Sukuseuramme toiminut 5 vuotta. Ehkäpä moni sukuseura saa alkunsa tunnetasolta. Kuin itsestään jonain päivänä syntyy ikään kuin vaistonvarainen halu lähestyä edesmenneitä sukupolvia ja tutkistella heidän luonnonläheistä ja työteliästä elämää jonka työn tuloksena on luotu vuosisatojen kuluessa kotiseutujen kulttuurimaisemat. Näitä heidän luomiaan piha-aukeamia meidänkin sukupolvemme saa nyt astella ja hyväkseen käyttää. Tältä pohjalta syntyi ajatus Kainuun Korhostenkin sukuseuran perustamiseen ja halusta tutustua suvun eri haaroihin. Päästäksemme asiassa ajatusta pidemmälle kutsuimme Tipasojan Heiskalan rantaan sukukuntaamme ja naapureita yhteiselle juhannuskokolle kesällä 1998. Kutsua noudatti n.50 henkeä ja yhteysajatuksia sukuseuran perustamista kohtaan syntyi. Juhannuskokko ajatuksesta kului melkein vuosi. Seuraava sukuseuran perustamista käsittelevä kokous pidettiin kesäkuun 13 p:nä 1999-Tipasojan Kesärannassa. Saapuvilla oli Mari, Timo ja Kerttu Korhonen sekä Elli Hakkarainen ja Veikko Kilpeläinen. Tällöin päätettiin kokoonkutsua Kainuun Korhosten sukuseuran perustamisesta kiinnostuneita henkilöitä Sotkamon Säätiönkulmaan elokuun 15 p:nä 1999. Kokoonkutsuminen onnistui sillä paikalle saapui n.65 henkeä. Keskustelujen jälkeen, Timo Korhosen puhetta johtaessa päätettiin perustaa Kainuuseen oma Korhosten sukuseura. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Timo Korhonen, joka järjestötyöhön tottuneena oli laatinut jo seuralle säännötkin. Seuran sihteeri- rahastonhoitajan monitahoista työtä lupautui hoitamaan Mari Korhonen. Muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Lea, Paavo, Kalle, Jari ja Kerttu Korhonen sekä varalle Elli Hakkarainen ia Jussi Korhonen. Perustamisen jälkeisen vuoden 2000 sukukokous-sukutapaaminen järjestettiin Sotkamon seurakuntatalolla 14.7. Edellisessä paikassa pidettiin myös 4.8.1001 vuosikokous. Vuonna 2002.14.7.kokoonnuttiin suurella joukolla Kainuun Kansanopistolle Mieslahteen. Ennen kokousta osallistuttiin Jumalanpalvelukseen Paltamon kirkossa. Tämänkertaisen kokouksen yhteydessä oli runsaasti musiikkiohjelmaa ja sukua esittelevä valokuva- ja vanhoja asiakirjoja esittelevä. näyttely. Kuluneen vuoden 2003 vuosikokous-sukutapaaminen oli Naapurin- vaaran Huvikeskuksessa 27.7. Ohjelmaan kuului myös retki Joitenuslammelle jonka rannalle rakensivat ensimmäiset Savosta Kainuuseen saapuneet Korhoset pirttinsä. Tämänkertainen sukukokous päivämme päättyi Sotkamon Nuorisoseuran, Havukan näytelmäesitykseen Naapurivaaran kauniissa rinteessä. Sukumme jokaisessa edellä mainitussa vuosikokouksessa on ollut jäsenten että myös ulkopuolisten suorittamaa ohjelmaa, sekä luentoja sukumme eri haaroista. Lisäksi joulun alla vuonna 2002 järjestettiin Vuokatissa Hotelli Suvikkaassa yhteinen joululaulu- tilaisuus, joka muodostui hyvin lämminhenkiseksi ja lapsuuden joulumuistoja herättäväksi. Tilaisuuteen osallistui n. 30 henkeä. Yhteyksiä on myös pidetty Korhos-suvun pääseuraan, joka toimii etupäässä Kuopion seudulla. Seurasta on ollut edustaja jokaisessa meidän kokouksessa. Niinpä mekin pienehköllä joukolla osallistuimme heidän vuosikokous- sukutapaamiseen 5.8.2001 joka pidettiin Rautavaaran Metsäkartanossa. Seuramme johtokunta on kokoontunut 2 kertaa vuodessa. Jäsenten yhteishenki on ollut hyvä ja vastuuntuntoa on kukin kantanut kykyjensä mukaan. Siksipä tuntui haikealta että viime
vuosikokouksessa seuramme alkuun saattanut puheenjohtajamme Timo Korhonen pyysi eroa ammattiinsa liittyvien työkiireittensä takia. Rivijäseneksi halusi myös siirtyä Paavo Korhonen ja aikaisemmin Lea Korhonen sekä varajäsen Kaarina Leinonen. Seuran tilientarkastajina on koko ajan toiminut Toivo Hakkarainen ja Veikko Kilpeläinen. Nykyisen johtokunnan ja jäsenistön puolesta näille johtotehtävistä siirtyneille lämpimät kiitokset tehdystä työstä. Yhteistyö rivijäsenenä jatkuu. Mainittakoon että aloittelevalla sukuseurallamme on myös ollut onnea siinä, että se sai syntyessään sihteeri - rahastonhoitajakseen aloitekykykyisen Mari Korhosen. Hän on vuosien mittaan hoitanut yhdessä puheenjohtajan kanssa seuran virallisia asioita. Ollut vuorovaikutuksessa jäsenistöön kiertokirjeiden avulla, sekä myöskin henkilökohtaisesti. Myös hän on toimittanut ja postittanut seuramme jäsenlehteä "Korhosten Joulu". MarilIe tästä vuosia kestäneestä, aikaa vaativasta työstä kiitokset. Toivomme työn jatkuvuutta. Samoin tässä yhteydessä kiitokset niille monille henkilöille jotka ovat kirjoituksin tukeneet seuramme lehteä. Nyt kun Kainuun Korhosten sukuseura on toiminut 5 vuotta, on hyvällä mielin todettava että seuramme pääsi hyvin alkuun. Jäsenmäärä on vuosittain vaihdellut ollen keskimäärin n.140 henkeä. Varteenotettava asia on myös se, että yhteistapaamisissa helposti huomaa kuinka "Veri on vettä sakeampaa". Tunnetaan yhteenkuuluvaisuutta ja iloinen rupattelu täyttää kokoontumispaikan. Ja tämän tästäkin kuulee kysyttävän: "Mistä päin Kainuuta Sinä olet lähtöisin, ollaanko me hyvinkin läheisiä sukulaisia?" Tästä sukuselitys alkaa ja yhteissiteitä löytyy. Tämän keskeisen mielenkiinnon toivoisi edelleen jatkuvan ja vuotuisten sukutapaamisten ym. toiminnan saavan osakseen jäsenistön enenevän mielenkiinnon edesmennyttä että elossa olevaa sukuamme kohtaan. Kerttu Korhonen.
JOUHTENUKSEN OLAVIT Olavi tai Olof "Vanha" Korhonen, kuten olemme tottuneet tätä ensimmäistä nimeltä varmasti tuntemaamme Kainuun Korhos-suvun patriarkkaa nimittämään Kauko Korhosen ansiokkaissa sukuselvityksissä opitun käytännön mukaan, oli sangen neuvokas, joustava ja sopeutumiskykyinen mies. Neuvokas hän oli, koska kykeni kirjaimellisesti sulin käsin pureutumaan tähän villiin luontoon ja karuun maaperään. Joustava hän oli, koska kykeni vaivatta asettumaan seudulla jo olleen kaskenkaataja- ja uudisraivaajaväestön joukkoon ja ottamaan vastaan myös ulkoisen väkivallan uhkan, joka valtiollisten rajakiistojen vuoksi vallitsi idän suunnalla. Sopeutumiskykynsä ja yhteiskuntakelpoisuutensa vanhin Olavi osoitti etenkin sillä, että noudatti Kustaa Vaasan aloittamaa määrätietoista aluepolitiikkaa ja, lähti - jos kohta hallitusherrain määräyksestä ja siten pakon edessä satojen muiden Savo - karjalaisten tavoin täyttämään täällä Oulujärven seudulla eli Korsholman takamaalla ollutta asutustyhjiötä niin kuin valtakunnan edun katsottiin vaativan. Vanhin Olavi oli ilmeisen nuhteeton ja kelpo kansalainen, joka rakensi jälkeläisilleen vankan taloudellisen perustan, jolta suku saattoi kasvaa ja laajeta. Ei liene lainkaan liioiteltua sanoa, että hän jätti myös väkevän henkisen perimän ja perinnön sekä jälkipolvilleen että osaltaan näiden seutujen talonpoikaiseen kulttuuriin. Olavin tuloajan, 1500-luvun viimeisten vuosien tapahtumat olivat Suomessa hyvin dramaattisia ja jättivät jälkensä pitkälle seuraaviin vuosisatoihin. Suomen käskynhaltija Klaus Fleming nujersi joukkoineen verisesti maan vapaat, mutta ylivoimaisen raskaan verokuorman, linnaleirijärjestelmän ja maassa olleen sotaväen hillittömän mielivallan uuvuttamat talonpojat 1596-67 nuijasodassa, Pohjanmaalta alkaneessa kapinassa, johon yhtyivät myös Hämeen ja Savon talonpojat osaksi omaehtoisesti, osaksi yllytyksestä. On täysin mahdollista, todennäköistäkin, että "vanha" Olavi oli mukana tai ainakin seurasi läheltä Rantasalmen miesten joukossa raa aksi teurastukseksi huipentuneita Nuijakapinan tapahtumia tammikuussa 1697 Suur-Savon, nykyisen Mikkelin, pappilassa. Suomenmaan kärsimykset eivät päättyneet vielä tähän: seuraavana vuonna 1598 Ruotsi-Suomen valtaistuinta tavoitellut Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle- herttua voitti veljenpoikansa kuningas Sigismundin joukot ja sitä seuraavana vuonna, siis 1599 valloitti Suomen ja kostoksi mestautti noin 50 suomalaista aatelismiestä, jotka olivat pysyneet valansa mukaisesti laillisen kuninkaan Sigismundin kannattajina. Jäljelle jääneet maan omat johtomiehet pakotettiin kuuliaisiksi Tukholmalle ja teloitettujen tai vangittujen tilalle hallinto- ja virkamiehiksi asetettiin pääosin vieraskielisiä muukalaisia. Maata ruotsalaistettiin, mutta toisaalta suomalaiselle väestölle oli saatu uutta elintilaa pohjoisen ja idän suunnasta, kun Täyssinän rauhanteossa 1595 maa oli laajentunut huomattavasti entisestään, kun Venäjä oli hyväksynyt muun muassa nämä kiistellyt Oulujärven seudut Ruotsin alaisiksi. Kesken valtataistelunsa 1597 Kaarle-herttua antoi käskyn, että 1550-luvulta alkaen asutettu, mutta pitkällisissä rappasodissa tyystin autioitunut Oulujärven seutu on asutettava uudelleen ja jälleen savolaisväestöllä. Juuri tämä määräys saneli Olavi "vanhan" lähdön tänne päin. Lähtökäskyn noudattamista valvottiin tarkasti. Niskurointia seurasi rangaistus. Herttua Kaarlesta tuli jo 1599, virallisesti 1600 kuningas Kaarle IX. Hallitsijana hänellä oli kunnianhimoisia tavoitteita, joukossa hyviäkin. Hän antoi käskyn Kajaanin linnan rakentamisesta 1604 ja Oulun kaupungin perustamisesta 1605. Oulujärven alue erotettiin omaksi pitäjäkseen juuri Olavin tulon aikoihin 1599. Sen keskuspaikaksi valittiin Paltaniemen kylä, jonne rakennettiin saamahuone. Aikaisemman, Manamansalossa sijainneen Herran huoneen olivat venäläiset hävittäneet. "Vanhan" Olavin tuloon liittyvien seikkojen yksityiskohtainen selvittäminen jää dokumenttien puutteessa mielikuvituksemme varaan. Todennäköisesti hän vaelsi pohjoista kohti kesällä ja käytti vesireittejä, kulki laatokankarjalaisten ikivanhaa kauppatietä Savon halki kohti Pohjanlahtea
soutaen ja sauvoen venettään. Loppumatkan tänne vaarojen turvalliseen syliin, melko etäälle valtavesistä voimme kuvitella hänen tulleen hevosella. Kärrypelistä ei tiettömillä saloilla saattanut olla puhettakaan, vaan hepo veti purilaita, joihin oli kuormattu välttämättömiä taloustavaroita, työkaluja, siemenviljaa jne. Eväitä tuskin oli kontissa paljoakaan, vaan ruoka oli pyydystettävä matkan varren vesistä ja Tapion tarhoista. Perheen mukana vaelsi koira ehkä parikin ja jokunen nauta, ehkä lammaskin. Perille Jouhtenuksen rantatörmälle päästyä oli ensimmäiseksi kyhättävä turvekammi asunnoksi, kuten Kauko Korhonen arvelee. Kun Kajaanin linnan ensimmäisiä muureja alettiin kesällä 1604 pystyttää, Olavin uudispirtti oli valmis. Emme tiedä, oliko se lammin rannalla vai ylempänä mäellä, missä nykyiset Sipolan kylän rakennukset. Ensimmäiset kasket oli jo poltettu ja kylvetty ja sato korjattu talteen - sikäli kun satoa oli siunautunut. Vuodet 1601 ja 1602 olivat näet ankarampia katovuosia kuin Suomessa oli miesmuistiin koettu. Niitä muisteltiin kauan surullisina ' olkivuosina ' eivätkä ne jääneet suinkaan ainoiksi, vaan kato kohtasi ainakin kerran vuosikymmenessä. Vallinneen käytännön mukaan Olavin ei ensimmäisinä vuosina tarvinnut maksaa veroa, mutta Kajaanin linnan rakentamiseen hänen poikineen täytyi varmasti osallistua. Vaikka aloitteen linnan rakentamisesta teki talonpoikainen mies, Kuluntalahdessa ja myöhemmin Sotkamossa asunut, sissipäällikkönä ansioitunut Klemetti Eerikinpoika, ei velvollisuus osallistua rakennustyöhön ollut kaikkien talonpoikien mieleen. Rakennustyö oli muutenkin hidasta Määrärahoja oli niukasti, niin että työkalujen teroittamiseen tarvitun tahkon hankinta-asiassa täytyi kääntyä itsensä kuninkaan puoleen. Rakentaminen jatkui aina vuoteen 1619, mutta jo pari vuotta aiemmin sinne teljettiin vääräuskoisuudesta tuomittu oppinut mies Johannes Messenius. Olavi -" Vanhan" poika Olavi, joka Kauko Korhosen laskelmien mukaan oli syntynyt noin 1585, oli Jouhtenuslammen uudistalon rakentamisen aikoihin jo miehen mitoissa. Tämä Olavi, josta olemme tottuneet käyttämään nimeä Olavi I, löysi puolison vallan nuorena. Kauko Korhosen löytämien tietojen mukaan hänelle syntyi poika noin vuonna 1605. Esikoisen nimeksi tuli jo perinteeksi muodostunut Olavi. Omiin suku- ja esipolvitauluihini olen merkinnyt, että 1605 syntyneen Olavi II:n äiti oli Sven Sirviön tytär. Asiaa en ole onnistunut toistaiseksi varmistamaan. Kainuun Sirviöiden muutama viikko sitten pitämässä sukutapaamisessa kuitenkin osoitettiin, että kaksi Sirviö-veljestä tuli 1600- luvun alussa Sotkamoon ja toinen heistä juuri Paakkiin, mihin Korhos- Olavit olivat hieman aikaisemmin asettuneet. Korholan uudistilaa hoidettiin ja viljeltiin tuloksista päätellen taitavasti ja tarmokkaasti. Vuonna 1622 laaditussa Sotkamon tilojen varallisuusluettelossa sillä oli 10:nneksi suurin nautaluku hiehoineen ja vasikoineen 9,8 yksikköä. Kun vanha Olavi vapautui ikänsä perusteella veronmaksusta, tila merkittiin nuoren Olavin nimiin. Saman tien Korhola kasvoi ½ manttaalin verotilaksi eli hehtaarit lisäytyivät merkittävästi. Nautakarjan nopea kasvu antaa aavistaa, että talon emäntäväki eli voimakkaasti myötä taloudenpidossa, kohensi toimeentuloa ja kartutti varallisuutta. Naisen ja lypsylehmän välistä yhteyttä ei ole asutuskertomuksissa eikä talonpoikaisen elämän kuvauksissa asetettu täysin sille kuuluvaan arvoon. Lehmä oli kuitenkin Olavien päivinä ja on ollut sukupolvien ja vuosisatojen ajan hyvin keskeinen olento suomalaisen naisen päivittäisessä elämänkierrossa. Hyvä lehmä antoi tärkeän osan ravintoa, oli parhaimmillaan ilon ja ylpeyden aihe. Sen kylkeä vasten nainen lauloi laulunsa ja itki itkunsa. Korhosten, niin kuin ei muidenkaan raivaajien ja uudisasukkaiden elämä ei kutistunut Jouhtenuslammin ympärille, vaan heidän reviirinsä saattoi olla hyvinkin laaja. Kaskimaat levittäytyivät yhä kauemmaksi. Karjaa laidunnettiin ties kuinka etäisillä luonnonniityillä ja hyöteästi kasvavilla lehtomailla. Kala- apajat sijaitsivat yhtä kaikki loitolla, jos kohta kotilampi lie ollut antelias syysiltain tuulastajalle. Kalastus oli joka tapauksessa vaaramaiden kaskeajillekin tärkeä elämisen keino eikä yksin veronmaksun vuoksi.
Vihtamon Olavien suku eli alkuaikoina suurperheinä yksissä talouksissa ja levittäytyi ensin lähitienoille. Varhaisin kirjamerkintä kotikylää kauemmaksi muuttaneista tietää, että Olavi I:n poika Pekka/Peer lähti Katermaan. Tyttöjä naitiin miniöiksi ja torppareiden vaimoiksi lähelle ja kauas. Poikia vietiin sotilaiksi koska emämaa oli alituiseen sodassa. Varhaisten esipolviemme elämä oli kaikkineen kovaa nykypäiviin verrattuna. Se sisälsi ylen määrin verta, hikeä ja kyyneleitä, niin kuin on tapana sanoa. Tietomme 15-16 sukupolvea ennen meitä eläneistä esipolvistamme ovat hyvin niukat. Emme tiedä emmekä ymmärrä kuin vähän siitä, millainen oli 400 vuotta sitten näillä vaaramailla vaeltaneiden ihmisten päivien ja ajatusten kulku. Jouhtenuslammella 27.7.2003 Jorma Korhonen
Kainuun Korhoset Karjalasta vai Savosta Ensimmäiset merkit Korhosten suvusta perustuvat tietoon, että Muolaan ja Metsäkylän alueilla on ollut Korhola niminen talo jo 1200-luvulla. Näiden talojen asukkaat lienevät olleen Korhosia. Toisen tiedon mukaan sukunimi Korhonen on merkitty tuomiokirjoihin 1300-luvulla myös Karjalan Kannaksella. Henkilö oli ollut oikeudessa - syytettynäkö vai todistajana. Niihin aikoihin 1200-luvulla, kun ensimmäiset tiedot Korhola -nimisistä taloista ja mahdollisista Korhosista ovat Muolaan pitäjässä ja Metsäkylän alueella Karjalasta, Kainuu oli lappalaisten, ilman kiinteää paikkaa eläneiden eränkävijöiden erämaata. Samanaikaisesti alueen halki kulkivat lähinnä Laatokan karjalaiset erä- ja kauppa- matkoillaan Pohjanmaalla ja Perämeren rannikolla. Sukutarinan mukaan isällä oli Karjalan Kannaksella kotona kolme poikaa, kun tuli tieto, että pohjoisessa saa verovapaita talon paikkoja. Vanhin poika ei innostunut, koska hän saisi perinnöksi isän tilan. Innostus iski nuorempiin poikiin lähteä etsimään verovapaa oma tila, koska kotitanhuvilta sitä ei saisi. Vaihtoehtona olisi kolmannen pojan armeijaan joutuminen. Matka kotoa alkoi luvatuille verovapaille maille heti, kun matkalle tarvittavat lupalaput olivat taskussa. Pohjois-Savossa matkatessaan he osuivat hyvin kauniiseen korpimetsän siimekseen. Sitä ihailtuaan toinen veli päätti, että hänelle tuleva talo rakennetaan siihen paikkaan. Yhteisvoimin he ryhtyivät taloa rakentamaan. Talon valmistumisen jälkeen kolmas poika jatkoi perheineen matkaansa ja saapui Sotkamoon, sitoi lehmänsä puuhun ja ensi töikseen rakensi turvemajan tilapäiseksi asunnoksi. Kaadettuaan hirsiä uudispirttiin hän poltti loput puut ja risut kaskimaaksi kylväen siihen naurista, ruista ja ohraa. Toisaalta Savossa tiedetään Nilsiästä, että sinne on muuttoluvan mukaan tullut Karjalan Kannakselta mies nimeltä Peer Korhonen. Nilsiään Peerille oli rakennettu niin iso talo, että hän ei yksin pystynyt sitä rakentamaan. Hänellä on tarvinnut olla ainakin yksi tai useampi apumies. Lisäksi uskotaan, että Sotkamoon matkaa jatkanut henkilö oli tämä toinen rakennusmies, koska lähiseudulla ei asunut miehiä. Savoon jäänyt veli olisi silloin ollut Sotkamoon saapuneen Olofin nuorempi veli, koska nuorempaa oli tapana auttaa. Näistä vuosista ja elämänvaiheista on edetty niin, että olemme keskimäärin 16. sukupolvea. Sukunimeä on käytetty itäisessä Suomessa ja Karjalassa jo 1200-luvulla, kun taas lännessä Hämeessä sukunimet otettiin käyttöön vasta niinkin myöhään kuin 1800- luvun puolivälissä. Tämä on suurena apuna sukututkimukselle täällä Itä-Suomessa. Poikien etunimen antamisessa oli tiettyä säännönmukaisuutta, jonka mukaan pariskunnan ensimmäisen lapsen ollessa poika, hän sai isänisän nimen. Toinen poika sai äidinisän nimen ja kolmas isän nimen. Mutta, jos ensin syntyi tyttö, perheen ensimmäiselle pojalle annettiin isän nimi. Periaatetta noudatettiin aikanaan hyvin tarkasti. Tämä auttaa jossain määrin sukututkijaa, mutta toisaalta myös vaikeuttaa taaten samannimisten poikien ilmenemisen lähisuvussa.
ENSIMMÄINEN KAINUUN UUDISASUTUSKAUSI Kainuun uudisasuttaminen alkaa 1500-luvun alkupuolella. Ensimmäisen uudisasutuskauden aikana Kainuuseen saapuu yhteensä 199 sukua pääosin Savosta. Joukossa ei ole yhtään Korhosta, joka olisi asettunut alueelle pysyvästi asumaan. Kainuun asukasluvun arvioidaan olleen Rappasodan alla 1570-luvun puolivälissä jopa 1800 henkeä. Sukunimikirjassa mainitaan tuohon aikaan Karjalan Kannaksella asuneen Viipurin pitäjässä Pehr Korhonen 1550 sekä Jääksessä Olli Korho 1545 ja Olli Korhoin 1555. Savossa Korhosia asui 1500-luvun puolivälissä Pellosniemellä 5 savua, Visulahdessa 9 savua ja Rantasalmella 5 savua. 1600-luvun alkupuolella myös Juvalla, Säämingissä ja Tavinsalmella eli kaikissa Savon kolkissa. 1570-luvulla Savosta Kainuuseen lähteneet Korhoset menivät Vanhaan Kainuuseen eli Pohjois- Pohjanmaalle Pohjanlahden rannalle.
1200-luku Muolaan ja Metsäkylän pitäjissä Korhola niminen talo 1300-luku Korhonen niminen henkilö oikeudessa -nimi tuomiokirjoihin 1500-luku Karjalassa Korhosia Viipurissa Pehr Korhonen 1550 Jääksessä Olli Korho 1545 ja Olli Korhoin 1555 15OO-luku 1600-luku Savossa Korhosia Pellosniemellä 5 savua, Visulahdessa 9 savua ja Rantasalmella 5 savua Kainuun ensimmäiset Korhoset TOINEN KAINUUN UUDISASUTUSKAUSI -TÄYSSINÄN RAUHASTA KAJAANIN VAPAAHERRAKUNTAAN Rappasodan päätyttyä Kainuun väkiluku käy hyvin alhaisena. Alueelta on löydettävissä vain noin 20 taloa. Voidaan oikeutetusti sanoa, että Kainuu asutetaan toisen uudisasutuskauden aikana uudelleen. Kuten Nälkämaan laulun sanoissa todetaan "Meidän on uudesta luotava maa". Kainuusta on tavattu vuoteen 1600 mennessä 220 sukua. Ensimmäisten Korhosten ilmaannuttua Kainuuseen täällä oli asukkaita arviolta noin 150 henkilöä. Sotkamon historia -teoksen mukaan Sotkamon ensimmäinen Korhonen on ollut Eskill, jonka esitetään tulleen Jormaskylällle 1605 tienoilla. Hän kuitenkin katoaa, jos häntä onkaan -nimittäin mitkään varsinaiset käyttämäni lähteet eivät tunne tätä Eskilliä. Olof Korhonen löydetään ensimmäisen kerran merkittynä asiakirjoihin vuonna 1611 verolle pantujen uudisasukkaiden luettelosta. Tuolloin oli tavanomaista, että Kainuuseen saapuneille myönnettiin kuusi verovapaata vuotta aikaisemman käytännön mukaisesta kolmesta vuodesta poiketen. Tästä säännöstä on tuohon aikaan heiposti joustettu. Olof Korhosen on arvioitu saaneen kymmenen verovapaata vuotta ja näin on laskettu Olof Korhosen saapumisvuodeksi 1599. Nämä ovat kuitenkin pää- telmiä. Ainoa yksiselitteinen tieto on tuo mainitsemani vuosi 1611 uudisasukkaiden luettelossa. Vuonna 1616 mainitaan Vuottolahdessa ja myöhemmin siitä erotetussa Murtomäessä asuneen Matts Korhonen. Hän joutuu vuoteen 1629 mennessä huonemieheksi eli itselliseksi ja katoaa verotileistä vuoteen 1633 mennessä. Vuodesta 1617 lähtien puolestaan Jormaskylällä tiedetään eläneen ensin Jöran ja sitten Lars Korhonen. Tämä tila autioituu vuoden 1636 tienoilla. Jormaskylältä ei näy mitään merkkiä talollisista Korhosista vuonna 1650. Näin Olof Korhosen tila jää Kainuun ainoaksi Korhosten tilaksi tänä aikana Poika Olof siirtyy Vihtamon Korholan isännäksi 1632. Katermalle tulee vuoteen 1650 mennessä Pehr Korhonen Vuonna 1650 Kainuun ainoat talolliset Korhoset olivat veljekset Olof ja Pehr Korhonen. Suvun kantaisä on Olof"vanha" Korhonen.
Muita Kainuun Korhosia ko. ajalta Vuottolahdessa ja Murtomäessä asunut 1616-1633 Matts Korhonen Jormaskylällä 1617-1624 Jöran Korhonen 1624-1636 Lars Korhonen Perustan esitykseni edesmenneen kajaanilaisen harrastajasukututkija Kauko Korhosen muistiinmerkitsemään aineistoon. Tämä aineisto on Sotkamon kirjastossa kaikkien asiasta kiinnostuneiden lainattavissa. Maallisten lähteiden tutkimisen on suorittanut Oulun maakuntaarkiston tutkija Kaisu Kynkäänniemi os. Sarkkinen. Tausta- aineistoa ja Kainuun asuttamiseen liittyviä yksityiskohtaisia tutkimustietoja olen poiminut tutkija Jorma Keräsen Jyväskylän yliopistossa laatimasta laajasta opinnäyte- työstä - Kainuun asuttaminen. Toki tämän jälkeenkin Kainuuseen on tullut Korhosia. Useimmat heistä lienevät muuta kuin tätä esittämääni, Kainuussa yhtäjaksoisesti 400 vuotta asunutta, sukua. Kaikesta huolimatta meillä on yhteinen Kainuun Korhosten sukuseura, joka pitää sisällään kaikki tähän suureen sukuun kuuluvat jäsenet sukuhaarasta riippumatta. Jari Korhonen
SOTKAMON PERTTULAN TALO NAAPURINVAARALLA Kuva: Asta Korhonen Naapurinvaaran Perttula oli ennen isojakoa Ala-Sotkamo 40 Naapuri. Isojaon yhteydessä nimi muuttui niin että Naapurista tuli Nuaskylä 47 Perttula. Museoviraston kokoamassa Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelossa kerrotaan: Perttula on Naapurinvaaran ensimmäisiä tiloja. Tietoja on yli 400 vuoden takaa, tilasta on aikojen kuluessa lohkaistu runsaat 20 torppaa. Tilan omisti 1800 -luvulla Saara Paulin, joka kuoli lähes 100-vuotiaana vuosisadan vaihteessa. Kemppaiset ostivat Perttulan 1901 leskeltä, mutta Korhoset ostivat sen takaisin 1921. Rakennuksen pirtti on vuodelta 1901, sen jatkeena pohjoiseen on porstua, pirtti ja kolme huonetta. Tämä osa on siirretty 1935 paikkeilla Harjulaan, missä se on purettu myöhemmin. Saara Paulinin mukaan navetta oli 70 vuotta vanha hänen ollessaan vasta tyttönen. Navetan lähellä idässä oli ollut vanha savupirtti, joka toimi latona uuden päärakennuksen valmistuttua. Päärakennuksen läntinen siipi on rakennettu 1921. Vanhansavupirtin lähellä, pihan itäsivulla on ollut pitkä aittarakennus, jossa on ollut asuintiloja (mm. kirjailija Heikki Meriläinen on asunut siinä jonkin aikaa), varastoja, talli ja viljaaitta. Osa aitasta on viety Harjulaan ja Seppälään, osa on jäljellä Perttulassa navetan takana ja yksi osa on viety muualle. Eteläpuolella on ollut monia rakennuksia, aittoja, saunoja ja kaksi pajaa, Perttulan ja Seppälän. Suurin osa on tuhoutunut, joitakin hirsiä on käytetty toisiin rakennuksiin. Pihassa navetan ja päärakennuksen välissä on ollut varsatalli. Tila on ollut autionajo 30 vuotta, vuodesta 1993 lähtien Perttulan on omistanut Juhani Korhonen. Hän on kunnostanut Perttulaa isänsä Paavo Korhosen jälkeen. Asta Korhonen, Lähde: Museovirasto " Vuosiluku 1836 löytyi navetan vintiltä. Se hämmästytti arkkitehti Kari Tervon. Hän totesi, että Perttulan kivinavetta on sen perusteella kyllä Sotkamon vanhin, mutta sen tarkka ikä on vieläkin arvoitus.", kertoi Kaarina Klemetti Ympäristökeskuksesta vuonna 1996.
Hyvät ystävät. Sipi Sveninp. Korhosen jälkeläisistä tehtyä sukukirjaa on vielä jokin määrä saatavissa. Sen hinta on nyt 70 e sekä postimaksut ja pakkauskulut. Se lähetetään postiennakolla. Kirjaa voi tilata kirjeitse tai puhelimella Leea Korhoselta. Tilaukseen on liitettävä tilaajan postiosoite sekä puhelinnumero. Siis tilausosoite on Vuorelantie 3 C 61,20720 Turku, puh. 02-2360038. Sipi Sveninp. Korhonen eli Paakin- Vihtamon tienoilla. Hän oli lautamies 1681-1717. Kirjassa hänen jälkeläisensä on jaettu seuraaviin haaroihin: Hyrkkään haara (= Tipasojan Särkkäiän, Ylisotkamon Saijanlahden Korhoset), Koukkarin haara (Korholanmäeltä), Kaikkolan haara (Jormasjärven kylältä, Alasotkamon Haapalan Korhoset), Lontan haara (Korholanmäen Lontan sekä mm. Juholankylän Komulan Korhoset), Metelinmäen- Tahvin haara (Nuasjärven Metelinmäen ja Mieslahden Tahvin Korhoset), Jormaskylän Svenin haara (Määttäiän, Korholan ja Eevalan Korhoset). Jormaskylältä lähtenyt Erkkien haara, Kaivopuron= Hyttisen haara, Alasotkamon Määttäiän (nro 17) haara, Keltamäen haara (Korholanmäen, Korvanniemen ja Pohjavaaran Korhosia), Perttulan haara (Naapurinvaaran Perttulan Korhosia), Heiton haara ja sen Kajaanin maaseurakuntaan muodostunut osa, Ylisotkamon-Sydänmaan haara, edelleen pari kolme sukupuuttoon kuollutta haaraa. Tutkimus on ulotettu nykyaikaan asti. Siinä on myös esitelty Amerikkaan, Ruotsiin, Australiaan, Venäjälle ja Norjaan menneitä suvun jäseniä. Kuitenkaan ei naispuolisia jäseniä ole seurattu heidän aviopuolisoitaan ja lapsiaan pidemmälle. Turussa 28.11.2003 Sukututkimuksen tekijä Leea Korhonen, e lehtori, TK, KK. JÄSENMAKSU VUODELLE 2004 Voit suorittaa sukuseuramme jäsenmaksun alla olevin tiedoin, mielellään vuoden vaihteen jälkeen MUISTATHAN MAINITA KÄSIN MERKITYN VIITENUMEROSI! Uusi johtokunta vuodelle 2004 : Puheenjohtaja Jari Korhonen, p. 040-5155326 Varapj. Juhani Korhonen, p. 040-5301212 Sihteeri/rahastonhoitaja Mari Korhonen, p. 0400-890 272 Kerttu Korhonen p. 08-6130117 Kalle Korhonen p. 040-560 36 29 Jorma Korhonen p. 040-585 37 46 Varajäsenet: Mirja Mattila ja Elli Hakkarainen Sukuseuran osoite: Kainuun Korhosten sukuseura, Puronnotko 22,90450 KEMPELE