KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA, TONTTIJAOSTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 26.5.2009 96 Voimassa 1.8.2009 alkaen 1 YLEISTÄ Hakija/hankkeen haltija on velvollinen suorittamaan viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään tässä taksassa. Työhön ryhtyminen edellyttää hakijan sitoutumista aiheutuviin maksuihin ja kustannuksiin. Mikäli hakemus hylätään tai perutaan, kun valmistelutyö on tehty, peritään hakijalta 50 % maksuperusteiden mukaisesta maksusta ja kaavahankkeesta aiheutuneet kuulemis- ja muut kustannukset. 2 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN JA MUUTTAMINEN (MRL 59 ) Jos asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja tehty maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset. 2.1 Ympäristöteknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluva asemakaavan muutos (kaavakartta, tonttijako, selostus, käsittely). Kaavahanke 2.200,00 1
2.2 Kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluva asemakaavan laatiminen tai muutos (kaavakartta, tonttijako, selostus, käsittely). 5.18 2.2.1 Kaavahanke ydinkeskustassa 11.000,00 2.2.2 Kaavahanke keskustassa 6.600,00 2.2.3 Kaavahanke muissa kaupunginosissa 3.300,00 2.2.4 Erityisen vaativa kaavahanke Mikäli muutoksen laatiminen edellyttää tehtäväksi hanketta varten selvityksiä ja suunnitelmia tai monia vaihtoehtoja, hakijalta peritään: Kaavahankkeen vaatimat erillisselvitykset ja -suunnitelmat sekä hankitut asiantuntijalausunnot aiheutuneiden kustannusten mukaan. Aikaveloituksena työsuoritukseen osallistuneiden palkat: Arkkitehti, diplomi-insinööri 55 / tunti kaavasuunnittelija 40 / tunti suunnitteluavustaja 30 / tunti ja yleiskustannuksina 100 % edellisen kokonaissummasta. Sopimuksen mukaan hakija voi hankkia itse selvityksiä ja suunnitelmia. 2
2.3 Maanomistajan laatima ympäristöteknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluva ranta-asemakaavan muutos (käsittely). Kaavahanke 880,00 2.4 Maanomistajan laatima kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluva ranta-asemakaava (käsittely). kaavahanke 2.200,00 3 TONTTIJAON LAATIMINEN JA MUUTTAMINEN (MRL 82 ) Jos erillisen tonttijaon laatiminen tai muuttaminen on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja maanomistaja tai -haltija on sitä hakenut, kunnalla on oikeus periä omistajalta tai haltijalta tonttijaon laatimisesta tai muuttamisesta aiheutuneet kustannukset. 3.1 Erillinen tonttijako tonttia kohti 385,00 4 KUULEMINEN Vireille tulosta ilmoittaminen (MRL 62 ), tiedottaminen laatimisen aikana (MRL 63 ), ehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville (MRL 65 ), hyväksymisestä ilmoittaminen ja voimaan tulosta ilmoittaminen (MRL 67 ) 4.1 Ilmoittaminen kirjeellä, jossa liitteitä Osallista ja kirjettä kohti 33,00 4.2 Ilmoittaminen kirjeenä kunnallinen ilmoitus Osallista ja kirjettä kohti 5,50 4.3 Kunnallisen ilmoituksen laatiminen ja sen julkaisemisen valvonta 55,00 Lisäksi julkaisija laskuttaa ilmoituskulut tai peritään osuus yhteisilmoituksen kuluista 3
5 KAAVOITTAJALTA TAI KIINTEISTÖINSINÖÖRILTÄ PYYDETTY KIRJALLINEN LAUSUNTO 5.18 5.1 Lausunto tai arvio, jonka antaminen edellyttää arkistoselvitystä tai maastokäyntiä Lisäksi maksu liitetyistä asiakirjaotteista eri taksan mukaan 5.2 Toimistotyönä annettu lausunto tai arvio Lisäksi maksu liitetyistä asiakirjaotteista eri taksan mukaan 330,00 110,00 6 MAKSUN SUORITTAMINEN Kaikki maksuperusteiden mukaiset maksut ja kustannuskorvaukset on suoritettava, kun päätös on saanut lainvoiman tai kustannuksia voidaan periä niiden aiheuduttua erillisen sopimuksen mukaan. Maksut ja kustannukset jaetaan maanomistajien kesken rakennusoikeuden mukaisessa suhteessa tai erillisen sopimuksen mukaan. Erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa siten kuin korkolaissa (340/2002) säädetään. Maksuihin sisältyy päätösasiakirjojen lunastusmaksu. 7 MAKSUPERUSTEIDEN HYVÄKSYMINEN JA VOIMAANTULO Nämä maksuperusteet ovat Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunnan 26.5.2009 hyväksymät ja tulevat voimaan 1.8.2009. Maksu määräytyy hakemuksen saapumispäivänä voimassa olevan taksan mukaan. 4
5