VUOSI 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistys AO7019

Samankaltaiset tiedostot
VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistys AO7019. Helena Tuulaniemi sihteeri Rovaniemen Kirjatyöntekijät ry AO7019

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Turun Senioriurheilijat ry

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

SYYSKOKOUS

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Toimintakertomus 2012

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

TIEDOTTAA /

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Paikka: Lapin liitto. Aika: klo 9:30-11:45. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

Porin Evankelisluterilainen Opiskelija ja Koululaislähetys ry SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

SYYSKOKOUS

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Kokoustyypit. Timo Reko

TOIMINTAKERTOMUS 2017

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Körpäkkäsanomat 1/2006

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Finnairin Lentokerho ry The Flying Club of Finnair

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

SAVALin tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

JÄSENTIEDOTE 2/2014

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SÄÄNNÖT YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Transkriptio:

VUOSI 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistys AO7019 Helena Tuulaniemi sihteeri Rovaniemen Kirjatyöntekijät ry AO7019

SISÄLLYSLUETTELO Toiminta vuonna 2015 Toimintavuosi 1 Talous 2 Jäsenistö 3 Kokoukset 4 Toimintaa 6 - Pilkkikisat 29.3. 6 - Maisemaristeily 5.8. 9 Kurssitusta 13 Yhdistyksemme 14

Toimintavuosi Vuosi 2015 oli Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistyksen 92. toimintavuosi ja kuluvan vuoden aikana ei yhdistyksen toiminnassa ollut tällä kertaa mitään suurempaa ja merkittävämpää tapahtumaa pariin aiempaan vuoteen verrattuna, eli yhdistyksen 90- vuotispäivän juhlavuosi 2013 ja vuoden 2014 painotalon sulkeminen ja pitkäaikaisten työntekijöiden irtisanominen. Nämähän ovat olleet useasti vielä puheenaiheena tämänkin kuluneen vuoden aikana jäsenistön keskuudessa. TEAM Teollisuusalojen liittokokousvaalit olivat 3.-5.6.2015 Helsingissä. Liittokokousvaalien ehdokkaina olivat myös meidän yhdistyksestämme Anna-Maarit Jokelainen, Lars Säynäjäkangas, Jani Snygg ja Timo Murtola. Valitettavasti kukaan heistä ei tullut valituksi liittokokouksen edustajistoon. Äänestys tapahtui postiäänestyksellä ja sähköisellä äänestyksellä. Syyskokouksessa 27.11.2014 tuli pieniä muutoksia yhdistyksen hallitukseen. Vuodelle 2015 hallituksen sihteeriksi valittiin edelleen Helena Tuulaniemi ja samalla hänet valittiin myös taloudenhoitajaksi Kaija Ruokasen tilalle Kaijan vaihtaessa liittoa uuden ammattinsa myötä. Hallituksen muut jäsenet pysyivät samoina kuin aiempina vuosinakin. Puheenjohtajaksi valittiin Anna-Maarit Jokelainen, varapuheenjohtajaksi Eero Palovaara, sihteeri/taloudenhoitajaksi Helena Tuulaniemi. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2015 ovat Marika Huovinen, Pirjo Huovinen ja Jani Snygg nuorisovastaavana. Yhdistyksen omat nettisivut http://rovaniemenkirjatyontekijat.teamliitto.net/ on päivitetty edelleen kuluneen vuoden mittaan kaikilla tapahtumilla ja tiedotuksilla ja kuvilla ajantasalle ja jäseniä on pyritty ohjaamaan käyttämään yhdistyksen kotisivuja aktiivisesti. Kotisivuja käytetään mm. erilaisten tapahtumien, kokousten yms. tiedottamiseen jäsenille. Sivu 1

Talous Yhdistyksen toimintaa pyöritetään yhdistyksen omilla varoilla sekä TEAM-ammattiliitolta tulevilla jäsenmaksupalautuksilla. Jäsenmaksupalautukset muodostuvat niin työelämässä kuin työttömyyskassan piirissä olevien jäsenten liitolle maksetun jäsenmaksun prosentuaalisesta palautteesta. Jäsenmaksupalautetta yhdistyksemme saa neljännesvuosittain. Kuluvan vuoden jäsenmaksupalaute oli noin 2200 euroa. Jäsenmaksupalautteen suuruus on suoraan verrannollinen maksavien jäsenten määrään ja maksusummiin. Tämän myötä jäsenmäärämme todennäköisesti tulevaisuudessa edelleenkin laskee, kuten nytkin on tehnyt viime vuoteen verrattuna. Yhdistyksen omat varat muodostuvat pankkitalletuksista Pohjolan Osuuspankissa. Varoja on tällä hetkellä niin sijoitus- kuin käyttötilillä. Syyskokouksen päätöksen mukaan saivat kaikki jäsenet hakea vuoden 2015 aikana yhdistykseltä harrasterahaa tietynlaisin ehdoin. Harrasteraha on tarkoitettu jäsenten kulttuuri- ja urheiluaktiviteettien tukemiseen. Harrasterahan suuruus vuonna 2015 päätettiin jakaa kahteen eri osioon: pitkäaikaisille yli 10 v. yhdistyksessä olleille jäsenille 100 /jäsen ja alle 10 v. yhdistyksessä olleille 50 /jäsen. Tämä sen vuoksi, että kaikille halukkaille jäsenille saataisiin harrasterahaa riittämään yhdistyksen pienistä jäsenmaksupalautuksista koostuvista tuloista. Tämä ositus aiheuttikin sitten loppujen lopuksi hieman eripuraa jäsenistön keskuudessa, toiset eivät kokeneet olevansa samanarvoisessa asemassa, vaan halusivat kaikille jäsenille samansuuruisen harrasterahaetuuden. Kevätkokouksessa asia otettiin uudelleen esille ja päätettiin harrasteraha lakkauttaa 1.5.2015 alkaen. Päätöstä perusteltiin sillä, että yhdistyksellä ei ole sellaisia tuloja jäsenmaksupalautuksista, että pystyttäisiin kaikille jäsenille antamaan noin suuren summan suuruista etuutta. Harrasterahan tilalle pyritään tekemään jotain muuta harrastetoimintaa, vaikkapa pienellä jäsenen omavastuullakin. Ehdotuksia pyydettiin laittamaan hallituksen jäsenille. Yhdistyksen kirjanpidosta on huolehtinut vuodesta 2013 alkaen Rovaniemen Tilipiste Oy:n Reija Palovaara. Sivu 2

Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuonna 2015 joulukuussa noin 110. Lehdenjakajien jäsenyys on laskenut jäsenistön keski-ikää mukavasti. Jonkin verran tuli uusia jäseniä edelliseen vuoteen verrattuna ja vastaavasti jäseniä vaihtoi muualle opiskelujen ja ammatinvaihtojen myötä. Jäseniämme siirtyi myös toisiin järjestöyksikköihin mm. paikkakunnalta muuton vuoksi. Muutoin osastomme on pieni eikä varmaankaan kovin kasvakaan, päinvastoin, ottaen nykytilanteen suuntauksen huomioon esim. kirjapainoalan työmarkkinoilla. Kirjapainoalalla käytiin YT-neuvotteluja vuoden aikana vähän joka puolella maata ja tälläkin kertaa myös yksi jäsenemme lomautettiin ja sen jälkeen irtisanottiin. Pyöreitä vuosia täyttivät toimintavuoden aikana seuraavat jäsenet: 31.1. Raili Koskiniemi 80 v., 12.2. Jorma Alaraudanjoki 50 v., 5.3. Riitta Kankaanpää 60 v., 6.3. Aimo Karjalainen 60 v., 10.3. Vappu Törne 60 v., 23.4. Markku Kestilä 60 v., 16.6. Martti Salmela 60 v., 13.7. Lauri Kivimäki 80 v., 16.8. Pekka Tolonen 60 v., 28.8. Heikki Sonkajärvi 60 v., 4.10. Kari Liste 50 v., 18.10. Petri Moilanen 50 v., 12.11. Riitta Halonen 70 v., 23.12. Heikki Huhtala 70 v. Vuosia täyttäneitä osasto muisti kukkasilla ja pienillä lahjoilla. Kahdelle pitkäaikaiselle jäsenellemme myönnettiin vapaajäsenyydet 1.1.2015 ja 1.3.2015 alkaen. Pitkäaikainen yhdistyksemme jäsen Irma Tiestö poistui keskuudestamme 15.11. Osasto muisti adressilla ja kukkasin. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut: Luottamusmies: Ari Niva Lapin Kansa, Rovaniemi Työsuojeluvaltuutettu: Tarja Autti, Lapin Kansa, Rovaniemi (myös toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu) Jakajien luottamusmies: Timo Murtola, Rovaniemi Jakajien työsuojeluvaltuutettu: Timo Murtola, Rovaniemi Sivu 3

Kokoukset Yhdistyksen kevätkokous pidettiin sunnuntaina 12.4. Lapin Kansan sauna- ja kokoustiloissa Veitikantiellä. Paikalla oli kahdeksan yhdistyksen jäsentä. Kokous vahvisti vuoden 2014 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille vastuu- ja tilivapauden ko. vuoden tileistä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kolme kertaa, 1.2., 1.3. ja 21.11. Kevätkokouksen osallistujia, Jorma, Eero ja Pirjo keskustelemassa kokouksen jälkeen. Jormalla taitaa olla jotain suurta mielessä.. Lape kuuntelee keskittyneenä ja Eero hakee kahvia.. Sivu 4

Emppu, Saara ja Lape kuuntelevat sujuvasti kevätkokouksessa keskusteltuja asioita. Kevätkokouksen päätteeksi ja pienenä loppukevennyksenä katseltiin sihteeri Helenan tekemää pientä kuvavideota PILIKILLÄ 2015 yhdistyksen kevään pilkkikisoista 29.3. Videota voi kysellä Helenalta, jos joku haluaa sen vielä nähdä. Syyskokous pidettiin 27.11.2015. Paikalla oli yhdeksän jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin mm. ammattiosaston uudet mallisäännöt. Sivu 5

Toimintaa Jo perinteiseksi vuosien saatossa muodostuneet yhdistyksemme pilkkikisat käytiin sunnuntaina 29.3.2015 jälleen Vitikanpäässä Kaarina Kosken rannassa pilvisessä mutta poutaisessa kevätsäässä. Osanottajia kisaan saapui yhtä runsaasti kuin viime vuonnakin ja pilkkijöitä riitti näin ollen jokaiseen sarjaan. Sivu 6

Miesten sarjan voiton vei viimevuotiseen tapaan Kari Liste pilkkimällä 670 g kalaa. Naisten sarjassa taas eniten kalaa sai Tarja Vilander 1023 g. Miesten seniorisarjassa viime vuoden ykkönen Atso Myllykangas uusi paikkansa 835 g kalamäärällä ja naisten seniorisarjassa voiton vei Saara Kinnunen yhdellä kalalla eli 560 g hauella! Saaran kommentit hauen pyynnistä löytyy videoklipiltä nettisivuillamme. Nuoriso I:n sarjan voittoon kiilasi yllätysvedoillaan Tanja Körkkö koko kisan suurimmalla kalamäärällä eli 1373 g! Oli huikeaa katseltavaa kun pilkkijä veteli kalan toisensa perään jäälle.. eikä muille siinä ympärillä sitten enää juuri kalaa tullutkaan. Nuoriso II:n ykköseksi pilkki tänään Miki Uusinarkaus 525 g kalasaaliilla. Suurimman kalan = hauki (560 g) sai tosiaan Saara Kinnunen ja vastaavasti pienimmän kalan (19 g) sai puolestaan viime vuonna suurimman kalan (133 g) saanut Samuli Jokelainen. Sivu 7

Pilkkiväen kerääntyessä paikalle tulisteltiin nuotiolla, juotiin nokipannukahvit pullineen, rupateltiin ja vaihdettiin kuulumisia ja syötiin vielä nuotiolla paistetut makkarat, jotta riittäisi energiaa pilkkimiseen! Parin tunnin pilkkikisa sujui leppoisasti hieman tuulisessa ja pilvisessä säässä Ahdin ollessa myös suopealla päällä antaessaan saalista melkein kaikille pilkkijöille. Melkein toistona viimevuotisiin kisoihin palkintojenjaon aikana alkoikin sitten pikkuhiljaa sataa lunta ja ehdimme kuin ehdimmekin ennen pahinta lumipyryä saada kisat päätökseen ja lähteä lumimyräkän alta pois! Sivu 8

Maisemaristeily 5.8.2015 Kemijoen Helmellä Kävimme 2 tunnin maisemaristeilyllä Kemijoen Helmellä elokuisena kesäiltana 5.8. Mukana risteilemässä oli ihan mukavasti jäseniämme ja aika kului kuin siivillä hienossa kesäillassa. Sivu 9

Saimme kuin tilauksesta upean aurinkoisen ilmankin juuri sille illalle, vaikka muutoin olikin ollut koleaa ja sateista melkein koko kesän... Sivu 10

Hienoja Rovaniemen maisemia joelta käsin. Sivu 11

Maisemaristeily onnistui kaikin puolin hienosti ja matkustajat olivat tyytyväisiä. TEAM-liiton Talvipäivillä Vuokatissa 7.-8.3. yhdistystämme edustivat Helena Tuulaniemi, Anna-Maarit Jokelainen sekä Eero Palovaara. Liiton Kesäpäivät Imatralla TEAMin jäsenille jäi tänä vuonna väliin yhdistykseltämme. Sivu 12

Kurssitusta SAK:N ALUEKOKOUS 14.2. Rovaniemi, Anna-Maarit Jokelainen SAK:N ALUEKOKOUS 25.4. Rovaniemi Anna-Maarit Jokelainen LAPIN SAK:N ALUETOIMIKUNNAN KOKOUS 19.-20.9. Levi, Anna-Maarit Jokelainen AJANKOHTAISPÄIVÄT 3.-4.10. Vantaa, Anna-Maarit Jokelainen LAPIN AY-PÄIVÄT 24.-25.10. Levi, Helena Tuulaniemi ja Anna-Maarit Jokelainen SAK:N LAPIN ALUETOIMIKUNNAN KOKOUS 12.12. Pohjanhovi Rovaniemi, Anna-Maarit Jokelainen N. 170 osallistujaa oli Lapin AY-päivillä Levillä. Sivu 13

Yhdistyksemme Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistys ry AO 7019 Rovaniemi Puh. 0400 667 863 puheenjohtaja Anna-Maarit Jokelainen Verkko/kotisivumme: http://rovaniemenkirjatyontekijat.teamliitto.net/ Yhteystiedot / Hallitus Anna-Maarit Jokelainen Puheenjohtaja Eero Palovaara Varapuheenjohtaja Helena Tuulaniemi Sihteeri/taloudenhoitaja Puh. 0400 667 863 anna-maarit.jokelainen@pp.inet.fi Puh. 040 512 4907 eero.palovaara@gmail.com Puh. 040 571 2613 helena.tuulaniemi@pp3.inet.fi Jani Snygg Nuorisovastaava Marika Huovinen Hallituksen jäsen Pirjo Huovinen Hallituksen jäsen Puh. 040 735 1600 jani_snygg@hotmail.com Sivu 14