Nro 8 ViikkoRahassa on tällä viikolla jälleen alkuun melko helppoa, mutta väkevää asiaa, jonka jälkeen siirrytään taloudellisen riippumattomuuden tärkeimpiin periaatteisiin. Tämän jälkeen kurkistamme miltä maailma näyttää sijoittajan silmin. Loistavaa viikkoa! Rahataito 4 - Vivuttaminen Neljäs rahataito on vivuttaminen. Kyse on konseptista, jossa jollain ulkoisella apuvälineellä saadaan olemassa olevista resursseista enemmän irti, eli saadaan vipua toimintaan. Oman talouden ja rahan ympärillä kysymys on siitä, miten voidaan saada hankittua suurempia omaisuusmassoja hallintaan nopeammin ja kasvatettua omalle pääomalle saatavaa tuottoa. Keskeisiä vipuja omaisuuden luonnissa ovat: Toisten ihmisten raha voi olla esimerkiksi lainarahaa tai yritykseen hankittua ulkopuolista rahoitusta. Tästä on kyse myös rahastoyhtiöiden toiminnasta. Ne sijoittavat toisten rahoja ja saavat tuloksesta riippumatta jonkin prosenttiosuuden rahoista joka vuosi. Valmennukset ViikkoRahassa Rahataito 4 Kriittinen massa Mustat banaanit Markkinanurkkaus Toisten ihmisten ideat ovat yksi tärkeimmistä uuden varallisuuden luomisen lähteistä. Kirjat, seminaarit, valmennukset, eri alojen asiantuntijat ja bisneskontaktit ovat hyviä lähteitä paremmille ideoille. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse, eikä pidäkään. On 1 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
täysin sallittua poimia hyvä idea ja muuttaa se rahaksi. Toisten ihmisten aika ja osaaminen on jokaiselle tuttua. Tästä on kyse, kun käymme töissä tai meillä on työntekijöitä. Lisäksi on mahdollista ostaa toisten ihmisten aikaa sellaisiin asioihin, joka muut tekevät paremmin, halvemmalla tai nopeammin kuin me. Käytännössä kaikkien palveluiden ostamisessa on kyse tästä. Toisten ihmisten systeemit hyödyttävät ennen kaikkea yrittäjää ja tietenkin joissain määrin myös sijoittajia. Onko joku tehnyt jo jotain sellaista, mitä tarvitset päästäksesi nopeammin päämäärääsi? Onko se saatavilla sellaisella hinnalla, että se kannattaa hankkia? Sinulla voi olla tuote, mikä pitäisi saada kaupaksi, mutta sinulla ei ole kauppaa. Kalle kauppiaalla sen sijaan on maan laajuinen hyvin rasvattu myyntikoneisto. Saattaa olla, että yhteistyö vie teitä molempia lähemmäksi tavoitteitanne. Sijoittajana saatat tarvita dataa sijoitustesi tekemisen tueksi. Osakkeiden kuvaajia tuottavia ohjelmistoja on vaikea itse tuottaa, mutta niitä on saatavilla pikkurahalla. Osakevälittäjälläsi on kaupankäyntialusta, jonka kautta sinulla on pääsy osakkeiden kauppapaikalle. Toisten ihmisten kontaktit hyödyttävät niin sijoittajaa kuin ketä tahansa yrittäjää tai työsuhteessa olevaa. Mitään arvokasta asiaa ei kannata yrittää tehdä yksin. Aina löytyy joku joka osaa auttaa tai tarvitsee tarjoamaasi palvelua. Nämä vivut yhdistettynä nopeampiin omiin ide- kerryttämisen. Rahassa on pitkälti kyse kekseliäisyydestä, ideoiden muuttamisesta kassavirroiksi. Mitä useampaa näistä vivuista pysyt hyödyntämään menestyksekkäästi, sitä nopeammin varallisuutesi kasvaa. Täytyy toki muistaa, että vivun käyttämisen kanssa tulee olla hyvin tarkkana. Tilanne on vähän sama kuin heiluttaisi pitkää onkivapaa. Vaikka kätesi heiluu vain muutamia senttejä, vavan pää heiluu suuressa kaaressa. Vauhdin lisääminen tarkoittaa yleensä myös sitä, että vahingon sattuessa tieltä mennään pitkälle metsään. Lainarahan käyttö sijoitustoiminnassa kuvastaa tätä helposti. Jos meillä on 10 000 euroa omaa rahaa ja saamme lainaksi 90 000 euroa. Meidän koko sijoitettavissa oleva omaisuutemme on 100 000 euroa. Mikäli sijoituksen arvo nousee 10 prosenttia, olemme kaksinkertaistaneet omaisuutemme, mutta mikäli se laskeekin 10 prosenttia, olemme menettäneet koko oman pääoman. Vipu toimii vinhasti molempiin suuntiin. Tämän vuoksi vipuvoimien käyttöä ennen on kerättävä riittävä määrä ymmärrystä ja osaamista käytännön toiminnasta. Sijoittamisessa tämä tarkoittaa sitä, että sijoitustoimintaa ei kannata aloittaa ryntäämällä pankkiin ja hakemalla niin paljon lainaa kuin vain suinkin mahdollista, ellei välttämättä halua tehdä taloudellista itsemurhaa. Ennen kuin opetellaan juoksemaan, on parempia oppia kävelemään. oihin mahdollistaa nopeamman omaisuuden 2 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Sijoitustoiminnan lopullinen tarkoitus on lisätä turvaa ja valinnanmahdollisuuksia elämässämme. Lopullisena tavoitteenamme on saada luotua työstämme ja ajankäytöstämme mahdollisimman riippumattomia tuloja. Tähtäimessämme on saada aikaiseksi kasvavia kassavirtoja. Taloudellisesti olemme riippumattomia siinä tilanteessa, kun sijoituksistamme saamamme säännölliset tulot ylittävät kuukausittaiset elämisemme menot. Oman taloudellisen vapausasteesi voit laskea hyvin helposti jakamalla sijoituksistasi saamasi tulot kuukausittaisen kulutuksesi määrällä. Kertomalla tämän luvun 31 saat vastaukseksi luvun, joka kertoo kuinka monta päivää voit elää tuotoilla. Taloudellisen turvallisuuden tason saat määritettyä jakamalla sijoitusomaisuutesi määrän kuukausittaisilla kuluillasi. Näillä yksinkertaisilla laskutoimituksilla saadaan selville oman talouden tämänhetkinen tila. Vielä pitäisi tietää mihin sijoitustoiminnalla tähdätään. Tätä varten lasketaan kriittinen massa, eli se omaisuuden määrä mistä saatava tuotto riittää kattamaan elämisemme menot. Aloitetaan arvioimalla, mikä on sellainen tuotto, jonka uskomme saavuttavamme sijoituksillemme. Jotta saamme selville kriittisen massan, tulee meidän jakaa vuosittain tarvitsemamme rahamäärä sellaisella tuottoprosentilla, josta olemme ensin vähentäneet tuotosta maksettavan veron määrän. Jos verokanta on 28 prosenttia ja arvioitu tuotto 8 prosenttia vuodessa, saadaan kaipaamamme luku kertomalla 8 luvulla 0,72 eli tuottoprosentiksi tulee 5,76. Meillä on selvillä lähtötilanne mukavasti yhteismitallisena lukuarvona ja tavoite, johon tähtäämme. Nyt puuttuu enää suunnitelma, jolla teemme tavoitteesta totta. Sijoittajana meidän 3 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
0,72 0,72 Pyöreästi 670 000 taa tuottavaksi. Matkalla voimme ja meidän tulee hyödyntää parhaan kykymme mukaan kaikkia sijoitusmuotoja. Vaikka tähtäämme kassavirtaan, on arvonnousuun tähtäävällä sijoittamisella tärkeä rooli matkaa kuljettaessa. Oman talouden kehittäminen on peli, jota meidän on tarkoitus pelata mahdollisimman hyvin. Tämän ei tarvitse olla monimutkaista eikä tiukkapipoista. Raha on iloinen asia, josta toivoisin meidän kaikkien voivan puhua vapautuneemmin. Onhan se tärkeä osa meidän jokaisen elämää nykymuotoisessa yhteiskunnassa. on ensiarvoisen tärkeää pystyä pitämään valittava kulkuneuvo erillään tavoitteestamme. Eli se millä tuotto saadaan aikaiseksi, ei ole itseisarvoisen tärkeää vaan se mitä kohti kuljemme. Lopullinen päämäärämme on kerätä kriittinen massa ja muuttaa se kuukausittaista kassavir- 4 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Mustat banaanit Heitä huonot sijoitukset pihalle ja hanki parempia tilalle Sijoittajan tärkeimpiä tehtäviä on pitää huoli, ettei häviä paljoa rahaa laskevilla markkinoilla, sillä meillä ei ole käytössämme mitään kikkoja, joilla osakkeet saadaan nousemaan tai kutistunut sijoitussalkku kasvamaan aikaisempaan mittaansa. Ainoita tapoja on pääomittaa sijoitustiliä vahvasti, eli kerätä uutta rahaa, jolla tekohengitetään kuolinkouristuksissa olevaa osakesalkkua. Tappioista huolimatta on tärkeä muistaa ottaa oppi tilanteesta. Meidän on syytä käydä tarkasti läpi mikä omassa toiminnassa johti sijoitussalkun sulamiseen. Markkinalasku on huono selitys, sillä yhtä hyvin olisimme voineet olla poissa markkinoilta laskun ajan. Näin ollen uuden rahan lisäksi on hyvä olla repullinen uusia ja parempia taitoja sijoittaa. Ei nimittäin ole mitään järkeä heittää uutta hyvää rahaa vanhan pahan rahan päälle happanemaan. Osakesijoittamisessa käy helposti niin, että jäämme jumiin laskevaan osakkeeseen. Tarkastellaan tätä esimerkin avulla. Ostamme osakkeen hintaan 26. Ensin osake nousee 30 kulmille ja tunnemme olomme hyväksi. Osake laskee takaisin ostohintaamme ja valahtaa hieman alle. 24 hinnalla ajattelemme, että ei tämä tappio ole vielä paha ja sitä paitsi tappiohan on todellinen vasta kun realisoimme sen. Osake laskee 18 euroon, jolloin ajattelemme, että ei tätä nyt ainakaan voi myydä ja jäämme odottamaan, että osake nousee takaisin ostotasoon. Luisu jatkuu ja päätyy 10 euron tasolle. Nythän tätä ei ainakaan kannata enää myydä, kun tappio on jo niin suuri. Lasku jatkuu ja päädymme kuukausien 5 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
kuluessa reiluun kolmeen euroon. Nopea ralli nostaa osakkeen tuplaksi eli 7 euron korville. Vieläkin pitäisi saada yli 300 %:n nousu, jotta päästään omillemme. Olen monesti miettinyt miksi meidän on niin vaikeaa myydä tappiolla oleva osake pois ja ostaa tilalle jokin toinen. Haluamme tietenkin päästä takaisin voitolle, mutta miksi sen pitäisi tapahtua sillä samalla osakkeella kuin millä tappio syntyi? Sijoittamisen ikivanha viisaus on katkaista tappiot aikaisin ja antaa voittojen rullata. Miksi kuitenkin toimimme aivan toisin päin? Myymme kiireesti voitolla olevat osakkeet ja jätämme salkkuun ne, jotka ovat pakkasella. Useimmiten maailma toimii niin, että kannattaa laittaa pelimerkit siihen junaan, joka kulkee oikeaan suuntaan, eikä lyödä vetoa vastaan tulevan junan aikeista tehdä u-käännös seuraavalla asemalla. Ei ole olemassa mitään luonnonlakia, jonka mukaan laskussa olevan osakkeen pitäisi palata takaisin johonkin sellaiseen hintaan, jossa se joskus huipulla on käynyt. Osakkeet voivat mennä nollaan. Lähtökohtaisesti kannattaa olettaa osakkeen jatkavan siihen suuntaan, johon se on matkalla, ellei maailma todista asioiden muuttuneen. Tämä samainen ideologia pätee kaikkeen sijoittamisen ja kaikkiin omaisuuslajeihin. Omien sijoitusten vointia kannattaa tarkkailla samoin kuin kauppias tarkkailee omia myytävänä olevia tuotteitaan. Kun banaanit alkavat tummua, on päivän selvää, etteivät ne ainakaan keltaisemmiksi enää tule muuttumaan. Niistä on päästävä eroon pikaisesti ja tilalle on hankittava tuoretta tuotetta. Kerran lupaavalta vaikuttanut osake on saattanut päästä parasta ennen päivästä pitkäksi. Se on kurja juttu, mutta kannattaa myöntää itselleen ajoissa, ettei päädy seisoskelemaan salkku täynnä mustia banaaneja. Markkinanurkkaus Osakemarkkina on jatkanut hermostunutta liikehdintäänsä kautta linjan. Yksittäiset osakkeet ovat liikkuneet aivan kuin ne olisivat toistensa kanssa käsi kädessä. Sijoitussalkulle ei ole saanut paljoakaan suojaa hajauttamalla omistuksiaan yksittäisten osakkeiden tai edes eri maiden välille. Euroopan lainakriisi sekä tämän aiheuttama pankkiahdinko ovat tanssittaneet markkinaa oman mielensä mukaan. Käytännössä poikittaisliike jatkunee ainakin niin pitkään kunnes saadaan jonkinlaista selkoa tähän tilanteeseen. Tässä vaiheessa ei vielä pystytä sanomaan tes- 6 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
tataanko elokuun pohjia näiltä tasoilta liukuen vain pitääkö hakea vauhtia korkeammalta. Yksi asia kuitenkin on melko selvää. Nyt ei ole perusteltua olla aggressiivinen sijoituksissaan. Onnistuessaankin tulos on uhkapelin seurausta ja tappion riski on tällä hetkellä lähes käsin kosketeltava. Jokainen sijoittaja varmastikin kysyy itseltään, onko tämä nyt se paljon mainostettu loistava ostotilaisuus vai kenties enemmälti vuoden 2007-2008 kaltainen markkina. Katsomalla DAX-indeksin kuvaajaa, näemme kuinka aikaisemman laskukauden aloittajaiset näyttivät kovin samanlaisilta. Jyrkkää laskua ( 1 ) seurasi pieni ralli ( 2 ) 20 päivän keskiarvolle, josta jälleen pudottiin alaspäin ( 3 ). Täältä ponnistettiin vauhdilla noin 18 prosenttia ( 4 ). Liike päätyi 200 päivän keskiarvoon. Tässä kohdassa sijoittajat olivat vakuuttuneita, että tämä nousu jatkuu. Laskumarkkinalle tyypilliseen tapaan tästä seurasi raju pudotus ( 5 ) edellisen laskevan aallon pohjan alapuolelle. Lopullinen markkinaromahdus seurasi pankkijärjestelmän täydellisen kriisiytymisen seurauksena. Tällä hetkellä voisimme olla nähneet kaksi ensimmäistä liikettä ( 1 & 2 ), jotka ovat noudattaneet silmiinpistävän samanlaista kaavaa kuin edellä kuvatussa 2007 2008 laskussa. Mikäli jatkaisimme saman käsikirjoituksen mukaan, markkinoiden levoton liikehdintä todennäköisesti tulee jatkumaan vielä hyvän aikaa, eikä sijoit- 7 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
tajalla ole mikään hoppu työntää rahojaan markkinoiden runneltavaksi. Mikäli emme näe vuoden 2008 syksyn kaltaista systeemistä romahdusta, tämä liike voisi löytää pohjansa kohdan 5 tavoin. Tietenkään kukaan ei voi etukäteen tietää mitä tapahtuu, mutta aina on hyvä rakennella erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, jotta osaa olla riittävällä tavalla hereillä markkinamuutosten tapahtuessa. Markkinalaskun edetessä on hyvää aikaa valmistella itselleen ostoslistaa niistä yhtiöistä, joita haluaisi salkun jatkeeksi. Mieti sellainen suurin piirtein hinta jo etukäteen, millä niitä olisi mukava poimia mukaan. Onko se 20-30 % nykyisen alapuolella vai jotain muuta? Melko varmaa on se, että mikäli osakkeet jatkavat laskuaan, vaikkakin välillä nousten, tunnelmat ovat pohjien syntyessä todella tummat, eivätkä talousuutiset ole toitottamassa enää vuosisadan ostomahdollisuuksista. Juuri tuolloin aktiivinen sijoittaja löytää omat jalokivensä. Yleisen markkinaliikehdinnän seuraamisen lisäksi voisi olla hyödyllistä miettiä, millaisia sijoituksia kannattaisi hankkia, mikäli uudet elvytyskierrokset lähtevät käyntiin USA:ssa. Voisiko se vaikuttaa nyt melko väsyneen näköisen kullan ja hopean hintaan? Mikäli sijoittaisin niihin, ostaisinko kaivosyhtiöitä vai fyysistä metallia? Lisäksi voisi aktiivisesti miettiä, mikä sijoitus on juuri nyt todella suuressa epäsuosiossa, sillä seuraava nousuliike löytyy suurella todennäköisyydellä juuri sieltä. Aina kun markkinat laskevat jossain, toisaalle syntyy voimakas nouseva trendi. Valtaosa sijoittajista huomaa sen toki vasta, kun se on lähestymässä loppuaan. Sijoittajan kannalta kaikkein vaarallisimpia aikoja ovat tylsistyttävät hetket, jolloin pitää istua vain käsien päällä ja olla kylmän viileästi tekemättä mitään. Nyt ovat ne ajat syksyn pimetessä käsillä. Ole kärsivällinen, sillä se palkitaan varmasti. Turhia riskejä ei kannata ottaa. Tarkemmin tilanteen kehittymistä voit seurata kiinnostuksesi mukaan Ihmiskokeita blogistamme. 8 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Tilaa tästä ViikkoRaha tai muita loistavia tuotteita. ViikkoRaha Vertus Capital Asset Management Oy / Blue Apple Vastuunrajaus ViikkoRaha on opetuksellinen viikkokirje. ViikkoRahassa esitetyt osakkeet, omaisuuslajit tai strategiat eivät ole sijoitussuosituksia vaan ne esitetään opetuksellisessa tarkoituksessa. ViikkoRaha -viikkokirjeen lukija vastaa itse tekemistään päätöksistä, vaikka ne perustuisivat niihin tietoihin tai lähteisiin, joita ViikkoRaha -viikkokirjeessä mainitaan. Charts produced by FreeStockCharts, TC2000 and StockFinder which are registered trademarks of Worden Brothers, Inc., Five Oaks Office Park, 4905 Pine Cone Drive, Durham, NC 27707. Ph. (800) 776-4940 or (919) 408-0542. www.worden.com. Lukijakommentit ja kysymykset ViikkoRahan tilaukseen liittyvät asiat Sähköpostiosoitteen muutos matias@viikkoraha.info asiakaspalvelu@viikkoraha.info asiakaspavelu@viikkoraha.info 9 ViikkoRaha www.viikkoraha.info