Päätös UUDELY/10559/2017 31.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen hyväksynnästä. Asunto Oy Pornaisten Kirkkotien Helmi Sijainti Kiinteistötunnus Omistaja Pornaisten kunta, Kirveskoski Kirkkotie 185 611-403-3-25-M601 Asunto Oy Pornaisten Kirkkotien Helmi Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Kiinteistö on tällä hetkellä tyhjillään ja sille tullaan rakentamaan uusi kerrostalo. Kaivutyön aikana kiinteistön maaperässä havaittiin öljysäiliö ja voimakas öljyn haju. Alueella tehtyjen tarkempien tutkimusten sekä maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnin perusteella alueella on tehtävä maaperän kunnostustoimenpiteitä. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta toimitettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (myöhemmin Uudenmaan ELY-keskus) 25.10.2017. Ilmoitusta täydennettiin 30.10.2017. Kiinteistöltä on purettu vanha kaupparakennus, jonka yhteydessä on saatujen tietojen mukaan ollut polttoaineen jakelua 1960- ja 1970-luvuilla. Alueelta on löydetty kaksi maanalaista öljysäiliötä. Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Kunnostettava alue sijaitsee Pornaisissa osoitteessa Kirkkotie 185. Kiinteistön sijainti on esitetty liitteessä 1. UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin 0295 021 000 http://www.ely-keskus.fi/uusimaa PL 36 00521 HELSINKI
UUDELY/10559/2017 2/12 Kunnostettava alue rajautuu lännessä Kirkkotiehen, pohjoisessa asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeseen, idässä julkisten palveluiden korttelialueeseen (koulu) ja etelässä liike- ja toimistorakennusten korttelialueeseen. Kiinteistö on merkitty ajantasaisessa asemakaavassa asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (AL). Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Kunnostusalueen maanpinta on ylimmillään tontin kaakkoiskulmassa noin tasolla + 53,7 m mpy. Alimmillaan maanpinta on tontin pohjoisreunassa noin tasolla + 51,5 m mpy. Kiinteistön keskellä ja pohjoisreunassa luonnontilaisilla alueilla maanpinnassa on ohut kasvukerros. Muualla maanpinnassa on paikoitusalueiden päällyste ja noin 0,5 1 metriä paksu täyttösorakerros. Täyttösorakerroksen alapuolella on pääsääntöisesti noin 0,5 1 metrin paksuinen luonnollinen savikerros. Savikerroksen alapuolella ja paikoin heti täyttökerroksen alapuolella on kalliopintaa peittävä tiivisrakenteinen moreenikerros. Maakerrosten alapuolella noin 1 4 metrin syvyydellä maanpinnasta on kallio. Maaperän pilaantuneisuustutkimuksien yhteydessä havaittiin osassa koekuoppia vesipinta noin 1,0 metrin syvyydellä maanpinnasta. Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähimmät I-luokan pohjavesialueet sijaitsevat noin 1,5 kilometrin etäisyydellä etelässä (Hyötinmäki) ja noin 1,5 kilometrin etäisyydellä luoteessa (Nummenmaa). Lähin pintavesialue on Mustijoki, joka sijaitsee noin 600 metrin etäisyydellä lounaassa. Tutkimus- ja suunnitelma-asiakirjat Kunnostusalueella tehdyt tutkimukset Maaperän haitta-ainetutkimus, Kirkkotie 185, Pornainen. Geotek Oy, 25.10.2017. Kiinteistöllä tehtiin maaperän pilaantuneisuustutkimuksia lokakuussa 2017. Alueelle kaivettiin 13 koekuoppaa, joista otettiin yhteensä 13 maanäytettä. Koekuoppien sijainnit on esitetty liitteessä 2. Laboratoriossa analysoitiin kaikista näytteistä öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ), raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ), bensiinijakeiden (C 5 C 10 ), BTEX-yhdisteiden (bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit), PAH-yhdisteiden, PCB-yhdisteiden, kloorattujen liuottimien sekä metallien- ja puolimetallien (As, Cd, Co, Cr, Cu, Hg, Ni, Pb, Sb, V ja Zn) pitoisuudet.
UUDELY/10559/2017 3/12 Näytteessä 101 todettiin valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjen keskitisleitä (592 mg/kg). Näytteessä 103 todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus sinkkiä (579 mg/kg) ja kynnysarvon ylittävä pitoisuus lyijyä. Näytteessä 104 todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus sinkkiä (754 mg/kg), alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus lyijyä (454 mg/kg) ja kynnysarvot ylittävät pitoisuudet arseenia, kadmiumia, bentso(a)pyreeniä, fenantreenia ja fluoranteenia. Näytteessä 106 todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjen keskitisleitä (1 780 mg/kg). Näytteessä 107 todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjen keskitisleitä (5 540 mg/kg), alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus raskaita öljyjakeita (1 520 mg/kg) sekä kynnysarvot ylittävät pitoisuudet TEX-yhdisteitä (tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit), fenantreenia ja fluoranteenia. Naftaleenipitoisuus (5 mg/kg) oli alemman ohjearvon tasolla. Näytteessä 108 todettiin ylemmät ohjearvot ylittävät pitoisuudet sinkkiä (401 mg/kg) ja bentseeniä (6 mg/kg), alemmat ohjearvot ylittävät pitoisuudet öljyhiilivetyjen keskitisleitä (528 mg/kg) ja ksyleenejä (30 mg/kg) sekä kynnysarvot ylittävät pitoisuudet TEX-yhdisteitä, fenantreenia, ja fluoranteenia. Näytteissä 107 ja 108 havaittiin erityyppisten bentseeni- ja tolueeniyhdisteiden pitoisuuksia, joista 1,2,4-trimetyylibentseenin (14 mg/kg) ja 1,3,5- trimetyylibentseenin (5 mg/kg) pitoisuudet olivat suurimmat. Ko. yhdisteille ei ole määritetty kynnys- ja ohjearvoja. Näytteessä 109 todettiin kynnysarvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjä >C 10 C 40. Näytteessä 110 todettiin kynnysarvot ylittävät pitoisuudet arseenia, sinkkiä, bentso(a)pyreeniä, fenantreenia, fluoranteenia, ja öljyhiilivetyjä >C 10 C 40. Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi Kiinteistölle on laadittu valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukainen maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi, jossa on huomioitu maaperässä todettujen haitta-aineiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä alueen tuleva käyttö ja ympäristöolosuhteet. Riskinarvioinnin perusteella alueelta tulee poistaa maa-ainekset, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearot. Havaituille trimetyylibentseeneille ei ole määritetty kynnys- tai ohjearvoja. Koska trimetyylibentseenejä on todettu maa-
UUDELY/10559/2017 4/12 Esitetty kunnostussuunnitelma perässä tulevan rakennuksen kohdalla, katsotaan sopiviksi kunnostustavoitteiksi 1,2,4-trimetyylibentseenille 0,3 mg/kg ja 1,3,5-trimetyylibentseenille 0,25 mg/kg, jotta asuinrakennuksen tuleville käyttäjille ei aiheudu sisäilman kautta terveyshaittaa. Kunnostuksen yhteydessä myös jätettä sisältävät täyttömaat tulevat poistetuiksi. Pilaantuneisuus sijaitsee pääosin alueen täyttösorakerroksessa ja havaitussa jätetäytössä. Pilaantuneen alueen laajuudeksi arvioidaan 500 700 m 2 ja pilaantuneen maa-aineksen määräksi 1 000 1 300 tonnia. Kunnostusmenetelmä ja kunnostuksen toteuttaminen Pilaantuneen maaperän puhdistaminen tehdään massanvaihdolla. Kunnostuksen tavoitepitoisuudeksi esitetään maaperässä todetuille haitta-aineille valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädettyjä alempia ohjearvopitoisuuksia sekä 1,2,4-trimetyylibentseenille pitoisuutta 0,3 mg/kg ja 1,3,5-trimetyylibentseenille 0,25 mg/kg. Pilaantuneiden maiden kunnostustyötä valvoo sertifioitu ympäristönäytteenottaja ja kunnostustyön vaiheista pidetään kirjanpitoa. Kaivu pyritään toteuttamaan niin, ettei maa-ainesta välivarastoida kiinteistöllä. Pilaantuneen maan poiston jälkeen ei riskiä ympäristölle tai terveydelle ole eikä alueella ole jälkiseurantatarvetta. Maaperän puhdistaminen on suunniteltu toteutettavaksi välittömästi, koska kerrostalon rakennustyöt alkavat syksyllä 2017. Kunnostustyön kestoksi arvioidaan 4 5 päivää. Työn aikainen näytteenotto Massanvaihdon yhteydessä poistettavien maiden metalli- ja öljyhiilivetypitoisuuksia seurataan tarvittaessa kenttämittauksin (XRF-mittari metalleille ja PetroFLAG-kenttätesti öljyhiilivedyille). Lisäksi huomioidaan alueelta aiemmin otettujen maanäytteiden tulokset. Kaivannon seinämistä ja pohjasta otetaan jäännöspitoisuusnäytteitä vähintään kaksi jokaiselta kaivualueelta. Näytteistä analysoidaan laboratoriossa metallien, PAH-yhdisteiden, öljyhiilivetyjen (C 5 C 40 ) ja BTEX-yhdisteiden pitoisuudet. Laboratorioanalyyseillä varmistetaan että asetetut maaperän puhdistustavoitteet saavutetaan. Pilaantuneen maan ja jätteiden käsittely Pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan jäteasemalle (esim. Itä-Uudenmaan jätehuolto tai Ekokem-palvelu Oy).
UUDELY/10559/2017 5/12 Mikäli maaperästä löytyy jätemateriaalia (betoni, rautaromu tms.), pyritään se erottelemaan paikan päällä. Jos erottelu ei ole mahdollista, jätettä sisältävä maa toimitetaan rakennus- tai sekajätteenä jäteasemalle. Kuljetuksista pidetään kuormakirjanpitoa ja pilaantuneiden maiden mukana toimitetaan siirtoasiakirja jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjaan merkitään kuorman pitoisuustieto ja kohdetiedot. Poistettavien massojen vastaanottoon liittyvistä yksityiskohdista sovitaan käsittelylaitoksen kanssa ennen puhdistustyön aloittamista. Terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy Viranomaisen ratkaisu Kunnostustavoitteet Maaperän puhdistamisen melu- ja pölyhaitat eivät poikkea maanrakennustyömaiden yleisesti aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Kaivutöiden ei arvioida lisäävän ilman haitta-ainepitoisuuksia merkittävästi kaivualueella ja sen ympäristössä. Mikäli maa-aines pölyää runsaasti, käytetään työn aikana tarkoituksenmukaisia suojaimia. Kiinteistöltä poistettavat massat kuljetetaan käsittelypaikkoihin kuormaautoilla, joissa on tiiviit lavat ja pressut. Pilaantuneen maan kuljetuksessa käytetään jätehuoltorekisteriin merkittyä kuljetusyritystä. Kokonaisuudessaan kaivun ja lastauksen ympäristövaikutukset arvioidaan vähäisiksi ja lyhytaikaisiksi. Uudenmaan ELY-keskus on tarkastanut Asunto Oy Pornaisten Kirkkotien Helmen ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maan puhdistamista Pornaisissa osoitteessa Kirkkotie 185 sijaitsevalla kiinteistöllä, jonka kiinteistötunnus on 611-403-3-25-M601, ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin: 1.1. Kiinteistöltä on poistettava maa-ainekset, joiden metallien ja/tai puolimetallien, bensiinijakeiden (C 5 C 10 ), öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ), raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ), BTEX-yhdisteiden (bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit) ja/tai PAH-yhdisteiden pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvotasot. Lisäksi on poistettava 1,2,4-trimetyylibentseeniä yli 0,3 mg/kg ja 1,3,5-trimetyylibentseeniä yli 0,25 mg/kg sisältävät maa-ainekset. 1.2. Jos maaperässä todetaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvot tai alueen taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Jos kyseiset maa-ainekset kuitenkin poistetaan alueelta jo määräyksen
UUDELY/10559/2017 6/12 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai esim. rakentamisen vuoksi, ei arviointia tarvitse tehdä. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi Uudenmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 1.3. Jos pilaantuneisuuden todetaan jatkuvan naapurikiinteistölle, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle, Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja kyseisen alueen maanomistajalle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi. Kaivutyön aikaiset maaperätutkimukset 2. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen aikana on otettava maaperänäytteitä pilaantuneen alueen laajuuden, kaivusyvyyden ja kaivettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi. Näytteet on otettava siten, että maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edustavasti selvitetty. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta kaivualueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Alueen yleinen hoito ja järjestys 3.1. Kunnostusalue on aidattava ja varustettava pilaantuneen maaperän kunnostuksesta kertovin kyltein. Pilaantuneen maa-aineksen kaivu, lastaus ja muut kunnostukseen liittyvät työvaiheet on suunniteltava ja toteutettava siten, että pilaantunutta maa-ainesta ei leviä ympäristöön. Kunnostustyön aikana on huolehdittava, ettei kunnostamisesta aiheudu haittaa tai vaaraa kunnostettavalla alueella tai sen lähistöllä oleskeleville eikä muuta terveys- tai ympäristöriskiä. 3.2. Kaivetut pilaantumattomat maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat haitta-ainepitoiset maa-ainekset on pidettävä erillään kaivun, lastaamisen ja kuljetuksen aikana. Kaivualueiden jäännöspitoisuudet 4. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen on kaivantojen seinämistä ja pohjista otettava edustavia maanäytteitä. Näytteenottotiheys on valittava siten, että kaivannon seinämien ja pohjien haitta-aineiden jäännöspitoisuudet tulevat tarkasti ja luotettavasti selvitetyksi. Jokaiselta pilaantuneen maan kaivualueelta on otettava
UUDELY/10559/2017 7/12 kuitenkin vähintään kaksi edustavaa näytettä. Näytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen 5. Pilaantuneet maa-ainekset on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Pilaantuneen maa-aineksen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja, joka on oltava mukana kuljetuksen aikana ja luovutettava jätteen vastaanottajalle. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle. Haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittely 6.1. Pilaantuneet maa-ainekset on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. 6.2. Kunnostustöiden yhteydessä kaivettavat jätejakeet on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseiseen jätteen käsittely. Pilaantuneen veden käsittely 7. Pilaantuneen maan kaivantoihin mahdollisesti kertyvästä vedestä on otettava edustavia vesinäytteitä. Näytteistä on tutkittava alueella tehdyissä maaperätutkimuksissa todetut haitta-aineet. Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai vesi on puhdistettava paikan päällä tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla. Jos kaivantoihin kertyvä vesi viemäröidään, on veden viemäröintiin pyydettävä lupa alueen vesihuollosta vastaavalta laitokselta ja noudatettava sen antamia ohjeita ja määräyksiä. Veden käsittelyssä talteenotettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteiden siirron aikana ja se on luovutettava jätteiden vastaanottajalle. Tiedottaminen, valvonta, kirjanpito ja raportointi 8.1. Kunnostustyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräyksien noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Valvonnasta vastaavan nimi ja yhteystiedot sekä kunnostuksen aloittamisajankohta on ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ELY-keskukselle ja Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle en-
UUDELY/10559/2017 8/12 nen toimenpiteiden aloittamista. Edellä mainituille tahoille on ilmoitettava myös kunnostuksen lopettamisajankohta. 8.2. Työn aikana on pidettävä kirjaa maaperänäytteenotosta ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksista sekä pilaantuneen maa-aineksen määristä ja sijoituskohteista. 8.3. Kunnostuksesta on tehtävä raportti, jossa on esitettävä kunnostustyön toteuttaminen ja karttapiirustus toteutuneista kunnostusalueista ja kaivusyvyyksistä, kuvaus työn aikaisista näytteenottomenetelmistä ja yhteenveto kaivutyön aikaisesta näytteenotosta, kirjanpitotiedot poistetuista haitta-ainepitoisista maa-aineksista, analyysitulokset puhdistetun maaperän haitta-aineiden jäännöspitoisuuksista ja näytteenottopaikkojen sijainnit karttapiirustuksessa esitettyinä sekä yhteenveto mahdollisten vesinäytteiden analyysituloksista ja pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä. Raporttiin on liitettävä yhteenveto pilaantuneiden maa-ainesten siirtoasiakirjoista. Päätöksen perustelut Raportti on toimitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa kaivutyön loppuunsaattamisesta. Toiminnan ilmoitusvelvollisuus ja viranomaisen toimivalta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle (ELY-keskus), jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä ja tarkkailusta. Perustelut kunnostusta koskeville määräyksille Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on säädetty maaperässä yleisimmin esiintyvien haitallisten aineiden kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot, joita käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Mikäli yhden tai useamman haittaaineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava. Maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jollei arvioinnista muuta johdu: 1) alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn ylemmän ohjearvon; 2) muulla kuin 1 kohdassa
UUDELY/10559/2017 9/12 tarkoitetulla alueella, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn alemman ohjearvon. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on todettu alueen maaperässä kohonneita pitoisuuksia metalleja ja puolimetalleja, bensiini- ja öljyhiilivetyjä, BTEX-yhdisteitä (bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit) sekä PAH-yhdisteitä. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 liitteessä on säädetty em. haitta-aineille kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot seuraavasti: Haitta-aine Kynnysarvo Alempi ohjearvo mg/kg Ylempi ohjearvo mg/kg mg/kg Kevyet öljyjakeet (>C 10 C 21 ) 300 1 000 Raskaat öljyjakeet (>C 21 C 40 ) 600 2 000 Öljyjakeet (>C 10 C 40 ) 300 Bensiinijakeet (>C 5 C 10 ) 100 500 Bentseeni 0,02 0,2 1 Tolueeni 5 25 Etyylibentseeni 10 50 Ksyleenit 10 50 TEX-yhdisteet 1 Antimoni 2 10 50 Arseeni 5 50 100 Elohopea 0,5 2 5 Kadmium 1 10 20 Koboltti 20 100 250 Kromi 100 200 300 Kupari 100 150 200 Lyijy 60 200 750 Nikkeli 50 100 150 Sinkki 200 250 400 Vanadiini 100 150 250 Bentso(a)pyreeni 0,2 5 15 Fenantreeni 1 5 15 Fluoranteeni 1 5 15 Naftaleeni 1 5 15 PAH-summapitoisuus 15 30 100 Lisäksi maaperässä on todettu kohonneita pitoisuuksia 1,2,4-trimetyylibentseeniä ja 1,3,5-trimetyylibentseeniä, joille ei ole säädetty kynnys- ja ohjearvoja. Päätöksessä on hyväksytty maaperän kunnostustavoitteeksi metalleille ja puolimetalleille, bensiini- ja öljyhiilivedyille, BTEX-yhdisteille sekä PAH-yhdisteille ilmoituksessa esitetyn mukaisesti valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädetyt alemmat ohjearvot. 1,2,4-trimetyylibentseenin kunnostustavoitteeksi on hyväksytty 0,3 mg/kg ja 1,3,5-trimetyylibent-
UUDELY/10559/2017 10/12 seenin 0,25 mg/kg. Kunnostustasot on katsottu riittäviksi huomioiden alueelle laadittu riskinarviointi. (Määräys 1.1.) Mikäli alueella todetaan kynnysarvon tai alueen taustapitoisuuden ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve edellytetty arvioitavaksi näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Arvioinnin avulla asetetaan uusien todettujen haitta-aineiden kunnostustavoitteet. Uudenmaan ELY-keskus hyväksyy arvioinnin. Arviointia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos kyseiset maa-ainekset joka tapauksessa poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai muusta syystä. (Määräys 1.2.) Pilaantuneen alueen jatkumisesta naapurikiinteistöille on edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä. (Määräys 1.3.) Kunnostuksen aikaisella näytteenotolla selvitetään mm. tarvittava kaivusyvyys sekä kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet. Käsittelyyn toimitettavien maa-ainesten tutkiminen on edellytetty toteutettavaksi siten, että kenttämittaustulokset varmennetaan laboratoriossa maa-aineseräkohtaisesti ja että tulosten perusteella voidaan erotella toisistaan vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat maa-ainekset. Näytteenotossa voidaan huomioida aiempien maaperätutkimusten tulokset. (Määräys 2.) Kunnostettavat alueet on edellytetty aidattavaksi sekä merkittäväksi kylteillä, jotta pilaantuneen maan kaivusta ja muista työvaiheista ei aiheudu haittaa tai vaaraa työmaan ulkopuolisille tahoille ja jotta estetään asiattomien pääsy kunnostusalueelle. Poistettavat pilaantunutta maa-ainesta sisältävät kuormat on edellytetty peitettäviksi ja haitta-ainepitoiset kaivetut maa-ainekset on edellytetty pidettäviksi erillään pilaantumattomista maa-aineksista, jotta haitta-ainepitoisista maa-aineksista ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräykset 3.1., 3.2. ja 5.) Jäännöspitoisuusnäytteenotolla todennetaan maaperän haitta-ainepitoisuudet pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen. Näytteenotolla varmennetaan edellytettyjen kunnostustavoitteiden toteutuminen. (Määräys 4.) Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja pilaantuneesta maa-aineksesta. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on annettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjat on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan. (Määräys 5.)
UUDELY/10559/2017 11/12 Sovelletut oikeusohjeet Käsittelymaksu ja sen määräytyminen Jätelain (646/2011) 29 :n mukaan jätteen saa luovuttaa vain jätelain 11 luvun mukaiseen jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljettajalle. (Määräys 5.) Kaivetut pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa käsitellä kyseisiä maa-aineksia. Kaatopaikalle toimitettavien pilaantuneiden maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan kaatopaikoista annetun asetuksen 331/2013 mukaisesti. (Määräys 6.1.) Jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista uudelleenkäyttää, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. (Määräykset 6.1. ja 6.2.) Maaperän kunnostustöiden yhteydessä kaivettavat jätejakeet on edellytetty toimitettavaksi hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. (Määräys 6.2.) Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, etteivät vedessä olevat haitta-aineet pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräys 7.) Aloitusilmoitus ja vastuuhenkilön nimeäminen ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräys 8.1.) Kirjanpidolla ja loppuraportilla dokumentoidaan tehdyt näytteenotto-, kaivu- ja muut kunnostustoimenpiteet. Dokumentointi on tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräykset 8.2. ja 8.3.) Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 84, 85, 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Jätelaki (646/2011) 6, 8, 13, 15, 29, 121, 122 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 3, 4, 11, 24 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) Tämän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 770. Maksun suuruus perustuu valtioneuvoston asetukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis-
UUDELY/10559/2017 12/12 Päätöksestä tiedottaminen Päätös Tiedoksi Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Tietojärjestelmään merkitseminen Muutoksenhaku Hyväksyntä ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 55 kultakin asian käsittelyyn kuluvalta tunnilta. Tämän päätöksen käsittelyyn kului 14 tuntia. Asunto Oy Pornaisten Kirkkotien Helmi c/o Uudenmaan Rakennus & Putkitus Oy (sähköisesti) Asunto Oy Pornaisten Kirkkotien Helmi, Terho Pietarinen (sähköisesti) Geotek Oy, Jukka Räsänen (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Pornaisten kunnan ilmoitustaululla ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 :n mukaisesti. Alueen maaperää koskevat tiedot päivitetään valtakunnalliseen Maaperän tilan tietojärjestelmään. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusosoitus on liitteenä 3. Tämä päätös on hyväksytty sähköisesti. Päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Hanna Valkeapää ja ratkaissut ylitarkastaja Vesa Suominen. Liitteet Liite 1. Kunnostettavan alueen sijainti Liite 2. Koekuoppien sijainnit Liite 3. Valitusosoitus
Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Ratkaisija Suominen Vesa 30.10.2017 12:30 Esittelijä Valkeapää Hanna 30.10.2017 12:29
LIITE 1. Tutkimusalue
VALITUSOSOITUS Liite 3. Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen sisältö Valituksen liitteet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitus on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituskirjelmään on liitettävä - ELY-keskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - asiamiehen valtakirja Valituksen toimittaminen perille Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä viraston aukioloaikana. Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Puhelin 029 56 42611 Telekopio 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Kirjaamo on auki maanantaista perjantaihin kello 8.00-16.15