Pöytäkirja 30.10.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 4/2015 Aika: Perjantai 30.10.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim puheenjohtaja Tarja Tammia Eila Linna Leila Hurtig, poistui n. klo 10 Maria Hakkarainen Leena Inkeröinen, sihteeri 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 8.37 2. Järjestäytyminen 3. Johtoryhmän 3/2015 pöytäkirjan läpikäynti (Liite 1) 4. Tiimien ajankohtaiset asiat, tiimien pj:t a. Kehittämis-, hanke ja palvelutoiminta/eila (Liite 2) Liitteenä hankelista. Eläinten eettinen käyttö matkailussa hankehaku herätti keskustelua ja osoitti yhtenäisten käytäntöjen olemassa olon tärkeyden hankesuunnittelussa. Edellisen aiheen lisäksi keskustelussa on ollut ruokamatkailu, jonka puitteissa ProAgria on ilmaissut kiinnostuksensa yhteistyöstä lähiruuan osalta osana matkailua. Yliopiston tusossa tullaan keskustelemaan ensi vuoden työsuhteista. Pyritään hakemaan tutkijan/tutkimusassistentin tehtäviä, jotka muodostuvat puoleksi hanketyötä. Vahvistaa näin hankkeiden kehittämistä. Tekes- ja kv-hankkeiden tekeminen on edelleen ongelma yliopiston puolella, koska siihen vaaditaan professorin panosta. Pyritään etsitään keinoja turvallisuusosaamisen näkymiseen myös yliopiston puolella, sillä siitä on toivetta yliopiston johdon suunnalta.
2 Lapin amkin ohjeen mukaan uusista hankkeista tehdään posterit: MTI:n osalta noudatetaan aikaisempaa mallia (koot, toimintatavat). Sijoitetaan posteritaulut kolmosen aulakäytävälle, josta vanhat taulut kokoustilaan 328. Asia esille hankeväen tapaamiseen. b. Koulutustiimin ajankohtaiset asiat/tarja Syys- ja lokakuussa on kokoonnuttu. Työskentely etenee. c. Tutkimustiimin ajankohtaiset asiat/maria Kokous on tulossa 10.11. Kokouksessa käsitellään mm. jatkokoulutuksen muutoksia, strategian toimenpidemuutoksia, kvtoimintaa, hankkeita ja julkaisuja. LUC:n kehittämissuunnitelmassa on osio jatkokoulutuksesta, jonka vetovastuu kohdistuisi Sosiopoliksen ja MTI:n johdolle. Haaga-Helia on ollut yhteydessä jatkoopiskelumahdollisuudesta amk-opettajien osalta, joka on hyvä mahdollisuus MTI:lle. Maria ja José-Carlos García-Rosell ovat käyneet vaihdossa Islannissa, jossa oltiin erityisen kiinnostuneita MTI:n toiminnasta. Heillä on toive päästä tutustumaan viikoksi syksyllä 2016. Selvitetään tähän mahdollisia rahoitusmahdollisuuksia. 5. MTI:n www-sivut, pp-diat ja roll-upit Esitys: JE Kukko esittelee tehdyt muutokset. Päätös: Korkeakoulukonserni uudistaa www-sivuja, joka on käynnistynyt innovaatio-ohjelmasta. Sivuja on kehitetty yhteistyössä tietotalon kanssa. Ensimmäiset sivut ovat valmistuneet. Parhaillaan käynnissä konsernin sivujen muutokset ja seuraavana MTI:n sivut marrasjoulukuussa. Kustannukset sivumuutoksista tulee myös osin MTI:n budjetista. Muutokseen on tehtävä viestintäsuunnitelma, johon kirjataan miten ja kenen johdolla sisältöä käsitellään. Johan-Eerik tiedottaa, kun tekniset yksityiskohdat ovat valmiina muutoksen tekoon. Työhön mukaan Leena, Heli Ilola ja Satu Pekkala. Selvitetään vielä rahoituskuvio. Twitter-tilin perustaminen on edennyt. Seuraavaksi järjestetään tapaaminen, jossa sovitaan ketkä ja miten twitteriä päivitetään. Hyödynnetään tätä myös facebookiin ja www-sivuille. Johan: Edellisessä palaverissa sovittiin, että twitteriin otetaan myös opiskelijoita mukaan. Tätä varten tarvitaan henkilöstön jäsen käymään opiskelijan twiittaus läpi ennen julkaisua. JE: Yliopistolla päivitykset tehdään viestintäsuunnittelijan kautta, joten sama toimintamalli toimii myös MTI:llä.
3 PP-diat: Yleisesitys- tutkimus ja koulutuspainotteiset esitykset ja ne sisällytetään muistitikuille, joita voi jakaa. Esityksiä voi myös muokata oman tarpeen mukaan. Näistä on myös englanninkieliset versiot. JE laittaa diat vielä kertaalleen kommenteille ja antaa kommentoinnille aikarajan. Kommentit vain Johan-Eerikille. Roll-up: Käsittely samoin kuin pp-diojen kanssa. Yleisesitteen päivittäminen: Aiemman esitteen pohjalta valmisteltu neljän sivun esite, joka tulee kommenteille. Valmistellaan myös englanninkielinen. Uratarinoiden nostot www-sivuille. JE osaksi alumniyhteistyötä, jonka kautta pyritään saamaan uratarinoita. Johan: Taustaorganisaatiot ovat vielä kovin nuoria ja aikaisempien oppilaitosten muutosta nykyiseen ei tunneta riittävästi. Heijastuu siihen, ettei osata hakeutua tarjottuun alumnitoimintaan. Työstetään alakerta-kirjoitus, johon kerätään niitä aikaisempia oppilaitoksia ja tuodaan niiden yhteys nykyiseen esille. Road show on käynnistetty ja suunnitelmat eri messuista ja esittelyistä on menossa. Studia on loppusyksyn suurin ponnistus ja suunnitelmat menossa. 6. Johtokunnan terveiset ja seuraavan kokouksen valmistelu Esitys: Käydään läpi johtokunnan kokous 3/2015 ja valmistaudutaan kokoukseen 4/2015. Päätös: Käytiin läpi johtokunnan terveiset ja suuntaviivat seuraavaan iltakouluun. Terveiset lyhyesti: LUC haluaa viirinkankaan suljettavan 2020 mennessä ja toiminta halutaan siirtää yliopiston f-siipeen. Johtokunnan puheenjohtajuus laitetaan kiertoon, todettiin johtokuntaan osallistujat. Henkilöstön valinnoista keskusteltiin ja henkilöstön merkinnästä johtajan työnkuvan näkökulmasta. Talouskatsauksessa katsottiin läpi tämän vuoden tilanne. MTI:n hankkeille positiivista palautetta. LUC:n kehittämissuunnitelma käytiin läpi. Seuraava johtokunta 3.12. klo 13-17 yhdessä johtoryhmän kanssa. Vuoden 2016 ensimmäiseen johtokuntaan Eila mukaan tk-asioiden kanssa. Iltakoulun sisältö pitää suunnitella ennalta hyvin. Osa ajasta toteutetaan työpajoina, joita vetämään voisi pyytää Elisa Lahtea ja Sanna Kyyrää.
4 Sisällön tuottamisessa huomioitava visuaalisuus, koska tuo asiaa eri tavoin esille kuin tekstit. Johan ja Leena vievät tämän suunnittelua eteenpäin. 7. Yhteisten tilaisuuksien järjestäminen Esitys: Henkilöstö on kokoontunut syys-lokakuussa henkilöstöpäiville ja tammikuussa vuoden avaukseen. Syksyn henkilöstöpäivän järjestelyihin aiheuttaa haasteita syksyn kiireet, jonka vuoksi koko henkilöstön yhteen saattaminen on vaikeaa. Myös talous antaa raameja siitä, minkä verran ja minkälaista toimintaa voidaan yhdessä toteuttaa. Ehdotetaan keskusteluun, että keskitettäisiin panokset yhteen henkilöstötilaisuuteen, johon jokainen taustaorganisaatio sitoutuu ja rakennetaan tämä tiiviisti yhteisen toiminnan kehittämisen ympärille. Ajankohtana voisi olla tammikuu, jolloin takana on jo syksyn toiminta, mutta ei kiireisin aika keväästä ja seuraavan lukuvuoden opintoihin ja muuhun toimintaan voidaan vielä vaikuttaa. Päätetään samalla pidetäänkö tulevan tammikuun vuoden avausta vai ei. Päätös: Järjestetään yksi tapaaminen vuodessa. Vuoden 2016 osalta Leila ehdottaa ajankohdan ja muut järjestävät aikataulun sen mukaisesti. Päivästä rakennetaan suunnittelutyöpäivä, jossa pyritään löytämään yhtymäkohtia, joiden avulla kaikkien toimintaa voidaan edesauttaa. Erityisesti matkailun koulutuksen näkökulmasta ja huomioiden OPS:ien eroavaisuudet. Saman aiheen ympärille kerätään sekä opetus, hankkeet että tutkimus, jotta voidaan muodostaa yhtenäinen käsitys. 8. Strategian toimeenpanosuunnitelma Esitys: Johtoryhmän kokouksessa 2/2015 sovittiin, että Johan edistää strategian toimeenpanosuunnitelmaa ja tuo sen kommenteille. Käydään läpi strategian toimeenpanosuunnitelman tilanne ja jatkoaskeleet. Päätös: Siirretään johtokunnan iltakoulun jälkeiseen aikaan. 9. Muut asiat Yhteisen opetuksen vuosikello o Vuosikelloa voidaan pitää toimintaa ohjaavana. Tehdään tästä taulut accoro+panoraama ja Lamolle. Bar21 kummiluokka: tulossa. Kangasniemi selvittää Santa Parkin tilannetta. Tilavaraukset Viirinkankaan osalta viedään Lapin amkin järjestelmään. Avataan yliopiston tilavaraajalle pääsy järjestelmään ja sovitaan yhteisistä pelisäännöistä. Selvitetään mahdollisuus pienryhmä- ja kokoustilojen osalta säilyttää outlook-kalenterit.
5 Leena on yhteydessä tilavarausjärjestelmän pääkäyttäjään ja vie asiaa eteenpäin. Arjen tyhyn kuulumiset o Valmistellaan oma vuosisuunnitelma ja tähän liittyvä budjetti seuraavaan johtoryhmään. o Arjen tyhyltä pyydetty linjausta, mitä tapahtumia tuetaan. Arjen tyhyn ehdotus on, että tuettaisiin henkilöstöä yhteen tapahtumaan vuodessa tietyllä euromäärällä. Henkilöstön jäsen voi itse päättää kohdistuuko se liikuntaan vai kulttuuriin. o Järjestetään vuoden alussa henkilöstön kesken tuparit uuden kampuksen käynnistämiseksi. Hyväntekeväisyysmyyntikampanja yli jäävien astioiden osalta. Leenan ja Aulikki Laitinen-Tolosen koordinoimana opiskelijaprojektina. 10. Kokouksen päättäminen Kokous päättyi 11.05