Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:5. Suomen ja Latvian. sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ



Samankaltaiset tiedostot
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:6. Suomen ja Liettuan. sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva Henna Huhtamäki

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Karoliina Kääriäinen

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja Henna Huhtamäki

Työntekijän vakuutukset

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015

Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä

Suomeen muuttavan työntekijän ja hänen perheenjäsentensä oikeus Suomen sosiaaliturvaan

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Maahanmuuttajien oikeus sosiaaliturvaan Suomessa - EMN tutkimus

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa. Leena Ikonen Suunnittelija, Kela Tampere

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu?

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi

Omat eläketietosi - Kevan info 2013

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ja työnhakuun ulkomaille Kristo Kenner, KELA

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa. Rovaniemi Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

KV-kesäpäivät: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Tero Uusimäki

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

1985 vp. - HE n:o 35 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

HE 208/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen ja Viron välillä sosiaaliturvasta

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Eläkkeen hakeminen ulkomailta. Tiesitkö, että voit hakea eläkettä jopa 1960-luvulla ulkomailla tehdystä työstä?

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.

Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Laki. julkisten alojen eläkelain muuttamisesta

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)

1994 vp- HE 206 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö

Vapaaehtoisen ulkomaantyön vakuutuksen vakuutusehdot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

1993 vp - HE 73 ESITYKSEN P ÄÄASIALUNEN SISÄLTÖ. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

Transkriptio:

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:5 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2002

Sisällys Johdanto... 3 Keitä sopimus koskee... 3 Sosiaaliturvan määräytymisen pääperiaatteita... 4 Mitä etuuksia sopimus koskee... 5 Erityisryhmiä... 5 Lähetetyt työntekijät... 5 Opiskelijat... 6 Terveydenhuolto... 7 Välitön sairaanhoito... 7 Muu terveydenhuolto ja sairaanhoito... 8 Lääkkeet... 8 Sairaanhoitotodistus... 8 Vanhempainetuudet ja sairauspäiväraha... 9 Perhe-etuudet... 9 Tapaturma- ja ammattitautietuudet... 10 Työttömyysturva... 10 Eläketurva... 11 Kansaneläkkeet... 11 Työeläkkeet... 13 Eläkkeen hakeminen... 13 Lisätietoja... 15 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1028-9 Taitto: AT-Julkaisutoimisto Oy Painatus: Kirjapaino Keili Oy, Vantaa 2002 2 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

Johdanto Kahdenvälisten sosiaaliturvasopimusten tarkoituksena on määritellä, kumman maan sosiaaliturvan piiriin henkilö kuuluu, jos hän liikkuu maiden välillä. Suomen ja Latvian välinen sosiaaliturvasopimus tuli voimaan 1. kesäkuuta 2000. Tämä esite antaa yleiskuvan sopimuksen sisällöstä ja soveltamisesta. Lainsäädännössä tapahtuvien muutosten varalta tiedot on kuitenkin syytä tarkistaa toimivaltaiselta viranomaiselta. Sopimus koskee Latviaan töihin meneviä henkilöitä ja Latviasta Suomeen työhön tulevia henkilöitä. Lisäksi se koskee sopimusmaasta toiseen muuttavia henkilöitä. Myös matkailijoina liikkuvat saattavat sairastuessaan tulla sopimuksen soveltamisen piiriin. Esitteen on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen, Eläketurvakeskuksen ja Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kanssa. Keitä sopimus koskee Sopimus koskee Suomen ja Latvian kansalaisia ja muita henkilöitä, jotka ovat kuuluneet jommankumman maan sosiaaliturvalainsäädännön piiriin. Tässä esitteessä käytetään käsitettä Suomessa asuva kuvaamaan paitsi Suomen kansalaisia, myös muita Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvia henkilöitä. Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi Suomessa asuva tai työskentelevä muun maan kansalainen. Vastaavasti sopimusta sovelletaan Latviassa asuviin muiden maiden kansalaisiin, jotka liikkuvat Suomen ja Latvian välillä. Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 3

Sosiaaliturvan määräytymisen pääperiaatteita Sosiaaliturvasopimus määrittelee Suomen ja Latvian välillä liikkuvien henkilöiden oikeudet sosiaaliturvaan sekä kummankin maan vastuun niiden toteuttamisessa. Sopimuksen pääsäännön mukaan henkilö kuuluu sen maan sosiaaliturvan piiriin, jossa hän työskentelee. Sosiaaliturvaa koskevat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät tällöin työskentelymaan lainsäädännön mukaisesti. Esimerkiksi Latviassa työskentelevän suomalaisen sosiaaliturva määräytyy Latvian lainsäädännön mukaisesti. Vastaavasti Suomessa työskentelevällä latvialaisella on sama oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan kuin muillakin Suomessa asuvilla ja työskentelevillä henkilöillä. Pääsäännöt eivät kuitenkaan koske kaikkia henkilöryhmiä. Esimerkiksi ns. lähetettyihin työntekijöihin, diplomaatteihin ja virkamiehiin sovelletaan lähtömaan lainsäädäntöä. Suomalaisen työnantajan Latviaan lähettämä työntekijä ja useimmiten myös tämän perheenjäsenet kuuluvat edelleen Suomen sosiaaliturvan piiriin. Jos henkilö työskentelee samanaikaisesti sekä Suomessa että Latviassa, hän saa työskentelyn perusteella määräytyvät etuudet kummastakin maasta. Asumiseen perustuvat etuudet hän saa vain asuinmaastaan. Esimerkiksi henkilöllä, joka työskentelee Suomessa työsuhteessa ja toimii samanaikaisesti Latviassa yrittäjänä, voi olla oikeus ansioihin perustuvaan sairauspäivärahaan ja työeläkkeeseen Suomesta sekä yrittäjätuloon perustuvaan sairauspäivärahaan ja työeläkkeeseen Latviasta. Sen sijaan hänen lapsestaan maksettava lapsilisä maksetaan pelkästään lapsen asuinmaasta. Jos henkilö asuu jommassakummassa maassa, mutta ei käy työssä kummassakaan, hänellä on oikeus sosiaaliturvaan asuinmaastaan. Kysymys voi olla esimerkiksi maasta toiseen muuttavasta eläkeläisestä. Tällöin sosiaaliturvasopimuksen perusteella uuteen asuinmaahan maksetaan ennen muuttoa myönnetyt eläkkeet. 4 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

Mitä etuuksia sopimus koskee Sopimus koskee kummankin maan terveyspalveluja sairausvakuutusta perhe-etuuksia työttömyysturvaa tapaturma- ja ammattitautivakuutusta lakisääteisiä eläkkeitä. Suomessa vanhempainetuudet eli äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat luetaan sairausvakuutusetuuksiin. Perhe-etuuksiksi luetaan lapsilisä ja äitiysavustus. Latvian lainsäädännössä vanhempainetuuksia ovat äitiysetuudet. Perhe-etuutena Latviassa maksetaan synnytysavustus, lapsen hoitoraha ja perheavustuksia. Kuntoutusrahaa, Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta, vammaistukea, lapsen hoitotukea ja työmarkkinatukea sopimus koskee vain silloin, kun henkilö kuuluu Suomen lainsäädännön alaisuuteen. Sopimus koskee myös Latvian hautausavustusta. Sopimus koskee vain siinä mainittuja sosiaaliturvan aloja. Se ei koske esimerkiksi Suomen toimeentulotukea, yleistä asumistukea, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea eikä sosiaalipalveluja. Henkilön oikeus niihin määräytyy pelkästään Suomen lainsäädännön perusteella. Erityisryhmiä Sosiaaliturvasopimuksessa joitakin henkilöryhmiä varten on erityismääräyksiä. Näitä ovat muun muassa lähetetyt työntekijät ja opiskelijat. Lähetetyt työntekijät Latviaan työhön lähtenyt henkilö voi kuulua Suomen sosiaaliturvalainsäädännön piiriin enintään kolmen vuoden ajan, jos hän on Latviassa tilapäisesti ns. lähetettynä työntekijänä. Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 5

Lähetetyn työntekijän aseman saaminen edellyttää, että työntekijä on työsuhteessa työnantajaan, jonka kotipaikka on Suomessa, ja että työntekijä lähtiessään kuuluu Suomen sosiaaliturvalainsäädännön alaisuuteen. Työntekijä voidaan lähettää Latviaan työhön paitsi suomalaiselle työnantajalle, myös suomalaisen yrityksen latvialaiseen emo-, tytär- tai sisaryritykseen. Lähetetyn työntekijän todistuksen (FIN/LV 1) antaa Eläketurvakeskus. Todistuksella osoitetaan, että henkilö kuuluu Suomen lainsäädännön piiriin ja että sosiaalivakuutusmaksut maksetaan Suomeen. Alle yhden kuukauden pituisia työkomennuksia varten todistusta ei tarvita, mutta hakemuksesta se voidaan antaa. Eräissä tapauksissa voidaan lähetetty työntekijä pitää Suomen sosiaaliturvan piirissä viisi vuotta (ns. poikkeuslupamenettely). Jos viiden vuoden määräaikaa halutaan edelleen pidentää, täytyy tähän olla erityinen syy. Erityinen syy voi olla esimerkiksi eläkeiän saavuttaminen lähitulevaisuudessa. Lähetetyn työntekijän mukana seuraaviin ja samassa taloudessa asuviin perheenjäseniin sovelletaan samaa lainsäädäntöä kuin lähetettyyn työntekijään. Jos kuitenkin perheenjäsen työskentelee, määräytyy hänen sosiaaliturvansa itsenäisesti edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Jos työkomennus oli alkanut ennen Suomen ja Latvian välisen sosiaaliturvasopimuksen voimaantuloa, lasketaan kolmen vuoden lähettämisaika sopimuksen voimaantulopäivästä. Ehtona on tällöin, että työntekijä kuului kaiken sopimuksen kattavan sosiaaliturvan piiriin sopimuksen voimaantullessa. Opiskelijat Päätoimiset opiskelijat ja ammatillisessa koulutuksessa olevat kuuluvat opiskelunsa ajan lähtömaansa sosiaaliturvan piiriin. Jos opiskelija kuitenkin esimerkiksi aloittaa työskentelyn opiskelumaassa tai muuttaa sinne vakinaisesti asumaan, siirtyy hän kyseisen maan sosiaaliturvan alaisuuteen. 6 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

Latviaan opiskelemaan lähtevän tulee ilmoittaa lähdöstään Kansaneläkelaitokselle. Näin varmistetaan pysyminen Suomen sosiaaliturvan piirissä. Terveydenhuolto Välitön sairaanhoito Oleskellessaan tilapäisesti toisessa maassa Suomessa tai Latviassa asuva henkilö saa tarvitsemansa välittömän sairaanhoidon samoin ehdoin (esim. maksuin) kuin paikallisetkin asukkaat, jos kyse on ennalta arvaamattoman, äkillisen sairauden hoidosta. Kuitenkin esimerkiksi synnytys katsotaan välittömäksi hoidoksi vain, jos se on ennenaikainen. Jos ei ole kyse välittömästä hoidosta, potilaalta voidaan periä hoidon todelliset kustannukset. Latviassa sopimuksen tarkoittamiin etuuksiin kuuluvat Latvian sairauskassajärjestelmän kanssa sopimuksen tehneiden lääkärien ja sairaaloiden palvelut. Jos Latviassa käytetään sellaisen yksityislääkärin palveluja, jolla ei ole sopimusta Latvian sairauskassajärjestelmän kanssa, on kustannuksista vastattava itse myös välittömän sairaanhoidon tilanteissa. Myöskään Latviassa maksetuista sairaanhoidon kustannuksista ei voi saada korvausta Suomen sairausvakuutuslain perusteella. Suomessa sopimuksen tarkoittamiin etuuksiin kuuluvat julkisen terveydenhuoltojärjestelmän palvelujen lisäksi sairausvakuutuslain mukaiset sairaanhoitokorvaukset. Jos Latviasta tuleva käyttää Suomessa yksityisen terveydenhuollon palveluja, hänellä on siten samanlainen oikeus sairausvakuutuslain mukaisiin sairaanhoitokorvauksiin kuin Suomessa asuvilla. Hoitoa saanut maksaa kustannukset ensin kokonaisuudessaan ja hakee sen jälkeen korvauksia Kansaneläkelaitoksen toimistosta. Korvausta voi saada mm. yksityisen lääkärin palkkioista ja yksityisen lääkärin antaman hoidon ja tutkimusten kustannuksista. Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 7

Sairaanhoito annetaan sen maan hoitojärjestelmän mukaan, jossa hoito tapahtuu. Sopimukseen vedoten ei voi vaatia kotimaan hoitokäytännön mukaista hoitoa. Muu terveydenhuolto ja sairaanhoito Jos työntekijä työskentelynsä perusteella kuuluu jommankumman sopimuspuolen sosiaaliturvan piiriin, sovelletaan häneen tämän sopimuspuolen lainsäädäntöä kaiken terveyden- ja sairaanhoidon osalta eikä hoitoa ole rajoitettu välittömään hoitoon. Esimerkiksi Suomessa työskentelevä latvialainen voi tällöin osoittaa oikeutensa hoitoon Kansaneläkelaitoksesta saatavalla todistuksella Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa. Henkilö maksaa samat asiakasmaksut kuin Suomessa asuva. Lääkkeet Latviassa lääkärin määräämien lääkkeiden apteekkihinnoissa on jo valmiiksi otettu huomioon sairausvakuutuksen korvausosuus. Suomeen tulleelle latvialaiselle korvataan osa suomalaisen yksityislääkärin tai julkisen terveydenhuollon piirissä olevan lääkärin määräämistä lääkkeistä samalla tavalla kuin Suomessa asuville. Korvausta ei kuitenkaan vähennetä apteekissa, vaan korvaus on haettava Kansaneläkelaitoksen toimistosta. Tällöin on esitettävä LV/FIN 4-sairaanhoitotodistus. Sairaanhoitotodistus Sekä Suomessa että Latviassa on esitettävä omasta maasta saatu sairaanhoitotodistus, jolloin hoidosta peritään sama maksu kuin paikallisilta asukkailta. Jos henkilöllä ei ole esittää sairaanhoitotodistusta, hän joutuu maksamaan hoidosta aiheutuneet todelliset kustannukset. Sairaanhoitotodistus on Suomesta Latviaan lähtevälle FIN/LV 4 -todistus, joka on haettava ennen matkaa Kansaneläkelaitoksen toimistosta. Todistus annetaan määräajaksi. 8 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

Latviasta Suomeen tuleva saa vastaavan LV/FIN 4 -todistuksen Latvian valtion sairausvakuutusvirastosta. Vanhempainetuudet ja sairauspäiväraha Latviassa työskentelevällä suomalaisella työntekijällä tai yrittäjällä on oikeus latvialaisiin äitiys- ja sairauspäivärahaetuuksiin. Latviassa ei ole odotusaikoja etuuksien saamiseksi. Suomesta kesken päivärahakauden Latviaan siirtyvälle henkilölle maksetaan päivärahaa niin kauan kuin työsuhde tai yrittäjätoiminta kestää. Muissa tapauksissa etuuden maksaminen päättyy muuttopäivään. Suomessa työskentelevällä latvialaisella on oikeus Suomen äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaan sekä sairauspäivärahaan. Päivärahan myöntäminen edellyttää, että henkilö on asunut tai työskennellyt Suomessa vähintään 180 päivää ennen laskettua synnytysaikaa. Tähän 180 päivän aikaan voidaan tarvittaessa ottaa huomioon myös aika, jonka henkilö on ollut sairausvakuutettuna Latviassa, jos henkilö on ollut vakuutettuna Suomessa vähintään neljän viikon ajan välittömästi ennen päivärahakauden alkua. Päivärahan taso määräytyy Suomen lainsäädännön mukaisesti. Päivärahan perusteena käytetään Suomesta maksettua palkkaa. Jos henkilö on saanut jo Latviassa päivärahaa, vähentävät nämä päivät Suomen päivärahakautta. Perhe-etuudet Perhe-etuuksista Suomen lapsilisä sekä Latvian perheavustus ja lapsen hoitoraha maksetaan sen maan lainsäädännön mukaisesti, jonka piiriin lapsi kuuluu. Useimmissa tapauksissa lapsilisä maksetaan siitä maasta, mis- Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 9

sä lapsi asuu. Poikkeuksena ovat lähetetyt työntekijät ja muut lähtömaan sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt, joiden perheenjäsenet kuuluvat saman sosiaaliturvan piiriin. Suomen äitiysavustus ja Latvian lapsen synnytysavustus maksetaan Suomesta tai Latviasta sen mukaan, kumman maan lainsäädännön alaisuuteen äiti kuuluu lapsen syntyessä. Tapaturma- ja ammattitautietuudet Henkilö vakuutetaan työtapaturmien ja ammattitautien varalta pääsääntöisesti siinä maassa, jossa hän työskentelee. Poikkeuksena ovat mm. lähetetyt työntekijät, jotka säilyvät lähtömaansa työtapaturmavakuutuksessa. Suomessa vakuuttamisvelvollisuus työtapaturmien ja ammattitautien varalta määräytyy siten kuin työeläkevakuutuksessa. Suomessa korvausasiat hoidetaan siinä vakuutusyhtiössä, josta työnantaja on ottanut työtapaturmavakuutuksen. Jos lähetetylle työntekijälle sattuu työtapaturma tai hän sairastuu ammattitautiin toisen sopimusvaltion alueella, hän saa välttämättömän sairaanhoidon, jonka kustannukset hänelle korvaa asianomainen oleskeluvaltion laitos. Suomessa kyseinen laitos on Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Latviassa valtion sosiaalivakuutusvirasto. Työttömyysturva Latviassa työttömyysetuuden saaminen edellyttää vakuutusmaksujen maksamista vähintään 9 kuukauden ajalta työttömyyttä edeltäneen 12 kuukauden aikana. Työttömyysetuuden saamiseksi henkilön on pitänyt olla vakuutettuna vähintään vuoden ajan. Etuuden määrä on porrastettu vakuutusajan ja työttömyysjakson pituuden perusteella. Esimerkiksi 1-9 vuoden vakuutusajan 10 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

perusteella työttömyysetuus on 50 % viimeisen kuuden kuukauden laskennallisesta palkasta. Etuutta maksetaan ensimmäiseltä kolmelta työttömyyskuukaudelta täysimääräisenä ja sen jälkeen pienempänä. Maksukausi on enimmillään yhdeksän kuukautta. Suomessa Latviasta tulleella henkilöllä on oikeus työttömyyspäivärahaan, jos hän täyttää työttömyysturvalain edellyttämän 10 kuukauden työssäoloehdon ja muut edellytykset etuuden saamiseksi. Henkilön työskentelyajat Latviassa voidaan ottaa huomioon työssäoloehdon täyttämiseksi. Tällöin kuitenkin vaaditaan, että henkilö on välittömästi ennen työttömyyden alkamista työskennellyt Suomessa vähintään neljä viikkoa. Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan taso määräytyy Suomen lainsäädännön mukaisesti. Päivärahan perusteena käytetään vähintään 43 viikon palkkatuloja. Latviassa ansaitut tulot vaikuttavat päivärahan tasoon, jos työskentelykausi Suomessa on lyhyempi kuin 43 viikkoa. Toisessa maassa maksetut päivärahakaudet vaikuttavat työttömyyspäivärahakauden kestoon. Jos henkilö on saanut Latviassa työttömyyspäivärahaa, lyhentää tämä aika Suomen 500 päivän työttömyyspäivärahan maksukautta. Eläketurva Kansaneläkkeet Latviassa asuvalle Suomen tai Latvian kansalaiselle voidaan myöntää Suomesta maksettava vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke, leskeneläke ja lapseneläke. Lisäksi kansaneläkkeeseen voidaan maksaa eläkkeensaajan hoitotuki, lapsikorotus ja rintamalisä. Latviassa asuvalle henkilölle ei myönnetä työkyvyttömyyseläkettä, yksilöllistä varhaiseläkettä, työttömyyseläkettä, eläkkeensaajien asumistukea eikä ylimääräistä rintamalisää. Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 11

Vanhuuseläke voidaan myöntää Suomen tai Latvian kansalaiselle, joka 16 vuotta täytettyään on asunut tai työskennellyt Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta. Asumisvaatimus koskee leskeneläkkeessä sekä edunjättäjää että leskeä. Sen sijaan lapseneläkkeeseen oikeutetulta lapselta ei vaadita tiettyä asumisaikaa Suomessa, vaan asuminen joko Suomessa tai Latviassa riittää. Eläkkeen määrä lasketaan Suomen lain mukaan. Määrä on riippuvainen Suomessa asutun ajan pituudesta. Muut eläketulot vähentävät kansaneläkettä. Myös henkilön Latviasta saama eläke vähentää kansaneläkkeen määrää. Jos Suomessa asuvalle henkilölle on myönnetty vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-eläke, voidaan eläke Suomen lainsäädännön mukaan maksaa entisen suuruisena Latviaan yleensä vähintään vuoden ajan muutosta. Tämän jälkeen maksamista voidaan hakemuksesta jatkaa, jos eläkkeensaaja on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti 10 vuotta välittömästi ennen eläkkeen alkamista. Vastaavasti voidaan eläkkeen maksamista jatkaa myös silloin, kun ulkomailla olo on välttämätöntä oman tai lähiomaisen sairauden takia. Jos eläkkeensaaja on asunut Suomessa vähemmän kuin 10 vuotta eikä ulkomailla oloa voida pitää välttämättömänä sairauden takia, voidaan eläkkeen maksamista jatkaa samoin edellytyksin kuin uusi eläke myönnettäisiin Latviaan. Tällaisissa tilanteissa vanhuus- ja perheeläkkeen maksaminen on siis mahdollista sosiaaliturvasopimuksen perusteella. Suomessa vanhuuseläke voidaan sopimuksen mukaan myöntää Latvian tai Suomen kansalaiselle, jos tämä 16 vuotta täytettyään on asunut tai työskennellyt Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta. Eläkkeen määrä on riippuvainen Suomessa asutun ajan pituudesta ja muista eläketuloista. Henkilö, joka on muuttanut Suomeen yli 65-vuotiaana tai joka muuttaessaan saa ulkomaista eläkettä, ei voi saada kansaneläkettä. Latvialainen vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke ja 12 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

perhe-eläke voidaan myöntää Suomessa asuvalle. Eläke voidaan myöntää takautuvasti vuoden ajalta. Latvian lakisääteistä sosiaaliturvatukea ei makseta Suomeen. Työeläkkeet Latviaan myönnetään ja maksetaan Suomessa karttunut Suomen lainsäädännön mukainen työeläke sosiaaliturvasopimuksen perusteella sen piiriin kuuluville kansalaisuudesta riippumatta. Työeläke maksetaan Latvian kansalaiselle myös muihin maihin samoin ehdoin kuin Suomen kansalaiselle. Työeläkejärjestelmästä voidaan myöntää ja maksaa vanhuuseläkettä, varhennettua vanhuuseläkettä, yksilöllistä varhaiseläkettä, työkyvyttömyyseläkettä sekä perhe-eläkettä lesken- ja lapseneläkkeenä. Työttömyyseläkettä tai osa-aikaeläkettä ei makseta Latviaan. Suomeen työntekijänä tai yrittäjänä työhön hakeutunut latvialainen on työeläkevakuutettu Suomessa. Eläke karttuu tällöin Suomen lainsäädännön mukaisesti. Palkan, työskentelyajan pituuden ja eläkeprosentin lisäksi eläkkeeseen voi vaikuttaa myös aika eläkkeelle jäämisestä vanhuuseläkeikään eli ns. tuleva aika. Oikeus tulevan ajan eläkkeeseen edellyttää, että henkilö on asunut Suomessa viisi vuotta. Viiden vuoden aikaan luetaan myös mahdollinen työssäoloaika Latviassa. Tulevan ajan eläkkeen edellytyksenä on kuitenkin aina, että henkilö on työskennellyt Suomen työeläkelakien alaisessa työssä työkyvyttömyyden alkamisvuoden ja sitä edeltäneen kymmenen vuoden aikana vähintään 12 kuukautta. Latviasta latvialaisen työnantajan lähettämät työntekijät jäävät kuitenkin Latvian eläkejärjestelmän piiriin. Eläkkeen hakeminen Riippumatta siitä, kumman maan eläkettä haetaan, eläkehakemus tehdään aina asuinmaassa. Latviassa asuva jättää hakemuksen Latvian valtion sosiaalivakuutusvirastolle. Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 13

Suomessa asuva saa Latvian eläkehakemuslomakkeita Kansaneläkelaitoksen toimistoista ja työeläkevakuutusyhtiöiden palvelupisteistä, joihin hakemus myös jätetään. Tämän jälkeen hakemus toimitetaan virkatietä Latvian sille viranomaiselle, joka päättää eläkkeen myöntämisestä. 14 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus

Lisätietoja Suomessa antavat: Kansaneläkelaitoksen toimistot sekä Kansaneläkelaitoksen ulkomaan yksikkö Postiosoite: PL 72, 00381 Helsinki Puh. 020 434 2550 (eläkkeet) Puh. 020 434 2650 (vakuuttamisasiat ja etuudet) Faksi 020 434 2502 S-posti: inter.helsinki@kela.memonet.fi Eläketurvakeskus Postiosoite : 00065 ELÄKETURVAKESKUS Asiakaspalvelun käyntiosoite: Opastinsilta 7, Helsinki Puh. 010 7511 (vaihde) Faksi (09) 148 1172 Työeläkkeet ja vakuuttamisasiat, lähetettyjen työntekijöiden todistukset Tapaturmavakuutuslaitosten liitto Postiosoite: PL 275, 00121 Helsinki Käyntiosoite: Bulevardi 28, Helsinki Puh. (09) 680 401 (vaihde) Faksi (09) 604 714 (korvausosasto) Tapaturma- ja ammattitautietuudet Sosiaali- ja terveysministeriö Postiosoite: PL 33, 00023 VALTIONEUVOSTO Käyntiosoite: Meritullinkatu 8, Helsinki Puh. (09) 16001 (vaihde) Faksi (09) 160 74168 (kansainvälisten vakuutusasioiden yksikkö) Sopimuksiin liittyvä yleisneuvonta Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus 15

Lisätietoja Latviassa antavat: Valtion sosiaalivakuutuslaitos Valsts socialas apdrosinasanas agentura Lacplesa iela 70 A Riga, LV-1011 Puh. +371 701 3632 Faksi +371 701 1813 sairaus- ja äitiysetuudet, eläkkeet, sosiaaliturvatuet, työttömyysturva, tapaturmat ja ammattitaudit, perhe-etuudet, hautausavustukset, vakuuttamisasiat ja lähetettyjen työntekijöiden todistukset Valtion sairausvakuutusvirasto Valsts obligatas veselibas apdrosinasanas agentura Baznicas iela 25 Riga, LV-1010 Puh. +371 704 3700 Faksi +371 704 3701 sairaanhoitoetuuksien kustannusten korvaaminen 16 Suomen ja Latvian sosiaaliturvasopimus