Toimintasuunnitelma vuodelle 2015. Liikuntatieteellinen Seura ry



Samankaltaiset tiedostot
Versio Liikuntatieteellisen Seuran. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Vuosikertomus Versio korjattu

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi

Mediakasvatusseuran strategia

Vuosikertomus Käsittelyaikataulu: hallitus hallitus vuosikokous julkaiseminen netissä 30.3.

Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Toimintasuunnitelma 2018

Liikuntatieteellinen Seura ry. Kertomus vuoden 2014 toiminnasta

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

Tervetuloa Innokylään

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Kertomus vuoden 2013 toiminnasta

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

RAPORTTI KUNTIEN ERITYISLIIKUNTAHANKKEIDEN KOORDI- NOINTISEMINAARISTA KLO , Tieteiden talo, Hki

VUOSIKERTOMUS hallitus hallitus kevätkokous

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS)

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/ Käsitellään seuran vuosikokouksessa 29.3.

RAPORTTI KUNTIEN ERITYISLIIKUNNANOHJAAJIEN TYÖSEMINAARISTA, Tieteiden talo Helsinki,

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

TOIMINTAKERTOMUS hallitus kevätkokous

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

Kuntien erityisliikunnan hankkeet ja työn tulevaisuus

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA FSA:n vuosikokous

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

Systeemityöyhdistys SYTYKE ry

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Huippuyksikköohjelmien viestintä

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus klo

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

Transkriptio:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Liikuntatieteellinen Seura ry

Sisällysluettelo LTS:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015... 2 Hanketoiminta... 3 Julkaisut... 4 Liikunta & Tiede -lehti... 5 Koulutus... 5 Asiantuntija- ja tutkijaverkosto... 6 Kansainvälisyys... 7 Hallinto ja talous... 8 Rahastot... 8 1

LTS:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Liikuntatieteellinen Seura (LTS) edistää Suomessa asuvien liikuntaa, terveyttä ja hyvinvointia tiedeviestinnän avulla. Avainsanat liikunta, liikunta ja terveystieteet ja tiedeviestintä kuvaavat LTS:aa toimintaympäristössään ja hahmottavat sen toiminnan pääpiirteet. Liikunta on LTS:n toiminta alue, liikunta ja terveystieteet tuottavat sen toimintaan asiasisältöä ja liikunnan tiedeviestintä on sen ydintehtävä. Se palvelee sekä oman jäsenistönsä että valtionhallinnon, kuntien ja järjestöjen tietotarpeita sekä toteuttaa muuta tarkoituksensa mukaista toimintaa. LTS:n toimintaa on vuoden 2014 aikana arvioitu valtion liikuntaneuvoston (VLN) tilaamana (prof. Jari Stenvall). Arvioinnin tekijä esitteli arvioinnin tulokset LTS:n hallitukselle 26.8.2014. Stenvall totesi arvioinnin yhteenvedossa, että näyttäisi luontevimmalta, että LTS:n toimintaa suunnattaisiin niin, että siitä kehittyisi liikunta-alan kehitystä ja päätöksentekoa tukeva tietoperustainen organisaatio. Tämän ohella LTS:n toimintaan edelleen sisältyisi jäsenistöä palvelevaa toimintaa kuten Liikunta & Tiede -lehden julkaiseminen ja erilaisten tapahtumien järjestämistä. Stenvall ehdotti edelleen, että LTS:n tulisikin rakentaa itselleen tiekartta muutoksen toteutukselle. Tämä sisällytettäisiin strategiaan ja toimintasuunnitelmaan, joiden perusteella myös LTS saa yleisavustuksen. Suunnitelman tulisi sisältää paitsi päämäärät ja tavoitteet niin myös keinot, joiden kautta tavoiteltavaan tilaan on edettävissä. LTS:n hallitus suhtautuu arvioinnin kehittämisehdotuksiin positiivisesti. Kuten aiemmin vuonna 2002 toteutetun arvioinnin jälkeen LTS tarkistaa strategiaansa kohti vuotta 2020. Vuonna 2015 toimintaa terävöitetään suhteessa ohjauksesta ja ulkoisesta toimintaympäristöstä tuleviin vaatimuksiin. LTS on allekirjoittanut (20.6.2013) OKM:n liikuntayksikön (Liikunnan vastuualue) kanssa yhteisesti sovitun tavoiteohjausasiakirjan, jonka mukaisesti LTS on suunnannut toimintaansa vuosina 2013 14. Ko. vuodet ovat olleet LTS:lle uuden tavoiteohjausmenettelyn sisäänajoa. Sopimukseen kirjattujen tavoitteiden toteutumista on seurattu sekä LTS:n itsearvioinnilla että LTS:n ja LY:n kesken pidettävissä tapaamisissa. Vuoden 2015 toiminnassa huomioidaan myös Liikuntatiedon saavutettavuus -raportissa (OKM:n työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:4) esitetyt suositukset (mm. LTS vahvistaa toimintansa painopistettä tiedeviestintään eli tarjoaa tutkimustietoa ennen kaikkea tiedon soveltajille ; LTS organisoi tutkijoiden ja päätöksentekijöiden sekä kunta-, alue- ja järjestötoimijoiden kohtaamisia ). LTS:n keskeisinä yhteistyökumppaneina jatkavat OKM:n liikunnan vastuualue (ent. liikuntayksikkö) ja valtion liikuntaneuvosto (VLN) jaostoineen. Tiedeyhteisössä yhteistyö Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan kanssa jatkuu vilkkaana. Samoin LTS on yhteistyössä koko jäsenkuntansa kanssa. Toimintansa selkeyttämiseksi LTS määrittelee tehtäviään suhteessa liikunta-alan keskeisiin toimijoihin (LIKES, KIHU, UKKinstituutti, VALO-yhteisö, Urheilumuseosäätiö, urheiluopistot, OKM/VLN jne.) sekä suhteessa liikuntatieteen eri osa-alueilta tulevaan kysyntään (liikuntakasvatus, liikuntapsykologia, liikunnan biotieteet, terveystieteet jne.). LTS seuraa muissa Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan jäsenseuroissa tapahtuvaa kehitystä ja tekee yhteistyötä sen piirissä erityisesti Nuorisotutkimusseuran kanssa. Sosiaali- ja Terveys ry SOSTE on LTS:lle tärkeä yhteistyökumppani ja sen piirissä yhteistyö on luontevaa erityisesti soveltavan liikunnan alueella toimivien organisaatioiden kanssa. Palvelutoiminnan asiakkaina ja yhteistyötahoina ovat myös muut liikunta- ja terveysalan organisaatiot ja ammattilaiset. LTS osallistuu kansalaiskeskustelun seurantaan ja tulkintaan oman mediansa avulla toimien näin osaltaan kansalaisten ja hallinnon välisen vuoropuhelun vauhdittajana. LTS on aiemmin linjannut toimintansa painopisteitä seuraavasti: a) liikuntatieteen edistäminen ja tunnetuksi tekeminen tiedeviestinnän avulla, b) liikunnan ja terveyden ammattilaisille suunnattu tiedeviestintä ja c) liikuntatieteeseen perustuva yhteiskuntavaikuttaminen (tiedeviestintä) 2

LTS on aiemmin asettanut strategiakauden tavoitteet seuraavasti: 1. osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen 2. vaikuttavuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen 3. liikuntapoliittisten tavoitteiden tukeminen (ja analysointi) LTS-arvioinnissa suositellaan ohjauksen, asetettujen tulostavoitteiden ja rahoituksen painopisteen muuttamista asteittain (3 5 vuodessa). Arvioinnin mukaan erityisesti seuraavat tekijät ovat oleellisia muutoksen kannalta: - LTS:n toiminnan priorisointi - LTS:n rooli tietoperustaisuuden edistäjänä erityisesti suhteessa päätöksentekoon - LTS:n kumppanuusrakenteet liikunta- ja terveysaloilla - Muutosten edellytykset: toiminnan uudelleen organisointi, resurssien suuntaaminen painopistealueille sekä osaamisen kehittäminen LTS:n tarkoitus (missio) on sekä LTS:n hallituksen että laaditun ulkopuolisen arvioinnin perusteella edelleen ajantasainen. Nykyiset strategiset keinot vaativat kuitenkin täsmentämistä mm. laaditun arvioinnin pohjalta. Toteutettu arviointi antaa suuntaa kehittämistyölle ja toiminnan muutokseen tähtäävän tiekartan rakentamiselle. LTS:n hallitus ja toimisto tarkastelevat arvioinnin kehittämisehdotuksia tarkoituksenaan täsmentää LTS:n tavoitteita ja tehtäviä. Lisäksi LTS käy neuvotteluja OKM:n kanssa tavoitteena selkeyttää LTS:n roolia osana liikunnan ohjaus- ja johtamisjärjestelmää. LTS pyrkii ottamaan arvioinnin kehittämisehdotukset mahdollisuuksien mukaan huomioon jo vuoden 2015 toiminnassaan. Yhdistyksen sääntöihin tarvittavia muutoksia LTS tekee vuosien 2015 2016 aikana. LTS toimittaa OKM:lle yhteenvedon LTS-arvioon liittyvistä näkemyksistään ennen vuosittaista LTS OKM-tavoiteohjauskeskustelua 20.11.2014. Hanketoiminta Suomalaista liikuntakulttuuria on 2000-luvulla kehitetty lukuisin ohjelmin ja hankkein. Projektien avulla on aikaansaatu uusia avauksia ja onnistuneita kokeiluja. Samalla kokonaisuuden koordinointi on tullut entistä työläämmäksi. Koordinointityötä on vaikeuttanut myös liikuntakulttuurin laajentuminen, sirpaloituminen ja muuttuminen rajoiltaan epäselväksi. LTS:n toiminnassa hankkeilla on ollut keskeinen rooli vuosikymmenten ajan. Viime vuosina LTS on linjannut hanketoimintaansa siten, että keskeisellä sijalla ovat tiedonvälitykseen ja sen kehittämiseen kohdistuvat hankkeet. Jatkossa toinen painoalue on hankkeet, joissa tarkastellaan kokonaisuuksia: mitä eri tutkimukset ja kehittämishankkeet yhdessä kertovat soveltamisen näkökulmasta. Tutkimus ja kehittämistoiminta tarvitsevat rinnalleen tiivistä analyysiä tutkimusten ja kehittämishankkeiden hyödyntämismahdollisuuksista (vrt. LTS OKM-tavoiteohjausasiakirja 20.6.2013 kohta 4: Kehitetään liikuntatieteellisen tiedon kokoamismenetelmiä; LTS-arvio / Stenvall 2014). Liikuntakulttuuri ohjautuu entistä enemmän alhaalta ylöspäin. Yksilöt, perheet ja vapaamuotoiset yhteisöt ovat liikuntakentän keskeisiä muokkaajia median (mm. sosiaalisen median), muodin ja yksityisen palvelutarjonnan myötävaikutuksella. Vaikka yhteiskunnan tarpeista lähtevät liikuntasuositukset ovat edelleen tarpeellisia, niitä on kuitenkin syytä täydentää yksilöllistä elämänpolitiikkaa harjoittavien kansalaisten ja yhteisöjen näkökulmilla (kansalaiskeskustelulla). Tätä kautta selkeytyy myös julkisen ohjauksen ja liikuntajärjestöjen merkitys liikuntakäyttäytymisen tukijana. LTS on osallistunut liikuntapolitiikan kehityksen tarkkailuun ja edistämiseen 1960-luvulta lähtien. Keskiössä ovat olleet julkishallinnon ja liikuntajärjestöjen linjaukset. Jatkossa pyritään tuottamaan tietoa myös liikuntakulttuurin eri toimijoiden yhteisistä ja eriytyneistä tavoitteista ja toimintatavoista (vrt. LTS OKM-tavoiteohjausasiakirja 20.6.2013 kohta 6: Tehostetaan 3

liikuntapolitiikkarelevantin tiedon analysointia ja välittämistä, sekä kohta 7: Liikuntatieteelliseen tietoon perustuva yhteiskuntavaikuttaminen lisääntyy; LTS-arvio / Stenvall 2014). Edellä mainitut uudet painotukset (kokonaisuuksien tarkastelu) edellyttävät paitsi tiivistä vuorovaikutusta liikunta-alan toimijoiden kesken myös uusien kumppanuusrakenteiden rakentamista. LTS:n tutkija- ja asiantuntijaverkosto toimii keskeisenä vuorovaikutuskanavana. Verkoston asiantuntijoita kutsutaan pohtimaan ja etsimään ratkaisuja ajankohtaisiin kysymyksiin. Verkostoa täydennetään teemakohtaisilla verkostoilla ilmiölähtöisesti. Teemat rakentuvat ensisijaisesti ajankohtaisen kysynnän kautta (vrt. LTS OKMtavoiteohjausasiakirja 20.6.2013 kohta 3: Liikunta-alan toimijoiden vuorovaikutus kasvaa, sekä kohta 8: Tutkijaverkoston hyödyntäminen liikuntatieteellisessä viestinnässä; LTS-arvio / Stenvall 2014). Vuodelle 2015 jatkuvat hankkeet: - Erityisliikuntaa kuntiin (2013 15) hankkeen loppuun saattaminen, raportointi ja jatkohyödyntäminen. - Liikunnan ja urheilun mediajulkisuus ja päätöksenteko (2014 15) hankkeen loppuun saattaminen, raportointi ja jatkohyödyntäminen. - Toimittajakohtaamiset (2014 15) on OKM:n ja LTS:n yhteishanke, jonka tavoitteena on lisätä toimittajien ja liikuntapäättäjien vuorovaikutusta ja tiedonvaihtoa. Kohtaamisista koostetaan raportti avoimesti saataville. - LaNu-projektin (Lasten ja nuorten liikuntatutkimus Suomessa) tuotosten hyödyntäminen a) tutkimuksessa ja b) soveltamisessa (päätöksenteossa). Tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kohtaamisia jatketaan ja selvityksen raportointia (2014) täydennetään sovellusraportilla vuonna 2015. - Erityisliikunnan päivien 2014 suositusten jalkauttaminen erityisliikuntatoiminnan kehittämiseksi. Suosituksia työstetään yhteistyössä VLN:n erityisliikunnan jaoston kanssa. OKM:ltä haetut hankeavustukset: - Kuntien hyvinvointikertomusten analyysi liikunnan näkökulmasta (2014 15). Hanke-esitys on lähetetty OKM:n sektoritutkimushakuun 8/2014, päätös 10/2014. - Hyvä hallintotapa liikunta-alalla (2014 15) nykytilan kartoitus ja kehittäminen. Hanke-esitys on lähetetty OKM:n sektoritutkimushakuun 8/2014, päätös 10/2014. Vuonna 2015 aloitettavat hankkeet: - Kokonaisuuksien analyyseja ajankohtaisista teemoista päätöksenteon tueksi (ks. edellä). Analyyseissa hyödynnetään sekä tutkimuksia että tutkijoiden ja muiden toimijoiden haastatteluja ja kohtaamisia. Yhteenvetojen pohjalta järjestetään raportointi- ja keskustelutilaisuuksia tutkijoille ja päättäjille. Teemat täsmentyvät syksyn 2014 aikana. - LTS:ssa on kesän ja alkusyksyn 2014 aikana laadittu selvitys liikunnan personal trainer koulutuksesta ja toiminnasta. Selvityksen tulokset ovat luettavissa Liikunta & Tiede -lehden numerossa 5/2014. Hankkeen eteenpäin viemisestä vuoden 2015 aikana keskustellaan OKM:n edustajien kanssa. Julkaisut Julkaisutoiminta on LTS:n keskeinen tiedeviestinnän väline koulutus- ja seminaaritoiminnan rinnalla. Julkaisutoiminta koostuu printti- ja verkkojulkaisuista. Vuonna 2015 panostetaan julkaisujen julkisuuden ja saavutettavuuden parantamiseen: julkaisujen keskeiset viestit pyritään saamaan julkiseen keskusteluun ja sitä kautta parannetaan julkaisujen vaikuttavuutta (vrt. Stenvall 2014). Julkaisuissa painotetaan aiempaa enemmän vuorovaikutusta ja sovellusnäkökulmaa sekä esitettyjen tietojen hyödynnettävyyttä päätöksenteossa ja käytännön toiminnassa. Valittuja teemoja lähestytään moniäänisesti synteesiä ja suosituksia hakien. LTS julkaisee käsi- ja oppikirjoja (Julkaisusarja), sovelluskeskeisiä ja kantaaottavia liikuntapoliittisia raportteja (Impulssisarja), hankeraportteja (Tutkimuksia ja selvityksiä -sarja) sekä Liikunta & Tiede -lehteä. Seuran 4

verkkosivut täydentävät painettujen julkaisujen viestejä ja toimivat nopeaa julkaisua edellyttävien tekstien julkaisukanavana. Kuten LTS-arvioinnissa (Stenvall 2014) todetaan LTS:n julkaisut liittyvät selkeästi LTS:n hanketoimintaan, päätöksentekoon tai liikunnan alan kehittämiseen. On myös selvää, että julkaisutoiminta lisää LTS:n näkyvyyttä. Useita julkaisuja hyödynnetään esimerkiksi liikunta-alan oppikirjoina. LTS ei kuitenkaan pyri kaupallisten kustantajien kilpailijaksi. Olennaista on tuottaa tietoa, joka tukee päätöksentekoa, ammatillista osaamista ja opiskelua sekä tutkimusta. Vuonna 2015 valmistuvat 4 6 LTS-hankkeen (ks. yllä) loppuraportit. Julkaisu-sarjassa ilmestyy Kuntotestauksen käsikirjan uudistettu painos. Lisäksi eri sarjoissa varaudutaan julkaisemaan ajankohtaisia liikuntakulttuuriin ja -politiikkaan liittyviä selvityksiä, analyyseja ja puheenvuoroja. Liikunta & Tiede -lehti Liikunta & Tiede on liikuntakulttuurin, -tieteen ja -politiikan teemoihin keskittynyt aikakauslehti. Lehti julkaisee omana kokonaisuutenaan suomenkielisiä tieteellisiä alkuperäistutkimuksia ja katsauksia, jotka ovat läpäisseet tieteellisen vertaisarvioinnin. Lehti on liikunnan ja terveyden ammattilaisten ajankohtainen ja asiantunteva tietolähde. Lehti on samalla myös seuran jäsenlehti ja äänenkannattaja sekä Liikunnan ja terveystiedon opettajien liiton LIITO ry:n jäsenetulehti. Lehden journalistisesta linjasta ja toimitustyön ohjaamisesta vastaa liikuntatieteeseen ja -kulttuuriin perehtynyt päätoimittaja. Toimituskunta koostuu monitieteisestä tutkimuksen ja liikunnan eri toimijatahojen edustajista. Vuoden 2015 vuosikerta sisältää kuusi numeroa, joista yksi on kaksoisnumero. Lehden verkkoversiossa seuran kotisivuilla julkaistaan keskeisiä osia kunkin numeron sisällöstä sekä vertaisarvioidut suomenkieliset tutkimusartikkelit open access -periaatteella. Lehti lisää liikunta- ja terveysalan ammattilaisten ammattitietoa ja -taitoa sekä aktivoi alalla käytävää keskustelua. Huomiota kiinnitetään myös tutkija-käytäntö -yhteistyön edistämiseen. Lehden keskeistä roolia seuran tiedeviestinnässä tiedon välittäjänä, kokoajana ja merkityksellistäjänä kehitetään LTS:n toiminnan kokonaisarvioinnin pohjalta. Vuoden 2015 aikana lehden verkkotarjontaa laajennetaan ja sen ohella valmistaudutaan lukulaitteisiin sopivan näköislehden tuottamiseen. Lehti on OKM:n rahoittaman liikuntaa koskevan tutkimuksen ensisijainen suomenkielinen julkaisufoorumi. Vertaisarvioitujen tutkimusartikkelien julkaisukäytäntöjä kehitetään käytettävissä olevien resurssien ja tutkimuskentän tarpeiden pohjalta ottaen samalla huomioon LTS:n arvioinnin sisältämät kehittämisehdotukset. Koulutus Liikuntatieteellinen Seura toteuttaa liikunta- ja terveysalan asiantuntijoille suunnattua osallistavaa tiedeviestintää seminaariensa ja kongressiensa kautta. Vuoden 2015 koulutuksia ja kohtaamisia kokoavana teemana on Lapset ja nuoret. Seuran järjestämien tilaisuuksien päätarkoituksena on koota yhteen asiantuntijaryhmiä keskinäisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja verkostoitumiseksi. Tilaisuudet pyrkivät myös tieteidenväliseen vuoropuheluun ja tutkimusperustaisen tiedon välittämiseen. LTS:n tilaisuuksissa hyödynnetään sosiaalista mediaa. XXVII Kuntotestauspäivät järjestetään Kisakallion urheiluopistossa Lohjalla 19. 20.3.2015 (+ valmennuksen ekstrapäivä la 21.3.). Päivien teemana on lasten ja nuorten toiminta- ja suorituskyvyn arviointi sekä 5

mittaaminen. Tilaisuus on suunnattu erityisesti liikunnanopettajille, kouluterveydenhoitajille sekä testaustyön asiantuntijoille, alan tutkijoille, päättäjille sekä valmentajille. Liikuntatieteen päivät järjestetään 10. 11.6.2015 Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Päivät välittää liikuntaan liittyvää tieteellistä tietoa liikunta- ja terveysalan asiantuntijoille, vaikuttajille ja soveltajille sekä edistää tutkijoiden ja tutkitun tiedon käyttäjien välistä vuorovaikutusta. Päivillä järjestetään tutkimuspajoja sekä tieteenaloittain että case-pohjalta. Järjestäjinä toimivat Liikuntatieteellinen Seura, Jyväskylän yliopisto, opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtion liikuntaneuvosto. XXIII Liikuntalääketieteen päivät järjestetään 4. 5.11.2015 Biomedicum-keskuksessa Helsingissä. Päivien tavoitteena on välittää tieteeseen perustuvaa tietoa ja osaamista liikunnan- ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä antaa liikuntalääketieteen opiskelijoille ja tutkijoille ammattitaitoa kehittävää erikoiskoulutusta. Päivien järjestäjinä toimivat Liikuntatieteellinen Seura ja Liikuntalääketieteen keskukset. Päivien teemaa työstetään loppuvuoden 2014 aikana. Ohjelman suunnittelussa otetaan huomioon valtionhallinnon, liikunta-alan ja terveydenhuollon sekä erikoislääkärien ja tutkijoiden tarpeet. Päivien yhteydessä järjestettävä liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailu toimii suomalaisen liikuntalääketieteellisen tutkimuksen edistäjänä ja nuorten tutkijoiden tieteellisen jatkokoulutuksen foorumina. LTS on toteuttanut Erityisliikunnan neuvottelupäivät neljän vuoden välein ja niiden välillä prosessin tarkastelupisteenä Erityisliikunnan asiantuntijasymposiumin. Seminaarien tavoitteena on parantaa erityisliikunnan alalla toimivien välistä yhteistyötä, laatia suositukset toiminnan järjestämiseksi koko Suomessa ja välittää soveltajille käyttökelpoista tietoa käynnissä olevasta tieteellisestä tutkimuksesta. Vuonna 2015 käynnistetään valmistelut vuoden 2016 Erityisliikunnan symposion toteuttamiseksi. Liikuntatieteellinen Seura on verkostojensa kautta mukana Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Tieteen päivillä järjestämässä liikuntatieteellistä sessiota ( Voitto ja häviö urheilussa ) Helsingin yliopistossa 8.1.2015 kello 12.00 14.00. Seura järjestää osana erityisliikunnan kotimaista verkostoa vuosittaisen erityisliikunnanohjaajien työseminaarin keväällä 2015 sekä alan kouluttaja- ja tutkijatapaamisen syksyllä 2015 yhdessä ELJ:n kanssa. Osana Erityisliikunnan kotimaista ja kansainvälistä verkostoa Seura on mukana järjestämässä soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun pohjoismaista seminaaria 19. 21.8.2015, joka pidetään Liikuntakeskus Pajulahdessa. Asiantuntija- ja tutkijaverkosto Liikuntatieteen ja -kulttuurin sekä liikunta- ja tiedepolitiikan aloilla LTS edistää toimijoiden välistä verkottumista ja vuoropuhelua sekä LTS:n järjestämissä koulutustapahtumissa että temaattisilla poikkitieteellisillä tapaamisilla, laajemmilla liikuntapoliittisilla foorumeilla ja ad hoc -asiantuntijatapaamisissa. Vuoden aikana pyritään toteuttamaan ajankohtaisiin liikuntapolitiikan kysymyksiin pureutuvia seminaareja yhteistyössä OKM:n ja VLN:n kanssa. Stenvallin arvioinnissa kritiikkiä kohdistetaan LTS:n toiminnan monimuotoisuuteen tai sirpaleisuuteen. Seurassa LTS:n monipuolisuus mielletään kuitenkin enemmän eduksi kuin haitaksi, sillä LTS:n pitkäaikaisena pyrkimyksenä on ollut liikunnan eri osapuolten saattaminen monipuoliseen kosketukseen ja yhteistyöhön keskenään. Liikuntatieteen laaja-alaisuus ja monitieteisyys antavat mahdollisuuden koota liikuntatieteen osa-alueilla toimivista ihmisistä tiimejä, jotka voivat ratkaista ajankohtaisia kysymyksiä ja selittää uusia ilmiöitä monitieteisesti. Keskustelu toiminnan sisällöistä ja keinoista on Seuran sisällä käynnissä koskien sekä Seuran 6

vakiintuneita aloja (kuntotestaus, liikuntalääketiede ja soveltava liikunta) että muita teema-alueita (esim. lasten ja nuorten liikunta, liikuntapsykologia jne). Kuntotestauksessa LTS edistää alan tiedeviestintää, verkostoitumista, laatua ja turvallisuutta sekä hyviä käytäntöjä. Kuntotestauksen tieteellisenä asiantuntijaelimenä toimii kuntotestausvaliokunta. Keskeisimmät toiminnot vuonna 2015 ovat kuntotestaajan sertifikaatin luominen, kuntotestauksen laatujärjestelmän päivittäminen, kuntotestauspäivien 2015 toteutus, kuntotestaajien keskusteluforumin synnyttäminen sekä laatukyselyt toimijaverkostolle. Yhteistyötä valtionhallinnon edustajien kanssa tiivistetään. Liikuntalääketieteessä LTS toimii alan tiedeviestijänä ja yhteistyöelimenä Suomen liikuntalääketieteen keskuksille sekä muille liikuntalääketiedettä edistäville tahoille. LTS välittää liikuntalääketieteellistä tietoa liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille ja luo edellytyksiä tutkijoiden ja soveltajien kohtaamiselle. Liikuntalääketieteen asiantuntijaelimenä toimii liikuntalääketieteen keskusten ylilääkäreistä muodostuva liikuntalääketieteen valiokunta. Sen tavoitteina vuonna 2015 ovat liikuntalääketieteen strategian jalkauttaminen, erikoislääkärikoulutuksen uudistaminen sekä alan toimijoiden vuorovaikutuksen lisääminen. Lisäksi vuonna 2015 toteutetaan Liikuntalääketieteen päivät ja niiden yhteydessä Liikuntalääketieteen tutkimuskilpailu. Soveltavassa liikunnassa LTS toimii yhteistyöelimenä Suomen erityisliikunnan toimijoiden ja valtionhallinnon välillä edistäen alalle tarpeellista tiedeviestintää, koulutusta ja julkaisutoimintaa. LTS toimii soveltavan liikunnan asiantuntija- ja tutkijaverkostossa kokoonkutsujana ja koordinaattorina. Toiminnan kohderyhminä ovat alan kouluttajat, tutkijat, erityisliikunnanohjaajat ja järjestöt. Verkoston tuottamat analyysit ovat julkisia ja avoimesti hyödynnettävissä. Vuoden aikana prosessoidaan vuoden 2014 Erityisliikunnan päivien tuottamia suosituksia yhteiskunnan käyttöön. LTS osallistuu alan kansainväliseen tiedepolitiikkaan sekä kehittämiseen alan eurooppalaisen tutkijaverkoston (EUFAPA) hallitustyöskentelyyn osallistumalla. LTS harkitsee uuden Tiedeviestintä-valiokunnan perustamista arvioinnin suositusten pohjalta. Siinä olisivat edustettuina viestinnän asiantuntijoiden lisäksi liikunnan julkishallinnon (valtio, alue, kunta) ja järjestöjen edustajia sekä tutkijoita ja kehittäjiä. Valiokunnan tarkoituksena olisi varmistaa, että liikunta-alalla on yhtenäiset tavoitteet tietoperustaisuuden edistämiseksi (vrt. Stenvall). Valiokunnan tehtäväksi sopisi myös LTS:n toiminnan sparraaminen ja muutokseen pyrkivien prosessien seuranta LTS:n hallituksen apuna. Valiokunta toimisi tiiviissä vuorovaikutuksessa VLN:n ja OKM:n liikunnan vastuualueen kanssa. Liikunnan tiedeviestinnän (vaikuttavuuden) edistämiseksi LTS laatii yhteenvetoja ja analyysejä päätöksenteon tueksi, toimii vuorovaikutuksen organisaattorina (panostaa verkostotyöhön), tähtää kansalaisten osallistamiseen liikuntakysymyksissä (stimuloi keskustelua). Liikuntatieteen edistämiseksi LTS julkaisee vertaisarvioituja suomenkielisiä tieteellisiä alkuperäisjulkaisuja ja katsauksia Liikunta & Tiede -lehdessä ja Seuran verkkosivuilla. LTS toteuttaa myös tutkimuskilpailuja kansallisten ja kansainvälisten kongressi- ja seminaaritapahtumien yhteydessä. Näiden ohella LTS:n henkilökunta osallistuu kansainvälisten liikuntatieteellisten julkaisujen vertaisarviointitoimintaan. LTS osallistuu myös TSV:n julkaisufoorumi- ja termistötalkoot hankkeisiin. Kansainvälisyys Tiedeviestinnän toteutuminen menestyksellisesti edellyttää sujuvaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta liikuntatieteen tutkijayhteisön kanssa riippumatta siitä toimivatko sen jäsenet kotimaassa tai Suomen ulkopuolella. LTS saa kansainvälisen yhteistyön kautta ajankohtaista tietoa ja osaamista oman ydintoimintansa 7

kehittämiseksi. Kansainvälisen toiminnan painopistealueita ja toiminnan tavoitteita ei ole kuitenkaan tarkemmin määritelty. LTS laatiikin kansainväliselle toiminnalleen strategian vuonna 2015 (vrt. Stenvall). Seuran kannalta oleellisia kv. yhteistyötahoja ja toimintoja vuonna 2015 ovat: - www.sportscience.fi julkaisee kansainväliselle lukijakunnalle suunnattua tietoa Suomesta. - International Council of Sport Science and Physical Education (ICSSPE): Kari Keskinen on ICSSPE:n johtoryhmän jäsen ja Editorial Board n puheenjohtaja kaudella 2015 2016. Vuonna 2015 pidetään kaksi ICSSPE:n johtoryhmän ja kaksi Editorial Board kokousta (ajankohta ja paikka avoin). - Scandinavian Foundation for Medicine and Science in Sports (SFMSS): Heikki Tikkanen on SFMSS:n hallituksen jäsen ja Kari Keskinen Tikkasen henkilökohtainen varajäsen kaudella 2015 2016. Vuonna 2015 Tikkanen osallistuu kahteen hallituksen kokoukseen (ajankohta ja paikka avoin). - European Federation of Adapted Physical Activity (EUFAPA): Toni Piispanen on hallituksen varapuheenjohtaja ja osallistuu yhteen hallituksen ja sen työryhmien kokoukseen (ajankohta ja paikka avoin). - Federation International d Educacion Physique (FIEP): Airikki Pousi on FIEP:n asiainhoitaja Suomessa ja osallistuu yhteen järjestön kokoukseen vuonna 2015 (ajankohta ja paikka avoin). - Seura ylläpitää yhteistyösuhteita China Sport Science Society kanssa yhteistyösopimuksen pohjalta. Vuonna 2015 LTS:n edustajat osallistuvat Kiinassa pidettävään yhteistyöseminaariin. - LTS on affiliated member European College of Sport Science (ECSS) -organisaatiossa. - Seura pitää yhteyttä alan tieteellisiin yhdistyksiin suomalaisten toimijoiden välityksellä (mm. ACSM, AIESEP, ECSS, IFAPA) sekä tarvittaessa osallistumalla näiden järjestämiin tieteellisiin kongresseihin. Hallinto ja talous - LTS:n sääntömääräiset kokoukset pidetään maaliskuussa (kevätkokous) ja lokakuussa (syyskokous). - Hallitus kokoontuu kuusi kertaa; kolmesti kevätkaudella ja kolmesti syyskaudella. Seuran neuvottelukunta kokoontuu joulukuussa 2015. - Seuran toimistossa työskentelee jatkuvassa työsuhteessa kahdeksan päätoimista työntekijää ja osapäiväinen (15 % työaika) kirjanpitäjä. - Seuralla on vakituisen henkilökunnan lisäksi määräaikaisia projektityöntekijöitä. - Liikunta- ja terveystieteiden opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia työharjoitteluun. - Seuran toimisto on Stadion-säätiön tiloissa Olympiastadionilla ja sivutoimipiste Valo-talossa Helsingissä. Seuran talous perustuu oman toiminnan tuottoihin, jäsenmaksuihin, valtionapuun ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnalta saataviin avustuksiin. Seura pyrkii kehittämään toimintaansa niin, että omalla toiminnalla pystyttäisiin kattamaan aiempaa suurempi osa toimintavaroista. Rahastot Liikuntatieteellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahasto Nuorten tutkijain rahasto 8