Toimintakertomus 2014 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY
2
1.YLEISTÄ Vuonna 2014 kehitettiin erityisesti lippukunnan sisäistä koulutusta. Veljesjoukkojenjohtajat loivat yhdessä koulutusvastaavan kanssa uusia koulutusmateriaaleja ja -linjauksia ikäkausien tavoitteiden toteutumiseksi. Jermuveljesjoukon omaa toiminnallisen sisällön opasta alettiin työstää. Lippukunta kannusti jäseniään terveisiin elämäntapoihin tukemalla osallistumista ExtremeRuniin ja kustantamalla aktiivijäsenten iltarastien osallistumismaksut, tosin iltarasteilla kävijöiden määrä jäi harmillisen alhaiseksi. Talvipeijaisissa johtajisto muotoili PäPa:n strategiaa pohjalla käyttäen uuden strategian HeMelle vuosille 2015-2018. 2. HALLINTO Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin 9.2.2014 Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa osoitteessa Hietaniemenkatu 9. Kokouksessa läsnä oli 22 vanhempaa ja 2 nuorempaa jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Petro Tamminen ja sihteerinä Hanna Luotola. Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Siiri Rekola ja Emilia Lindgren. Vuosikokouksessa valitussa hallituksessa toimivat: Lippukunnanjohtaja Lippukunnanjohtajan apulainen Kolkkaveljesjoukonjohtaja Jermuveljesjoukonjohtaja Vartioikäistenveljesjoukonjohtaja Vaeltajaveljesjoukonjohtaja Sihteeri Talousjohtaja Hallituksen jäsen Meri Lähteenaro Iiris Rekola Siiri Rekola Ronja Uusitalo Emilia Lindgren Matias Lahtinen Hanna Luotola Casper Luotola Hannes Kokkonen Yhdistyksen varsinaisina toiminnantarkastajina ovat toimineet Jaana Piirainen ja Tua Välke; varalla ovat olleet Olli-Pekka Aimola ja Pekka Suomalainen. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12 kertaa ja pöytäkirjoihin on merkitty 167 kohtaa. 3
3. TALOUS Vuonna 2014 toimintaa on rahoitettu ensisijaisesti leiri-ja retkimaksuilla. Myös jäsenmaksut, varainhankinta sekä Vanhempainneuvoston ja kaupungin avustukset ovat olleet merkittävässä roolissa toiminnan mahdollistamisessa. Jäsenmaksun suuruus oli 22. Rahoja on käytetty leiri- ja retkeilytoimintaan, lippukuntalaisten kouluttautumiseen sekä PTkilpailuihin. Suuria hankintoja vuoden aikana ei ole ollut. Vuoden 2014 tulos on voitollinen. Vuoden aikana suurin toteutettu varainhankinta oli Konttitori. Johtajisto oli järjestämässä Konttitoria kesän aikana neljänä sunnuntaina. Johtajisto on myös osallistunut VaNe:n järjestämiin myyjäisiin sekä muihin varainhankintatapahtumiin. 4. JÄSENISTÖ Aktiivijäsenmäärä on pysynyt melko samana koko vuoden. Uusia on tullut lisää ja samalla epäaktiiviset ovat jääneet pois toiminnasta. Suomen Partiolaisten tilastojen mukaan, HeMellä on 129 aktiivijäsentä. SP:n jäsenrekisteri, Polku, on tämän vuoden aikana korvattu Kuksalla. Jäseniä ei nykyään enää poisteta kokonaan SP:n rekisteristä, vaan merkitään passiiviseksi, jolloin lopettaneiden henkilöiden tiedot edelleen säilyvät rekisterissä. HeMen omaan jäsenrekisteriin olemme tehneet hieman muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Tämä on parantanut jäsenrekisterin hallintaa ja postituslistojen tietojen oikeaaikaisuutta. Jäsenrekisterin henkilötietoja on myös päivitetty ja käyty perusteellisesti läpi Tilkan kololla. Olemme syksyn aikana mainostaneet runsaasti alakouluilla, joka on tuonut kiitettävästi uusia kolkkia ja jermuja mukaan toimintaamme. Kolkkia tarvitsemme kuitenkin vielä lisää, sillä yhden kolkkien parvi-illoista jouduimme valitettavasti lakkauttamaan tilapäisesti kolkkien vähäisyyden takia. 5. ANSIOITUMISET Lippukunnan tai Metsänkävijäyhteisön jäsenille on myönnetty toimintavuoden aikana seuraavat ansiomerkit tai huomionosoitukset: II luokan Mannerheim solki Matias Lahtinen Hiski Vihermaa Ronja Uusitalo Sudenpäähuivisolki 4
222 Kiuru Tamminen Rautainen Karhunkäpälä H135 Helmi Palonkorpi H136 Ada Lindroos H137 Sanni Pohjannoro Pronssinen Karhunkäpälä H102 Mikko Pohjanvirta 6. LEIRI- JA RETKEILYTOIMINTA Leiri- ja retkeilytoimintaa on kuluneena vuonna ollut runsaasti ja se on ollut laadukasta. Kaikki toimintasuunnitelman mukaiset retket pidettiin lukuunottamatta kesäpeijaisia, jotka peruuntuivat huonosta ajankohdasta ja sen aiheuttamasta vähäisestä osallistujamäärästä johtuen. Korvaavana ujohkon tapahtumana ilmoittautuneet pääsivät keilaamaan. Talvipeijaiset onnistuivat puolestaan loistavasti ja osallistujia oli mukavasti. Erityisen onnistuneita tapahtumia olivat vartioikäisten kesäleiri ja koko lippukunnan yhteinen jouluretki. 7. KOULUTUS Pääkaupunkiseudun partiolaisten kursseille on osallistuttu aktiivisesti. Lippukunnan omaa koulutustoimintaa on kehitetty. Koulutusta on tapahtunut pääasiassa retkillä ja viikkotoiminnassa. 8. URHEILU Lippukunta tuki jäsentensä suunnistuskoulutusta kustantamalla heidän iltarastinsa. Osallistujia oli huomattavasti toivottua vähemmän, mutta kokemus oli positiivinen. Kuopio-Jukolaan osallistui kolme Jukola- ja kaksi Venla-joukkuetta. Lippukunnan suunnistusmestaruuskisoja ja jytiä ei järjestetty. Kevään ExtremeRun-juoksutapahtumaan osallistui neljä sinnikästä juoksijaa, jotka edustivat HeMe:ä. Partio City Challengiin ei osallistuttu. Vartioikäiset ja vaeltajavartio kävivät kisaamassa piirin partiotaitokisoissa. HeMe Open peruttiin osallistujien vähyyden takia. 5
9. VELJESJOUKOT 9.1 KOLKAT Kevätkaudella 2014 kolkat osallistuivat jermujen kanssa yhteiseen talviriehaan ja PäPa:n SupeSupetapahtumaan sekä Kohtaamiseen. Kolkille järjestettiin keväällä myös telttaretki ja kesällä jermujen kanssa yhteinen leiri Kimparin maastossa. Syksyllä kolkkaveljesjoukko osallistui perinteiselle syysretkelle, kävi sieniretkellä ja oli mukana jouluretkellä. Kolkkamäärältään pieneksi käyneen Oravanpojat-parven toiminta päätettiin lopettaa syksyn loppupuolella. Entiset oravanpojat siirtyivät jatkamaan toimintaa muihin parviin. Kolkkaveljesjoukko teki vuoden aikana suunnitelman mukaisesti paljon yhteistyötä muiden veljesjoukkojen kanssa ja kolkkajohtajat osallistuivat ahkerasti myös muiden veljesjoukkojen tapahtumiin. Pieni Savu KVJJ Siiri Rekola Myyränpennut KJ Jouko Lappalainen Myyränpennut/kevät Karhunpennut/syksy KJ Inka Lähteenaro Myyränpennut/syksy KJ Marko Yrjänä Oravanpojat/kevät KJ Janne Markkanen Oravanpojat/kevät KJ Linda Teittinen Oravanpojat/syksy KJ Krista Virtanen Karhunpennut/kevät Oravanpojat/syksy KJ Hannes Kokkonen Karhunpennut/kevät KJ Jon Scherf Karhunpennut/kevät KJ Hiski Vihermaa Karhunpennut/syksy KJ Oskari Rokka 9.2 JERMUT Syyskaudella 2014 jermut pitivät oman telttaretken Nuuksiossa ja osallistuivat koko lippukunnan yhteiselle talviretkelle. Syyskaudella jermuveljesjoukkoon siirtyi vuonna -04 syntyneet kolkat muodostaen uuden Mäyrät-parven. Kevätkaudella jermut pitivät oman kämppiksen sekä osallistuivat Talviriehaan, Kohtaamiseen ja Sepeliin. Kesällä jermut osallistuivat kolkkien kanssa yhteiselle kesäleirille, joka pidettiin Kimparilla. Toisen vuoden jermut kävivät vierailemassa WH:issa sekä suunnittelivat kolkille parvi-illan. Lippukunnan tapahtumissa sekä omilla retkillä veljesjoukon osallistuminen ja aktiivisuus ovat olleet erinomaisia. Suuri Savu 6
JVJJ Heini Muukkonen Ahmat JJ Helmi Palonkorpi Ahmat JJ Linda Teittinen Pöllöt JJ Joona Teittinen Pöllöt JJ Ada Lindroos Mäyrät JJ Miikka Vihermaa Mäyrät 9.3 VARTIOIKÄISET Vuosi 2014 on ollut toiminnantäyteinen vartiolaisille ja myös johtajille. Veljesjoukonjohtaja vaihtui, mutta KiKan kokoonpano pysyi samana. Vartioikäiset pitivät niin omia, kuin muiden vartioiden kanssa yhteisiä Kämppiksiä. Myös laavuretket ja osallistumiset partiotaitokisoihin kuuluivat vuoteen. Kikan päätöksen mukaisesti keväällä pidettiin yksi Samoajaretki, jossa keskityttiin yhteiseen toimintaan ja sen kautta yhteishengen parantamiseen. Kesä huipentui vartiolaisten omaan kesäleiriin Räyskälässä. Syksyllä toiminnan alettua ja uusien vartiolaisten siirryttyä vartiot keskittyivät aktiivisuuspalkinto Vongoiwan kallosta kilpailemiseen, joka tänä vuonna ansaitusti meni Naaleille. Riihitysten nimi vaihdettiin takaisin luokkamerkisuorituksiksi (lkm). Luokkamerkkisuorituksissa huomattiin, että vartioikäiset ovat innostuneita (erä)koulutuksesta, mutta tarvitsevat sitä tulevana vuonna lisää. Syksyn kämppisten ja veljesjoukkojen yhteisen jouluretken jälkeen toiminta jäi joululomatauolle. Itsenäisyyspäivässä nähtiin vielä vartionjohtajien esitys. Vuoden 2014 aikana vartioiden välinen ja sisäinen yhteishenki, sekä innostus toimintaan on kasvanut. Kiehuva Kamina VIVJJ Emilia Emppu Lindgren Luotsi Marjut Mammutti Airaksinen (Kärpät) Luotsi Mikko Mikis Pohjanvirta (Hukat) Luotsi Nenna Nepo Mustalahti (Naalit) 9.4 VAELTAJAT Vuosina 1997-1998 syntyneiden vaeltajien ryhmä V90 järjestäytyi keväällä, mutta kevään ohjelma jäi vähäiseksi. Syksyllä ryhmään liittyi uusia vaeltajia ja ryhmä kokoontui useaan otteeseen. Ryhmän johtajana toimi Helmi Palonkorpi. 7
9.5 KONKARIT Vuosi alkoi juhlien merkeissä, kun konkarit kävivät vetäisemässä pitkän Haa-huudon Hiscyn 60- vuotissyntymäpäivillä. Myös nuorempien konkarien osallistuminen juhlien järjestelyihin sai ansaittua huomiota ja kiitosta. Toimintasuunnitelman mukaisesti keväällä toteutettiin päiväretki Kämpälle. Päiväksi valikoitui sopivasti 25.5., jolloin vietettiin samalla Kämpän 60 ja Saunan 50 vuotisjuhlia. Urheilupuolella konkarit olivat omatoimisempia ilman varsinaisia tapahtumia. Kesäkuun Jukolassa nuorempia hemeläisiä vahvistettiin sekä kisajoukkueissa että kannustusjoukoissa. Syksyllä konkaritapaaminen oli vaellusaiheinen ilta, jossa Lauri Pankka kertasi kansainvälistä vuorivaellustaan Nepalin 5825 metriä korkealle Baden-Powell Peakille. Myyjäiset ja itsenäisyyspäivän juhla olivat edelleen must-tapahtumia, vaikka osallistuneiden lukumäärää ei taaskaan tullut kirjattua ylös. Itsenäisyyspäivän konkarikahveilla käytiin rakentavaa keskustelua veljesjoukon tulevaisuudesta. 10. TOIMITILAT Toimitiloja on käytetty ahkerasti kuluneena vuonna ja Tillikan käyttö kokoustilana on ollut kiitettävän aktiivista. Komion käyttöaste on yhä erittäin korkea, etenkin Naalien siirryttyä Karhukololta Komiolle. Karhukolon ulko-oven avain vaihtui ILock-avaimeen kun taloyhtiö alkukeväästä uusi lukkonsa. Myöhemmin keväällä Karhukololle oli murtauduttu. Mitään ei viety, mutta kokoustila oli sotkettu. Ovi oli murrettu auki ja taloyhtiö asensi lukon kohdalle metallivahvikkeet, joiden johdosta ovea ei pitäisi enää pystyä avaamaan väkivoimalla. Vartioikäisten leirin aikana Komion vartioikäistenpuolen oveen oli tehty ihmisenmentävä reikä ja vartiolaisten puolelle menevä ovi väännetty auki. Kaappeja oli pengottu mutta mitään ei oltu viety. Murrosta tehtiin rikosilmoitus. Avainten kuittaus on muutettu sähköiseksi. Kiinteistöt siivottiin perusteellisesti kevään kiinteistökinkereissä, mutta Läävä vaatii järjestelyä. 11. KALUSTO Moottorisaha on tilattu. Lippukunnalla on erittäin hyvä ja kattava kalusto. Kalustolle ei tarvinnut tehdä suurempia kunnostuksia, mutta verstaan kalustonhuoltovälineistöä on päivitetty. Läävään ostettiin pölypussiton imuri. 8
12. KÄMPPÄ Vuoden aikana kämpällä tehtiin kunnostus- ja ylläpitotöitä kämppävuorojen yhteydessä "hyvinä töinä" ja kämppätalkoissa. Suunniteltu saunan tuvan lämmityksen uusinta aloitettiin selvittämällä nykyisen lämmityksen rakenne ja purkamalla osia seinästä. Lämmityksen uusinta tullaan toteuttamaan sopivan ratkaisun löydyttyä. Kämppätalkoot järjestettiin touko- ja syyskuussa kämpällä, joissa lippukuntalaisten työpanoksella pidettiin kämpän kuntoa yllä. Toukokuussa kämpällä pidettiin avoimet ovet, johon oli kutsuttu vanhoja lippukuntalaisia. Kämpällä vierailtiin ahkerasti vuoden aikana. Keskimäärin kolmen viikoin välein kämpällä oli kävijöitä, lukuunottamatta kolmea kesäkuukautta. Vuoden aikana kämpällä järjestettiin 9 retkeä, kahdet kämppätalkoot, kolkka- ja jermuleiri, avoimet ovet ja vaeltajien joulusauna. Vuoden aikana ka mppa isa ntina toimivat: Lari Lehtoma ki, Jouko Hellman, Timo Luoto, Riku Lehtomäki, Pekka Suomalainen, Esko Tainio, Tua Välke, Kati Pankka, Riikka Väliahde, Suvi Kurikka, Tellervo Lappalainen, Lotta Väliahde, Hanna Kuivalainen ja Olli-Pekka Aimola. 13. TIEDOTUS Jäsenlehti Kiho ilmestyi neljä kertaa ja myös numero 4/2014 saatiin postitettua ajallaan, eli oikean vuoden puolella. Näin ollen saavutimme vuodelle asetetun päätavoitteemme. Kiho-kiltaan kuului ahkeria toimittajia + toimitussihteeri ja lippukunnan johtaja päätoimittajana. Killassa oli edustusta kaikista veljesjoukoista, mikä helpotti huomattavasti tehtävien jakoa. Tänä vuonna Kihon valmistelevat tehtävät jaettiin toimitussihteerille ja taittajalle. Jälkimmäinen huolehti valmiiden aineistojen taittamisesta Kihon kansien väliin ja toimitussihteeri vastasi juttuvastuiden jakamisesta ja tekstien kokoamisesta, sekä huolehti, että kiltalaiset toimittavat aineistot ajoissa. Tämä on todettu hyväksi toimintatavaksi, sillä se jakaa työpaineen tasaisemmin. Tiedotuslehtinen Kihoke ilmestyi kahdesti vuoden 2014 aikana, syksyllä ja keväällä. Vuoden 2015 ensimmäinen Kihoke koottiin ja toimitettiin painoon myös vuoden 2014 aikana. Kaikki lehdykät saatiin postitettua kolkille, jermuille ja vartsuille hieman myöhässä aikataulusta. Sähköiset versiot kuitenkin julkaistiin ajoissa HeMen nettisivuilla ja facebookissa. Seuraavana vuonna Kihokkeen painatus- ja postitusprosessia voisi hieman uudistaa ja tehostaa. Johtajiston sisäisistä tiedotuskanavista tärkeimpiä ovat kokoukset: johtajaneuvostot, MK:n kokoukset ja veljesjoukkojen kokoukset, sekä Peijaiset. Nettisivuilla oleva dokumenttipankin tehtävä on myös osaltaan helpottaa tiedon jakamista. Vuoden aikana ei pidetty erillistä viestintäkoulutusta johtajistolle. Sähköpostilistat jatkavat tehokkaana tiedonvälityskanavana johtajistolle, isännistölle ja konkareille. 9
Yllämainittujen lisäksi HeMen viestinnän ja markkinoinnin tukena on käytössä lippukunnan nettisivut, Facebook-ryhmä ja -sivu, sekä oma Twitter-tili. Veljesjoukoilla on käytössä omat sähköpostilistansa, joita käytetään informaation välittämiseksi HeMeläisten vanhempien ja veljesjoukkojen välillä. 14. VANHEMPAINNEUVOSTO Vanhempainneuvosto kokoontui toimikaudella 7 kertaa, ja siihen kuuluivat seuraavat jäsenet: Jaana Mustalahti puheenjohtaja Hanna Kokkonen varapuheenjohtaja Satu Muukkonen sihteeri Minna Marmila rahastonhoitaja Tuula Vihermaa jäsen Armi Torenius jäsen Leena Pohjanvirta-Varjo jäsen Hanna Hanski Seitavuopio jäsen (24.3.2014 alkaen) Tiina Ketola jäsen (24.3.2014 alkaen) Vanhempainyhdistyksen vuosikokous ja vanhempainneuvoston järjestäytymiskokous pidettiin 27.10.2014 Tilkan kololla. HeMeläisiä edustivat kokouksissa Cappe, Iippu ja Late. Tilintarkastajana toimikaudella toimi Minna Marmila ja varatilintarkastajana Mia Villikka. Toimikauden pääpaino oli perinteisissä myyjäisissä 23.11.2014. Lisäksi VaNe myi mm. teatterilippuja sekä karkkeja ja osallistui konttitori varainhankintaan VaNe hankki maaliskuussa 2014 HeMelle kortinlukijan, jolla voi vastaanottaa esim. myyjäisissä korttimaksuja. VaNe antoi lippukunnalle 3000 euron avustuksen. 10
MENNYT TOIMINTA (johtajat+vaeltajat+vartioikäiset+kolkat ja jermut+muut) (alle 29v tytöt+ alle 29 v pojat + yli 29v naiset + yli 29v miehet) listassa ei ole mukana parvien, vartioiden tai vaeltajakiltojen omia kokouksia. TAMMIKUU Talviretki (9+1+12+0+0+0)(10+11+0+0) 48h Hiscyn 60-juhlallisuudet (7+0+0+0+0+0) (4+3+0+0) 2h PiSu (4+0+0+0+0+0)(1+3+0+0) 2h HELMIKUU Lions Clubin clubi-ilta (2+0+0+0+0+0) (1+1+0+0) 2h PäPa:n talvi Pt (0+0+9+0+0+0) (5+4+0+0) 24h Vuosikokous (18+0+2+0+0+2) (12+8+1+1) 3h Yhteishanki PT-Kisa (0+0+9+0+0+0) (5+4+0+0) 24h JoNe (12+3+0+0+0+0) (9+6+0+0) 2h KoJe kesäleirikokous (6+0+0+0+0+0) (4+2+0+0) 2h Vaeltajakokous (97 syntyneet) (1+3+0+0+0+0) (3+1+0+0) 1h Naalien kämppis (0+0+6+0+0+0) (6+0+0+0) 48h SuSa (3+0+0+0+0+0)(3+0+0+0) 2h MAALISKUU Hukkien kämppis (0+0+9+0+0+0) (0+9+0+0) 48h KoJe talvirieha (7+1+0+8+4+0) (14+6+0+0) 2h PiSu (6+0+0+0+0+0) (2+4+0+0) 2h KiKa (4+0+0+0+0+0) (3+1+0+0) 1,5h 1 Jermujen kämppäretki (3+0+0+14+0+0) (14+3+0+0) 48h Vaeltajakokous (97 syntyneet) (1+3+0+0+0+0) (3+1+0+0) 2h Samoajaretken kokous (5+0+0+0+0+0) (3+2+0+0) 4h Samoajien kämppis (0+0+4+0+0+0) (3+1+0+0) 48h HUHTIKUU PiSu (3+0+0+0+0+0) (2+1+0+0) 2h SuSa (4+0+0+0+0+0) (4+0+0+0) 2h Maailman 2. nopein PT-kisa (1+1+0+0+0+0) (0+2+0+0) 1h Samoajaretki (5+0+4+0+0+0) (5+4+0+0) 48h JoNe (12+0+0+0+0+0) (6+6+0+0) 2h Samoajantaival (0+0+3+0+0+0) (1+2+0+0) 24h Super SUPE (2+0+0+0+6+0) (5+3+0+0) 2h Kohtaaminen (9+2+15+10+12+2)(26+23+1+0) 6h Kolkkaleiri-iltama (3+1+0+0+0+6) (2+2+2+2) 2h TOUKOKUU Pöllöjen Mannerheimmuseovierailu (1+0+0+4+0+0) (5+0+0+0) 2h Kämppätalkoot (8+4+0+0+0+0) (6+5+0+1) 48h Extremerun (2+2+0+0+0+0) (1+3+0+0) 4h 11
Leikkipuistopäivä (2+0+0+0+0+0) (2+0+0+0) 3h Kolkkien kämppäretki (3+0+0+0+10+1) (5+8+1+0) 48h JoNe (8+1+0+0+0+0) (6+3+0+0) 2h Vartsujen toiminnanlopetus (4+0+7+0+0+0) (9+2+0+0) 2,5h Kolkkien toiminnanlopetus (3+0+0+0+6+0) (6+3+0+0) 2h SEPELI (2+0+0+11+0+0) (8+5+0+0) 2h KESÄKUU Konttitori perehdytys (3+0+0+0+0+3) (2+1+3+0) 2h KoJe kesäleiri (11+0+2+15+19+0)(26+20+0+1) 120h Jukolan viesti (7+4+0+0+0+5) (5+4+0+7) 24h Konttitori (4+1+0+0+0+3) (2+3+2+1) 7h HEINÄKUU Kiinteistökinkerit (9+1+0+0+0+0) (4+6+0+0) 3h Jone (7+1+0+0+0+0) (3+5+0+0) 2h Konttitori (5+0+0+0+0+2) (3+1+2+1) 4h Vartsujen kesäleirin raksa (7+6+4+0+0+1) (9+9+0+0) 48h Vartsujen kesäleiri (8+9+17+0+0+0)(22+12+0+0) 192h ELOKUU Vartsujen kesäleirin purku (4+1+0+0+0+0) (2+3+0+0) 48h CGI varainkeruu kokous (1+0+0+0+0+0) (1+0+0+0) 1h Vartsujen toiminnanaloitus (4+2+15+0+0+0) (10+11+0+0) 3h VJN (3+0+8+0+0+0) (6+5+0+0) 1h PiSu (4+0+0+0+0+0) (2+2+0+0) 2h KoJe toiminnanaloituksen suunnittelukokous (8+0+0+0+0+0) (6+2+0+0) 2h Syysretken kokous (2+2+0+0+0+0) (4+0+0+0) 2h KiKa (3+0+0+0+0+0) (2+1+0+0) 1h Jone (6+1+0+0+0+0) (5+2+0+0) 2h Ujohko kokous (3+0+0+0+0+0) (1+2+0+0) 2h KoJe toiminnanaloitus (10+0+0+18+15+0)(23+20+0+0) 3h Konttitori (5+0+0+0+0+3) (2+3+3+0) 7h Retkipäivä (2+0+0+0+0+0) (2+0+0+0) 5h SYYSKUU CGI varainkeruutempaus (7+1+0+0+0+1) (5+3+0+0) 4h Syysretki (13+5+12+14+16+0)(33+27+0+0) 48h Konttitori (4+1+0+0+0+3) (2+3+3+0) 7h KiKa (5+0+0+0+0+0) (4+1+0+0) 2h Kämppätalkoot (2+5+0+0+0+1) (1+5+1+1) 48h Punkku (5+0+0+0+0+0) (5+0+0+0) 24h JoNe (12+0+0+0+0+1) (7+5+0+1) 2h Pisu (6+0+0+0+0+0) (3+2+0+1) 2h LOKAKUU Samoajailta (3+0+4+0+0+0) (5+2+0+0) 3h LKM (9+0+12+0+0+0) (14+7+0+0) 48h 12
Kika (4+0+0+0+0+0) (3+1+0+0) 1h Kolkkien sieniretki (4+1+0+0+0+0) (4+1+0+0) 5h Susa (4+0+0+0+0+0) (3+1+0+0) 1h V90 kokous (4+1+0+0+0+0) (4+1+0+0) 1h Kärppien kämppis (0+0+8+0+0+0) (8+0+0+0) 48h Jermujen telttaretki (4+0+0+10+0+0) (5+9+0+0) 24h Piirin kokous (4+1+0+0+0+0) (4+1+0+0) 3h MARRASKUU PiSu (4+0+0+0+0+0) (3+1+0+0) 2h Jone (12+2+0+0+0+0) (9+5+0+0) 2h Hukkien kämppis (1+0+6+0+0+0) (0+6+0+1) 48h V90-illallinen (4+1+0+0+0+0) (3+2+0+0) 4h Naalien kämppis (1+0+8+0+0+0) (8+0+0+1) 48h Myyjäiset (14+3+15+6+12+12)(25+20+9+8) 6h Superkika (4+0+0+0+0+0) (3+1+0+0) 4h Peijaiset (9+2+0+0+0+0) (7+4+0+0) 48h Jone (9+2+0+0+0+0) (7+4+0+0) 2h JOULUKUU Itsenäisyyspäiväjuhla (19+9+12+14+21+50)(41+37+26+22)4h V90- pikkujoulut (4+1+0+0+0+0) (3+2+0+0) 4h Jouluretki (11+0+11+10+10+0)(21+21+0+0) 48h Vaeltajien joulusauna (12+6+0+0+0+0) (9+9+0+0) 6h 13
14