Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
|
|
- Riitta-Liisa Elstelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki Urbaanin kylän keskellä
2 Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen puheensorina täyttää Kirsikkapuiston, kun kylälehti on jälleen kutsunut roihuvuorelaiset piknikille nauttimaan kevätpäivästä ja japanilaisesta kulttuurista. Koton soidessa voi uppoutua origameihin, kukkataiteeseen ja japanilaisiin tanssiesityksiin palkitun puiston viehkeässä ympäristössä. Roihuvuoren historia ulottuu aina viikinkiaikoihin asti, jolloin Roihuvuoressa oli vartiovuori ja Suomenlinnaa rakennettaessa tänne suunniteltiin maalinnoitusta. Pitkästä historiastaan huolimatta Roihuvuoresta muodostui asuinalue vasta sotien jälkeen, kun Helsingin asuntopulaan tarvittiin helpotusta. Arkkitehti Eero Korhonen suunnitteli alueen väljäksi ja maaston muotoja myötäileväksi. Tavoitteena oli luoda asuinympäristö, joka juurruttaa asukkaat itseensä. Suunnitelma onnistui. Vuoden kaupunginosaksi vuonna 2010 valittu Roihuvuori on urbaani kylä, jossa naapuria autetaan ja palvelut ovat mukavan lähellä. Viehkeät puistot, meren läheisyys ja alueen vehreys tuovat rauhaa, jollaisesta moni muu vain haaveilee. Keskustaan on loistavat yhteydet ja Siilitien metroasemalle reilun kilometrin kävelymatka. Roihuvuoren keskustassa Asunto Oy Helsingin Loimu sijaitsee Roihuvuoren parhaalla paikalla, aivan keskustassa. Alueen palvelut ovat kadun toisella puolella ja merenrantaan matkaa on alle kilometri. Hyvät yhteydet Liikenneyhteydet ovat erinomaiset, liikuitpa sitten omalla autolla tai julkisilla. Esimerkiksi lähimmälle metroasemalle on kävellen noin 20 minuutin matka ja bussipysäkille on noin 100 metriä. Mukava yhteisö Roihuvuoressa kultaakin kalliimpaa on alueen oma yhteisö. Vanhat asukkaat ottavat uudet tulokkaat avosylin vastaan ja tunnelma on lämmin ja kutsuva. Aivan Roihuvuoren keskustaan rakennetaan Asunto Oy Helsingin Loimu, joka käsittää yhteensä 59 uutta asuntoa. Tässä on sinulle loistava mahdollisuus päästä asumaan halutulle alueelle, arvostettuun yhteisöön. 2 Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. Esite perustuu maliskuussa 2017 käytössä olleisiin tietoihin. 3
3 Koulu Metroasema Nuorisotalo Alepa Roihuvuoren koulu K-Market, Päiväkoti Loimu Päiväkoti Koulu Neste Uimaranta Tuhkimon leikkipuisto Helsingin Loimu on viisikerroksinen asuinrakennus, joka jakaa naapuritalojen kanssa yhteisen sisäpihan. Pihalta löytyy niin oleskelupiha aikuisille kuin leikkialue lapsille ja lapsenmielisille. Taloyhtiöön kuuluu autohalli, jonne pääset kätevästi hissillä. Hallin 30 paikkaa myydään osakkeina. Osa paikoista on varustettu lämmityspistorasioin. Taloyhtiön alakerrassa on monipuoliset säilytysmahdollisuudet: ulkoiluväline-, lastenvaunu- ja irtaimistovarastot. Venesatama Kirsikkapuisto Metroasema Tokmanni, Elixia, Lidl Rauhallinen sisäpiha As. Oy Helsingin Päiväkoti Pajalahden koulu Viljelyspalstat AS OY HELSINGIN TULISUONTIE 1 Omassa kylässä kaikki on lähellä Palvelut lähellä Roihuvuoresta löydät ruokakauppoja, ravintoloita moneen makuun sekä kirjaston, kouluja ja useamman päiväkodin. Erikoisliikkeet ja suuremmat marketit löytyvät naapurialueilta: Lanternan sisustuskauppakeskus on Itäväylän toisella puolen, Herttoniemen monipuoliset palvelut ja ostosmahdollisuudet ovat aivan vieressä. Eikä Itäkeskukseenkaan tarvitse lähteä omalla autolla: bussilla matkaan menee kuusi minuuttia, jalan noin 20 minuuttia. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet Roihuvuoren harrastusmahdollisuudet ovat virkistävän monipuolisia. Veneilystä kiinnostuneet arvostavat alueen venesatamaa, josta matka voi jatkua lähilahtiin tai avomerelle. Marjaniemen uimarantaan on kävelymatka, samoin ryhmäpuutarhaan. Penkkiurheilija voi lähteä kannustamaan Roihuvuoren Roihua, joka pelaa ykköspesistä Roihuvuoren paikallisella kentällä. Tai miltä kuulostaisi oma kasvimaa lähellä vesistöä, kävelymatkan päässä kotoasi? ASUNTO OY HELSINGIN HOHTO 4 5
4 Huoneistoluettelo 8 kpl 1h+kt 33,0 m2 8 kpl 1h+kt 36,0 m2 8 kpl 2h+kt 49,0 m2 8 kpl 2h+kt 49,5 m2 9 kpl 2h+kt 51,0 m2 10 kpl 3h+kt 69,5 m2 8 kpl 3h+kt+s 73,5 m2 Yhteensä 59 huoneistoa Kerrospohja 1. kerros Runsaasti vaihtoehtoja eri elämäntilanteisiin Helsingin Loimusta löytyy koti joka elämänvaiheeseen 33-neliöisistä yksiöistä 73,5 m2 saunallisiin kolmioihin. Keittiöiden varustelutasoon kuuluvat kalusteuuni, keraaminen liesitaso ja astianpesukone. Isoimmissa kolmioissa on sauna, muut asukkaat voivat varata saunavuoron taloyhtiön kahdesta yhteissaunasta. Kaikissa vähintään kahden huoneen asunnoissa on joko parveke tai pihaterassi, yksiöissä on ranskalainen parveke. Roihuvuorentien puoleiset parvekkeet ovat lasitettuja. Helsingin Loimu on unelmakohde sinulle, joka haluat asua omassa rauhassa lähellä kaupungin sykettä. Tutustu Loimun monipuolisiin pohjaratkaisuihin ja valitse sinulle sopivin. Kun varaat omasi pian, pääset vaikuttamaan uuden kotisi pintaratkaisuihin! Kerrospohja 2. kerros Omassa kodissa voi asua vailla huolta huomisesta. Koti tuo elämään jatkuvuutta olemalla rauhallinen turvasatama työmaailman tietotulvassa, sivussa maailmanmenon moottoriteiltä. Tai sitten se on tekemisen keskiössä, uusien ajatusten kehto ja ideavirran pulppuava lähde. Vai onko se molempia? Täällä sinä voit rakentaa kodillesi oman tarinasi. 6 7
5 Kerrospohja Kellarikerrokset 3. kerros Kerrospohja 4. kerros K1-kerros Kerrospohja 5. kerros K2-kerros 8 K3-kerros 9
6 1H+KT 33,0m 2 A7 2. kerros A14 3. kerros A21 4. kerros A28 5. kerros 1H+KT 36,0m 2 A8 2. kerros A15 3. kerros A22 4. kerros A29 5. kerros 1H+KT 33,0m 2 B37 2. kerros B44 3. kerros B51 4. kerros B58 5. kerros 1H+KT 36,0m 2 B38 2. kerros B45 3. kerros B52 4. kerros B59 5. kerros
7 2H+KT 49,0m 2 A4 2. kerros A11 3. kerros A18 4. kerros A25 5. kerros 2H+KT 49,5m 2 A6 2. kerros A13 3. kerros A20 4. kerros A27 5. kerros 2H+KT 49,0m 2 B34 2. kerros B41 3. kerros B48 4. kerros B55 5. kerros 2H+KT 49,5m 2 B36 2. kerros B43 3. kerros B50 4. kerros B57 5. kerros
8 2H+KT 51,0m 2 A3 2. kerros A10 3. kerros A17 4. kerros A24 5. kerros 2H+KT 51,0m 2 B33 2. kerros B40 3. kerros B47 4. kerros B54 5. kerros 2H+KT 51,0m 2 B31 1. kerros 3H+KT 69,5m 2 A1 1. kerros
9 3H+KT 69,5m 2 A5 2. kerros A12 3. kerros A19 4. kerros A26 5. kerros 3H+KT 69,5m 2 B35 2. kerros B42 3. kerros B49 4. kerros B56 5. kerros 3H+KT 69,5m 2 B30 1. kerros 3H+KT+S 73,5m 2 A2 2. kerros A9 3. kerros A16 4. kerros A23 5. kerros
10 3H+KT+S 73,5m 2 B32 2. kerros B39 3. kerros B46 4. kerros B53 5. kerros LIIKETILA 35,5m 2 1. kerros LIIKETILA 37,0m 2 1. kerros
11 LIIKETILA 62,0m 2 LIIKETILA 63,0m 2 1. kerros 1. kerros
12 Julkisivu länteen Rakennuskohde Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki Rakennustapaseloste Kalusteet ja varusteet Asuntojen kalusteet tehdään kalustetoimittajan keittiö-, komero- ja kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. Asuntoyhtiö ja tontti Yhtiössä on yksi kaksiportainen kerrostalo, jossa on viisi kerrosta, 59 huoneistoa, 6 liiketilaa ja 4+30 autopaikkaa. Asunto Oy Helsingin Loimu sijaitsee Helsingin kaupungin Herttoniemen kaupunginosassa kaupungin vuokratontilla, kiinteistötunnus Yhtiö liittyy kunnallistekniikkaan. Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla mdf-ovella, HR4. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja 1- tai 1½-altaisia valutustasolla, ruostumatonta terästä. Työpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisella kalusterungolla ja maalatulla mdf-ovella lukuun ottamatta eteisen avonaulakkoa. Kylpyhuoneissa on suihkuseinät pohjakuvien mukaisesti. Julkisivu itään Julkisivu pohjoiseen Julkisivu etelään Kaavoitus Alueella on vahvistettu asemakaava. Lisätietoja: Helsingin kaupunki puh. (09) Rakenteet ja julkisivut Rakennus on betonirunkoinen ja maanvaraisesti perustettu. Alapohjat ovat laattarakenteiset, väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteisia. Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtejä, joiden ulkopinta on toteutettu pääosin rapattuna ja osin tiililaattapintaisena sekä osin metalliverhottuna tai maalattuna julkisivupiirustusten mukaisesti. Sokkelit ovat betonipintaisia. Rakennuksen vesikatto on tasakatto, jonka katteena on kumibitumikermi. Parvekkeet Parvekkeiden parvekelaatat ovat teräsbetonia. Parvekkeiden kaiteet toteutetaan pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. Roihuvuorentien puoleisilla ja päätyparvekkeilla parvekekaiteiden yläpuolinen osa on varustettu avattavilla parvekelaseilla. Muualla parvekkeet ovat lasitusvarauksella. Kaikissa kahden huoneen ja sitä suuremmissa asunnoissa on joko parveke tai pihaterassi pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. Yksiöissä on ranskalainen parveke. Ovet ja ikkunat Asuntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttomaalattua alumiinia. Ikkunoissa on vakiona sälekaihtimet. Parvekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja polttomaalattu kuten ikkunoissa. Asuntojen kerrostaso-ovet ovat 2-lehtiset. Huoneistojen väliovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Saunan ovi on kokolasiovi. Väliseinät Huoneistoja rajaavat seinät ovat betoniseiniä. Asunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneet ja saunat ovat tehdasvalmisteisia Parmarine Oy:n valmistamia kylpyhuone-elementtejä. Lattiat Asuinhuoneissa on lautaparketti. Parkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. Pesuhuoneen ja saunan lattioissa on keraamiset laatat. Seinät Asuinhuoneiden seinät maalataan. Maalausta ei uloteta kiintokalusteiden taakse. Keittiön työpöytien ja yläkaapistojen väli laatoitetaan. Pesuhuoneiden seinissä on keraamiset laatat. Saunojen seinät paneloidaan. Katot Asuinhuoneiden betonikatot ruiskutasoitetaan ja alaslaskut sekä koteloinnit tasoitetaan ja maalataan. Kylpyhuone-elementtien kattona pinnoitettu levy. Saunan katto on paneloitu. Huonetilojen päällysteet tila lattia ET parketti OH parketti K/KT parketti MH parketti VH parketti SAUNA laatoitettu PH laatoitettu seinät maalattu maalattu maalattu maalattu maalattu paneloitu laatoitettu katto maalattu/roisketas. roisketas. maalattu/roisketas. roisketas. maalattu paneloitu pinnoitettu levy Saunan lauteet ovat kuusipuuta. Koneet ja laitteet Keittiöiden kodinkoneina on 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, liesikupu ja 60 cm leveä astianpesukone. Yksiöissä ja kaksioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, 3h+k+s -asunnoissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, jonka lisäksi on tilavaraus (hyllykaappi) toiselle kylmälaitteelle. Kylmälaitevaraus ei aina ole muun kalusteryhmän yhteydessä. Pesuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Saunat on varustettu sähkökiukaalla. Antenni- ja puhelinjärjestelmät Yhtiö liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Asunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Talotekniikka - Lämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. - Asunnoissa on koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu keskitetty tulo-poistoilmanvaihto. - Pesuhuoneissa ja saunoissa on mukavuuslattialämmitys sähköllä, joka on kytketty asunnon sähkökeskukseen. - Huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus (etäluettava). - Yhtiön porrashuoneiden ulko-ovissa on gsm-ohjattu avausjärjestelmä. Yhteiset piha-alueet, autopaikat ja muut yhteiskäytössä olevat tilat Piha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Korttelin asuntoyhtiöillä on yhteiskäytössä piha-alue tontin sisäpihalla. Yhtiön hallussa on 4 kpl maantasossa sijaitsevaa autopaikkaa (asiakaspaikkoja). Autohallipaikat (30 kpl) sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Autohallin kahteen alimpaan kerrokseen yhteys on kahdella autohissillä. Autohallipaikat myydään erillisinä osakkeina. K1-kerroksen autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. Kaikille autopaikoille on mah dollista asentaa pistorasia sähköauton puolihidasta latausta varten. Lataus paikkojen sähkönkulutukselle on mahdollisuus saada autopaikkakohtainen mittarimittaus. Yhtiö voi myös laatia käyttö- ja teknisluontoisia rasite- ja yhteiskäyttösopimuksia tulevan naapuriyhtiön (As. Oy Helsingin Tulisuontie 1) kanssa. Yhtiölle laaditaan myös hallinnanjakosopimus Asunto Oy Helsingin Hohdon kanssa, joka tulee sijaitsemaan samalla tontilla. Asunto Oy Helsingin Loimun ja Asunto Oy Helsingin Hohdon yhteiset jätetilat (syväkeräyssäiliöinä) sijaitsevat tontin koillisosassa. Yhtiölle kuuluvat tilat Yhtiön molempien portaiden (A ja B) 1. kerroksessa sijaitsevat lastenvaunuvarastot ja talosaunat. B-portaassa on pesutupa. A-portaan kellarikerroksessa sijaitsevat kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, talovarasto, siivouskomero, tekniset tilat, väestönsuoja ja huoneistokohtaiset lämpimät irtaimistovarastot (1 kpl/asunto). Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja perustuu laatimisajankohdan suunnitelmiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä
13 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa Televisiokatu 4, Helsinki Vaihde Pohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 28 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo yli Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! Suomen parhaat työpaikat 2017 Finland 24 03/2017 Mainio Oy
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
U U S I M A A Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Roihuvuoren historia ulottuu aina viikinkiaikoihin asti, jolloin Roihuvuoressa
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
Rakennustapaseloste, asunnot
RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat
Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, Nummela. Elämän eväät käden ulottuvilla
Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, 03100 Nummela Elämän eväät käden ulottuvilla Elämän eväät käden ulottuvilla 1950-luvulla koko Suomi eli kasvun aikaa, niin myös Nummela. Kuoppanummen alueella elettiin
Helsinki, Tali SATO LaatuKoti
Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden
3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat
3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti Espoo, Tapiola 2 F-G ja 4 H-I koti kuten haluat Uusia SATO VuokraKoteja vehreässä ja kehittyvässä Tapiolassa Tapiola on ollut suosittu
Nauti sijainnista ja
Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua
ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo
Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.
Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy
Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP
As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli
31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /
Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo
Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi
B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos
T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA
VAASAN KUTOJANKARTANO
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano
Vauhdikkaasti luonnon helmaan
1 Martinlaaksonpolku 6, 01620 Vantaa Vauhdikkaasti luonnon helmaan Myynnissä pohjolarakennus.fi martinlaaksonformula.fi 2 Tehokkaita kolmioita uudistuneessa Martinlaaksossa Moni meistä unelmoi asuvansa
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P
UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE. Helsinki etu-töölö. SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ
UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE Helsinki etu-töölö SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ City-ihmisen toivekodit lähellä kaikkea Haluatko asua kaupungin sykkeessä
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.
1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,
UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ. SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ
UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ CITY-IHMISEN TOIVEKODIT LÄHELLÄ KAIKKEA Haluatko asua kaupungin sykkeessä lähellä
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy
Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI Mausteita elämääsi! MAJESTEETTI Muuta loistopaikalle ydinkeskustaan! Majesteetti on Rovaniemen keskeiselle paikalle valmistuva matalaenergiatalo, jossa
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen
ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula
Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio
Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:
ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys
ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE Taiteilijan näkemys Kalliolle, kukkulalle rakennamme uuden kotisi 2 Asunto Oy Vantaan Lammaskallio yitkoti.fi Upea tilaisuus päästä aivan uuteen kotiin Pähkinärinteeseen.
Ulkoseinät Julkisivut ovat pääosin rapattuja ja osin sw-rakenteisia julkisivukuvien mukaan.
Asuntoyhtiön yleistiedot: Sijainti Espoon Matinkylässä, Osoite 02230 ESPOO Kiinteistötunnus 49-23-301-3 Oma tontti 3295m2 Asemakaava on lainvoimainen, lisätietoja alueen kaavatilanteesta Espoon Kaupunki
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti
RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki
/JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.
Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto
Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä
TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy
iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi
Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ TORNION WHITE HOUSE
ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ TORNION WHITE HOUSE ASUNTO OY TORNION WHITE HOUSE - viihtyisä koti Tornion sydämessä Kodikkaan kokoiseen Tornion White Houseen valmistuu 24 valoisaa ja laadukasta
Rosalankuja 6 Helsinki, Laajasalo, Borgströminmäki
Rosalankuja 6 Helsinki, Laajasalo, Borgströminmäki Arkkitehtitsto HMV Oy HUONEISTOLUETTELO Eteläesplanadi 18 B, 7krs Pvm: 1.6.2015 Vaihe: Puh. 09-6126670 Työnro: 176 TA-Asumisoikeus Oy / Rosalankuja 6
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Helsinki, Jätkäsaari Rionkatu 11, Helsinki.
Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti Helsinki, Jätkäsaari Rionkatu 11, 00220 Helsinki koti kuten haluat Muuta uudelle ilmeikkäälle asuinalueelle Jätkäsaareen meren äärelle
ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä
AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,
Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle
U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys
Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle
U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys
Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675
Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa
Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla
Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1
Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,
Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy
Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja.
12.10.2011 RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY HYVINKÄÄN ASEMANKULMA YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Osoite: Ahjonkatu 1 A, 05800 Hyvinkää Kaupunginosa, kortteli ja tontti: Parantola 2
VANTAA MYYRMÄKI SATO VuokraKoti Uomarinne 5, Vantaa
I U U S KOT I A R K V U O KO I L U N U L VÄ L L E Ä YS T VANTAA MYYRMÄKI SATO VuokraKoti Uomarinne 5, 01600 Vantaa ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUDEN UUTUKAISET SATO VUOKRAKODIT MYYRMÄESSÄ Haluatko kätevämmän työmatkan
TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO
TA.fi TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO TA-Asumisoikeus Oy / Kulovalkeankuja 4 Rakennustapaseloste 22.2.2009 Yhtiön nimi: As Oy Espoon Jatulinlinna Katuosoite: Kulovalkeankuja 4, 02760
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.
Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.
Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI
Permanto 10 Helsinki, Vuosaari
ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5
Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.
RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,
Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu
ASUNTO OY OULUN Meripoika Isopurjeentie, 0 Oulu www.pohjolarakennus.fi ÄISYYKSIÄ (arvio) K-Supermarket Toppila,0 km min TOILA Nallikari 00 m min Yliopisto, km min Terva-Toppilan koulu, km min Oulun keskusta,
ROVANIEMEN KOTIRANTA
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.
Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009
Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 YLEISKUVAUS PERUSTUKSET KANTAVAT RAKENTEET ULKOSEINÄT VESIKATTO IKKUNAT JA OVET PARVEKKEET Asunto Oy Vantaan Tempo rakennetaan rakennuslupaa (24.02.2009)
RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.
RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on
Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.
1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella
Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.
RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu
RAKENNUSTAPASELOSTUS. Asunto Oy Vantaan Laventeli
RAKENNUSTAPASELOSTUS 21.9.2016 Asuntoyhtiö Tontti Asuntoyhtiö rakennetaan Vantaan Asolaan, kortteliin 72212, AK-tontille nro 2. Tontin pinta-ala on noin 1760 m 2. Tontin omistavat Helsingin ja Vantaan