Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry Toimintakertomus 2012
1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Vuosi on taas kerran vaihtunut, joten nyt on aika katsoa taaksepäin ja muistella mitä kaikkea on tapahtunut menneenä vuonna. Vuoden 2012 kohokohtia lienee ollut keväällä solmittu kaksivuotinen työehtosopimus sekä syksyllä käydyt kunnallisvaalit. Toki monta muutakin tapahtumaa mennyt vuosi pitää sisällään, joten jokainen voi itse mielessään muistella viime vuoden tapahtumia ja miettiä, miten asioissa on onnistuttu tai mitä olisi voinut tehdä toisin. Yhdistyksemme työssäkäyvien ja maksavien jäsenten määrän jatkuva pieneneminen on aiheuttanut paineita sopeuttaa toimintaa tulojen edellyttämälle tasolle. Henkilökohtaisesti näen, että tässä on onnistuttu ainakin kohtuullisesti, vaikkakin hallitus on useasti joutunut miettimään mitä tehdä tai mitä jättää tekemättä. Varmasti joidenkin silmin olisi voinut tehdä asioita toisinkin, koska asioitahan katsotaan aina omista lähtökohdista, ja hyvä niin, sillä siten ainakin ideoita ja ajatuksia saadaan syntymään. Ideoita ja ajatuksia yhdistyksen toiminnasta otetaan aina avoimesti vastaan allekirjoittaneen toimesta. Muistutan kuitenkin siitä, että kaikkia esityksiä emme pysty toteuttamaan, joten ei pidä pettyä jos juuri se oma idea ei toteutunutkaan. Ajatuksissa täytyy myös pitää se tosiasia, että omasta mielestäni yhdistyksemme ensisijainen tehtävä on jäsenistön edunvalvonta sekä koulutus, ja vasta sen jälkeen tulee muu yhdessäolo ja huvit. Liittotasolla saatiin pitkän väännön jälkeen synnytettyä työehtosopimus. Lopulta sopimuksesta jäi pois tunteita kuumentanut esitys työaikojen vapauttamisesta siviilipainotaloissa. Ihmetystä herätti se seikka, että neuvotteluissa esityksen veti pois työnantajaleiri, jolle tämä työaikakysymys tuntui olevan enemmän kuin henki ja elämä. Muutoin sopimuksen taso noudatteli ns. raamisopimuksen tasoa. Ilahduttavaa tässä kaikessa oli kuitenkin se, että suurin osa jäsenistöstä oli sitä mieltä, että työaikakysymyksessä ei periksi anneta, ja tuntui siltä että olisi oltu valmiita katsomaan asia loppuun asti jos olisi tarvittu. Syksyn kunnallisvaaleissa äänestysinto jäi taas kerran valitettavan alhaiseksi, Porvoossakin alle 60%:n. Yhdistyksemme jäsenistä oli kolme henkilöä ehdolla, mutta valitettavasti kukaan ei tällä kertaa päässyt läpi. Huonon äänestysinnon voisi jotenkin ymmärtää jos kyse olisi esim. EUvaaleista, mutta sitä en ymmärrä, ettei olla kiinnostuneita oman kunnan päätöksenteosta, varsinkin kun äänestämisen voi nykyisin hoitaa todella vaivattomasti, vaikkapa kauppareissulla. Kesää odotellen Ari Nyman PKY:n puheenjohtaja
2. YHDISTYKSEN TOIMINTA JA KOKOUKSET 2.1 Hallituksen kokoukset Vuodeksi 2012 valittu hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12 kertaa (v.-11 12 krt). Pöytäkirjaan merkittyjen pykälien määrä on 227 (v.-11 216 ). Kokouksissa käytetyksi ajaksi on merkitty 15 tuntia 13 minuuttia (v.-11 16 h 13 min). Syyskokouksessa 12.11.2011 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Ari Nyman, joka on osallistunut 12 hallituksen kokoukseen. Hän on myös toiminut liiton asiamiehenä ja yhdistyksen kirjeenvaihtajana. Yhdistyksen taloudenhoitajaksi päätettiin kutsua hallituksen ulkopuolelta Jari Pischow. Hallituksen kokoonpano vuonna 2012 (syyskokouksessa 2011 valitut): Varsinaiset jäsenet: Nimi Tehtävä hallituksessa Osallistunut kokouksiin kertaa Laosmaa Seija varapuheenjohtaja 8 Ainola Tiina sihteeri, tiedotus-, talousjaosto 12 Ulmanen Esko opinto- ja harrastusjaosto 12 Hirvonen Jimi nuorisoasiamies, tiedotusjaosto 10 Park-Björklund Sari toimistonhoitaja 12 Pesonen Niko nuorisojaosto 10 Siponmaa Tarja opinto-, harrastus-, nuorisojaosto 9 Outila Janne opinto- ja harrastusjaosto 9 Varajäsenet: Räsänen Maaret lipunkantaja, varasiht., tied.siht. 9 Nybäck Kenneth k 11 Karlsson Kai lipunkantaja 0 Mäkipää Tomi 11 Rahikainen Harri 1 2.2. Jäsenkokoukset Toimikauden 2012 aikana on pidetty kolme jäsenkokousta. Kevätkokous pidettiin 14. huhtikuuta PKY:n toimistolla. Tässä kokouksessa oli läsnä 15 yhdistyksen jäsentä (v-11 13). Kokouksessa hyväksyttiin sääntömääräisesti edellisen vuoden toiminta ja tilit. Kuultiin myös TEAM-liiton toimitsijan Mirja Suhosen ajankohtaiskatsaus. Ehdokasasettelukokous pidettiin 13. lokakuuta. Kokouksessa oli läsnä 13 jäsentä (v.-11 myös 13). Kokouksessa asetettiin ehdokkaat syyskokousvalintoja varten. Syyskokous pidettiin 10. marraskuuta PKY:n toimistolla ja tässä kokouksessa oli läsnä 15 jäsentä (v.-11 myös 15). Kokouksessa valittiin jäsenet yhdistyksen eri tehtäviin sekä päätettiin vuoden 2013 toiminnasta ja talousarviosta. Kuultiin TEAM-liiton Heikki Helkavuoren puheenvuoro. Jäsenkokouksissa merkittyjen pykälien määrä on 44 (v-11 39 ) ja aikaa niihin käytettiin 1 tunti 36 minuuttia (v.-11 1 h 25 min).
2.3. Yhdistyksen toiminnantarkastajat Varsinaisena toiminnantarkastajana on toiminut Tapani Eskola ja varalla Pentti Sainio. 2.4. Lipunkantajat Yhdistyksen lipunkantajina ovat kuluneena vuonna 2012 toimineet Kai Karlsson ja Maaret Räsänen. 2.5. Yhdistyksen jaostot 2.5.1. Opinto- ja harrastusjaosto Jaoston vetäjinä ovat toimineet Esko Ulmanen (harrastusjaosto) ja Tarja Siponmaa (opintojaosto), muut jäsenet olivat Janne Outila ja Niko Pesonen sekä eläkeläisille oli yksi paikka. 2.5.2. Tiedotusjaosto Tiedotussihteeri Maaret Räsänen, muut jäsenet Jimi Hirvonen ja Tiina Ainola. 2.5.3. Nuorisojaosto Nuorisoasiamies Jimi Hirvonen,muut jäsenet Tarja Siponmaa ja Niko Pesonen sekä ammattioppilaitoksen edustajat. 2.5.4. Työehtosopimusjaosto Työpaikkojen pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut sekä PKY:n puheenjohtaja. Koollekutsuja oli Ari Nyman. Seija Laosmaa oli myös jaoston käytettävissä. 2.5.5. Talousjaosto Koollekutsuja oli Ari Nyman, lisäksi Seija Laosmaa, Tiina Ainola ja Jari Pischow. 2.5.6. Työvaliokunta Työvaliokunnan ovat muodostaneet Ari Nyman, Seija Laosmaa, Tiina Ainola ja Jari Pischow. 2.6. Yhdistyksen piirissä toimineet kerhot Laitosmieskerho 74 Eläkeläiskerho Painajienkerho Kerhot ja jaostot tekevät omat toimintakertomuksensa, jotka on liitetty yhdistyksen toimintakertomuksen loppuosaan.
3. EDUSTUKSET 3.1 Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM-liiton valtuustossa on toiminut puheenjohtajana Seija Laosmaa ja jäsenenä Ari Nyman. Kirjatyöntekijäin TES-jaostossa on toiminut Ari Nyman ja Nuorisojaostossa Jimi Hirvonen. Hallituksen yleisvarajäsenenä on toiminut Esko Ulmanen. 3.2 SAK SAK:n valtuuston jäsenenä on toiminut Seija Laosmaa. 3.3 SAK:n Porvoon paikallisjärjestö 3.3.1 Hallitus SAK:n Porvoon paikallisjärjestön hallituksessa varsinaisena jäsenenä on toiminut Kai Karlsson ja varalla Jari Pischow. 3.3.2 Edustajisto Varsinaiset jäsenet; Jimi Hirvonen Maaret Räsänen Sari Park-Björklund Varajäsenet; Tarja Siponmaa Niko Pesonen 3.3.3 SAK Uudenmaan aluetoimikunta Kai Karlsson on toiminut yleisvarajäsenenä. Kokouksiin on osallistunut myös Jari Pischow. 3.3.4 Itä-Uudenmaan työllisyyden edistämistoimikunta Jari Pischow on toiminut SAK:n PPJ:n jäsenenä.
4. LUOTTAMUS- JA TYÖSUOJELUHENKILÖT TT Urex Oy Pääluottamusmies; Nybäck Kenneth Varapääluottamusmies; Sundberg Bengt Työsuojeluvaltuutettu; Bergman Helena 1. Varavaltuutettu; Weckström Lars 2. Varavaltuutettu; Helin Teuvo Painoyhtymä Oy Pääluottamusmies; Ahlroos Thomas Työsuojeluvaltuutettu; Ahlroos Thomas 1. Varavaltuutettu; Virta Jukka 2. Varavaltuutettu; Hanhinen Vesa Suomen Lehtiyhtymä Oy / Kirjapaino Uusimaa Pääluottamusmies; Räsänen Maaret (31.05. saakka) Varapääluottamusmies; Rahikainen Harri Pääluottamusmies; Rahikainen Harri (26.11. alkaen) VaraPLM Tuominen Ilkka (26.11. alkaen) Työsuojeluvaltuutettu; Rahikainen Harri 2. Varavaltuutettu; Koskinen Pasi Bookwell Oy Pääluottamusmies; Nyman Ari Varapääluottamusmies; Laosmaa Seija Työosastojen luottamusmiehet; - Esivalmistus; Sandelin Pirkko - Paino; Purho Ari - Sitomo; Mäkipää Tomi Työsuojeluvaltuutettu; Nyman Ari 1. Varavaltuutettu; Ainola Tiina 2. Varavaltuutettu; Mannonen Mauri Työsuojeluasiamiehet; - Esivalmistus; Ainola Tiina - Paino; Huuhtanen Eeva - Sitomo; Mannonen Mauri Porvoon Kirjakeskus Oy Pääluottamusmies; Park-Björklund Sari Varapääluottamusmies; Siponmaa Tarja Työsuojeluvaltuutettu; Blom Satu 1. Varavaltuutettu; Savikko Anja 2. Varavaltuutettu; Sirkka Miia
5. JÄSENISTÖ 5.1. Jäsenhuoltajat Jäsenhuoltajina ovat toimineet työpaikkojen luottamushenkilöt ja työsuojeluvaltuutetut. 5.2. Toimisto Sibeliuksenbulevardi 36:ssa sijaitseva yhdistyksen toimisto on palvellut jäsenistöä kokous-, kurssi- ja kerhotoimintatilana. Taloyhtiön kokouksessa on yhdistystä edustanut Tiina Ainola. Toimiston siivouksesta on vastannut kukin hallituksen jäsen omalla vuorollaan (listan mukaan). 5.3. Adressit Yhdistys on huomioinut kuluneenakin vuonna 50-vuotta täyttäneitä tai muuten ansioituneita jäseniään onnitteluadresseilla. Niiden postituksesta on vastannut yhdistyksen taloudenhoitaja. Edellisten lisäksi taloudenhoitajalta on ostettavissa yhdistyksen suru- ja onnitteluadresseja. 5.4. Liiton jäsenet Vuoden 2012 päättyessä oli yhdistyksen jäseniä (suluissa v.-11) yhteensä 798 (843), joista oli naisia 462 (483) ja miehiä 336 (360). Kokonaisjäsenmäärästä oli työelämässä 304 (341) ja eläkeläisiä 423 (432). Oppilasjäseniä oli 55 (70). Uusia jäseniä oli liittynyt osastoon 17 (26), toisesta osastosta siirtyneitä oli 2 (10). Eronneita jäseniä oli 63 (53) (joista 27:llä opiskelijajäsenyys päättynyt ja edesmenneitä oli 21 henkilöä). Kuoleman kautta ovat joukostamme poistuneet tietomme mukaan seuraavat yhdistys- ja ammattitoverit: Ahlqvist Raili, Andersson Margit, Backman Eva Maria, Blomgren Antero, Blomqvist Airi, Färm Leida Kyllikki, Helander Kaj, Hämäläinen Airi, Kauppila Armas, Kullberg Åke, Lehtinen Anja Marjatta, Liitiäinen Eila, Manninen Anja, Monthan Arvo, Myllynen Allan, Niemelä Elsa, Salminen Paavo, Siljander Tarja, Siven Paul, Stenström Eila, Tuominen Aune. Toimintakertomuksen lopuksi haluaa vuoden 2012 hallitus esittää parhaat kiitokset kaikille, jotka ovat edesauttaneet hallituksen työtä. Samalla toivomme yhdistyksen uudelle hallitukselle menestystä kaikissa töissä ja tehtävissä. Hallitus
6. YHDISTYKSEN JAOSTOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET 6.1. Opinto- ja harrastusjaosto Jaoston vetäjinä ovat toimineet Esko Ulmanen (harrastusjaosto) ja Tarja Siponmaa (opintojaosto), muut jäsenet olivat Janne Outila ja Niko Pesonen. Eläkeläisille oli myös varattu paikka, mutta siihen ei nimetty edustajaa. Käydyt kurssit ja seminaarit vuonna 2012: 28.1. Tomi Mäkipää osallistui luottamusmiesten starttikurssille Kiljavalla. 18.-19.2. Ari Nyman, Seija Laosmaa ja Tiina Ainola osallistuivat puheenjohtajapäiville. 28.2. Ari Nyman ja Seija Laosmaa TES-jaoston kokouksessa. 20.-26.3. Tomi Mäkipää osallistui Kiljavalla luottamusmiesten peruskurssille. 4.4. Ari Nyman ja Seija Laosmaa TES-jaoston kokouksessa. 18.4. Jimi Hirvonen osallistui TEAM:n nuorisojaoston kokoukseen. 21.-22.4. Ari Nyman, Seija Laosmaa, Thomas Ahlroos, Sari Park-Björklund ja Maaret Räsänen osallistuivat pääluottamusmiesten neuvottelupäiville Tampereella. 10.-11.5. Mauri Mannonen ja Tomi Mäkipää osallistuivat luottamushenkilöiden työsuojelun yhteistoiminta -kurssille Kiljavalla. 10.-11.5. Ari Nyman ja Seija Laosmaa osallistuivat TEAM:n valtuuston kokoukseen Vantaalla. 5.9. Sari Park-Björklund osallistui yrityskohtaisen erän koulutuspäiville Helsingissä. 19.5. 2.-piirin koulutusristeilylle Tallinnaan osallistui 9 yhdistyksen jäsentä. 17.-21.9. Tomi Mäkipää osallistui luottamusmiesten 1. jatkokurssille Kiljavalla. 29.-30.9. Ari Nyman osallistui Tampereella pidettyyn työmarkkinatiedottamisen kurssille. 29.10.-2.11. Tomi Mäkipää luottamusmiesten 2. jatkokurssilla Kiljavalla. Tapahtumat ja harrastustoiminta: Perinteinen teatteri-ilta oli nyt täällä Porvoossa. Esityksenä oli porvoolaisen näyttelijäpariskunnan Merja Larivaaran ja Kari-Pekka Toivosen johtaman Jokiteatterin esittämä Mika Waltarin näytelmä Gabriel tule takaisin. Paikkana oli uusi Taidetehdas ja kaikki 30 varattua lippua meni kaupaksi. 3.4. TEAM:n Talvipäivät olivat Vaasan Tropiclandiassa 14.4. Young Start-tapahtumaan osallistui 7 henkilöä. 1.5. Vappumarssi pitkästä aikaa. Yhdistyksen lippua marssilla kantoi ryhdikkäästi puheenjohtaja Ari Nyman. 1.-13.5. TEAM:n keilamestaruuskisat Tampereella Kaupin keilahallissa. Porvoosta 6 keilaajaa. 6.2. Tiedotusjaosto Jaostoon kuuluivat Maaret Räsänen, Jimi Hirvonen ja Tiina Ainola. Jaosto huolehti yhdistyksen eri tapahtumien tiedottamisesta. Jäsenkokousilmoitukset julkaistiin työpaikkojen ilmoitustauluilla sekä Intiim -lehdessä. Yhdistyksen tapahtumista ilmoitettiin työpaikkojen ilmoitustauluilla ja satunnaisesti Intiim -lehdessä. Yhdistyksen kotisivut löytyivät osoitteesta http://pky.teamliitto.net. Internet-sivuja on hoitanut Jimi Hirvonen.
6.3. Nuorisojaosto Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen nuorisojaostoon kuuluivat Jimi Hirvonen, Niko Pesonen ja Tarja Siponmaa. Jimi Hirvonen on toiminut yhdistyksen nuorisoasiamiehenä. Nuorten toimintaa vauhditti huhtikuussa TEAM-liiton järjestämä Young Start tapahtuma Porvoossa. Osallistujia tuli PKY:stä seitsemän. Marraskuun tultua kokoonnuimme nuorten kanssa illanviettoon keilailun ja saunan merkeissä. Tuttuun tapaan tapahtuma oli suosittu, osallistujia oli kaksitoista. Lokakuussa nuorisojaosto oli myös mukana pitämässä info/rekry-tilaisuutta TEAM-liitosta Porvoon ammattiopistossa. 7. Bernhard Lehtisen rahasto Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen vuonna 1994 Kansan Sivistysrahaston Uudenmaan Maakuntarahaston, Veikko Helteen Rahaston yhteyteen perustaman erikoisrahaston tarkoituksena on apurahoja myöntämällä tukea ensisijaisesti PKY:n jäsenten ja heidän perheenjäsentensä opiskelua, omatoimisia taide- ja vapaa-ajan harrastuksia sekä porvoolaisten ja heidän järjestöjensä harjoittamaa kulttuuritoimintaa. Mahdolliset huomionosoitukset voidaan osoittaa tilille FI85 1521 3000 0060 09. Hoitokuntaan v. 2012 ovat kuuluneet Ari Nyman, Sari Park-Björklund ja rahaston puheenjohtajan tehtäviä hoitanut Esko Ulmanen. Veikko Helteen Rahaston asiamies oli Ulla Vuolanne.
LAITOSMIESKERHO 74 RS TOIMINTAKERTOMUS 2012 JOHDANTO Toimintakertomus Laitosmies-74 kolmeltakymmeneltä kahdeksannelta (38.) toimikaudelta. Se kuvaa lyhyesti kerhon tärkeimmät tapahtumat. Jäseniä kerhossa oli 15 kpl ja lisäksi eläkeläisiä. TOIMIKUNTA KOKOUKSET Puheenjohtajana on toiminut Rabbe Stenbäck, sihteerinä Raili Korpiluoma sekä rahastonhoitajana Heimo Halijoki. Muina varsinaisina jäseninä ovat toimineet Kim Henriksson, Risto Kuusimurto, Kari Johansson sekä Henry Branders. Tilintarkastajina olivat Hannu Hovi ja Simo Lehtonen. Kevätkokous pidettiin 10.05.2012 Tarmolassa. Syyskokous pidettiin 20.12.2012 Tarmolassa. TALOUS Kerhon suurin tulonlähde oli jäsenmaksut. MUUT Hotellimatka Tallinnaan 21.4., reissu oli hieno, ja päätettiin järjestää ensi vuonna uudestaan. Rabbe Stenbäck Puheenjohtaja Raili Korpiluoma Sihteeri
Porvoon Painajainkerhon toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Vuosi 2012 oli toiminnallisesti jälleen varsin vaisua. Toimikunta Kerhon toimikunta vuodelle 2012 oli seuraava: puheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja toimikunta Jari Pajakoski Markku Rauma Seppo Mäkilä Kari Arffman Harri Koistinen Jenny Kunttu Keijo Nieminen Ari Nyman Toiminta Maaliskuussa 2012 kerho kokoontui Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen toimistolle illanviettoon. Paikalla oli kymmenkunta jäsentä. Suunniteltiin joulukuulle kerhon risteilyä, joka kuitenkin jäi toteutumatta vähäisen osanottajamäärän takia. Porvoossa 13.3.2013
Yhdistyksen jäsen! Työpaikkojen luottamusmiehet toimivat jäsenhuoltajina. Jotta jäsenasiasi olisivat kunnossa ja kaikki etuisuutesi toimisivat häiriöttömästi, ota aina yhteys jäsenhuoltajaasi tai yhdistyksen taloudenhoitajaan seuraavissa tapauksissa: - Vaihtaessasi työpaikkaa - Vaihtaessasi osoitetta - Jos nimesi vaihtuu - Lähtiessäsi äitiyslomalle - Palatessasi äitiyslomalta - Jäädessäsi hoitovapaalle - Jäädessäsi pitkälle sairaslomalle - Joutuessasi työttömäksi - Joutuessasi lomautetuksi - Lähtiessäsi opiskelemaan - Palatessasi opiskelemasta - Lähtiessäsi asepalvelusta suorittamaan - Palatessasi asepalvelusta suorittamasta - Lähtiessäsi eläkkeelle - ym. jäsenasioissa Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen toimisto Osoite: Sibeliuksenbulevardi 36, 06100 Porvoo Web: http://pky.teamliitto.net E-mail: pky024@co.inet.fi, pky@pp.inet.fi Puhelin: (019) 52 48 143 Päivystys: Toimiston numeroon arkisin klo 12.00-15.00 Varaukset: Ulkopuoliset yhdistyksen puheenjohtajalta, kerhot ja jaostot toimistossa olevaan varauskirjaan Toimisto on käytettävissä opiskelu- ja kokoustoimintaan. Kahvinkeittomahdollisuus on ja kahvit talon puolesta.