Jääkiekkojaoston kokous 28.11.2013 Klo 18 alkaen, Seuran kokoustila Kutsutut Maarit Kaukonen Erkki Falck Vesa Hällfors Tapio Hörkkö Jani Kaarlela Janne Siljamäki Mika Kaukonen Mika Nordman Satu Laine Valmennuspäällikkö Kimmo Arvisto Toni Salminen Kirsi Haltia Haka Hockey ry:n edustaja(t) Hanna-Kaisa Malmberg Jarkko Malmberg Paikalla 1. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin läpi edellisen kokouksen päätökset ja toimenpiteet sekä todettiin niiden tilanne. 2. Menneet tapahtumat Nenäpäivän tapahtuma sujui kokonaisuudessaan hienosti. Kiekkokouluun oli tutustumassa uusia lapsia. Ei todettu erityisiä kehitystarpeita seuraavaan vuoteen. Isänpäivän tapahtuma: Tapahtumassa järjestettiin kahvio + monta pelitapahtumaa. Järjestelyissä tuli kiire, mutta tapahtuma onnistui suunnitellussa kokonaisuudessa. 29.11.2013 1
3. Hankkeiden tilanne Kaukaloon kaivataan Leijonaliigapelien helpottamiseksi muutoksia. Halliyhtiön tj Jouni Hörkkö on ollut asiasta yhteydessä kaukalovalmistajaan. Jää sulatetaan mahdollisesti kesällä 2014 ja silloin arvioidaan luukun lisäämisen mahdollisuuksia. Pukukoppien päädyn luukun eteen rakennetaan koroke. Tämä hanke voidaan toteuttaa nopealla aikataululla. Puheenjohtaja tiedustelee Ilari Vannaisen halukkuutta projektin toteutukseen. 4. Valmennuspäällikkö Valmennuspäällikköä ei tällä hetkellä ole. Tämänhetkisen tiedon mukaan Petri Niukkanen ei ole kiinnostunut tehtävästä. Pohdittiin valmennuspäällikön tarvetta yleisemminkin. Ennen uuden valmennuspäällikön löytämistä pyritään edistämään valmentajapalaverien pitämistä. Järjestetään valmentajien saunailta joulun välipäiville. 5. Maalivahtivalmennus Satu Laine kysyy Kai Suomea mukaan rinkiin. Ja mahdollisesti porukan vetäjäksi. Myös Samu Koret ollut itse aktiivinen asiassa. Ensimmäinen maalivahtijää 22.12.2013 klo 12:30-14:00. Paikalle kaikkien juniorijoukkueiden maalivahdit + apuvalmentajat. PJ laittaa kutsut. 6. Joukkueiden ja kiekkokoulun tilanne O-Players o Ei edustusta paikalla VSOP-Players o Lujaa menee A-juniorit o Pelikieltoja ei tällä hetkellä o Loukkaantumisia 3 kpl o 20 maksavaa o huoltajaa ei ole 29.11.2013 2
01/02 o 01 o 02! D2/AA ylempään jatkosarjaan! Jatkosarjassa TiTu käyttövelvoite 2.12. järjestettävään liiton koulutukseen osallistuu kolme henkilöä Veli Hietarinta auttaa tarvittaessa! Jalkapallon hankkima läppäri otetaan TiTu-käyttöön jääkiekkokauden ajaksi seuran puheenjohtajan luvalla Satu Laine hakee koneen seuran toimistolta! Kaksi maalivahtia pois joukkueen vahvuudesta Vain yksi maalivahti! Yksi kenttäpelaaja siirtynyt TPS:aan! Vahvuus -3 03/04 o Hyvää kuuluu o Vahvuus +1 (+1) o Peliohjaajista pulaa! Kysytään A-junnuista apua 05/06 o Ei edustusta paikalla Leijona-kiekkokoulu o +60 lasta 7. Edustus Numppa-peli 1.12.2013 03/04 joukkueella on kioskivuoro. Pyritään hankkimaan lisää henkilökuntaa kioskiin pelin ajaksi. Kioski tuntia ennen auki. Puheenjohtaja hoitaa paikalle enemmän järjestysmiehiä kuin viime peleissä. Arpamyynti. PJ selvittää Arvistolta arpamyynnin tilanteen ja tarpeen kokonaisuuden. Muuta Keskusteluyhteyttä edustuksen kanssa pitää tehostaa. Johtokuntien yhteistyötä yritetään rakentaa. Seuran puheenjohtaja Kirsi Haltia edistää asiaa. 29.11.2013 3
8. Toimintasuunnitelmat Ei käsitelty. 9. Kioski Hanna-Kaisa Malmberg on lupautunut toimimaan kioskivastaavana. Kioskivastaava tekee keskiviikkoisin tukkutilaukset. Puutelistat ajan tasalle aina tiistai-iltaan mennessä. Hanna-Kaisa ja Jarkko Malmberg ovat laatineet ohjeistuksen kioskiin. Ohjeistus on jaettu joukkueiden kioskivastaaville. Kioskin avaimia hallinnoi jatkossa kioskivastaava. Puheenjohtaja toimittaa avainvaraston ja kirjanpidon kioskivastaavalle ensitilassa. Kioskivastaava on jääkiekkojaoston jäsen. Puheenjohtaja tiedottaa koko seuraa uudesta kioskivastaavasta ja päivittää tiedon seuran verkkosivuille. Joukkueiden kioskivastaavat: A, Satu Laine, 0400 621167 01/02, Katri Vehanto-Lehtinen, 050 5255158 03/04, Anu Granfors, 040 7473947 05/06, Hanna-Kaisa Malmberg, 040 7062898 Kiekkokoulu, Riikka Salminen, 050 3426498 Muuta kioskista Keskusteltiin, että onko tarpeen hankkia uusi grilli jäähallille. Päätettiin että korjataan joulutauon aikana vanha ja selvitetään uuden grillin kustannus. Päätös hankinnasta tehdään seuraavassa jaoston kokouksessa jos kustannuksista on tällöin tarkempaa tietoa. Kaasupullojen osalta ongelmat jatkuvat. Tyhjiä pulloja ei täytetä ohjeistuksesta huolimatta. Tarkennetaan ohjeistusta mahdollisuuksien mukaan. Tapio Hörkkö hankkii ilmoitustaulun kioskiin. Tapio Hörkkö etsii pakastimen käyttöohjeet. 29.11.2013 4
10. Jaoston taloustilanne Jaostomaksu pidetään joulukuussa ennallaan. Eli maksu on 40 /pelaaja/viikkoharjoitus/kk. 11. Seuran pelisäännöt Tarkistetaan Nuori Suomi säännöt peluuttamisen osalta. Laaditaan Paihan pelikirja juhlavuoteen mennessä. Päävastuu valmentajapalavereilla. 12. Tsempparipalkinnot Hankitaan vihreitä minipaitoja numerolla 50 100kpl. Tapio Hörkkö tekee tilauksen Marjamäeltä. 13. TiTu TiTu (Tilastoiva tulospalvelu) tulee D2 jatkosarjassa käytettäväksi ja on jo A- junioreiden käytössä. Tarvitaan tietokone ja tulostin sekä parannuksia hallin verkkoyhteyksiin. Jalkapallon hankkima tietokone otetaan TiTu-käyttöön jääkiekkokauden ajaksi seuran puheenjohtajan luvalla. Satu Laine hakee koneen seuran toimistolta Selvitetään mahdollisuuksia jäähallin verkkoyhteyden parantamiseen. Toni kysyy Anssi Mäkiniemeä. 14. Vastuuvalmentaja- ja valmennuspäällikkösopimukset Puheenjohtaja hoitaa vastuuvalmentajien varustepaketin Niukkaselle ja Rauniolle. 15. Anssimatti Lehtosen työharjoittelu Keskusteltiin aiheesta ja todettiin että tällä hetkellä jaostolla ei ole sopivaa työnkuvaa Anssimatin lopputyötä/työharjoittelua varten. 16. META Tiedustellaan Veli Hietarinnan halukkuutta toimia jääkiekon toimitsijavastaavana. Tapio Hörkkö tiedustelee. 29.11.2013 5
Seuran johtokunta on nimennyt Tapio Hörkön ja Matti Uotilan selvittämään seuran edustus- ja fanituotteita. Rahastonhoitajien palaveri 18.12. klo 18 seuran kokoustilassa. Satu Laine varaa tilan. Maarit Kaukonen kutsuu joukkueiden rahastonhoitajat. Seuraava kokous 7.1.2013 klo 18 seuran kokoustilassa. Vakuudeksi Toni Salminen Jääkiekkojaoston puheenjohtaja 29.11.2013 6