Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Sijoittumistiedot koskevat vuosina 2000 2008 hoitotieteen oppiaineesta valmistuneita, jotka ovat saaneet työllisyystilannetta koskevan kyselyn noin vuosi valmistumisensa jälkeen. Kyselyyn vastasi yhteensä 322, joista kandidaatin tutkinnon suorittaneita oli 11. Vuoteen 2004 asti tässä kyselyssä mukana ovat olleet sekä maisterin että kandidaatin tutkinnon suorittaneet. Kandidaattien sijoittumista alettiin tarkastella vuodesta 2005 lähtien, jonka jälkeen tässä kyselyssä ovat olleet maisterin tutkinnon suorittaneet. Kyselyn vastausprosentiksi hoitotieteen osalta muodostui 75 %. Työn luonne (n=302) Opetus tai koulutus 117 Johto- ja esimiestehtävät 106 Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät 33 Asiakastyö 19 Tutkimus Muu 12 11 Viestintä- ja mediatyö Markkinointi ja myynti Toimisto- ja esikuntatehtävät 2 1 1 0 20 40 60 80 100 120 140 Lkm Työnantajasektori (n=307) Vastaako työ vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa? (n=311)
Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=321) Työssä olevista (n=298) vakituisessa työssä 66 % määräaikaisessa työssä 31 % osa-aika- tai periodityössä 2 % yrittäjänä/ammatinharjoittajana 1 % Muu esim. työllistettynä/työharjoittelussa, työvoimapoliittisessa tai vastaavassa koulutuksessa, päätoimisena opiskelijana, muuten työelämän ulkopuolella (esim. perhevapaalla) Ammattinimikkeet ristiintaulukoituina työn luonteen kanssa Ristiintaulukoinnin avulla selvitettiin, mihin päätyön luonnetta kuvaavaan luokkaan vastaajan ilmoittama ammattinimike sijoittui. Tutkimus Opetus tai koulutus Assistentti Lehtori Projektiasiantuntija Projektisihteeri Tutkija (5 kpl) Tutkimusassistentti Tutkimuskoordinaattori Aluesihteeri/opetushoitaja Assistentti Fysioterapian opettaja, lehtori Hoitotyön lehtori (2 kpl) Hoitotyön opettaja (6 kpl) Kouluttaja (2 kpl) Koulutuskoordinaattori Koulutussuunnittelija
Johto- ja esimiestehtävät Lehtori (35 kpl) Lehtori (terveydenhuollon opettaja) Lehtori, hoitotyö Lehtori, sosiaali- ja terveysala Opettaja (14 kpl) Opetuskoordinaattori Pastori Projektikouluttaja Päätoiminen tuntiopettaja (19 kpl) Sairaanhoidon opettaja (3 kpl) Terveydenhuollon lehtori (4 kpl) Terveydenhuollon opettaja/osastonhoitaja Terveydenhuollon opettaja (7 kpl) Terveysalan maisteri Terveystieteen maisteri, sairaanhoidon opettaja Terveystieteiden maisteri (2 kpl) Tuntiopettaja (4 kpl) Tuntiopettaja, luennoitsija Tuntiopettaja, yrittäjä Tutkija Apulaislehtori Apulaisosastonhoitaja (11 kpl) Asiakaspalveluvastaava Asumispalveluvastaava Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon palvelupäällikkö Hoitaja Hoitotyön johtaja Johtava hoitaja (4 kpl) Kehittämispäällikkö Koordinoiva osastonhoitaja Kotihoitopalvelun johtaja Koulutuspäällikkö Lastensuojelun johtaja Lehtori Määräaikainen toiminnanjohtaja Osastonhoitaja (49 kpl) Osastonhoitaja ja lehtori Osastonhoitaja/hoitotyön johtaja Osaston hoitaja/ylihoitaja Palvelupäällikkö Perusturvajohtaja Rehtori Sairaanhoitaja/ vs. osastonhoitaja Sosiaalijohtaja Suun hoitotyön päällikkö
Asiakastyö Markkinointi ja myynti Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Toimialajohtaja Toimitusjohtaja Va. Ylihoitaja (2 kpl) Vanhainkodin johtaja Vanhustyön johtaja Vastaava hoitaja Vastaava osastonhoitaja (2 kpl) Ylihoitaja (11 kpl) Apulaisosastonhoitaja Atk-lähitukihenkilö Erikoissairaanhoitaja (2 kpl) Erikoissairaanhoitaja, tuntiopettaja Fysioterapeutti Laboratoriohoitaja Potilasasiamies Projektityöntekijä Psykoterapeutti Sairaanhoitaja (6 kpl) Terveydenhoitaja Tuotepäällikkö Erikoissuunnittelija Erityisasiantuntija Erityissuunnittelija Hankepäällikkö Hankevetäjä Henkilöstökoordinaattori Hoitotyön kliininen asiantuntija Hoitotyön asiantuntija Johtava hoitaja Kehittämiskoordinaattori Koordinoiva opetushoitaja Koulutuskoordinaattori Koulutussuunnittelija (2 kpl) Laatuasiantuntija Opintoasiainpäällikkö Osastonhoitaja (2 kpl) Potilasasiamies Projektikoordinaattori Projektityöntekijä Päätoiminen tuntiopettaja Suunnittelija Tarkastaja Terveydenhuollon tarkastaja Terveyspalvelupäällikkö Toimikuntasihteeri
Viestintä- ja mediatyö Toimisto- ja esikuntatehtävät Muu Tuoteasiantuntija Tutkimuskoordinaattori Täydennyskoulutussuunnittelija Ylihoitaja (2 kpl) Toimittaja Toimituspäällikkö Amanuenssi Hoitotyön kliininen asiantuntija Johtava ylihoitaja Koulutussuunnittelija Laboratoriohoitaja Opettaja, kansainvälinen koordinaattori Projektikoordinaattori Röntgenhoitaja Sairaanhoitaja (2 kpl) Sosiaali- ja terveysjohtaja Lähde: Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalveluiden sijoittumisseuranta