Verotuksen vaikutus teollisuuden elinvoimaisuuteen Maria Volanen, veroasiantuntija, Teknologiateollisuus ry

Samankaltaiset tiedostot
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

YRITYSVEROTUS, INVESTOINNIT JA KASVU

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi

Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Valtiovarainministeriön vero-osastolle. Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ Jouko Karttunen

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka

Yrittäjyysohjelma Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

USA:n uudistuksen vaikutukset verotukseen miten muut reagoivat? Apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopisto

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla Sari Lounasmeri

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Älykkäitä tekoja Suomelle

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset

Valtiovarainministeri Mika Lintilä Budjettiriihi syyskuuta 2019

Teknologiateollisuuden Talous- ja verofoorumi I

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Yritys- ja osinkoverouudistus Mitä tehtiin ja oliko siinä järkeä? Jukka Pirttilä

Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle

Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät Lokakuu 2016

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus Suomessa Uudet tilaukset viimevuotista alemmalla tasolla s. 5

Osakkeiden normaal i t uoton verovapaus - Norj an osakeverotuksen mal l i. Seppo Kar i j a Out i Kr öger VATT

Puolueiden vero-ohjelmien vaikutus kaupan kannattavuuteen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet. Niku Määttänen, ETLA VATT päivä,

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Pk yritysten toimintaympäristö. Pk toimintaympäristökysely & EK:n yrittäjävaltuuskuntakysely

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset

Maailma muuttuu muuttuuko yritykset ja yritysrahoitus Heikki Kovanen

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Yritysten Taitava Keski-Suomi Omistajanvaihdokseen liittyvät verotuksessa huomioitavat seikat

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma ( ) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Yritys- ja osinkoverotus ja riskinotto. Verotuksen kehittämistyöryhmä Essi Eerola ja Seppo Kari/VATT

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Erityisesti VATT:n Policy Brief : "Suomen energiaverotus suosii energiaintensiivisiä suuryrityksiä"

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Osinkoverotus ja riskinoton kannustaminen. Prof. Heikki Niskakangas EK:n yrittäjävaltuuskunta

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät

MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU DELOITTE ANNE ROININEN, KHT

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus

Talouspolitiikka/Veropolitiikka Tero Honkavaara. Valtiovarainministeriö. Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne

Ajankohtaista veropolitiikasta. Timo Sipilä

Uudistuva verolainsäädäntö. Suuri Veropäivä Terhi Järvikare

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari

Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos TEM

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus

Suomen verojärjestelmän kehittäminen Kyselyn kooste

Kuntaliiton veroennuste

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Millainen verojärjestelmä tukee talouskasvua, yrittäjyyttä ja työllisyyttä?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

Pk-yritysbarometri kevät 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

Pk-yritysbarometri, kevät 2017

Valtiovarainvaliokunta verojaosto Energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttaminen HE 128/2014 vp

Pk-yritysbarometri, kevät 2017

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

Valtion kasvurahoitus

Transkriptio:

Verotuksen vaikutus teollisuuden elinvoimaisuuteen Maria Volanen, veroasiantuntija, Teknologiateollisuus ry 28.9.2017

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5,0 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 295 000 ihmistä, välillinen työllistämisvaikutus mukaan lukien 750 000 henkilöä eli 30 % Suomen koko työvoimasta. Teknologiateollisuus ry on EK:n suurin jäsenliitto 1 600 jäsenyritystä. 2

Verotus yrityksen näkökulma Milloin yritys kohtaa verotuksen? Yritystoiminta: Yhteisövero, ALV, energiaverotus, kiinteistövero, valmisteverotus. Työntekijöiden palkat, sivukulut. Investoinnit ja niiden rahoitus Omistus: Voitonjako - osinko ym. Osto, investoinnit Myynti, sukupolvenvaihdos Toimintaympäristö: Verotusmenettely Kansainvälinen verotus Verojärjestelmä ja verotuet Konserni: Voitonjako osinko ym. Siirtohinnoittelu Konserniavustusten ja - tukien verokysymykset Emo Oy Oy Yritysjärjestelyt: Myynti (käyttöomaisuusosakkeiden myynnit) Yritys- ja liiketoimintakauppa, fuusio, jakautuminen jne. Liiketoiminnan purkaminen ja lopettaminen 3

Verojen ja veronluonteisten maksujen jakauma Suomessa 2016 (yhteensä 94,9 miljardia euroa) [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] [LUOKAN NIMI]; [ARVO] mrd ; [PROSENTTI] Lähde: Tilastokeskus 4

Verotus valtion näkökulma Valtion intressi verotuksessa Toimintaympäristö: Verotusmenettelyn automatisointi Veronkierron vastaiset hankkeet Kansainvälinen verotus enemmän veroriitoja valtioiden välillä? Leikkauksia ja kiristyksiä verotukiin? Käyttöomaisuuden hankintamenon jaksotus ALV Energiaverotus Käyttöomaisuusosakkeiden myynnit Yritystoiminta: Veron kiristyksiä, veropohjan laajennuksia? Yhteisövero muutoksia? Kiinteistöverouudistus Arvonlisäveron korotus? Energiaverot Ympäristöverot uusia? Emo Oy Oy Omistus: Osinkoverotuksen kiristäminen? Sukupolvenvaihdosverotuksen kiristäminen? Konserni: Siirtohinnoittelu haastaminen ja Suomen verotuotot Konserniavustus vaikuttaako tulolähdejaon poistaminen 5

Kilpailukykyisyys edellyttää suuria investointeja Teollinen tuotanto: Robotiikka, AI, automatisaatio, Industry 4.0, 3D-printtaus Uudet toimialat, tuotteet ja palvelut: IoT, Big Data, VR, AI Investoinnit edellyttävät rahoitusta Rahoitus: Pankit, FinTech, blockchain, Business Finland, EU-rahoitus, yritysverotus, yritystuet Hallinnolliset kulut: Real Time Economy (RTE), blockchain, verotusmenettely, tulorekisteri Toimintaympäristö Toimintaympäristö: Infra, varmuus, ennakoitavuus. Energiaverotus, verotusmenettely. Kansainvälinen kilpailukyky: tuet, verotus, verosopimusverkosto, lähdeverotus Koulutettu, osaava henkilökunta: ansiotuloverotus, yritys- tai verotuki, koulutus, R&D Omistus: Osinkoverotus, sukupolvenvaihdokset Verotuksen tulee kannustaa teknologiseen kehitykseen. Verotus ei saa estää. Henkilökunnan saatavuus, ikääntyvä väestö, huoltosuhde Luonto, kiertotalous: Kannuste ekologisiin ratkaisuihin 6

Kilpailukykyisyys edellyttää suuria investointeja: - tuotanto, automaatio, digitaalisuus - henkilöstö, tutkimus ja tuotekehitys Voidaanko verotuksella vaikuttaa? 7

Yritysten investoinnit Suomessa ovat reaalisesti lähes 6 miljardia euroa alemmat kuin 2008 Tuotannolliset sekä tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit Suomessa 32 31 30 29 28 27 26 25 24 23 22 21 20 Miljardia euroa, vuoden 2016 hintatasossa 86 % teollisuuden yrityksistä vastaa tuotantokapasitettiinsa olevan täyskäytössä (huhtikuussa 74 %). Lähde: EK:n suhdannebarometri, heinäkuu 2017 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 8

Pk-yritysten osuus yritysten investoinneista on yli puolet, suuryritysten osuus on noin kolmannes %-osuus yritysten kaikista aineellisista ja aineettomista nettoinvestoinneista Suomessa 2014 [LUOKAN NIMI] työllistävät [ARVO] % (119 yritystä) [LUOKAN NIMI] työllistävät 24,5 % (344 471 yritystä) [LUOKAN NIMI] työllistävät 6,9 % (159 yritystä) [LUOKAN NIMI] työllistävät [ARVO] % (305 yritystä) [LUOKAN NIMI] työllistävät 16,0 % (2 554 yritystä) [LUOKAN NIMI] työllistävät 14,1 % (15 978 yritystä) Lähde: Tilastokeskus (tilinpäätöstilasto) 9

Investoinnit edellyttävät rahoitusta Yrityksillä on tarve investoida, mutta kyky investoida voi olla heikko (rahoitus puuttuu). Investointirahoituksen keinoja: 1.Yritysverotus, yritystuet 2.Julkinen rahoitus (EU, suorat tuet, Finnvera) 3.Yksityinen rahoitus (omistaja, sijoittaja, pankit, Fintech-toimijat) 4.Kulujen minimointi Yrityksille Tekesin kautta ohjatun julkisen TKI-rahoituksen määrä tulee kaksinkertaistaa tärkeimpien kilpailijamaiden suhteelliselle tasolle = 200 MEUR lisäpanostus. Minkälainen veromalli edistäisi investointeja? Taloustutkimuksen kysely 6/2016. 10

YRITYSVEROTUS, INVESTOINNIT JA KASVU Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksille tehdyn kyselyn tulokset, kesäkuu 2016 Taloustutkimus Oy: Pasi Holm, Pasi Huovinen ja Juhani Koskinen 11

Veroselvityksen päätulokset: Suomen kilpailukyvyn palauttaminen ja ylläpitäminen edellyttää myös yritysverotuksen uudistamista, jotta investoinnit ja vienti saadaan kasvuun. Yrityksillä on paljon investointitarpeita. Yli 90 %:lla yrityksistä on tarve investoida kiinteisiin investointeihin Suomessa tulevan kolmen vuoden aikana. Henkilöstö- ja osaamisinvestointitarpeita on 95 %:lla yrityksistä. Kyky toteuttaa investointeja on useasti heikko. Varsinkin pk-yrityksillä on vaikeuksia saada tarvitsemaansa investointirahoitusta. 12

Teknologiateollisuuden yritykset toivovat merkittävää yritysverotuksen uudistamista - mieluisin yritysveromalli ACE-malli CBIT-malli 2 82 % yrityksistä kannattaa verotusta lykkäävää mallia. Yhteisövero osingonjakohetkellä Viron yritysveromalli Varausmalli 13 35 34 Vapaat poisto-oikeudet 2 Yhteisöveron alentaminen 7 Nykymalli 4 Muu 1 Eos 4 Vastaajat = 331 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 13

Investointirahoitusta pankista hakeneet yritykset: pk-yrityksillä on vaikeuksia saada tarvitsemaansa pankki- tai muun vieraan pääoman ehtoista investointirahoitusta HENKILÖKUNTALUOKKA SUOMESSA 70 % teknologiateollisuuden yrityksistä Kyllä, koko tarvittavan määrän Kyllä, mutta vain osan tavoitellusta määrästä Ei Eos Kaikki 64 20 15 1 1-9 hlö* 10-49 hlö 50-249 hlö 250-499 hlö* 500- hlö* 40 53 77 100 100 40 20 25 21 20 2 2 Vastaajat = 103 *pieni vastaajamäärä, n<20 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 14

Yritysten arvio veromallien investointivaikutuksista, jos ne oletetaan yhtä suuriksi koko elinkeinoelämässä Investointivaikutuksissa oletetaan, että mallit tulisivat voimaan vuoden 2017 alussa 29 28 27 26 25 24 23 22 21 20 19 + 21% + 20% + 11% Toteutunut kehitys, ml. Etlan ennuste vuodelle 2016 (+4,3%) Viron yritysveromalli Yhteisövero osingonjakohetkellä Investointivarausmalli Lähde: Lähde: Tilastokeskus (Kansantalouden tilinpito), ETLA, Taloustutkimus: Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 15

Verotuksen tiekartta 16

Verotuksen tiekartta Hallitus totesi budjettiriihessä 31.8.2017, että verotukseen tehdään tiekartta. Tavoitteena on parantaa verotuksen ennustettavuutta ja hakea vastauksia siihen, millainen tulevaisuuden verojärjestelmän tulisi olla, kun sen pitää pystyä myös vastaamaan teknologisen kehittymiseen, keinoälyyn ja robotisaatioon. Aikataulu: 4/2018-4/2019. Teknologiateollisuus ry:llä on myös käynnissä verotuksen tiekartan valmistelu. Pääotsikoina: Investoinnit ja niiden rahoitus Toimintaympäristö Verotuksen tulevaisuus 17

Paine saada lisää verotuloja: heikentyvä huoltosuhde, julkisen sektorin kasvavat kulut. Mitä pitäisi verottaa, mitä ei pitäisi verottaa? Toimintaympäristö Parempi toimintaympäristö: Kilpailukyky, kansainväliset muutokset verotukseen. Verosopimukset. Ennakoitava ja kilpailukykyinen verotus Lähtökohdaksi: Yritysnäkökulma Yritysten etu on Suomen etu Lisää rahoitusta: Verotus, sijoittajat, TKI-tuet, EU-tuet, pankit, Fintech. Ennakoitava ja kilpailukykyinen verotus kannustaa investoimaan Suomeen. Verotulot Rahoitus Investointeja Lisää investointeja: Kasvu, kilpailukyky, työpaikat, tuottavuus, digitalisaatio, uudet toimialat ja tuotteet/ palvelut. Teknisen kehityksen vaikutus huomioitava. 18

Verotuksella on vaikutus teollisuuden elinvoimaisuuteen verotuksen tulevaisuus Suomen verojärjestelmän ja toimintaympäristön tulee olla houkutteleva ja kilpailukykyinen. Miten? Minkälaisella verotuksella teollisuudelle suurin vaikutus - negatiivinen tai positiivinen? Tarvitaan lisää verotuloja: Mitä pitäisi verottaa, mitä ei pitäisi verottaa? Mihin tulisi verotuksella ohjata? 19

Liitteet: Taloustutkimuksen yritysverokysely: veromallien kuvaus ja investointitarvegraafit Teknologiateollisuus ry:n budjettiriihilinjaus verotukien osalta 2017 Uudistuva teknologiateollisuus -linjaus 20

Veromallit - tausta Vastaajille tarjottiin kahdeksan eri yritysveromallia, joista pyydettiin valitsemaan yrityksen näkökulmasta enintään kolme tärkeysjärjestyksessä mieluisinta. Kyselyssä ohjeistettiin, että tarkoitus on arvioida erilaisia yritysverojärjestelmiä sen valossa, mikä annetuista vaihtoehdoista parantaisi yrityksen kykyä ja halua investoida Suomessa ja / tai saada ulkopuolista rahoitusta investointeihin. Eri vaihtoehdoissa esitettävien veroprosenttien todettiin olevan suuntaa-antavia eikä vastaajayritysten tarkoituksena ollut pohtia erilaisten yritysverojärjestelmien vaikutuksia valtiontalouteen. Seuraavaksi tarkastellaan veromallien kuvauksia. Veromallien nimet (lyhennelmät) oli tarkoituksella poistettu kyselystä, jotta vastaukset perustuisivat mallin kuvaukseen eivätkä nimeen. Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 21

Veromallit I 1.Nettovarallisuusvähennys (ACE-malli): Yritys saisi tehdä verotettavasta tuloksestaan nettovarallisuuden suuruudesta riippuvan vähennyksen, kun nykyisellään tätä oikeutta ei ole. Vähennys laskettaisiin seuraavasti: yrityksen nettovarallisuus x Suomen valtionlainan korkoprosentti (tällä hetkellä n. 1%). Yrityksen todellinen veroaste laskisi, riippuen yhtiön nettovarallisuuden määrästä. Osinkoverotuksen huojennuksia pienennettäisiin nykyisestä. 2.Korkojen vähennysoikeuden rajoittaminen, yhteisöveron alentaminen (CBIT-malli): Yrityksen oikeutta vähentää korkomenoja verotettavasta tuloksesta rajoitettaisiin entisestään. Tämä koskisi myös pankki- tai muun vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen korkomenoja. Nykyisellään yrityksillä on lähtökohtaisesti oikeus vähentää korkomenot kokonaisuudessaan. Konserniyritysten välillä maksettujen korkomenojen vähennysoikeutta on kuitenkin rajoitettu.* Yhteisöveroa laskettaisiin muutaman prosenttiyksikön. Osinkoverotus pysyisi entisellään. *) Nykyisellään konserniyritysten välisten maksamien nettokorkomenojen (korkotulot-korkomenot) vähennyskelpoisuutta on rajattu, mikäli nettokorkomenoja on yli 500 000 euroa vuodessa ja niiden määrä ylittää 25 % oikaistusta elinkeinotoiminnan tuloksesta. Rajoitus koskee kansallisia ja rajat ylittäviä korkosuorituksia. Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 22

Veromallit II 3.Yhteisövero osingonjakohetkellä: Yrityksen voittoa verotettaisiin nykyisellä yhteisöverokannalla (20%) siinä vaiheessa, kun osinkoa maksetaan. Yritykseen jätettäviä voittoja ei verotettaisi. Osinkoverotus säilyisi nykyisellään. 4.Korotettu yhteisövero osingonjakohetkellä ja osinkoveron poisto (Viron yritysveromalli): Yrityksen voittoa verotettaisiin yhteisöverokannalla (noin 26%) siinä vaiheessa, kun osinkoa maksetaan. Yritykseen jätettäviä voittoja ei verotettaisi. Osinkoverotuksesta luovuttaisiin kokonaan. 5.Varausmalli: Yritys saisi muodostaa varauksen, johon se voisi siirtää vuosittain esim. 30 % voitostaan. Varaukseen siirretyistä varoista ei maksettaisi veroa, mikäli varausta puretaan tulevia investointeja tai tappioita vastaan. Mikäli varausta ei käytettäisi investointeihin tai tappioita vastaan, varaus purkautuisi viimeistään kuudentena vuonna varauksen luomisesta ja olisi veronalaista tuloa. Osinkoverotus säilyisi nykyisellään. 6.Vapaat poisto-oikeudet: Yrityksen käyttöomaisuuden poisto-oikeutta laajennettaisiin kohti vapaata poistooikeutta. Osinkoverotus säilyisi nykyisellään. 7.Yhteisöveron alentaminen: Yhteisöveroastetta laskettaisiin edelleen (esim. 17-18 %:iin). Osinkoverotus säilyisi nykyisellään. 8.Nykymalli: Yritysverotus ja osinkoverotus säilyvät nykyisellään. Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 23

Onko yrityksellänne tarve investoida kiinteisiin investointeihin Suomessa tulevan kolmen vuoden aikana? Vastaajat = 331 Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 24

Onko yrityksellänne tarve investoida henkilöstöön ja osaamiseen Suomessa lähivuosina? Lähde: Taloustutkimus / Yritysverotus, investoinnit ja kasvu 2016 25

Verotuki Määrä Peruste Ehdotus Huomioitavaa Teollisuuden ja konesalien (+kaivosten) alempi sähköverokanta Irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenon jaksottaminen 609 M + 13 M Kv. kilpailukyky Ei tule korottaa, Suomessa teollisuuden verokanta korkeampi kuin EU-kilpailijat. Hallitusohjelma: teollisuuden kuluja ei koroteta. Tämän osalta on ehdottomasti verrattava kansainväliseen tilanteeseen, jotta yritysten kilpailukyky ei vaarannu 565 M Kasvu Ei tule kiristää. Tärkeä, jotta kannustaa investointeihin. Nyt yli 80%:lla yrityksistä tuotantokapasiteetti täyskäytössä. Energiaintensiivisten yritysten veronpalautus 211 M (2016) Kv. kilpailukyky Ei tule heikentää. Energiaintensiivinen ala työllistää n. 50.000 ja muodostaa n. 44% koko Suomen viennistä. Hallitusohjelma: teollisuuden kuluja ei koroteta. Kaikilla tärkeimmillä kilpailijamailla käytössä. Tämän osalta on ehdottomasti verrattava kansainväliseen tilanteeseen, jotta yritysten kilpailukyky ei vaarannu. Voitonjaon verotuet 415 M (2016) Kasvu Ei tule heikentää, järjestelmää voi yksinkertaistaa. Pk-yrityksille erittäin tärkeä asia. Vaikuttaa yrittämisen kannustavuuteen ja työllistämiseen. Perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojen nus 141 M + 25 M Kasvu Ei tule kiristää Pk-yrityksille erittäin tärkeä asia. Vaikuttaa yritystoiminnan jatkuvuuteen, investointeihin ja työllistämiseen. 26

Uudistuva teknologiateollisuus -linjaus Veropolitiikka ennustettavaksi ja kilpailukykyä edistäväksi Maailma elää globaalissa verokilpailussa. Verotuksen keskeisenä tavoitteena tulee olla kilpailukykyisen ja ennustettavan toimintaympäristön luominen, jotta Suomessa on kannustavaa tehdä työtä, toimia, investoida, omistaa ja työllistää, ja Suomi houkuttelee maailman parhaita osaajia ja investointeja. Suomelle tulee luoda pitkäaikainen verotuksen tiekartta ja visio siitä, miten verotuksen keinoin tuetaan investointeja Suomeen. Myös työn verotuksen kannustavuudesta tulee huolehtia. Pitkän aikavälin sitoutuminen ja ennakoitavuus lisäävät Suomen houkuttelevuutta investointien kohdemaana ja yritysten sijoittautumisvaltiona. Tiekartassa tulee huomioida globaalin verokilpailun lisäksi työn tekemisen muuttumisen, robotiikan, digitalisaation, uusien toimialojen, rakennemuutosten ja ympäristönäkökulmien vaikutus verotukseen. Digitalisaatio vie kohti reaaliaikataloutta. Myös siirtymää kohti reaaliaikaista verotusta tulee edistää. Ohjelmistojen lähdeverotuksen kaksinkertaista verotusta aiheuttavat ongelmat tulee ratkaista neuvottelemalla verosopimukset uudelleen. Ongelma koskettaa paitsi ohjelmistoalaa, myös kaikkea vientiä, jossa ohjelmiston käyttöoikeus myydään palvelun tai tavaran osana. 27