Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto



Samankaltaiset tiedostot
Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

3.1. Palvelun järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk )

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja

Lastensuojelun tilannekatsaus Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Sosiaali- ja terveyslautakunta Aluehallintoviraston selvityspyyntö, lastensuojelu 2819/ /2016

Kaavio: lasten lukumäärä ikäryhmittäin, joista on kirjattu aikavälillä lastensuojeluilmoitus

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelu tutuksi

LASTEN JA NUORTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

HALLINTOSÄÄNNÖN TOIMIVALLAN DELEGOINTI HYVINVOINNIN PALVELUALUEEN VIRANHALTIJOILLE/SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Lastensuojelun käsittelyajat

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015

124 Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan päätösvallan siirtäminen viranhaltijoille

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Mikkelin seudun perhepalveluiden toimintakäsikirja. Johanna Will-Orava

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa

Uusi lastensuojelulaki

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

1. viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain perusteella annettavista päätöksistä ja todistuksista

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu

Lastensuojelu Suomessa

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö

,zy- y abi. FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala. Perusturvalautakunnan delegointisääntö

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1965/ /2015

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti (liite 1)

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus SoTe -tilaajalautakunta

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 1084/2012 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta.

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

SoTen tilaustaulukon toteutuminen 1-6/2015/Hyvinvointi ja terveyden edistämisen palvelut Palvelu

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

Suunnitelmallisuus suojelee lasta valvontaohjelma lastensuojelupalvelujen tukena

Lastensuojelulain toimeenpano

Transkriptio:

PERHEPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Eva af Heurlin, sosiaalisihteeri Toiminta Lastensuojelu käsittää lakisääteiset viranomaistehtävät, kuten esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten käsittelyn, lastensuojelutarpeen selvityksen, avohuollon, lapsen huostaanoton ja sijoituksen sijaishuoltoon, huostassapidon lopettamisen sekä jälkihuollon. Lastenvalvoja hoitaa isyyden vahvistamisen, lapsen huoltajuutta, asumista ja tapaamisoikeutta koskevat sopimukset ja selvitykset sekä elatussopimukset. Neuvonta ja sovittelu perheasioissa, adoptioneuvonta ja adoptioiden seuranta. Perhetyöntekijät ja perheohjaajat tarjoavat perhetyötä lastensuojelun piirissä oleville lapsiperheille sekä kotipalvelua syrjäytymisvaarassa oleville perheille, joissa on pieniä lapsia, yhteistyössä lastenneuvolan kanssa. Turunmaan perheneuvola tarjoaa palvelua lapsiperheille Paraisilla ja Kemiössä. Nuorten työpaja Aktiva on tukimuoto alle 29-vuotiaille nuorille Paraisilla. Visio Aktiivinen ja turvallinen kaupunki, jossa lapsiperheet voivat hyvin. Tavoitteet 2015 Toimivien rakenteiden luominen vuoden aikana lastensuojelun avohuoltoon. Erilaisten mahdollisuuksien pohtiminen lasten sijaishuoltoon sijoittamisen välttämiseksi sekä huostassapidon lopettamiseen pyrkiminen sen ollessa lapsen parhaaksi. Ehkäisevään lastensuojeluun keskittyvän tiimin luominen perheyksikköön niin, että tiimi olisi voimakkaasti kytköksissä ehkäisevää työtä tekeviin peruspalveluihin. Arviointi: Toimivien rakenteiden luominen lastensuojeluun. Peruspalvelujen informointi ehkäisevästä lastensuojelusta. Tavoitetaso: Kaikissa viroissa ja työsuhteissa on kelpoisuusehdot täyttävät sosiaalityöntekijät. Ehkäisevästä lastensuojelutyöstä vastaa yksi sosiaalityöntekijä. Toimivien rakenteiden luominen yhteistyöhön eri yhteistyökumppaneiden kanssa, joilla myös on lakisääteinen velvollisuus tehdä ehkäisevää lastensuojelutyötä. Arviointi: Prosessien jatkuva arviointi Tavoitetaso: Tasaisin väliajoin pidettävät kokoukset sekä konsultaatiomahdollisuus

Ohjauksen ja konkreettisen toiminnan tarjoaminen kaikille Paraisilla asuville alle 29-vuotiaille nuorille, jotka eivät opiskele tai ole työelämässä. Nuorten tukeminen niin, että he ovat tarkoituksenmukaisten aktiviteettien piirissä lopetettuaan Aktivassa. Arviointi: Palvelujen, kuten ohjauksen ja konkreettisen toiminnan, tarjoaminen nuorille nuorten työpajassa Aktivassa Tavoitetaso: Säännöllinen yhteydenpito yhteistyöverkostojen kanssa ja näkyvyyden lisääminen entisestään. Omat verkkosivut sekä artikkeleja ja ilmoituksia tiedotusvälineisiin. Toimiminen lastensuojelun perhehoidon hoitovuorokausien määrän lisäämiseksi suhteessa laitoshuollon hoitovuorokausien määrään. Myös lastensuojelulaki velvoittaa sijoittamaan huostaan otetut lapset ensisijaisesti perhehoitoon, mikä on halvempaa myös kunnalle. Arviointi: Lastensuojelun perhehoidon hoitovuorokausien määrä suurempi kuin laitoshuollon hoitovuorokausien määrä Tavoitetaso: Enemmän lapsia perhehoidossa kuin laitoshuollossa Tavoitteet 2016 2017 Lastensuojelun prosessien jatkuva kehittäminen lastensuojelulain mukaisesti.

Perheyksikön vuoden 2015 talousarvio 6200 Perhepalvelujen hallinto Henkilöstö käsittää neljä sosiaalityöntekijää, kanslistin ja yksikköpäällikön. Pyrkimyksenä on, että tiimin sosiaalityöntekijät täyttävät kelpoisuusehdot. Palkkakulut ovat hieman matalammat, koska eläkkeelle siirtyneen johtavan sosiaalityöntekijän tilalle ei ole palkattu ketään. Myös muun muassa henkilöstön ohjaukseen on budjetoitu vähemmän. Myös vuokrakulut ovat matalammat, koska Korppoon aluekonttorista ei enää makseta vuokraa, kuten ei myöskään Iniön. Vuoden 2013 tilinpäätös 428 385 euroa, vuoden 2014 talousarvio 462 283 euroa, vuoden 2015 ehdotus 372 235 euroa. 6201 Ankkuri Ankkurin talousarvio on noin 10 000 euroa. Hankekoordinaattorin palkkakulut menevät hankkeesta. 6210 Lastensuojelulaitokset ja perheet Kustannusten lisäys johtuu siitä, että on vaikea ennakoida, tarvitseeko lapsia sijoittaa sijaishuoltoon. Tällä hetkellä meillä on sijoitettuna 14 lasta: 7 lasta laitoshuollossa ja 7 lasta perhehoidossa. Kaksi kuntaa maksaa meille kahdesta sijoitetusta lapsesta, joista toinen on tullut täysi-ikäiseksi, minkä vuoksi saamme kyseiseltä kunnalta vähemmän rahaa. Vuoden 2013 tilinpäätös 615 921 euroa, vuoden 2014 talousarvio 616 500 euroa, vuoden 2015 ehdotus 779 315 euroa. 6211 Perhehoito Vuoden 2014 perhehoitoon ei ole sijoitettu uusia lapsia. Kustannukset eivät siten nouse huomattavasti. Vuoden 2013 tilinpäätös 354 449 euroa, vuoden 2014 talousarvio 212 152 euroa, vuoden 2015 ehdotus 262 611 euroa. 6220 Lastensuojelun avohuolto Avohuollossa on vuoden 2014 aikana toteutettu melko kallis perhekuntoutus, minkä vuoksi kustannukset ovat nousseet. Meillä on myös avohuoltoon sijoitettuja lapsia. Vuoden 2013 tilinpäätös 67 505 euroa, vuoden 2014 talousarvio 49 000 euroa, vuoden 2015 ehdotus 125 000 euroa. 6221 Perhetyö Palkkakulut laskevat hieman, koska keväällä 2014 lopettaneen tilalle ei palkata uutta perheohjaajaa. Myös vuokrakulut laskevat, koska Korppoon aluekonttorista ei enää makseta vuokraa. Vuoden 2013 tilinpäätös 202 334 euroa, vuoden 2014 talousarvio 206 562 euroa, vuoden 2015 ehdotus 157 637 euroa. 6224 Perheneuvola Turunmaan perheneuvolan toiminta jatkuu entiseen tapaan. Ei suuria muutoksia talousarviossa. Kemiönsaarta laskutetaan alkuvuodesta 2015. Vuoden 2013 tilinpäätös 84 394 euroa, vuoden 2014 talousarvio 85 564 euroa, vuoden 2015 ehdotus 81 597 euroa. 6225 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystys tulee maksamaan vuonna 2015 enemmän, koska sosiaalihuollon vapaaehtoisten hoitamaan takapäivystykseen on budjetoitu varat. 6226 6227 6229 Nuorten työpaja Aktiva

Aktivan toiminta jatkuu entiseen tapaan osoitteessa Rantatie 32. Osa toiminnan rahoituksesta tulee valtiolta (noin 100 000 euroa). Palkkakulut ovat hieman matalammat, koska eläkkeelle siirtyneen sosiaalityöntekijän tilalle ei ole palkattu uutta sosiaalityöntekijää.