Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1
Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto kasvanut; puolet on volyymikasvua, puolet raakaaineiden ja komponenttien hintojen nousua - uusien tilausten kasvu taittunut - henkilöstöä lisätty Suomen talouskasvu alkaa hidastua: - talouden kasvua jarruttaa vientisektorin tuotantokapasiteetin väheneminen sekä osaajien saatavuuden ongelmat 1.11.2017 Teknologiateollisuus 2
Maailmankauppa on piristynyt uudelleen, myös kehittyneissä maissa 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 3
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 4
Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on jatkunut viime kuukausina Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta 1.11.2017 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 2017. Lähde: Markit 5
Kiinassa ja Intiassa kasvu jatkuu vahvana, myös Brasilia on palautumassa kasvuun Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän osuus maailmantaloudesta on ostovoimakorjattuna 31 % 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 6
Liikevaihdon kasvusta puolet on volyymikasvua, puolet raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousua 1.11.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtoindeksit Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 7
Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa on kasvanut kaikilla päätoimialoilla 1.11.2017 Teknologiateollisuus Liikevaihto 2016 euroina: Kone- ja metalli 27,7 Elektroniikka- ja sähkö 13,3 Metallien jalostus 9,0 Suunnittelu- ja konsultointi 5,8 Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtoindeksit. Tietotekniikka 11,5 Osuudet liikevaihdosta 2016: kone- ja metallituoteteollisuus 41 %, elektroniikka- ja sähköteollisuus 21 %, tietotekniikka-ala 17 %, metallien jalostus 13 %, suunnittelu ja konsultointi 8 % Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 8
Teknologiateollisuuden* uusien tilausten kasvu Suomessa taittunut (myös ilman laivatilauksia) 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: III,2017 / III,2016 III,2017 / II,2017 Vientiin: +13 % -28 % Kotimaahan: +16 % 0 % Yhteensä: +14 % -22 % 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto heinä-syyskuu 2017. *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset 9
Teknologiateollisuuden* tilauskannan kasvu Suomessa pysähtynyt 26 000 Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 24 000 Yhteensä 22 000 20 000 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Vientiin Kotimaahan Muutos: 30.9.2017 / 30.9.2016 30.9.2017 / 30.6.2017 Vientiin: +20 % -1 % Kotimaahan: +3 % 0 % Yhteensä: +15 % -1 % 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.9.2017. *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset 10
Tarjouspyyntöjen* kasvu taittunut - kilpailukyky ratkaisee pyyntöjen muuttumisen tilauksiksi 40 30 Saldoluku 20 10 0-10 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017-20 -30-40 -50-60 *) Onko tarjouspyyntöjen määrässä viime viikkoina näkyvissä oleellista vähenemistä tai lisääntymistä, kun verrataan tilannetta noin kolme kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Saldoluku = niiden yritysten osuus, joissa tarjouspyyntöjen määrä on lisääntynyt niiden yritysten määrä, joissa tarjouspyyntöjen määrä on vähentynyt. 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeisin kyselyajankohta lokakuu 2017. 11
Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa 7 000 6 500 6 000 5 500 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: III,2017 / III,2016 III,2017 / II,2017 Vientiin: +29 % -36 % Kotimaahan: +3 % -11 % Yhteensä: +23 % -32 % 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto heinä-syyskuu 2017. 12
Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa 16 000 15 000 14 000 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Vientiin Kotimaahan Muutos: 30.9.2017 / 30.9.2016 30.9.2017 / 30.6.2017 Vientiin: +28 % +2 % Kotimaahan: -5 % -9 % Yhteensä: +23 % 0 % 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.9.2017. 13
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa kasvoi 8 000:lla tammi-syyskuussa 350 000 330 000 310 000 290 000 270 000 250 000 230 000 210 000 190 000 170 000 150 000 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 (30.9.) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 14
Teknologiateollisuus rekrytoi tammi-syyskuussa 33 500 henkilöä, viime vuonna kaikkiaan 28 500 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2014Q3 2014Q4 2015Q1 2015Q2 2015Q3 2015Q4 2016Q1 2016Q2 2016Q3 2016Q4 2017Q1 2017Q2 2017Q3 Henkilöstömäärän muutos edelliseen neljännekseen verrattuna Neljänneksen aikana rekrytoitujen määrä 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu 15
Arvioita Suomen talouden tilasta 1.11.2017 Teknologiateollisuus 16
Suomen talouskasvu alkaa hidastua IMF:n ennuste lokakuussa: - Suomen BKT 2017: +2,8 % - Suomen BKT 2018: +2,3 % - Suomen BKT 2019: +1,8 % Talouden kasvua jarruttaa mm. vientisektorin tuotantokapasiteetin väheneminen sekä osaajien saatavuuden ongelmat 1.11.2017 Teknologiateollisuus 17
Suomen vienti ei ole kasvanut enää tammimaaliskuun jälkeen Heinä-elokuun viennin perusteella 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, Eurostat 18
Suomen teollisuustuotanto on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 19
Suomen talouskasvua rajoittaa vientisektorin tuotantokapasiteetin väheneminen 20 %:lla 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 75 Muutos 2017/ 2008:-21 % -19 % Teollisuustuotanto, kun kapasiteetti täyskäytössä (teoreettinen taso) Teollisuustuotanto, kiintein hinnoin (2008=100) 70 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus / teollisuustuotannon volyymi-indeksi 20
Yritysten investoinnit Suomessa eivät kasva riittävästi 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 75 70 Yritysten kiinteät investoinnit, kiintein hinnoin, indeksi 2008=100 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017e 2018e USA Sveitsi Ruotsi Alankomaat Saksa Suomi 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: OECD, Economic Outlook (June 2017) 21
Yritysten investointiaste on Suomessa selvästi Ruotsia matalampi 30 Yritysten kiinteät investoinnit suhteessa jalostusarvoon, % (pl. rahoituslaitokset) 28 26 24 22 Ruotsi Suomi 20 18 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Eurostat 22
Teollisuuden työpaikat lisääntyvät jo uudelleen Länsi-Euroopassa, Suomessa ei selvää käännettä 110 105 Indeksi,2005=100 100 95 90 85 80 Saksa Itävalta Alankomaat Euromaat Ruotsi Tanska Suomi 75 1.11.2017 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017. Lähde: Eurostat: Quarterly National Accounts 23
Myös Suomen teollisuudessa kustannuskilpailukykyä on edelleen parannettava Työn hinta on ristiriidassa tuottavuuden ja hyvän työllisyyskehityksen kanssa 140 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 75 2005=100 Teollisuuden tuotanto (jalostusarvo käyvin hinnoin) Teollisuuden tuottavuus (jalostusarvo käyvin hinnoin per tehdyt työtunnit) Teollisuuden työn hinta Teollisuuden työpaikat 1.11.2017 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017. Lähde: Eurostat: Quarterly National Accounts / Labour Cost Index 24
Suomen hinta- ja kustannuskilpailukykyä suhteessa euromaihin on edelleen parannettava Yksikkötyökustannukset = työvoimakustannukset / tuottavuus, ml. kunkin maan toteutuneet valuuttakurssit 114 112 110 108 106 Suomen hintaja kustannuskilpailukyky heikkenee 2000=100 104 102 100 98 Suomen hintaja kustannuskilpailukyky paranee 2005=100 2008=100 96 94 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 1.11.2017 Teknologiateollisuus *) EKP:n harmonisoidussa hinta- ja kustannuskilpailukykymittarissa kunkin maan keskimääräinen toteutunut valuuttakurssi lasketaan 38 tärkeimmän vientimaan valuuttakurssipainoilla sekä koko talouden yksikkötyökustannusten kehityksellä. Viimeisin tieto huhti-toukokuu 2017, Lähde: Euroopan keskuspankki 25
Teknologiateollisuuden yrityksistä puolet on tappiollisia tai heikosti kannattavia Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritysten tulos* / liikevaihto ennen verotusta 2016, % 30 25 (mediaani +4,9 %) 20 15 10 5 0-5 -10 Kannattava (26 % yrityksistä) Tyydyttävä (23 %) Heikko (30 %) Tappiollinen (21 %) -15-20 -25-30 Yritykset satunnaisjärjestyksessä 1.11.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n jäsentietojärjestelmä 26
Yritystuet* suhteessa bruttokansantuotteeseen, pl. maataloustuet 1,4 1,3 1,2 1,1 1 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Suomi Ruotsi Saksa Tanska 1.11.2017 Teknologiateollisuus *) Sisältää suorat avustukset, takuut, korkotuetut lainat sekä verotuet. Lähde: European Commission, State Aid Scoreboard 2016. 27
Kun on teollisuutta, on vientiä, ja kun on vientiä, syntyy hyvinvointia. 1.11.2017 Teknologiateollisuus