1. a) Olisiko puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle saatava haastajia kevään puoluekokoukseen?



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

Osallistu Toivonliikkeen kyselyyn

Vastaväitteiden purku materiaali

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

SUOMI EUROOPASSA TUTKIMUS

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Yhdistyspäivä

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Ajatuksia muutosjohtamisesta. Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö Reijo Karhinen, vuorineuvos

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Isännöinti ja omistaminen

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari Tampereella

Mauno Rahikainen

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Ohjausryhmän six-pack

yhteenveto Salassapitovelvollisuus

Kovera luottamus särkymättömässä demokratiassa

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Pienmarkkinat Teema 1 JÄRJESTÖT toimivat monimuotoisena älykkäänä VERKOSTONA kumppaneiden kanssa POHJOIS-SAVOSSA

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Mitä kuuluu. politiikan journalismille?

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Sosiaalitietoa kansalaisille ja päättäjille - kenen ehdoilla ja kenen kielellä. Sosiaaliala ja media Reetta Meriläinen.

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Äänestystutkimus. Syksy 2006

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Uusi Seelanti.

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Ketkä ovat täällä tänään? Olen Nainen Mies

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala,

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %

Kulttuuri osana sote-uudistusta Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto

Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu Jyväskylässä. Kunnanjohtaja Matti Mäkinen

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Transkriptio:

Juho Salminen 91 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary 1. a) Olisiko puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle saatava haastajia kevään puoluekokoukseen? Kyllä 76 84% Ei 9 10% En osaa sanoa 6 7% 1. b) Miksi? (Napakka perustelu) Puolueen kannatus mennyt alaspäin liikaa kaikissa viime vaaleissa. Puolue kaipaa uudistusta ja olisi hyvä saada ns tavallisia duunareita puhutteleva haastaja. Demokratia kuuluu merkittävällä tavalla henkilövalintoihin ja terve kilpailu tuo esiin puolueen aatetta ja sanomaa. On hyvä saada haastajia. Se tuo lisää eloisuutta puheenjohtajakeskusteluun. On hyvä käydä rehellinen vaali puheenjohtajasta ja katsoa haluaako puoluekokous edustajat muutosta. Puolueen on uudistuttava ja tämä edellyttää keskustelua, jota ei synny mikäli kilpailua puolueen ykköspaikoista ei synny. Olen pettynyt hänen toimintaansa puoluejohtajana. Luontaisen karisman puuttuessa, hän rakentaa auktoriteettinsa yksinjohtajuuteen. Hänellä on oma hovinsa, joka on hallituksen hyvin arveluttavien uudistustoimien takana. Muilta ei sitten kysytäkään mielipidettä... Avaa tien poliittiselle depatille, joka on aina terveellistä kansanliikkeelle. Aitoa keskustelua puolueen visiosta ja tavoitteista. Olen pääosin tyytyväinen Urpilaiseen puheenjohtajana, joten pakolla ei haastajia tarvitse etsiä. Jos joku kokee aidosti tarvetta haasta istuva puheenjohtaja, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Shown vuoksi en näe siihen tarvetta. Puolue hävinnyt kaikki vaalit hänen valintansa jälkeen, asia ei muutu kuin vaihtamalla puheenjohtaja. Homma hallussa Aitoa kilpailua ja asiallista haastamista tarvitaan, että paras osaaminen saadaan hyötykäyttöön. Ei itsestään selviä paikkoja voida tällä tasolla jakaa vain sen perusteella, että on tehtävää ennenkin hoitanut. Arvo - ja periaatekeskustelulle on tilausta. https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 1/14

Haastajat toisivat uutta draivia tähän keskusteluun. Pj : an vaihtaminen vain vaihtamisen " ilosta" ei kuitenkaan palvele ketään. En tiedä tuoko se keskustelu lisäarvoa. Virkistää puolueen politiikkaa. Puheenjohtajakilpa antaa parhaan mahdollisuuden käydä laajaa keskustelua SDP:n tulevaisuudesta. Tämä on tässä tilnteessa koko puolueen etu. Puheenjohtajakamppailussa käytäisiin kunnollinen ja puolueen tulevaisuuden tavoitteisiin menevä keskustelu, joka toimisi puolueen hyväksi.hektisessä arjessa aatteesta ja SDP:n tavoitteista puhutaan liian vähän niin Helsingin päässä kuin piireissäkin. Hyvä olisi, tosin taitaa olla turha toivo jopa Ylen osalta, että mediakin kiinnittäisi huomiota asioihin, vaikka "SDP:n puheenjohtajapeli" onkin toimittajille paljon helpompi homma. SDP:n puheenjohtajan pitäisi olla enemmän työväen, työllisyyden ja suomalaisen työn puolestapuhujana. SDP:n kannatus on pudonnut hyvin alhaiseksi. Istuvan puheenjohtajan haastaminen piristää puoluetta positiivisesti. Elävässä kansanliikkeessä ei voida hurrata joka toinen vuosi puheenjohtaja jatkamaan paikallaan. Vaihtoehtoja pitää olla! On hyvä, että mahdollisuus on muillakin, koska innokkaita ja päteviä ehdokkaita varmasti löytyy. On myös hyvä, että uusia nimiä ja kykyjä tulisi esiin. Puolueen linjasta ja hallituksessa toteuttamasta politiikasta on tarve puhua. Puheenjohtajakilpailu avaa sen keskustelun parhaiten. Etenkin talouspoliittista linjaa olisi mielestäni syytä reivata reippaasti elvyttävään ja julkisen sektorin investointeja lisäävään suuntaan. Sen muutoksen toteuttaminen voi olla uskottavampaa puheenjohtajavaihdoksen jälkeen. Demokratia pelaa. Hyvä kun on vaihtoehtoja. Keskustelua politiikan linjasta tulee käydä. Jutta pääsee näin tuomaan julki omat näkemyksensä ja perustelunsa. Nyt hänen aikansa kuluu ministerin tehtävien hoitamiseen. Monivärisempi keskustelu, ei vain Rinne ja Urpilainen. edustajilla olisi mahdollisuus vaikuttaa valintaan, eikä tulisi valmiiksi sovittu ratkaisu. Demokratia toimii näin ja sitten pulinat pois. Loppuu spekulatiot ja jossittelu. Sitouttaa väen kun saa vaikuttaa. Kannatuksen lasku Jos kerran Rinne ilmoittautuu, pitää saada muitakin. Muuten asetelma on viime vuosisadalta: tyylikäs nuorehko koulutettu nainen ja lihava keski-ikäinen ay-aktiivi mies. Toinen kansainvälisyyteen kasvanut, toinen pääsääntöisesti kotimaan kamaralla toimiva peluri. Hän on hoitanut hallitustehtävänsä ministerinä hyvin, mutta puolueen linjojen vetäminen ainakin näyttää jääneen vähemmälle huomiolle. Tarvitsemme tarmokkaasti lisähuomiota näihin asioihin. Pieni kilpailu lisää mielenkiintoa. Torjuntavoittojen aika on ohi. Olisi hyvä päästä käymään linjakeskustelua. Hallituskausi on kesken ja on hyvä antaa vetäjälle työrauha. Haastava asema, se pakottaa keskittymään puoluejohtajan tehtävään. Nyt tämä tilanne ei haasta tekemään parastaa, kun ei ole vastaehdokasta Avaa keskustelua puolueen arvoista, linjasta ja tavoitteista Useampi puheenjohtajakanditaatti haastaa sekä istuvan puheenjohtajan että kentän keskusteluun puolueen linjasta. Näin selviää paremmin istuvan puheenjohtajan kannatus. Puolueen puheenjohtatajan vaihto ei ole ratkaisu. Ainoa korvaava vaihtoehto olisi Lauri Ihalainen, jos hän lähtisi ehdolle. Sdp käy sisäistä keskustelua puheenjohtajasta ja tällä hetkellä ei ole edes muita ehdokkaita. Demokratian takia, auttaa myös tsemppaamaan koko puolueen johtoa. Urpilainen on onnistunut hyvin ministerinä, mutta puolueen aattellis-poliittiset asiat ovat jääneet varjoon. Tarvitaan linjakeskustelua siitä, mikä on SDP:n linja ja ohjelma, jolla tarjotaan kansalaisille näkemys ja toivoa tulevaisuuteen sekä tarmoa puolueaktiiveille. Puheenjohtajakamppailu voisi avata keskustelua. Politiikassa kasvot ja ajatukset kuluu. Kannatusluvut ovat sitä luokkaa, että keskustelu https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 2/14

puolueen tilasta ja linjasta ovat tarpeen. Lisäksi osa on sitä mieltä, että jäsenistö olisi hoitanut hallituksessa tehtäviä päätöksiä toisin. Demokraattisessa puolueessa on aivan luonnollista, että puheenjohtajavaalissa on useampia ehdokkaita. Rehti kilpailu tuo aina lisäväriä ja aktivoi niin jäseniä kuin mediaakin. Selkeyttää linjaa Vähän on porukalla Boltsi hukassa - sekoavatko lisää? Kenttä unohtunut. Ei edes itse myönnä. Asia kuuluu Demokratia! Ei mikään pakko vastaehdokasta? Urpilaisen ollut kovassa paikassa, lisää yksin. Se on olennainenosa demokratiaa. Kaksi kautta takana, jäsenistön pitää saada aito mahdollisuus punnita jatkokaudelle siirtymistä. Puolueen puheenjohtajista pitäisi selkeämmin kilpailla. Demokratiaan kuuluu, että väki valitsee. Hoitanut hyvin työnsä ministerinä ja puoluejohtajana Jutta on hoitanut puheenjohtajuutta vaikeassa tilanteessa erinomaisesti. Myös valtiovarainministerinä hän on osoittautunut kovan sarjan poliitikoksi. Tällä kertaa ei vaihtamalla paranisi. Terävöittäisi puolueen sisäistä keskustelua ja uudistumista Tarvitsee katsoa kaikki mahdollisuudet puolueen kannatuksen nostamiseksi. Myös puheenjohtaja keskustelun kautta. Tilanne on aidompi kuin jos leikittäisi, että tällainen kansanliike on täysin yksimielinen On käytävä kunnon keskustelu puolueen tavoitteesta, toimintatavoista ja konkreettisista haasteista. Emme voi vaan lillua päämääräämättömästi, kun samanaikaisesti ihmisten elinolosuhteet kaventuvat koko ajan. Onko niin, että päättäjät ovat irtaantuneet ihmisen arjen todellisuudesta. Ei auta että toistetaan "työtä" ja "oikeudenmukaisuutta, jos teot puhuvat toista! Ymmärrä, että puolueenjohtajan ja valtionvaraministerin tehtävät ovat rankka yhtälö. Pitäisi osata delegoida asioita. Nyt olemme murentamassa rakentamamme hyvinvointivaltion! SDP on oikeiston vanki hallituksessa. Jos näin ei ole, on kyettävä se kertomaan tavallisen ihmisen kielellä. jäsenten aktivoimiseksi olen tyytyväinen tämän hetkiseen puheenjohtajaan. Pitää muistaa, että puheenjohtajan lisäksi puolueessa on muitakin toimijoita Vaalit, äänestäminen ja haastaminen ovat olennainen osa poliittista toimintaa. Reilun, avoimen ja asiallisen kamppailun avulla istuvan puheenjohtajan (voittaessaan) asema vahvistuu. Toisaalta, tuloksen ollessa vastakkainen, jäsenistö on puhunut. Mielestäni puoluekokouksessa tulisi aina olla haastaja istuvalle puheenjohtajalle. Näin saadaan mitattua kannatus oman kenttäväen keskuudessa. 2010-luvun politiikassa puheenjohtajan rooli on elintärkeä puolueen kannalta ja fakta on, että Urpilaisen suosio on todella alhainen. Puheenjohtajan rooli näkyy puolueen kannatuksessa. Tämän lisäksi puheenjohtajan pitää pystyä innostamaan aktiiveja niin vaalityössä kuin puolueen arkitoiminnassa. Valitettavasti istuvaa puheenjohtajaa pidetään ylimielisenä ja etäisenä. Terve Kilpailu piristää. Demokratian ja avoimuuden liikkeessä tulee olla vaihtoehtoja. Ne jotka esittävät kritiikkiä nykyistä johtoa kohtaan voivat tuoda oman vaihtoehtonsa demokraattiseen vaaliin. Puolue kaipaa kasvojenvaihtoa jo uskottavuudenkin nimissä. Puoluejohtajaa ei voida vaihtaa jos ei ole vastaehdokasta ja jollei itse ymmärrä tässä tilanteessa luopua. Johtajuus henkilöistyy ja hyvä saada mahdollisuus nähdä muitakin vaihtoehtoja. 1) On hyvä, että mittauttaa jäsenistön luottamuksen haastajan kanssa. Asiast on mediassa nyt niin paljon keskusteltu, että haastaja tarvitaan SDP on politiikan sisällön ja kannatuksen kriisissä. Olemme ajautuneet oikealle toteuttamaan palkansaajien ostovoimaa ja julkisia palveluja leikkaavaa sisäisen devaltion talouspolitiikkaa. Tarvitaan palkansaajien keskuudessa uskottavuutta herättävää talous- ja erityisesti veropolitiikkaa. Terve kilpailu tuo uusia näkökantoja puolueen toimintaa ja arvioi nykytilaa mitä olemme tehneet oikein,mitä ns.väärin. Olisi https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 3/14

saatava käyntiin periaate keskustelu puolueen suunnasta Eduskuntavaaleihin on lyhyt matka, ei mitään mieltä haastaa puheenjohtajaa jonka syyksi ei voi laittaa kannatuksen laskua Aika vaihtaa. Muutos ei synny ilman vastaehdokkaita Tarvitaan laaja keskustelu puolueen ja sosialidemokratian suunnasta. On herättävä ja tunnustettava, että yhteiskunta muuttuu ja myös järjestökoneiston on reagoitava. Demokratiassa on tervettä, että löytyy haastajia. Puheenjohtaja-vaali luo jäsendemokratialle välineen, ja luo avoimempaa keskustelua puolueen linjasta ja puheenjohtajuudesta. Oltava useampi ehdokas Kuuluu demokratiaan, antaa potkua puoluekokoukselle, saa aikaan keskustelua. Useampi ehdokas hyvä olla. Tarvitaan keskustelu poliittisesta linjauksesta ja tehokkaampia toimenpiteitämyös muiden vastuullisten osalta. Puheenjohtakilpailu on suotavaa jo pelkästään puoluedemokratian näkökulmasta. Se tarjoaa mahdollisuuden keskustella avoimesti puolueen linjasta ja erilaisista vaihtoehdoista. Kilpailu on myönteinen asia, vaikka istuva puheenjohtaja lopulta jatkaisikin. On ihan tervetullutta ja demokratian mukaista jos puolueen johtoon on halukkuutta ja puolueen linjasta käydään keskustelua. Hän on pätevä ja paras mahdollinen puoluejohtaja. Vaihtoehdot ovat tarpeen. Haluan nähdä hajonnan. 2. a) Olisiko SDP:n puheenjohtaja syytä vaihtaa? Kyllä 30 33% Ei 37 41% En osaa sanoa 24 26% 2. b) Miksi? (Napakka perustelu) Uskon, että paras terä nimenomaan puolueen puheenjohtajana on annettu. Uusia osaajia on uskallettava aidosti kokeilla, jotta spekoinneille saadaan näyttöä. Sopivan henkilön löytyminen on vielä hakusessa. Ks. Edellinen Homma hallussa SDP on demokraattinen liike. Mielestäni eei saa intoa syttymään, tuntuu teennäiseltä, vaikka saattakin olla luonnostaan sellainen..tarvitaan uskottavuutta ja innostusta, ei kuitenkaan ay väkeä! Veikkaan, että Urpilaisella mennään vaaleihin. Ihalainen tai Tuomioja hoitaisi homman kotiin, mutta eivät lähde. Heinäluoma on nilkki. Rinne muuttaisi suunnan kokonaan. Siitä vasta riemu alkaisi. Sama vastaus kuin edellisessä Kts. edellä. Polittikamme peruslinja saatava uskottavalle vasemmistolaisen työvänpuolueen tielle. Kyllä ja ei? Linjan muututtava, tuki naiset liian untivikkoja. Riippuu siitä keitä on ehdolla. Kyllä puolueen kannatuslukuihin vaikuttaa puolueen toiminta, ei ainoastaan puheenjohtaja Riippuu siitä, https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 4/14

keitä ehdokkaita olisi nykyiselle puheenjohtajalle tulossa haastajiksi. sama kuin edllä Jutta on hoitanut vastuulliset tehtävänsä hyvin, joskin yksi ihminen ei voi toimia sata lasissa koko ajan. Puolueen kannatus on surkeassa jamassa. Urpilaisen johdolla on jokaisessa vaalissa tullut lunta tupaan. Puheenjohtajan on kannettava vastuu kaudellaan tehdystä politiikasta ja sen tuloksista. Vaikka puolueen puheenjohtaja vaihtuisikin, näkisin, että Urpilainen voisi kuitenkin jatkaa valtiovarainministerinä vaalikauden loppuun. Uutta ministerikierrätystä en toivo. Urpilainen on hoitanut puheenjohtajuutta hyvin Kts. Edellinen. 6vuotta on pitkähkö aika ja on vaara että valta sokaiseen. Vaihtaa ei tule vain vaihtamisen takia. Yhtäkään haastajaehdokasta ei ole vielä. Jokaisen haastajan tulee selkeästi tuoda esiin, mikä politiikassa ja puolueen johtamisessa muuttuu henkilövaihdoksen myötä. Henkilöä ei tule vaihtaa vain kasvojen takia, vaan lisäarvo tulee sisällöstä. Ei vika ole aina puheenjohtajassa Tappioputket on katkaistava hinnalla millä hyvänsä. Viime puoluekokouksissa on vaihdettu niin varapuheenjohtajia kuin puoluesihteerejä. Jäljellä jää jäsenistön tai puheenjohtajan vaihtaminen ja kumpi mahtaa olla helpommin toteuttavissa? Niinpä. Kilpailu pitää olla, mutta mielestäni Urpilainen ei ole epäonnistunut tehtävässään. SDP on ollut pienituloisimpien puolella budjetin kanssa. Tosin ay-väki kokee olevansa nyt ahtaalla ja odottaa tiukkaa otetta myös puolueelta. Nykyinen puheenjohtaja on hoitanut tehtävänsä hyvin joten mitään pakkoa vaihtamiseen ei ole.puheenjohtaja ei yksin vastaa kannatusluvuista vaan kunnia ja vastuu on koko johdolla. Puoluekokous kuitenkin päättää asiasta. Puolue hävinnyt kaikki vaalit Urpilaisen kaudella, asia ei muutu kuin vaihtamalla puheenjohtaja. Jutta on kasvanut valtiomiehen mittoihin. Hän selviää uskomattomissa paineissa, on aina ystävällinen ja jaksaa vääntää rautalankaa. Selviää kansainvälisissä kuvioissa kovissa paikoissa. Nyt ei ole näköpiirissä kovempaa haastajaa eikä valtiovarainministeriltä pudä viedä tuolia alta. Seuraavaan puoluekokoukseen valmistaudutaan vaihtoon, ei tällä kerralla. Tarvitaan uusi alku ja uskottavuus. Kts edellä oleva kysymys. Puheenjohtajan vaihdon tarve riippuu erittäin paljon siitä, ketä haastajia saadaan. Jutan näytöt ei riitä. Vientiteollisuus sakkaa. Liikaa keskitytty EU-asioihin. Ainoastaan valtiovarainministerin tehtävien hoitaminen ei riitä, puoluettakin pitää johtaa ja hoitaa Riippuu haastajasta. Jos vastaehdokkaana olisi esim. Heinäluoma, niin ei. Jos taas joku muu uskottava ehdokas, niin ehkä. Jostain, syystä hyvästä ministerintehtävien hoitamisesta huolimatta, Urpilainen ei onnistu saamaan suurta osaa sosiaalidemokraattien äänestäjistä liikkeelle. Jutta on hyvä ministeri, mutta puheenjohtajana virkamiesmäinen, hän ei osaa linjata. Riippuu siitä mitä mieltä 500 puoluekokousedustajaa on asiasta toukokuussa Seinäjoen puoluekokouksessa. Eli en vielä osaa sanoa. Puolueen päämäärämöttömyys ei ole yksin puheenjohtajasta kiinni. Koko organisaatio pitäisi tuulettaa. Siirtyä sanoista tekoihin koko demaririntamassa! Pitää myös ymmärtää, että keskustelu puheenjohtajuudesta ei voi olla puoluetta hajottava. Kyllä tiedotusvälineet tekevät kaikkensa, että saavat puolueen näyttämään riiteleivältä kuppikunnilta! Sosialidemokratisen ei voi puhua pelkästään keskiluokan kielellä! Ketkä puolueen ovat rakentaneet! Menneisyyttä ei voi unohtaa eikä myöskään tätä päivää. Ne on kyettävä näkemään jatkumona. Jutan urotyöt ovat vasta nyt saamassa krediittiä. Jos Jutalle löytyy hyvä haastaja niin puoluekokousedustajat valitsevat demokraattisesti. Mutta esim. Rinne ei ole sellainen nimi, jota valtaosa kannattaisi. Nykyisen puheenjohtajan eväät on syöty. SDP on ollut yhteiskunnassamme lyhdynkantajan roolissa ja nyt tämä rooli pitää ottaa takaisin. Se ei https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 5/14

onnistu 15% kannatuksella ja nykyisellä puheenjohtajalla. Nykyisellä puheenjohtajalla ei kannatus nouse. Muutosta ei tapahdu, jos johto ei vaihdu. Puolue on hävinnyt kaikki viime vaalit, tarvitaan uutta verta. Kohta kuusi vuotta on katseltu tämän puheenjohtajan yrityksiä saada puolueen kurssi kääntymään, eikä mitään ole tapahtunut. Ei välttämättä tarvitse vaihtaa vaan etsiä lääkkeitä ja linjanvetoja nykyiseen kannatukseen. Jutta Urpilainen on vahvana valtiovarainministerinä vaikeina aikoina noussut valtiomiessarjaan. Eurokriisi on vienyt hurjasti erityisesti Jutan ja monien muidenkin puolueen ykkäsketjulaisten aikaa ja energiaa. Kun eurokriisi alkaa nyt helpottamaan, aikaa jää enemmän puolueelle ja kentällä kiertämiselle. Puolueen pärjääminen on kiinni muistakin kuin vain puheenjohtajista. Jonkun on kannettava vastuu puolueen kannatuksen laskusta. Työntekijät ja itse työn on oltava etusijalla. Hyvinvointivaltion ylläpito vaatii maksajia. Nyt linjaukset ovat olleet poukkoilevia. Työ ja sen tekijät tärkeitä kun tarvitaan apua, muuten tuntuu, että ovat vaan välttämätön paha. Teollisuuspolitiikkaan satsattava jotta uusia yrityksiä ja siten työpaikkoja saadaan vientisektorille. Tällä puheenjohtajalla ei siihen ole todellista halua. Valtionvarainministerin ja puolueen pj:n tehtävät liian aikaavieviä ja työläitä yhden ihmisen hoitaa nykypäivänä. Ei ole perusteita. Vastuunkantaja jota muiden pitää tukea. Muiden puolueiden hajoita ja hallitse politiikkan mukaan emme lähde rivejämme rikkomaan. Jutta on hoitanut tehtäväänsä hyvin. Puheenjohtaja ei tästä vaihtamalla parane. Puheenjohtajan vaihdos ei myöskään ole mikään automaatti puolueen kannatuslukujen nostamiseksi. Puheenjohtaja Urpilainen on hoitanut tehtävänsä hyvin ja "kasvanut saappaisiinsa". Linja on oikea. Lähtökohtana ei voi olla pelkkä vaihtaminen, tämä vastaus riippuu siitä, ketä puolueen puheenjohtajaksi on ehdolla. Jutta on uudistanut puoluetta, joka elää parhaillaan uudistusvaihdetta. Hänelle tulee antaa työrauha, jotta tämä uudistus saadaan vietyä loppuun saakka. Mielestäni Jutta Urpilainen on johtanut kunniakkaasti Sdp:tä. Riippuu vastaehdokkaista. Huonompaan ei kannata vaihtaa. Jutta on hyvä. Tuomioja ei enää lähde, eikä Ihalainen - luulisin. Ei Tuomioja ainakaan, mikä on vahinko. Kehen vaihdettaisi? Olen tyytyväinen Jutan toimintaan. Nykyinen pj on hoitanut vaativaa tehtävää huolella ja hyvillä linjauksilla. Miksi vaihtaa osaavaa. Media on toistuvasti aiheuttanut/ohjaillut SDP:n pj valintoja. Nyt olisi keskityttävä oleelliseen eikä pjpeliin Voi olla ettei henkilä vaihtamalla parane, mutta voisihan se piristää aktiiveja Hyvin hoitanut tehtäviään. Erityisesti EU:ssa. En katso, että Jutta Urpilainen pitää vaihtaa. Hän on pärjännyt erittäin vaativassa tehtävässään hyvin. On syytä harkita tarkoin ja selvittää asiat. Vaihdon aika ei ole vielä. Olemmeko valmiit hajoittamaan maan hallituksen? Olemme selvinneet hyvin vastuunkantajina hallituksessa jossa vastuuta kantaa Urpilainen erityisesti. Hajoita ja hallitse, onko tämä muiden tarkoitus meihin nähden... Tilanne ei parane puheenjohtajaa vaihtamalla. Koko puheenjohtajista ja puoluvaltuuston ja eduskutnaryhmän puheenjohtaja ovat SDP:n "kasvot". Ei yksin puheenjohtaja. Jutta on pätevä ja osaava. En halua mitään öykkäri provokaattoria puolueeni johtoon. Josko vaalitappioiden kierre katkeaisi Jutta on hoitanut tehtävänsä kiitettävästi. Jutan aikana on koettu yksinkertaisesti liian monta vaalitappiota. Viittaan edellisen kohdan vastaukseeni. Nykyinen linja ei puhuttele edes jäsenistöä eikä näköjään kannatuksenkaan perusteella muitakaan. Vaihdon edellytys on kuitenkin, että linjan pitää muuttua. Nykymeno ei voi jatkua. Tarvisemme uutta puhtia puoluejohtoon. Jutta Urpilainen on hoitanut hyvin työnsä ja sopii hyvin puolueen puheenjohtajaksi. Pohdintani tässä asiassa on vielä kesken. Asia https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 6/14

riippuu melkoisesti haastajista. Vaihtaminen ei ole itsetarkoitus. Jos äänestyksen tuloksena puheenjohtaja vaihtuu, se on jo toinen juttu. KYLLÄ ja EI nyt kaikki mahdollisuudet on katsottava Jutta U. on hoitanut tehtävänsä niin hyvin kuin se on mahdollista, mutta työmäärä on ollut liian suuri. Hölmö kysymys. Pitäisi olla vaihtoehto: en ota kantaa tässä vaiheessa. Ei vaihtamisen vuoksi kukaan halua vaihtaa. Kyse on siitä, onko parempi vaihtoehto olemassa. Edellä mainitut. Katsotaan vaalit 2015 ensin. Pitäisi saada seisovat vedet liikkeelle - uutta draivia puolueeseen. Paras voittakoon. 3. a) Kuka olisi paras ja sopivin henkilö SDP:n puheenjohtajaksi? Jutta Urpilainen 35 38% Antti Rinne 13 14% Antti Lindtman 8 9% Eero Heinäluoma 5 5% Lauri Ihalainen 11 12% Jouni Backman 0 0% Pia Viitanen 1 1% Krista Kiuru 1 1% Ann Selin 0 0% Susanna Huovinen 1 1% Eero Vainio 2 2% En osaa sanoa 9 10% Other 5 5% 3. b) Miksi ehdottamasi henkilö olisi paras tehtävään? (Napakka perustelu) Kantaa vastuun. Edelliselläkeralla liikaakin. Pätevä, napakka ja helposti lähestyttävä. Rauhallinen, ei leimallisesti minkään klikin edustaja. Kokenut jyrä,jonka jämäkkyys asoissa huomataan ja omaa hyvät suhteet ay - väkeen sekä tarkastelee sosialidemokrariaa oikeasta näkökulmasta mitä aate on? Jutta Urpilainen on nainen paikallaan SDP:n puheenjohtajana. SDP:n puheenjohtajan pitäisi olla enemmän työväen, työllisyyden ja suomalaisen työn puolestapuhujana. Pohdin parasta vaihtoehtoa sitten, kun tiedän ketkä tehtävään hakevat. Työelämän ja palkansaajan arjen tuntemus.ymmärtää hyvin sen, että ilman vientiteollisuutta ei Suomi pysty hoitamaan esim. sosiaali- ja terveyspalveluitaan. Ymmärtää, että SDP:n on puolustettava työläisiä ja työttömiä ja hankittava Suomeen töitä. https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 7/14

Jutta Urpilainen nauttii arvostusta valtionvarainministerinä ja kyllä häntä arvostetaan myös puolueen johdossa. Puheenjohtajana hän nauttii laajaa kannatusta. Ay-tausta, uskottavampi duunarin silmin katsottuna. Hän on arvostettu politiikko yli puolue -ja maanrajojen. Iso osa äänestäjäkunnasta ei usko tällä hetkellä nykyiseen puheenjohtajaan. Hänen imagonsa ei puhuttele suurta yleisöä, ja hänen ryhdikkäästä toiminnastaan huolimatta, tätä asetelma ei pystytä kääntämään. Uskon, että Urpilaisen aika on vasta edessä. Hän on kasvanut valtiohenkilön mittoihin ja edustaa tärkeinä pitämiäni asioita. Lauri on luottamusta herättävä ja yhteistyötä rakentava toimija, jolla on mahdollisuus astua SDPn johtoon ilman, että hallituksessa tarvitsee tehdä vaihdoksia. Puheenjohtajavaihdos puhdistaisi ilmaa puolueen sisällä niin henkilö- kuin linjakysymyksissä. Tietotaito ja karismaattisuus. Heinäluoma tuskin lähtee puheenjohtaja kilpaan, kun on kerran savustettu ulos! Nuoremman polven räväkkä ja pelkäämätön edustaja. Koska en usko, että kukaan yllämainituista saisi tällä hetkellä puolueen kannatuksen nousemaan. Ovat liian lähellä istuvaa hallitusta ja Urpilaista. Rinne voisi olla tarpeeksi lähellä AY-väkeä. Ihalainen edustaa omaa tutkimusalaani ja siksi henkilökohtaisesti keskeinen hahmo. Jäänyt kuitenkin jotenkin vaisuksi. Vielä yksi kausi. Sitten vaikkapa Lindtman. Filatov on järkevä kansaedustaja, jolla on riittävä eduskunta- ja ministerikokemus. Toinen ehdokkaani on Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala, jolla on kokemusta rakennemuutosalan edustamisesta ja sillä työskentelystä. Vanhala on myöhemmin hankkinut korkeakoulututkinnon. Hänellä on laaja-alaista näkemystä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Jalkapallomiehiä. Pätevä, vastuullinen, asiantunteva,paras tällä hetkellä Nykyinen puheenjohtaja nauttii luottamusta niin kauan kuin on puheenjohtajana. Ihalainen on onnistunut ministeritehtävässään hyvin, ja häneen luotetaan yli puoluerajojen. Hänellä on pitkä tausta ay-liikkeestä, joka vahvistaisi puolueen kuvaa uskottavana työväenliikkeenä. Uskon myös, että hänen sovitteleva ja asiantunteva tyylinsä vetoaisi suomalaisiin laajemminkin. Sdp:n olisi luontevaa lähteä eduskuntavaaleihin istuvan työministerin johdolla. Näen Ihalaisen ennen kaikkea yhden kauden puheenjohtajana, joka yhdistäisi puolueen eri laidat ja tasoittaisi tietä seuraajalleen. Pätevä, osaava, karismaattinen. Hänellä on puolueen ja Ay-liikkeen tuki jolla demarit voitaisiin saada takaisin nousuun Hän on nuori ja karismaattinen henkilö Mielestäni hän osaa olla lueteva ja innostavakin. Vaikuttaa jakkupusuvvakin omalta, luonnollisesta itseltään. Mielipiteet tuntuvat hänen omiltaan, ei opituilta. Vetoaisi eri ikäisiin, uskon niin Kaikki on hyviä. Mutta se joka myy linjansa parhaiten kaiketi voittaa vaalin jos sellainen tulee. Linja tulee olemaan tärkeässä osassa. Asiallinen, luotettava, luottamusta herättävä, asiaosaaja, lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Jos ei Urpilainen, uskon Ihalaisen olisivan erittäin hyvä tähän tehtävään. Hän on luotettava, työteliäs, monien hyväksymä perussosialidemokraatti. Hän toimii arvojemme mukaisesti. Hoitanut tehtävänsä mallikkaasti. Luotettava ja ahkera Osaava, tarmokas työväenliikkeen mies. Rutiinia johtamisessa ja tossut sisällä suomalaisten arjessa. Kokenut, rauhallinen, osaava, helposti lähestyttävä perusdemari, joka osaa kohdata ihmiset aidosti sekä kuunnella. Viittaan edelleen 1. kohdan vastaukseeni toimii jo puheenjohtajana Arvot lähempänä teollisuuden duunaria. Antti Rinnekkin käy. Jutta Urpilainen on tehtävään paras ja siihen halukkaista ylivoimainen asiaosaamisensa ja julkisten esiintymistensä puolesta. On johtanut puoluetta hyvin erittäin vaikeassa poliittisessa tilanteessa (EUn kriisi, usean puolueen hallitus, talouden liikkumavara) https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 8/14

Osaava, hallitsee asiat ja hallitsee inhimmillisen esiintymisen. Urpilaisen kokemus ja osaaminen suurta. Ihalaisella olisi mahdollisuus vaihdoksen kautta saada uutta luottamusta ja uskottavuutta. Antti Rinne ei ole uskottava vaihtoehto. Kaataisi hallituksen ja jakaisi porukan kahtia. Kukaan ehdotetuista ei ole parempi. Naurettavaa on pitää Heinäluoman nimeä edes esillä. Come back menneisyydestä ei todellakaan puoluetta saisi kiitoon. Arvostan Laurin pitkäjänteistä työtä työelämän parantamisen parissa. Jutta on tällä hetkellä, näissä olosuhteissa toiminut hyvin. Muutostakin tarvitaan. Ehkä nimet Heinäluoma ja Ihalainen olisivat Jutan rinnalle hyviä haastajia. Tässä tilanteessa tällä hetkellä on juuri näin. Karismaattinen, osaava ja uskottava, erittäin hyvä esiintyjä ja saa sanomansa perille. Tuo loistavasti esiin sosiaalidemokratian arvoja ja aatetta. Jutta Urpilainen on myös hyvä ja uskottava, mutta puolueen kannatus kertoo, että jotain on syytä tehdä. Kaikkien puolueen jäsenten on katsottava peiliin ja mietittävä miten kannatus saadaan nousuun, ei vain puoluejohdon! Katso edellä oleva vastaus. Aivan kuka tahansa muu kuin Jutta Urpilainen ylimenokauden puheenjohtajaksi, Antti Lindtmannin valintaan saakka. Kokenut, tunnettu, ei ole ollut mukana päivänpolitiikassa vähään aikaan, joten ei ole "vastuussa" pankkikriisistä jne. Uusia ideoita ja tekemisen meininkiä. Suosikkini on Antti Rinne, koska Antti Lindtman ei ole vielä käytettävissä. Toisaalta Rinteestä ei kukaan tunnu tietävän juuri mitään. Hänen kompastuskivensä voi olla sokea usko ammattiliittojen voimaan puoluekokouksessa sekä Helsinki-keskeisyys. Näillä voimilla ei vielä syrjäytetä istuvaa puheenjohtajaa. Jutta on hoitanut tehtäväänsä hyvin. Teen mielelläni työtä hänen luotsaamassaan puolueessa. Hän on osoittanut vahvan osaamisensa ja kehittynyt erittäin paljon valintansa jälkeen. Kaikilla ei siihen riittäisi kapasiteetti. Vaihtamalla ei parane, ei ainakaan juuri nyt. Jutta Urpilainen on nyt ainut joka on jo ilmoittanut olevansa ehdolla. Katsotaan ketä on ehdokkaina ja mitkä heidän ohjelmansa ovat. Nyt on liian aikaista ottaa tarkemmin kantaa. Jos olen puoluekokousedustajana, ja on useampia ehdokkaita, teen oman äänestyspäätökseni todennäköisemmin vasta juuri kokouksen alla. Muista ei nyt tällä hetkellä ole noihin hommiin. Jutta ei ole peluri eikä populisti. Eero Vainio on varmaan tulevaisuuden mies. Krista Kiuru täydellinen kupla, ihmettelen, että lehdistö on päästänyt hänet niin helpolla. Tuomioja olisi ollut loistava, mutta ei enää lähde. En usko, että Ihalainenkaan haastaa Urpilaista - hän on hieno mies, mutta juuri oikeassa paikassa nyt. Vainio on viaton. Ei Eerosta puheenjohtajaa tule, mutta jotain muuta. Urpilaisella mennään, mutta jos ei olla seuraavassa hallituksessa. puheenjohtaja vaihdetaan. Jos noita nyt analysoi: Rinne on rankka Lindtman jo nyt 70-kymppisen oloinen Heinäluoma EI (käpykaartilainen) Ihalainen ei suostu. Backman nyhverö Viitanen opportunisti ei pää riitä Kiurun järki ei riitä ja on vallanhimoinen luonne Selin TÄH Huovinen ehkä 2 vuoden kuluttua, jos parantaa otetta Vainio ei ole PJ tyyppiä Kahden vuoden kuluttua käydään kilpailu Rinne - Huovinen - Kumpula-Natri välillä. Katso 2 b Tehnyt oikeita huomioita puolueen tilasta ja osaa antaa arvoa myös järjestön kehittämiselle ja johtamiselle. Tulee politiikan ulkopuolelta nykyaikaisesta ja menestyvästä toimihenkilöliitosta. Hyvin sisällä tehtävässään. Kenestä on pääministeriksi kuuluu kysymys kun puheenjohtajaa valitaan. Urpilainen on luotettava pj. Tarvitaan vasemmistolaisen työväenpuolueen linjalle uskottava johtaja Ymmärtää työn merkityksen ja sen mistä hyvinvointipalvelut saavat tulopohjan eli rahoituksen. SDP tarvitsee nyt puheenjohtajan kuka palauttaa ihmisten luottamuksen puolueeseen. Antti Rinne SDP:n johdossa on suomalaisten etu. vert. edm. Aitoa https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 9/14

duunarikieltä puhuva. lievästi populisti kaveri, joka mielestäni luo uskottavuutta "demariäijiin", jotka nyt karkaavat perussuomalaisiin. Laurilla on arvostusta yli puoluerajojen ja kyky yhdistää puolue. Laaja kokemus Ammattiyhdistyksestä! Jutta ja Rinne tasap. Kykenee kokoamaan puolueen perinteisen kannattajakunnan uudelleen SDP:n taakse. Joku uusi nykyajassa elävä avoimin mielin ajatteleva, ei vanhoihin kaavoihin kangistunut. Istuva puheenjohtaja on näyttänyt osaamisen. 4. a) Pitäisikö SDP:n muuttaa poliittista linjaansa? Kyllä 61 67% Ei 22 24% En osaa sanoa 8 9% 4. b) Perustele kantasi vastaamalla napakasti SDP on saanut hyviä tavoitteitaan läpi hallituskaudella, mutta suurimmat voitot on ottanut kokoomus. Tarvitaan rohkeutta myös myöntää, kun asiat eivät mene niin kuin me olisimme tahtoneet, eikä selittää kaikkia tehtyjä ratkaisuja hyviksi. Rooli pois kokoomuksen apupuolueena toimimisesta. Selkeä oma linja esiin. Esim sote- uudistus on nyt tehtävä järkevästi ja pian. Kuntarakenneuudistus saakin mennä kokoomuksen piikkiin. Vaikeina aikoina on vaikeaa tehdä oikein, nyt siinä suurin piirtein onnistutaan vaikka kannatus ei toki sillä nouse. Kannatusta huolestuneempi olen Suomesta ja Euroopasta. Linja on oikea. Pitää osata perustella päätökset, kannanotot, puhua kielellä jota ymmärretään. Näissä on petraamisen varaan. Pitää taistella oikeudenmukaisuuden puolesta eikä lipsua asetetuista tavoitteista joilla tavallaan takki käännetään työtätekevää väestön osaa ja vähäosaisia vastaan. Puheenjohtaja toimii puoluevaltuuston ja puoluekokouksen asettamien raamien sisällä. Linjatarkastuksia tulisi tehdä mm. kuntauudistuksessa, jossa maaseudun asukkaat ovat jäämässä huomiotta. Puolueen pitäisi olla vasemmistolainen työnpuolue. SDP:n pitää irtautua ay-liikkeestä, joka voi merkitä pahimmillaan puolueelle "kuoleman syleilyä". Pienyrittäjien asia tuotava esille. Ay-väki on ahtaalla. Talousosaamisesa olemme onnistuneet. Teollisten työpaikkojen maassa pitämisessä emme. SDP ei osaa hyödyntää korkeakoulutusta tällä hetkellä teollisuudessa ja sen kehitysmahdollisuudesta. Suomessa osataan paljon hi-tec:iä mutta ei osata tehdä sillä työpaikkoja. Puoluetta vaivaa talouspoliittisesti suuren suuri näköalattomuus. Elinkeinoelämä ja valtiovarainministeriön virkamiehet ovat aivopesseet puolueen johdon kannattamaan ainoastaan austerity-politiikkaa. Tällä leikkauspolitiikalla on suuria negatiivisia kerrannaisvaikutuksia jokaisella yhteiskunnan https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 10/14

sektorilla niin Suomen kuin myös Euroopan tasolla. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että puolue-eliitiltä puuttuu rohkeus haastaa vallassa olevia talouspoliittisia oppeja. Talouspolitiikan hallitseminen on avain menestykseen. Tämän lisäksi yhteys ammattiliittoihin pitää saada kuntoon. En kuitenkaan halua nähdä SDP:n ja SAK:n yhteenliittymää. Erityishuomiota pitää kiinnittää niin AKAVAan kuin STTK:hon. Pelkkä vero kikkailu ei auta. Valtiolle vahvempi rooli omistajapolitiikassa. Investointeja tuotekehitykseen. Löysät löpinät keskiluokasta voi lopettaa. Vaikeitakin päätöksiä pitäisi kyetä tekemään rohkeammin kun ne ovat kuitenkin joskus edessä. Tarvitaan pakkoliitoksia ja leikkauksia, eläkeiän nosto ja palkkojen jäädytys. Talouslinjaa voisi reivata piirun vasemmalle. Enempi lähemmäs ihmisiä, miten, en osaa sanoa. Irti valtion-/euroopanhoitajan roolista lähemmäksi kansalaisen jokapäiväistä elämää. Työllisyys ja ihmisten hyvinvointi on uskottavasti nostettava SDP:n politiikan keskiöön. Puheet hyvinvointivaltion "metsän harvennuksesta", leikkausten perustelu sillä, että kaikkiin pitää sattua, ja työvoiman tarjonnan lisäämisen kaikkivoipaisuuteen uskominen, pitää lopettaa. Jutta on unohtanut Työn ja Oikeudenmukaisuuden. Linjaa ei tarvitse muuttaa, vaan toiminnasta ja niihin liittyvistä saavutuksista tiedottamista pitää lisätä. Vahvemmin pitäisi ajaa ja profiloitua keskituloisten asioissa. Useampi henkilö näkyviin puolueen johdossa. -: johtotiimi! SDP:n pitäisi osata nostaa paremmin esille asioita, joita se on tehnyt ja tekee Suomalaisten hyväksi. Tämä niin valtakunnallisella, kuin myös paikallisella tasolla. Enemmän pitäisi kantaa huolta taviksista, normaaleista pienpalkkaisista suomalaisista. Enemmän ihmisten arjen kysymyksiä huomiovaksi. SDP:n pitäisi olla enemmän työväen, työllisyyden ja suomalaisen työn puolestapuhujana. Aateellisen linjan tervävointi! Euroopan rakentajasta olisi tultava lähemmäksi suomalaisia ja suomalaista työntekijää. Nyt olisi myös aika katsoa oikeasti jäsenäänestyksen mahdollisuudet monissa niin henkilö kuin asiakysymyksissä. Poliittista linjaa ei varsinaisesti tarvitse muuttaa, mutta se on pystyttävä kirkastamaan ja päivittämään vastaamaan nykyaikaa. Diskursiivinen kenttämme on pysynyt pitkään liian suppeana, joten arvopuolueen moniääninen politiikka on tehtävä näkyväksi tavalla, johon tavalliset ihmiset pystyvät kiinnittymään. selkeä oma linja Sikäli, että puolueen pitää aina kirkastaa linjaansa. SDP:n pitää olla selkeästi globaaleja haasteita ratkova tumman punavihreä puolue - ei leikki-hippiäis-vihreä vaan sekä taloudellista, sosiaalista että luonnonresurssien kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta ajava liike. SDP ei ole luokkapuolue vanhassa mielessä, vaikka monet vielä niin ajattelevat. Se on arvopuolue ja oikeudenmukaisuuden puolue. Keskiluokan, palkansaajan ja veronmaksajan puolustajaksi yhä enemmän. SDP on työn puolue ja työn tekijää pitää enemmän arvosta. Heikoimmista olemme pitäneet ja tulemme jatkossakun pitämään huolta. Mutta ilman keskiluokkaa se ei onnistu. Haikailu ay-äijälinjalle on omituista menneisyyden haikailua. Nykyduunareita ovat opettajat, insinöörit, terveydenhuollon ammattilaiset myös. Maailma ja ihmiset ovat muuttuneet. SDPn pitää olla muutoksessa vahvasti mukana, ei katsella peräpeiliin. SDP:n poliittinen linja on suurelta osin hyvä, mutta etenkin talouspoliittista linjaa olisi mielestäni syytä reivata reippaasti elvyttävään ja julkisen sektorin investointeja lisäävään suuntaan (vihreään talouteen ei siirrytä ilman julkisia toimia ja investointeja). Täystyöllisyys on taas otettava ykköstavoitteeksi. Piirun verran vasempaan ja puhutaan asioista sellaisella kielellä että kansakin sen ymmärtää. Terävämpi linja. Linjaa ei pidä muuttaa jatkuvasti. Pyrkimys kansanliikkeeksi on kesken ja vaatisi "maisteri" vetoiselta https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 11/14

porukalta enemmän kentän kuulemista. Perustyöllä itsensä elättänyttä puoluejohtoon kuuluvaa vaikea löytää. Arkitodellisuus!? Pitää huomioida enemmän kansalaisten ja työväestön yleisiä mielipiteitä. Elinkeinoelämälle on annettu liikaa yhteiskunnallista määräysvaltaa. Valittua, tulo- ja terveyserojen kaventaminen, poliittista linjaa tulee jatkaa ja terävöittää. Perusturvaa on korotettu enemmän kuin koskaan aikaisemmin, tuloerojen kasvu on taittunut. Terävämmäksi, napakammaksi, aggressiivisemmaksi oman agendan suhteen. Vastakkainasettelua: työväenpuolue vs. porvarit, edistyspuolue vs. rasistit, solidaarisuuspuolue vs. itsekkäät. Aktiivisempi ja näkyvämpi ote. Vaikeaa kesken hallituskauden ja globaalin laman keskellä. Ensikisi pitää saada Suomen asiat kuntoon. Linjan muutokseen riittää ihmisten kuunteleminen. Nyt kaikki ikävät päätökset menevät sdp:n piikkiiin. Nyt on aika uskoa, että viisaus ei tule ylhäältä päin. Jokaista tulee arvostaa ja pitää olla näyttämättä, että käyttää asemaansa ponnahduslautana, vaikka niin tekisikin. Riitaisuus ei saisi näkyä ja kannattaisi kuunnella oikeasti muitakin. Piirun verran vasempaan ja selkeää suomen kieltä jota kansalaiset ymmärtävät. Poliittisessa linjassa ei välttämättä tälläkään hetkellä ole mitään vikaa, mutta suuressa koalitiohallituksessa oma linja ei toteudu eikä ainakaan näy ulospäin. Linja on oikea, sen kommunikoinnissa kansalaisille on ongelmia. Jonkin verran. Pitää olla entistä enemmän pienituloisten pärjäämisen puolesta. Isotuloiset voivat maksaa enemmän veroja omaisuudestaan, tuloistaan jne. Linja on hyvä, mutta tekoja enemmän puheiden lisäksi. Perusasiat ok, mutta kotimaanasioihin enemmän paukkua. Kyllä perusarvot ovat edelleenkin Demareilla kohdillaan. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa. Viestinnässä ja muussa julkitulossa on vain etsittävä uusia, nykyaikaisempia keinoja. Piirunverran vasempaan Piirin verran vasemmalle Periaatteita, tasa-arvo, vapaus, moniarvoisuus ja oikeudenmukaisuus ei tarvitse muuttaa. Linjan on muututtava siten, että puolueen johto käyttää käytännön poliittisten puheenvuorojen lisäksi aatteellisia linjapuheenvuoroja. SDP:n ulkoinen kuva kaipaa avoimuutta, mutkattomuutta ja hyväntuulisuutta. Pitää olla oma selkeä linja Puolustamisesta kehittämiseen Linja olisi hyvä olla enemmän tavallista työntekijää puhuttelevampaa siis lähemmäs kansaa. Puolue ei nyt erotu riittävästi muista puolueista ja siksi linjan tulisi olla selkeä ja kohdentua tavallisten suomalaisten ihmisten puolueeksi. Jäsenistön pitää katsoa peiliin, myös johdossa. Ehdottomasti työtätekevien puolesta puhuvaksi! Harkittava kenen kanssa hallituksessa, kokoomus pettää aina? Demarit pitää hallitusta pystyssä, kok. korjaa hedelmät! Näin on. Puolueen pitää kuulla kansaa, muuten se ei ole legitiimi. Nyt puolue = hallitusohjelma ja siinä pysytään, vaikka kannatus murenee olemattomiin. Puolueella on hyvä linja toki sitä täytyy tarkastella säännöllisesti sillä muuttuva maailma sitä vaatii. SDP ajaa tällä hetkellä niin sosialidemokraattista linjaa kuin vain pystyy tässä hallituksessa. Selkeämpiä sanoja tarvitaan ja sivistyssanat ym liturgiat sinne minne ne kuuluu Puolueen linjasta voi todeta, että tämän hetkinen suunta on eri jonka puoluekokous on linjannut ja tämän hetkinen suuntaa ei kenttä kannata yli puoluerajojen. Kuitenkin puolueen johtajan ja myös linjan valinta on sisäinen asia joka ei pitkällä tähtäimellä ole kenenkään etu, että asiaa ratkaistaisiin muuten kuin siinä taholla jolle asiakuuluu. Eli puoluekokoukselle. Enemmän tavallisen kansan puolelle. Sdp:n pitäisi asemoitua selkeästi puoluekentän vasemmalle puolelle, ja lopetettava flirttailu keskustaoikeistolaisten äänestäjien suuntaan. Sdp:n ei pidä myöskään sortua perussuomalaisten nationalistiseen populismiin, vaan olla rohkeasti kansainvälinen ja laajalla rintamalla https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 12/14

ratkaisuja etsivä puolue. Lisää globaalia solidaarisuutta, ja vähemmän "maassa maan tavalla" -avauksia. Nyt pitäisi keskittyä työelämän rakennemuutokseen, ja sosiaaliturvan uudistamiseen liittyviin kysymyksiin. Etsiä rohkeita ratkaisuja, joilla Suomeen luodaan työtä ja toimeentuloa, nykyistä kestävämmällä tavalla. Pitää katsoa missä mennään nyt - vuonna 2014. Linjojen tutkiskelu ja keskustelu uudistamisesta ei ole pahitteeksi. Pitää myös katsoa mitä voitaisiin tehdä toisin, mutta myös pitää hyväksi todettuja asioita yllä. Kuntaja soten kaaoksen lopettaminen. Tällä hetkellä demarit mäiskivät toisiaan maakunnissa minkä kerkiävät, kiitos hallituksen harjoittaman kuntapolitiikan, jonka Urpilaisen "hovi" on siunannut Nykyinen linja on liian uusliberalistista, eikä kunnioita puolueessa olevaa kokemusta. Kokoomuksen kanssa yhdessä toteuttavalla palkansaajien ostovoimaa leikkaavalalö sisäisen devaltion linjalla ollaan liian vahvasti. Teollisuuden tulevaisuuteen panostettava enemmän ja veropolitiikassa palkansaajien kannalta oikeudenmukaisempi linja. Lähes pelkästään palkansaajilta kerättävillä veroilla rahoitetaan kuntin palvelut ja sosiaaliturvamme. Suunnan on muuttuttava jos haluamme pitää hyvinvointivaltion kunniassa Linja on hyvä, ja nyansseja aina kehitetään.. Puolueen poliittinen linja pitää ottaa takaisin, nyt se tuntuu menevän sivuraiteille Nykinen linja on liian passiivinen. Nyt pitäisi mennä eteenpäin, eikä vilkuilla sivuille mitä muut tekee. Profilisoitua enemmän työväenpuolueeksi ja olla enemmän naimisissa ammattiliittojen kanssa. Pitää myös päästää ja rekrytoida duunareita puolueen johtoon. Hyvä esimerkki on Ruotsin demarijohtaja Löfven, duunarin näköinen duunari. Timo, mun vinkki on päästää ATK:n Jape Loven esille. Ottaa napakammin kantaa useammin. Vähän selkeämmin vasemmalle. Ymmärrän hallituspuolueen paineet ja tehtävät. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että puolueen johto / ohjelmien ja linjausten tekijät ovat hieman vieraantuneet arjesta ja kansalaisista. Eletään ns. kerroksissa. Hki, Hakaniemi, eduskunta ja ministeriöt elävät omaa elämäänsä ja puolueosastot ja piirit maakunnissa omaa elämäänsä. Ei näy johtoa soppatykeillä!! Enemmän kohti perinteistä sosialidemokraattista linjaa. Kompromissien aika on ohi. Puolueen arvot ja tavoitteet ovat kadoksissa! Vaikuttaa, että hallituksen vankina oleminen merkitsee myös ihmisen arjen unohtamista. Ihminen elää edelleen työstä ja tarvitsee leipää ja joskus voitakin syödäkseen. On selkeästi määriteltävä peruspalvelut ja panostettava niihin. Olemme kunta- ja Soteuudistuksen vankeja. Sote- uudistus täytyy panna välittömästi toimeen ja purkaa moniportainen terveystoimi, jossa perusterveydenhoito on alistettu erikossairaanhoidolle. Kela nykyisessä muodossa purettava ja yksityistämiskehitykselle pantava suitset. Kuntauudistus tapahtuu itsestään ilman suurempaa elämöintiä ja Henna Virkkusen suuhun saisi panna laastarin. Kyllä ja ei. SDPn tulee olla selkeästi ja rehellisesti vasemmistolainen puolue, ja profiloitua vahvemmpin punaviher-ryhmään. Noh, vastaamalla "kyllä" toimituksen tulkinta olisi todennäköisesti väärä. Mutta osaan toki sen sanoa, että talouden hieman helpottaessa SDP:n on painotettava aiempaakin enemmän oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon pohjalta tavallisen palkansaajan kannalta tärkeitä asioita ja palveluja sekä suomalaisen elinkeinoelämän, myös teollisuuden, pärjäämisedellytysten turvaamista. On palattava perusasioiden äärelle - työläisten asian ajamiseen. SDP:n aktiivien kuulemiseen. Hallituksen sisällä olisi vahvistettava demariarvoja kotimaan politiikassa. Tällä hetkellä painopiste puheenjohtajan ministerisalkun seurauksena on Euroopassa. Linjaa on muutettava siten, että työelämä järkevöityy: töihin nykyistä enemmän ihmisiä, työsuhteet ja palkat sellaisiksi, että niiden varaan voi suunnitella myös https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 13/14

tulevaisuutta. Veronmaksukyky kunniaan. Lisäksi kts. ensimmäinen perustelukohta. Piirun verran vasemmalle tulisi suunnata. Enemmän työväen ja ay-liikkeen suuntaan. Linja on selkeä, hallituksessa vaan joudutaan tekemään kompromissejä. Suuntaa tosin enemmän ihmisläheisempään suuntaan, heikompiosaisten suuntaan. 5. a) Ole hyvä ja kerro itsestäsi meille seuraavat taustatiedot Nainen 41 45% Mies 50 55% 5. b) Ole hyvä ja kerro itsestäsi meille seuraavat taustatiedot Puoluevaltuuston jäsen 48 53% Varajäsen 43 47% Number of daily responses https://docs.google.com/forms/d/13wcrve2nb7vs71jy5lmcbxtityl4nvzqkcyg-xvdutc/viewanalytics 14/14