1 3, 00370 Helsinki Hurmaannu luontoon, ihastu sijaintiin Ennakkomarkkinoinnissa www.valokehra.fi
2 Valtteri Jesse ENNUTTJN J KITEHDIN TERVEIS Tervetuloa tutustumaan Valokehrään! -TLO sunto Oy Helsingin Valokehrä on korkeatasoinen ja asemakaavallisesti mielenkiintoinen täydennysrakennuokonaisuus itäjänmäen korkeimmalla kohdalla, palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Rakennusten ulkohahmo on samanaikaisesti moderni ja ajaton. ääasiallisina, laadukkaina julkisivumateriaaleina ovat rappaus ja tiililaatta. Valokehrä rakentuu kahdesta keikäytävällisestä kahdeksankerroksisesta talosta. Molempien talojen ( ja ) ylimmäisessä 9. kerroksessa sijaitsevat saunaosastot ja kerhohuoneet, joiden terasseilta avautuvat näky- ja asuinkerroksiin. -rakennuksen maantasokerroksessa on lisäksi luoteisjulkisivua vasten liiketilaa. Rakennusprojekti etenee odotetusti, ja ennen rakennusvaihetta tulevalta tontilta puretaan vanha liike- ja toimistorakennus. Nämä purkutyöt aloitetaan vuoden 2017 lopulla, ja varsinaiset uudisrakennustyöt käynnistyvät keväällä 2018. Valokehrän uudet asukkaat tulevat saamaan avaimet koteihinsa vuoden 2019 loppupuolella. -TLO mät kauas horisonttiin. Nämä tilat ovat ripaus luksusta - ylimmässä kerroksessa voi irrottautua arjesta, rentoutua ja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja kokoontumisia. Ja Terveisin: Valtteri artanen, projektipäällikkö Jesse nttila, arkkitehti mikä parasta, tilat ovat kaikkien asukkaiden käytössä. Lue lisää: www.valokehra.fi sunnot ovat tilankäytöltään tehokkaita, mutta toiminnallisesti korkeatasoisia. ysäköinti tapahtuu omassa hallissa, mistä on suora käynti tilaviin porrashuoneisiin Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi.
4 itäjänmäki yllättää vihreydellään Vehreä itäjänmäki on houkutellut ihmisiä kivikaudelta saakka. Myös keiaikainen Turkuun matkaaja on kulkiessaan pysähtynyt kestikievariin vaurastuttamaan itäjänmäen seutua ja Talin kartanokin juontaa juurensa 1600-luvulle saakka. itäjänmäessä on aina tehty, yritetty ja valmistettu. Täällä on osattu ja tänne on tultu tekemään, rakentamaan ja kukoistamaan. Vuosisatojen myötä itäjänmäki on muotoutunut maalaismaisemasta monipuoliseksi ja ilmeikkääksi asuinalueeksi, jossa viihtyvät niin rintamamiestalon omistajat, citysinkut, lapsiperheet kuin downshiftaajatkin. itäjänmäki yllättää vihreydellään ja upeilla luontoalueillaan. Entiset Talin kartanon viljavat maat palvelevat nykyään pitäjänmäkeläisiä golfalueena, siirtolapuutarhoina, liikuntapuistona sekä monenlaisina vihervirkistyeitaina. Virtaava vesi rauhoittaa Strömbergin puistossa itäjänmäen vehreitä ulkoilumaastoja
6 7 itäjänmäki - sopivan lähellä, tarpeeksi kaukana Luonnonläheisyydestään huolimatta itäjänmäki on noin 15 minuutin itäjämäen tienoolla on myös loistavat pyöräilyreitit, joita työmatkapyöräilijä osaa varmasti arvostaa. junamatkan päässä Helsingin ydinkeustasta. Juna-asema on kylämäisen kaupunginosan keellä ja helposti tavoitettavissa monelta suunnalta. oikittaisliikennettä hoitaa jokerilinja, joka sekin halkoo kaupunginosaa ja helpottaa itään ja länteen liikkumista. itäjänmäki ja sunto Oy Helsingin Valokehrä sopii sinulle, joka haluat asua rauhaisassa ja vihreässä miljöössä, loistavien ulkoilumaastojen äärellä lenkkeillä, golfata, luistella ja harrastaa omassa kotikaupunginosassasi kaupungin sykkeen nopeiden yhteyksien päähän itäjänmäen asema Talin golfkenttä
8 9 RISTIKKO 2,2 km 114 ÄIVÄKOTI KOLKK ITÄJÄNMÄEN ERUSKOULU alveluiden 113 KIRJSTO K-M REIMRL ITÄJÄNMÄEN URHEILUKENTTÄ 3, 00370 Helsinki SELLO 3,2 km ÄISYYKSIÄ ITÄJÄNMÄEN SEM Kehä I 2,5 km 5 min Kauppakeus Sello 3,2 km 10 min Kauppakeus Ristikko 2,2 km 5 min Kauppakeus Kaari 2,9 km 8 min Helsingin keusta 8,4 km 17 min Talin siirtolapuutarha 1,2 km 15 min Talin golfkenttä 2,3 km 8 min TLIN GOLFKENTTÄ 2,3 km KESKUST 8,4 km Strömbergin puisto 0,9 km 4 min STRÖMERGIN UISTO 0,9 km 8 7 6 5 4 3 2 u 1 S U L K O L K U +25.6 polku olku 9000 a r VIII 32 2 33 käynti halliin 45 44 9 a r I I tukimuuri+kaide 10 8% 38 101662433 kellari + 23.0 1.krs + 27.3 30 KIVO +27.0 kadulta pihakannelle syväkeräyssäiliöt 16 16 +27.0 +27.0 23.35 Viinen V I I N E N K U J 26.96 115 +23.10 IHKNSI VIII L 25 18 27 46117 47 6 K O L K K O J N O L K U +27.0 11 UUIT UUIT ELSTUSTIE/ ELSTUSTIE/ JO TONTEILLE JO TONTEILLE 16 ja 17 16 ja 17 13 kellari + 23.0 1.krs + 27.3 46117 LEIKKIIH VIII I 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 17 17 15 15 2500 2800 5000 11000 20 39 a r VIII 8000 keipisteessä sunto Oy Helsingin Valokehrä on itäjänmäen, eli itun palveluiden keipisteessä. Lapsiperheen aamuhässäkkää helpottaa päiväkodin sijainti Kolkkapojanpuiston toisella puolella, aivan nurkan takana. Myös pienen koululaisen vanhemmat voivat lähettää ekaluokkalaisenkin matkaan turvallisin mielin, sillä itäjänmäen peruoulu on lähes näköetäisyydellä. itäjänmäen hermokeuksena toimiva kirjasto kyläavustajineen sijaitsee korttelin päässä, eikä kauppaankaan kävele kuin muutaman minuutin. Kehä I:lle hurauttaa autolla parissa minuutissa, ja kauppakeuksista niin Sello, Kaari kuin Konalan Ristikkokin ovat parin kilometrin säteellä. Lue lisää: www.valokehra.fi/alue
10 Valoa ja avaruutta ja juuri sen verran tilaa kuin haluat Havainnekuva Havainnekuva
12 Huoneistot ja sisustus HUONEISTOLUTELO ( J -TLO) 1h + kt 1h + kt 1h + kt 1h + kt 3h + kt 3h + kt 3h + kt + s 4h + kt + s 33,0 m 2 33,5 m 2 34 m 2 35,5 m 2 37,5 m 2 38,0 m 2 38,5 m 2 39,5 m 2 41,0 m 2 43,5 m 2 60,0 m 2 68,0 m 2 73,0 m 2 79,5 m 2 16 k 8 k 16 k 8 k 8 k 8 k 7 k 8 k 7 k 8 k 15 k 7 k 8 k 7 k Yhteensä 131 asuntoa, 3 liiketilaa, 53 autohallipaikkaa ja 11 autopihapaikkaa. Lisäksi yhtiössä on 5 k erillisinä osakkeina myytäviä irtaimistovarastoja. Havainnekuva
14 15 Laatua ja ajattomuutta sunto Oy Helsingin Valokehrässä asuntojen pohjaratkaisut soveltuvat eri elämäntilanteisiin ja mieltymyksiin. Toimivia asuinneliöitä löytyy moniin tarpeisiin. Kaikille kodeille yhteistä on avaruus ja valoisuus - keittiöön yhdistyvät, avonaiset oleelutilat mahdollistavat mukavan yhdessäolon niin arjessa kuin juhlahetkinäkin. intamateriaalit ovat ajattoman vaaleasävyisiä ja materiaalit helppohoitoisia. Keittiön vakiovarusteisiin kuuluu astianpesukone, kalusteuuni sekä keraaminen keittotaso. Yksiöiden ja kaksioiden keittiöihin kuuluu jääkaappipakastinyhdistelmä, kolmioissa lisäksi tilavaraus toiselle kylmälaitteelle. Neljän huoneen huoneistoista löytyy täyorkeat jää- ja pakastinkaapit. Kun varaat asuntosi hyvissä ajoin, pääset vaikuttamaan materiaalivalintoihin ja saat muokata kodistasi omannäköisesi. Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää muutostyömahdollisuuksista! Lue lisää: www.valokehra.fi Havainnekuva
16 KERROSJT 17 Keidas katolla, josta kaikki talon Talo, autohalli asukkaat pääsevät nauttimaan! Yleiset tilat -talon kellarikerroksessa koko taloyhtiön asukkaita palvelevat utohalli SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ pesula ja kaksi kuivaushuonetta. Molempien talojen kellarikerrok- IRT.VR VSS/IRT.VR sunto Oy Helsingin Valokehrän hulppeimmalta paikalta, 9. kerroksesta löy- Saunojen ja kerhotilojen terasseilta avautuvat upeat näkymät sessa sijaitsevat myös metallirakenteiset irtaimistovarastot jokai- -TLO RH tyvät sauna- ja kerhotilat terasseineen. Ylimmässä kerroksessa voi irrottau- sijaitsevathan talot itäjänmäen korkeimmalla kohdalla. selle asunnolle. Taloyhtiöllä on myynnissä myös muutama isompi TVR SIIV IRT.VR tua arjesta, rentoutua ja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja kokoontumisia. verkkovarasto, mikäli säilytettävää tavaraa onkin enemmän. LJH SK H18 H10 H11 H12 H13 H14 H15 H16 H17 ääosa autopaikoista sijaitsee pihakannen alla, mistä on suora UTLLI H19 H20 yhteys asuinkerroksiin. utolta pääsee kuivin jaloin ja helposti iso- H51 H50 H49 H48 H47 H46 H45 H44 H43 H42 H21 H22 jenkin kantamusten kanssa kotiovelle saakka. utohallin sekä pi- H41 H23 han autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. H9 h=2100 H8 H7 H52 H53 KUIV. KUIV. ESUL H40 H39 H38 H24 H25 H26 H6 SK IRT.VR H37 H27 Myös polkupyörille, muille ulkoiluvälineille ja lastenvaunuille on tilat kellarissa sekä pihakansitasolla. H5 H4 H3 -TLO RH H36 H35 H28 H29 H30 H2 IRT.VR VSS H34 H31 H1 H33 H32 Lue lisää: www.valokehra.fi SISÄÄNJO HLLIIN S aikoitusalue MITTKV 1:500 0 5 10 15 20 25 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään.
.. 18 KERROSJT KERROSJT 19 Talo, kellari kellari SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 1. Talo 1. SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 2.-8. Talo, 2.-8. SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 9. Talo, 9. 9. kerroksesta löytyvät sauna- SUNTO OY HELSINGIN ja kerhotilat VLOKEHRÄ terasseineen UTLLI KUIV. 1 SK KUIV. ESUL RH 13 26 1 5 15 17 21 23 25 29 31 33 37 24 22 20 19 18 16 14 IRT.VR 12 2 3 4 6 8 10 11 7 9 LIIKIL 3 LIIKIL 2 43.5m2 50m2 WC. WC RH SIIV LVV TLOVR 1 K 2 1 3H+ 15 3H+ 14 2H+ 2 RH 16 2H+ 1 K 2 17 3H+ VESIKTTO RH IV-KONEHUONE K JK 27 39 41 32 IRT.VR 28 30 45 47 53 55 57 49 34 35 36 38 40 42 50 48 VSS/IRT. VR. 46 44 43 51 52 54 56 60 59 58 LIIKIL 1 75.5m2 WC 4 1H+ 3 1H+ 2 2H+ 1 2 S 13 4H+ 3 WC 20 1H+ 19 1H+ 18 2H+ UKUHUONE LE-WC UKUHUONE KERHOTIL ESUHUONE SUN SUN ESUHUONE TERSSI TERSSI TERSSI MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. aikoitusalue aikoitusalue MITTKV 1:250 MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 5.9.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään.
20 KERROSJT KERROSJT 21 Talo, kellari Talo kellari Erillisinä osakkeina myytävät irtaimistovarastot SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 1. Talo 1. SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 2.-8. Talo 2.-8. SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Talo, 9. Talo, 9. 9. kerroksesta SUNTO OY HELSINGIN löytyvät VLOKEHRÄ sauna- ja kerhotilat terasseineen 77 83 84 85 87 89 90 91 92 93 94 96 79 82 81 80 78 76 IRT.VR 75 74 99 98 65 66 67 68 69 71 72 73 86 62 70 64 63 61 119 120 121 123 125 126 127 95 118 107 117 116 114 112 VSS/IRT.VR 108 109 110 111 88 105 103 102 101 100 128 2 62 3H++S/vh 1 63 1H+ 64 1H+ 65 2H+ 2 77 3H++S/vh 1 78 1H+ 79 1H+ 80 2H+ VESIKTTO TERSSI TERSSI H SUN SUN H UKUHUONE LE-WC UKUHUONE KJK TERSSI KERHOTIL 129 LJH RH SIIV. TVR. 134 131 124 122 115 136 135 113 133 132 97 130 IRT.VR. 106 104 61 2H+ RH 68 1H+ 67 1H+ 66 2H+ 76 2H+ 84 3H+ RH 83 1H+ 82 1H+ 81 2H+ RH IV-KONEHUONE SK 2 1 aikoitusalue UTLLI aikoitusalue MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m aikoitusalue MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. aikoitusalue MITTKV 1:250 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. MITTKV 1:250 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 0 1 2 4 6 8 10 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään.
JK/K JK/K JK/K 1H+ 33,5m² 22 23 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 33,0 m 2 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 1H+ 33,0 33m² m 2 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 33,5 m 2 34,0 m 2 sunnot: 1H+ 34m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 1. 3 1h + kt 1h + kt 2. 1h 11 + kt 1h + kt 3. 19 1H+ 33m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 1H+ 33m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 4. 27 5. 35 R R 6. 43 7. 51 (K/KR) 63 8. 59 (K/KR) + 33m² unnot: 71 80 sunnot: 89 1. 98 63 2. 107 71 3. 80 116 4. 89 5. 125 98 6. 107 7. 116 8. 125 K JK/K LIUKUOVIVRUS K JK/K LIUKUOVIVRUS R (K/KR) (K/KR) sunnot: 1. 64 2. 72 3. 81 sunnot: 4. 90 1. 64 5. 2. 99 72 6. 3. 108 81 7. 4. 117 90 8. 5. 126 99 6. 108 7. 117 8. 126 (K/KR) (K/KR) R LIUKUOVIVRUS K LIUKUOVIVRUS K LIUKUOVIVRUS R K JK/K sunnot: 1. 67 2. 75 3. 84 4. 93 5. 102 6. 111 7. 120 8. 129 R LIUKUOVIVRUS K aikoitusalue aikoitusalue 63 1. 71 2. 80 3. 89 4. MITTKV 1:100 98 5. 107 6. 116 7. 125 8. aikoitusalue aikoitusalue 64 1. 72 81 2. 3. 90 4. MITTKV 1:100 99 5. 108 6. 117 7. 126 8. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin MITTKV rakennusaikaisiin 1:100muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. MITTKV 1:100 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 0 1 Huoneistot 2 voivat 3 poiketa 4yksityiohdiltaan 5 m myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä MITTKV 1:100 28.8.2017 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. stuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin alaslauja, muutoksiin joita pidätetään. ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien osalta toteutuvaa kohdetta. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 0 1 0 21 32 43 5 4m 5 m aikoitusalue aikoitusalue 3 11 19 1. 2. 3. 27 4. MITTKV 1:100 35 5. 43 6. 51 7. 59 8. aikoitusalue aikoitusalue 67 1. 75 2. 84 3. 93 4. 102 5. 111 6. 120 7. 129 8.
6. 42 3. 83 7. 50 4. 92 24 8. 58 5. 101 25 6. 110 7. 119 34,0 m 2 1H+ 35,5m² 38,0 m SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 8. 128 2 (K/KR) K SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ Huom! Tässä Huom! Tässä 2H+ 37,5m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 2H+ 38m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ sunnot: asunnossa parveke asunnossa parveke 1h + kt 1. 1h + kt 4 etelään. etelään. 1H+ 34m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 2. 12 JK/K 1H+ 35,5m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 2H+ 37,5m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 3. 20 sunnot: 4. 28 1. 2 5. sunnot: 36 2. sunnot: 10 1. 4 3. 1. 2 18 sunnot: (K/KR) 2. 12 68 6. 44 (K/KR) 2. 10 K JK/K 3. 20 4. 26 1. RVEKE 66 py RVEKE 1.-4. krs (K/KR) 1.-4. krs 76 7. 52 3. 18 py 4. 28 5. HUOM! 34 1. 2. 74 KERROKSESS 4. KERROKSESS 85sunnot: 8. 60 26 TERSSI 5. 36 6. TERSSI 42 (K/KR) (K/KR) 1. 68 J MUURIKIDE 3. J MUURIKIDE 5. 34 py 83 94 2. 76 6. 44 7. (K/KR) 6. 42 50 4. 92 103 3. 85 7. 52 py 8. 7. 50 58 K 5. 101 112 4. 94 8. 60 6. 110 8. 58 121 5. 103 7. 119 130 6. 112 K K 7. 121 8. 128 (K/KR) K 8. 130 K K RVEKE 5.-8. krs RVEKE 5.-8. krs JK/K JK/K JK/K RVEKEKITEIDEN JK/K LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE T 34m² vyen liikenteen ramppi aikoitusalue aikoitusalue JK/K LIUKUOVIVRUS R JK/K LIUKUOVIVRUS 68 1. 76 R 2. 85 3. 94 4. MITTKV 1:100 103 5. 112 6. 121 7. 130 8. 35,5 m 2 37,5 m 2 aikoitusalue aikoitusalue LIUKUOVIVRUS LIUKUOVIVRUS 4 12 RVEKE RVEKE KERROKSESS KERROKSESS TERSSI TERSSI J MUURIKIDE J MUURIKIDE RVEKEKITEIDEN RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), KERROKSITTIN ks. (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 1. 2. 20 3. 28 4. MITTKV 1:100 aikoitusalue 36 5. 44 6. 52 7. 60 8. aikoitusalue LIUKUOV MITTKV 1:100 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. MITTKV 1:100 MITTKV 1:100 Huoneistot voivat poiketa yksityiohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä 28.8.2017 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. alaslauja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien osalta toteutuvaa kohdetta. MITTKV 1:100 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. LIUKUOV MITTKV 1:100 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. aikoitusalue aikoitusalue LIUKUOVIVRUS LIUKUOVIVRUS 2 10 18 1. 2. 3. 26 4. MITTKV 1:100 RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE RVEKE 5.-8. krs 34 5. 42 6. RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 50 7. 58 8. aikoitusalue aikoitusalue LIUKUOVIVRUS 66 1. 74 2. 83 3. 92 4. RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 101 5. 110 6. 119 7. 128 8. 0 MITTKV 1 1:100 2 3 4 5 m
JK/K JK/K 1. 61 2. 69 2H+ 39,5m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 2H+ 41m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 3. 78 sunnot: 26 27 4. 87 1. 65 5. 96 + 38,5m² unnot: 2H+ 38,5m² aikoitusalue K JK/K LIUKUOVIVRUS 8 16 (K/KR) 2. 3. 24 4. RVEKE 40 6. 48 7. 56 8. sunnot: 1. 61 2. 69 3. 78 4. 87 5. 96 6. 105 7. 114 8. 123 RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 39,5 6. m 105 2 41,0 m 2 7. 114 8. 123 4. 22 61 1. 96 5. 3 4 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 69 2. 105 6. aikoitusalue RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. RVEKE KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE aikoitusalue aikoitusalue RVEKE KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE 78 K 3. (K/KR) LIUKUOVIVRUS K MITTKV 1:100 114 7. (K/KR) LIUKUOVIVRUS 0 1 2 5 m MITTKV 1:100 MITTKV 1:100 32 5. 87 4. 123 8. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 8 sunnot: 16 2. 24 8 3. 16 4. 32 24 5. 40 32 6. 48 40 7. 56 48 8. 56 aikoitusalue 38,5 m 2 JK/K K LIUKUOVIVRUS SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ (K/KR) RVEKE sunnot: 2. 6 3. 14 5. 30 6. 38 7. 46 8. 54 43,5 m 2 MITTKV 1:100Huoneistot voivat poiketa yksityiohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä 28.8.2017 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. alaslauja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien osalta toteutuvaa kohdetta. 6 14 2. 3. 38 6. 46 7. 65 1. 22 4. MITTKV 1:100 54 8. 82 3. 118 7. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 30 5. 91 4. 127 8. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. (K/KR) RVEKE aikoitusalue RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. aikoitusalue 2H+ 43,5m² sunnot: 1. 65 2. 73 JK/K 3. 82 4. 91 sunnot: 5. 100 1. 65 6. 109 2. 73 7. 118 3. 82 8. 127 (K/KR) 4. 91 5. 100 6. 109 7. 118 8. 127 liikenteen ramppi LIUKUOVIVRUS K 2H+ 43,5m² (K/KR) LIUKUOVIVRUS K JK/K 2. 73 3. 82 4. 91 5. 100 6. 109 7. 118 8. 127 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. UKUOVIVRUS SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ aikoitusalue RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE K JK/K aikoitusalue (K/KR) LIUKUOVIVRUS RVEKE 5.-8. krs RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE 73 RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. K JK/K MITTKV 1:100 2. RVEKE 5.-8. krs RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE 100 5. 109 6.
3H++S 73m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 4. 95 JK/K var unnot: SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 5. 104 1 6. 113 sunnot: 28 29 1. 62 3H+ 68m² K JK/K JK/K var 9 sunnot: 7. 122 17 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 73,0 m 2 RVEKEKITEIDEN 2. 70 68,0 m 2 3H+ 68m² RVEKE 5.-8. krs 2. 7 8. 131 25 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ RVEKE 5.-8. krs 3. 15 RVEKE 5.-8. krs LOS VIHTELEE KERROKSITTIN 33 3. 79 (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 4. 23 sunnot: 41 4. 88 K 2. 77 sunnot: JK/K py 5. 31 JK/K var 49 5. 97 RVEKEKITEIDEN LIUKUOVIVRUS 3. 86 2. 77 6. 106 4. 3h + 95 3. 86 3h + kt LOS VIHTELEE 6. 39 3h + kt kt 3h + kt + s KERROKSITTIN 57 (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 7. 47 RVEKE 5.-8. krs 7. 115 8. 55 5. 104 4. 95 8. 124 MITTKV 1:100 MITTKV 1:100 6. 113 5. 104 RVEKE 5.-8. krs 7. 122 6. 113 MITTKV 1:100 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. RVEKEKITEIDEN 8. 131 7. 122 (K/KR) LOS VIHTELEE h=1100 KERROKSITTIN MITTKV 1:100 (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 8. 131 0 1 2 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muut + 60m² nnot: erros erros erros erros erros erros 60,0 m 2 60,0 m 2 1 9 17 25 1 33 1. 41 33 5. aikoitusalue RVEKE 5.-8. krs LIUKUOVIVRUS 7 2. 39 6. aikoitusalue sunnot: 2. 7 3. 15 4. 77 232. 5. 31 RVEKE 5.-8. krs MITTKV 1:100 RVEKE 5.-8. krs erros 9 49 2. 41 RVEKEKITEIDEN 6. 15 3. 47 7. 86 3. 122 7. 70 2. 106 6. LOS VIHTELEE MITTKV 1:100 6. 39 KERROKSITTIN erros 57 (UMIKIDE/LSIKIDE), 0ks. 1 2 3 4 5 m MITTKV 1:100 7. 47 17 3. 49 7. 23 4. 55 8. 95 4. 131 8. 79 3. 115 7. stuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. RVEKE 1.-4. krs 8. 55 25 4. 57 8. 1 2 erustuu suunnitteluhetken 31 HUOM! 5. tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 104 RVEKEKITEIDEN 5. erustuu 88 suunnitteluhetken 4. tilanteeseen 124 8. 28.8.2017, 1. KERROKSESS oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. TERSSI LOS VIHTELEE RVEKE 5.-8. krs KERROKSITTIN RVEKEKITEIDEN J MUURIKIDE MITTKV 1:100 LOS VIHTELEE (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. KERROKSITTIN MITTKV 1:100 (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 0 1 2 3 4 5 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 28.8.2017 Huoneistot voivat poiketa yksityiohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen erustuu suunnitteluhetken 28.8.2017, oikeus tilanteeseen vähäisiin 28.8.2017, rakennusaikaisiin oikeus vähäisiin muutoksiin muutoksiin pidätetään. pidätetään. 0RVEKE 1.-4. 1krs alaslauja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien RVEKE osalta 2.-4. krstoteutuvaa kohdetta. 2 3 4 5 m lkapolku aikoitusalue (K/KR) LIUKUOVIVRUS 1 3H+ 60m² h=1100 2 RVEKE 1.-4. krs HUOM! 1. KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE sunnot: 1. 1 2. 9 3. 17 4. 25 K JK/K JK/K var 5. 33 6. SUNTO OY 41HELSINGIN VLOKEHRÄ 7. 49 8. 57 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 3H+ 60m² RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. RVEKE 2.-4. krs RVEKE 5.-8. krs aikoitusalue JK/K var JK/K 1 K h=1100 3H+ 60m² 2 LIUKUOVIVRUS RVEKE 5.-8. krs (K/KR) py LIUKUOVIVR erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. K JK/K JK/K var py LIUKUOVIVRUS JK/K RVEKE 2.-4. krs 2 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ h=1100 RVEKE 2.-4. krs 1 2 (K/KR) 1 RVEKE 1.-4. krs KERROKSESS TERSSI J MUURIKIDE 2 0 1 2 3 4 5 m erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 113 6. 62 1. 97 5. RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. aikoitusalue aikoitusalue RVEKE 2.-4. krs aikoitusalue 2 K MITTKV 1:100 aikoitusalue h=1100 JK/K var 1 py LIUKUOVIVRUS (K/KR) aikoitusalue JK/K var JK/K h=1100 K 1 S 3H++S 73m² RVEKE 5.-8. krs aikoitusalue LIUKUOVIVRUS (K/KR) py RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. SU
30 2 JULKISIVUT 31 4H++S 79.5m² SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 79,5 m 4H++S 79.5m² 2 RVEKE 2.-4. krs sunnot: 2. 5 3 SUNTO OY HELSINGIN VLOKEHRÄ 3. 13 4. 21 4h + kt + s sunnot: 5. 29 2. 5 RVEKE 2.-4. krs 6. 37 3. 13 7. 45 4. 21 8. 53 RVEKE 5.-8. krs 5. 29 6. 37 7. 45 8. 53 RVEKEKITEIDEN (K/KR) S LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 1 2 1 JK/K S JK/K H=1100 K (K/KR) 3 LIUKUOVIVRUS WC py RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 5 2. 2 H=1100 aikoitusalue MITTKV 1:100 WC erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. 13 3. 45 7. 21 RVEKE 2.-4. krs 4. 29 5. JK/K JK/K 37 6. 53 8. aikoitusalue MITTKV 1:100 3 erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. H=1100 K 3 LIUKUOVIVRUS WC py RVEKE 2.-4. krs RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. 28.8.2017 aikoitusalue erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin rakennusaikaisiin muutoksiin pidätetään. Huoneistot voivat poiketa yksityiohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä MITTKV 1:100 alaslauja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien osalta toteutuvaa kohdetta. RVEKE 5.-8. krs RVEKEKITEIDEN LOS VIHTELEE KERROKSITTIN (UMIKIDE/LSIKIDE), ks. aikoitusalue MITTKV 1:100 rkkitehdit nttila & Rusanen Oy erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään.
32 JULKISIVUT JULKISIVUT 33 rkkitehdit nttila & Rusanen Oy erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään. rkkitehdit nttila & Rusanen Oy erustuu suunnitteluhetken tilanteeseen 28.8.2017, oikeus vähäisiin muutoksiin pidätetään.
34 LUSTV ENNUSTSELOSTUS / 5.9.2017 35 Laadukkaat materiaalivaihtoehdot Valokehrän kotien pinta- ja sisustusmateriaalit ovat ajattoman vaaleasävyisiä ja helppohoitoisia. erusmateriaaleiksi on valittu laadukkaat ja valoisat vaihtoehdot, joita voit toki halutessasi muokata lisähinnasta makusi mukaan. Esimerkkejä materiaaleista: Keittiön kaapinovet Rakennuohde sunto Oy Helsingin Valokehrä 3, 00370 Helsinki suntoyhtiö ja tontti Yhtiössä on kaksi yksiportaista taloa, joissa on kahdeksan asuinta, 131 huoneistoa, 3 liiketilaa, 53 autohallipaikkaa ja 11 autopihapaikkaa. sunto Oy Helsingin Valokehrä sijaitsee Helsingin kaupungin itäjänmäen kaupunginosassa kaupungin vuokratontilla, kiinteistötunnus 91-46-117-11. Yhtiö liittyy kunnallistekniikkaan. Kaavoitus lueella on vahvistettu asemakaava. Lisätietoja: Helsingin kaupunki puh. (09) 310 1673 (vaihde). Rakenteet ja julkisivut Rakennus on betonirunkoinen ja perustettu maanvaraisesti. lapohjat ovat laattarakenteiset, väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteisia. Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtejä, joiden ulkopinta on toteutettu pääosin rapattuna ja osin tiililaattapintaisena julkisivupiirustusten mukaisesti. Sokkelit ovat betonipintaisia. Rakennuksen vesikatto on tasakatto, jonka katteena on kumibitumikermi. arvekkeet arvekkeiden parvekelaatat ovat teräsbetonia. arvekkeiden kaiteet toteutetaan pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. arvekekaiteiden yläpuolinen osa on varustettu avattavilla parvekelaseilla. Kaikissa kahden huoneen ja sitä suuremmissa asunnoissa on parveke julkisivukuvien mukaisesti, yksiöissä on joko parveke tai ranalainen parveke. vekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja polttomaalattu kuten ikkunoissa. suntojen taso-ovet ovat 1-lehtiset. Huoneistojen väliovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Saunan ovi on kokolasiovi. Väliseinät Huoneistoja rajaavat seinät ovat betoniseiniä. sunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. esuhuoneet ja saunat ovat tehdasvalmisteisia armarine Oy:n valmistamia kylpyhuone-elementtejä. Lattiat suinhuoneissa on lautaparketti. arkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. esuhuoneen, erillis-wc:n ja saunan lattioissa on keraamiset laatat. Seinät suinhuoneiden seinät maalataan. Maalausta ei uloteta kiintokalusteiden taakse. Keittiön työpöytien ja yläkaapistojen väli laminoidaan. esuhuoneiden seinissä on keraamiset laatat. Erillis-WC:n pesualtaan ja peilin väli laatoitetaan. Saunojen seinät paneloidaan. Katot suinhuoneiden betonikatot ruiutasoitetaan ja alaslaut sekä koteloinnit tasoitetaan ja maalataan. Kylpyhuone-elementtien kattona on pinnoitettu levy ja saunan katto on paneloitu. Kalusteet ja varusteet suntojen kalusteet tehdään kalustetoimittajan keittiö-, komero- ja kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. tasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisella kalusterungolla ja maalatulla mdf-ovella lukuun ottamatta eteisen avonaulakkoa. Saunan lauteet ovat kuusipuuta. Kylpyhuoneessa suihkuverhokio. Koneet ja laitteet Keittiöiden kodinkoneina on 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, liesikupu ja 60 cm leveä astianpesukone. Yksiöissä ja kaksioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, 3h-asunnoissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, jonka lisäksi on tilavaraus (hyllykaappi) toiselle kylmälaitteelle, 4h-asunnoissa on jääkaappi ja pakastin. esuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Saunat on varustettu sähkökiukaalla. ntenni- ja puhelinjärjestelmät Yhtiö liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. sunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, 10Mb/s internetyhteys vakiona. Talotekniikka Lämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. sunnoissa on koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu keitetty tulo-poistoilmanvaihto. esuhuoneissa ja saunoissa on mukavuuslattialämmitys sähköllä, joka on kytketty asunnon sähkökeukseen. Huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus, mittarit käytävän puolella. Yhtiön hallussa on 8 k kansitasolla sijaitsevaa autopaikkaa naapuritontilla osoitteessa 6. utohallipaikat 53 k sijaitsevat pihakannen alla ja 3 k autopaikoista L-alueella. utohallipaikat ja L-alueen paikat myydään erillisinä osakkeina. utohallin sekä L-alueen autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. Kaikille autohallin autopaikoille on jatkossa mahdollista asentaa pistorasia sähköauton puolihidasta latausta varten. Latauspaikkojen sähkönkulutukselle on mahdollisuus saada autopaikkakohtainen mittarimittaus. Yhtiölle laaditaan yhteisjärjestelyjakosopimus Lalueen käytöstä naapurikiinteistöjen kanssa sekä rasitesopimus naapurikiinteistön ( 6) kanssa. Jätetilat (syväkeräyssäiliöinä) sijaitsevat L-alueella ja ovat yhteiset kahden naapuritaloyhtiön kanssa. erustajaosakas tulee tekemään yhtiön puolesta ja lukuun tarpeen mukaan rasitesopimuksia kohteen rakennusvaiheen aikana mm. julkiseen jalankulkuun sekä kunnallistekniikan sijoittamiseen liittyen. Yhtiölle kuuluvat tilat Yhtiön molempien talojen 1. kerroksessa sijaitsevat liikuntavälinevarastot. Molempien talojen kellarikerroksesta löytyy väestönsuoja, ulkoiluvälinevarasto, tekniset tilat ja huoneistokohtaiset lämpimät irtaimistovarastot 1 k/asunto. -talossa on lisäksi osakkeina erikseen myytäviä irtaimistovarastoja. -talon kellarissa on pesula ja kuivaushuone. Yhtiön molempien talojen 9. kerroksessa sijaitsevat talosaunat ja kerhohuoneet kattoterasseineen. vakiomalli vaihtoehtomallit lisähintaiset vaihtoehdot Ovet ja ikkunat suntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttomaalattua alumiinia. Ikkunoissa on sälekaihtimet vakiona. ar- Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla mdf-ovella, HR4. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja 1 tai 1½ -altaisia valutustasolla, ruostumatonta terästä. Työpöytä- Yhteiset piha-alueet, autopaikat ja muut yhteiäytössä olevat tilat iha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Sisäpihalla on erillinen ulkoiluvälinevarasto. Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja perustuu laatimisajankohdan suunnitelmiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. Keittiön tasot Huonetilojen päällysteet Lattia parketti parketti parketti parketti VH parketti Sauna laatoitettu laatoitettu Erillis-WC laatoitettu Seinät maalattu maalattu maalattu maalattu maalattu paneloitu laatoitettu maalattu/laatoitettu altaan tausta vakiomalli vaihtoehtomallit lisähintaiset vaihtoehdot Katto maalattu /roietas. roietas. maalattu/ roietas. roietas. maalattu paneloitu pinnoitettu levy maalattu
36 9/2017 ohjola Rakennus Oy Uusimaa on osa ohjola Rakennus-konsernia, joka on aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantuntija. Meillä on lähes kolmen vuosikymmenen ajalta kertynyttä osaamista ja tietoa siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo yli 10 000. Rakentamiimme asuntoihin valitaan laaduikkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! ohjola Rakennus Oy Uusimaa Televisiokatu 4, 00240 Helsinki Vaihde 020 775 9600 pohjola@pohjolarakennus.fi www.valokehra.fi www.pohjolarakennus.fi 28.8.2017 Huoneistot voivat poiketa yksityiohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirrustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslauja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiohtien osalta toteutuvaa kohdetta.