuolistunut vuodesta 27. Hansklopin asema 46 oli kohentunut jo vuonna 27 vuodesta 22 mutta luokitus pysyi silloin silti samana. Vuonna 213 puoliterveen pohjan lajit ja niiden määrät olivat selvästi kasvaneet asemalla, vaikka myös surviaissääsken plumosus toukat olivat runsastuneet. Likaantuneen pohjan ala on pienentynyt 199-luvulla olennaisesti. Vielä vuonna 199 likaantunut pohja ulottui aallonmurtajalta Järviluodon länsipään, Hansklopin ja Mudaistenperän tasalle ja käsitti 3, km 2. Vuonna 1994 likaantunutta pohjaa tavattiin viideltä alueelta: aallonmurtajan edustalta, satamalahden ulko-osasta, Ruuhiluodon pohjois- ja eteläpuolelta sekä Kortelanlahdesta. Puukuidut likasivat pohjaa jätevesien purkupaikan lisäksi pienellä alueella aallonmurtajan ulkopuolella. Vuonna 1998 likaantuneeksi pohjaksi luokiteltiin enää vain aallonmurtajan edusta ja Kortelanlahden perukka. Likaantuneen alueen koko oli pysynyt suunnilleen samanlaisena myös vuoden 22 tutkimuksen aikana. Kuuskajaskarin eteläpuolen syvännealue oli ilmeisesti kärsinyt ajoittaisesta hapenpuutteesta, joka on johtanut eläimistön romahtamiseen. Syvännealue oli vuoden 22 tutkimuksessa ensiäistä kertaa likaantunut. Vuonna 27 likaantuneeksi luokiteltiin aallonmurtajan edusta, Kortelanlahden perukka, Hansklopin yksi asema ja varsinaisen merialueen ulkopuolelta Haapasaaren syvänne. Vuonna 213 likaantuneen pohjan ala oli edelleen pienentynyt, sillä ainoastaan aallonmurtajan edustan asema luokiteltiin likaantuneeksi. Satamalahden sisäosa luokiteltiin vielä vuonna 1986 pahoin likaantuneeksi, mutta sen jälkeen tila on vähitellen parantunut puolilikaantuneeksi vuodesta 1994 eteenpäin. Pohjan puhdistumisesta oli merkkejä jo vuonna 1998 ja kehitys jatkui 2-luvulla. Vuosina 27 ja 213 satamalahden asemalta 16 ei saatu näytteitä pohjan kivisyyden vuoksi mutta asemalla 15 luokitus oli puolilikaantunut. Sataman ruoppaukset ovat osaltaan nopeuttaneet alueen toipumista. Puolilikaantunut pohja Puolilikaantuneen ja puoliterveen pohjan erottaminen toisistaan on Rauman merialueella välillä tulkintakysymys indikaattorilajien puuttumisen tai vähyyden vuoksi. Puo-

RAUMAN MERIALUEEN (213) 27 (36) lilikaantuneeksi luokiteltiin alueet, joilla esiintyi likaantumista ilmaisevia plumosustyypin surviaissääskentoukkia ja harvasukasmatoja, ja/tai joilla eläimistön biomassat olivat selvästi korkeampia kuin puhtailla pohjilla. Puoliterveeksi taas luokiteltiin alueet, joilla ei tavattu lainkaan tai juuri lainkaan likaantumista ilmaisevia plumosustyypin surviaissääskentoukkia tai harvasukasmatoja ja joilla tavattiin puoliterveen pohjan lajeja. Tavoitteena oli mahdollisian hyvä vertailukelpoisuus aikaisempien tutkimusten kanssa. Osalla asemista (6 asemaa, 15 % asemista) pohjan tila oli selvästi muutosvaiheessa, ja näiden asemien kohdalla luokitus oli puoliterve/puolilikaantunut. Asemat sijaitsivat eri puolilla tutkimusaluetta; Kaskisten ja Kaurasten edustalla (asemat 9 ja 11), Hylkikarien lounais- ja kaakkoispuolella (asemat 37 ja 39), Hanskloppien pohjoispuolella (asema 45) sekä Kuuskajaskarin kaakkoispuolella (asema 5). Asemilla 11 ja 5 luokitus oli myös vuonna 27 puoliterve/puolilikaantunut. Asemilla 9, 39 ja 45 luokitus koheni vuoden 27 puolilikaantuneesta puoliterveen pohjan lajiston runsastumisen vuoksi. Asemalla 37 pohjan tila heikkeni vuoden 27 puoliterveestä; kotiloiden määrä oli laskenut ja tubificidae harvasukasmatoja oli tullut lajistoon. Muutosvaiheessa olevilla pohjilla pohjaeläinlajistossa esiintyi sekä puoliterveille/terveille pohjille tyypillisiä ja herkkiä tai erittäin herkkiä lajeja (,, Potamopyrgus antipodarum ent. jenkinsi, Corophium volutator) mutta runsaasti myös likaantuneille pohjille tyypillisiä ja tolerantteja harvasukasmatoja ja surviaissääsken plumosus-toukkia. Valtalajina kaikilla asemilla oli kuitenkin puolilikaantuneille pohjille tyypillinen liejusimpukka (M. balthica). Suurin osa (32 asemaa, 78 % asemista) Rauman merialueen pohjaeläinasemista oli luokiteltavissa puolilikaantuneiksi (kuva 8). Lähes kaikki merialueen sisiät asemat, satamaan johtavan Valkeakarin väylän asemat, Haapasaarenveden ja sen edustan asemat ja osa Kuuskajaskarin ja Tankkarien läheisistä asemista oli puolilikaantuneita. Yli puolet vuonna 27 puolilikaantuneiksi luokitelluista asemista oli edelleen puolilikaantuneita. Vuonna 27 puolilikaantuneiksi luokitellut asemat 9, 39 ja 45 Kaskisten luoteispuolella, Hanhisten luoteispuolella ja Hanskloppien pohjoispuolella olivat kohentuneet puoliterve/puolilikaantuneiksi. Sen sijaan useat asemat (5, 6, 13, 15, 24, 28, 3, 33, 34, 43 ja 47) olivat heikentyneet vuoden 27 puoliterve/puolilikaantuneesta tai puoliterveestä puolilikaantuneiksi. Tilan heikkeneminen johtui pääosin harvasukasmatojen ja surviaissääsken plumosus toukkien runsastumisesta sekä kotiloiden määrän laskusta. Asemalla 32 Kortelanlahden perukassa, asemalla 46 Hanskloppien koillispuolella, asemalla 463 entisen Rauman Lohi Oy:n lähialueella ja Haapasaarenveden syvänteessä (Haap) pohjan tila oli kohentunut vuoden 27 likaantuneesta puolilikaantuneeksi. Puolilikaantuneen pohjan ala pieneni vuosien 1986/199 ja 1998 välillä selvästi. Tämä positiivinen kehitys jatkui edelleen vuoden 22 tutkimuksessa. Sen sijaan vuonna 27 puolilikaantunut pohjan alue oli taas hieman laajentunut ja vuonna 213 selvästi laajentunut. Toisaalta vuosien 27 ja 213 tutkimuksissa likaantuneeksi luokiteltujen asemien määrä oli selvästi pienentynyt. Rauman merialueella jätevesien purkualueen edustan ja Hanskloppien pohjoispuolella pohjan tila on paranemaan päin, mutta toi-

28 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) saalta Hanskloppien etelä- ja lounaispuolella sekä merialueen uloiilla asemilla pohjien tila on heikentynyt. Kortelanlahdella sen perukan tila koheni vuosien 27 ja 213 välillä mutta lahden uloin asema heikkeni. Kaikilla Kortelanlahden asemilla pohjan tila oli puolilikaantunut. Syväraumanlahdella (asema 12) pohjan tila pysyi puolilikaantuneena ja Kaurasten ja Kaskisten välisellä alueella (11) puoliterve/puolilikaantuneena. Kompinlahdessa (asema 13) pohjan tila heikkeni puolilikaantuneeksi. Puoliterve pohja Puoliterveen pohjan eläimistö koostuu pääasiassa terveen/puoliterveen pohjan herkkyysarvoiltaan herkistä tai erittäin herkistä eläimistä, mutta biomassat ja yksilötiheydet ovat jo kohonneet. Lisäksi lajistossa saattaa esiintyä joitakin likaantuneille pohjille tyypillisiä lajeja kuten harvasukasmatoja. Ainoasta kaksi Rauman merialueen asemista luokiteltiin puoliterveiksi. Puoliterveitä olivat asema 1 Kaskisten lounaispuolella sekä asema 17 Järviluodon luoteispuolella. Asemat olivat puoliterveitä myös vuoden 27 tutkimuksessa. Vuonna 27 puoliterveiksi luokitellut asemat 5 ja 6 pohjoiseen johtavan laivaväylän varrella, asema 43 Kuuskajaskarin länsipuolella, asemat 33 ja 47 Mansikkakarin pohjoispuolella sekä eteläinen asema 34 Hanhisten pohjoispuolella heikkenivät puolilikaantuneiksi. Uloin asema 37 Hylkikarien lounaispuolella heikkeni puoliterveestä puoliterve/puolilikaantuneeksi. Pohjan tilan heikkeneminen johtui pääosin surviaissääsken plumosus toukkien selvästä runsastumisesta asemilla. Myös harvasukasmadot olivat runsastuneet osalla asemista ja puoliterveen pohjan indikaattorilajit vähentyneet. Vuoden 27 tutkimuksessa surviaissääsken toukat olivat monin paikoin vähentyneet tai hävinneet ja sen johdosta esim. asemalla 6 pohjoiseen johtavan laivaväylän varrella pohjan tila kohentui puolilikaantuneesta puoliterveeksi. Myös Mansikkakarien koillispuolella asemalla 47 pohjan tila kohentui vuonna 27 puoliterveeksi surviaissääsken toukkien häviämisen ja kotiloiden määrän kasvun johdosta. Terve pohja Tervettä pohjaa ei ole tavattu Rauman merialueella 2-luvun tutkimuksissa. 199- luvulla terveen pohjan alue oli rajoittunut tutkimusalueella vain Hanhisten ja Rihtniemen välillä avomeren reunaan. Terveen pohjan häviäminen johtunee rannikkoalueen yleisestä rehevöitymisestä, mutta siihen ovat saattaneet vaikuttaa myös lajistossa ja sen valtasuhteissa tapahtuneet muutokset kuten. Marenzelleria -monisukamadon ilmestyminen uutena lajina 199-luvulla.

RAUMAN MERIALUEEN (213) 29 (36) 3.7. Muita pohjaeläintutkimuksia Olkiluodon merialueella vuonna 213 pohjien tila vaihteli puolilikaantuneesta puoliterve/puolilikaantuneeksi (Turkki 214b). Pohjien tila oli vuosien 212 213 aikana selvästi parempi vuoteen 211 verrattuna, sillä pohjaeläimistö oli selvästi elpynyt ja liejusimpukoiden kokoluokkajakaumat parantuneet, mikä kertoi pohjan happitilanteen kohenemisesta. Pyhämaan merialueen pohjaeläintutkimuksessa vuonna 212 (Turkki 213) pohjien tila oli selvästi heikentynyt vuoteen 26 verrattuna. Pohjan tila heikkeni lähes 6 % asemista. Pohjan tilan heikkeneminen johtui useiden asemien osalta likaantuneisuutta ilmentävien Chironomus plumosus surviaissääskentoukkien selvästä runsastumisesta. Likaantuneisuusluokitus vaihteli likaantuneesta puoliterveeseen. Myös Uudenkaupungin merialueen viimeisiässä pohjaeläintutkimuksessa vuonna 21 (Turkki 211) pohjien tila oli selvästi heikentynyt. Puoliterveitä tai terveitä pohjia ei juuri esiintynyt ja pääosin pohjat olivat likaantuneita tai puolilikaantuneita.

3 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213)

RAUMAN MERIALUEEN (213) 31 (36)

32 (36) RAUMAN MERIALUEEN (213) 4. TIIVISTELMÄ Rauman merialueen pohjaeläintutkimus tehtiin vuonna 213 yhteensä 42 pohjaeläinasemalla. Näistä paikoista 37 kuului varsinaiseen velvoitetarkkailuun ja 5 paikkaa (463, Haapasaari, Puuvalli, Sokeritoppi ja Rokinnokka) olivat Rauman ympäristötoimen erikseen tilaamia ja kustantamia pohjaeläinasemia. Velvoitetarkkailuun kuuluvalta asemalta 16 satamalahdesta ei saatu näytettä. Edellinen pohjaeläintutkimus Rauman merialueelta tehtiin vuonna 27. Merialueen uloiilla alueilla pohjat olivat laadultaan soransekaista savea tai hiekkaa. Kuuskajaskarin lähiasemilla pohjat olivat kuitenkin saviliejua. Kovaa pohjaa esiintyi myös siseillä asemilla erityisesti Järviluodon ja Hanskloppien alueella. Lähes kaikilla asemilla sedimentin pinnassa oli ainakin ohut, hapekkaan ruskea kerros. Varsinaisia mustia sulfidiliejupohjia ei ollut mutta paikoin oli ajoittaisesta hapettomuudesta kertovia mustia sedimenttikerrostumia tai raitoja. Jätevesien purkualueen tuntumassa olevilla asemilla (22A2, 45 ja 46) sedimentissä tuntui selvänä rikkivedyn ja/tai metsäteollisuuden haju. Rikkivety haisi lievänä myös asemilla 2, 33, 34 ja 463, jotka sijoittuivat Kuuskajaskarin eteläpuolelle, Tankkarien kaakkois- ja eteläpuolille sekä Saukokarin luoteispuolelle entisen Rauman Lohi Oy:n tuntumaan. Osalla aallonmurtajan ja sen edustan asemista (22A2, 23, 26B, 28 ja 46) sedimentissä oli puujätettä ja asemalla 17 Järviluodon luoteispuolella yhdessä nostossa öljyläiskiä. Veden laadun tarkkailututkimuksen perusteella merialueen happitilanne oli kesällä 213 pääosin hyvä ja vastasi pitkäaikaiskeskiarvoja, joten happiolot olivat pohjaeläimistön kannalta melko tavanomaiset. Yhteensä alueelta tavattiin 28 eri lajia tai lajiryhmää. Lieju- eli itämerensimpukka (Macoma balthica) esiintyi kaikilla asemilla. Myös Selkämeren rannikkovesiin 199- luvulla levinnyttä monisukasmatoa (Marenzelleria sp.) esiintyi yli 95 % asemista. Yleisenä esiintyivät myös surviaissääsken toukat (Chironominae, Chironomus plumosus, Procladius) ja Potamopyrgus antipodarum -kotilot (vaeltajakotilot). Aiein yleisenä esiintynyt viherlimamato () esiintyi nyt vain neljällä asemalla, kun 2-luvun aieissa tutkimuksissa se on esiintynyt noin 7 % asemista. Asemalla 22A2 pohjaeläimistö oli selvästi elpynyt ruoppausten jäljiltä, sillä sekä lajiluku, yksilömäärä ja biomassa olivat selvästi nousseet vuoteen 27 verrattuna. Likaantuneen pohjan harvasukasmatoja esiintyi 88 % asemista, kun niitä vuonna 27 esiintyi 73 % ja vuonna 22 4 % asemista. Likaantumisen ja rehevöitymisen ilmentäjänä pidetyn Chironomus plumosus -surviaissääsken toukkia esiintyi myös 88 % asemista, kun niitä vuonna 27 oli noin 3 % ja vuonna 22 noin 65 % asemista. Keskimääräinen yksilömäärä plumosus -asemilla on selvästi kasvanut 2 luvulla. Puhtaiden pohjien tyyppilaji valkokatka () oli palannut lajistoon ja sitä esiintyi yhteensä 9 asemalla. Keskimääräinen yksilötiheys valkokatkaa esiintyneillä asemilla oli 161 kpl/m 2. Valkokatka esiintyi aiein lähes koko alueella mutta vuosien 27 ja 22 tutkimuksissa lajia ei esiintynyt lainkaan. Pehmeille pohjille tyypillisiä äyriäislajeja esiintyi yleisein kuin 2-luvun aieissa tutkimuksissa.

RAUMAN MERIALUEEN (213) 33 (36) Sokeritopin asemalla Haapasaarenveden eteläosassa havaittiin vieraslaji Mytilopsis leucophaeta (valesinisimpukka, aiein valekirjosimpukka) ja sen tyhjiä kuoria. Pohjaeläinten yksilömäärät olivat suuriat Puuvallin alueella, Kortelanlahden perukassa ja Hanhisten pohjoispuolella. Pieniät yksilömäärät olivat sisiällä alueella asemilla 17, 15, 22A2 ja 23. Noin puolella asemista yksilömäärissä vallitsivat liejusimpukat, jotka vallitsivat erityisesti merialueen uloiilla alueilla ja Kaskisten edustalla. Surviaissääsken toukat vallitsivat 29 % asemista, erityisesti Hanskloppien alueella, Kortelanlahdella ja Syväraumanlahdella. Pohjaeläinten keskimääräinen yksilömäärä oli noussut edelliseen tutkimusvuoteen (27) verrattuna ja vastasi vuosien 22 ja 1998 keskimääräisiä yksilömääriä. Monessa tapauksessa muutos johtui liejusimpukoiden ja/tai surviaissääsken toukkien määrässä tapahtuneista muutoksista mutta yksilömäärien muutokseen osalla asemista vaikutti myös nykysuositusten mukainen raakkuäyriäisten (Ostracoda) laskenta mukaan yksilömääriin, kun aiein ne merkittiin vain runsausluokan mukaan. Pohjaeläinbiomassat olivat pieniät aallonmurtajan tuntumassa ja Haapasaarenvedellä ja sen edustalla. Suurialla osalla asemista biomassat olivat noin 1 2 g/m 2, mikä on melko tyypillistä rannikon pehmeille pohjille. Keskimääräinen biomassa oli pienempi kuin vuonna 27 mutta vastasi vuosien 22 ja 1998 keskimääräistä. Liejusimpukka muodosti asemaa 22A2 lukuun ottamatta valtaosan biomassoista kaikilla asemilla. Useiilla asemilla liejusimpukoita esiintyi useista kokoluokista ja kokoluokkajakaumat olivat melko yhtenäisiä. Vuoteen 27 verrattuna kuitenkin isoja kokoluokkia oli väheän ja myös pienten simpukoiden määrä oli laskenut. Erittäin likaantuneita pohjia ei ollut vuoden 213, kuten ei myöskään vuoden 27 tutkimuksessa. Aikaiseissa tutkimuksissa aallonmurtajan sisäpuolinen alue on aina luokiteltu erittäin likaantuneeksi. Likaantuneeksi luokiteltiin vuonna 213 vain aallonmurtajan sisäpuolella laiturin alta siirretty asema 22A2. Likaantuneen pohjan osalta tilanne oli selvästi kohentunut, sillä vuoden 27 tutkimuksessa likaantuneeksi luokiteltiin 5 asemaa; 22A2, Kortelanlahden perukka 32, Hansklopin asema 46, Haapasaari ja entisen Rauman Lohi Oy:n lähiasema 463. Suurin osa (32 asemaa, 78 % asemista) Rauman merialueen pohjaeläinasemista oli luokiteltavissa puolilikaantuneiksi. Lähes kaikki merialueen sisiät asemat, satamaan johtavan Valkeakarin väylän, Haapasaarenveden ja sen edustan ja osa Kuuskajaskarin ja Tankkarien läheisistä asemista olivat puolilikaantuneita. Vuonna 27 puolilikaantuneiksi luokitellut asemat 9, 39 ja 45 Kaskisten luoteispuolella, Hanhisten luoteispuolella ja Hanskloppien pohjoispuolella olivat kohentuneet puoliterve/puolilikaantuneiksi. Sen sijaan useat asemat (5, 6, 13, 15, 24, 28, 3, 33, 34, 43 ja 47) olivat heikentyneet vuoden 27 puoliterve/puolilikaantuneesta tai puoliterveestä puolilikaantuneiksi. Tilan heikkeneminen johtui pääosin harvasukasmatojen ja surviaissääsken plumosus toukkien runsastumisesta sekä kotiloiden määrän laskusta. Puolilikaantuneen pohjan ala pieneni vuosien 1986/199 ja 1998 välillä selvästi. Tämä positiivinen kehitys jatkui edelleen vuoden 22 tutkimuksessa. Sen sijaan vuonna 27 puolilikaantunut pohjan alue oli taas hieman laajentunut ja vuonna 213 selvästi