JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELMÄ SUOMESSA...

1

2

SISÄLTÖ ALKUSANAT... 7 1 JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELMÄ SUOMESSA... 9 Joukkoliikenteen tavoitteet eri toimintaympäristöissä... 10 Joukkoliikennestrategiassa määritellyt keskeiset periaatteet tavoitteiden saavuttamiseksi... 11 Joukkoliikenteen tavoitteiden toteuttamiseksi esitetyt toimenpidekokonaisuudet 12 2 HENKILÖKULJETUKSIIN JA PALVELULIIKENTEISIIN LIITTYVIÄ KESKEISIÄ KÄSIT- TEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 15 Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä: henkilöliikenteeseen liittyviä määritelmiä... 15 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista 64/2002: määritelmiä... 15 Muuta henkilöliikenteen käsitteistöä... 16 Lyhenteitä... 18 3 LAINSÄÄDÄNTÖ... 19 3.1 Kuntien tehtävät joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestämisessä.. 19 3.2 Koulukuljetuksiin liittyvä lainsäädäntö... 20 Esiopetus... 20 Perusopetus... 20 Kuntien kuljetusstrategia... 21 Toisen asteen koulumatkat... 21 3.3 Sosiaalihuollon kuljetukset ja kuljetuspalvelut... 22 Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset... 22 Lasten päivähoitolain mukaiset kuljetukset... 23 Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset... 23 Kehitysvammalain mukaiset kuljetukset... 25 Sosiaalihuollon kuljetusten haasteet ja visiot... 25 Hyvä lopputulos tehdään yhdessä... 26 3.4 Sairausvakuutukseen ja kuntoutukseen liittyvä lainsäädäntö, sairaaloiden potilaskuljetuksia koskeva lainsäädäntö, sairaankuljetukset... 27 Sairausvakuutuksesta korvattavat matkat... 27 Kuntoutujalle korvattavat matkat... 28 Matka muuhun kuin lähimpään hoitopaikkaan... 28 Saattajan matkan korvaaminen... 29 Rintamaveteraanien kuntoutusmatkat... 29 Sairaaloiden ja laitosten kuljetukset... 29 Omavastuu... 30 Halvin matkustustapa ja erityiskulkuneuvon käytön korvaaminen... 30 Kela tukee kuljetusten yhdistelyä... 31 Pikkubussilla tehdyn matkan korvaaminen... 31 Sairaankuljetusajoneuvolla tehdyn matkan korvattavuus... 31 3

4 3.5 Henkilöliikennelaki... 32 Yleistä... 32 Yleissäännöksiä... 32 Lupajärjestelmä... 33 Taksanvahvistus... 33 Velvollisuus harjoittaa liikennettä... 34 Haittaamiskielto... 34 Tavarankuljetus... 34 Tietojen antaminen... 34 Valtionrahoitus... 35 Muita säännöksiä... 35 3.6 Henkilöliikenneasetus... 35 3.7 Valtionavustuslaki (688/2001)... 36 Harkinnanvaraisuus... 36 Valtionavustuksen myöntämisen yleiset edellytykset... 36 Valtionavustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen liittyviä säännöksiä... 37 Valtionavustuksen käyttö ja valvonta... 37 Muita säännöksiä... 38 3.8 Asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista... 38 Taustaa... 38 Asetuksen sisältö ja tavoitteet... 38 1 Soveltamisala... 39 2 Määritelmiä... 39 3 Avustuslajit... 40 4 Linjaliikennettä täydentävän ostoliikenteen järjestämiseen myönnettävä valtionavustus... 41 5 Matkalippujen hinnanalennuksiin myönnettävä valtionavustus... 41 6 Palvelulinjan ja kutsujoukkoliikenteen käynnistämiseen myönnettävä valtionavustus... 42 7 Matkojenyhdistelykeskuskokeiluun myönnettävä valtionavustus... 43 8 Joukkoliikenteen informaationjärjestelmien käynnistämiseen ja kehittämiseen myönnettävä valtionavustus... 43 9 Matkakeskusten toteuttamiseen ja muiden terminaalien suunnitteluun myönnettävä valtionavustus... 44 10 Muuhun kehittämistarkoitukseen myönnettävä valtionavustus... 44 11 Suunnitteluun ja tutkimukseen myönnettävä valtionavustus... 44 12 Voimaantulo ja siirtymäsäännös... 44 4. KUNNAN HENKILÖKULJETUSTEN KEHITTÄMINEN... 45 Suunnitteluprosessi... 45 Palvelutasotavoitteista... 47 Joukkoliikenteen palvelutason määrittelyprosessi... 49

5 LIIKENNEPALVELUJEN HANKINTA... 51 5.1 Hankintaprosessi... 51 Kunnan tehtävät... 51 Toteutussuunnitelmat liikennepalvelujen ostojen pohjaksi... 51 Liikennepalvelujen ostoa koskevia lakeja... 52 Hankintamenettelystä... 53 5.2 Palvelun laatukysymykset... 54 6 ESTEETTÖMYYS... 57 Palveluliikenne ja matkojenyhdistelykeskukset... 58 7 MATKOJENYHDISTELYKESKUKSET... 61 Taustaa... 61 Matkojenyhdistelykeskuksen toimintaperiaate... 61 Matkojenyhdistelykeskuksen perustaminen... 61 Matkojenyhdistelykeskuksia Suomessa... 62 Hyvän matkojenyhdistelyjärjestelmän tunnusmerkkejä... 65 8 MAKSUJÄRJESTELMÄT... 67 Yleistä maksujärjestelmistä... 67 Joukkoliikenteen maksujärjestelmät Suomessa... 67 Taksien maksujärjestelmät... 68 Palveluliikenteessä ja MYKeissä käytössä olevat järjestelmät ja lipputyypit... 69 Liikenne- ja viestintäministeriön suositus... 70 9 JOUKKOLIIKENNEINFORMAATIO... 71 Yleistä... 71 Palveluliikenne ja käyttäjäystävälliset tiedotuspalvelut... 71 Informaatio... 71 Hyvän informaation kriteerit... 72 Matkaketju ja informaatioketju... 73 Ennakkoinformaatio... 73 Pysäkki-informaatio... 74 Kulkuvälineiden informaatio... 75 Henkilökunnan ammattitaito ja asenteet... 76 10 TIEDOTTAMINEN... 77 11 JOUKKOLIIKENTEEN RAHOITUS... 79 11.1 Liikenne- ja viestintäministeriön ja lääninhallitusten joukkoliikennerahoitus... 81 Liikenne- ja viestintäministeriö... 81 Lääninhallitukset... 82 11.2 Joukkoliikenteen kehittämis-, suunnittelu- ja tutkimushankkeet... 82 11.3 Kuntien valtionosuusjärjestelmä opetustoimessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa... 83 Opetustoimen rahoitusjärjestelmä... 84 Koulumatkatuki... 85 Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet... 85 5

12 SEURANTA JA JATKOKEHITTÄMINEN... 87 Kuntien seurantajärjestelmä... 87 Liikenne- ja viestintäministeriön seurantajärjestelmä... 88 13 ESIMERKKEJÄ... 91 Esimerkkejä erilaisista palveluliikenteistä... 91 Mänttä... 91 Kokkola... 91 Vaasa... 92 Tampere... 93 Jyväskylän maalaiskunta... 94 Kuopio... 94 Palveluliikenteet Suomessa... 96 Palveluliikenteet Euroopassa... 96 LIITTEET 6 LIITE 1 Kansiotekstissä mainitut lait, asetukset ja viranomaispäätökset... 97 LIITE 2 Vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluihin liittyvät lainkohdat... 99 LIITE 3 Asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista... 101 LIITE 4 Liikenneministeriön päätös koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä... 107 LIITE 5 Yhteystietoja... 111 LIITE 6 Kirjallisuutta... 113

Alkusanat Liikenne- ja viestintäministeriö asetti maaliskuussa 2001 Yhteiskunnallisten kuljetuspalvelujen kehittämistyöryhmän. Työryhmä pyrkii ohjaamaan yhteiskunnan korvaamien kuljetuspalvelujen kehittämistä siten, että edistetään kaikille avointen joukkoliikennepalvelujen saatavuutta ja helppokäyttöisyyttä ja samalla hillitään yhteiskunnan maksamien korvausten kasvua. Työryhmä kiinnittää erityistä huomiota yhteiskunnallisten kuljetuspalvelujen (mm. kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä opetussektorin kuljetukset ja Kelan korvaamat kuljetukset) yhdistelyyn ja kutsujoukkoliikenteen edistämiseen. Työryhmässä on edustettuna eri hallinnonaloja, ja se kuulee tarvittaessa muita asiantuntijoita. Yhteiskunnallisten kuljetuspalvelujen kehittämistyöryhmän puheenjohtajana toimii ylitarkastaja Merja Nikkinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Työryhmän jäsenet ovat projektipäällikkö Yrjö Mattila Kansaneläkelaitoksen Tutkimus- ja kehitysyksiköstä, liikennesuunnittelija Ari Hoppania Oulun lääninhallituksesta, ylitarkastaja Aini Kimpimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä, liikennesuunnittelija Rauno Matintupa Länsi-Suomen lääninhallituksesta Vaasan palveluyksiköstä, vammaispalveluyksikön johtaja Kauko Pursiainen Kuopion kaupungista, vammaisasiamies Reija Lampinen Helsingin kaupungista, liikenneinsinööri Silja Siltala Suomen Kuntaliitosta ja liikennesuunnittelija Sirpa Korte SCC Viatek Oy:stä (sihteeri). Maaliskuusta 2002 alkaen Kortteen sijaisena toimii liikennesuunnittelija Sanna Välimäki SCC Viatek Oy:stä. 7 Liikenne- ja viestintäministeriön asettama SALAMA-työryhmä teki vuonna 1998 ensimmäisen Palveluliikenteiden ja henkilökuljetusten kehittämiskansion (SALAMA-kansio), joka lähetettiin kaikkiin Suomen kuntiin sekä useille sidosryhmille. SALAMA-kansio sai erittäin positiivista palautetta ja sitä on pidetty hyödyllisenä. Koska neljässä vuodessa henkilökuljetuksiin liittyvät käytännöt ja osin laitkin ovat monilta kohdin muuttuneet, Yhteiskunnallisten kuljetuspalvelujen kehittämistyöryhmä on laatinut oheisen uuden tietopaketin. Kansioon on pyritty kokoamaan yhteen keskeisimmät henkilökuljetuksiin ja liikennepalveluihin liittyvät asiat. Kansion keskeisenä tavoitteena on toimia kuntien virkamiehiä, Kelan henkilökuntaa, eri sidosryhmiä jne. auttavana työkaluna heidän käsitellessään henkilökuljetusten järjestelyjä ja kehittämistä. Kansio on kuitenkin tarkoitettu kaikille, jotka ovat tekemisissä liikenteen ja kuljetusten kanssa. Kiitokset kaikille kansion koostamiseen osallistuneille henkilöille ja menestystä lukijoille liikennepalvelujen kehittämisessä. Lisätietoja kansiossa käsitellyistä asioista voi pyytää allekirjoittaneelta liikenne- ja viestintäministeriöstä tai Yhteiskunnallisten kuljetuspalvelujen kehittämistyöryhmän muilta jäseniltä. Tietopaketti on julkaistu myös CD:nä sekä liikenne- ja viestintäministeriön internet-sivuilla osoitteessa: www.mintc.fi. Internetissä julkaistuun tietopakettiin tehdään tarpeen mukaan päivityksiä, esim. lainsäädännön muutosten myötä. Helsingissä 9.12.2002 Ylitarkastaja Merja Nikkinen Liikenne- ja viestintäministeriö

8

1 Joukkoliikennejärjestelmä Suomessa Liikenne kehittyy vuorovaikutuksessa muiden yhteiskunnan toimintojen kanssa. Toimintaympäristössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja niiden tunteminen ohjaa myös toiminnan suuntaamista. Joukkoliikenteen toimintaympäristö Suomessa elää muutospaineiden alla: sisäinen muuttoliike jatkuu ja väestö keskittyy taajamiin ja erityisesti muutamille kaupunkiseuduille, maaseutu menettää asukkaita aiheuttaen ikärakenteen vinoutumista, vanhusten osuus väestöstä kasvaa jatkuvasti niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Kaikki tämä asettaa suuria haasteita joukkoliikenteen ja liikennepalvelujen kehittämiselle. Joukkoliikennejärjestelmän kehittäminen vaatii yhteistyötä ja vuorovaikutteisuutta eri toimijoiden ja osapuolten kesken. Suomessa joukkoliikenteen hoito pohjautuu ensisijaisesti yritysvetoiseen järjestelmään, jolloin liikennöinti perustuu itsekannattavuuteen, eivätkä yritykset saa liikennöintiinsä yhteiskunnan varoja. Samalla kun joukkoliikenne perustuu yritysvetoisuuteen, ei myöskään yhteiskunnalle ole luotu lakisääteistä velvollisuutta järjestää joukkoliikennepalveluja esim. sinne, missä niitä ei markkinavoimin synny. Kuitenkin erityislainsäädännön kautta kunnilla on velvollisuus järjestää kuljetuspalveluja koulutoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen asiakkaille. Jotta kaikki yhteiskunnan tarpeellisiksi katsomat liikennepalvelut voitaisiin ylläpitää, joutuu yhteiskunta kuitenkin rahoittamaan osan liikennepalveluista. 9 Liikenne- ja viestintäministeriö turvaa valtakunnallisesti tärkeinä pitämiään liikenneyhteyksiä ostamalla kannattamattomia kaukoliikenteen junavuoroja ja YTV-alueen ulkopuolista Helsingin lähiliikennettä. Myös linja-autoliikenteen kaukoliikennevuoroja voidaan tarvittaessa rahoittaa. Lääninhallitukset ostavat alueellisesti tärkeitä runkoliikenteitä, joita kunnat voivat myös hyödyntää esimerkiksi koulu-, asiointi- ja työmatkaliikenteinä. Kunnat täydentävät paikallista ja alueellista itsekannattavaa liikennettä ostamalla pääasiassa kunnan sisäisiä mutta myös runkoliikennettä täydentäviä liikennepalveluja. Joukkoliikennejärjestelmän rakenteessa esiintyy liikenteen kysynnän ja tarjonnan määristä sekä liikennepalvelujen järjestämistavasta johtuvia alueellisia eroja. Suurten kaupunkien (pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku) joukkoliikennejärjestelmät ovat pääsääntöisesti julkisvetoisia niin, että kaupungit suunnittelevat tarpeellisen liikenteen, tuottavat nämä liikennepalvelut joko itse tai ostavat palvelut liikennepalveluja tuottavilta yrityksiltä. Suuret kaupungit eivät saa valtion rahoitusta liikennepalvelujen ylläpitämiseen. Keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikennepalvelut tuotetaan ensisijaisesti yritysvetoisesti itsekannattavasti, ja kaupungit ostavat tarpeelliseksi katsomansa itsekannattavaa liikennettä täydentävät liikennepalvelut. Nämä kaupungit voivat saada myös valtionapua ostamiensa kaupunkimaisten joukkoliikennepalvelujen ylläpitoon. Maaseutualueilla itsekannattavat liikennepalvelut muodostuvat lähinnä eritasoisten keskusten välisistä alueellisista liikenteistä. Itsekannattavaa paikallisliikennettä on vähän tai ei ollenkaan, ja kunnat joutuvat täydentämään joukkoliikennepalveluja ostamalla itse tarvitsemansa kunnan sisäiset liikennepalvelut. Kunnat eivät voi saada valtion rahoitusta näiden liikennepalvelujen ostoon.

Joukkoliikenteen tavoitteet eri toimintaympäristöissä Joukkoliikenne vaikuttaa yhteiskunnan toimivuuteen ja ihmisten hyvinvointiin. Se edistää monien yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista, kuten alueellisen ja sosiaalisen tasaarvon toteutumista. Joukkoliikenteen olemassaolo vähentää myös sidonnaisuutta yksityisautoiluun. Liikennepolitiikan tavoitteena on älykäs ja kestävä liikkuminen ja kuljettaminen, jossa otetaan huomioon taloudelliset, ekologiset, sosiaaliset ja kulttuuriin liittyvät näkökohdat. Tarkoituksena on säilyttää ja lisätä kestävän kehityksen mukaisten liikkumismuotojen markkinaosuutta ja turvata liikenteen peruspalveluja. 10 Kuva 1.1. Keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikennepalvelut tuotetaan ensisijaisesti yritysvetoisesti itsekannattavasti, ja kaupungit ostavat tarpeelliseksi katsomansa itsekannattavaa liikennettä täydentävät liikennepalvelut. (Lähde: liikenne- ja viestintäministeriön kuva-arkisto.) Joukkoliikenteelle on asetettu tavoitteet erilaisiin liikenteen toimintaympäristöihin: Kaukoliikenteessä tavoitteena on joukkoliikenteen markkinaosuuden lisääminen suurten kaupunkiseutujen välisessä liikenteessä. Tavoitteena on luoda joukkoliikenne niin houkuttelevaksi, että se tarjoaa henkilöautolle mielekkään vaihtoehdon. Kaukoliikenteen toimintaedellytyksiä pystytään parantamaan parhaiten kehittämällä joukkoliikennettä palvelevaa infrastruktuuria kuten eri liikennemuotojen yhteiset terminaalit sekä asemien ja pysäkkien parantaminen sekä kehittämällä linja-autojen ja junien syöttöliikennettä. Joukkoliikenteen kehittämisen tavoitteena kaukoliikenteessä on, ettei yhteiskunnan varoja tarvitse panostaa kaukoliikenteen palvelujen rahoittamiseen. Koska rautatieliikenteessä ei ole löydetty keinoja saada kaukoliikennettä toimimaan pelkästään asiakastulojen varassa, on yhteiskunnan tarpeellista ostaa junien kaukoliikennettä.

Kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla tavoitellaan kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen yhteisen markkinaosuuden kasvattamista. Tavoitteena on, että joukkoliikenne tarjoaa näillä alueilla houkuttelevan vaihtoehdon henkilöautolle sekä mahdollistaa myös sen, että ihmiset voivat toteuttaa liikkumistarpeensa ilman henkilöautoa. Kaupunkien ja kuntien rooli on keskeinen liikennejärjestelmien ja joukkoliikenteen kehittämisessä. Tavoitteena on, että joukkoliikenteestä kehitetään turvallinen, helppokäyttöinen, sujuva, hinnaltaan edullinen sekä ympäristöä säästävä liikkumismuoto kaikille käyttäjille. Kaupunkiseuduilla valtion rahoitus kohdistuu ensisijaisesti lippujen hintojen alentamiseen. Jatkuvasti kasvavien yhteiskunnan korvaamien kuljetuskustannusten kasvua pyritään hillitsemään kehittämällä kuntien kuljetusten yhdistelyä sekä kuntalogistiikkaa. Maaseutuliikenteessä päätavoitteena on liikennepalvelujen turvaaminen. Autottomille ihmisille pyritään tarjoamaan laadukkaat perusliikkumispalvelut. Joukkoliikenteessä etsitään ja kehitetään nykyistä taloudellisempia tapoja järjestää liikennepalvelut niin, että samalla luodaan edellytyksiä joukkoliikenteen palvelujen säilymiselle ja joukkoliikenteen palvelutason parantamiselle erityisesti maaseudulla. Joukkoliikenteen palvelutasoa ja tarjontaa maaseudulla parannetaan joustavilla palvelulinjoilla ja kutsujoukkoliikenteellä, jotka usein myös täydentävät tai korvaavat itsekannattavaa liikennettä tai muuta ostoliikennettä. Maaseudulla valtion rahoitus kohdistetaan peruspalvelujen järjestämisen lisäksi matkustuksen tukemiseen. Joukkoliikennestrategiassa määritellyt keskeiset periaatteet tavoitteiden saavuttamiseksi 11 Laaja-alainen, eri tahojen välinen yhteistyö on ehdoton edellytys joukkoliikenteen tavoitteiden toteuttamiseksi. Yhteistyötä tarvitaan eri ministeriöiden välillä, joukkoliikenneasioissa erityisesti liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Keskeisiä yhteistyötahoja joukkoliikennettä kehitettäessä ovat myös lääninhallitukset, kunnat ja maakuntien liitot, Tiehallinto, Kansaneläkelaitos, liikenteenharjoittajat samoin kuin muu yrityselämä sekä eri asiakasryhmiä edustavat järjestöt kuin myös yksittäiset joukkoliikennettä ja liikennepalveluja käyttävät asiakkaat. Joukkoliikennettä kehitetään järjestelmänä, jossa eri liikennemuodot täydentävät toisiaan ja jossa liikennetarpeet ja liikennepalvelut on aina pyrittävä yhteensovittamaan. Maankäyttöratkaisuilla pystytään vaikuttamaan merkittävästi siihen, miten tehokkaasti ja taloudellisesti joukkoliikennepalvelut voidaan järjestää. Lain tasolla säädetäänkin, että kaavoituksessa ja muussa maankäytön ja liikenneväylien suunnittelussa on otettava huomioon joukkoliikenteen hoitamisen edellytykset. Kun maankäyttöratkaisuilla eheytetään yhdyskuntarakennetta ja toteutetaan laadukkaita liikennejärjestelmiä, voidaan samalla vähentää liikkumistarvetta sekä edistää ympäristöystävällisten liikkumismuotojen valintaa. Joukkoliikenteen kehittämisessä kiinnitetään enenevässä määrin huomiota koko joukkoliikennejärjestelmän laadun parantamiseen, mikä tarkoittaa myös joukkoliikenteen infrastruktuurin, informaation, liikennejärjestelmän integroinnin, esteettömyyden, helppokäyttöisyyden sekä varsinaisen liikennepalvelun ja kaluston laadun kehittämistä. Tavoitteena on luoda edellytyksiä laajentaa lipputulojen varassa toimivan liikenteen osuutta joukkoliikenteestä.

Rahoitus on tärkeä tekijä joukkoliikenteen kehittämisessä ja ylläpidossa. Joukkoliikennepalveluihin ja niiden kehittämiseen tulisi varata riittävästi resursseja. Joukkoliikenteen merkitys on huomattava kun tarkastellaan sen tuomia yhteiskunnallisia hyötyjä. Joukkoliikenne edistää kestävää ja tasapainoista aluekehitystä. Se edistää myös ympäristöhaittojen vähentämistä ja liikenneturvallisuuden parantamista. Joukkoliikenteen olemassaolo parantaa peruspalvelujen saatavuutta. Joukkoliikenteen avulla pystytään parantamaan myös eri väestöryhmien, kuten iäkkäiden ja liikkumisesteisten liikkumismahdollisuuksia. 12 Kuva 1.2. Jotta joukkoliikenteelle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, se edellyttää myös eri liikennemuodoilta saumatonta yhteistyötä. (Lähde: liikenne- ja viestintäministeriön kuvaarkisto.) Aktiivinen joukkoliikenteen seurantatietojen keruu ja seurannan kehittäminen on merkittävä tekijä itse joukkoliikenteen edelleen kehittämisessä. Seurantatietojen perusteella pystytään seuraamaan joukkoliikenteelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja toimenpiteiden toteutumista ja sitä kautta ohjaamaan kehitystä haluttuun suuntaan. On tärkeää, että seurantatietojen keruuseen osallistuvat kaikki joukkoliikenteen hallinnassa mukana olevat osapuolet: liikenteenharjoittajat liikennepalvelujen tuottajina, kunnat ja valtio liikennepalvelujen ostajina ja rahoittajina. Joukkoliikenteen tavoitteiden toteuttamiseksi esitetyt toimenpidekokonaisuudet Infrastruktuuri: Jo nyt laintasolla on säännökset joukkoliikenteen hoitamisen edellytysten huomioon ottamisesta kaavoituksessa sekä muussa maankäytön ja liikenneväylien suunnittelussa. Tämä asettaa velvoitteita erityisesti kunnille ja Tiehallinnolle. Tavoitteena on, että joukkoliikenteen tarpeet ja liikenneturvallisuus otetaan huomioon kaikissa liikenteen infrastruktuuri-investoinneissa. Erityisesti kaupunkiseuduilla valtio panostaa liikennejärjestelmäsuunnitelmien mukaisten hankkeiden toteuttamiseen samalla kun liikenteen infrastruktuurirahoitusta suunnataan joukkoliikennettä edistäviin hankkeisiin.

Informaatio: Joukkoliikenteen informaation kehittämiseksi valtio on asettanut tavoitteeksi luoda edellytykset valtakunnalliselle useista yhteensopivista informaatiojärjestelmistä koostuvalle kokonaisuudelle, jossa matkustajalla on mahdollisuus saada yhdestä palvelusta ovelta ovelle matkan informaatio ja tieto matkaan sisältyvistä esteettömistä palveluista. Järjestelmä sisältäisi informaation ainakin aikataulu- ja hintatiedoista, kalustosta, liityntäyhteyksistä, pysäkeistä ja asemista. Tavoitteena on parantaa myös joukkoliikenneasemien informaatiota ja sen laatua. Matkaketjujen toimivuus: Jotta joukkoliikenteelle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, se edellyttää myös eri liikennemuodoilta saumatonta yhteistyötä ja toimivien ovelta ovelle palvelujen kehittämistä. Informaatio- ja maksujärjestelmien suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä tulisi erityisesti ottaa huomioon matkaketjujen toimivuus. Palvelujen järjestäminen ja turvaaminen sekä lippujen hinnat: Joukkoliikennepalvelujen järjestäminen pohjautuu yritysaloitteiseen järjestelmään, jossa vastuu palvelujen suunnittelusta ja toteutuksesta on yrityksillä. Kun yritysaloitteisesti ei aina saada syntymään liikennepalveluja, joudutaan tarvittavat palvelut järjestämään yhteiskunnan panostuksella, jolloin erityisesti lääninhallitukset ja kunnat mutta myös liikenne- ja viestintäministeriö turvaavat joukkoliikenteen tarjonnan alueellisen laajuuden ja kattavuuden. Kunnilla on lisäksi lainsäädännön puitteissa suunnittelu- ja järjestämisvastuu koulusektorin sekä sosiaali- ja terveyssektorin kuljetuksista. Vastaavasti suurissa kaupungeissa viranomaisaloitteisuus on liikenteen järjestämisen vaihtoehto. 13 Joukkoliikenteen kehittymisen kannalta on olennaista, että palvelut pystytään tuottamaan laadukkaasti sekä mahdollisimman järkevästi ja taloudellisesti. Yhteiskunnan vastatessa liikenteen suunnittelusta tulee huolehtia siitä, että selvitetään ja hyödynnetään kaikille avoimen joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet. Liikennepalvelujen turvaamisen lisäksi valtio rahoittaa edelleen säännöllistä matkustusta tukevia lippuja. Samalla kehitetään lippujärjestelmiä joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseksi. Valtio panostaa myös palvelulinjojen kehittämiseen samoin kuin kutsujoukkoliikenteen ja muiden uusien liikenteen hoitomallien kehittämiseen. Joukkoliikenteen palvelun laatu, esteettömyys ja helppokäyttöisyys: Joukkoliikenteen kehittämisessä lähtökohtana pidetään liikennepalvelujen helppokäyttöisyyttä ja houkuttelevuutta. Kun kehittämisessä otetaan huomioon erityisesti lasten, toimimisesteisten ja iäkkäiden henkilöiden tarpeet, samalla helpottuu myös muiden matkustajien liikkuminen. Kun joukkoliikenteen helppokäyttöisyys ja laatu huomioidaan lainsäädäntöä kehitettäessä, liikennettä kilpailutettaessa, palveluliikennettä määriteltäessä, liikennejärjestelmäsuunnitelmia laadittaessa sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen ehtoja laadittaessa, voidaan joukkoliikennettä kehittää helpommin kaikille käyttäjille ja käyttäjäryhmille soveltuvaksi. Liikennekasvatus ja joukkoliikenteen kampanjat: Viestinnän avulla voidaan tukea joukkoliikenteen palvelujen kehittämistä ja käyttöä. Tavoitteena on lisätä ja kehittää joukkoliikenteen yhteistä tiedottamista ja imagokampanjointia, joiden kautta voidaan lisätä kansalaisten ja päättäjien tietoisuutta erilaisten kulkumuotovalintojen taloudellisista sekä ympäristö-

vaikutuksista. Myös lasten ja nuorten tietämystä joukkoliikenteen palveluista, käytöstä ja merkityksestä tulisi lisätä sisällyttämällä asiat kouluopetukseen. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan järjestämistapa: Valtio on asettanut tavoitteeksi joukkoliikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnan suunnitelmallisuuden, pitkäjänteisyyden ja tuloshakuisuuden parantamisen. Samalla parannetaan hankkeiden seurantaa ja edistetään niiden tulosten hyödyntämistä. 14

2 Henkilökuljetuksiin ja palveluliikenteisiin liittyviä keskeisiä käsitteitä ja määritelmiä Monet nykyiseen henkilöliikenteeseen liittyvät asiat ovat verraten uusia, eikä niille ole vielä käytössä yhtenäistä, vakiintunutta terminologiaa. Myöskään laissa ei kaikilta osin ole annettu määritelmiä ja vaatimuksia erilaisille liikenteille. Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä: henkilöliikenteeseen liittyviä määritelmiä Joukkoliikenteellä tarkoitetaan linjaliikennettä, ostoliikennettä ja muuta säännöllistä henkilöliikennettä, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä. Linjaliikenteellä tarkoitetaan luvanvaraista henkilöliikennettä, joka on säännöllistä, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä, jonka reitin liikennelupaviranomainen vahvistaa ja jonka harjoittaminen ei perustu kunnan, kuntayhtymän, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan, liikenneministeriön tai lääninhallituksen kanssa tehtyyn ostosopimukseen. Luvanvaraisella henkilöliikenteellä tarkoitetaan sellaista henkilöiden kuljetusta tiellä, jonka harjoittamiseen tarvitaan liikennelupa. 15 Ostoliikenteellä tarkoitetaan joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla harjoitettavaa henkilöliikennettä, joka on säännöllistä, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä ja jonka hoitaminen perustuu kunnan, kuntayhtymän, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan, liikenneministeriön tai lääninhallituksen kanssa tehtyyn palveluiden ostamista koskevaan sopimukseen. Pikavuoroliikenteellä tarkoitetaan nopeaa linjaliikennettä, jossa pysähdytään matkustajien ottamista ja jättämistä varten vain liikenneluvassa määritellyissä paikoissa. Tilausliikenteellä tarkoitetaan luvanvaraista henkilöliikennettä, jota harjoitetaan vain tilauksesta tilaajan määräämällä tavalla, sekä muuta luvanvaraista henkilöliikennettä, joka ei ole linjaliikennettä eikä ostoliikennettä. Liikenne- ja viestintäministeriön asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista 64/2002: määritelmiä 1) Palvelulinjalla tarkoitetaan sellaista ostoliikennettä, jonka reitti on erityisesti suunniteltu ja jossa käytetty ajoneuvo valittu ja kuljettaja koulutettu tai valittu iäkkäiden ja vammaisten asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen; palvelulinjan reittiin voidaan tehdä pieniä poikkeamia asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Usein käytettyä palveluliikenteen käsitettä ei määritelmiin sisälly. Käsitteet palvelulinja ja kutsujoukkoliikenne ovat palveluliikenteen alalajit. Palvelulinjan määritelmässä on mainittu ne seikat, jotka on otettava huomioon liikennettä järjestettäessä. Määritelmä mahdollistaa kuitenkin erilaiset sovellukset, jotta paikalliset olosuhteet voidaan ottaa riittävästi huomioon. Palvelulinjan tunnusmerkit täyttävää liikennettä voidaan järjestää myös linjaliikenteenä, mutta silloin asetusta ei sovelleta, koska linjaliikenteen ylläpitämiseen ei voida maksaa valtionavustusta. Tuula Ikonen 24.1.2002 2) Kutsujoukkoliikenteellä tarkoitetaan etukäteen tehdystä tilauksesta määritellyllä alueella ajettavaa jatkuvaluonteista osto- tai tilausliikennettä, jonka reitti ja aikataulu määräytyvät tilausten perusteella ja matkojenyhdistelykeskuksen tai muun yhdistelypalvelun toimenpiteiden avulla. Kutsujoukkoliikenne voi olla kaluston ja kuljettajan suhteen palvelulinjan kaltaista tai sitten liikennettä, jossa iäkkäiden ja vammaisten erityistarpeisiin ei kiinnitetä yhtä korostuneesti huomiota. Kutsujoukkoliikenne voidaan järjestää joko käyttäen matkojenyhdistelykeskusta tai yksinkertaisempana sovellutuksena, joka voi olla hallittavissa ruutupaperin, kynän ja puhelimen avulla hoidettavana liikennöinnin oheistoimintona. Tuula Ikonen 24.1.2002 16 3) Matkojenyhdistelykeskuksella tarkoitetaan toimintapaikkaa, a) jossa otetaan vastaan asiakkailta tulevia kuljetustilauksia, b) josta asiakkaat ohjataan käyttämään heidän tarpeisiinsa soveltuvaa linja- tai ostoliikennettä tai jossa tilaukset yhdistellään ja reititetään, ja c) josta yhdistämällä syntyvät liikennekokonaisuudet välitetään kutsujoukkoliikenteenä ajettavaksi. Matkojenyhdistelykeskus mahdollistaa liikenteen järjestämisen kutsuohjattuna, mutta sen tulee ohjata kutsut linja- tai ostoliikenteelle silloin, kun ne soveltuvat asiakkaan tarpeisiin. Muutoin kuljetuksia pyritään yhdistelemään kokonaisuuksiksi yleensä tietokoneohjelman avulla. Tämä ei poista sitä mahdollisuutta, että toisinaan yhdistely ei tuota tulosta tilausten vähäisyyden vuoksi. Kuljetuspalvelu tarjotaan kuitenkin aina. Tuula Ikonen 24.1.2002 4) Kaupunkimaisella paikallisliikenteellä tarkoitetaan linja- tai ostoliikennettä, joka palvelee ensisijaisesti taajama-alueen sisäisiä matkustustarpeita ja a) jota ajetaan vähintään kuusi vuoroa päivässä ja jonka vuorovälit ovat korkeintaan kaksi tuntia; tai b) joka on muuhun kaupunkimaiseen paikallisliikenteeseen integroitu palvelulinja. Muuta henkilöliikenteen käsitteistöä Asiointilinja on reitiltään ja aikataulultaan erityisesti virastoissa ja kaupoissa asiointia varten suunniteltu tavanomainen bussi- tai taksilinja. Siihen ei sisälly erityistä kalustoon, apuvälineisiin, avustajiin tai muuhun henkilökohtaiseen palveluun liittyvää asiakaspalvelua.

Avoin joukkoliikenne on joukkoliikennettä, jota voi käyttää kuka tahansa. Avoimen joukkoliikenteen vastakohta ovat erilliskuljetukset. Erilliskuljetuksilla tarkoitetaan pelkästään tiettyä asiakasryhmää, esimerkiksi koululaisia tai sosiaalitoimen asiakkaita palvelevaa tilausliikennettä. Erilliskuljetus voidaan järjestää joko bussilla joukkoliikenneluvalla tilausliikenteenä tai taksilla taksiluvalla tilausliikenteenä. Erityisryhmäksi kutsutaan usein henkilöryhmiä, joilla on jonkin ominaisuutensa vuoksi vaikeuksia tai erityistarpeita joukkoliikenteen käytössä. Erityisryhmiä ovat esimerkiksi vanhukset, kehitysvammaiset, kuuloja näkövammaiset sekä liikuntavammaiset. Laajasti käsittäen myös esimerkiksi lastenvaunujen, matkatavaroiden tai ostoskassien kanssa kulkevat voidaan määritellä erityisryhmiin kuuluviksi. Erityisryhmien tarvitsemia palveluja ovat matalalattiabussit, varustus pyörätuolille jne. Invataksi on pyörätuolia käyttävien ja muiden liikkumisesteisten kuljetukseen rakennettu ja varustettu auto, jota käytetään luvanvaraisessa henkilöliikenteessä. Invataksissa on tilaa vähintään kahdelle pyörätuolille sekä varustus pyörätuolien nostamiseksi autoon. Kulku autoon on järjestetty helpoksi. 17 Kiinteä aikataulu Esimerkiksi perinteiset linjavuorot ajavat kiinteän aikataulun mukaan, eli aikataulu on sidottu tietyillä aikatauluun merkityillä paikoilla. Vastakohtana kiinteälle aikataululle on kutsuohjatussa liikenteessä käsite joustava aikataulu. Kiinteää reittiä käytetään linjaliikenteessä. Kiinteältä reitiltä ei sallita poikkeamia. Joustava reitti puolestaan tarkoittaa, että ennalta määrättyä reittiä voidaan muokata tilausten perusteella. Matalalattiabussi on kehitetty siten, että siihen nouseminen ja siitä poistuminen on helppoa kaikille, myös toimintaesteisille matkustajille, sillä bussissa ei ole lainkaan portaita. Sisällä linja-autossa lattia on matala vähintään sisään- ja uloskäyntiovien välisellä käytäväalueella. Tyypillisen matalalattiabussin askelmakorkeus on noin 320 mm, jota voidaan vielä alentaa auton niiauksella. Noutopiste on kutsuohjatussa liikenteessä sovittu piste, josta asiakas noudetaan. Noutopiste voi olla tavallinen pysäkki tai erityinen kutsuohjatun joukkoliikenteen pysäkki, mutta myös mikä tahansa paikka, josta asiakas on sovittu haettavan. Esimerkiksi liikkumisesteisten henkilöiden kohdalla noutopiste on usein kotipiha.

Palveluliikenne voi olla kutsuohjaukseen perustuvaa, kiinteällä tai joustavalla reitillä tai ilman ennalta määrättyä reittiä ajavaa, kaikille avointa liikennettä. Palvelu-sana viittaa siihen, että vanhempien ihmisten ja toimintaesteisten henkilöiden tarpeet on otettu huomioon tavanomaista joukkoliikennettä kehittyneemmällä tavalla. Palveluliikennettä voidaan järjestää bussilla joukkoliikenneluvalla ostoliikenteenä tai taksilla taksiluvalla joko itsekannattavana joukkoliikenteenä tai ostoliikenteenä. Perusreitti on kutsuohjatussa liikenteessä runkoreitti, joka ajetaan joka tapauksessa. Perusreitistä voidaan tehdä poikkeamia tilausten mukaan. Tilauskeskuksella tarkoitetaan lähinnä taksien tilauskeskusta. Kutsuohjatussa liikennejärjestelmässä tilauskeskus-nimeä voidaan periaatteessa käyttää myös linja-autoyrityksen toimipisteestä tai kunnan toimipisteestä silloin kun matkustaja voi tilata matkansa sieltä. Tilauskeskus ei anna yleistä joukkoliikenteen aikatauluinformaatiota. Se ei myöskään yleensä suunnittele autokaluston reittejä. Lyhenteitä 18 LVM Liikenne- ja viestintäministeriö MYK matkojenyhdistelykeskus POL Perusopetuslaki (628/1998) SHL Sosiaalihuoltolaki (710/1982) STVOL Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (733/92) SVL Sairausvakuutuslaki (4.7.1963/364) VPL Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987)

3 Lainsäädäntö 3.1 Kuntien tehtävät joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestämisessä Lainsäädäntö asettaa raamit kuntien roolille liikennepalvelujen järjestämisessä. Uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) on selvästi otettu kantaa joukkoliikenteen asemaan liikennejärjestelmässä. Lain yleisten säännösten mukaan maankäytön suunnittelun tavoitteena on edistää liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. Samoin yleiskaavan sisältövaatimuksissa todetaan, että on otettava huomioon mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla. Nämä on otettava huomioon myös asemakaavaa laadittaessa. Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä (343/1991 + muutokset) määrittelee kunnille erityisesti suunnitteluviranomaisen tehtäviä. Joukkoliikenteen hoitamisen edellytykset tulee ottaa huomioon kaavoituksessa sekä muussa maankäytön ja liikenneväylien suunnittelussa. Liikennetarpeet ja -palvelut on aina pyrittävä yhteensovittamaan, ja joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet on selvitettävä ja hyödynnettävä. Kunnan tehtävänä on määritellä alueensa joukkoliikenteen palvelutaso tarvittavilta osin. Kuntien tulee toimia yhteistyössä toistensa kanssa pyrkien yhteensovittamaan eri henkilöliikennemuotojen palveluita sekä ottamaan huomioon eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten tarpeet. 19 Joukkoliikennepalveluita tuottaessaan ja hankkiessaan kunnat voivat toimia yhteistyössä toistensa kanssa. Kunta voi tuottaa ostoliikennepalveluita myös toisen kunnan alueelle. Lisäksi laissa on määritelty oikeus sopia seutu- ja kuntalippujen hinnoista. Eräillä kunnilla ja kuntayhtymillä, jotka on asetuksessa mainittu, on myös lupaviranomaisen tehtäviä omalla alueellaan. Liikennetarpeiden ja -palvelujen yhteensovittamiseksi ja joukkoliikenteen hyödyntämiseksi lupaviranomaisten ja ostoliikennepalveluja hankkivien on otettava toiminnassaan huomioon seudun, alueen tai tiesuunnan muut liikenteen järjestämistä koskevat hankkeet. Tämä voi tapahtua pyytämällä lausuntoja ja muita selvityksiä sekä luomalla ja kehittämällä jatkuvan yhteistyön muotoja. Luvan myöntävän viranomaisen on toimitettava jäljennös myöntämästään linjaliikenneluvasta tai sen muutoksesta niille lääninhallituksille, joiden alueella luvan mukaista liikennettä harjoitetaan. Kunnan, kuntayhtymän, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan, lääninhallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön on toimitettava viipymättä tiedot ostamansa liikenteen reitistä, aikataulusta ja ajasta, jona liikennettä harjoitetaan niille lääninhallituksille, joiden alueella liikennettä harjoitetaan. Varsinaisia henkilöliikennettä koskevia järjestämisvelvoitteita kunnille annetaan erityislainsäädännössä kuten perusopetuslaissa, vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa sekä sosiaalihuoltolaissa ja -asetuksessa, kansanterveyslaissa ja sairaankuljetusasetuksessa.

3.2 Koulukuljetuksiin liittyvä lainsäädäntö Koulutusta koskeva lainsäädäntö uudistui ja astui voimaan 1.1.1999. (Perusopetuslaki 628/ 1998 ja Perusopetusasetus 852/1998). Uudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat opiskelijan oikeusturvan parantaminen, koulutuksellisen tasa-arvon ja koulutuksen kansallisen yhtenäisyyden lisääminen sekä opetuksen yksilöllisyyden, opiskelumotivaation ja työelämäyhteyden edistäminen. Esiopetusta koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.8.2001. Esiopetus Lakisääteistä koulumatkaetua ei ole toistaiseksi säädetty. Valtionapua ei suoriteta kunnalle. Esiopetukseen osallistuminen on lapselle vapaaehtoista. Osa kunnista on järjestänyt kuljetuksia omalla kustannuksellaan. Yli 400 kuntaa aloitti 1.8.2000 vapaaehtoisesti kuusivuotiaiden esiopetuksen järjestämisen. Lukuvuonna 2000 2001 oli esiopetuksessa mukana yli 58 000 lasta eli yli 90 prosenttia kuusivuotiaiden ikäluokasta. 20 Perusopetus Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetuslain 32 :n mukaan kunnan on järjestettävä oppilaalle maksuton kuljetus, jos perusopetusta, lisäopetusta tai 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan iän tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Tällöin oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen. Koulumatkan vaarallisuuden arviointiin liittyy kunnissa joskus erimielisyyksiä ja subjektiivisia näkemyksiä. Liikenneturvallisuuteen liittyvien koulukuljetustarpeiden ratkaisujen onkin hyvä perustua kunnassa sovittuihin yleisperiaatteisiin, jolloin päästään mahdollisimman tasapuolisiin ratkaisuihin. Koulumatkojen liikenneturvallisuuden arviointiin on kehitetty apuvälineeksi mm. Koululiitu-menetelmä, jolla paikkatietoihin perustuen atk-avusteisesti voidaan tarkastella tieosien liikenneturvallisuutta. Menetelmä ei korvaa henkilötyötä, mutta auttaa helpottamaan suunnittelua. Oikeus koulun valintaan on laajentunut. Oppilaalla on oikeus pyrkiä muuhunkin kuin kunnan hänelle osoittamaan perusopetuksen kouluun (POL 6, 32 2). Pääsy on mahdollinen kuitenkin sen jälkeen, kun kouluun on otettu sinne ensisijaisesti osoitetut oppilaat. Kunta ei ole velvollinen järjestämään koulukuljetusta toissijaisille hakijoille. Se voi kuitenkin niin halutessaan järjestää maksuttoman koulukuljetuksen.

Perusopetuslain 32 :n momentin mukaisesti oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Kuntien kuljetusstrategia Monet kunnat laativat aina lautakuntakausittain uudet kuljetuksen pelisäännöt. Niiden avulla kunta kohtelee oppilaitaan lain vaatimuksen mukaisesti eli tasapuolisesti. Nämä lautakunnan läpi käymät ja kunnan vahvistamat säännöt muodostavat kunnan kuljetusstrategian. Kunnat antavat osalle perusopetuksen oppilaista kuljetusetuuden myös lakisääteistä kuljetusmatkaa lyhyemmältä matkalta. Kunnan kuljetusstrategiassa pitäisi käsitellä mm. seuraavia asioita: Kuljetusperusteet/mahdolliset vuodenaikamuutokset Kuljetettavien matkojen pituudet/ lakisääteisyydestä poikkeaminen Kuljetusten turvallisuusperiaatteet Kuljetettavat oppilaat Ajettavat yleisreitit Koulukuljetuksia järjestettäessä tulee noudattaa liikenne- ja viestintäministeriön päätöstä koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä (17.8.1988, Dno 488/01/88, muutos 6.5.1997). Päätös on kopioituna tämän kansion liitteenä. 21 Toisen asteen koulumatkat Toisen asteen oppilaiden koulumatkatuesta on säädetty laki (Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki 10.1.1997/48). Laissa säädetään tuen myöntämisestä lukio-opintoja tai ammatillisia opintoja harjoittavien opiskelijoiden asunnon ja oppilaitoksen välisestä päivittäisestä koulumatkasta aiheutuviin kustannuksiin. Koulumatkatukea haetaan Kansaneläkelaitokselta, joka myös sen myöntää. Oppilaitos on velvollinen toimittamaan selvityksen tukea anovien oppilaiden koulumatkoista Kansaneläkelaitokselle, joiden pohjalta koulukuljetustuki oppilaille maksetaan. Yleensä toisen asteen oppilaitosten kuljetukset hoidetaan joukkoliikenteen avulla. Koulumatkatukena korvataan 50,45 euroa kuukaudessa ylittävät koulumatkakustannukset lisättynä 7,45 eurolla. Opiskelija maksaa laskennallisista koulumatkakustannuksista kuukausittain enintään 43 euroa, jota kutsutaan opiskelijan maksuosuudeksi. Koulumatkatukena ei korvata alle viiden kilometrin erillistä matkaosuutta. Kuitenkin, kun yhdensuuntaiseen koulumatkaan sisältyy erillisiä alle viiden kilometrin matkaosuuksia, jotka ovat yhteensä vähintään viisi kilometriä, matkaosuuksista aiheutuvat matkakustannukset korvataan opiskelijalle itselleen siten kuin lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain (48/1997) 5 :n 2 momentissa säädetään.

3.3 Sosiaalihuollon kuljetukset ja kuljetuspalvelut Mitä kattavampi ja esteettömämpi on julkinen liikenne, sitä vähemmän tarvitaan matkustamiseen liittyviä erityispalveluja, jotka järjestetään sosiaalipalveluina. Mitä kattavampi on kansalaisten jokapäiväisen toimeentulon kannalta tärkeä palveluverkosto, kuten mahdollisuus asioida kaupassa, postissa tai pankissa, sitä vähemmän tarvitaan niitä kompensoivia sosiaalipalveluja, joihin useimmiten liittyy kuljetuksia. Sosiaalihuollon tarkoituksena on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen sekä yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä. Kuljetukset kuuluvat sosiaalihuoltoon monissa yhteyksissä. Kuljetusten avulla kansalaisilla on mahdollisuus saada myös muita toimintakykyään edistäviä ja ylläpitäviä palveluja. Kunnat järjestävät ja kustantavat oppilaskuljetusten lisäksi kuljetuksia sosiaalihuoltolain, päivähoitolain, vammaispalvelulain, kehitysvammalain ja kansanterveyslain mukaisten toimintojen ja palvelujen osana. Palveluja viedään kansalaisten luo ja kansalaisia kuljetetaan palvelujen luo. Kunta voi järjestää palvelut sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/92) perusteella 22 1. hoitamalla toiminnan itse, 2. sopimuksin yhdessä muun kunnan taikka muiden kuntien kanssa, 3. olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntainliitossa tai 4. hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntainliitolta, tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kuljetuspalvelut kunnissa ostetaan yleisesti yksityisiltä liikennöitsijöiltä tai korvataan kuljetuksista koituneet kustannukset asiakkaille. Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset Sosiaalihuoltolain (710/82) mukaiset kuljetukset koskevat henkilöitä, joiden toimintakyky on alentunut siten, että he tarvitsevat apua ja henkilökohtaista huolenpitoa. Tavoitteena ovat sellaiset toimintamuodot, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen sekä luovat taloudellisia ja muita edellytyksiä selviytyä omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista. Kotipalvelut ovat tärkeä kansalaisten omatoimisuutta lisäävä palvelu. Kotipalveluina järjestetään kodissa tapahtuvaa työapua, henkilökohtaista huolenpitoa ja tukemista sekä tukipalveluja. Sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) mukaan tukipalveluja ovat mm. ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-, siivous-, kuljetus- ja saattajapalvelut. Kotipalveluun ja tukipalveluihin sisältyy yleisesti kuljetuksia: kotipalveluhenkilöstö siirtyy hoivaa tarvitsevien asiakkaiden luo tai palvelut, kuten ateriapalvelut viedään asiakkaiden kotiin tai ikäihmisiä kuljetetaan sosiaalihuoltolain mukaan päivätoimintoihin ryhmäkuljetuksina. Toimintoihin liittyvien kuljetusten lisäksi kunta voi myöntää sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna iäkkäälle tai vammaiselle henkilölle oikeuden matkustaa yleisiä kulkuneuvoja

yksilöllisemmin, esimerkiksi taksilla, henkilön omatoimisuuden tukemiseksi. Sosiaalihuoltolaissa ja -asetuksessa ei ole tarkempia määräyksiä kuljetuspalvelun järjestämisestä eikä tähän palveluun ole subjektiivista oikeutta. Kunnalla on mahdollisuus talousarvionsa puitteissa määritellä mm. 1) matkoihin oikeuttavat kriteerit, 2) matkojen määrä sekä 3) matkoista asiakkailta perittävät maksut. Sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuspalveluja järjestää osa kunnista. Ne ovat osa iäkkään väestön avopalveluja ja kriteerit vaihtelevat kunnittain. Kuljetuksiin osallistuneista ei ole saatavissa tilastotietoja. Lääninhallitusten tekemän peruspalvelujen arvioinnin yhteydessä saatujen tietojen mukaan vuonna 2001 noin kolmannes kunnista järjesti kuljetuksia, vaikka tarve kuljetuksiin oli tunnistettu yleisesti. Sosiaalitoimen kuljetuksiin suuntaamista kustannuksista sosiaalihuoltolain mukaisiin yksilöllisiin kuljetuspalveluihin kului 5-9 % kustannuksista ja ryhmäkuljetuksiin ml. ateriakuljetukset kului 8-15 % kustannuksista. Sosiaalihuoltolain mukaisilla kuljetuspalveluilla voidaan palveluliikenteen ohella hidastaa paineita vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin. Lasten päivähoitolain mukaiset kuljetukset Päivähoidossa olevalle lapselle voidaan päivähoitolain (36/73) 1 :n mukaan järjestää myös tarpeelliset kuljetukset. Päivähoidon järjestämiseen on kunnilla velvoite. Kuljetukset sen sijaan ovat kunnan harkinnanvaraista palvelua, eikä niistä ole olemassa tarkempaa säätelyä, joten kunnat voivat järjestää kuljetuksen haluamallaan tavalla. Vaikeavammaisten lasten päivähoitokuljetukset on usein päädytty järjestämään vammaispalvelulain perusteella. 23 Päivähoitolain mukaiset kuljetukset muodostivat vuonna 2001 enimmillään 5 % kuntien sosiaalitoimen kuljetuskustannuksista. Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset Vammaispalvelulain (380/87) tavoitteena on edistää vammaisen henkilön tasa-arvoa sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuudesta aiheutuvia rajoituksia. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle soveltuvia palveluja tai etuuksia muun lain perusteella. Liikkuminen on eräs olennaisimpia itsenäisen elämän ja osallistumisen edellytyksiä. Vammaispalvelulain mukaan kohtuullisiin kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen on subjektiivinen oikeus, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalveluasetuksen (759/87) 5 :n mukaan kuljetuspalveluihin oikeutettuna pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Vammaispalveluasetuksen 4 :n mukaan kuljetuspalveluihin kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen

tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Jokapäiväisiä kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset. Asetuksen mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa. Asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92) määritellään vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun asiakkaalta perittävän maksun enimmäismääräksi paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu. Vammaispalveluista tehdään kunnan sosiaalitoimistossa yksilöity päätös, joka perustuu sekä lääketieteelliseen näyttöön että sosiaaliseen harkintaan. Kuljetuspalvelujen osalta kunnan päätöksestä on muutoksenhakumahdollisuus hallinto-oikeuden lisäksi aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. 24 Mahdollisuus liikkumiseen on vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän kannalta keskeinen asia. Tätä kuvaa mm. se, että vuosina 1997 1998 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista vammaispalvelua koskevista valituksista puolet koski liikkumismahdollisuuksia (vaikeavammaisten kuljetuspalvelut 34 % ja auton hankintatuki 16 % valituksista). Kuljetuspalvelua koskevat valitukset kohdistuvat useimmin vaikeavammaisuuden määrittelyyn, lähikuntien määrittelyyn, omavastuuosuuden määrittelyyn sekä kuntien palveluun asettamiin rajoituksiin. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttäjien määrä on kasvanut vuosikymmenessä 90 %. Vuonna 1990 kuljetuspalvelun käyttäjiä oli 35 000 ja vuonna 2000 lukumäärä oli 66 510. Väestön ikääntyminen lisää merkittävästi kuljetuspalvelujen järjestämistarvetta. Runsaat 2/3 kuljetuspalvelujen käyttäjistä on eläkeikäisiä. Viiden suurimman kaupungin yhteisen tilaston mukaan kuljetuspalvelun käyttäjistä jopa 75 % on yli 65-vuotiaita. Kuva 3.1. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelun asiakasmäärä Suomessa 1990 2001. (Lähde: Stakes, SVT 2001:4. Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja. )

Vuoden 2001 peruspalvelujen arvioinnin perusteella vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun kustannukset vaihtelevat paljon kunnasta riippuen. Sosiaalitoimen kuljetuskustannuksista ne muodostivat 57 81 prosenttia. Sekä kuljetuspalvelujen tarpeen että niiden kustannusten jatkuvan kohoamisen vuoksi varsin monet kunnat etsivät ratkaisuja kustannuspaineisiin mm. palveluliikenteen, kuljetusten kilpailuttamisen ja matkojen yhdistelyn avulla. Kehitysvammalain mukaiset kuljetukset Kehitysvammalain (519/77) mukaan kehitysvammaisten erityishuollon tarkoituksena on edistää huoltoa tarvitsevan henkilön suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, hänen omintakeista toimeentuloaan ja sopeutumista yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa hoito ja muu huolenpito. Erityishuoltopiirin kuntainliitto tai erityishuoltoa järjestävä kunta on velvollinen järjestämään tarvittavat palvelut sekä erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset tai suorittamaan niistä aiheutuvat kustannukset. Kehitysvammalaki on toissijainen eli tulee sovellettavaksi niissä tilanteissa, joissa henkilö ei saa muun lainsäädännön perusteella riittävää turvaa tai palveluja. Kehitysvammalain perusteella järjestetään mm. erityishuoltoa saavien henkilöiden matkat kotoa työ- ja toimintayksikköihin sekä kerhoihin, mutta ei muita kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemia kuljetuksia, kuten asiointimatkoja. Erityishuollon saamiseksi järjestetyistä kuljetuksista ei peritä maksua asiakkailta. 25 Kehitysvammalain perusteella kustannetuista matkoista ei ole olemassa tilastoja, mutta kuljetukset ovat enimmiltään säännöllisiä erilliskuljetuksia työ- ja päiväkeskuksiin. Näihin palveluihin osallistui vuonna 2000 yhteensä 10 865 asiakasta. Vuoden 2001 peruspalvelujen arvioinnin perusteella kehitysvammalain mukaisten kuljetusten kustannukset ovat alle 10 % sosiaalitoimen kuljetuskustannuksista. Kehitysvammahuollon kuljetuskustannukset ovat kuitenkin kokonaisuutena tätä suuremmat, koska peruspalvelujen arvioinnista puuttuivat kuntayhtymien kuljetuskustannukset. Sosiaalihuollon kuljetusten haasteet ja visiot Ikääntyvien kansalaisten määrän lisääntyessä yhä suuremmalla osalla väestöstä on toimintakyvyn rajoituksia, mikä puolestaan näkyy sekä kuntien järjestämien kuljetusten että sairausvakuutuksen matkakorvausten kysynnän jatkuvana nousupaineena. Haja-asutusalueet menettävät aktiivi-iässä olevaa väestöä kasvukeskuksiin, mistä seuraa julkisen liikenteen palvelujen väheneminen näillä alueilla. Erityisesti koulujen loma-aikoina liikennepalvelut ovat maaseudulla monin paikoin varsin rajalliset. Harvaanasutuilla alueilla elävien autottomien ikäihmisten kannalta kulkumahdollisuudet ovat itsenäisen selviytymisen mahdollistaja tai sen estävä tekijä.