KÖLNIN ISO 14 -MESSUT: KANSAINVÄLISIÄ asiakkaita ja yhteistyökumppaneita KESPETIN MESSUOSASTO on omaa tuotantoa valaisimista lähtien
Pääkirjoitus ISO -messut ovat LVI- ja teollisuuseristysalan merkittävin messutapahtuma Euroopassa. Kansainväliseen messutapahtumaan osallistui tänä vuonna 156 yritystä 8.-9.5.2014. Messuilta löytyivät kaikki merkittävät teknisten eristeiden kuten kivivilla-, lasivilla-, solukumi-, solumuovi-, vaahtolasi- ja keraaminen villa tuotteiden valmistajat. Hyvin kattavasti näiden lisäksi oli esillä myös eristeiden suojapäällysteitä valmistavia yrityksiä kuten KESPET sekä asennustarvikkeita, käsityökaluja ja työstökoneita valmistavia yrityksiä eri puolilta Eurooppaa. KESPET osallistui nyt ensimmäisen kerran omalla messuosastolla ISO 14 -messutapahtumaan. Olimme rakentaneet osastomme pääasiassa oman tuotannon tuotteita luovasti hyödyntämällä. Omista tuotteistamme valmistetut messuosastomme kalusteet kuten pöydät, tuolit, valaisimet, sohvat ja muut ohutlevytuotteet toivat hyvin esille KESPET-tuotteiden korkean laadun ja valmistuksen monipuolisuuden. Erityisesti messuosastomme peilikirkkaasta ruostumattomasta teräksestä valmistetut zeppelinpäädyn näköiset valaisimet herättivät suurta ihastusta messuvieraiden keskuudessa. Valaisimiamme kuvattiin erittäin paljon ja monet olisivat halunneet ostaa valaisimen välittömästi itselleen. Ehkä seuraavilla ISO 16 -messuilla kyseinen valaisin on myös kaupallisessa myynnissä muiden Kespetin suojaverhoustuotteiden lisäksi. ISO 14 -messut olivat meille tärkeä kohtaamispaikka kansainvälisten yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Tällä hetkellä meihin luottavia kotimaisia asiakkaita on yli 2 500 ja ulkomaisia yli 200. Lopuksi haluan tässä julkisesti kiittää kaikkia kespettiläisiä ja muita yhteistyökumppaneita, jotka olette mahdollistaneet tämän KESPET ISO 14 -messuonnistumisen. Olemme jo nyt päättäneet, että osallistumme seuraaville ISO 16 -messuille Kölnissä. Toivomme myös, että sinä arvoisa asiakkaamme tai yhteistyökumppanimme olet tuolloin mukana kanssamme miellyttävässä LVI- ja teollisuuseristysalan kansainvälisessä messutapahtumassa. Mukavaa ja lämmintä kesää ISO 14 -messut olivat Kespetille suuri menestys. Ylitimme kaikki ennakko-odotuksemme. Uusia asiakkaita saimme yli 100 kpl. Saksalaiset ja eurooppalaiset yritykset Ruotsista, Venäjältä, Hollannista, Belgiasta, Puolasta ja Baltiasta olivat messuosastostamme ja Kespetin tuotteista aidosti kiinnostuneita. He ilmaisivat suoraan, että haluavat meistä yhteistyökumppanin ja tulevat pyytämään tarjouksia tuleviin kohteisiin. Saimme jo messujen aikana kolme merkittävän suurta tarjouspyyntöä. Pääsimme heti messujen jälkeen vastaamaan haasteeseen, jonka olimme messuonnistumisellamme saaneet aikaan. Markku Hietala Toimitusjohtaja KESPET Oy KESPET-uutiset Julkaisija: KESPET Oy www.kespet.fi Puh. 010 424 5000 Misukantie 3 40800 Vaajakoski eristystekniikkaa@kespet.fi Kytkintie 25 00770 Helsinki helsinki@kespet.fi Päätoimittaja: Markku Hietala Ulkoasu ja taitto: Tiina Haapakoski
1/14 Sisällys 2 Pääkirjoitus 4 Uutisia 5 Uutisia: uusia kespettiläisiä 6 Standardeilla luotettavuutta 6 PSK 37 7 Oikea päällyste oikeaan paikkaan 8 Kespet Oy ISO 14 -messuilla 11 Pakina: CE-merkkaa miten erkkaa? 12 CE-merkkki ja tuotteen soveltuvuus käyttökohteeseen? 13 Paroc HVAC GREYCOAT 14 Tuotetarjouksemme
Uutisia aikaasäästävää kustannustehokkuutta Helsingin toimipisteestä Kehitämme toimintaamme asiakaslähtöisesti, jotta voitte säästää aikaa työmaan asennustuotantoon. Vuoden 2014 alussa päätimme pysyvästi avata Helsingin varastomyyntiyksikkömme jo klo 6:30, jotta kallis aikanne ei kulu ruuhkissa jonottaessa vaan työmaalla urakoidessa ja tuottavassa työssä. Myös myyntimme palvelee jo kukon laulun aikaan. Vuoden 2014 alkupuolella otimme käyttöömme lisäksi ulkopuolisen kuljetuspalvelun, jotta voimme entistä paremmin toimittaa tilauksenne perille jo aamupäivän aikana. Ajoissa tilaamalla voitte säästää kallista aikaanne urakointiin tavaroiden kuskaamisen sijasta. Toivotamme teille kaikille oikein lämmintä kesää. Ystävällisin terveisin Eero Granlund ja koko Helsingin tiimi Kytkintie 25 00770 Helsinki, puh. 010 424 5001, helsinki@kespet.fi Vuosikymmenien tuotekehitys tuottaa varmuutta: KESPET on nyt rekisteröity tavaramerkki EU alueella oheisissa luokissa: Nice Classification: 6 List of goods and services Metal building materials; particularly sheet metal profiles and mantles. Kansainväliset rakennusalan ammattimessut 1.-3.10.2014 Messukeskuksessa Helsingissä Tunnettu suomalainen ja kansainvälistyvä KESPET tuo messuille paloturvalliset eristysjärjestelmät. Pitkä kokemus alalta sekä laadukkaat ja hintakilpailukykyiset tuotteet ovat avain menestykseen myös kotimaan ulkopuolisilla markkinoilla. Tervetuloa osastollemme 6n70 Lisätietoa messuista: http://finnbuild2014.fi Nice Classification: 17 List of goods and services Packing and insulating materials, particularly pipe insulation elements. Nice Classification: 37 List of goods and services Building construction; Installation, in particular installation of insulation. Tämä rekisteröinti antaa meille yksinoikeuden merkin käyttämiseen tavaran tai palvelun tunnuksena. Suoja kattaa myös kaikki logot ja muodot sanasta Kespet. 4
Uutisia Vastaan Kespetin kansainvälisen liiketoiminnan kehityksestä ja myynnistä. Taustani on kansainvälinen ja ymmärrän eri maiden, erityisesti Saksan ja Suomen alueiden mentaliteetit ja liiketoimintakulttuurit. Olen asunut Saksassa vuodesta 1977 lähtien sekä toiminut oman yhtiöni kautta vuodesta 1989 ja kansainvälistänyt lukuisia yrityksiä Saksan markkinoille. Olen myös molempien Saksan ja Suomen maiden kansalainen. Pekka Stuckert Kansainvälisten toimintojen ja myynnin johtaja tel. +49 1713 424 4444 pekka.stuckert@kespet.fi UUSIA KESPETTILÄISIÄ - UUSIA KESPETTILÄISIÄ - UUSIA KESPETTILÄISIÄ - UUSIA KESPETTILÄISIÄ TÖITÄ TARJOLLA! KESPET ON KIINNOSTUNUT KANSAINVÄLISEN KAUPAN HUIPPUOSAAJISTA. MIKÄLI OMAAT VANKAN TEKNISEN KOKEMUKSEN JA OSAAMISEN TEOLLISUUDEN PROJEKTEISSA, OTA YHTEYTTÄ. TARJOAMME SINULLE MONIPUOLISEN JA KANSAINVÄLISEN TYÖYMPÄRISTÖN. Ota yhteyttä Toimitusjohtaja Markku Hietala +358 400 642 304, markku.hietala@kespet.fi tai Kansainvälisten toimintojen ja myynnin johtaja Pekka Stuckert +49 1713 424 4444, pekka.stuckert@kespet.fi Vastaan Kespetin markkinointiviestinnän kehittämisestä, suunnittelusta ja toteuttamisesta. Minulla on yli 15 vuoden kokemus erilaisista markkinoinnin tehtävistä sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Olen päässyt tutustumaan niin lastensuojeluun, teollisuuteen, koulumaailmaan kuin it-alaan. Näiden lisäksi olen toiminut 4 vuotta henkilöstön koulutus- ja kehitystehtävissä Metsolla. TIINA HAAPAKOSKI Markkinointisuunnittelija tel. +358 50 324 5653 tiina.haapakoski@kespet.fi 5
STANDARDEILLA LUOTETTAVUUTTA Mitä standardisointi on? Standardisointi on yhteisten toimintatapojen laatimista. Standardit on tarkoitettu helpottamaan viranomaisten, elinkeinoelämän ja kuluttajien elämää. Standardisoinnilla lisätään tuotteiden yhteensopivuutta ja turvallisuutta, suojellaan kuluttajaa ja ympäristöä sekä helpotetaan kotimaista ja kansainväistä kauppaa. Standardit julkaistaan asiakirjoina, joita kuka tahansa voi hankkia ja käyttää. Standardien käyttö ja hyödyntäminen on maksutonta. Standardien hankinta on maksullista näin rahoitetaan huomattava osa SFS:n ja sen toimialayhteisöjen standardisointityöstä. Standardien laadinta on kaikille avointa, vapaaehtoista, konsensusperustaista työtä Standardien tarkoitus on hyödyttää koko yhteiskuntaa. Kaikilla aloilla teollisuudesta kauppaan ja tutkimukseen yhteisesti hyväksytyt käsitteet ja määritelmät nopeuttavat työtä, vähentävät virheitä ja auttavat saamaan entistä parempia käytännön tuloksia. Standardien ansiosta tuotteet, palvelut ja menetelmät sopivat siihen käyttöön ja niihin olosuhteisiin, joihin ne on tarkoitettu. Suomessa on hajautettu standardisointijärjestelmä, jossa SFS toimii keskusjärjestönä ja laatii standardit yhdessä toimialayhteisöjensä kanssa. SFS ja toimialayhteisöt koordinoivat suomalaisten osallistumista kansainväliseen standardisointityöhön. SFS edustaa Suomea eurooppalaisessa standardisointijärjestössä CENissä sekä kansainvälisessä standardisointijärjestössä ISOssa. Tekstin lähde: http://www.sfs.fi/standardien_laadinta PSK 37 Työryhmä PSK 37 jäsenet päivittävät teollisuuseristys-standardeja seuraavasti: - Standardi SFS3979 Putki-, säiliö- ja laite-eristykset. Valvonta ja mittaus. Tekstien osalta tämä on valmis, mutta liitteitä viilataan vielä. - Standardi SFS3976 Putki-, säiliö- ja laite-eristykset. Eristeet. Tämä on vielä työn alla ja standardin sisältö tulee uudistumaan erittäin paljon. Kun kyseinen standardi tulee lausuntokierrokselle, siihen kannattaa perehtyä huolellisesti. - Standardi SF3975 Putki-, säiliöja laite-eristykset. Käsitteet ja määritelmät. Työryhmä on päivittänyt valmiiksi. - Standardi SFS 3914 Päällysteet ja alusrakenteet. Päivitys aloitetaan seuraavassa työryhmän kokouksessa 5.9.2014. Kespetin toimitusjohtaja, Markku Hietala, toimii standardisointityöryhmän huomioitsijana. 6
oikea päällyste oikeaan paikkaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osa E1, Rakennusten paloturvallisuuden määräykset ja ohjeet 2002, on otettu käyttöön 1.1.2007 jälkeen myönnetyille rakennusluville. Eristeet ja päällysteet on testattava EN 13501-1 standardin mukaisesti ja niiden käyttö on määritelty RYL 2002 LVI 50-10344 ja LVI 50-10345 mukaan. KESPET-pelti- ja alupäällysteet ovat metallia. Ne kuuluvat paloteknisesti luokkaan A1, joka on EU:n komission päätöksellä 2000/605/EY luokiteltu ilman testaustarvetta palamattomaksi. Metalli on 100 % kierrätyskelpoista, paitsi PVC-pinnoitteella pinnoitettu kuumasinkitty teräspeltipäällyste, joka on PVCpinnoitteen osalta kierrätykseen huonosti soveltuva, vaikeasti hävitettävissä oleva ongelmajäte. Huom : PVC-päällystettä ei ole luokiteltu voimassa olevien määräysten mukaan. Tämä tarkoittaa, että PVC-päällysteen käyttö uusissa rakennuskohteissa on erittäin rajoitettu. Rinnakkaiskäyttöä koskevat kohdat määräyksissä ja ohjeissa E1 Päällyste E1/2011 Selvitykset KESPET-pelti- ja alupäällysteet A1 Ei osallistu lainkaan paloon PVC-päällysteet Ei luokiteltu Ei luokiteltu Oikeat paloeristysnimikkeet paloeristämiseen Eriste E1/2011 Selvitykset Paroc Hvac Section AluCoat T ja Hvac Section AluCoat, Paroc Hvac GreyCoat, Paroc Hvac Aircoat Oy Paroc Ab:n luokitetut talotekniikan matto- ja levyeristeet K-Flex -solukumit (eristepaksuus < 25 mm, halk. 10-160 mm) K-Flex -solukumit (eristepaksuus >25 - <50 mm, halk. 10-160 mm) A2 L -s1,d0 A1 B L -s2,d0 B L -s3,d0 Osallistuu paloon erittäin rajoitetusti Ei osallistu lainkaan paloon Osallistuu paloon hyvin rajoitetusti, savuntuotto on vähäistä Osallistuu paloon hyvin rajoitetusti, savuntuotto ei täytä s1 eikä s2 vaatimuksia 7
Valaisimet olivat myös suuren yleisön mielenkiinnon kohteina Esitteemme oli käännetty valmiiksi usealle eri kielelle ja Kespetin henkilökunnan laajalla kielitaitopohjalla pystyimme palvelemaan suurinta osaa asiakkaista heidän omalla kielellään. Kespetin monipuolinen kielitaito, hyvä yhteishenki sekä laaja-alainen asiantuntijuus otettiin hyvin vastaan. Saimme paljon kiitosta asiakkailtamme sekä useita tarjouskyselyitä ja yhteydenottopyyntöjä. Skandinavia Kespet Oy ISO 14 -messuilla Kölnissä 8.-9.5.2014 Skandinavian alueelta tapasimme useita nykyisiä sekä meistä kiinnostuneita tulevia asiakkaita Suomesta, Ruotsista, Norjasta sekä Tanskasta. Lisäksi tapasimme tärkeitä yhteistyökumppaneita Skandinavian alueelta. Tiivis yhteydenpito sekä asiakkaidemme että yhteistyökumppaniemme kanssa mahdollistaa Kespetin kokonaisvaltaisen aikaa säästävän palvelun viemisen asiakkaillemme Skandinavian alueella. VEnäjä ja Baltia Osastomme oli tyylikäs kokonaisuus ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joka veti uteliaita puoleensa. Osastollamme vierali paljon ammattilaisia myös itänaapurista. Baltiasta kävi asiakkaita Virosta ja monia potentiaalisia yhteistyökumppaneita myös Latviasta ja Liettuasta. Kaukaisimmat vieraat olivat matkustelleet Uralilta saakka. Paljon kehuja osastolla sai Kespetin tuotannon ammattilaiset, esillä olevista tuotteista huokuu ammattitaito. Uskon, että osastomme vakuutti ja johtaa uusiin asiakassuhteisiin. Katrin Viinikainen Myyntijohtaja, Venäjä ja Baltia tel. +358 50 434 4321 katrin.viinikainen@kespet.fi Kespet Oy kiittää kaikkia messuosastollamme käyneitä asiakkaitamme. Vastaamme meille esitettyihin tarjouskyselyihin ja kysymyksiin ja pidämme teihin yhteyttä. Kehitämme Kespet Oy:tä edelleen vastaamaan kansainvälisten markkinoiden haasteita. Yllättävän paljon ihmisiä kiinnosti isojen käyrien alla pienempi käyrä, johon oli tehty ohitus. Moni kävi sitä kontallaan ihmettelemässä. Riikka Kärki Vientimyyntineuvottelija tel. +358 40 519 9327 riikka.karki@kespet.fi 8
- asiakasvierailuja osastollamme: Kespetiltä Eero Granlund ja Armelta Sami Ollikainen (kuvassa oikealla) Kespet Oy oli näyttävästi esillä ISO 14 -messuilla omista tuotteistamme rakennetulla osastolla. Osastomme herätti suurta mielenkiintoa kansainvälisillä markkinoilla ja tapasimme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita 22 eri maasta. KESKIEUROOPPA, SAKSA Keski-Eurooppa ja siellä Saksa on isojen haasteiden edessä energiateknisesti. Poliittiset päätökset atomienergiasta luopumisesta aiheuttavat huolestumisen energiahuoltoon nähden. Tämä omalta puoleltaan tukee energiapuolen investointeja liittyen biomassa laitoksiin, erilasiin lämpölaitoksiin ja muihin energiahuollon läheisiin investointeihin. KESPETIN kannalta on tämä hyvä ajankohta tarjota laadukkaita tuotteita ja osaamista Suomesta Saksaan, jotka palvelevat teollisuuden ja energiateollisuuden energiatehokkuusratkaisuja. Messuilla osastollamme vieraillut kävijämäärä ja siellä käydyt positiiviset keskustelut antoivat hyvää pohjaa alkaneelle systemaattiselle markkinointityölle kansainvälisille markkinoille. Pekka Stuckert, Kansainvälisten toimintojen ja myynnin johtaja tel. +49 1713 424 444, pekka.stuckert@kespet.fi Kiitos vielä kaikille messuosastollamme vierailleille sekä Kespet Oy:n henkilökunnalle hienosti onnistuneista messuista! Eero Granlund * Riku Pihko * Riikka Kärki * Katrin Viinikainen * Liisa Hietala * Markku Hietala * Pekka Stuckert * Antti Hyttinen 9
Kespet ja yhteistyökumppanit: kaksin aina kaunihimpi Katrin Viinikainen Kespetiltä ja Therese Hagen K-Flexiltä ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Markku Hietala, Kespetin toimitusjohtaja: rakennetaan yhdessä tulevaisuutta Kokonaisvaltainen KESPET-palvelu perustuu myös laadukkaaseen verkostoitumiseen erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Olemme tehneet vuosikymmenien ajan tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä heidän kanssaan. Kävimme Kölnin ISO 14 -messuilla arvokkaita keskusteluja monen yhteistyökumppanin kanssa. 10
CE-merkkaa miten erkkaa? Kohta tulee kuluneeksi vuosi pakollisesta rakennustuotteiden CEmerkinnästä. Meille Erkkareille se toi eristeiden keskeisten arvojen läpinäkyvyyden ja muutti näin aiemmin voimassa olleen käytännön, jossa valmistajat saivat itse ilmoittaa tuoteominaisuudet omatuntonsa mukaan. Tulikohan omatunnossa ohitusleikkaus vai miksi kaikkien eristevalmistajien yleisimpien eristeiden lämmönjohtavuusarvot heikkenivät aiemmin ilmoitetusta arvoista? Onneksi suuri osa eristeistä täyttää vielä Suomen kansalliset laatuvaatimukset. Poikkeuksena ovat pystykuituiset putkilämmöneristeet. Niillä on CE-merkki, mutta ne eivät täytä kansallisia talotekniikassa hyvän eristystavan mukaisia laatuvaatimuksia. Valmistajalla ei ole vastuuta tuotteen sopivuudesta käyttökohteessa, sillä vastuun kantaa viime kädessä Erkkari. Vastuuasioista innostuneena otin suoran lainauksen VTT:n sivuilta. VTT on Suomessa CE-merkissä ilmoitettujen arvojen ja sertifioitujen rakenneratkaisuiden takuumies. Rakennuttaja on viime kädessä aina vastuussa siitä, mitä tuotteita ja ratkaisuja hänen rakennuksessaan käytetään. Hänen on myös osoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle, että tuote tai ratkaisu täyttää kansalliset rakentamiseen liittyvät määräykset CE-merkittyjä rakennustuotteita voi siis käyttää tuotteen ohjeissa ja rakennuskohteen eritasoisissa suunnitelmissa esitetyllä tavalla vasta sen jälkeen, kun on varmistettu, että tuote täyttää sille asetut kansalliset vaatimukset. Vaikka halpa houkuttaa tiukentuneessa kilpailussa, niin parempi tuttu paha kuin tuntematon hyvä. Pystykuituista eristettä ei käytetä myöskään Saksassa, jossa valmistajalla on käytössä parempi tuote. En tiedä voiko tavarantoimittajaankaan enää uskoa ilman ulkopuolista faktaa. Päteekö eristepisnekseeen mukailtu sanonta ennen maa repee kuin myyntimies häpee? Ei ole tavarantoimittajan asia tulkita määräyksiä, vaan myydä niihin sopivat tuotteet. Onneksi valinta on meidän! Lämpö Hukka 11
CE-merkki ja tuotteen soveltuvuus käyttökohteeseen? CE-merkintä rakennustuotteille on ollut pakollinen heinäkuusta 2013 alkaen, jolloin EU:n rakennustuoteasetus astui voimaan. Parocin teknisille eristeille CE-merkki myönnettiin jo syksyllä 2012. CE-merkintä varmistaa, että tuote vastaa ominaisuuksiltaan valmistajan ilmoittamia suoritusarvoja. Se ei kuitenkaan ole laatumerkki eikä yksinään takaa tuotteen käytettävyyttä rakennuskohteessa. CE-merkinnän käyttöä Suomessa valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES. 12 Suoritustasoilmoitus (DoP) Suoritustasoilmoitus (DoP) on edellytys CE-merkinnän kiinnittämiselle tuotteeseen. Valmistaja laatii suoritustasoilmoituksen harmonisoidun tuotestandardin (hen) tai eurooppalaisen teknisen arvioinnin (ETA) perusteella. Suoritustasoilmoituksessa on ilmoitettava kaikki ne tuotteen ominaisuuksien arvot, joita tarvitaan kansallisten viranomaissäädösten täyttämiseen. Tavoitteena on parantaa rakennustuotteiden vertailukelpoisuutta. Rakennuttajat, suunnittelijat, urakoitsijat ja rakennusvalvonta voivat verrata rakennustuotteiden suoritustasoilmoituksia helposti toisiinsa, kun tuotteen ominaisuudet ilmoitetaan aina samalla tavalla. Jokin tuote voi eristää hyvin lämpöä, mutta sen paloluokitus tai vedenhylkivyys voi olla heikko. Jos kohteessa tarvitaan kaikkia näitä ominaisuuksia, kannattaa valita tuote, jonka ilmoitetut ominaisuudet vastaavat vaatimuksia. CE-merkintä ja rakentamismääräykset Tuotteen käytettävyys rakennuskohteeseen on aina arvioitava erikseen aiotun käytön, paikallisten olosuhteiden ja rakentamismääräysten vaatimusten perusteella. Kaikissa Euroopan maissa on paikallisia rakentamista koskevia säädöksiä, jotka määrittävät, millaisia ominaisuuksia tuotteelta vaaditaan tietyssä käyttökohteessa. On tärkeä tarkistaa, että ilmoitetut ominaisuudet vastaavat käyttökohdetta koskevia vaatimuksia kyseisessä maassa. Suomessa suunnittelua, rakennustuotteiden käyttöä sekä rakennuskohdetta säätelevät edelleenkin kansalliset viranomaissäädökset, ohjeet ja suositukset. Näitä ovat esimerkiksi Suomen rakentamismääräyskokoelma ja TalotekniikkaRYL 2002: Talotekniikan rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. Tarkemmat tiedot PAROC-tuotteista, kuten suoritustasoilmoitukset (DoP) ja asennusohjeet löydät sivuiltamme osoitteessa: www.paroc.fi Rakentamisen vastuukysymykset Rakennushankkeessa viime kädessä rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden toteamisesta. Hänen tulee myös varautua osoittamaan käytettävien tuotteiden kelpoisuus rakennusvalvonnalle (tarkastusasiakirja liitedokumentteineen). Laatiessaan sopimuksia rakennushankkeen eri osapuolten kanssa, rakennuttaja yleensä velvoittaa sopimuskumppanit, esimerkiksi urakoitsijat huolehtimaan myös kohteessa käytettävien tuotteiden kelpoisuuden osoittamisesta. Paroc vaalii rakentamisen korkeaa laatua Eristysteollisuuden uranuurtajana Parocille on tärkeää täyttää ne vaatimukset, joita tämän päivän muuttuva maailma asettaa rakennetulle ympäristöllemme, huomioiden myös paikalliset erityisvaatimukset. Vastuullisilla ja kestävillä valinnoilla voimme varmistaa, että asumme, elämme ja työskentelemme paloturvallisissa, energiatehokkaissa ja viihtyisissä ympäristöissä myös tulevaisuudessa. Talotekniikan kohteisiin suunnitellut PAROC Hvac -ratkaisut sisältävät palamattomia ja energiatehokkaita kivivillasta valmistettuja tuotteita talotekniikan putkistoille, ilmakanaville ja laitteille. Timo Perämäki, Paroc Oy Ab, Tekniset eristeet Lähde: www.ym.fi
Lue lisää WWW.PAROC.FI Paloturvallinen ja kustannustehokas PAROC HVAC GREYCOAT Paloluokka A2-s1, d0 / A2L-s1, d0 Tuote ei sisällä PVC:tä Kustannustehokas, erillistä päällystettä ei tarvita Nopea asentaa kerralla valmista Viimeistelty ulkoasu Päällyste toimii myös hyörynsulkuna PAROC Hvac GreyCoat -tuotteet täydentävät PAROC Hvac -tuoteperhettä. GreyCoat-tuotteissa on vaaleanharmaa alumiinilaminaattipäällyste. WWW.PAROC.FI 13
tarjouksemme Värikelat KESPET-VÄRIVALMIS PIENKELAT LAADUSSA S280GD+Z275 PRELAQ NOVA Paksuus x leveys mm Kela 25 m 2 /m 2 nopeat toimitukset suoraan varastostamme 5 x 25 m 2 /lava Kela 250 m 2 /m 2 /m 2 Värit: 20, 21, 22, 23, 24, 0,5 x 1000 6,28 5,98 5,81 29, 31, 32, 33, 35, 37 0,7 x 1000 8,02 7,64 7,41 Värit: 20, 21, 23, 29, 30, 32, 33, 750 0,5 x 1250 6,10 5,81 5,69 Väri 20, 30 0,6 x 1250 7,21 6,87 6,75 Väri 21 0,7 x 1250 7,73 7,36 7,20 PVDF Värit: 20, 21, 40, 41 0,5 x 1000 6,94 6,61 6,44 0,7 x 1000 8,68 8,27 8,04 Väri: 40, 750 0,5 x 1250 6,82 6,50 6,33 PVC Värit: Neste 510, 511, 0,5 x 1000 6,70 6,38 6,21 512 0,7 x 1000 8,44 8,04 7,81 KESPET-VÄRIVALMIS PELTISEPPÄLAADUSSA SSAB B420-Z275 PRELAQ NOVA Värit: 23, 29, 32, 33, 40 Paksuus x leveys mm Kela 25 m 2 /m 2 5 x 25 m 2 /lava /m 2 Kelattuna 0,6 x 1250 7,27 6,92 PRELAQ NOVA Värit: 23, 29, 32, 33, 40 Paksuus x leveys mm Kela 125 m 2 Kela 250 m 2 /m 2 /m 2 Konesaumarainattuna 0,6 x 610 7,08 7,00 Hinnat ovat noudettuna varastoistamme Jyväskylästä ja Helsingistä. Kaikki materiaalit on saatavana kalvotettuina, tarvittaessa molemmin puolin. Löytyy 18 vakioväriä. Leveydet ovat 1000 ja 1250 mm. Tunnelmallista Joulua & Onnea vuodelle 2014! Tarjous on voimassa lokakuun 2014 loppuun asti välimyyntivarauksin. 14
tarjouksemme teollisuusprofiilit ASENNUSVALMIS KESPET 20 PROFIILI katto- ja seinärakenteiden suojaprofiili hyötyleveys 1100 mm 1250 mm leveästä raaka-aineesta valmistettuna hyötyleveys 825 mm 1000 mm leveästä raaka-aineesta valmistettuna levyvahvuudet: - sileä ruostumaton teräslevy 0,40...0,80 mm - sileä alumiinilevy 0,50...1,00 mm - stuccovalssattu alumiinilevy 0,50...1,00 mm - sileä sinkitty teräslevy 0,40...1,00 mm - sileä sinkitty ja maalipinnoitettu teräslevy 0,40...1,00 mm ASENNUSVALMIS KESPET 45 PROFIILI katto- ja seinärakenteiden suojaprofiili hyötyleveys 900 mm 1250 mm leveästä raaka-aineesta valmistettuna hyötyleveys 750 mm tai 600 mm 1000 mm leveästä raaka-aineesta valmistettuna levyvahvuudet: - sileä ruostumaton teräslevy 0,40...0,80 mm - sileä alumiinilevy 0,50...1,00 mm - stuccovalssattu alumiinilevy 0,50...1,00 mm - sileä sinkitty teräslevy 0,40...1,00 mm - sileä sinkitty ja maalipinnoitettu teräslevy 0,40...1,00 mm nopeat toimitukset suoraan varastostamme palokäyttäytyminen: Luokka A1 kestävyys ulkopuolista paloa vastaan luokka BROOF(t1) luokka BROOF(t2) luokka BROOF(t3) luokka BROOF(t4) pistevoimien kestävyys: kantavissa enintään 400 mm tukiväli (tukirakenne määrittää kestävyyden) täyttävät standardin SFS 3914 ja CE-merkin standardien SFS EN 14783 ja SFS EN 14782 vähimmäisvaatimukset. Tarjous on voimassa lokakuun 2014 loppuun asti välimyyntivarauksin. -35 % kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta tarjouksemme solukumimattoeristeet nopeat toimitukset suoraan varastostamme Varastostamme löytyvät kattavasti myös putkieristeet ja muoto-osat. Kysy tarjouksia. Tarjous koskee K-Flex ST mattoja paitsi ei itseliimautuvia. -15 % lisäale Tarjous on voimassa lokakuun 2014 loppuun asti välimyyntivarauksin. 15
NOPEAT TOIMITUKSET SUORAAN VARASTOSTAMME soita Helsinkiin 010 424 5017 tai Jyväskylään 010 424 5023 Hei sinä siellä, hyödynnä tarjouksemme Tarjouksemme ovat voimassa lokakuun 2014 loppuun asti. Erikoistarjouksemme koskettavat:. KESPET-värikeloja sivun 14 nettohinnoin. KESPET-teollisuusprofiileja - 35 % lisätietoja sivulla 15. K-FLEX ST solukumimattoja lisäalennus -15 % lisätietoa tarjoustuotteistamme myös edelliseltä aukeamalta KESPET Oy / Jyväskylä Misukantie 3 40800 Vaajakoski Puh. 010 424 5000 Myynti: 010 424 5023 eristystekniikkaa@kespet.fi KESPET Oy / Helsinki Kytkintie 25 00770 Helsinki Puh. 010 424 5001 Myynti: 010 424 5017 helsinki@kespet.fi www.kespet.fi