Toimintakertomus vuodelta 2007



Samankaltaiset tiedostot
logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Yleisesitys 2012

Toimintakertomus vuodelta 2008

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet.

KULJETUKSIA JA LOGISTIIKKAA 2008

SKAL 2015 Luotettavasti perille SKAL

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Kärkihankkeet Luonnos

- Kotimainen edunvalvonta 5 - Kansainvälinen edunvalvonta 7 - Järjestöyhteistyö 8

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Toimitusjohtajan katsaus 3. Edunvalvonta 5. - Kotimainen edunvalvonta 5 - Kansainvälinen edunvalvonta 7 - Järjestöyhteistyö 8

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Sovitut toimintatavat

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Toimintakertomus 2012

LIIKENNELUPA- KURSSIT Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Turvallisuuspalkinnon 2015 julkistaminen

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Ohjesääntö Suomen Ilmailuliiton Ilmatilatyöryhmästä (SITR)

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

J Ä S E N T I E D O T E

Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna Tiedotustilaisuus

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

KULJETUSYRITTÄJIEN ASENTEET TYÖURIEN PIDENTÄMISEEN

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

VIESTINTÄSUUNNITELMA

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

JÄSENISTÖ, HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Huomisen tiennäyttäjä

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2012

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

Paikka Sisäasiainministeriö, Kirkkokatu 12, kokoushuone 229.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Bioenergia ry Bioenergian puolesta

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09)

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Kuljetusbarometri 2/2009

Toimintasuunnitelma 2013

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Vuosikokouspöytäkirja

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg Ilmoittaja I-ohjaaja II-ohjaaja Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen

Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kuljetusbarometri 1/2008

Elvyttämällä pidetään pyörät pyörimässä!

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Transkriptio:

Toimintakertomus vuodelta 2007 Käsitelty hallituksen kokouksessa 23.4.2008

Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 3 Edunvalvonta 5 Kotimaiseen päätöksentekoon vaikuttaminen 5 Kansainvälinen edunvalvonta 7 Järjestöyhteistyö 8 Jäsenneuvonta ja -palvelut 9 Logistiikkatoiminnot 10 Viestintä 11 Koulutus 14 Järjestötoiminta 14 Tutkimukset 16 Hallinto ja henkilökunta 16 Säätiöt ja rahastot 18 Jäsenet ja jäsenyydet 19 - Alueyhdistykset 19 - Suoritealayhdistykset 27 - Liitännäisjäsen 31 - Yhteistyöjäsenet 31 - Jäsenyydet 31 SKAL Kustannus Oy 32 Järjestön talous 33 LIITTEET - Tuloslaskelma 34 - Tase 36 - Aloitteet ja lausunnot 37 - Asiantuntijatehtävät 40 2

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Toimitusjohtajan vaihdos, uudet johtoryhmät ja lisää avoimuutta Vuosi 2007 käänsi sivun SKAL:n järjestöhistoriassa. Toimitusjohtaja Seppo Sainio jäi vapusta eläkkeelle palveltuaan ansiokkaasti järjestöä yli 30 vuotta, joista vetovastuussa 23 vuotta. Siinä ajassa ehtivät kuljetusyritysten tarpeet ja toimintaympäristö muuttua rajusti. Tarveharkinnasta on siirrytty vapaaseen kilpailuun ja Suomesta on tullut osa Euroopan unionia. SKAL:n hallitus nimesi Iiro Lehtosen uudeksi toimitusjohtajaksi, joka aloitti tehtävän hoitamisen 1.5.2007. Viranomaisille ja yhteistyökumppaneille järjestettiin juhlava vahdinvaihtotilaisuus Katajanokan Kasinolla 9.5.2007. Järjestön johtamistapaa uudistettiin 1.9.2007, jolloin toimitusjohtaja nimesi SKAL:n toimiston johtoryhmän jäsenille osin uudet vastuualueet ja täydensi johtoryhmää talous- ja koulutuspäälliköillä. Järjestöpäällikkö oli nimetty johtoryhmän jäseneksi jo toukokuussa. Johtoryhmätoiminta käynnistettiin myös SKAL Kustannus Oy:ssä. Lisäksi johtamisen avoimuutta on lisätty merkittävästi. SKAL:n johtoryhmän viikoittaiset kokousmuistiot lähetetään tiedoksi koko henkilökunnalle, alue- ja suoritealayhdistyksille sekä SKAL:n hallituksen jäsenille. Kuva: Veli Granö Uutta virtaa järjestöön Järjestön virtaviivaistamishanke käynnistyi Porissa kesäkuussa tehdyllä liittokokouspäätöksellä Pohjanmaan alueyhdistyksen aloitteesta. Hallitus nimesi organisaation kehittämistyöryhmän valmistelemaan esitystä vuoden 2009 liittokokoukselle. Tavoitteena on mm. paikallisyhdistystoiminnan elvyttäminen ja järjestön henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö. Työryhmän puheenjohtajana on Simo Räihä ja sihteerinä Pasi Moisio. 3

SKAL 70-vuotisjuhlasäätiö perustettu Porin liittokokous päätti perustaa säätiön tukemaan SKAL:n jäsenyritysten sekä kuljetusalalle pyrkivien koulutusta, kuljetusalan tutkimustoimintaa, liikenneturvallisuustyötä ja perinteiden taltiointia sekä jäsenkunnan harrastustoimintaa. Säätiön tehtävänä on myöntää tunnustuspalkintoja sekä lisätä tavaraliikenteen tunnettavuutta ja myönteistä mielikuvaa. SKAL 70-vuotisjuhlasäätiö rekisteröitiin perustetuksi säätiörekisterissä 31. joulukuuta 2007. Eduskuntavaalit, uusi hallitusohjelma ja uudet ministerit Kevään 2007 eduskuntavaalit muuttivat puolueiden välisiä voimasuhteita siten, että SDP jäi oppositioon. Hallitus rakentui Keskustapuolueen ja Kokoomuksen varaan täydennettynä RKP:llä ja vihreillä. Matti Vanhasen II hallituksen ministeripaikkajako noudatti SKAL:n aiemmin tekemää esitystä saada liikenneasioille oma ministeri. Liikenne- ja viestintäministeriö jaettiin kahden ministerin kesken siten, että uudeksi liikenneministeriksi nimettiin Anu Vehviläinen ja viestintäministeriksi Suvi Lindén. Uusi hallitusohjelma sisältää paljon hyviä lupauksia Suomen logistisen kilpailukyvyn kohentamiseksi. SKAL vaikutti aktiivisesti sen sisältöön osin omin voimin mutta myös hyvässä yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa. Haasteena on saada tehdyksi hallitusohjelman mukaiset päätökset ja toimenpiteet, joilla parannetaan kuljetusyritystemme kilpailukykyä. Edunvalvontaan ja viestintään myönteistä mielikuvaa Porin liittokokouksessa julkistettiin järjestön uusi viestintästrategia, jonka merkittävimpänä tavoitteena on lisätä myönteisyyttä kuljetusalan mielikuvaan. Viestintästrategia velvoittaa esittämään asioita myönteisessä valossa sekä edunvalvonnassa että mediasuhteissa. Tämä ei toki estä järjestöä puuttumasta kipeimpiinkin kysymyksiin ja vaatimaan niihin muutosta. Edunvalvonnan ja viestinnän tulee olla yhteistyöhakuista ja aktiivista. Myönteisen mielikuvan arvioidaan lisäävän maanteiden tavaraliikenteen kiinnostavuutta ja houkuttelevuutta erityisesti nuorten keskuudessa. Kiitokset henkilöstölle, hallinnolle, sidosryhmille ja yhteistyökumppaneille Toimintavuosi 2007 on ollut työn ja muutosten täyteinen. Henkilöstö on vaihtunut merkittävästi. Eläkkeelle jäämisten johdosta koko järjestöstä on kadonnut yli kahdensadan työvuoden kokemus. Uudet henkilöt ovat saaneet hoitaakseen vaativia tehtäviä eri puolilla organisaatiota. Venymistä on vaadittu paljon, mutta uusissa tehtävissä on onnistuttu hyvin. Kiitos hyvästä yhteistyöstä toimintavuonna 2007! Iiro Lehtonen 4

EDUNVALVONTA SKAL valvoi jäsenyritystensä etuja maanteiden tavaraliikenteen asiantuntijana sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Järjestö teki viranomaisille aloitteita ja antoi lausuntoja yhteensä 81 kpl viranomaisvalmistelussa olevista asioista (liite s. 40 ). SKAL:n asiantuntijat osallistuivat kuljetus- ja liikennealan asioiden valmisteluun ja valvomiseen työryhmissä ja hallintoelimissä (liite s. 43). KOTIMAISEEN PÄÄTÖKSENTEKOON VAIKUTTAMINEN SKAL käynnisti vuoden 2007 kotimaisen edunvalvonnan järjestämällä logistiikka-alan vaalipaneelin 18.1. Helsingissä Hotelli Crowne Plazassa. Peter Nymanin juontamaan tilaisuuteen osallistui kahdeksan hallituspuolueiden keskeistä poliitikkoa ja noin 70 aktiivista kuulijaa. Kaikille kansanedustajaehdokkaille lähetettiin tietoa keskeisistä maanteiden tavaraliikenteen haasteista. Ehdokkaisiin vaikutettiin sekä valtakunnallisesti että aluetasolla. SKAL on ollut aktiivisesti yhteydessä päätöksentekijöihin ja eri ministeriöiden virkamiehiin. Uusista ministereistä SKAL:n edustajat ovat tavanneet liikenneministeri Anu Vehviläisen, kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen sekä ympäristöministeri Paula Lehtomäen. Sisäministeri Anne Holmlund toi liittokokoukseen Poriin valtiovallan tervehdyksen kesäkuussa. Kansanedustajiin ja eri puolueiden eduskuntaryhmiin SKAL on vaikuttanut suoraan sekä asiantuntijakuulemisissa eri valiokunnissa. Syysistuntokauden alussa SKAL:n jäsenyrittäjät kyyditsivät kansanedustajia Eduskuntaan eri puolilta Suomea. Vuoden 2007 keskeisiä teemoja ovat olleet kotimaisen kuljetuselinkeinon kilpailukyvyn säilyttäminen ja alan kannattavuuden sekä 5 myönteisen kehityksen tukeminen mm. verohuojennuksin ja taloudellisin kannustimin sekä koulutustarjonnan lisääminen alan työvoimatarvetta vastaavaksi. Suomea on markkinoitu EU:n logistiikkalaboratorioksi ja SKAL on kiirehtinyt EU:n logistiikan toimenpideohjelmaa ja sen tavoitteiden toteutumisen seurantaa. Venäjän rajaliikenteen ongelmat ovat yksi EUtasollakin merkittävä tavaraliikenteen pullonkaula. Tieinfrastruktuurin parantaminen on ollut esillä koko vuoden. Sujuva liikenne ja turvallinen tiestö ovat koko yhteiskunnan toiminnan perusta. Pitkäjänteinen investointipolitiikka ja tienpidon tarvitsema lisärahoitus olivat esillä myös Raimo Sailaksen loppuvuodesta valmistuneessa selvitystyössä. Valmistautuminen uusiin energiatehokkuus- ja ilmastohaasteisiin Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät EU-tason velvoitteet energiankäytön tehostamisesta, päästöleikkauksista ja uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämisestä nousivat yhä keskeisemmäksi haasteeksi myös liikenteen toimialoilla. SKAL jatkoi yhdessä valtionhallinnon kanssa toimenpiteitä vapaaehtoisen energiansäästöohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla valmistauduttiin vuoden 2008 alusta käynnistyvän tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimuksen edellyttämiin toimiin. SKAL esitti ympäristöystävällisempien Euro5 -moottoreiden käyttöönottoon liittyvää valtiontukea sisällytettäväksi valtion budjettiin. Turvallisuustyö logistiikkaa hyödyntävän rikollisuuden kitkemiseksi Turvallisuustyötä jatkettiin osallistumalla logistiikkarikollisuuden torjunnan johtoryhmän toimintaan. Tavoitteena on vähentää kuljetus- ja logistiikka-alaan kohdistuvia rikoksia, talousrikollisuutta ja harmaan talouden rikosten määrää. Ryhmän

toiminta keskittyi erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan. Toiminta noteerattiin valtiollisella tasolla siten, että logistiikkarikollisuuden torjunta kirjattiin osaksi sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelmaa, jossa määritetään poikkihallinnollisesti sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet niiden toteuttamiseksi. Valtioneuvosto vahvistaa uuden ohjelman 31.3.2008, jonka jälkeen vahvistetut tavoitteet ja toimenpiteet sitovat kaikkia ministeriöitä ja niiden hallinnonaloja. SKAL laati rikosturvallisuuteen keskittyvä opintokokonaisuus, jotta kuljettajat tiedostavat turvallisuusasioiden keskeisen merkityksen, noudattavat annettuja ohjeistuksia, pyrkivät työssään ennaltaehkäisemään rikosriskien toteutumista ja osaavat toimia riskien konkretisoituessa. Koulutusta tarjotaan jatkossa jäsenkunnalle kuljettajien ammattipätevyysdirektiivin mukaisena koulutuksena. Kuljetusketjun vastuusäännöksissä totutteluaika Tieliikennelakiin lisättyjen kuormausta sekä ajo- ja lepoaikojen noudattamista koskevat vastuunjakosäännökset muuttavat vähitellen kuljetusketjun eri osapuolten toimintatapoja. SKAL esitti liikenne- ja viestintäministeriölle tutkimuksen tekemistä vastuusäännösten vaikutuksesta kuljetussopimusten sisältöön sekä jatkoi ketjunvastuusäännöksiä säädettäessä kesken jääneitä hankkeita eli rahtitietojen pakollisiksi saattamista kotimaan kuljetuksissa sekä ylikuormamaksulain uudistamista siten, että ylikuormamaksu saataisiin paremmin kohdistumaan ylikuormasta taloudellisesti hyötyvälle. Logterms tuotteistamaan kuljetuspalvelut ja logistiikan lisäarvopalvelut Suomen Säiliöautoliiton liittokokousaloitteen ja järjestöpäivän ideariihen pohjalta käynnistettiin Logterms -hanke, jonka tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeisiin tuotteistamalla kuljetus- ja lisäarvopalvelut. Hanke jatkuu vuoden 2008, jonka aikana päivitetään kuljetus-sopimusmalli vastaamaan tuotteistamisajatusta. Pyritään myös 6 vaikuttamaan kuljetusketjun osapuoliin niin, että ne sitoutuisivat työ- ja liikenneturvallisuutta parantavaan toimintamalliin. Valmisteilla ajokieltojärjestelmän uudistus Liikenne- ja viestintäministeriö asetti kesäkuussa työryhmän selvittämään ajokieltojärjestelmän kehittämistä. Ryhmässä ovat mukana liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi edustajat oikeusministeriöstä, sisäasiainministeriöstä, Ajoneuvohallintokeskuksesta ja Liikenneturvasta. Ryhmän esitys valmistuu huhtikuun loppuun mennessä 2008. Nykyisen järjestelmän mukaan poliisi määrää pituudeltaan 1-6 kuukauden mittaisen ajokiellon, jos kuljettajalle on kertynyt kolme rikkomusta vuoden aikana tai neljä kahden vuoden aikana. Vaihtoehtoina ovat nykyisen järjestelmän kehittäminen tai uusi, virhepisteisiin perustuva järjestelmä. SKAL on vaatinut ajokieltojärjestelmän kehittämistä siten, että tekojen vaarallisuus liikenneturvallisuudelle tulee ottaa huomioon rikkomuksen seurauksissa ja että seuraamusjärjestelmää kehitetään niin, että myös poliisin antamiin ajokieltoihin saadaan heti alkavan ehdottoman ajokiellon vaihtoehdoksi ehdollinen ajokielto. Viranomaisyhteistyötä tilasto- ja ADRasioissa SKAL:n edustajat osallistuivat Tilastokeskuksen työryhmässä kuorma-autoliikenteen kustannusindeksin tarkistus- ja kehitystyöhön. Yhdessä MKY:n kanssa osallistuttiin uuden puutavarayhdistelmän kustannusindeksin laadintaan. Järjestön edustajat osallistuivat lisäksi kuljetustyöryhmien työskentelyyn, joiden keskeisimpänä tehtävänä oli ajoneuvojen kuljetuskustannustason ja siinä tapahtuneiden muutosten selvittäminen sekä kuljetussopimuksiin liittyvät kysymykset. Osallistuttiin liikenne- ja viestintäministeriön asettaman ADR-2007 muutoksia valmistelevan työryhmän työskentelyyn. Määräykset astuivat voimaan 1.7.2007 ja sisältävät uutena vaatimuksena turvasuunnitelman vaarallisimpien aineiden kuljetuksia varten.

SKAL:n edustajat osallistuivat myös liikenne- ja viestintäministeriön asettaman vaarallisten aineiden valvontatyöryhmän työskentelyyn. SKAL-organisaation edustajat osallistuivat kahden Venäjän liikenteen valvontatyöryhmän työskentelyyn, mukana olivat lisäksi myös edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, Ajoneuvohallintokeskuksesta, Liikkuvasta poliisista, tullista ja rajavartiolaitoksesta. Työryhmän tehtävänä on käsitellä Venäjän liikenteessä esiintyviä epäkohtia ja löytää ratkaisuja kuljetusten ongelmien vähentämiseksi. Lisäksi osallistuttiin asiantuntijoina Helsingissä, Vaalimaalla ja Pietarissa pidettyihin Suomen ja Venäjän välisiin tieliikenneneuvotteluihin Nuorten houkuttelu kuljetusalalla Syksyllä starttasi valtakunnallinen Kuljetusala.com -kiertue. Kiertueen avajaistilaisuus järjestettiin Finlandia-talolla 23.10. Kiertuetapahtumia järjestettiin syksyn kuluessa yhteensä 14 eri puolilla Suomea. Kuljetusala.com -kampanjassa ovat SKAL:n lisäksi mukana Opetusministeriö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, kunkin alueen kuljetusalan nuorten ja aikuisten koulutuksenantajat, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Logistiikkayritysten liitto ry, Linjaautoliitto ry, Paikallisliikenneliitto ry, alueelliset työllistävyydeltään merkittävät tavara- ja henkilöliikenneyritykset, Volvo Finland AB, Toyota Material Handling Finland Oy, Puolustusvoimat ja Ajoneuvohallintokeskus. Kuljetusala.com -hankkeen ensisijaisena tavoitteena on turvata maantiekuljetusalan tulevaisuuden työvoimaresurssit, lisätä kuljetusalan ammatilliseen koulutukseen ja jatkokoulutukseen hakeutuvien määrää, kehittää työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista oppilaitosten avulla sekä nostaa tieliikennealan vetovoimaa monipuolisena ja varmana työurana. 7 KANSAINVÄLINEN EDUNVALVONTA SKAL:n EU-edunvalvontaan lisää panoksia SKAL:n toimisto-organisaation uudistamisen myötä suomalaisen maanteiden tavaraliikenteen EU-edunvalvonnassa käännettiin jälleen uusi lehti. EU-asiat määriteltiin omaksi erilliseksi tehtäväalueekseen ja toimintaa johtamaan nimettiin SKAL:n johtoryhmän jäsen. Samalla tiivistettiin entisestään käytännön edunvalvontatoimia ja tehtiin yhä säännöllisemmin edunvalvontavierailuja Brysseliin. SKAL:n kontaktiverkostoa laajennettiin niin Brysselin päätöksentekijöiden kuin suomalaisten EU-kysymyksistä vastaavien virkamiesten suuntaan. EU-komissio julkaisi merkittäviä kuljetus- ja logistiikka-alaan liittyviä säädösesityksiä. Uudet asetusesitykset annettiin kabotaasiliikenteen ja liikennelupaehtojen osalta. Lisäksi komissio julkaisi EU:n logistisen toimenpideohjelman sekä raportin maantiekuljetusalojen työaikadirektiivin soveltamisesta yrittäjiin. Työaikadirektiivikysymyksen merkeissä järjestön edustajat tapasivat myös komissaari Olli Rehnin sekä komission liikenteen pääosasto DG Trenin ylintä virkamiesjohtoa. SKAL oli edustettuna myös EU-komission kokoamassa Focal Point -verkostossa, joka käsittelee ja ratkoo Euroopan logistisia pullonkauloja. Oman suoran edunvalvontavaikuttamisen lisäksi SKAL osallistui aktiivisesti IRU:n EU-lobbaukseen ja teki tiivistä yhteistyötä muiden jäsenmaiden järjestöjen kanssa EU-edunvalvonnassa. Kansainvälinen maantiekuljetusjärjestö IRU SKAL:n edustajat ottivat osaa Kansainvälisen maantiekuljetusjärjestö IRU:n toimintaan osallistuen IRU:n työryhmien ja komiteoiden työskentelyyn ja vaikuttaen näin IRU:n toimielinten kautta maanteitse tapahtuvaa tavarankuljetusta koskevien päätösten valmisteluun. Pääpaino oli IRU:n Brysselissä sijaitsevan EU-edustuston ja

EU-jäsenmaiden kuorma-autoliittojen yhteisen yhteistyöelimen (Liaison Committee) työskentelyssä sekä IRU:n tulliasiain komitean (CAD) kokouksissa. Järjestön edustajat osallistuivat IRU:n vuosikokouksiin Genevessä. SKAL osallistui kuljetusalan työnantajaosapuolena EU-komission alaisen työmarkkinajärjestöjen sekakomitean ja IRU:n sosiaaliasiain komitean työhön. Pohjoismainen järjestöyhteistyö ja NORDUCK Pohjoismaiden, Englannin ja Hollannin liikenneministeriöiden sekä raskaan liikenteen järjestöjen vuosittaisessa yhteistyökokouksessa Norduckissa elokuussa Hollannissa tehtiin edunvalvonnan linjauksia ja käsiteltiin ajankohtaisaiheita. SKAL osallistui pohjoismaisten kuormaautojärjestöjen kattojärjestön Nordisk Lastbil Unionin (NLU) syyskuussa Helsingissä pidettyyn vuosikokoukseen. JÄRJESTÖYHTEISTYÖ Kuljetuskeskusten Liitto KKL ry SKAL:n ja Kuljetuskeskusten Liiton (KKL) välinen tiivis yhteistyö pohjautuu yhteistyösopimukseen. KTK-yrityksille on tarjottu neuvontapalveluja, järjestetty yhteisiä tilaisuuksia ja toteutettu kuorma-autoliikenteen yleistä edunvalvontaa. Esillä olivat erityisesti työvoimatarpeiden selvittely, kannattavuusasiat, julkiset hankinnat ja energiatehokkuusasioihin paneutuminen. Tavoitteena on ollut molempien osapuolten jäsenmäärän kasvattaminen. KKL on SKAL:n liitännäisjäsen. SKAL hoiti sopimuksen perusteella KKL:n toimistopalvelut. Autoliikenteen Työnantajaliitto SKAL:n ja Autoliikenteen Työnantajaliiton (ALT) välinen yhteistyö perustuu yhteisöjäsenyyssopimukseen, jonka tavoitteena on tehostaa SKAL:n jäsenten edunvalvontaa 8 työmarkkina-asioissa ja yhdistää kuormaautoalan työnantajakenttää. Yhteinen toimielin käsittelee työmarkkinakysymyksiä. Toimistojen yhteydenpito työsuhdeasioissa oli päivittäistä. Moottoriliikenteen Keskusjärjestö MOLIKE ry Moottoriliikenteen Keskusjärjestö toimii tieliikennealan järjestöjen yhteistyöelimenä, jonka jatkuva toiminta on tieliikenteen merkityksen korostamista viranomaisille, kansanedustajille ja julkiselle sanalle. Ministeriön liikennepoliittisen selonteon valmistelutyön yhteydessä käytiin useita keskusteluja. Asioihin vaikutettiin lausuntojen ja työryhmiin osallistumisen kautta. Moottoriliikenteen Keskusjärjestöön liittyi uudeksi jäseneksi Autoalan Keskusliitto ry. MOLIKE:n edustajat olivat jäseninä Liikenneturvan hallituksessa ja tiedotusalan neuvottelukunnassa, sosiaali- ja terveysministeriön liikennevahinkolautakunnassa, liikenne- ja viestintäministeriön liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnassa, Suomen Tieyhdistyksen hallituksessa ja Pohjoismaiden Tieteknillisen Liiton Suomen osaston hallituksessa sekä liikenne- ja viestintäministeriön liikenneonnettomuuksien tutkinnan neuvottelukunnassa. Ammattiautoliitto ry Ammattiautoliittoon kuuluvat SKAL, Suomen Taksiliitto ja Kuljetuskeskusten Liitto. Ammattiautoliitto myöntää hakemuksesta jäsenyrittäjille ansiomerkkejä ja ansioristejä. Ammattiautoliittojen Keskuselin ry (AKE) AKE:n jäseniä ovat SKAL:n lisäksi Linjaautoliitto ja Suomen Taksiliitto. Järjestöt nostavat esiin ammattiliikenteen kannalta merkittäviä asioita. AKE voi myös tehdä yhteisiä kannanottoja viranomaisille. Auto- ja Tieforum ATF on 27 yhteiskunnallisen järjestön muodostama yhteenliittymä, joka työskentelee tienpidon parantamisen ja ajoneuvoverotuksen kohtuullistamisen puolesta. Jat-

kettiin keskeisten ministereiden sekä eduskuntaryhmien tapaamisia. Lisäksi tuotettiin tausta-aineistoa sekä lehdistökannanottoja ja järjestettiin tapaamisia liikenteen kansantaloudellista merkitystä tutkivien tahojen ja tiehallinnon kanssa. Suomen Yrittäjät SKAL on Suomen Yrittäjien (SY) suurimpia toimialajärjestöjä. SKAL:lla on edustus SY:n hallituksessa, työvaliokunnassa, useissa SY:n valiokunnissa sekä työmarkkinavaltuuskunnassa. SKAL ja SY tekevät tiivistä edunvalvontayhteistyötä liikenteeseen, logistiikkaan ja yrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK SKAL ja Elinkeinoelämän Keskusliitto muodostavat säännöllisesti kokoontuvan yhteistyöryhmän. Kokouksissa käsitellään yhteisiä maanteiden tavaraliikenteeseen sekä kaupan ja teollisuuden logistiikkaan liittyviä asioita. Maakuljetuspooli Maakuljetuspoolin puheenjohtajana toimi SKAL:n toimitusjohtaja Seppo Sainio 30.4.2007 saakka ja 1.5.2007 alkaen toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen Linjaautoliitosta. Varapuheenjohtajana on ollut 1.5.2007 alkaen SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen. Poolisopimuksen allekirjoittajatahot ovat SKAL ry, Linja-autoliitto ry, VR Osakeyhtiö, Yleinen Teollisuusliitto ry ja Puolustustaloudellinen suunnittelukunta. Valmiuspäällikkönä aloitti eversti evp. Lasse Otranen 1.9.2007 ja samalla toimipiste siirtyi Linja-autoliittoon. Työskentelyn painopiste oli poikkeusolojen maakuljetusten valmiuden ylläpitämisessä, poolerijärjestelmän uudistamisen tukemisessa ja uuden huoltovarmuuspäätöksen valmistelussa. Pooli osallistui neljään valmiusharjoitukseen sekä järjesti valmiusseminaarin ja viisi koulutustilaisuutta. Valmiusseminaari tarjosi ajantasaisen kuvan turvallisuusympäristöstä ja tulevaisuuden muutosnäkymiä. Seminaariin osallistui yli 90 toimialan ja sidosryhmien edustajaa. Uutta huoltovarmuuspäätöstä valmisteltaessa suunnataan toiminta poikkeusoloista normaaliajan häiriötilanteisiin. Tällöin huoltovarmuuden kannalta keskeisiä asioita ovat riskien hallinta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen, kotimaisen kuljetuskaluston omistajuuden turvaaminen sekä kuljetuslogistiikka-alan alueellisen verkon ja väylästön ylläpito. Maakuljetuspoolin aluetoimikunnat, joissa puheenjohtajina ovat SKAL:n alueyhdistysten johtajat tai KTK-yritysten toimitusjohtajat, ovat järjestäneet kokouksia, koulutustilaisuuksia ja harjoituksia. Huolto-osasto jatkoi varaosien varastoinnin huoltovarmuusselvitystä. Suomen Kansainvälinen Rekkakirkkoyhdistys Yhdistyksen toiminnassa pääpaino on edelleen jatkoedellytysten turvaamisessa yrittäjien ja kuljettajien hyväksi Lyypekissä toimivalle Suomi-kodille. Syksyllä järjestettiin perinteinen Suomi-kodin toimikunnan kokous CEMT-kokouksen yhteydessä Lyypekissä. JÄSENNEUVONTA JA -PALVELUT Palvelua logistiikkajäsenille Logistiikkavaliokunta puheenjohtajansa Matti Heikkilän johdolla on tuottanut logistiikkayrittäjille uusia palveluja ja tilaisuuksia. Logistiikkaseminaari Logistiset pullonkaulat järjestettiin syksyllä yhdessä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kanssa. SKAL Studia Logistica -lounastapahtumia Helsingissä Ravintola Savoyssa oli neljä. Logistiikkalounaat kokosivat kullakin kerralla korkean tason alustajia, kommenttipuheenvuorojen esittäjiä sekä kuulijoita suomalaisen logistiikkatoimialan huipulta. Valiokunnan keskuudestaan nimeämä logistiikkatiimi suunnitteli logistiikkakoulutuksen kehittämistä, logistiikkajäsenten hankintaa ja uusien jäsenpalvelujen tuottamista. SKAL:n kotisivujen LogNet -osiota kehitettiin. 9

Kuljetustaloudellinen neuvonta Kuljetuskustannuksien muutosta seurattiin säännöllisesti. Polttoaineen hinnanmuutoksista ja niiden vaikutuksista toimialan kustannuksiin laadittiin jatkuvasti ajan tasalla olevat tiedostot. Syksyllä tiedotettiin noin 240 merkittävälle kuljetuksen ostajalle kuljetuskustannuksissa tapahtuneista muutoksista ja niiden vaikutuksista kuljetusmaksuihin. Kuljetuskustannusten muutoksista kerrottiin jäsenyrityksille SKAL:n kotisivujen ja Kuljetusyrittäjä-lehden välityksellä. Kustannusmuutoksista laadittiin taulukko, jossa esitettiin kustannustekijöiden osuudet kokonaiskustannuksista, niissä tapahtuneet muutokset ja niiden vaikutukset kokonaiskustannuksiin. Avustettiin jäsenjärjestöjä ja - yrityksiä kustannuslaskelmien laadinnassa ja eri kustannustekijöissä tapahtuneiden muutosten seurannassa. Yritystaloudellinen neuvonta Jäsenyrittäjien tilinpäätös- ja verokonsultointiin liittyviä toimeksiantoja hoidettiin SKAL Kustannus Oy:n nimissä. Yritys- ja omistajajärjestelyihin, yhtiömuodon muutoksiin, sukupolvenvaihdoksiin, fuusioihin ja diffuusioihin, yhtiösopimusten ja järjestysten päivityksiin sekä verovalituksiin liittyviä toimeksiantoja tehtiin jäsenyrittäjille 38 kappaletta. Lisäksi jäsenyrittäjille pidettiin seitsemällä paikkakunnalla verokonsultointipäivä ja annettiin henkilökohtaista verokonsultointia. Lainopillinen neuvonta Ilmainen puhelinneuvonta on edelleen SKAL lakipalveluiden käytetyin palvelu. SKAL:n lakimiehet antoivat jäsenyrityksille lakiasioissa ilmaista puhelinneuvontaa. Tämän lisäksi SKAL:n lakimiehet hoitivat jäsenetuhintaan yksittäisiä jäsenyritysten antamia toimeksiantoja. Palvelutason parantamiseksi käynnistettiin syksyllä 2007 uuden neuvontalakimiehen rekrytointi. SKAL-asianajorengas Mahdollisiin oikeudenkäynteihinsä jäsenyritykset saivat asianajajan jäsenetuhintaan valtakunnallisen SKAL-asianajorenkaan kautta. Vuonna 2007 renkaaseen kuului 16 asianajotoimistoa. Jäsenetutuotteet SKAL Kustannus Oy:n kautta jäsenyrittäjille välitettiin jäsenhintaan yritystoimintaan liittyviä asiakirjoja, lomakkeita, TIR-tullitakuuasiakirjoja, taloushallinnon ja kustannuslaskennan atk-ohjelmia, turvavarusteita, koti- ja ulkomaanliikenteen rahtikirjalomakkeita sekä ajopäiväkirjoja, piirturikiekkoja yms. Valtakunnallisista ja paikallisista jäseneduista on SKAL:n kotisivuilla luettelo. Paikallisia jäsenetuliikkeitä, joista yrittäjät saavat SKAL:n jäsenkortilla alennusta tai muuta etua on noin 500. LOGISTIIKKATOIMINNOT Kuljetustalous ja kuljetuskustannukset Kuljetuskustannukset nousivat vuoden kuluessa merkittävästi. Muutos joulukuusta 2006 joulukuuhun 2007 oli koko alalla keskimäärin 6,7 %. Merkittävimmät kustannustekijät ovat: työkustannukset (42,4 %), polttoainekustannukset (23,4 %), korjaus- ja huoltokustannukset (6,7 %), pääomakustannukset (13,2 %) ja vakuutusmaksut (4,3 %). Nämä viisi kustannustekijää kattavat yli 90 prosenttia kokonaiskustannuksista. Kuljetusyrittäjän käsikirja päivitettiin kokonaisuudessaan. Digipiirturia ja sen käyttöä koskevaa tietoa sisältävä materiaali kuljettajille ja yrittäjille päivitettiin keväällä. Järjestön tilaisuuksien lisäksi esitelmöitiin marraskuussa Logistiikkayhdistyksen Kuljetuspäivässä ja Työterveyslaitoksen sisäisten kuljetusten turvallisuutta käsittelevässä seminaarissa. 10

Ajoneuvot ja ajoneuvotekniikka Vuoden 2006 joulukuussa eduskunta hyväksyi lakiesityksen, jossa yli 2,55 metriä leveitä moduuleita saadaan käyttää 31.12.2009 saakka, jos kuormakorin sisäleveys on enintään 2,51 metriä. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö päätti vuonna 2006 sallia moduulimittaisten erikoistarkoitukseen rakennettujen yli 2,55 metriä leveiden ajoneuvoyhdistelmien käyttämisen 31.12.2011 saakka. Ajoneuvoyhdistelmille, joiden kuormakorin sisäleveys on suurempi kuin 2,51 m, on jouduttu hakemaan 1 000 euron lupa 1.1.2007 alkaen. Niitä ajoneuvoja varten, joiden kuormakorin sisäleveys on enintään 2,51 m, lupa joudutaan hakemaan vuosia 2010 ja 2011 varten. Pyydettiin liikenne- ja viestintäministeriötä käsittelemään avoimeksi jääneitä ajoneuvolainsäädännön aloitteita: kääntyvyyssäännön muuttaminen enintään 22 metriä pitkien yhdistelmien osalta, vyökapelilla varustettujen kuormakorien seinämien lujuus ja kuorma-autojen valomääräysten muuttaminen Ruotsin mallin mukaisiksi. Jatkettiin työskentelyä Rakennustietosäätiön työryhmässä. Uusittiin kalustoselvitys, jossa kuormaautojen ja perävaunujen lukumäärät on selvitetty akselilukumäärän ja päällirakennetyyppien perusteella. Ajoneuvotekniikan kehitystä seurattiin osallistumalla kolmeen ajoneuvojen rakennetta ja määräyksiä koskevaan seminaariin. Ajoneuvolainsäädännön kehityksen seuraamiseksi tavattiin säännöllisesti liikenne- ja viestintäministeriön ajoneuvo- ja ympäristöyksikön edustajia sekä ajoneuvojen valmistajien edustajia. Ajoneuvoja ja ajoneuvojen käyttöä koskevista säädöksistä laadittiin 37 lausuntoa ja esitystä. 11 VIESTINTÄ Viestintästrategia Myönteinen mielikuva SKAL:n viestintästrategia julkistettiin liittokokouksessa Porissa, jolloin viestintästrategian ohjausryhmän puheenjohtaja Matti Heikkilä esitteli esitteeksi kootun strategian tärkeimmät painopistealueet. Strategialle laadittiin jalkautussuunnitelma ja toimenpidelistaus aikatauluineen. Jalkautus edistyi nopeasti. Jäsentiedottaminen Jäsentiedottamisen rungon muodostivat Kuljetusyrittäjä-lehden ohella järjestön kotisivulla www.skal.fi julkaistut ajankohtaista - osion uutiset, jäsenyhdistysten jäsentiedotteet sekä erilaiset jäsen- ja koulutustilaisuudet. Sähköisen tiedottamisen osuutta on edelleen lisätty ja Internet-sivujen sisältöä rakennettu ja päivitetty aktiivisesti. SKAL:n Internet-sivujen yhteyteen avattiin paikallisyhdistysten nettisivut ja julkaistiin ensimmäisenä Iisalmen Seudun Kuljetusyrittäjien verkkosivut. Internet-sivuille koottiin ns. pikatiedoteosoitteisto, jonka avulla saadaan yli 2 000 jäsenelle lähetettyä sähköpostilla nopeaa tiedottamista vaativat uutiset. Internetin ruotsinkielinen sivusto julkaistiin. SKAL:n Internetsivujen etusivulla käytiin yli 182 000 kertaa vuoden aikana, joka tarkoittaa yli 15 000 käyntiä kuukaudessa. Jäsensivuista suosituimmat ovat keskustelupalsta, jolle tehtiin kaikkiaan lähes 38 000 käyntiä sekä välimatkalaskuri, jota käytettiin lähes 24 000 kertaa. Seuraavaksi suosituimmat sivut olivat Koulutushaku, Uutiset ja Tiedotteet. Kuljetusyrittäjä-lehden liitteenä jäsenyrityksille toimitettiin seuraavat painatteet: Tunnetko kuorma-autot 2007 -kilpailuesite, SKAL kouluttaa -vihko, Viestintästrategiakysely, Yrityskysely, VAK-liikenne -lehti, Instruktioner beträffande lastning av fordon och lastsäkring -esite, Almänt anvisning för lastbilstrafikens hamnbesök -ohje, Kuormaautonkuljettajien ammattipätevyysvaatimuskoulutus -esite, SKAL Kalenteri 2008, Lii-

kennelupakurssit -esite, Tunnetko kuormaautot 2008 -kilpailuesite. Luottamus- ja toimihenkilöille tuotettiin vuosikokouskierrokselle ajankohtaisasioista kalvosarja. Kotimaan, kansainvälisten asioiden ja SKAL-organisaation ajankohtaisasioista laadittiin kuukausiyhteenvedot. Intranet ja sähköinen kalenteri Rakennettiin koko SKAL-organisaation käyttöön yhteinen sisäinen verkkosivusto eli intranet, jonka avulla sisäinen tiedottaminen tehostuu. Intranetin käytön myötä jää pois myös suurien sähköpostin liitetiedostojen lähettäminen henkilökunnalle, sillä kaikki esitys-, koulutus- ym. materiaali löytyy intranetista ja on kaikkien ladattavissa ja käytettävissä. Kuljetusyrittäjä-lehti Kuljetusyrittäjä-lehti ilmestyi yhdeksän kertaa, joista kesä-heinäkuun numero oli kaksoisnumero. Lehden sivumäärätavoitteeksi asetettiin 64-sivua ja sen ulkoasu uudistettiin liimasidonnalla ja kannen lakkakäsittelyllä. SKAL lähetti lehden kaikille jäsenyrityksille ja -yrittäjille, yhteistyöjäsenille sekä alan keskeisille päätöksentekijöille ja sidosryhmille. Viimeisimmän virallisen levikintarkastuksen mukaan lehden levikki oli 8 423. Lehden kaikki numerot käsittelivät jotain erityisteemaa. Esillä olivat laadukas logistiikka, koulutus ja osaaminen, älykäs liikenne, kansainvälinen yhteistyö, asiakkuus ja kumppanuus, logistiikan tekijät ja näkijät, energiatalous ja ympäristö, yritystalous sekä kuljetukset, logistiikka ja tulevaisuus. Mediayhteydet Vuoden 2007 aikana lähetettiin 63 lehdistötiedotetta SKAL:n kannanotoista ja alan ajankohtaisista asioista. Medialle toimitettiin runsaasti tausta-aineistoa ja juttuvihjeitä. Keskeisinä aihepiireinä olivat alaa koskevat EU-säädökset, polttoaineen hinnan korotukset ja alaan kohdistuvat kustannuspaineet. 12 SKAL:n tiedotteiden välittämisestä oli sopimus Deskin kanssa. Lisäksi tiedotteita lähetettiin suoraan toimituksiin ja yhteistyötahoille. Toukokuussa järjestettiin yhdessä Suomen Palopäällystöliiton kanssa Raskaan liikenteen turvallisuusseminaari Kuutio Auditoriossa. Seminaarin aiheena oli raskaan liikenteen onnettomuuksista tiedottaminen mediassa. Aiheesta keskustelemassa oli tiedotusvälineiden edustajien lisäksi kuljetusyrittäjien ja pelastusalan edustajia. Joulukuussa järjestettiin Kehä III:sta uusi Vaalimaa -seminaari Vuosaaressa. Paikalla oli runsaasti väkeä ja asia sai paljon julkisuutta sekä printti- että sähköisen median puolella. Mediatilaisuudet Aihe Aika Paikka Vuoden Kuljetuskuution luovutus 15.1. Helsinki Puunkuormauksen SMloppukilpailu 8.6. Pori Raskaan liikenteen 3.5. Helsinki turvallisuusseminaari Emistra järjestelmän esittely 22.8. Helsinki SKAL:n taloudellisuusajo 8.9. Jyväskylä Kansanedustajille kyytiä 11.9. kautta maan Kuljetusala.com avajaiset 23.10. Helsinki Kehä III:sta uusi Vaalimaa Helsinki Peruskoulun 9. luokan oppilaille syksyllä 2006 järjestetyn kuljetusaiheisen kirjoituskilpailun tulosten julkistaminen tapahtui tammikuussa 2007. Kilpailussa palkittiin Katri Lahti Klaukkalasta, Teppo Kosonen Punkaharjulta ja Mari Röpelinen Klaukkalasta. Kuorma-auton tunnistamisen SM-kilpailun loppukilpailu toteutettiin yhteistyössä Mobilia Auto- ja tiemuseon kanssa Internetissä ja loppukilpailu Kuorma-auton päivänä Kangasalla Mobiliassa 19.8. Paras tunnistaja oli Ari Perttilä Sälinkäältä. Messut ja yleisötapahtumat SKAL osallistui alan tunnetuksi tekemiseksi näyttelyihin, messuihin ja yleisötapahtumiin. Yhteistyössä alue- ja suoritealayhdistysten sekä alan muiden järjestöjen kanssa toteu-

tettiin erisisältöisiä kuorma-auton päivä - tapahtumia. NextStep07 nuorten koulutus ja rekrytointi - tapahtumaan Jyväskylässä osallistuttiin yhteisellä osastolla Autokoululiiton kanssa. SKAL oli ensimmäistä kertaa mukana Alahärmässä järjestettävässä Power Truck - tapahtumassa NaisWay-projektin kanssa yhteisellä osastolla. Power Truck tapahtuman yhteydessä kilpailtiin myös Suomen Young European Truck Driver loppukilpailu, jonka yhteydessä SKAL palkitsi Helsingin aluekilpailun voittajat. NaisWay -projektin mukana oltiin ajattamassa kuorma-autoilla ja bussilla lehdistöä, ministereitä ja virkamiehiä Olympiastadionin kentällä Helsingissä elokuussa. Tapahtuma sai runsaasti julkisuutta Suomen tasavallan presidentti myönsi toimitusjohtaja Seppo Sainiolle liikenneneuvoksen arvonimen. Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry luovutti järjestöpäällikkö Jari Pietilälle Moottoriliikenteen ansiomitalin. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi Liikenneturvallisuusalan ansiomitalin kuljetusyrittäjä Rauno Mäenpäälle Tampereelta. Posti julkaisi sata vuotta toimineen kuormaautoliikenteen kunniaksi postimerkkisarjan, jonka suunnitteluun SKAL osallistui. Liikenneturvallisuus SKAL osallistui VARO-palvelun ja -sovelluksen markkinointiin tarjoamalla 1 000:lle jäsenyrittäjälleen VARO-sovelluksen latauksen matkapuhelimeen ilmaiseksi. VAROpalvelu ei herättänyt laajaa kiinnostusta jäsenistössä. SKAL osallistui ohjausryhmän puheenjohtajana ja osarahoittajana Logistiikkajärjestelmä, tiekuljetusten turvallisuus ja alan kehittyminen LOGHO II-tutkimukseen. Raportti julkaistaan alkuvuodesta 2008. Tapahtumat Next Step -työpaikka- ja koulutus messut Kuorma-auton päivä ja Wanhojen autojen näyttely Ajankohta Paikka 24.-25.1. Lahti 19.5. Kuopio Kuorma-auton päivä Tykkimäki 19.-20.5. Kouvola Farmari Suomen maatalousnäyttely Power Truck tapahtuma Kuorma-auton päivä Iisalmi Kuorma-auton päivä Ounaspaviljonki Kuorma-auton päivä Mobilia Kuorma-auton päivä Särkänniemi Kuorma-auton päivä Linnanmäki Palkinnot ja huomionosoitukset 26.-29.7. Kuopio 11.8. Alahärmä 18.8. Iisalmi 18.8. Rovaniemi 19.8. Kangasala 25.8. Tampere 26.8. Helsinki SKAL:n Vuoden Kuljetuskuutio myönnettiin eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Markku Laukkaselle 15.1.2007. 13 SKAL, Sydänliitto, USL, AKT, Rahtarit ja S- ryhmän ABC-liikennemyymälät jatkoivat yhteiskampanjaansa liikenneturvallisuuteen olennaisesti liittyvän vireystilan säilyttämisen puolesta. Kampanjan tarkoituksena oli saada ruokailutottumuksiin liittyvä tieto ja terveelliset vaihtoehdot paremmin kuljetusalan ammattilaisten ulottuville. Hanke näkyi muun muassa ABC-liikennemyymälöissä järjestettävillä terveyskatsastusasemilla. Liikenteen ammattilaiset pääsivät tutustumaan havainnolliseen rasva-suolanäyttelyyn ja mittauttamaan kolesteroli- ja verenpainoarvojaan. SKAL:n mannekiinina toimi hallituksen jäsen Reijo Mecklin. SKAL osallistui Raskaan liikenteen turvallisuus -opetusdvd:n ja siihen liittyvän fiktioelokuvan tekemiseen ja rahoittamiseen useiden muiden yhteistyötahojen kanssa. DVD julkaistaan 2008. Painotuotteet SKAL Kustannus Oy:n kustantamana tuotettiin SKAL Kalenteri 2008. Se lähetettiin jäsenyrittäjille Kuljetusyrittäjä-lehden mukana. Julkaistiin Kuljetuksia ja Logistiikkaa 2007 - esite. Päivitettiin Tilastotietoa kuorma-

autoliikenteestä -esite suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Painatettiin jäsenyritysten autoihin vuositarrat, PR-tarkoituksiin jakotarroja ja vuoden 2007 jäsenkortti. Uusittiin koulutuksessa käytettyjä ja jäsenyrityksille tarkoitettuja koulutusaineistoja ja opaskirjasia. KOULUTUS Kurssi Tilaisuuksia Osallistujia Liikenneyrittäjäkoulutus 9 226 Ammattipätevyys(CAP-) 16 414 koulutus Kustannuslaskentakurssi 1 10 ADR-peruskurssi 4 80 ADR-täydennyskurssi 11 193 ADRturvallisuusneuvonantajan 1 4 peruskurssi Veroseminaari 1 115 Erikoiskuljetusseminaari 1 254 Työehtosopimuskurssi 1 55 Työturvakorttikoulutus 2 58 Tieturva 1 10 290 Yhteensä 57 1 699 Koulutukset toteutettiin SKAL Instituutin nimissä SKAL Kustannus Oy:n järjestämänä yhteistyössä suoriteala- ja erikoisjärjestöjen kanssa. Ammattipätevyysdirektiiviin perustuva kuorma-autonkuljettajien jatkokoulutus (CAPkoulutus) käynnistyi 10.9.2007. Ajoneuvohallintokeskus hyväksyi SKAL:n ko. koulutusta antavaksi opetuskeskukseksi. Koulutuspäivämoduuleita AKE hyväksyi SKAL:n hakemuksesta noin 20. Erillisiä CAP-koulutuksia järjestettiin 16. Näiden lisäksi Tieturva- ja Työturvakorttikoulutus hyväksytään ammattipätevyysdirektiivin mukaiseksi koulutukseksi samoin kuin yksi päivä jokaiselta ADRkurssilta. Omien liikenneyrittäjäkurssien lisäksi SKALorganisaation toimihenkilöt luennoivat yhteistyöoppilaitosten järjestämillä liikennelupakursseilla noin 130 opetuspäivää. Yhteistyöoppilaitosten kursseille osallistui noin 440 yhteisö- tai liikennetraktoriluvan hankinnasta kiinnostunutta henkilöä. Kaiken kaikkiaan koulutuspäiviä oli vuoden aikana lähes kolmesataa. JÄRJESTÖTOIMINTA Järjestötapahtumien ja -tilaisuuksien tavoitteena on lisätä jäsentyytyväisyyttä ja kiinnostusta järjestäytymiseen, aktivoida yhdistystoimintaa ja kouluttaa luottamushenkilöt järjestötehtäviin sekä lisätä jäsenkunnan yhteenkuuluvuutta. Organisaation kehittämishanke käyntiin liittokokouksen päätöksellä SKAL:n liittokokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan käynnistettiin koko SKALorganisaation kehittäminen ja virtaviivaistaminen. SKAL:n hallitus tekee esityksen uudesta organisaatiorakenteesta viimeistään liittokokoukselle 2009. Asiaa valmistelee hallituksen nimeämä organisaation kehittämistyöryhmä. 14

Järjestötilaisuudet Tapahtuma Paikka Ajankohta Osanottajat Toiminnanjohtajien neuvottelupäivä Helsinki Helsinki Helsinki 15.2. 30.-31.8. 28.11. 25 27 25 Järjestökurssi Keuruu 22.-24.2. 18 Logistiikkalounas Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki 13.2 15.4. 1.11. 11.12. 19 24 25 21 Puunkuormauksen Pori 8.6. 12 SM-loppukilpailu Liittokokous Pori 8.-9.6. 370 Lääninviranomaisten Lappeenranta 25.-26.9. 38 neuvottelupäivä Maansiirtoinfo Polvijärvi Kuusamo 17.3. 14.4. 28 22 Yhteensä 13 654 Seminaarit Tapahtuma Paikka Ajankohta Osanottajia Finntrail 2007 Nizza 19. -22.4 100 Järjestöpäivä Jyväskylä 15.9. 220 Logistiikkaseminaari Logistiset Helsinki 8.9. 100 pullonkaulat Ratkaisevat Tekijät Tampere 5.-6.10. 80 Erikoiskuljetukset seminaari Tampere 17.11. 113 Veroseminaari 2007 Helsinki-Tukholma- 23.-25.11. 135 Helsinki Maarakennuskuljetusseminaari Tallinna 29.-30.11. 66 Yhteensä 6 814 Harrastustapahtumat Tapahtuma Paikka Aika Osanottajia SKAL 60. -talvipäivät ja Joutsa 3.-4.3. 120 Hiihtomestaruuskilpailut SKAL:n kaukalopallon Porvoo 31.3.-1.4. 144 SM-turnaus (8 joukkuetta) SKAL-motoristit Keuruu 19.5. 39 SKAL Golf Pori 8.6. 56 Sulkavan soutu Sulkava 7.-8.7. 30 SKAL 36. Hirvi- ja haulikkoammunnan Kajaani 7.-8.7. 35 mestaruuskilpailut XVI SKAL-taloudellisuusajo 8.9. 75 (27 autokuntaa, VIP-luokka 10 autokuntaa) Jyväskylä Yhteensä 7 499 15

TUTKIMUKSET SKAL teetti tutkimuksen Turun Kauppakorkeakoululla liikennetraktoreiden käytöstä tavarankuljetuksessa. Toimialan kannattavuutta koskeva selvitys tilattiin Tilastokeskukselta. Selvitys perustui noin 8 800 yrityksen vuoden 2006 veroilmoitustietoihin, joihin tehtiin tarvittavat nettotuloksen oikaisut. Selvityksen mukaan toimialan nettotulos oli vuonna 2006-0,9 % liikevaihdosta. Vastaava selvitys on tehty vuosittain vuodesta 1999 alkaen. HALLINTO JA HENKILÖKUNTA Hallitus Puheenjohtaja Ahti Myllys I varapuheenjohtaja Teppo Mikkola II varapuheenjohtaja Matti Heikkilä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Yhdistys Seppo Heikkinen Juha Rahkola SKAL Oulun lääni ry Tomi Heino Tapio Hellgren Helsingin Kuljetusyrittäjät ry Kari Helokivi Lasse Paitsola (25.4. asti) Marko Mankinen Suomen Säiliöautoliitto ry Ari Hämäläinen Hannu Lamminen Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry Matti Jaatinen Hannu Näkki Kaakkois-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Tapio Järvimäki Teuvo Isohanni SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry Taito Kainulainen Markku Nissinen SKAL Itä-Suomi ry Risto Kiviniemi Kalevi Kainulainen Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Seppo Korhonen Risto Koskinen SKAL Keski-Suomi ry Kari Kähkönen Eero Kukko Lapin Liikenneyrittäjät ry Juha Lehtinen Hans Ahola Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät ry Reijo Mecklin Christian Ekroos Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Rauno Mäenpää Risto Kivimäki Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Simo Räihä Tapio Okkolin Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät ry Tero Salmi Juha Karhu Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Jouko Sillanpää Petri Hämäläinen Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Seppo Voutilainen Matti Äijälä Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Asiantuntijajäsenenä kokouksiin osallistui Turkka Hvitfelt Kuljetuskeskusten Liitosta. Hallitus kokoontui 6 kertaa.

Puheenjohtajisto Puheenjohtaja Ahti Myllys ja varapuheenjohtajat Matti Heikkilä ja Teppo Mikkola muodostavat toimitusjohtaja Iiro Lehtosen kanssa puheenjohtajiston joka kokoontui 7 kertaa valmistellen hallituksen kokouksissa käsiteltävät asiat. Puheenjohtajiston sihteerinä toimii Esa Näätänen. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet Liittokokous kutsui uusiksi kunniajäseniksi Tapio Mäkisen, Jukka Vuorisen, Seppo Makkosen ja Raimo Nikkasen. Johtoryhmä SKAL:n toimiston johtoryhmä kokoontui huhtikuun loppuun toimitusjohtaja Seppo Sainion ja siitä eteenpäin toimitusjohtaja Iiro Lehtosen johdolla 32 kertaa. Johtoryhmään kuuluivat lisäksi Kirsi Heikkilä, Markku Maukonen (31.8. asti), Sakari Backlund (1.9. alkaen), Pasi Moisio ja Esa Näätänen. Johtoryhmää laajennettiin kutsumalla siihen toukokuussa Jari Pietilä ja syyskuussa Markku Immanen ja Eino Simonen. Kerran kuukaudessa järjestettiin kokous, johon voivat osallistua myös suoriteala- ja alueyhdistysten johtajat. Sihteerinä oli toimitusjohtajan sihteeri Marja Eskola. Kunniapuheenjohtaja, liikenneneuvos Fritz Kuula Kunniajäsen, liikenneneuvos Olavi Lahtela Kunniajäsen, toimitusjohtaja Tapio Mäkinen Kunniajäsen, toimitusjohtaja Jukka Vuorinen Kunniajäsen, kuljetusyrittäjä Seppo Makkonen Kunniajäsen, toimitusjohtaja Raimo Nikkanen 17

Henkilökunta Airila, Timo Anttila Mika * Backlund, Sakari Eskelinen, Ulla Eskola, Marja Heikkilä, Kirsi Heinonen, Tuomo Henriksson, Pia Immanen, Markku * Kassila-Paasonen, Liisa Korhonen, Marketta Laurin, Salla * Lehtonen, Iiro* Maukonen, Markku Mikkola, Kirsi Moisio, Pasi * Myllyniemi, Maija-Liisa Nyqvist, Pirjo Näätänen, Esa * Pekkonen, Laura Pietilä, Jari Pänkäläinen, Leila Rautalin, Leena-Maija Sainio, Seppo * Salem, Sirkka Simonen, Eino * Vertomaa, Nina Vuori, Pia Vähäkainu, Merja kuljetusasiantuntija järjestelmäasiantuntija logistiikkapäällikkö (15.8. alkaen) viestintäsihteeri toimitusjohtajan sihteeri viestintäpäällikkö kuljetusasiantuntija sihteeri (13.2. asti) koulutuspäällikkö, 1.9. alkaen talouspäällikkö tiedottaja (30.4. asti) sihteeri (2.11. asti) toimistovirkailija johtaja, 1.5. alkaen toimitusjohtaja logistiikkapäällikkö (31.8. asti) sihteeri (hoitovapaalla) johtaja puhelinvaihteen hoitaja jäsenrekisterin hoitaja (1.4. alkaen) lakimies verkkotiedottaja (16.4. alkaen) järjestöpäällikkö koordinaattori sihteeri (17.10. alkaen) toimitusjohtaja (30.4. asti) pääkirjanpitäjä logistikko, 1.9. alkaen koulutuspäällikkö sihteeri jäsenrekisterin hoitaja (31.3. asti) sihteeri (10.10. alkaen) * yhteinen SKAL Kustannus Oy:n kanssa SÄÄTIÖT JA RAHASTOT SKAL 70-vuotisjuhlasäätiö Liittokokouksen päätöksellä perustettiin SKAL 70-vuotisjuhlasäätiö, joka tukee Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyritysten, yritysten palveluksessa olevien henkilöiden ja heidän puolisoidensa, veteraanijäsenten sekä maanteiden tavaraliikenteen pariin pyrkivien henkilöiden taloudellista ja teknistä kouluttamista ja opiskelua, alan kehityksen kannattavuuden tutkimista, liikenneturvallisuustyötä ja perinteiden taltiointia. Säätiö myöntää tunnustuspalkintoja, ylläpitää SKAL:n perinneautoa sekä lisää tavaraliikenteen ja logistiikan tunnettavuutta ja myönteistä mielikuvaa. Säätiö tukee myös jäsenkunnan harrastustoimintaa. Säätiön rahavarat olivat 32 149,00 euroa ja muu varallisuus 3 198 110,00 euroa. Kuorma-autoliikenteen Volvo-säätiö Säätiön tukee taloudellisesti kuorma-autoliikennettä harjoittavien ja alalle pyrkivien henkilöiden taloudellista tai teknistä kouluttamista sekä kuorma-autoliikenteen kehit- 18

tymisen ja kannattavuuden tutkimista Suomessa. Säätiön varat olivat 1 152 814,80 euroa. Kuorma-autoilijain Reumasäätiö Säätiön tarkoituksena on tukea avustuksin ammattimaisen tavaraliikenteen kuljetusyrittäjiä, jotka reuman tai tuki- ja liikuntaelinsairauden vuoksi joutuvat turvautumaan lääkärin-, sairaala- tai muuhun kuntoutushoitoon. Säätiö voi jakaa avustuksia näiden sairauksien ennaltaehkäisyyn tai muutoin tukea ennaltaehkäisytyötä. Vuoden aikana päätettiin tukea Menestyvä SKALyrittäjä koulutusta, joihin liittyvät kurssit siirtyivät pidettäväksi vuonna 2008. Säätiön varat olivat vuoden lopussa 125 619,58 euroa. Kuorma-autoilijain Union-Öljy-rahasto Rahaston varat käytetään ammattimaisen kuorma-autoliikenteen ja sen järjestötoiminnan hyväksi. Rahastosta palkitaan vuoden kuljetusyritys/-yrittäjä. Rahaston varat olivat 15 037,28 euroa. Kaarlo Aitamäen muistorahasto Järjestön kunniapuheenjohtajan, kunnallisneuvos Kaarlo Aitamäen nimeä kantava muistorahasto tukee ja edistää ammattimaisen kuorma-autoliikenteen tutkimusta ja perinteen tallentamista. Rahaston varat olivat 14 711,54 euroa. Adressirahasto Adressirahaston varat olivat 11 392,56 euroa. JÄSENET JA JÄSENYYDET ALUEYHDISTYKSET Paikallis- ja alueyhdistysten jäsen- ja automäärät Paikallis- ja alue- Jäseniä Autoja yhdistys Etelä-Suomi 770 2 357 Helsinki 467 1 795 Itä-Suomi 841 1 867 Kaakkois-Suomi 439 1 400 Keski-Suomi 408 863 Lappi 296 729 Länsi-Suomi 1 195 3 337 Oulu 667 1 652 Pohjanmaa 657 1 788 Sisä-Suomi 970 2 486 Yhteensä Suoritealayhdistysten jäsenet, jotka eivät kuulu alue- tai paikallisyhdistykseen 456 2 428 Yhteensä 7 166 20 702 Automäärätilastoinnissa otettiin käyttöön Ajoneuvohallintokeskuksen ilmoittamat automäärät. Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Puheenjohtaja Reijo Mecklin Varapuheenjohtaja Christian Ekroos Toimitusjohtaja Timo Rantanen Toimistosihteeri Merja Vähäkainu (9.10. asti) Toimistosihteeri Leena-Maija Rautalin (10.10. alkaen) Ammattimainen liikenne on säilyttänyt johtoasemansa kuljetusmuotojen välisessä kilpailussa markkinoiden tehokkaasti palvelujaan kaupalle ja teollisuudelle. Jäsenyrittäjien kuljetusmäärät kasvoivat hieman ja kaluston käyttöaste oli edelleen kohtuullisen hyvä. 19 Yhdistys järjesti Tiehallinnon Uudenmaan tiepiirin, USL ry:n ja Pöyry Intra Oy:n kanssa seminaarin kuorma-autoliikenteelle tarvittavien pysäköinti- ja levähdysalueiden tarpeesta. Joulukuussa pidettiin seminaari yhdessä SKAL:n ja USL:n kanssa Vuosaaren

sataman aukeamisen Kehä III:lle todennäköisesti aiheuttavasta ruuhkatilanteesta. Toimitusjohtaja on osallistunut Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntaliittojen liikennestrategiaohjausryhmien sekä Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavan valmisteluryhmän työskentelyyn Alueellisen liikennelupapolitiikan hoitaminen on edelleen yhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä. Hyviä suhteita alueen viranomaisiin ja muihin yhteisöihin on kehitetty edelleen. Puhelinneuvonta ja jäsenten henkilökohtainen palvelu on ollut vilkasta. Jäsenille lähetettiin viisi jäsentiedotetta ja valmiiksi täytetyt liikennelupien uudistamishakemukset. Vuosikokous pidettiin 17.3. Helsingissä Kuljetuskuutiossa. Yhdistyksen hallitus kokoontui kolme kertaa, samoin työvaliokunta. Paikallisyhdistyksille järjestettiin seminaari kustannuslaskennasta ja digipiirturimääräyksistä. Yhdistyksen luottamushenkilöt osallistuivat paikallisyhdistysten tilaisuuksiin aktiivisesti. ADR- ja työturvakoulutusta järjestettiin yhdessä SKAL:n kanssa. Ruotsinkielinen tiedotustilaisuus pidettiin Tammisaaressa yhdessä Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjien kanssa. Helsingin Kuljetusyrittäjät ry Puheenjohtaja Tomi Heino Varapuheenjohtaja Tapio Hellgren Toimitusjohtaja Jaakko Pajula Toimistosihteeri Sari Sokero Yhdistyksen 68. toimintavuoden keskeisiä haasteita olivat kuljetusyritysten kannattavuus, ammattitaitoisen työvoiman pysyvyys ja saanti, liikenteen sujuvuus ja kuljetusyritysten yleiset toimintaedellytykset. Toiminnan painopisteitä ja samalla keskeisiä kehittämiskohteita olivat edunvalvonta, koulutustoiminta, jäsenpalvelut ja jäsenedut. Keskeisenä vaikuttamisen kohteena ja samalla yhteistyökumppanina olivat Helsingin kaupungin päätöksenteko- ja valmisteluelimet. sujuvan etenemisen esteenä oleviin asioihin, joista aiheutuu ongelmia jakeluliikenteelle ja muulle hyötyajoneuvoliikenteelle. Helsingin ydinkeskustan moninaisten liikenteellisten haasteiden ohella erityisenä huomion kohteena olivat Länsisataman Ruoholahden Länsiväylän - Kehä I:n ongelmat sekä Vuosaaren sataman käyttöönoton myötä toteutumassa oleva Kehä III:n ruuhkautuminen. Vuosikokous pidettiin toukokuussa Helsingissä. Hallitus piti toimintavuoden aikana kahdeksan ja hallituksen työvaliokunta kaksi kokousta. Hallituksen asettamat valmistelutyöryhmät ja vastaavat pitivät lisäksi omia kokouksiaan. Toimintavuoden aikana lähetettiin seitsemän jäsentiedotetta sekä lisäksi useita ryhmä- ja teemakohtaisia erillistiedotteita. Jäsenyrittäjille tarkoitettuja koulutustilaisuuksia järjestettiin sekä omatoimisesti että yhteistyökumppaneiden kanssa. Koulutustoiminnassa painotettiin erityisesti ajo- ja lepoaikasäädöksiä ja digipiirturin käyttöä, työsuhdeasioita sekä kannattavan yritystoiminnan edellytyksiä. Myös muiden tahojen toteuttamia, kuljetusyrittäjien kannalta tärkeitä koulutus- ja kehittämishankkeita markkinoitiin aktiivisesti. Koulutus- ja kehittämistoiminnassa kiinnitettiin erityistä huomiota kuljetusyrittäjän ja hänen työntekijöidensä työssä jaksamiseen liittyviin asioihin. Toimintavuoden aikana järjestettiin useita jäsen- ja teematapahtumia, joista osanottajamäärältään merkittävin oli noin 300 hengen Oktoberfest -tapahtuma syyskuussa. Yhdistyksen omistamat Levin ja Messilän lomamökit olivat läpi vuoden jäsenistön aktiivisessa käytössä. Harrastejaostolla, naisjaostolla ja veteraanikerholla oli kullakin omaa aktiivista toimintaan. Toimintavuoden aikana kiinnitettiin tiedotuksellisin ja muin keinoin päätöksentekijöiden, virkamiesten ja suuren yleisön huomiota erityisesti sellaisiin liikenteen 20