Liikennöintisuunnitelma

Samankaltaiset tiedostot
Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

E-junan sunnuntailiikenne lopetetaan, koska kapasiteettia on lisätty Kirkkonummen liikenteessä siirtymällä Sm5-junien käyttöön S- ja U-junissa.

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Tapiolan liikenneilta

S Anl. p OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Hallitus LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA / /2013.

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa.

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Liikennöintisuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172

Merkittävimmät liikennemuutokset

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Pääkaupunkiseudun bussiliikenne AKT:n lakon aikana

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1

Liikennöintisuunnitelma

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma Ville Lehmuskoski

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018. Hallitus 59

Liikennöintisuunnitelma

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Merkittävimmät liikennöintimuutokset

Luonnos Liikennöintisuunnitelma

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 47/2018

Liikennöintisuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

Liikennöintisuunnitelma

Liikennöintisuunnitelma

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

TAITEIDEN YÖN LIIKENNEJÄRJESTELYT

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS

Pyhäinpäivä / Alla helgons dag / All Saints' Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne

Helsinki / Helsingfors Linja Lähtöpaikka Lähtöaika 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 18 N 20 N 20 N

Helsingin seudun liikenne

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Pitkäperjantai / Långfredagen Pääsiäispäivä / Påskdagen

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41

Itsenäisyyspäivä / Självständighetsdagen / Independence Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service

Liikennöintisuunnitelma Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Keravan sisäiset linjat.

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

Metro Pasilasta eteenpäin

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/ /2018. Hallitus 14

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

Joukkoliikennesuunnittelu

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Luonnos Liikennöintisuunnitelma

Luonnos Liikennöintisuunnitelma

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta?

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Keravan joukkoliikenteen

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma. LIITE 1: Linjakortit

HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

KUULUTUS. Vaalipäivä. Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA

Helsingin seudun liikenne

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

TIETOISKU 9/

Helsingin seudun liikenne

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma YTH Luonnos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/

Uudenvuodenaaton lisälähdöt bussiliikenteessä Perjantailiikenne, lisäksi ajetaan seuraavat lisälähdöt:

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Helsingin seudun liikenne


Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Hallitus VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO / /2013. Hallitus 34

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Yhdyskuntalautakunta Kaupunginhallitus Lausunto Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmasta 2014 (HSL) 654/08.01.

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Herttoniemen linjastosuunnitelma

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio

Transkriptio:

1 2016 Liikennöintisuunnitelma 2016 2017 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne ja lauttaliikenne

Liikennöintisuunnitelma 2016 2017 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne ja lauttaliikenne Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja: Miska Peura, 09 4766 4363 miska.peura@hsl.fi Copyright: Kansikuva: Kartat, graafit, ja muut kuvat / HSL HSL / Lauri Eriksson Lönnberg Helsinki 2016

Sisällysluettelo 1 Liikennöintisuunnitelman lähtökohdat... 5 1.1 Johdanto... 5 1.2 Talousarvio vuodelle 2016... 5 1.3 Aikataulukaudet... 6 1.4 Koulujen työ- ja loma-ajat... 6 1.5 Kouluverkkomuutokset... 7 1.6 Erityispäivien liikenne... 8 2 Muutokset joukkoliikenteessä... 9 2.1 Raitioliikenne... 9 2.2 Metroliikenne... 9 2.3 Lauttaliikenne... 10 2.4 Junaliikenne... 10 2.5 U-liikenne... 10 2.6 Bussiliikenne... 11 2.6.1 Helsingin sisäiset linjat... 11 2.6.2 Espoon sisäiset linjat ja Espoon suunnan seutulinjat... 22 2.6.3 Vantaan sisäiset linjat ja Vantaan suunnan seutulinjat... 61 2.6.4 Keravan sisäiset linjat ja Keravan suunnan seutulinjat... 66 2.6.5 Kirkkonummen sisäiset linjat ja Kirkkonummen suunnan seutulinjat... 66 2.6.6 Sipoon sisäiset linjat ja Sipoon suunnan seutulinjat... 67 3 Ajosuoritteet ja liikennöintikustannukset... 68

Kuvaluettelo Kuva 1. Raitiolinjan 5 reitti.... 9 Kuva 2. Yölinjan 18N uusi reitti.... 11 Kuva 3. Linjan 20 uusi reitti.... 12 Kuva 4. Uusien linjojen 21 ja 21B reitit.... 12 Kuva 5. Linjan 34 reittimuutos.... 13 Kuva 6. Linjan 35 reittimuutos.... 14 Kuva 7. Linjan 51 uusi reitti.... 14 Kuva 8. Linjan 57 reittimuutos.... 15 Kuva 9. Linjan 66(K) uusi reitti.... 16 Kuva 10. Linjan 84 reittimuutos.... 17 Kuva 11. Linjojen 90A, 90N ja 96N reittimuutos.... 18 Kuva 12. Linjan 97N reittimuutos.... 19 Kuva 13. Linjan 506 uusi reitti.... 19 Kuva 14. Linjojen 39 ja 39B päätepysäkkimuutos.... 20 Kuva 15. Linjojen 41, 42, 45 (->37), 69 ja 70T reittimuutos Kampissa.... 21 Kuva 16. Linjan 63 reittimuutos.... 22 Kuva 17. Linjan 111 reitti.... 23 Kuva 18. Linjan 112 reitti.... 24 Kuva 19. Yölinjan 112N reitti.... 24 Kuva 20. Linjan 113 reitti sekä yöreitti 113N.... 25 Kuva 21. Linjan 114 reitti sekä yöreitti 114N.... 26 Kuva 22. Linjan 115(A) reitti.... 27 Kuva 23. Linjan 118 reitti.... 27 Kuva 24. Linjan 118 B-reitti.... 28 Kuva 25. Yölinjan 118N reitti.... 28 Kuva 26. Linjan 124 reitti.... 29 Kuva 27. Linjan 125 reitti.... 29 Kuva 28. Yölinjan 125N reitti.... 30 Kuva 29. Linjan 133 reitti.... 30 Kuva 30. Linjan 134 reitti.... 31 Kuva 31. Yölinjan 134N reitti.... 32 Kuva 32. Linjan 136 reitti.... 32 Kuva 33. Linjan 143 reitti.... 33 Kuva 34. Linjan 145 reitti.... 34 Kuva 35. Linjan 146 ja yölinjan 146N reitti.... 35 Kuva 37. Linjan 147 reitti.... 35 Kuva 38. Yölinjan 147N reitti.... 35 Kuva 39. Linjan 157 reitti.... 36 Kuva 40. Linjan 158 reitti.... 36 Kuva 41. Linjan 164 reitti.... 37 Kuva 42. Linjan 165 reitti sekä yöreitti 165N.... 37 Kuva 43. Linjan 166 reitti.... 38 Kuva 44. Linjan 167 reitti.... 38 Kuva 45. Linjan 224 reitti.... 39 Kuva 46. Linjan 555(B) reitti.... 40 Kuva 47. Linjan 531(B) reitti.... 41

Kuva 48. Linjan 532 reitti.... 43 Kuva 49. Linjan 533 reitti.... 44 Kuva 50. Linjan 542 reitti.... 45 Kuva 51. Linjan 543 reitti.... 46 Kuva 52. Linjan 548 reitti.... 47 Kuva 53. Linjan 549 reitti.... 48 Kuva 54. Linjan 551 reitti.... 49 Kuva 55. Linjojen 206, 212 ja 213 reitit.... 50 Kuva 56. Runkolinjan 550 väliaikainen reittimuutos Tapiolan alueella.... 51 Kuva 57. Lähibussilinjan 116 reitti.... 54 Kuva 58. Lähibussilinjan 117 reitti.... 55 Kuva 59. Lähibussilinjan 119 reitti.... 55 Kuva 60. Lähibussilinjan 137 reitti.... 56 Kuva 61. Lähibussilinjan 138 reitti.... 57 Kuva 62. Lähibussilinjan 148 reitti.... 58 Kuva 63. Lähibussilinjan 149 reitti.... 58 Kuva 64. Lähibussilinjan 168 uusi reitti.... 59 Kuva 65. Lähibussilinjan 169 uusi reitti.... 59 Kuva 66. Lähibussilinjan 207 reitti.... 60 Kuva 67. Lähibussilinjan 229 reitti.... 61 Kuva 69. Uuden linjan 434 reitti.... 62 Kuva 70. Uuden linjan 612 reitti.... 63 Kuva 71. Kutsulinjan 618 uusi liikennöintialue.... 64 Kuva 72. Linjan 739 uusi V-reitti... 65 Kuva 73. Keravan linjan 8 reittimuutos.... 66

Liiteluettelo Liite 1. Erityispäivien liikennöinti.... 69 Liite 2. Helsingin sisäisten linjojen suoritteet ja kustannukset vuonna 2016.... 71 Liite 3. Helsingin sisäisten linjojen suorite- ja kustannusmuutokset vuonna 2016... 72 Liite 4. Helsingin sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 arki... 74 Liite 5. Helsingin sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 75 Liite 6. Helsingin sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 arki... 77 Liite 7. Helsingin sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 78 Liite 8. Helsingin sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 arki... 79 Liite 9. Helsingin sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 viikonloppu... 80 Liite 10. Helsingin sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 arki... 81 Liite 11. Helsingin sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 viikonloppu... 82 Liite 12. Espoon sisäisten linjojen suoritteet ja kustannukset vuonna 2016... 83 Liite 13. Espoon sisäisten linjojen suorite- ja kustannusmuutokset vuonna 2016... 84 Liite 14. Espoon sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 arki... 85 Liite 15. Espoon sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 86 Liite 16. Espoon sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 arki... 87 Liite 17. Espoon sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 88 Liite 18. Espoon sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 arki... 89 Liite 19. Espoon sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 viikonloppu... 89 Liite 20. Espoon sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 arki... 90 Liite 21. Espoon sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 viikonloppu... 91 Liite 22. Espoon seutulinjojen suoritteet ja kustannukset vuonna 2016... 92 Liite 23. Espoon seutulinjojen suorite- ja kustannusmuutokset vuonna 2016... 93 Liite 24. Espoon seutulinjojen suoritteet kesä 2016 arki... 95 Liite 25. Espoon seutulinjojen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 96 Liite 26. Espoon seutulinjojen suoritteet syksy 2016 arki... 97 Liite 27. Espoon seutulinjojen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 98 Liite 28. Espoon seutulinjojen suoritemuutokset kesä 2016 arki... 99 Liite 29. Espoon seutulinjojen suoritemuutokset kesä 2016 viikonloppu... 100 Liite 30. Espoon seutulinjojen suoritemuutokset syksy 2016 arki... 101 Liite 31. Espoon seutulinjojen suoritemuutokset syksy 2016 viikonloppu... 103 Liite 32. Vantaan sisäisten linjojen suoritteet ja kustannukset vuonna 2016... 105 Liite 33. Vantaan sisäisten linjojen suorite- ja kustannusmuutokset vuonna 2016... 105 Liite 34. Vantaan sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 arki... 106 Liite 35. Vantaan sisäisten linjojen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 106 Liite 36. Vantaan sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 arki... 107 Liite 37. Vantaan sisäisten linjojen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 107 Liite 38. Vantaan sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 arki... 108 Liite 39. Vantaan sisäisten linjojen suoritemuutokset kesä 2016 viikonloppu... 109 Liite 40. Vantaan sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 arki... 110 Liite 41. Vantaan sisäisten linjojen suoritemuutokset syksy 2016 viikonloppu... 110 Liite 42. Vantaan seutulinjojen suoritteet ja kustannukset vuonna 2016... 111 Liite 43. Vantaan seutulinjojen suorite- ja kustannusmuutokset vuonna 2016... 112 Liite 44. Vantaan seutulinjojen suoritteet kesä 2016 arki... 113 Liite 45. Vantaan seutulinjojen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 113 Liite 46. Vantaan seutulinjojen suoritteet syksy 2016 arki... 114

Liite 47. Vantaan seutulinjojen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 114 Liite 48. Vantaan seutulinjojen suoritemuutokset kesä 2016 arki... 115 Liite 49. Vantaan seutulinjojen suoritemuutokset kesä 2016 viikonloppu... 116 Liite 50. Vantaan seutulinjojen suoritemuutokset syksy 2016 arki... 117 Liite 51. Vantaan seutulinjojen suoritemuutokset syksy 2016 viikonloppu... 117 Liite 52. Raitioliikenteen suoritteet kesä 2016 arki... 118 Liite 53. Raitioliikenteen suoritteet kesä 2016 viikonloppu... 118 Liite 54. Raitioliikenteen suoritteet syksy 2016 arki... 118 Liite 55. Raitioliikenteen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 119 Liite 56. Raitioliikenteen suoritteet syksy 2016 viikonloppu... 119 Liite 57. Suomenlinnan lauttaliikenteen kesäkauden 2016 suoritteet... 120 Liite 58. Suomenlinnan lauttaliikenteen syksyn 2016 suoritteet... 120 Liite 59. Suomenlinnan lauttaliikenteen talven 2016 2017 suoritteet... 120

5 1 Liikennöintisuunnitelman lähtökohdat 1.1 Johdanto HSL laatii vuosittain seutulinjojen sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäisten linjojen sekä juna-, raitio-, metro- ja lauttaliikenteen liikennöintisuunnitelman, jossa esitellään seuraavan ajovuoden aikana joukkoliikenteessä tehtävät liikennöinnin muutokset ja niiden vaikutukset suoritteisiin ja liikennöintikustannuksiin. Suunnitelmassa esitetään ajovuoden 20.6.2016 18.6.2017 aikana toteutettavat liikennöintimuutokset. Liikennöintisuunnitelman 2016 2017 ovat laatineet HSL:n linjasto- ja aikataulusuunnitteluryhmän joukkoliikennesuunnittelijat yhteistyössä kuntien joukkoliikenneasiantuntijoiden ja koulutoimien, bussiliikennöitsijöiden, HKL:n raitioliikenneyksikön, HKL:n metroliikenneyksikön sekä Suomenlinnan Liikenteen yhteyshenkilöiden kanssa. Liikennöintimuutokset on esitelty etukäteen liikennöitsijöille. Varsinainen aikataulusuunnittelu kesälle 2016 ja talvikaudelle 2016 2017 tehdään liikennöintisuunnitelman pohjalta. Suunniteltuja liikennöintimuutoksia on voinut kommentoida HSL:n internetsivuilla 11.12.2015 10.1.2016. Sopimuksen mukaan suunnitelmasta ei pyydetä kuntien lausuntoja. HSL:n hallitus hyväksyi suunnitelman 19.1.2016 ohjeellisesti noudatettavaksi. 1.2 Talousarvio vuodelle 2016 Talousarviossa on vuoden 2016 liikennepalvelujen ostomenoihin kaikkien liikennemuotojen osalta varattu yhteensä 493,1 miljoonaa euroa. Bussiliikenteen kustannukset ovat 314,9 miljoonaa euroa ja junaliikenteen kustannukset 88,0 miljoonaa euroa. Raitioliikenteen kustannuksiin on varattu 52,3 miljoonaa euroa, metroliikenteeseen 33,9 miljoonaa euroa ja lauttaliikenteeseen 4,1 miljoonaa euroa. Meur Bussiliikenne 314,857 Helsingin sisäinen 119,697 Seutulinjat PKS 102,135 Seutulinjat Kerava 3,678 Espoon ja Kauniaisten sisäinen 46,318 Vantaan sisäinen 27,144 Keravan sisäinen 0,73 U linjat PKS 0,789 Kirkkonummi (U linjat + ostoliikenne) 6,984 Sipoo (U linjat + ostoliikenne) 4,572 Kutsuplus 1,56 Ympäristöbonus 1,25 Raitiovaunuliikenne 52,32 Metroliikenne 33,871 Lauttaliikenne 4,104 Lähijunaliikenne 87,955 Yhteensä 493,107

6 1.3 Aikataulukaudet Aikataulukaudet ajovuonna 20.6.2016 18.6.2017 ovat seuraavat: Kesäliikenne 20.6. 14.8.2016 (8 viikkoa) Talviliikenne 15.8.2016 18.6.2017 Koululaislinjoja sekä joidenkin linjojen yksittäisiä koululaislähtöjä ei ajeta koulujen loma-aikoina (muun muassa joulu- ja talviloman aikana). 1.4 Koulujen työ- ja loma-ajat HSL-alueen kuntien peruskoulujen lukuvuoden 2016 2017 työajat ovat seuraavat: Helsinki Syyslukukausi to 11.8. - to 22.12.2016 Syysloma ma 17. - pe 21.10.2016 Joululoma pe 23.12.2016 - pe 6.1.2017 Kevätlukukausi ma 9.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) Espoo Syyslukukausi ti 16.8. - to 22.12.2016 Syysloma to 20. - pe 21.10.2016 Joululoma pe 23.12.2016 - pe 6.1.2017 Kevätlukukausi ma 9.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) Vantaa Syyslukukausi ti 16.8. - to 22.12.2016 Syysloma to 20. - pe 21.10.2016 Joululoma pe 23.12.2016 - pe 6.1.2017 Huom! suomenkielisissä lukioissa syyslukukausi alkaa jo to 11.8.2016 ja syysloma on ma 17. pe 21.10.2016 Kevätlukukausi ma 9.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) Kerava Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016 Syysloma ma 17. - pe 21.10.2016 Joululoma to 22.12.2016 - su 1.1.2017 Kevätlukukausi ma 2.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) Muut vapaapäivät helatorstain jälk. perjantai 26.5.2017

7 Kirkkonummi Syyslukukausi ti 9.8. - to 22.12.2016 Syysloma ma 17. - pe 21.10.2016 Joululoma pe 22.12.2016 - pe 6.1.2017 Muut vapaapäivät ma 5.12.2016 Kevätlukukausi ma 9.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) Muut vapaapäivät helatorstain jälk. perjantai 26.5.2017 Sipoo Syyslukukausi ma 15.8. - to 22.12.2016 Syysloma to 20. - pe 21.10.2016 Joululoma pe 22.12.2016 - pe 6.1.2017 Muut vapaapäivät ma 5.12.2016 Kevätlukukausi ma 9.1. - la 3.6.2017 Talviloma ma 20. - pe 24.2.2017 (vko 8) 1.5 Kouluverkkomuutokset Helsinki Helsingissä kouluverkon muutokset eivät kattavan joukkoliikenneverkoston ja tiheiden vuorovälien vuoksi aiheuta muutoksia linjojen reitteihin tai vuoroväleihin. Espoo Tapiolan koulun ja lukion remontti valmistuu kesällä 2016. Otaniemessä Miestentiellä ja Nihtisillassa evakossa olleet koulut palaavat Tapiolaan. Haukilahden lukio siirtyy Aalto-yliopistolle (Tekniikantie 3) syksystä 2016 vähintään vuoteen 2020 saakka. Saunalahdessa aloittaa yläkoulu. Auroran koulu palaa evakosta Järvenperästä. Vantaa Vantaan kouluverkkoon ei ole tulossa muutoksia, jotka vaikuttaisivat joukkoliikennetarpeisiin. Tuomelan ja Hevoshaan koulut poistuvat koulukäytöstä, mutta korvaavat koulut sijaitsevat lähietäisyydellä. Kivistön alueella uusi Aurinkokiven koulu korvaa vanhan Kivistön koulun. Kerava Keravan kouluverkkoon ei ole tulossa muutoksia, jotka vaikuttaisivat joukkoliikennetarpeisiin. Kirkkonummi Kirkkonummen kouluverkkoon ei ole tulossa muutoksia, jotka vaikuttaisivat joukkoliikennetarpeisiin. Sipoo Sipoon kouluverkkoon ei ole tulossa muutoksia, jotka vaikuttaisivat joukkoliikennetarpeisiin.

8 1.6 Erityispäivien liikenne Ennalta tiedossa olevien erityispäivien liikennöinti järjestetään liitteenä (liite 1) olevan taulukon mukaisesti.

9 2 Muutokset joukkoliikenteessä 2.1 Raitioliikenne Kesäliikenteen alkaessa perustetaan Katajanokan terminaalin palvelutason parantamiseksi linja 5 reitille Katajanokan terminaali Rautatieasema. Uusi linja korvaa raitiolinjan 4T vuorot, jotka liikennöidään jatkossa linjalla 4. Linjaa 5 liikennöidään laivojen saapumis- ja lähtöaikojen mukaan 10 minuutin vuorovälillä. Muutos on osa Raitioliikenteen linjastosuunnitelmaa (HSL:n hallituksen päätös 10.2.2015, 23) ja perustuu Helsingin kaupungin linjastosuunnitelmasta antamaan lausuntoon. Kuva 1. Raitiolinjan 5 reitti. 2.2 Metroliikenne Kesällä metro liikennöi edelliskesän tapaan arkisin koko päivän runko-osuudella 5 minuutin vuoroväleillä sekä Mellunmäen ja Vuosaaren haaroilla 10 minuutin vuorovälillä. Arkisin ajetaan kolmen vaunuparin junilla riittävän kapasiteetin varmistamiseksi. Länsimetron liikenteen alkaessa elokuussa 2016 metrossa siirrytään kahden vaunuparin juniin, jolloin vuoroväli tihennetään haaroilla ruuhka-aikana viiteen minuuttiin. Arkisin ja lauantaisin päiväliikenteessä vuoroväli on 7,5 minuuttia ja muulloin 10 min. Uudet junat ovat 90 metrin ja neljän vaunun mittaisia. Metron liikennöintiajat säilyvät nykytyyppisinä eli liikenne alkaa arkisin ja lauantaisin noin klo 5.20 ja sunnuntaisin noin klo 6.20. Iltaisin liikenne päättyy noin klo 23.30.

10 2.3 Lauttaliikenne Kasvaneiden matkustajamäärien vuoksi lisätään syys-lokakuun tihennetyn viikonloppuliikenteen aikana (21.9. 15.10.) lauantaisin uudet lisälähdöt Kauppatorilta klo 11.40 ja 17.00 sekä Suomenlinnasta klo 12.00 ja 17.20 2.4 Junaliikenne HSL:n hallituksen päätöksen mukaisesti (17.11.2015, 153) Mankin ja Luoman rautatieseisakkeet lakkautetaan 27.3.2016. S- ja U-junat yhdistetään yhdeksi junalinjaksi, joka pysähtyy myös Tolsassa ja Jorvaksessa. Käyttäjämäärät Mankin ja Luoman seisakkeilla ovat olleet pienet. Tolsan ja Jorvaksen asemanseutujen asukasmäärät sen sijaan ovat kasvussa ja asemat tullaan peruskorjaamaan. Korvaavia yhteyksiä Luomaan tarjoaa bussilinja 911. Mankin seisakkeen lakkautusta korvaa Lasilaaksoon liikennöivä bussilinja 166. HSL:n ja Siuntion yhteistyönä on neuvoteltu järjestely, jossa HSL tilaa Y-junan liikenteen välille Helsinki-Siuntio. Lähijunaliikenteen siirtyessä rantaradalla ns. Flirt-juniin tutkitaan mahdollisuus ottaa Mankin ja Luoman asemat uudestaan junaliikennekäyttöön. Y-junan väliasemat ovat Pasila, Huopalahti, Leppävaara, Espoo, Masala ja Kirkkonummi. Osana nykyistä Y-junaa korvaavaa ratkaisua on lisäksi tarpeen liikennöidä ruuhkatunteina ruuhkan suuntaan (1+1 lähtöä) nopeaa lähijunaa välillä Helsinki-Kirkkonummi silloin, kun liikenne ei ulotu Y- tunnuksella Siuntioon asti. Tämän uuden lähijunan tunnukseksi tulee X ja sen väliasemat ovat samat kuin edellä kerrotut Y-junan pysähdyspaikat. Lisäksi myös muiden rantaradan junien aikataulut muuttuvat samassa yhteydessä. Muutos nopeuttaa U- ja L-junien ajoaikoja muutamalla minuutilla sekä parantaa junaliikenteen tasavälisyyttä ja luotettavuutta. Rantaradan liikenteen suunnittelussa on päädytty ratkaisuun (HSL:n hallituksen päätös 17.11.2015, 153), jossa jo aikaisemmin Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018:n yhteydessä päätetty kesään 2016 ajoitettu Luoman ja Mankin seisakkeiden lakkauttaminen sekä S- ja U-junien pysähtymiskäyttäytymisen yhdistäminen uudeksi U-junaksi tehdään samassa yhteydessä 27.3.2016 kuin muut muutokset rantaradan liikenteessä (kaukojunien aikataulut ja Y- junan supistaminen). Siuntioon asti ulottuva nopea Y-juna ei tehtyjen suunnitelmien mukaan ole mahdollinen, ellei Luoman ja Mankin seisakkeita samassa yhteydessä lakkauteta. Myös uuden U- junan tarjontaa joudutaan karsimaan tai junakalustoa ja siten myös kustannuksia lisäämään merkittävästi, jos sen kierrosaikaa joudutaan pidentämään Luoman ja Mankin pysähdysten vaatiman lisäajan verran. Pääradan H- ja R-junat yhdistetään 27.3.2016 alkaen yhdeksi R-linjaksi. Lisäksi Riihimäen ja Helsingin väliseen työmatkaliikenteeseen tulee nopeita vuoroja, joiden väliasemat HSL-alueella ovat Tikkurila ja Pasila. Muutokset liittyvät osto- ja velvoiteliikenteen muutoksiin, joista Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja VR-Yhtymä Oy (VR) ovat sopineet vuosille 2016 2019. 2.5 U-liikenne U-liikenteessä tapahtuu todennäköisesti muutoksia vuosina 2016 ja 2017. Useat Uudenmaan ELYkeskuksen kilpailuttamat liikennöintisopimukset päättyvät kesän 2016 aikana. Myös useita siirtymäajansopimuksia päättyy vuosina 2016 ja 2017. Tarkempaa tietoa Uudenmaan ELY-keskuksen hankkimasta liikenteestä sekä liikennöitsijöiden mahdollisesti markkinaehtoisena toteuttamasta liikenteestä ei vielä ole. On kuitenkin odotettavissa, ettei U-liikenteen muutoksilla ole merkittäviä vaikutuksia HSL-alueen joukkoliikenteen palvelutasoon.

11 2.6 Bussiliikenne 2.6.1 Helsingin sisäiset linjat Länsimetron vaikutukset bussilinjastoon Länsimetron myötä Etelä-Espoossa ja Lauttasaaressa siirrytään liityntälinjastoon. Liityntälinjaston vaikutukset heijastuvat Helsingissä myös Lehtisaareen, Kuusisaareen ja Maunulan seudulle. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma laadittiin vuosien 2013 ja 2014 aikana. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma on hyväksytty HSL:n hallituksessa 20.1.2015 ( 9). Linjat 14, 18 ja 18N Linjojen 14 ja 18 vuoroväliä tihennetään kesäliikenteessä 15 minuuttiin kasvaneiden matkustajamäärien vuoksi. Yölinjan 18N eteläpään reitti käännetään syysliikenteen käynnistyessä Kampista Viiskulman kautta Eiraan seuraten linjan 18 reittiä. Muutoksella parannetaan Eiran ja Punavuoren ilta- ja viikonlopun aamuöiden yhteyksiä keskustaan. Kruununhaan ilta- ja aamuyön palvelutaso noudattaa edelleen alueelle määriteltyä suunnitteluohjeen mukaista minimitasoa. Kuva 2. Yölinjan 18N uusi reitti.

12 Linja 15 Linjan vuoroväli tihenee syysliikenteen alkaessa Salmisaaren kasvavan kysynnän vuoksi kahdeksasta minuutista viiteen minuuttiin. Linjaa liikennöidään edelleen arkisin ruuhka-aikoina. Linja 20, 21, 21B ja 21V Länsimetron liikenteen alkaessa syksyllä 2016 lyhenee linja 20 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti välille Ruoholahti Lauttasaari (M) Katajaharju. Yölinjan 20N reitti ei muutu. Linjan 21V liikennöinti päättyy syysliikenteen alkaessa, jolloin Länsimetron liikenne alkaa ja Lauttasaaressa siirrytään liityntäliikenteeseen. Vattuniemeen liikennöi Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti uusi liityntälinja 21 Erottajalta Bulevardin, Ruoholahden ja Lauttasaaren metroaseman kautta. Vattuniemeen liikennöidään myös linjaa 21B Lauttasaaren metroasemalta. Kuva 3. Linjan 20 uusi reitti. Kuva 4. Uusien linjojen 21 ja 21B reitit.

13 Linjat 34 ja 35 Muutetaan kesäliikenteen alusta linja 34 kulkemaan reittiä Laajalahdentie Saunalahdentie Ramsaynranta. Lisäksi Hiidenkiukaantien pisto ajetaan vain suunnassa Kaskisaari Munkkivuori. Muutosten syynä on Munkkiniemen aukion ruuhkaisuus ja kasvaneet ajoajat sekä liikennöinnin epäluotettavuus. Kuva 5. Linjan 34 reittimuutos. Lisätään linjalle 35 kesäliikenteen alusta pisto Rakuunantien päähän, jolla parannetaan alueen senioritalon yhteyksiä Munkkivuoren palveluihin.

14 Kuva 6. Linjan 35 reittimuutos. Linjat 51 ja 62 Linjat 51 ja 62 yhdistetään Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti uudeksi linjaksi 51, jonka reitti kulkee Metsälän ja Vanhan Maunulan kautta. Kuva 7. Linjan 51 uusi reitti.

15 Linja 57 Linjan 57 reittiä jatketaan HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelman (HSL:n hallituksen päätös 13.9.2011, 125) mukaisesti Latokartanosta Kivikon uuden eritasoliittymän kautta Kontulaan. Ajoyhteys valmistuu tämänhetkisen tiedon mukaan vuoden 2016 syksyllä. Kuva 8. Linjan 57 reittimuutos. Linja 64 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti linjan 64 vuoroväli tihenee vilkkaimpaan ruuhka-aikaan 15 minuutista noin 10 minuuttiin. Linjat 65, 65A, 66, 66A ja 66K Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti linjan 65A liikennöinti päättyy Länsimetron liikenteen alkaessa syksyllä 2016. Linjan 65A sijaan liikennöidään aiemmin vain öisin liikennöityä, Rautatientorille päättyvää linjaa 65 kokopäiväisesti. Vastaavasti myös linjan 66A liikennöinti päättyy ja sen liikenne siirtyy linjalle 66. Linjan 66 perusreitti muuttuu kulkemaan Tuusulanväylältä suoraan Pakilantielle. Metsälän ja Vanhan Maunulan kautta liikennöidään K-reittiä linjan 51 liikennöintiaikojen ulkopuolella aikaisin aamulla, myöhään illalla ja yöllä sekä sunnuntaisin.

16 Kuva 9. Linjan 66(K) uusi reitti.

17 Linja 67 Linjalla 67 siirrytään telikalustoon, jolloin kuormittuneelle linjalle saadaan lisää kapasiteettia. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti linjaa liikennöidään lauantaisin 20 minuutin vuooivälillä. Linja 78 Väliaikaisen linjan 78 liikennöinti päättyy Kivikon eritasoliittymän valmistuessa ja linjan 57 reitin jatkuessa Latokartanosta Kivikon kautta Kontulaan. Linjaa 78 ei liikennöidä kesällä, vaan linjan 94A vuorovälin tihennys korvaa Kivikossa linjan 78 tarjoaman palvelun. Linja 84 Jatketaan kesäliikenteen alkaessa linjaa 84 uutta Gunillantien osuutta Koirasaarentien kiertoliittymään saakka palvelemaan Gunillankallion ja Borgströminmäen uusia asuinalueita Kruunuvuorenrannassa. Varaudutaan syksyllä 2016 tihentämään linjan vuoroväliä ruuhka-aikoina Kruunuvuorenrannan asukasmäärän kasvun vuoksi. Kuva 10. Linjan 84 reittimuutos. Linjat 90 ja 96 Länsimetron aloittaessa metron haarojen (Vuosaari, Mellunmäki) vuoroväli tihenee arjen ja lauantain päivä- ja alkuillan liikenteessä 7,5 minuuttiin nykyisestä 10 minuutista. Liityntälinjoilla 90 ja 96 vuoroväli tihenee vastaavasti 20 minuutista 15 minuuttiin arkisin ja lauantaisin päiväliikenteessä. Metron haarojen ruuhka-ajan vuoroväli tihenee 5 minuuttiin nykyisestä 8 minuutista. Linjojen 90 ja 96 ruuhka-ajan vuoroväli harvenee 8 minuutista 10 minuuttiin.

18 Yölinjojen 90A, 90N ja 96N reitit muutetaan syysliikenteen alkaessa Itäkeskuksen kohdalla kulkemaan suoraan Itäväylää, jolle on rakennettu uudet pysäkit. Muutos nopeuttaa linjojen ajoaikoja muutamalla minuutilla ja kaikki linjat käyttävät Itäkeskuksesta Vuosaaren suuntaan samaa pysäkkiä. Kuva 11. Linjojen 90A, 90N ja 96N reittimuutos. Linjat 92, 94, 94A, 94V, 95, 97 ja 97V Kesäliikenteessä linjan 94A vuoroväliä tihennetään ruuhka-aikana 10 minuuttiin. Vuorovälin tihennys korvaa Kivikossa linjan 78 tarjoaman palvelun. Länsimetron aloittaessa metron haarojen (Vuosaari, Mellunmäki) vuoroväli tihenee arjen ja lauantain päivä- ja alkuillan liikenteessä 7,5 minuuttiin nykyisestä 10 minuutista. Liityntälinjoilla 92, 94, 94A ja 95 vuoroväli tihenee vastaavasti 20 minuutista 15 minuuttiin arkisin ja lauantaisin päiväliikenteessä. Metron haarojen ruuhka-ajan vuoroväli tihenee 5 minuuttiin nykyisestä 8 minuutista. Linjojen 92, 94 ja 95 vuoroväli tihenee ruuhka-aikana 10 minuuttiin ja erillinen ruuhka-ajan linja 94V lakkautetaan. Linjan 94A vuoroväli harvenee 8 minuutista 10 minuuttiin. Linjat 97 ja 97V liikennöivät ruuhkaaikoina 20 minuutin vuorovälillä, jolloin vuoroväli linjojen yhteisellä reittiosuudella on noin 10 minuuttia. Yölinjan 97N reitti muutetaan syysliikenteen alkaessa Itäkeskuksen kohdalla kulkemaan Kauppakartanonkatua Turunlinnantien sijaan. Kontulan suuntaan linjat 94N ja 97N ajetaan Itäkeskuksen metroaseman bussiterminaalin kautta. Linja 97N korvaa Kauppakartanonkadulta poistuvan yölinjan 96N ja reitti on Itäkeskuksen ja Puotilan välillä yhtenäinen liityntälinjan 97V kanssa.

19 Kuva 12. Linjan 97N reittimuutos. Linja 506 Linjan 506 reitti lyhenee Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti välille Viikki Pasila Meilahti. Pasilasta Lehtisaaren kautta Otaniemeen ja Tapiolaan liikennöi tiheällä vuorovälillä linja 551. Kuva 13. Linjan 506 uusi reitti.

20 Kampin ja Elielinaukion muutokset Elielinaukion taukopysäköintipaikat vähenivät keskustakirjaston rakennustöiden alettua syksyllä 2015, jolloin Elielinaukion bussikapasiteetti väheni oleellisesti. Länsimetron aloittaessa syksyllä 2016 valtaosa Kampin Espoon terminaalin nykyisistä linjoista lopetetaan, ja myös Salomonkadun läpiajo tulee myöhemmin poistumaan. Näiden muutosten seurauksena osa Elielinaukion ja pinta- Kampin bussilinjoista siirretään Kampin nykyiseen Espoon terminaaliin. Osa linjoista ajaa Meilahden suunnasta Kampin terminaaliin Mannerheimintien ja Rautatiekatujen kautta (reittiä Mannerheimintie Pohjoinen Rautatiekatu Jaakonkatu Kampin terminaali), osa Runeberginkadun kautta (reittiä Mannerheimintie Topeliuksenkatu Runeberginkatu Arkadiankatu Fredrikinkatu Eteläinen Rautatiekatu Jaakonkatu Kampin terminaali). Päätepysäkkien siirtyminen Kampin terminaaliin pidentää ajoaikoja noin 2 5 minuutilla / suunta, minkä takia Kamppiin päättyvien linjojen automäärää joudutaan kasvattamaan yhteensä 6 autolla arkisin, 3 autolla lauantaisin sekä 3 autolla sunnuntaisin. Linjat 39 ja 39B Linjojen 39 ja 39B päätepysäkki säilyy edelleen pinta-kampissa, jotta Kamppi Meilahti Munkkiniemi Munkkivuori-runko-osuutta liikennöivillä linjoilla 14, 18 ja 39(B) olisi edelleen yhteinen pysäkki Kampissa Tennispalatsin kohdalla. Salomonkadun läpiajon poistuessa käytöstä linjan 2- suunnan päätepysäkki säilyy Runeberginkadulla, mutta 1-suunnan lähtöpysäkki siirtyy Fredrikinkadulle. Autot ajavat siirtoajon Runeberginkadulta Fredrikinkadulle Malminkadun kautta. Kuva 14. Linjojen 39 ja 39B päätepysäkkimuutos.

21 Linjat 37, 41, 42, 45, 69 ja 70T Linjojen 41, 42, 45, 69 ja 70T päätepysäkki siirtyy Kampin terminaaliin. Linjojen reitti kulkee edelleen Runeberginkadun kautta. Samalla linja 45 saa uuden linjanumeron 37 (linja liikennöi Vihdintietä). Kuva 15. Linjojen 41, 42, 45 (->37), 69 ja 70T reittimuutos Kampissa. Linja 63 Linjan 63 päätepysäkki siirtyy Elielinaukiolta Kampin terminaaliin. Reitti Mannerheimintielle kulkee Rautatiekatujen kautta.

22 Kuva 16. Linjan 63 reittimuutos. 2.6.2 Espoon sisäiset linjat ja Espoon suunnan seutulinjat Länsimetron vaikutukset bussilinjastoon Länsimetron myötä Etelä-Espoossa siirrytään liityntälinjastoon syysliikenteen alkaessa. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma laadittiin vuosien 2013 ja 2014 aikana. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma on hyväksytty HSL:n hallituksessa 20.1.2015 ( 9). Liityntälinjastoon siirryttäessä 15.8.2016 seuraavat nykyiset linjat lakkautetaan: Espoon sisäiset linjat: 3, 5, 10, 11, 12, 14, 15, 16, 18, 19, 31, 42, 46, 51, 65 Seutulinjat: 102, 103, 105, 106, 107, 109, 110, 111, 112, 121, 122, 132, 143, 145, 147, 150, 154, 156, 158, 160, 165, 194, 195, 501 Seuraavaksi esitellään korvaavat linjat, jotka perustuvat Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmaan: Linja 111 Linja 111 liikennöi Otaniemestä Pohjois-Tapiolan, Tapiolan, Westendin, Haukilahden ja Matinkylän kautta Hyljelahteen. Linja 111 liikennöi kolmen eri metroaseman (Aalto-yliopisto, Tapiola, Matinkylä) kautta tarjoten hyvät liityntäyhteydet metroon sekä yhteydet Tapiolan ja Matinkylän aluekeskuksiin. Linja 111 korvaa nykyiset linjat 10 ja 111.

23 Kuva 17. Linjan 111 reitti. Linja 112 Linja 112 liikennöi Tapiolasta Niittykummun kautta Matinkylään. Linja 112 liikennöi neljän eri metroaseman (Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu, Matinkylä) kautta tarjoten hyvät liityntäyhteydet metroon reitin varrelta sekä yhteydet Tapiolan ja Matinkylän aluekeskuksiin. Linja 112 korvaa nykyiset linjat 11 ja 112. Linja 112N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Lauttasaaren, Westendin ja Haukilahden kautta Matinkylään, josta edelleen Nuottaniemen kautta Friisilänaukion päätepysäkille. Linja 112N korvaa nykyiset yölinjat 132N ja 132NT.

24 Kuva 18. Linjan 112 reitti. Kuva 19. Yölinjan 112N reitti.

25 Linjat 113 ja 114 Linja 113 liikennöi Tapiolasta Pohjois-Tapiolan, Laajalahden ja Perkkaan kautta Leppävaaraan. Linja 113 tarjoaa yhteydet metroon Tapiolassa sekä junaan Leppävaarassa palvellen samalla koulu- ja työmatkayhteyksiä mm. Pohjois-Tapiolaan, Perkkaalle ja Etelä-Leppävaaran sekä Säterin alueelle. Linja 113 korvaa nykyisen linjan 106. Linja 114 liikennöi Tapiolasta Urheilupuiston, Mankkaan, Nihtisillan ja Kilon kautta Leppävaaraan. Linja tarjoaa yhteydet metroon Tapiolassa ja Urheilupuistossa sekä junaan Kilossa ja Leppävaarassa. Linja tarjoaa suoran yhteyden Leppävaarasta Tapiolan urheilupuiston alueelle, jossa sijaitsee merkittävästi urheilu- ja harrastustoimintaa. Samalla linja 114 palvelee myös Orionin työpaikkakeskittymää. Linja 114 korvaa nykyisiä linjoja 110 ja 109. Linja 113N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Tapiolan, Laajalahden ja Perkkaan kautta Leppävaaraan. Linja 113N korvaa nykyistä linjaa 106. Linja 114N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Mankkaan, Nihtisillan ja Kilon kautta Leppävaaraan. Linja 114N korvaa nykyistä linjaa 110. Kuva 20. Linjan 113 reitti sekä yöreitti 113N.

26 Kuva 21. Linjan 114 reitti sekä yöreitti 114N. Linja 115 Linja 115 liikennöi Tapiolasta Urheilupuiston ja Kokinkyläntien kautta Mankkaalle. Linja palvelee Kokinkyläntien varren asutusta ja tarjoaa yhteydet metroon Urheilupuistossa ja Tapiolassa. Linja palvelee myös Orionintien varren työpaikkakeskittymää. Viikonloppuisin linjaa 115 liikennöidään A- tunnuksella reittiä Lauttasaari Tapiola Urheilupuisto Mankkaa, jolloin linja tarjoaa viikonloppuisin yhteydet myös Hanasaaren kulttuurikeskukselle. Linja 115 korvaa nykyisiä linjoja 105 ja 107.

27 Kuva 22. Linjan 115(A) reitti. Linja 118 Linja 118 liikennöi Tapiolasta Niittykummun, Suurpellon, Kehä II:n, Turunväylän, Tuomarilan, Espoon keskuksen, ja Muuralan kautta Kauklahteen. Lisäksi liikennöidään B-reittiä Tapiolan ja Suurpellon välillä (joka toinen vuoro). Yhdessä linjat 118 ja 118B tarjoavat tiheät liityntäyhteydet Suurpellosta ja Olarinluomasta Niittykumpuun ja Tapiolaan. Linja 118/B korvaa nykyisiä linjoja 18 ja 107. Linja 118N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Tapiolan, Urheilupuiston, Suurpellon, Kauniaisten, Lippajärven ja Pihlajarinteen kautta Jorvin sairaalalle. Linja 118N korvaa nykyistä linjaa 109N. Kuva 23. Linjan 118 reitti.

28 Kuva 24. Linjan 118 B-reitti. Kuva 25. Yölinjan 118N reitti.

29 Linja 124 Linja 124 liikennöi Tapiolasta Merituulentietä, Kuitinmäentietä ja Martinsillantietä pitkin Espoonlahteen, josta se jatkaa Kivenlahden ja Saunalahden kautta Tillinmäkeen. Linja tarjoaa liityntäyhteydet Niittykummun ja Tapiolan metroasemille sekä yhteydet Espoonlahden aluekeskukseen. Linja 124 korvaa nykyisiä linjoja 12, 14, 150 ja 150A. Kuva 26. Linjan 124 reitti. Linja 125 Linja 125 liikennöi Tapiolasta Olarin, Eestinlaakson ja Nöykkiön kautta Espoonlahteen. Linja tarjoaa liityntäyhteydet Niittykummun ja Tapiolan metroasemille sekä yhteydet Espoonlahden aluekeskukseen. Lisäksi ruuhka-aikoina liikennöidään B-tunnuksella Tapiolan ja Kuitinmäen välillä. Yhdessä linjat 125 ja 125B tarjoavat tiheän liityntäyhteyden Kuitinmäestä ja Olarista Niittykumpuun ja Tapiolaan. Linja 125/B korvaa nykyisiä linjoja 46, 121, 158 ja 195. Kuva 27. Linjan 125 reitti.

30 Linja 125N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Tapiolan, Niittykummun ja Olarin kautta Latokaskeen. Linja 125N korvaa nykyistä yölinjaa 195N. Kuva 28. Yölinjan 125N reitti. Linja 133 Linja 133 liikennöi Henttaalta Suurpellon ja Uuskartanontien kautta Matinkylään, josta se jatkaa Kalastajantien kautta Friisilään. Linja tarjoaa liityntäyhteydet Matinkylän metroasemalle ja aluekeskukseen. Linja 133 korvaa nykyisiä linjoja 16 ja 122. Kuva 29. Linjan 133 reitti.

31 Linjat 134 ja 136 Linjat 134 ja 136 liikennöivät Matinkylästä Suomenojan ja Finnoontien kautta edelleen Espoon keskukseen, josta Suvelan (134) tai Sunan (136) kautta Tuomarilaan. Linjat tarjoavat liityntäyhteydet Espoon keskuksen juna-asemalle sekä Matinkylän metroasemalle sekä yhdistää nämä kaksi edellä mainittua aluekeskusta toisiinsa. Linjat 134 ja 136 korvaavat nykyisiä linjoja 19, 154 ja 156. Linja 134N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Olarin, Finnoontien, Espoon keskuksen ja Suvelan kautta Tuomarilaan. Linja 134N korvaa nykyistä linjaa 154N. Kuva 30. Linjan 134 reitti.

32 Kuva 31. Yölinjan 134N reitti. Kuva 32. Linjan 136 reitti.

33 Linjat 143 ja 145 Linja 143 liikennöi Matinkylästä Finnoon, Iivisniemen ja Soukan kautta Soukanniemeen. Yhdessä linjan 147 kanssa linja 143 tarjoaa tiheän vuorovälin Matinkylän ja Soukan välille. Linja korvaa nykyisiä linjoja 143, 143A, 145 ja 145N. Linja 145 liikennöi Matinkylästä Länsiväylän ja Soukan kautta Suvisaaristoon. Linja tarjoaa liityntäyhteyksien lisäksi koulumatkayhteydet Suvisaaristosta Soukan koululle sekä Storängensskolalle. Linja korvaa nykyisiä linjoja 145, 145K, 145N ja 145KN. Kuva 33. Linjan 143 reitti.

34 Kuva 34. Linjan 145 reitti. Linjat 146 ja 147 Linja 146 liikennöi Matinkylästä Länsiväylän ja Espoonlahden kautta Kivenlahteen tarjoten tiheän liityntäyhteyden Espoonlahden ja Matinkylän välille palvellen samalla aluekeskusten välistä liikkumista. Linja 146 korvaa nykyistä linjaa 150. Linja 147 liikennöi Matinkylästä Finnoon, Iivisniemen, Soukan ja Laurinlahden kautta Kivenlahteen. Yhdessä linjan 143 kanssa linja 147 tarjoaa tiheän vuorovälin Matinkylän ja Soukan välille. Linja korvaa nykyistä linjaa 147.

35 Metron liikennöintiaikojen ulkopuolella liikennöidään linjaa 146N Kampista Kivenlahden kautta Saunalahteen ja linjaa 147N Kampista Kaitaan ja Soukan kautta Kivenlahteen. Linjat 146N ja 147N korvaavat nykyisiä yölinjoja 147N ja 150N. Kuva 35. Linjan 146 ja yölinjan 146N reitti. Kuva 37. Linjan 147 reitti. Kuva 38. Yölinjan 147N reitti.

36 Linjat 157 ja 158 Linja 157 liikennöi Matinkylästä Kalastajantien, Merituulentien ja Martinsillantien kautta Nöykkiönkadulle, josta edelleen Latokaskeen. Linja 157 muodostaa linjan 158 kanssa tiheän palvelun Matinkylän ja Suomenojan välille palvellen mm. Suomenojan kaupallisia palveluita. Linja 157 korvaa nykyistä linjaa 160 Linja 158 liikennöi Matinkylästä Kalastajantien ja Merituulentien kautta Finnoontielle, josta edelleen Eestinlaakson ja Nöykkiön kautta Tillinmäkeen. Linja 158 korvaa nykyistä linjaa 158. Kuva 39. Linjan 157 reitti. Kuva 40. Linjan 158 reitti.

37 Linjat 164 ja 165 Linja 164 liikennöi Matinkylästä Länsiväylän ja Kivenlahdentien kautta Saunalahteen ja Saunaniemeen. Linja 164 muodostaa linjan 165 kanssa tiheästi liikennöivän linjaparin välillä Matinkylä Saunalahti. Linja 164 korvaa nykyisiä linjoja 150K ja 165. Linja 165 liikennöi Matinkylästä Länsiväylän, Kivenlahdentien, Saunalahden, Kurttilan ja Vanttilan kautta Kauklahden asemalle, josta edelleen Hansatietä pitkin Valhallantielle. Linja 165 muodostaa linjan 164 kanssa tiheästi liikennöivän linjaparin välillä Matinkylä Saunalahti. Linja 165 korvaa nykyisiä linjoja 65 ja 165. Linja 165N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Kivenlahdentien, Saunalahden, Kurttilan ja Vanttilan kautta Kauklahden asemalle, josta edelleen Hansatietä pitkin Valhallantielle.. Linja 165N korvaa nykyistä linjaa 165N. Kuva 41. Linjan 164 reitti. Kuva 42. Linjan 165 reitti sekä yöreitti 165N.

38 Linjat 166 ja 167 Linjat 166 ja 167 palvelevat Vantinmäkeä, Lasilaaksoa ja Järvikylää tarjoten näille alueille liityntäyhteydet Kauklahden asemalle sekä alueen sisäisiä yhteyksiä. Linja 166 tarjoaa junaa korvaavia yhteyksiä lakkautettavan Mankin seisakkeen ympäristöön. Linjat liikennöivät arkisin noin klo 6.15 21 ja lauantaisin sekä sunnuntaisin noin klo 9 21. Arkisin ruuhka-aikoina linjat liikennöivät 30 minuutin vuorovälillä ja muina aikoina 60 minuutin vuorovälillä. Kuva 43. Linjan 166 reitti. Kuva 44. Linjan 167 reitti.

39 Linja 224 Linja 224 liikennöi Leppävaarasta Karakallion, Kauniaisten ja Espoon keskuksen kautta Tuomarilaan. Linja 224 tarjoaa yhteyden junaan Tuomarilassa, Espoon keskuksessa, Kauniaisissa ja Leppävaarassa sekä tarjoaa yhteyksiä Leppävaaran ja Espoon keskuksen aluekeskuksiin. Linja 224 korvaa nykyisiä linjoja 18, 19 ja 51. Kuva 45. Linjan 224 reitti. Linjan 224 osalta on tarkasteltu myös vaihtoehtoista reittiä, joka kulkisi Kaunialan kautta. Linja 224 ajaisi molemmissa suunnissa Kauniaisten keskustasta Asematien, Kylpylätien, Bembölentien, Kasavuorentien, Mikael Lybeckin tien ja Bredantien kautta Asematielle ja siitä edelleen normaalia reittiä pitkin. Vaihtoehto lisäisi kustannuksia merkittävästi, noin 310 000 / vuosi. Samalla linjaston selkeys heikentyisi, koska reittiä voidaan toispuoleisten pysäkkien vuoksi ajaa vain yhteen suuntaan. Tällöin samalta pysäkiltä kuljettaisiin molempiin suuntiin. Kyseistä lenkkiä ajetaan tällä hetkellä linjalla 51. Matkustajamäärät ovat Kasavuoren koulukeskuksen oppilaat ja työntekijät pois lukien erittäin vähäiset. Kasavuoren koulukeskusta palvelevat Asematietä pitkin kulkevat linjat 212, 533 ja 549, jolloin koulukeskuskaan ei perustele linjan 224 reittimuutosta. Linjat 510 ja 555 Linja 510 muuttuu linjaksi 555. Samalla reitti muuttuu kulkemaan Keilaniemestä Lauttasaareen Tapiolan sijasta. Linja 555 tarjoaa työmatkayhteyksiä Leppävaaran suunnalta Otaniemen ja Keilaniemen työpaikoille sekä palvelee Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteyksiä arkisin. Lisäksi linja tarjoaa liityntäyhteydet Lauttasaaren metroasemalle Lauttasaarentien varresta. Viikonloppuisin liikennöidään tunnuksella 555B Myyrmäen ja Leppävaaran välillä.

40 Kuva 46. Linjan 555(B) reitti.

41 Linja 531 Linja 531 liikennöi Kalastajanmäestä Nuottaniemen kautta Matinkylään, josta se jatkaa Olarin ja Espoon keskuksen kautta Jorvin sairaalalle. Lisäksi liikennöidään B-tunnuksella Kalastajanmäen ja Olarin välillä siten, että joka toinen ajettava vuoro on 531 ja joka toinen 531B. Yhdessä nämä muodostavat tiheän palvelutarjonnan Kalastajanmäen ja Olarin välille. Linja 531/B tarjoaa yhteyksiä oman Matinkylä Olarin aluekeskuksen sisällä, liityntäyhteyden Matinkylän metroasemalle sekä yhteyden Matinkylä Olarin aluekeskuksesta Espoon keskukseen ja Jorvin sairaalalle. Linja 531/B korvaa nykyisiä linjoja 19, 31, 122, ja 132. Kuva 47. Linjan 531(B) reitti.

42 Linjan 531 osalta on tarkasteltu linjan reitin muuttamista Matinkylässä kiertämään Matinkadun ja Nelikkotien lenkin, jotta se linja palvelisi paremmin Mattlidenin koulukeskusta. Reitin muuttaminen, edes osalla vuoroista aiheuttaisi sekavuutta linjastoon ja pidentäisi ajoaikaa sen verran, että linjalle jouduttaisiin lisäämään kalustoa, mikä puolestaan nostaisi liikennöintikustannuksia. Pelkästään linjan 531B reittimuutos arkisin nostaisi joukkoliikenteen kustannuksia yli 200 000 eurolla vuodessa. Samalla heikkenisi myös liityntäyhteys Matinkylän metroasemalle, koska linja jättäisi Matinkylän metrokeskuksen edustalla olevat pysäkit väliin, jolloin Nuottaniemen ja eteläisen Matinkylän palvelutaso laskisi selvästi nykyisesti. Linja ei tällöin myöskään palvelisi niitä koululaisia, jotka matkustaisivat Matinkylän bussiterminaalista Mattlidenin koululle. Mattlidenin koululle on yhteydet Matinkylän bussiterminaalilta linjojen 111 ja 112 osalta. Kävely-yhteys on pituudeltaan kohtuullinen ja alikulkuineen turvallinen. Kävelyetäisyydet kodin ja koulun välillä säilyvät kunnan määrittelemän ohjearvon alapuolella joka puolelta Matinkylää ja Nuottaniemeä. Linjat 532 ja 533 Linja 532 liikennöi Matinkylästä Olarin, Suurpellon ja Karamalmin kautta Leppävaaraan. Linja 532 muodostaa linjan 533 kanssa Matinkylän ja Nihtisillan välille tiheän palvelun. Linja 532 tarjoaa Matinkylän liityntäyhteyksien lisäksi myös yhteyden junaan Kerassa ja Leppävaarassa sekä tarjoaa yhteyden Etelä-Espoosta Karamalmin työpaikka-alueelle. Linja 532 korvaa nykyisiä linjoja 3 ja 5. Linja 533 liikennöi Matinkylästä Olarin, Suurpellon ja Kauniaisten kautta Järvenperään. Linja 533 tarjoaa poikittaisia yhteyksiä Espoon sisällä sekä liityntäyhteydet Matinkylän metroasemalle sekä Kauniaisten juna-asemalle. Nykyiseen linjan 533 reittiin nähden uusi reitti muuttuu kulkemaan Mankkaan sijasta Suurpellon kautta sekä lyhenee nykyiseltä Vanhakartanon päätepysäkiltä Järvenperään.

Kuva 48. Linjan 532 reitti. 43

44 Kuva 49. Linjan 533 reitti. Linja 542 Linja 542 liikennöi Soukasta Espoonlahden, Kivenlahden, Latokasken ja Espoon keskuksen kautta Jorvin sairaalalle. Linja yhdistää Espoonlahden ja Espoon keskuksen aluekeskukset toisiinsa ja

45 tarjoaa Espoonlahden aluekeskuksesta yhteydet Jorvin sairaalalle. Linja 542 korvaa nykyisen linjan 42. Kuva 50. Linjan 542 reitti.

46 Linja 543 Linja 543 liikennöi Kivenlahdesta Soukan, Finnoon, Olarin, Mankkaan ja Säterin kautta Leppävaaraan. Linja 543 tarjoaa Espoon sisäisiä poikittaisia yhteyksiä metrosektorin ulkopuolella sekä yhteydet junaan Leppävaarassa. Nykyiseen linjan 543 reittiin nähden reitti muuttuu kulkemaan Mankkaan kautta Suurpellon sijasta. Kuva 51. Linjan 543 reitti. Linjat 548 ja 549 Linjan 548 reitti kulkee Tapiolasta Mankkaan ja Kauniaisten kautta Lähderantaan ja Jupperiin. Linja tarjoaa yhdessä linjan 549 kanssa tiheän yhteyden Tapiolan ja Kauniaisten välille. Linja 548 tarjoaa liityntäyhteydet Tapiolan metroaseman lisäksi Kauniaisten asemalle. Linja 548 korvaa nykyisiä linjoja 15 ja 109. Linja 549 reitti kulkee Tapiolasta Mankkaan, Klovin ja Kauniaisten kautta Jorvin sairaalalle. Linja 549 tarjoaa liityntäyhteydet Tapiolan metroaseman lisäksi Kauniaisten juna-asemalle sekä yhteyden Tapiolan aluekeskuksen alueelta Jorvin sairaalalle. Linja 549 korvaa nykyistä linjaa 109.

Kuva 52. Linjan 548 reitti. 47

48 Kuva 53. Linjan 549 reitti. Linja 551 Linja 551 reitti kulkee Tapionaukiolta Otaniemen, Munkkiniemen ja Meilahden kautta Pasilaan tarjoten tiheän yhteyden läpi päivän kaikkina viikonpäivinä. Linja tarjoaa liityntäyhteydet metroon Tapiolassa ja Otaniemessä sekä junaan Pasilassa. Linja palvelee myös yhteyksiä Meilahden sairaalaalueelle. Linjalta on hyvät vaihtoyhteydet sekä raitioliikenteeseen että muille bussilinjoille. Linja 551 korvaa nykyisiä linjoja 194, 195, 506 ja 551. Linja 551N liikennöi metron liikennöintiaikojen ulkopuolella Kampista Meilahden, Munkkiniemen ja Otaniemen kautta Tapiolaan. Linja 551N korvaa nykyistä yölinjaa 195N.

49 Kuva 54. Linjan 551 reitti. Muut Espoon suunnan bussiliikenteen muutokset Linja 206, 212 ja 213 Elielinaukion taukopysäköintipaikat vähenivät keskustakirjaston rakennustöiden alkaessa syksyllä 2015, jolloin Elielinaukion bussikapasiteetti väheni oleellisesti. Linjat 206, 212 ja 213 lyhennettiin tuolloin päättymään Helsingissä Meilahteen. Linjan 213 N-reitti ajettiin edelleen Elielinaukiolle. Länsimetron aloittaessa liikennöinnin syksyllä 2016 valtaosa Kampin Espoon terminaalin nykyisistä linjoista lopetetaan, minkä seurauksena linjojen 206,A, 212 ja 213,N päätepysäkit voidaan siirtää Kampin terminaaliin.

50 Kuva 55. Linjojen 206, 212 ja 213 reitit. Linja 502 Sunnuntain vuoroväliä tihennetään tunnista 30 minuuttiin syksystä 2016 alkaen. Muutos parantaa Leppävaaran ja Meilahden välisiä yhteyksiä ja parantaa olennaisesti linjan käyttökelpoisuutta poikittaismatkoilla sekä tehostaa linjan autokiertoa. Linja 550 Linjan päätepysäkki Espoossa siirretään syysliikenteen 2016 alussa Westendinasemalta Tapionaukiolle. Sujuvin vaihtomahdollisuus linjan 550 ja metron välillä Tapiolassa on Tapiolan rakentamisvaiheessa Tapionaukiolta. Länsimetron liityntälinjaston myötä Westendinaseman merkitys vaihtopaikkana muilta linjoilta linjalle 550 pienenee oleellisesti. Tulevaisuudessa, kun Tapiolan Merituulentien bussiterminaali valmistuu, linjan 550 reitti tulee kulkemaan terminaalin kautta Westendinasemalle.

51 Kuva 56. Runkolinjan 550 väliaikainen reittimuutos Tapiolan alueella. Linja 552 Kehä I:n tason poikittaisliikenteen tarjontaa kehitetään syysliikenteen 2016 alussa lisäämällä linjalle 552 päivä- ja iltaliikennettä. Päivällä liikennöidään 20 minuutin vuorovälillä ja iltaisin liikennöidään 30 minuutin vuorovälillä noin klo 20 asti. Linja 554 Kehä I:n tason poikittaisliikenteen tarjontaa kehitetään syysliikenteen 2016 alussa vastaamaan HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelman (HSL:n hallituksen päätös 13.9.2011, 125) mukaista palvelutasoa. Linjan 554 vuoroväliä tihennetään arkisin ruuhka-aikaan 15 minuuttiin ja päivä- sekä iltaliikenteessä 20 minuuttiin.

52 Keski- ja Pohjois-Espoon uusi linjanumerointi Länsimetron myötä Espoon linjanumerointi muuttuu HSL:n hallituksen vahvistamien (HSL:n hallituksen päätös 27.3.2012, 56) linjanumerointiperiaatteiden mukaiseksi. Keski- ja Pohjois-Espoon uusi linjanumerointi Linjanumero Reittikuvaus Vanha Uusi 20 219 Leppävaara Karakallio Lähderanta Järvenperä 21 236 Leppävaara Kalajärvi Serena 22 202 Helmipöllönmäki Leppävaara 23 203 Uusmäki Leppävaara Perkkaa Säteri Laajalahti 24 214 Leppävaara Rastaala Veini Jupperi 25 215 Leppävaara Lähderanta 25A 215A Leppävaara Lähderanta Högnäs 26 226 Leppävaara Karakallio Viherlaaksonranta Jorvi 27 227 Leppävaara Karakallio Lippajärvi - Espoon keskus 28 238 Leppävaara Brobacka Siikajärvi Siikaniemi 29 239 Leppävaara Punametsä Kalajärvi 70 348 Rinnekoti Röylä Kalajärvi 71 349 Lepsämänjoki Hännikäinen Serena Kalajärvi Lahnus Röylä 81 241 Espoon keskus Mikkelä Hirvisuo 81V 241V Espoon keskus Hirvisuo 82 582 Espoon keskus Juvanmalmi Kalajärvi Serena 85 245 Espoon keskus Nuuksionpää 86 246 Espoon keskus Röylä Bodom Espoon keskus 86H 246K Espoon keskus Kellonummi Röylä 88 242 Espoon keskus Brobacka Siikaniemi 96H 226A Leppävaara Karakallio Viherlaakso Jorvi Kellonummi 206 206 Kamppi Etelä-Leppävaara Karamalmi 212 212 Kamppi - Laajalahti Kauniainen 213 213 Kamppi Suvela Espoon keskus Mikkelä Kauklahti 231N 231N Elielinaukio Vallikallio Hämevaara Järvenperä 237 201 Leppävaara Mäkkylä Pajamäki 237B 201B Leppävaara Mäkkylä Pitäjänmäki 243 243 Espoon keskus Kolmiranta Veikkola 247A 217 Elielinaukio Karamalmi Jupperi 248A 218 Elielinaukio Karakallio Jupperi 270 235 Elielinaukio Tuomarila Kuurinniitty 270N 235N Elielinaukio Viherlaakso Muurala Tuomarila Kuurinniitty

53 Palvelulinjat ja lähibussit Espoon palvelulinjat korvataan uusilla lähibussilinjoilla Espoon Kehä III:n eteläpuolen lähibussien linjastosuunnitelman mukaisesti (HSL:n hallituksen päätös 5.5.2015, 76). Lähibussit palvelevat erityisesti iäkkäiden ja liikuntarajoitteisten asiointiyhteytenä omaan aluekeskukseen. Tavoitteena on houkutella linjoille laajemmin myös muita matkustajia. Uuden linjaston liikennöintikustannukset ovat vuodessa noin 370 000 euroa suuremmat kuin nykyisen palvelulinjaston. Kasvu johtuu Matinkylä Olari-alueen uudesta linjasta sekä Leppävaaran ja Espoonlahden alueiden liikenteen muuttamisesta vuoropäivinä liikennöivästä jokapäiväiseksi. Liikennöintikustannusten kasvun vastapainoksi Espoon kaupungin odotetaan saavan vastaavan säästön sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain perusteella korvattavista taksikuljetuksista. Taksioikeuksien myöntämisen perusteita voidaan tiukentaa niillä alueilla, joilla on lähibussilinjojen palvelua kaikkina arkipäivinä. Linjat 168 ja 169 aloittivat liikennöinnin 10.8.2015. Linjan 168 reittiä pidennetään Näkinkylään ja muutetaan Mikkelässä kulkemaan samaa reittiä kuin linja 241. Linjojen 168 ja 169 päätepysäkki siirretään Espoontorilta Keski-Espoon uimahallille. Espoon lähibussilinjat 15.8.2016 alkaen: 116 Tapiola Pohjois-Tapiola 117 Tapiola Hopealehto Itäranta Tapiola 119 Tapiola Oravannahkatori Niittykumpu (M) 137 Matinkylä Kuitinmäki 138 Nuottaniemi Matinkylä 148 Espoonlahden uimahalli Iivisniemi 149 Espoonlahden uimahalli Vilkkupoiju 168 Keski-Espoon uimahalli Mikkelä Kauklahti 169 Keski-Espoon uimahalli Suvela 207 Leppävaara Vallikallio Lintukorpi 229 Leppävaara Karakallio Viherkallio

54 Kuva 57. Lähibussilinjan 116 reitti.

55 Kuva 58. Lähibussilinjan 117 reitti. Kuva 59. Lähibussilinjan 119 reitti.

56 Kuva 60. Lähibussilinjan 137 reitti.

Kuva 61. Lähibussilinjan 138 reitti. 57

58 Kuva 62. Lähibussilinjan 148 reitti. Kuva 63. Lähibussilinjan 149 reitti.

59 Kuva 64. Lähibussilinjan 168 uusi reitti. Kuva 65. Lähibussilinjan 169 uusi reitti.

60 Kuva 66. Lähibussilinjan 207 reitti.

61 Kuva 67. Lähibussilinjan 229 reitti. 2.6.3 Vantaan sisäiset linjat ja Vantaan suunnan seutulinjat Linja 39 Linjan 39 lähtöpysäkki Kampissa siirtyy. Kampin muutokset on kuvattu tarkemmin Helsingin sisäisten linjojen yhteydessä. Linja 415 Linjan 415 reittiä jatketaan syksyllä 2016 Aviapoliksen asemalta lentoasemalle lentokenttäalueen yhteyksien parantamiseksi. Kuva 68. Linjan 415 reittimuutos.

62 Linja 434 Aloitetaan syysliikenteen käynnistyessä uuden liityntälinjan liikennöinti Kivistön asemalta Keimolanmäen asuinalueelle ensimmäisten asuintalojen valmistuessa. Linjaa liikennöidään arkisin noin 30 60 minuutin vuorovälillä sekä viikonloppuisin 60 minuutin vuorovälillä. Keimolanmäen aluetta palvelevat myös Hämeenlinnanväylällä Keimolassa pysähtyvät U-linjat. Linjan 434 liikennöinti ei edellytä lisäkalustoa, vaan liikennöinti hoidetaan muiden Kivistön alueella liikennöivien linjojen kalustolla. Kuva 69. Uuden linjan 434 reitti. Linja 561 Linjan 561 vuoroväliä tihennetään arkisin ruuhka-aikaan 15 minuuttiin ja päivä- sekä iltaliikenteessä 20 minuuttiin. Muutos parantaa Itäkeskuksen ja Malmin aluekeskusten välisiä yhteyksiä, liityntäyhteyksiä Kehäradan juniin sekä yhteyksiä Tammistoon Valimotien alueelle. Linja 612 Perustetaan syysliikenteeseen siirryttäessä uusi linja 612 Tikkurilan ja Tammiston välille palvelemaan asiointi- ja työmatkayhteyksiä. Linjaa liikennöidään arkisin aamusta alkuiltaan noin tunnin välein. Linja palvelee myös Koivuhaan työpaikka-aluetta sekä Ruskeasannan eteläosan asuinaluetta.

63 Kuva 70. Uuden linjan 612 reitti. Linjat 614 ja 615 Suurien matkustajamäärien vuoksi ruuhkautuneille linjoille 614 ja 615 lisätään syksystä 2016 alkaen vuorotarjontaa ruuhka-aikoina kahden auton verran. Linja 616 Linjalle 616 Hakaniemi Tammisto Kivistö lisätään lähtöjä ruuhka-aikojen laidoille Helsinge skolan koulumatkayhteyksien parantamiseksi. Linja 618 Laajennetaan lähibussin 618 palvelualuetta eteläiseen Ruskeasantaan ja Ruskeasannan hautausmaalle.

64 Kuva 71. Kutsulinjan 618 uusi liikennöintialue. Linjat 731 ja 739 Linjalle 739 perustetaan uusi V-reitti, joka liikennöi Rautatientorilta Lahdentien, Kuusijärven, Viirilän ja Etelä-Nikinmäen kautta Pohjois-Nikinmäkeen. Vuoroja liikennöidään siten, että Etelä- Nikinmäestä on yhteys Helsingin keskustaan arkiaamuisin noin puolen tunnin välein linjan 739 V- vuoroilla tai Sipoon linjojen 785 788 K-vuoroilla. Vastaavasti iltapäivällä liikennöidään Helsingin suunnasta Etelä-Nikinmäkeen noin puolen tunnin välein linjoilla 738K, 739V ja 785K 788K. Linjan 739 V-vuoroja liikennöidään myös alkuillasta noin kerran tunnissa. Vastaavasti linjalta 731 vähennetään joitakin yksittäisiä ruuhkalähtöjä. Linjaa liikennöidään siten, että vuoroväli ruuhka-aikoina on pääsääntöisesti noin 20 minuuttia.

Kuva 72. Linjan 739 uusi V-reitti. 65

66 2.6.4 Keravan sisäiset linjat ja Keravan suunnan seutulinjat Linja Ke8 Linjan 8 reitti muutetaan Keravan keskustassa kulkemaan Aleksis Kiven kadun ja Keskustan kehän kautta terveyskeskuksen suuntaan. Muutos palvelee koulumatkayhteyksiä Sompion koululle. Muutoksella ei ole merkittävää kustannusvaikutusta. Kuva 73. Keravan linjan 8 reittimuutos. 2.6.5 Kirkkonummen sisäiset linjat ja Kirkkonummen suunnan seutulinjat Linjat 171 174 Kirkkonummen linjastosuunnitelma on hyväksytty HSL:n hallituksessa 31.5.2011, 90. Linjastosuunnitelman mukaisesti seutulinjat lyhennetään Matinkylän metroasemalle Länsimetron liikenteen alkaessa. Samalla vuoroväli Kirkkonummen ja Matinkylän välillä tihennetään arki-iltaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin 30 minuuttiin aloittamalla linjan 171 liikenne näinä aikoina. Metron liikennöintiaikojen ulkopuolella reittiversio 173N palvelee Kampin ja Upinniemen välillä, ja reitti kulkee Sarvvikin alueen kautta. Sarvvikin alueen palvelutaso paranee nykyisestä myös linjan 171 liikennöintiajan pitenemisen myötä.