KIRJALLINEN KYSYMYS 465/2009 vp Lapsen biologisen isän oikeudet Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa on noussut esille tositapahtuma, jossa lapsen biologisen isän oikeudet ovat jääneet nykylainsäädännön jalkoihin. 45 minuutta -ohjelma esitti 29.4.2009 "Biologisen isän piinan" nimimerkillä "Jannen tarina". Tositarinassa lapsi sai alkunsa lapsen äidin ollessa vielä naimissa. Biologinen isä osallistui normaaliin tapaan lapsen odotukseen, muun muassa kaikkiin neuvolakäynteihin ja myös synnytykseen sekä tämän jälkeiseen lapsen kasvatukseen esimerkiksi isyysloman muodossa. Edellisen suhteen avioeroprosessi oli käynnistetty kuuden kuukauden harkinta-ajan kautta, ja aviomiehen isyyden kumoaminen laitettiin vireille äidin toimesta. Prosessi kuitenkin katkesi äidin peruessa oikeuskanteen. Tämän jälkeen lapsen biologinen isä ei ole saanut tavata lasta eikä hänen asemaansa lapsen isänä ole voitu vahvistaa. Lapsen biologinen isä on toivonut tilanteen selvittämiseksi ja oman asemansa turvaamiseksi virallista DNA-testiä, mutta turhaan. Nykylainsäädännön mukaan biologisella isällä ei ole edes oikeutta vaatia isyystestiä isyyden vahvistamiseksi. Vastaavia tapauksia on varmasti paljon. Tämä julkisuuteen noussut tapaus on esimerkki siitä, miten Suomen laki tukee toimintaa, jossa biologinen isä selvän näytön perusteella ei voi tunnustaa isyyttään lapseen, jos äiti ei sitä halua. Suomen isyyslaki automaattisesti olettaa, että aviomies on lapsen isä, vaikka todellisuudessa näin ei olisikaan. Aviomiehen isyyden voi kumota vain lapsen äiti, aviomies itse tai lapsi 15 vuotta täytettyään. Biologinen isä voidaan siis nykylain turvin sulkea pois lapsen elämästä, jos äiti niin haluaa. Tämä ei voi olla lapsen edun ja oikeuksien mukaista. Lapsella täytyy olla mahdollisuus saada tietää oikea biologinen isänsä. Vastaavasti äidin asema on selkeästi vahvempi. Lähtökohtaisesti äiti voi koska tahansa vaatia miestä DNA-testiin, vaikka kyseinen mies olisi naimisissa ja hänellä olisi jo perhe aviopuolisonsa kanssa. Biologinen isä ei sen sijaan voi tällä hetkellä Suomessa tunnustaa isyyttään sitä halutessaan eikä voi vaatia virallista DNA-testiä, mikäli äiti ei siihen suostu. Nykylaki ei siis kohtele tasa-arvoisesti molempia biologisia vanhempia. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen nykylainsäädännön ongelmista biologisen isän näkökulmasta, vastaako nykyinen Suomen isyyslaki nykypäivän tarpeita ja biologisen isän oikeuksia ja onko hallitus valmis nopeisiin toimenpiteisiin lakiesityksen muodossa nykytilanteen korjaamiseksi tasa-arvoiseksi niin äidin, isän kuin lapsenkin oikeuksien näkökulmasta? Versio 2.0
Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2009 Timo Heinonen /kok 2
Ministerns svar KK 465/2009 vp Timo Heinonen /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Timo Heinosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 465/2009 vp: Onko hallitus tietoinen nykylainsäädännön ongelmista biologisen isän näkökulmasta, vastaako nykyinen Suomen isyyslaki nykypäivän tarpeita ja biologisen isän oikeuksia ja onko hallitus valmis nopeisiin toimenpiteisiin lakiesityksen muodossa nykytilanteen korjaamiseksi tasa-arvoiseksi niin äidin, isän kuin lapsenkin oikeuksien näkökulmasta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Isyyslain (700/1975) 2 :n mukaan jos lapsen äiti on ollut avioliitossa lapsen syntyessä tai lapsi on syntynyt sellaiseen aikaan avioliiton purkautumisen jälkeen, että lapsi on voinut tulla siitetyksi avioliiton aikana, aviomies oletetaan lapsen isäksi. Isyysolettama voidaan kumota kanteella, jonka voi nostaa lapsen äiti, äidin aviomies tai 15 vuotta täyttänyt lapsi. Aviomiehen isyysolettama kumoutuu myös, jos toinen mies on tunnustanut isyytensä ja lapsen äiti, hänen aviomiehensä, 15-vuotias lapsi sekä asiaa käsittelevä maistraatti ovat hyväksyneet tunnustamisen. Niin sanotulla kolmannella miehellä, joka uskoo olevansa lapsen biologinen isä, ei ole itsenäistä kanneoikeutta tai oikeutta vaatia DNA-testejä tuomioistuinteitse biologisen isyytensä osoittamiseksi. Hänen näkökulmastaan nykylainsäädäntö on ongelmallinen. Lapsia koskevan lainsäädännön tavoitteena on ensisijaisesti turvata lapsen etu. Nykyinen isyyslaki lähtee siitä, että lapsen edun suojaaminen toteutuu parhaiten suojaamalla hänen perhettään ja perheen yksityisyyttä. Jos miehelle, joka kertoo olevansa lapsen biologinen isä, annettaisiin rajoittamaton kanneoikeus saattaa lapsen isänään pitämän vanhemman asema kiistanalaiseksi, luotaisiin samalla epävarma tilanne, joka on omiaan horjuttamaan lapsen ja hänen vanhempiensa suhdetta. Tilanteen epävarmuutta korostaa se, että lapsen biologiseksi isäksi itseään väittävällä miehellä on harvoin näyttöä isyydestään juuri siitä syystä, että hänellä ei ole ollut oikeutta velvoittaa muita osapuolia DNA-testeihin väitteensä tueksi. Tilanne on omiaan paitsi perusteltujen, myös kiusaamistarkoituksessa esitettyjen väitteiden tekemiselle. Pahimmillaan rajoittamattoman kanneoikeuden toteuttaminen aiheuttaisi lapsen olemassa olevan isäsuhteen rikkoutumisen luomatta korvaavaa isäsuhdetta. Edellä kerrotuista syistä nykyisessä isyyslaissa ei ole edes pyritty äidin, isän ja lapsen oikeuksien tasa-arvoon, sillä lapsen oikeuksien tulee mennä lapsen äidin ja isän oikeuksien edelle. Kysymykseksi jää, toteutuuko lapsen etu parhaiten avioliittoon perustuvan isyysolettaman kautta ja ovatko lapsen äiti ja hänen aviomiehensä kaikissa tapauksissa parhaassa asemassa päättämään yksin lapsen edusta ennen kuin lapsi täyttää 15 vuotta? Lapsen huoltajina heillä on nykyisen isyyslain ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 6 :n mukaan siihen oikeus. Lähivuosina on syytä pohtia nykyisen isyyslainsäädännön ajanmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus uudelleen ottaen huomioon myös alueella tapahtunut kansainvälinen kehitys ja ihmisoi- 3
Ministerns svar keustuomioistuimen ratkaisut. Asian perustavanlaatuisuuden ja monitahoisuuden vuoksi katson, että asiaa tulee huolellisesti pohtia kaikkien osapuolten kannalta ottaen huomioon mm. lapsen suhde olemassa oleviin sosiaalisiin vanhempiinsa ja tämän suhteen vakauden merkitys lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Nyt esiin tullut tapaus on yksityiskohdiltaan poikkeuksellinen mm. siksi, että biologisena isänä itseään pitävä mies on kirjallisessa kysymyksessä esille tuotujen tietojen mukaan osallistunut mm. synnytykseen sekä lapsen kasvatukseen esimerkiksi isyysloman muodossa. Tämän kaltaisten poikkeuksellisten syiden vallitessa voisi hyvinkin olla perusteltua, että laissa olisi säännös mahdollisuudesta saattaa isyys tutkittavaksi esimerkiksi lastenvalvojan kautta. Asiaan liittyvien eri kysymysten arviointi edellyttää kuitenkin työryhmän asettamista. Työryhmän työskentely voidaan aloittaa kuitenkin vasta, kun oikeusministeriön resurssit sen sallivat. Tällaisen työryhmän tulisi ottaa kantaa myös siihen, voisiko mahdollisella uudistuksella olla myös taannehtiva vaikutus. Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2009 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar KK 465/2009 vp Timo Heinonen /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 465/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Timo Heinonen /saml: Är regeringen medveten om problemen i gällande lagstiftning ur den biologiska faderns perspektiv, motsvarar gällande finsk lag om faderskap dagens behov och den biologiska faderns rättigheter och är regeringen beredd att snabbt vidta åtgärder i form av en proposition för en i rättighetsperspektiv jämställd situation för såväl modern, fadern som barnet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 2 i lagen om faderskap (700/1975) anses den äkta mannen vara barnets far om barnets moder var gift med honom när barnet föddes eller om barnet föddes vid sådan tid efter äktenskapets upplösning att det hade kunnat bli avlat under äktenskapet. Faderskapspresumtionen kan hävas genom talan som får väckas av barnets moder, moderns äkta man eller barnet när detta har fyllt 15 år. Presumtionen att den äkta mannen är fadern upphävs dessutom om en annan man har erkänt faderskapet och barnets mor, hennes äkta man, barnet om det fyllt 15 år och den handläggande magistraten har godkänt erkännandet. En s.k. tredjeman som antar att han är barnets biologiska far har däremot inte någon självständig talerätt eller någon rätt att i domstol kräva DNAtest för att bevisa sitt biologiska faderskap. Gällande lagstiftning är problematisk ur hans perspektiv. Det främsta syftet med lagstiftningen om barn är att trygga barnets bästa. Gällande lag om faderskap utgår från att barnets intressen bäst tas till vara genom att barnets familj och familjens privatliv skyddas. Om en man som säger att han är barnets far skulle ges obegränsad talerätt för att stridiggöra den förälders ställning som barnet betraktar som sin far, skulle det leda till osäkerhet som skulle kunna bidra till att skada förhållandet mellan barnet och föräldrarna. Osäkerheten betonas av att den som påstår sig vara barnets biologiska far sällan har några bevis för sitt påstående, just av den anledningen att han inte har rätt att kräva att de andra parterna DNA-testas. Det är alltså läge inte bara för motiverade påståenden utan också för påståenden som görs i syfte att reta upp andra. I värsta fall skulle en obegränsad talerätt kunna leda till att ett existerande fadersförhållande skulle förstöras utan att barnet skulle få ett annat fadersförhållande i stället. Av dessa skäl har man i gällande lag om faderskap inte ens eftersträvat jämlika rättigheter för modern, fadern och barnet, eftersom barnets rätttigheter bör gå före moderns och faderns rättigheter. Kvarstår frågan om barnets bästa förverkligas bäst genom en faderskapspresumtion som bygger på äktenskap och om barnets mor och hennes äkta man i samtliga fall är bäst lämpade att ensamma besluta om barnets bästa innan barnet fyller 15 år. I egenskap av barnets vårdnadshavare har de i nuläget denna rätt enligt lagen om faderskap och 6 i lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983). Under de närmaste åren är det skäl att titta på den gällande faderskapslagstiftningens tidsenlighet och ändamålsenlighet, varvid hänsyn också bör tas till den internationella utvecklingen på området och till relevanta avgöranden av Europa- 5
Ministerns svar domstolen för de mänskliga rättigheterna. På grund av frågans grundläggande karaktär och komplexitet anser jag att frågan bör noggrant studeras med hänsyn till samtliga parter, med beaktande av bl.a. barnets förhållande till de sociala föräldrarna samt betydelsen av förhållandets stabilitet för barnets harmoniska utveckling. Fallet som nu tagits upp i medierna är exceptionellt bl.a. för att mannen som anser sig vara barnets biologiska fader enligt uppgifterna i det skriftliga spörsmålet varit med på förlossningen och deltagit i barnets fostran till exempel i form av faderskapsledighet. I fråga om ovan avsedda exceptionella fall skulle det kunna vara motiverat att det i lagen intas en bestämmelse om möjligheten att få faderskapet utrett till exempel via barnatillynsmannen. För att utreda frågorna som hänför sig till detta bör det dock tillsättas en arbetsgrupp. Arbetsgruppen kan emellertid inte inleda sitt arbete innan justitieministeriets resurser tillåter detta. Denna arbetsgrupp bör också ta ställning till huruvida den eventuella reformen kunde ges retroaktiv verkan. Helsingfors den 10 juni 2009 Justitieminister Tuija Brax 6