1 Muokattu viimeksi 18.6.13 5. Teollistuminen, 1930-luvun suuret muutokset Rautionkylässä ja lähialueilla Luvun johdanto: Kaukopään tehdasta alettiin rakentaa kesällä 1934 ja tehdas käynnistyi syksyllä 1935, Immolan lentokenttä ja varuskunta rakennettiin vuosina 1934-36 ja Vuoksenniskalta Elisenvaaraan johtavaa rautatietä vuosina 1933-37, ratayhteys otettiin käyttöön 1937. Tähän lukuun on koottu tietoja teollisuuden kehittymisestä jo 1800-luvulla ja erityisesti 1930-luvun työmaista. Ruokolahti kehityksen kärjessä Ruokolahden kunnan alue, erityisesti Vuoksenlaakso, on ollut teollisuuden kehityksen kärjessä Suomessa oltuaan pitkään enimmäkseen metsäistä erämaa-aluetta ja kaukana keskuspaikoista. Vuoksella Linnankosken vesivoimaa käytettiin hyväksi ainakin jo 1700-luvun lopulla pyörittämään saha- ja myllylaitosta. Ruokolahdella Käyhkään tilalla oli jo 1870-luvun alussa höyrysaha, joka paloi saaden seuraajakseen kohta konkurssiin menneen pienen lankarullasorvaamon. Härskiänsaarelle perustettiin ajan teollisuuspolitiikkaa noudattaen höyrysaha vuonna 1878 ja neljä vuotta myöhemmin käynnistyi Immolan saha Haapaveden eteläisessä kainalossa. Vuoksen yläjuoksun alueet Ruokolahden kunnassa, Immalanjärven kylä siinä mukana, joutuivat maantieteellisen sijaintinsa ansiosta mukaan kiihtyvään teolliseen kehitykseen 1800-luvun lopulta alkaen. Rautionkylän alueella kehityksen vauhti kiihtyi suorastaan huippukierroksille 1930-luvun alkuvuosina, kun samaan aikaan lähti käyntiin kolme toisistaan erillistä suurta rakennushanketta, jotka kaikki sijoittuivat kylän lähialueelle mullistaen pienen kyläyhteisön elämänmenon. Teollisuutta lähialueelle Rautionkylän ja Ruokolahden kirkonkylän välillä aloitti toimintansa vuonna 1882 Immolan Saha yhtenä ensimmäisistä höyrysahoista. Tuohon aikaan uuden sahan perustamiseen tarvittiin kunnan lupa. Ruokolahden kunnanisät ymmärsivät teollisuuden paikkakunnalle tuoman hyödyn. Esimerkkinä tästä siteerataan seuraavassa Ruokolahden kuntakokouksen perustamisvaiheita. Kuntakokouksen pöytäkirjan 19.2.1882 asianomainen kohta kuului: Immolan hovin omistaja Herra Insenööri Elmeeni pyysi lupaa saada rakentaa höyrysahan ja sirkkelisahan omistamalleen tilalle männikkö saareen. Kysyttiin kunnan lausetta jonka vaatimuksen kunta puolestansa yksimielisesti kiitollisuudella myönsi. Immolansahan henkilökunta oli vuonna 1900 216 henkeä, joista 14 naisia, vuonna 1910 184 henkeä, joista naisia 21 ja vuonna 1913 150 henkeä, joista naisia 23. Palkkoja viime mainittuna vuonna oli maksettu 130 000 mk. Immolan saha ostettiin 1900-luvun alkuvuosina Tornatorin omistukseen aikana, jolloin yhtiön toiminta Tainionkoskella laajeni nopeasti toimitusjohtaja Eugen Wolffin johdolla. Imatrankosken patoaminen kiihdytti teollistumista Aivan uudentyyppistä teollisuutta merkitsi Elektrometallurgista AB:n vuonna 1915 Vuoksenniskalle perustama laitos, sulattimo, millä nimellä paikka edelleenkin tunnetaan. Sulattimon tuotteina olivat erilaiset metallurgiset jalosteet. Edelleen aloitettiin puuhiomo sekä sementin valmistus. Imatran voimalaitoksen käynnistyminen kolmen turpiinin voimalla vuoden 1929 alussa oli huomattava tapahtuma ja se tekijä, mikä toi tuolloisen Vuoksenlaaksoon sen monipuolisen teollisuuden.
2 Rautatie Viipurista Vuoksenniskalle Matkustajaliikenne Imatralle alkoi 1892, kun rataosuus Viipuri-Antrea-Imatra valmistui. Rata jatkettiin Imatran asemalta Saimaan rannalle Vuoksenniskan satamaan 1896. Heti rautatien valmistuttua sillä alkoi vilkas ja monipuolinen tavaraliikenne, Vuoksenniskan asemasta tuli yksi kihlakunnan vilkkaimmista asemista. Vuoksenniskan asemalta vietiin raakapuuta Ensoon. Jo 1800- luvun puolella pääsivät alueen asukkaat käymään helposti Viipurissa vaikka päivämatkalla! Vuoksenniskan juna-asema oli Saimaan rannassa Torikujan päässä, ja siellä toimivat myös Vuoksenniskan satama ja tori, kunnes koko Saimaan ranta-alue Vuoksenniskan kohdalla otettiin Kaukopään tehtaiden käyttöön. Seuraava huomattava edistys oli Lappeenranta Vuoksenniska-rautatieyhteyden valmistuminen. Työ aloitettiin vuonna 1931. Rakentamista kiirehti silloin vallinnut suuri työttömyys. Rata avattiin liikenteelle syyskuussa 1934. Yhteys Vuoksenniskalta Elisenvaaraan saatiin vuonna 1937. Vuoksenlaakson merkittävyyttä lisäsi 1930-luvun oloissa myös sotilaslentokentän rakentaminen Immolan kankaille. Rakentamisen tahti oli todella tiukka - turhaan ei Vuoksenlaakson teollista edistymistä ihasteltu 1930-luvulla. Vuonna 1936 Ylä-Vuoksi-lehden mukaan laskettiin seudulla olevan valmiina tai rakenteilla noin 25 teollisuuslaitosta, jotka pääasiassa ovat sijoitettuna pitkin Vuoksen vartta Immolan sahalta Rouhialaan. Ylä-Vuoksenlaakson alueella asui 1930-luvun alkupuolella 25 000 ihmistä, joista Ensossa ja sen ympäristössä 10 000. Kokonaisuudessaan Ruokolahdella sanottiin teollisuusalueella asuvan 2/3 pitäjän väestöstä eli 15 000 ihmistä. Tainionkosken lisäksi tiheimmin asuttuja olivat Imatrankoski ja Vuoksenniska sekä sen rinnalla Kaukopään synnyttämä asutusalue. Miksi Kaukopään rakennettiin juuri tänne Gutzeitin teollisuus alkoi sahatavaratuotannosta, josta alkoi myös Suomen vientiteollisuus 1800- luvulla. Sahateollisuus oli jo vuosisata sitten hyvin suhdanneherkkä teollisuuden ala, jonka vaihteluiden tasoittamiseksi yhtiö päätti lisätä kemiallisen puunjalostuksen osuutta ensin Kotkassa, sitten Ensossa. Kun Gutzeit Oy osti Tornator Oy:n osake-enemmistön vuonna 1932, syntyi välittömästi tämän oston jälkeen yhtiölle halu perustaa sulfaattiselluloosatehdas Tornator-yhtiölle Saimaan rannalle. Tähän haluun syynä olivat aiemmilla tehtailla saavutettujen kokemusten lisäksi se, että yhtiön omien metsämaiden pinta-ala Tornatorin oston kautta suureni. Nyt kun kahden yhtiön omat metsäosastot yhdistettynä omistivat kuljetusvälineet ja vankan raaka-aineiden hankintakyvyn, näytti mahdolliselta ryhtyä niin suuren yritykseen kuin uuden sulfaattiselluloosatehtaan rakentamiseen. Tätä ajatusta tuki professori Ilvessalon antama lausunto, jonka mukaan sulfaattiselluloosan valmistamiseen sopivaa pientä mäntypropsia on Saimaan vesistön alueella riittävästi saatavissa uudelle suurelle raaka-aineen kuluttajalle. Pulavuodet 1932 ja 1933 siirsivät päätöstä suuresta investoinnista, ja vasta helmikuussa 1934 teki yhtiön johtokunta hallintoneuvostolle ehdotuksen sulfaattitehtaan perustamisesta Kaukopäähän. Asiaa oli toki valmisteltu koko vuoden 1933 aikana. Uuden tehtaan paikkaa etsittäessä ei voinut tulla kysymykseen muu kuin sen sijoittaminen Saimaan rannalle, ja päädyttiin vihdoin eri ehdotuksia tarkasti tutkittua siihen, että paras paikka oli Kaukopään lahti Ruokolahden kunnassa. Se sijaitsee suuren Saimaan rannalla, jonka vesistön ääriltä tehtaan käyttämä raaka-aine voidaan mukavasti kuljettaa suoraan kaapelikranan alle. Myös rautateitse saapuvat tarveaineet puretaan suoraan vaunuista tehtaalle. Valmis selluloosa kuljetetaan joko rautateitse tai Saimaan kanavaa myöten lähellä olevaan Viipuriin edelleen ulkomaille
3 kuljetettavaksi. On ilmeistä, ettei maassamme löydy edullisempaa paikkaa, johon tällainen sulfaattiselluloosatehdas voitiin sijoittaa. Mistä nimi Kaukopää? Paikannimenä Kaukopää on hyvin vanha. Nimen alkujuuret johtavat muinaissuomalaiseen etunimeen, ajalle ennen kuin suomalaiset tulivat tuntemaan kristinuskon. Kaukopää-nimen takaa löytyy etunimi Kaukopäivä. Siitä kehittyi myöhemmin sukunimi Kaukopäivänen. Professori Viljo Nissilä on vanhoja asiakirjoja tutkiessaan merkinnyt muistiin tiedon, jonka mukaan vuonna 1544 Ruokolahdella asui Lau Kaukapäiffuen eli LKaukopeiffuen. Tämä Kaukopäiväsen suku on todennäköisesti asunut Saimaan rannalla juuri sillä alueella, minkä me tunnemme Kaukopäänä. Tiedot: Raili Abe Raution kaupunginosayhdistyksen kummin Kaukopään tehtaan historiaa (teksti Sakari Tossavainen) 26.2.1934 päätti Enso-Gutzeit Osakeyhtiön hallintoneuvosto valtuuttaa johtokunnan rakentamaan sulfaattiselluloosatehtaan Saimaan rannalle Kaukopäänlahteen. Tehtaan vuosituotannoksi suunniteltiin 80.000 tonnia. Alkuun tehtaan nimeksi kaavailtiin englanninkielistä versiota Immola Sulphate Mill eli Immolan Sulfaatti Tehdas, mutta pian siitä luovuttiin koska Immola sana oli lähellä uhria tai uhraamista tarkoittavaa sanaa. Tehtaan nimeksi tuli Kaukopään tehdas, sijaintipaikkansa mukaan. Työt paikalla alkoivat huhtikuussa 1934 metsänkaadolla. Kun metsä oli saatu paikalta pois niin alkoi valtava kaivutyö, joka suoritettiin suureksi osaksi lapiolla miesvoimin ja maat ajettiin Saimaaseen hevosajoneuvoilla. Rantaa täytettiin pitkältä matkalta, että mäen juureen saatiin paikat rautateille ja maanteille, sekä myöskin eräille tehdasrakennuksille. Suuri kaivutyö oli 3,8 km mittaisen pistoraiteen rakentaminen läpi korkean Salpausselän harjun Rönkän asemalta tehdasalueelle. Tehtaalle rakennettiin Pomolanmäen rinteeseen kaksi asuintaloa VR:n henkilökunnalle ja tehtaan viereen asemarakennus nimeltään Kaukopää. Tuon rautatien rakennustyömaalla käytettiin ensikerran koneellista kaivuria Hullu-Jussia ja maat kuljetettiin junalla Saimaan täytteeksi. Varsinainen rakennustyö alkoi 21.8.1934, kun A.W.Liljeberg-yhtiö toi paikalle 150 henkisen asiantuntijajoukon täällä olleiden rakentajien avuksi ja laittoi ison pyörän pyörimään yötä päivää. Työ eteni tarkkojen suunnitelmien mukaan ja muuraustyöt olivat valmiit jo 1.12.1934. Työmaalla oli parhaina aikoina noin 2000 henkilöä, jotka tekivät töitä kolmessa vuorossa. Yksi suurista urakoista oli 126 metriä korkean savupiipun teko massiiviselle betonialustalle. Sen teki kokonaisuudessaan Juurikorpi Oy, joka valmisti tarvittavat 700.000 tiiltä ja suoritti myös piipun muuraustyön. Piipun halkaisija juuresta oli 12,5 metriä ja huipulta reilun 7 metriä. Koko urakasta tekijä sai 1.050.000 silloista markkaa, eli reilun miljoonan. Keittokattilat olivat 160 kuutiometrin vetoisia metallilieriöitä, jotka oli valmistettu Helsingin konepajalla niittaamalla ja tuotiin paikalle uittamalla Saimaan kanavan kautta. Rakennustöissä ollut väki oli pääosiltaan nuorta ja työn valmistuttua moni jäi tehtaalle töihin. Tehtaan käynnistymishetkeksi katsotaan 25.9.1935 klo 2.00 yöllä, kun ensimmäinen massarata tuli kuivauskoneen läpi. Noin puolentoista vuoden suururakka oli valmis ja sitä voidaan pitää todellisena ihmeenä alallaan.
4 Senaikaisen tavan mukaan raaka-aineena käytetty puu varastoitiin maavarastoon Lättälän ja tehtaan väliselle puukentälle suurella vaijerinosturilla. Alkuun 200 kilon painoiset sellupaalit varastoitiin kuivauskoneen päässä olleeseen varastoon, joka pian osoittautui ahtaaksi ja viereiseen niemeen tehtiin suuri puurakenteinen paalikuuri johon saatiin kaikki paalit sopimaan. Tehdas vaati toimiakseen myös paljon erilaisia asioita, kuten asuntoja henkilökunnalleen ja toimistotiloja, sekä palokunnan ja vartiointijärjestelmän. Tehtaan läheisyyteen rakennettiin Lättälän, Pomolanmäen ja hieman kauemmaksi Insinööriniemen asuntoalueet, joissa asuivat monet perheet työpaikkojensa tietämissä. 1930-luvulla oli Kaukopään henkilöstön määrä noin 600-700. Enso-Gutzeit tarjosi työntekijöilleen lääkäri- ja terveydenhoitopalvelut. Tehtaan portilla toimineen sairaanhoitajan Rauha Paakkasen muistiinpanoista selviää, että vuonna 1945 hänen vastaanotollaan tehtaan portilla kävi 3189 henkilöä, joista noin 250 käyntiä liittyi neuvolatoimintaan. Koko 1940-luvun ajan Kaukopään tehdas valmisti yksinomaan sulfaattiselluloosaa. 1951 valmistui kartonkikone 1 ja sitten kartonkikone 2 (15.5.1956), kartonkikone 3 (29.3.1960), kartonkikone 4 (16.2.1961). Vuonna 1962 ylitti kartonkikoneiden tuotanto 400.000 tonnia. Kaiken aikaa tehdasta ja sen tuotteita kehitettiin ja 11.10.1970 käynnistettiin Kaukopäässä vielä koepaperikone 6, joka pian aloitti täytenä tuotantokoneena. 15.11.1979 klo 12.00 kuului Kaukopäästä kummia, kartonkikone 3 oli tehnyt viimeisen konerullan ja purettiin pois. Paikalle rakennettiin paperikone 8, joka käynnistyi 21.4.1982 klo 02.43. Kone ehti pyöriä vajaan 28 vuotta, kun senkin tarina oli lopussa. Se pysäytettiin maaliskuussa 2010 ja purettiin pois kuljetettavaksi. Vuonna 1963 tuli Kaukopäähän ensimmäinen prosessinohjaustietokone, joka oli IBM 1620- tyyppinen, käyttäen reikäkortteja. Koneen laitekaapit täyttivät suuren huoneen, mutta sen muistikapasiteetti oli pienempi kuin nykyisten taskulaskimien. Sillä kuitenkin pärjättiin siihen aikaan hyvin. Kaikilla aloilla on menty eteenpäin suurin harppauksin ja siksi selluloosan valmistuskin on uusittu Kaukopäässä, niin että vanhat keittokattilat on purettu pois ja sellua tehdään nykyisin kahdella jatkuvatoimisella keittokattilalla. Niihin syötetään ylhäältä puuhaketta ja saadaan alhaalta valmista sulfaattisellua. Vanhat keittämöt apuosastoineen on purettu pois. Tehtaan näkyvin maamerkki, vanha tiilipiippu poistui käytöstä samaan aikaan kuin Suomen markka vuonna 2002. Ei 1930-luvun kaukopääläinen löytäisi paikalta enää paljonkaan tuttuja paikkoja. Eräs asia on myöskin vuosien saatossa parantunut, sillä ennen niin tuttu rahan haju lähes kokonaan poistunut ympäristöstä. Pieni kirjoittajan kevennys loppuun. Saimme käydä naapurien 75-vuotiskahveilla ja tiedotustilaisuudessa jokin aika sitten. Kerroin, että Asta-myrsky vei puolessatoista minuutissa 3300 neliömetrin kesämökkitontiltamme 216 puuta nurin ja metsäkone teki niistä neljässä tunnissa 52 kuutiometriä puutavaraa, niin Ari Johansson sanoi, että siinä olisi keittokattilaan 10 minuutin tarve. Tuosta saa kuvan, että kuinka suuri laitos on naapurissamme. Pääinsinööri kertoo rakennustyön haasteista Kaukopään tehtaan rakennustöiden pääinsinööri A.W. Liljebergin haastattelusta 1935: Huolimatta siitä, että maasto oli laadultaan mitä erinomaisinta, oli perustustöissä sittenkin tietyt vaikeutensa. Tehdaslaitoksen rakennusten sijaitessa jyrkällä rinteellä täytyi välttämättömyyden
5 pakosta järjestää osa perusmuureista tukimuureiksi, josta erää ulottuivat jopa 15 metrin syvyyteen ja olivat lasketut kestämään paitsi maanpaineen myöskin ylempänä sijaitsevien rakennusten aiheuttaman kuormituksen. Otaksuin rakennusalueelta saatavan sopivaa betonisoraa, mutta ensimmäinen pettymys oli meillä että sora olikin vailla tarpeellista karkeampaa kiviainetta, jonka vuoksi oli asennettava kivenmurskaaja sepelin tekoa varten. Sitä paitsi työpaikan syrjäinen asema, niin tehdaspaikaksi erittäin sopiva kuin se olikin, aiheutti huomattavia lisäkustannuksia rakennusaineiden kuljetuksessa. Puhumattakaan siitä, että tällaisen työn pelkkä alkaminenkin aivan erämaassa tuotti jo sellaisenaan melkoisia vaikeuksia. Mutta tarveaineiden pääasiallinen hankintahan kuuluikin Tornator Oy:lle, ja minun täytyy sanoa, että yhtiö ryhtyi suorastaan suurenmoisiin toimenpiteisiin helpottaakseen rakentajaa vaikeuksissaan. Poikkeuksellisen lyhyt rakennusaika lisäsi luonnollisesti vaikeuksia, samaten kuin rakennuskustannuksiakin: olihan töiden oltava lakkaamatta käynnissä talvikuukausinakin. Tehtaan nopea valmistuminen vaati myöskin koneiden asentelua samanaikaisesti rakennustöiden kanssa ja tämä muodosti omat haittansa. Mutta se esimerkillisen hyvä yhteisymmärrys, joka Kaukopäässä vallitsi eri hankkijain ja allekirjoittaneen rakentajan ja yhtiön kesken, poisti tällaiset hankaluudet. Tietääkseni tuskin on olemassa toista näin suurta tehdaslaitosta, joka olisi rakennettu valmiiseen käyttökuntoon koneineen niin lyhyessä ajassa kuin Kaukopää. Mutta töitä tehtiinkin yötä päivää ja nousi työmiesten lukumäärä ajoittain meidänkin kohdallamme yli 1000 henkilöön. Rakennuspiirustuksia laskelmineen laati kaikkiaan 6 insinööriä ja johti töiden suoritusta itse rakennuspaikalla yksi insinööri apunaan päärakennusmestari apunaan 27 työnjohtajaa. ------------------ Yksi suuri työmaa oli Elisenvaaran radan rakentaminen 1930-luvulla Teksti Sakari Tossavainen Tuossa tuli alkuun historiaa tämän seudun rautatieasioista: Rautatie Imatralle ensimmäisen kerran valmistui vuonna 1892 Viipurista. Vuonna 1895 se rata jatkettiin Imatralta Vuoksenniskalle Saimaan rannalle. Kaikki junaliikenne Imatralle Helsingistä kulki Viipurin kautta niin kauan, kunnes saatiin suora rautatieyhteys vuonna 1934 Lappeenrannasta nykyiselle tavara-asemalle. Sen ensimmäinen nimi oli Tainionkoski, joka muutettiin Virasojaksi vuonna 1939. Vuonna 1933 käynnistettiin uuden rautatielinjan suunnittelu silloiselta Tainionkoskelta Rönkän kautta Kaukopäähän, ja Rönkästä Immolan ja Simpeleen kautta uutena yhteytenä Karjalan rataan Elisenvaarassa. Tuo ratalinjan otettiin käyttöön 1.11.1937. Sota-aikana olivat nämä rajan läheisyydessä sijainneet radat erittäin kovasti kuormitettuja. Kun sodan jälkeen jouduttiin suuriin alueluovutuksiin, niin katkesivat rautatieyhteydet Elisenvaaraan, samoin sen kautta toiminut rautatieyhteys Savonlinnaan katkesi muutamaksi vuodeksi, kunnes rata Simpeleen ja Parikkalan välillä valmistui vuonna 1949. Vuonna 1967 saatiin myös Parikkalasta rakennettua rautatieyhteys Joensuuhun. Tuo uusi rata liittyi Elisenvaara Matkaselkä Värtsilä Joensuu rataan Onkamossa. Elisenvaara Värtsilä väli radasta jäi alueluovutuksessa naapurin puolelle.
6 Rautionkylä junayhteyksien varrella Elisenvaaran radan rakentaminen liittyi oleellisesti myös Rautionkylään, sillä rata kulki aivan kylää viistäen ohi lähes samaan aikaan syntyneen Kaukopään kansakoulun ja Immolan lentokentän. Tällä alueella oli kaksi rautatietoimipaikkaa. Immola oli toimintavaltuuksiltaan laiturivaihde ja siinä toimi alkuun samanniminen postikin. Immolaan kuljetettiin sota-aikana paljon lentorykmentin tarvitsemia polttoaineita, ammuksia ja muuta materiaalia. Myös matkustajia pääsivät junaan ja junasta pois Immolan asemalla, joksi sitä ihmiset kutsuivat. Nykyisin Immolassa puretaan vaunuista vain alueelle varastoitavaa puutavaraa ja asemarakennus on ollut miehittämätön vuodesta 1968 asti, kun henkilöliikenne siinä päättyi. Toinen alueella ollut rautatietoimipaikka oli seisake nimeltä Rautio. Se sijaitsi nykyisen Raution palvelutalon kohdalla ja hävisi kai kuvasta henkilöliikenteen loppuessa. Rautatien rakennustyö työllisti näilläkin main kymmeniä henkilöitä ja hevosia tekemään ratapenkkoja muun muassa lentokentän pohjoispäässä olevan Niemilammin yli. Immolan lentokentän ja varuskunnan rakentamisesta kerrotaan luvussa 11. Tämän luvun lähteet: Paappa Eero, Jääsken kihlakunnan historia III, 1992 Vaalama Erkki, Enso-Gutzeit Oy Kaukopään tehtaat 1935-1985. Imatra 1985. Kaukopää 4-1935 Ens-Gutzeit-Tornator Henkilöjulkaisu (lehti) Sakari Tossavaisen kirjoitukset Raili Abe http://www.raja.fi/k-sr/perinteet/immolan_alueen_historiaa