Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
|
|
- Niilo Järvenpää
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päätös UUDELY/4333/ Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen hyväksynnästä. Porvoon kaupunki Sijainti Kiinteistötunnus Omistaja Porvoon kaupunki Humlebergintie (osa kiinteistöstä) Porvoon kaupunki Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Alue on aiemmin ollut lähinnä peltoa ja niittyä. Alue on kaavoitettu siirtolapuutarhatoimintaan ja sille tullaan rakentamaan mm. siirtolapuutarhapalstojen mökkirakennuksia. Tehdyissä maaperän haitta-ainetutkimuksissa todettiin eriasteista maaperän pilaantuneisuutta ja jätetäyttöä. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta toimitettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (myöhemmin Uudenmaan ELY-keskus) Ilmoitusta täydennettiin Alue on ollut arviolta 1870-luvulta asti pääosin peltoa tai niittyä. Alueelta on purettu noin 1930-luvun rakennuskantaan kuulunut asuinrakennus piharakennuksineen. Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Kunnostettava alue sijaitsee Porvoossa osoitteessa Humlebergintie 147. Alueen sijainti on esitetty liitteessä 1. UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin PL HELSINKI
2 UUDELY/4333/2017 2/13 Alueelle on merkitty asemakaavassa siirtolapuutarha/palstaviljelyalueeksi (RP). Alueen naapurusto koostuu Humlebergintien ja Humleberginpolun läheisyydessä sijaitsevasta maatalousvaltaisesta haja-asutuksesta. Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Peltoalueella maanpinnantaso on välillä noin m mpy. Alueella sijaitsee mäki, jossa maanpinta nousee voimakkaasti noin + 33 metriin saakka. Maaperätutkimusten mukaan maaperän pintakerrokset ovat pääosin pintahumuksesta ja hiekasta koostuvaa maa-ainesta. Alueen perusmaa havaittiin noin 0,3 metrin syvyydellä. Perusmaa koostuu siltistä ja hiekasta. Kalliopinta havaittiin paikoin 0,6 0,8 metrin syvyyden maanpinnasta. Oalla aluetta on avokalliota. Kunnostusalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin luokiteltu pohjavesialue on Porvoo ( ), joka sijaitsee noin neljän kilometrin etäisyydellä lännessä. Alueen hulevedet imeytyvät maaperään. Lähin vesistö (Lillträsket) sijaitsee lännessä noin 300 metrin etäisyydellä- Tutkimus- ja suunnitelma-asiakirjat - Porvoon kaupunki, Humlebergintie 147, Maaperän haitta-ainetutkimus. Uudenmaan Ympäristötekniikka Oy, Porvoon kaupunki, Humlebergintie 247, Maaperän haitta-ainetutkimus. Uudenmaan Ympäristötekniikka Oy, Pilaantuneen maaperän kunnostus, Yleissuunnitelman päivitys, Humlebergintie 249. Uudenmaan Ympäristötekniikka Oy, Kunnostusalueilla tehdyt maaperätutkimukset Tutkimukset vuonna 2016 Alueella tehtiin maaperän pilaantuneisuustutkimuksia Näytteitä otettiin pistolapiolla viidestä tutkimuspisteestä (UYT1 UYT5). Tutkimuspisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 2. Kaikista näytteistä tutkittiin metallien ja puolimetallien pitoisuudet XRFkenttämittarilla ja yhdestä näytteestä öljyhiilivetypitoisuus PetroFlagkenttätestillä. Laboratoriossa analysoitiin yhdestä näytteestä metallien ja puolimetallien (Sb, As, Hg, Cd, Co, Cr, Cu, Pb, Ni, Zn ja V) pitoisuudet, yhdestä näytteestä öljyhiilivetyjen keskitisleiden (C 10 C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (C 21 C 40 ) pitoisuudet sekä kahdesta näytteestä PAH-yhdisteiden pitoisuudet.
3 UUDELY/4333/2017 3/13 Tutkimuspisteessä UYT1 todettiin kenttämittauksissa syvyydellä 0 0,4 m valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon ylittävä lyijypitoisuus (350 mg/kg) ja kynnysarvot ylittävät pitoisuudet arseenia (25 mg/kg) ja sinkkinä (237 mg/kg). Tutkimuspisteessä UYT2 todettiin laboratorioanalyysissä syvyydellä 0 0,4 m ylemmän ohjearvo ylittävä sinkkipitoisuus (509 mg/kg) ja kynnysarvot ylittävät pitoisuudet kadmiumia (0,7 mg/kg) ja lyijyä (80,8 mg/kg). Maaperässä todettiin tutkimusten yhteydessä jätejakeita mm. betonia, lasia, rautakappaleita ja muovikanistereita/-astioita. Tutkimukset vuonna 2016 Alueella tehtiin maaperän lisätutkimuksia Alueelle tehtiin kahdeksan tutkimuspistettä kaivinkoneella ja kaksi lapiolla (UYT1 UYT10). Näytteitä otettiin yhteensä 23 kpl. Tutkimuspisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 3. Kaikista näytteistä tutkittiin metallien ja puolimetallien pitoisuudet XRFkenttämittarilla ja kahdesta näytteestä öljyhiilivetypitoisuus PetroFlagkenttätestillä. Laboratoriossa analysoitiin neljästä näytteestä metallien ja puolimetallien (Sb, As, Hg, Cd, Co, Cr, Cu, Pb, Ni, Zn ja V) pitoisuudet, kahdesta näytteestä öljyhiilivetyjen keskitisleiden (C 10 C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (C 21 C 40 ) pitoisuudet sekä kahdesta näytteestä PAH-yhdisteiden pitoisuudet. Tutkimuspisteessä UYT1 todettiin laboratorioanalyysissä syvyydellä 0 0,3 m valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon ylittävä sinkkipitoisuus (314,5 mg/kg) ja kynnysarvot ylittävät pitoisuudet kadmiumia (1,1 mg/kg) ja lyijyä (90,3 mg/kg). Tutkimuspisteessä UYT4 todettiin laboratorioanalyysissä syvyydellä 0 0,3 m alemman ohjearvon ylittävä sinkkipitoisuus (271,3 mg/kg). Tutkimuspisteessä UYT5 todettiin laboratorioanalyysissä syvyydellä 0 0,3 m kynnysarvot ylittävät pitoisuudet bentso(a)antraseenia (1,5 mg/kg), bentso(a)pyreeniä (1,2 mg/kg) ja fluoranteenia (2,5 mg/kg). PAH-yhdisteiden summapitoisuus alitti kynnysarvon. Tutkimuspisteessä UYT6 todettiin laboratorioanalyysissä syvyydellä 0 0,3 m ylemmän ohjearvon ylittävä sinkkipitoisuus (880,7 mg/kg), alemman ohjearvon ylittävä lyijypitoisuus (317,5 mg/kg) ja kynnysarvon ylittävä kadmiumpitoisuus (1,7 mg/kg). Maaperässä todettiin tutkimusten yhteydessä jätejakeita mm. betonia, lasia, tiiltä, rautakappaleita, hiiltynyttä puuta ja muovikanistereita/-astioita.
4 UUDELY/4333/2017 4/13 Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi Esitetty kunnostussuunnitelma Kunnostettaville alueille ei ole laadittu maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointia, sillä alueet tullaan lähtökohtaisesti kunnostamaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisiin kynnysarvotasoihin. Tehtyjen tutkimusten mukaan alueella arvioidaan olevan kynnysarvot ylittäviä haitta-ainepitoisia maa-aineksia 30 40m 3. Kunnostusmenetelmä ja kunnostuksen toteuttaminen Kunnostusmenetelmänä on pilaantuneen maa-aineksen poisto kaivamalla (massanvaihto). Alueelta esitetään poistettavaksi maa-ainekset, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvotasot. Kaivu ulotetaan niin syvälle, että kunnostuksen tavoitepitoisuudet saavutetaan tai kaivu keskeytetään pohjaveden suojelemiseksi. Kunnostusta valvoo ympäristötekninen valvoja, jonka tehtäviin kuuluvat näytteenotto, maa-ainesten ohjaaminen käsittelyyn sekä kunnostustyön ohjeiden ja Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksen määräysten noudattamisen valvonta. Työn aikainen näytteenotto Kaivun aikana otetaan edustavia maanäytteitä pilaantuneen alueen laajuuden ja poistettavan maa-aineksen laadun tarkentamiseksi. Näytteistä tutkitaan kenttämittareilla aiemmissa tutkimuskissa todettuja haitta-aineita. Vähintään 10 %, kuitenkin vähintään kaksi näytettä jokaiselta kaivualueelta, kenttämittauksin tutkituista näytteistä analysoidaan laboratoriossa. Laboratorionäytteistä analysoidaan kyseisellä kaivualueella aikaisemmin tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet sekä kaivutyön yhteydessä mahdollisesti esiintyvät muut haitta-aineet. Kunnostuksen lopputulos varmistetaan ottamalla jäännöspitoisuusnäytteitä kaivannon pohjalta ja reunoilta. Jäännöspitoisuusnäytteet otetaan edustavina kokoomanäytteinä, jotka muodostuvat 5-10 osanäytteestä. Jokaiselta kaivualueelta otetaan vähintään kaksi jäännöspitoisuusnäytettä. Jäännöspitoisuusnäytteistä analysoidaan laboratoriossa kaivualueella kunnostustavoitteet ylittäneet haitta-aineet. Pilaantuneen maan ja jätteiden käsittely Ennen maaperän kaivun aloittamista poistetaan maan pinnalla olevat roskat ja jätejakeet. Kaivetut maat lajitellaan tarkoituksen mukaisiin fraktioihin esim. todettujen haitta-aineiden, haitta-ainepitoisuuksien (kynnysarvo, alempi ohjear-
5 UUDELY/4333/2017 5/13 vo, ylempi ohjearvo) tai maalajin (rakennekerros, täyttömaa, luontainen maa-aines, jätejae, kivet, lohkareet) mukaan. Maamassat kuljetetaan maansiirtoautoilla luvanvaraisiin loppusijoituskohteisiin. Pilaantuneen maan kuljetuksista laaditaan kuormakohtaiset jätteen siirtoasiakirjat. Maa-ainesjätteet kuljettaa jätehuoltorekisteriin hyväksytty toiminnanharjoittaja. Pilaantunutta maata voidaan joutua varastoimaan lyhytaikaisesti, esim. näytteiden analysoinnin ajan, kunnostettavalla alueella. Pilaantuneen veden käsittely Mikäli kaivutöiden aikana kaivantoihin kertyy orsi-/pohjavettä, otetaan siitä näyte. Vesinäytteistä tutkitaan vähintään maaperätutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Kunnostuskaivanto pidetään kuivana esimerkiksi imuautolla. Mikäli vedentulo on runsasta, kaivanto pidetään kuivana pumppaamalla suotautuva vesi pois suoraan kaivannosta tai erikseen tehtävästä pumppauskaivannosta. Vesien johtamiselle viemäriin haetaan lupa alueelliselta viemärilaitokselta. Vesien näytteenotossa ja haitta-ainepitoisuusrajoissa noudatetaan paikallisen viemärilaitoksen ohjeita ja määräyksiä. Terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy Kunnostettavat alueet aidataan ja merkitään pilaantuneen maaperän kunnostuksesta kertovilla kylteillä. Kyltissä on vähintään kohteen tunniste- ja pääurakoitsijan yhteystiedot. Kaivu ja lastaus suoritetaan siten, ettei pilaantunutta maata pääse leviämään ympäristöön. Kaikki pilaantuneiden maiden kuormat peitetään kuormapeitteillä. Mikäli yleisille kaduille kulkeutuu maa-ainesta työmaalta, se poistetaan. Työmaalle ja kulkureittien varteen hankitaan säädösten mukaiset liikenne- ja varoitusmerkit. Pilaantuneella alueella vältetään tarpeetonta liikkumista. Välivarastokasat peitetään esim. suojapeitteellä. Työntekijöillä on henkilökohtaiset suojavarusteet. Suojavarusteilla estetään suora kontakti pilaantuneeseen maahan. Suojavarustus käsittää ainakin asianmukaiset työvaatteet ja -käsineet, turvakengät ja kypärän ja kuulo- ja näkösuojaimet. Tarvittaessa käytetään hengityssuojainta. Suojavarusteet puhdistetaan ja huolletaan säännöllisesti. Sosiaalitiloissa tulee olla vähintään käsienpesumahdollisuus. Työkoneiden ikkunat ja ovet pidetään suljettuina pilaantunutta maata kaivettaessa. Ruokailu, juominen ja tupakointi on kielletty kunnostusalueella.
6 UUDELY/4333/2017 6/13 Varautuminen odottamattomiin tilanteisiin Mikäli kunnostuksen aikana havaitaan haitta-aineita, joita kunnostussuunnitelmassa ei ole huomioitu, tulee ottaa välittömästi yhteyttä kunnostusta valvovaan viranomaiseen. Tiedottaminen, kirjanpito ja raportointi Viranomaisen ratkaisu Kunnostustavoitteet Kunnostustyön alkamisesta tehdään Uudenmaan ELY-keskukselle kirjallinen aloitusilmoitus, jossa esitetään valvojan yhteystiedot. Kunnostuksesta tiedotetaan naapurikiinteistöjä. Kunnostamisen kulusta ja toteutumisesta pidetään työmaapäiväkirjaa. Lisäksi valvoja kirjaa tiedot ohjausnäytteenotosta ja poistetun maaaineksen määrästä. Kunnostuksen päätyttyä laaditaan loppuraportti, jossa esitetään mm. kohteen tunnistetiedot, työn vastuuhenkilöt, muut kunnostushankkeeseen osallistuneet tahot, käsiteltyjen massojen määrät, pitoisuudet ja loppusijoituskohteet, kunnostustyön toteutus, jäännöspitoisuudet ja muut työnaikaiset analyysitulokset sekä kunnostusaluekartta. Uudenmaan ELY-keskus on tarkastanut Porvoon kaupungin ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maan puhdistamista Porvoossa osoitteissa Humlebergintie 147 sijaitsevalla kiinteistöllä, jonka kiinteistötunnus on , ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin: 1.1. Kunnostusalueelta on poistettava maa-ainekset, joiden metallien ja/tai puolimetallien ja/tai PAH-yhdisteiden pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvotasot tai alueelliset taustapitoisuudet Jos maaperässä todetaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvot tai alueen taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden haittaaineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Jos kyseiset maa-ainekset kuitenkin poistetaan alueelta jo määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai esim. rakentamisen vuoksi, ei arviointia tarvitse tehdä. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi Uudenmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
7 UUDELY/4333/2017 7/ Mikäli maaperästä ei ole mahdollista poistaa kaikkea määräyksen 1.1. mukaiset kunnostuksen tavoitetasot ylittävää maa-ainesta, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi Jos pilaantuneisuuden todetaan jatkuvan naapurikiinteistölle, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle, Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja kyseisen alueen maanomistajalle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi. Kaivutyön aikaiset maaperätutkimukset 2. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen aikana on otettava maaperänäytteitä pilaantuneen alueen laajuuden, kaivusyvyyden ja kaivettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi. Näytteet on otettava siten, että eri käsittelypaikkoihin toimitettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edustavasti selvitetty. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta kaivualueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Alueen yleinen hoito ja järjestys 3.1. Kunnostusalue on aidattava ja varustettava pilaantuneen maaperän kunnostuksesta kertovin kyltein. Pilaantuneen maa-aineksen kaivu, lastaus ja muut kunnostukseen liittyvät työvaiheet on suunniteltava ja toteutettava siten, että pilaantunutta maa-ainesta ei leviä ympäristöön. Kaivun aikana on huolehdittava, ettei kunnostamisesta aiheudu haittaa tai vaaraa kunnostettavalla alueella tai sen lähistöllä oleskeleville eikä muuta terveys- tai ympäristöriskiä Kaivetut pilaantumattomat maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat haitta-ainepitoiset maa-ainekset on pidettävä erillään kaivun, lastaamisen, mahdollisen ja kuljetuksen aikana. Kaivualueiden jäännöspitoisuudet 4. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen on kaivantojen seinämistä ja pohjista otettava edustavia maanäytteitä. Näytteenottotiheys on valittava siten, että kaivannon seinämien ja pohjien haitta-aineiden jäännöspitoisuudet tulevat tarkasti ja luotettavasti selvitetyksi. Jokaiselta pilaantuneen maan kaivualueelta on otettava kuitenkin vähintään kaksi edustavaa näytettä. Näytteistä on ana-
8 UUDELY/4333/2017 8/13 lysoitava laboratoriossa vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen 5. Pilaantuneet maa-ainekset on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Pilaantuneen maa-aineksen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja, joka on oltava mukana kuljetuksen aikana ja luovutettava jätteen vastaanottajalle. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle. Haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittely 6.1. Pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely Kunnostustöiden yhteydessä kaivettavat jätejakeet on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseiseen jätteen käsittely. Pilaantuneen veden käsittely 7. Pilaantuneen maan kaivantoihin mahdollisesti kertyvästä vedestä on otettava edustavia vesinäytteitä. Näytteistä on tutkittava alueella tehdyissä maaperätutkimuksissa todetut haitta-aineet. Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai vesi on puhdistettava paikan päällä tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla. Jos kaivantoihin kertyvä vesi viemäröidään, on veden viemäröintiin pyydettävä lupa alueen vesihuollosta vastaavalta laitokselta ja noudatettava sen antamia ohjeita ja määräyksiä. Talteenotettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteiden siirron aikana ja se on luovutettava jätteiden vastaanottajalle. Tiedottaminen, valvonta, kirjanpito ja raportointi 8.1. Kunnostustyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräyksien noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Valvonnasta vastaavan nimi ja yhteystiedot sekä kunnostuksen aloittamisajankohta on ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ELY-keskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle
9 UUDELY/4333/2017 9/13 ennen toimenpiteiden aloittamista. Edellä mainituille tahoille on ilmoitettava myös kunnostuksen lopettamisajankohta Työn aikana on pidettävä kirjaa maaperänäytteenotosta ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksista sekä pilaantuneen maa-aineksen määristä ja sijoituskohteista Kunnostuksesta on tehtävä raportti, jossa on esitettävä kunnostustyön toteuttaminen ja karttapiirustus toteutuneista kunnostusalueista ja kaivusyvyyksistä, kuvaus työn aikaisista näytteenottomenetelmistä ja yhteenveto kaivutyön aikaisesta näytteenotosta, kirjanpitotiedot poistetuista haitta-ainepitoisista maa-aineksista, analyysitulokset puhdistetun maaperän haitta-aineiden jäännöspitoisuuksista ja näytteenottopaikkojen sijainnit karttapiirustuksessa esitettyinä sekä yhteenveto mahdollisten vesinäytteiden analyysituloksista ja pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä. Raporttiin on liitettävä yhteenveto pilaantuneiden maa-ainesten siirtoasiakirjoista. Päätöksen perustelut Raportti on toimitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa kaivutyön loppuunsaattamisesta. Toiminnan ilmoitusvelvollisuus ja viranomaisen toimivalta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle (ELY-keskus), jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä ja tarkkailusta. Perustelut kunnostusta koskeville määräyksille Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on säädetty maaperässä yleisimmin esiintyvien haitallisten aineiden kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot, joita käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Mikäli yhden tai useamman haitta-aineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava. Maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jollei arvioinnista muuta johdu: 1) alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn ylemmän
10 UUDELY/4333/ /13 ohjearvon; 2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla alueella, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn alemman ohjearvon. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on todettu alueen maaperässä kohonneita pitoisuuksia metalleja ja puolimetalleja sekä PAHyhdisteitä. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 liitteessä on säädetty em. haitta-aineille kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot seuraavasti: Haitta-aine Kynnysarvo Alempi ohjearvo mg/kg Ylempi ohjearvo mg/kg mg/kg Antimoni Arseeni Elohopea 0,5 2 5 Kadmium Koboltti Kromi Kupari Lyijy Nikkeli Sinkki Vanadiini PAH-yhdisteet Lisäksi eräille yksittäisille PAH-yhdisteille on säädetty kynnys- ja ohjearvot erikseen. Päätöksessä on hyväksytty maaperän kunnostustavoitteeksi ilmoituksessa esitetty valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukainen kynnysarvotaso. Erityisesti eräiden metallien ja puolimetallien osalta alueelliset taustapitoisuudet ylittävät yleisesti kynnysarvotasot. Tällöin kunnostuksen tavoitetasona käytetään em. taustapitoisuuksia. (Määräys 1.1.) Mikäli alueella todetaan kynnysarvon tai alueen taustapitoisuuden ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve edellytetty arvioitavaksi näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Arvioinnin avulla asetetaan uusien todettujen haitta-aineiden kunnostustavoitteet. Uudenmaan ELY-keskus hyväksyy arvioinnin. Arviointia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos kyseiset maa-ainekset joka tapauksessa poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai muusta syystä. (Määräys 1.2.) Mikäli maaperästä ei ole mahdollista poistaa kaikkea kunnostuksen tavoitepitoisuudet ylittävää maa-ainesta, on asiasta edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä esim. haitta-aineita sisältävän alueen aiheuttamien riskien arvioinnista sekä mahdollisista riskinhallinta-, tarkkailu- ja/tai jatkokunnostustoimenpiteistä. (Määräys 1.3.)
11 UUDELY/4333/ /13 Pilaantuneen alueen jatkumisesta naapurikiinteistöille on edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä. (Määräys 1.4.) Kunnostuksen aikaisella näytteenotolla selvitetään mm. tarvittava kaivusyvyys sekä kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet. Käsittelyyn toimitettavien maa-ainesten tutkiminen on edellytetty toteutettavaksi siten, että kenttämittaustulokset varmennetaan laboratoriossa maa-aineseräkohtaisesti ja että tulosten perusteella voidaan erotella toisistaan vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat maa-ainekset. (Määräys 2.) Kunnostettavat alueet on edellytetty aidattavaksi sekä merkittäväksi kylteillä, jotta pilaantuneen maan kaivusta ja muista työvaiheista ei aiheudu haittaa tai vaaraa työmaan ulkopuolisille tahoille ja jotta estetään asiattomien pääsy kaivualueelle. Poistettavat pilaantunutta maa-ainesta sisältävät kuormat on edellytetty peitettäviksi ja haitta-ainepitoiset kaivetut maa-ainekset on edellytetty pidettäviksi erillään pilaantumattomista maaaineksista, jotta haitta-ainepitoisista maa-aineksista ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräykset 3.1., 3.2. ja 5.) Jäännöspitoisuusnäytteenotolla todennetaan maaperän haitta-ainepitoisuudet pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen. Näytteenotolla varmennetaan edellytettyjen kunnostustavoitteiden toteutuminen. (Määräys 4.) Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja pilaantuneesta maa-aineksesta. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on annettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjat on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 29 :n mukaan jätteen saa luovuttaa vain jätelain 11 luvun mukaiseen jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljettajalle. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista uudelleenkäyttää, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. (Määräykset 6.1. ja 6.2.) Kaivetut pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa käsitellä kyseisiä maa-aineksia. Kaatopaikalle toimitettavien pilaantuneiden maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan kaatopaikoista annetun asetuksen 331/2013 mukaisesti. Alueelta poistettavat kohonneita haitta-ainepitoi-
12 UUDELY/4333/ /13 Sovelletut oikeusohjeet Käsittelymaksun määräytyminen Päätöksestä tiedottaminen Päätös suuksia sisältävät maa-ainekset on edellytetty toimitettaviksi asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. (Määräys 6.1.) Maaperän kunnostustöiden yhteydessä kaivettavat jätejakeet on edellytetty toimitettavaksi hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. (Määräys 6.2.) Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, etteivät vedessä olevat haitta-aineet pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräys 7.) Aloitusilmoitus ja vastuuhenkilön nimeäminen ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräys 8.1.) Kirjanpidolla ja loppuraportilla dokumentoidaan tehdyt näytteenotto-, kaivu- ja muut kunnostustoimenpiteet. Dokumentointi on tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräykset 8.2. ja 8.3.) Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 84, 85, 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Jätelaki (646/2011) 6, 8, 13, 15, 29, 121, 122 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 3, 4, 11, 24 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) Tämän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 715. Maksun suuruus perustuu valtioneuvoston asetukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämisja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 55 kultakin asian käsittelyyn kuluvalta tunnilta. Tämän päätöksen käsittelyyn kului 13 tuntia. Porvoon kaupunki Enni Flykt (sähköisesti)
13 UUDELY/4333/ /13 Tiedoksi Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Tietojärjestelmään merkitseminen Muutoksenhaku Hyväksyntä Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Uudenmaan ELY-keskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Porvoon kaupungin ilmoitustaululla ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 :n mukaisesti. Alueen maaperää koskevat tiedot päivitetään valtakunnalliseen Maaperän tilan tietojärjestelmään. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusosoitus on liitteenä 4. Tämä päätös on hyväksytty sähköisesti. Päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Hanna Valkeapää ja ratkaissut ylitarkastaja Vesa Suominen. Liitteet Liite 1. Kunnostettavan alueen sijainti Liite 2. Vuoden 2016 tutkimuspisteiden sijainnit Liite 3. Vuoden 2017 tutkimuspisteiden sijainnit Liite 4. Valitusosoitus
14 Tämä asiakirja UUDELY/4333/2017 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument UUDELY/4333/2017 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Suominen Vesa :41 Esittelijä Valkeapää Hanna :12
15 Ympäristökarttapalvelu Karpalo 27-elo-2018 Lähde: Maanmittauslaitos 1: ,9 0 0,93 1,9 km ETRS-TM35FIN
16
17
18 VALITUSOSOITUS LIITE 4. Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen sisältö Valituksen liitteet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitus on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituskirjelmään on liitettävä - ELY-keskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - asiamiehen valtakirja Valituksen toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä viraston aukioloaikana. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL Vaasa Puhelin Telekopio Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Kirjaamo on auki maanantaista perjantaihin kello
Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet
Päätös UUDELY/6735/2019 18.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/5781/2019 29.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/3731/2018 27.4.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6750/2018 6.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus
Päätös UUDELY/8978/2017 18.9.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8826/2019 8.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/7344/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8779/2018 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro
Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/13109/2018 16.1.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus
PÄÄTÖS UUDELY/3029/2017 7.4.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6025/2018 26.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/189/2018 30.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6460/2018 4.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/2638/2019 2.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1490/07.00/2010 20.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/10559/2017 31.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/8979/2018 25.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/6109/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/432/07.00/2011 7.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi
PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/979/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella. Asian vireilletulo.
PÄÄTÖS UUDELY/1109/07.00/2010 20.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kunnostusalueella Asian vireilletulo Päätös
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/517/07.00/2010 Uusimaa 18.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Kaarlo Sarkian katu 6, Espoo. Kiinteistötunnus: Kiinteistölle tullaan rakentamaan asuinkerrostaloja.
Päätös UUDELY/2198/2017 5.5.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/7725/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1123/07.00/2010 6.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
PÄÄTÖS. RN:ot M601 ja M602. RN:o M601: Timo ja Riikka Tuominen
PÄÄTÖS UUDELY/1419/07.00/2010 21.10.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminta kunnostusalueella
PÄÄTÖS UUDELY/1129/07.00/2010 13.9.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/1388/2018 9.2.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistajat. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/13/07.00/2010 Uusimaa 24.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Maksu 770
Päätös UUDELY/6622/2017 19.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/4463/2019 6.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12676/2017 15.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/559/07.00/2011 17.5.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000)
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-93 puh. 020 490 112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie
PÄÄTÖS UUDELY/18/07.00/2010 Uusimaa 25.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Kiinteistön haltija Toiminnan kuvaus Maksu 1 008
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/9698/2017 28.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum
PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä)
PÄÄTÖS UUDELY/1399/07.00/2010 30.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta ja tuleva käyttö kiinteistöllä
Päätös UUDELY/7039/2019 26.9.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistön haltija. Toiminnan kuvaus.
Päätös UUDELY/7514/2017 24.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12095/2017 12.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostettavan alueen omistaja. Toiminta kiinteistöillä
PÄÄTÖS UUDELY/659/07.00/2010 Uusimaa 31.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen pilaantuneen
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/362/07.00/2010 Uusimaa 1.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa
PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan
Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie
HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/9046/2017 13.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
PÄÄTÖS. Tuusulan kunta/ tekninen toimi Hyryläntie Tuusula. RN:ot ja Rn:o , omistaja Coolmatic Oy
PÄÄTÖS UUDELY/66/07.00/2010 Uusimaa 19.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO
1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/479/07.00/2011 4.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000)
PÄÄTÖS. Sauli Saarenheimo ja Annette Kokkola Poste restante Porvoo. Porvoon kaupunki, Peippola Äyskäri 10, Porvoo
PÄÄTÖS UUDELY/152/07.00/2010 Uusimaa 10.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa
HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/897/07.00/2010 Uusimaa 17.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/1330/2016 22.12.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Päätös ympäristönsuojelulain
Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
melua koskevasta ilmoituksesta
Päätös 1 (5) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014 melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Porvoon Seudun Urheiluautoilijat ry Yrittäjäntie 13 06450 Porvoo Yhteyshenkilö: Minna Blomqvist
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös 14.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
PÄÄTÖS. Mäntsälän kunta, Ohkola Saharintie 100. Kiinteistöllä on kiviainesten ottoalue. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti
PÄÄTÖS UUDELY/674/07.00/2010 Uusimaa 14.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kunnostettavan alueen osoite: Haravaniitty 3, Espoo
Päätös UUDELY/6629/2017 18.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
9ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9104/2018 18.12.2018 Julkinen 9ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1231/07.00/2010 12.1.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään
Asia. Ilmoituksen tekijöiden nimet. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen omistajat
Päätös UUDELY/12522/2016 21.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijöiden nimet Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035
Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen
PÄÄTÖS. Terramare Oy/Boskalis Nordic Oy PL Helsinki. Lohjan kaupunki, Immula Tammirinteentie. RN:ot , ja
PÄÄTÖS UUDELY/660/07.00/2010 Uusimaa 21.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistöjen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
Päätös UUDELY/6791/2017 23.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu
HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/4596/2019 20.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Vanhojen peruskarttatarkastelujen
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta alueella
Päätös UUDELY/384/2019 30.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista