Makrotalous Kesäkuu 7 Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT - - Teollisuustuotanto - 9 9 9 97 9 99 1 7
Talouden suunta kesäkuussa 7 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet työpaikat USA:n talous pyrkii uuteen nousuun uusien työpaikkojen ja kulutusmenojen kasvun kautta 7 Asuntomarkkinoilla luottokriteerien tiukentuminen ja nousseet korot ovat alentaneet NAHB-indeksiä Työttömyysaste 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - - - Työmarkkinoiden kireys on ylläpitänyt palkkainflaation riskiä ja haihduttanut koronlaskuodotukset 1 Luottamusindikaattorit Euroalueella Eurotalouden tila on edelleen kohentunut; tänä vuonna talouskasvu on, :n luokkaa -1 - Teollisuus EKP ei ole vihjannut koronnostojen päättymisestä, vaan pitää nykyistä korkotasoa edelleen taloutta tukevana - - Kotitaloudet Rakentaminen 9 9 97 9 99 1 7 Kuluttajien luottamuksen ja työllisyyden nousu parantavat edellytyksiä kulutuksen kasvun nopeutumiselle Suomen BKT:n määrän muutos Suomen BKT:n erittäin vahva kasvu alkuvuonna johtaa kuluvan vuoden ennusteiden korottamiseen Teollisuuden kuukausittaiset tuotantoluvut antavat toimialan nykytilasta aivan liian pessimistisen kuvan - 9 99 1 7 Ylikuumenemisen uhka liittyy rakennusalaan ja työvoimapulaan. Nykytilanteen suora rinnastaminen 19- luvun loppuun ei ole perusteltua 1
Keskeisiä ennusteita BKT, Yksityinen kulutus, 7e e 7e e USA,,, USA,,1*,* Euroalue,9,, Euroalue 1,,*,* Suomi,,, Suomi,,, Japani,,**,** Japani, 1,* 1,* Inflaatio, Vaihtotase/BKT, 7e e 7e e USA,,, USA -, -,** -,1** Euroalue,,,1 Euroalue -,1,1**,1** Suomi 1, 1, 1,9 Suomi,9,,1 Japani,,**,** Japani,9,**,** Työttömyysaste, Budjetti/BKT*, 7e e 7e e USA,,*,* USA -, -,7* -,9* Euroalue 7,9 7,1*,7* Euroalue -1, -1,* -,7* Suomi 7,7 7, 7,1 Suomi,9,, Japani,1,*,* Japani -, -,7* -,* Vuosien 7 ja ennusteet: Osuuspankkikeskus * OECD ** The Economist
USA:n talous käännepisteessä? Heikon ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen USA:n talouteen on ilmaantunut merkkejä kasvun uudesta nopeutumisesta. Kasvun perustana on yrityssektorin menestys, joka näkyy uusina työpaikkoina, palkkojen nousuna ja sitä kautta yksityisten kulutusmenojen kasvuna. 1 USA: Vähittäiskaupan myynnin määrä 1 kk:n muutos Liukusarja Tuorein näyttö kulutuksen pysymisestä vahvan kasvun uralla saatiin toukokuun vähittäiskauppaluvuista: myynnin määrän kuukausimuutos oli 1,, mikä nosti vuosimuutoksen tasan, :iin. Myynnin kasvu oli nopeaa myös ilman jyrkästi vaihtelevaa autokauppaa, jonka osuus vähittäismyynnistä on luokkaa. Talouden heikoimmat kohdat tällä hetkellä ovat teollisuus ja asuntomarkkinat. Tehdasteollisuuden tilausten vuosimuutos oli negatiivinen koko alkuvuoden, ja teollisuuden tuotannon vuosilisäys painui huhtikuussa pitkästä aikaa :n alapuolelle. Ostopäälliköiden indeksin nousu pisteeseen toukokuussa tosin lupaa kasvun lähikuukausina voimistuvan. - 9 7 Perussarja 9 9 9 97 9 99 1 7 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet työpaikat - Työttömyysaste - - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 Sen sijaan asuntomarkkinoilta on vaikea vielä löytää todisteita käänteestä parempaan. Asuinrakennuslupien määrä jäi huhtikuussa lähes 7 vuodentakaista pienemmäksi. Sekä uusien että vanhojen asuntojen kauppamäärissä vastaavat laskut olivat vajaat 11. Myös hintojen vuosimuutos oli edelleen lievästi miinusmerkkinen. Tuntuvasti vähentyneet rakennusluvat pitävät asuntoinvestointien määrän suhteellisen pienenä koko kuluvan vuoden ajan. Asuntomarkkinoiden alamäki ei kuitenkaan ole rajoittanut kuluttajien rahankäyttöä, koska työmarkkinoiden varsin hyvä vire on säilynyt. Uusien työpaikkojen kuukausilisäys oli tammitoukokuussa keskimäärin 1, mikä on matalan, :n työttömyysasteen oloissa varsin paljon. Kansainvälisen talouden vahvuus ja USA:n työmarkkinoiden kireys ovat lisänneet inflaation kiihtymisen uhkaa. Työpaikkojen lisäys kysyntää vastaavalla vauhdilla on nykyisen vähäisen työttömyyden oloissa vaikeaa, mikä osaltaan ylläpitää palkkapaineita. Vaikka tuntiansioiden nousu on viime kuukausina hieman hidastunut, on riski inflaation nopeutumisesta ensi vuonna todellinen. Tämän seurauksena odotukset rahapolitiikan kevennyksestä lähitulevaisuudessa ovat haihtuneet. Fedin ohjauskorko on nyt jo vuoden ajan eli poikkeuksellisen pitkään pysynyt, :ssa. Seuraavan korkomuutoksen suunta ei enää ole itsestään selvä.
Japanilla eväät talouden laajempaan nousuun Vientivetoinen talouskasvu Japanissa jatkuu. Maan vientisektori hyötyy sen päämarkkinaalueiden vahvasta talouskehityksestä sekä oman valuutan edullisuudesta. Yhteensä lähes Japanin viennistä suuntautuu Kiinaan ja USA:han. Vientiä on lisännyt erityisesti Kiinan talouden kasvu, joka on edelleen nopeutunut: vuoden ensimmäisellä neljänneksellä BKT:n vuosimuutokseksi ilmoitettiin yli 11, mutta kiinalaisen talousdatan luotettavuuteen ja tarkkuuteen on syytä suhtautua epäilyksellä. 1-1 - - BKT:n määrän muutos Japanissa muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä (Kausitasoitettu) Lähde: OECD, Japanin tilastokeskus 9 99 1 7 Eurooppalaiset ja amerikkalaiset vientiyritykset ovat valitelleen heikon jenin antamaa hintakilpailukykyä Japanille. Protektionismin uhka on kuitenkin Japanin tapauksessa melko pieni, koska päähuomio valuuttakurssikysymyksissä suuntautuu Kiinaan. 1 Japani: Kuluttajahinnat ja ohjauskorko Ohjauskorko Japani on perinteisesti ollut varsin kotimarkkinavetoinen talous. Nykyinen viennin varaan rakentunut kasvu on nostanut viennin suhteen BKT:n arvoon 17 :in, mikä on Japanissa varsin korkea. -1 - Kuluttajahinnat (1 kk:n muutos) 9 99 1 7 Viennin menestyksestä ja sen hyvin todennäköisestä jatkumisesta huolimatta jenin vahvistumisen jarruna on huomattava korkoero USA:han ja euroalueeseen nähden. Japanin rahapolitiikan kiristämistä on myös vaikea perustella oloissa, joissa kuluttajahintojen vuosimuutos on edelleen nollan pinnassa ja pohjahinnat pikemminkin laskutrendillä. Keskuspankki päättikin 1.. pitää ohjauskorkonsa ennallaan, :ssa ja antoi ymmärtää, että jatkossakin rahapolitiikka voi olla hyvin maltillista. Ohjauskoron yksi korotus,7 :iin on tosin lähikuukausina todennäköinen. Suotuisa talouskehitys painoi Japanin työttömyysasteen huhtikuussa, :iin alimmalle tasolleen vuoden 199 jälkeen. Ennen 199-luvun alussa alkanutta talouden pitkää alamäkeä ja ns. elinikäisten työpaikkojen ollessa vielä tyypillisiä työttömyysaste pyöri :n ympärillä. Kulutuksen osalta Japani on edelleen samankaltaisessa tilanteessa kuin suuret euromaat pari vuotta sitten. Vähittäiskaupan myynnin volyymi polkee paikallaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Yksityisten kulutusmenojen vuosimuutos nousi sentään 1. neljänneksellä japanilaisittain siedettävään 1, :iin. Matalan työttömyyden nostamien tulojen turvin kuluttajien rahankäytöllä on reilusti kasvuvaraa. Muutama lisäkymmenys kulutusmenojen kasvussa varmistaisi Japanin pysyvän ensi vuonnakin lähes, talouskasvussa.
USA 1 USA: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta 7 USA: Ostojohtajien indeksejä Palvelut BKT - - Teollisuustuotanto Teollisuus - 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 97 9 99 1 7 USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista keskiarvoista 1 1 USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot 1 kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset 1 Vähittäismyynti -1 Kestokulutustavarat - -1 Varastot - 9 9 9 97 9 99 1 7-1 9 9 9 97 9 99 1 7 1 USA: Kuluttajien luottamus Ind. 19=1 Nykytilanne Indeksi 1 1 miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa 1 1 Odotukset 1 11 Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos - 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 1 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - Hintamuutoksia USA:ssa 1 USA: Osakekurssit Kuluttajahinnat 1 Dow Jones - Tuottajahinnat Nasdaq - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 97 9 99 1 7
EKP jätti oven auki koron lisänostoille Euroopan keskuspankki (EKP) nosti odotetusti ohjauskorkoaan (->, :iin) kesäkuun alun kokouksessaan. Keskeinen peruste koron nostolle oli kasvun jatkuminen aiemmin arvioitua nopeampana. Myös jatkossa kasvun ennakoidaan olevan verraten vahvaa. Suuria uhkia ei ole näköpiirissä, vaikka keskuspankki varoittelikin tapansa mukaan inflaatiopaineista, tällä kertaa lähinnä keskipitkällä aikavälillä. EKP:n odotetaan jatkavan ohjauskorkonsa nostamista vielä ainakin kerran, mahdollisesti useamminkin. Seuraava ajankohta nostolle lienee syyskuu. Euroalueen kasvuennusteita on reivattu ylöspäin laajemminkin. Mm. IMF arvioi kasvuksi sekä tänä että ensi vuonna,. Euroalueen vientikysyntä vetää hyvin, joten vahva euro ei ainakaan toistaiseksi ole tuonut hiipumista. Kotimaista kysyntää tukee työllisyyden paraneminen. Kasvun voimistumisen seurauksena myös julkisen sektorin rahoitusasema on kohentunut. Yritysten kannattavuus ja rahoituksen saatavuus ovat hyvät. Myöskään euroalueen ulkoinen tasapaino ei aiheuta ongelmia. Rahapolitiikan ohjauskorkoja Euroalueen ja koko EU:n vahvasta menosta todistavat myös yritys- ja kotitaloustiedustelut. Teollisuus Toukokuussa euroalueen teollisuus- ja palveluyritysten luottamus oli edelleen vahvaa, vaikka heikkenikin piirun verran huhtikuusta. Heikkenemistä tapahtui Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa, mutta ei Saksassa. Myös 99 1 7 rakennusyritysten näkymät ovat alkuvuonna lievästi vaimentuneet, vaikka ovatkin edelleen valoisammat kuin vuosi aiemmin. Vähittäiskaupassa tilanne kohentui myönteisen varastokehityksen ansiosta. Kaikilla toimialoilla luottamus on vahvempi kuin pitkän ajan keskiarvo. Kuluttajien luottamus vahvistui toukokuussa selvästi, joten jo vuoden puolivälistä alkanut kehitys sai jatkoa. Kuluttajat odottavat sekä yleisen että oman taloustilanteensa paranevan edelleen, työllisyyden jatkavan kohenemistaan ja säästämismahdollisuudetkin koetaan aiempaa paremmiksi. Tilanne antaa vahvan pohjan yksityisen kulutuksen myönteiselle kehitykselle. 7 1 1-1 - - - EKP:n ohjauskorko (Saksan repo-korko ennen v. 1999) USA:n Fed Funds target Lähde: EKP, FED 97 9 99 1 7 Indeksi Teollisuus Luottamusindikaattorit Euroalueella Rakentaminen Kotitaloudet 9 9 97 9 99 1 7 Euroalue: Ostojohtajien indeksejä Palvelut
Euroalue Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT Euroalue: Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot 1 - - Teollisuustuotanto -1 - - - Vientitilaukset Tilaukset - 9 9 9 97 9 99 1 7-9 9 9 97 9 99 1 7 Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta Teollisuuden luottamusindikaattorit 1 Ranska Euroalue -1 1 - Saksa 1 7-9 9 9 97 9 99 1 7 1-1 Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo Saksa Euroalue 1 1 11 Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Euroalue Ranska (INSEE) - 1 - - Ranska 9 9 9 97 9 99 1 7 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7,,,, 1, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos ed. vuodesta Tavoitetaso Euroalue Ranska 1 1 11 1 * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Saksa** 1,, Saksa 9 Euroalue, 97 9 99 1 7 7 ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen 9 9 9 9 97 9 99 1 7 7
Iso-Britannia ja Ruotsi BKT:n määrän muutos ed. vuodesta Teollisuuden tilaukset Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia - - - Iso-Britannia - 9 9 97 9 99 1 7-9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 Teollisuuden luottamusindikaattori Saldo Kuluttajien luottamusindikaattori 1 Ruotsi 1 Ruotsi -1 - - Iso-Britannia -1 - Iso-Britannia - 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7-9 9 9 97 9 99 1 7 Pohjainflaatio (I-B) Kuluttajahinnat 1 kk:n muutos Kuluttajahinnat (I-B) 1 Työttömyysaste* Ruotsi * Kausitasoitettu 1-1 Kuluttajahinnat (Ruotsi) Pohjainflaatio (Ruotsi) Iso-Britannia - 9 97 9 99 1 7 9 9 9 9 97 9 99 1 7 Lyhyet korot ( kk) 1 Pitkät korot Valtion obligaatiot (1 v) 1 1 1 Iso-Britannia Iso-Britannia Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7
Suomen voimakas kasvu jatkuu; ylikuumenemisesta varoitellaan Kokonaistuotannon kasvu jatkui kansantalouden tilinpidon mukaan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä vahvana kuin viime vuonna (, ). Kasvuvauhti oli selvästi nopeampaa kuin keskivertoennusteet arvioivat. Kasvuennusteisiin kohdistuukin nykynäkymin nostopaineita, vaikka kasvu hidastuisikin vuoden jälkipuoliskolla. Suomen BKT:n määrän muutos Toukokuun luottamusindikaattorit osoittivat yritysten korkeasuhdanteen jatkuneen, jos mahdollista, entisestäänkin vahvistuneena. Kaikilla päätoimialoilla vallitsee edelleen tuntuvasti normaalia parempi suhdannetilanne. Teollisuus tosin pysyi kokonaisuutena ennallaan, kun tuotanto-odotusten ja tilausten kasvun vastapainona varastot suurenivat. Huhtikuussa teollisuuden uudet tilaukset olivat neljänneksen suuremmat kuin vuotta aiemmin. Teollisuuden toteutuneet tuotantoluvut ovat kuitenkin jääneet hyvin vaatimattomiksi. Itse asiassa tammi-huhtikuussa teollisuustuotanto on polkenut vuodentakaiseen verrattuna paikallaan. Selitys löytyy Tilastokeskuksen laskentamenetelmien muutoksesta, jossa tilinpidon neljännesvuosittainen arvonlisäys lasketaan tuotoksen ja välituotekäytön erotuksena, kun taas kuukausittaiset tuotantoluvut kuvaavat lähinnä tuotoksen kehitystä. Rakennusyritysten tilauskirjat ovat normaalia paksummat ja henkilökuntaa suunnitellaan lisättävän. Työvoimapula on yleistä. Alkuvuonna rakennustoiminta on jatkanut reipasta kasvua. Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat tammi-maaliskuussa runsaan viidenneksen ja rakennusluvat yli kymmenyksen. Kiivas meno nosti rakennuskustannuksia toukokuussa, viimevuotisesta. Myös asuntojen hinnat ovat jatkaneet nousuaan. - 1 1 - -1 7 9 99 1 7 Kokonaistuotanto ja teollisuustuotanto muutos edellisestä vuodesta Kokonaistuotanto, kansantalouden tilinpito Teollisuustuotanto (kausitasoitettu) 9 99 1 7 Milj. m Kaikki rakennukset vuosisumma Luvat Aloitukset Valmistuneet 9 9 9 9 9 9
Myös palveluyrityksissä tilanne vahvistui toukokuussa. Myynnin kasvun ennakoidaan jatkuvan. Vahva suhdannetilanne on johtanut lähinnä viranomaisten taholta (valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki) varoitteluun ylikuumenemisesta. Ylikuumenemisen merkkejä on kuitenkin nähty pääosin vain rakennussektorilla. Esimerkkeinä on mainittu mm. työvoimapula, asuntojen reaalihinnat, kotitalouksien velkaantuminen. Joissakin kommenteissa on verrattu tilannetta jopa 19-luvun loppuun, mutta ratkaisevia eroja toki löytyy (esim. korkotaso, kotitalouksien varallisuus, kriisinkestokyky). Yritysten ohella myös kotitalouksien tilanne on säilynyt hyvänä. Toukokuussa kuluttajien luottamus oli edelleen vahvaa. Työttömyys on vähentynyt: huhtikuussa työttömyysaste oli 7, (ed. vuonna, ). Palkkasumma on reippaassa kasvussa (helmi-huhtikuu,1 ), mikä on näkynyt myös vähittäiskaupan myynnin tuntuvana nousuna (tammi-huhtikuu 7,9). Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - Teollisuus Rakentaminen Lähde: EK - 9 99 1 7 Kuluttajien luottamusindikaattori 1 1, Kuluttajabarometri 9 97 9 99 1 7 OSUUSPANKKIKESKUS Strateginen suunnittelu Timo Lindholm 1 1 Jorma Vanninen 1 9 Anneli Tikkanen 1 1
Suomi 1 Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja toimialoittain vuonna 7, 1 kk:n muutos Kokonaistuotanto liikenne maa- ja metsätalous kauppa teollisuus rakentaminen 1 1 Ind. Suomen talouden palkkasumma =1 1 1 11 Kausitasoitettu 1 -, kansantalouden tilinpito 1 9 Lähde:Tilastokeskus, Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 1 7 Kaupan myynnin määrä muutos* edellisvuoden vastinkuukaudesta *1 kuukauden liukuvista keskiarvoista =1 Myönnetyt rakennusluvat muutos vuosisummasta Muut rakennukset 1 1 Tukkukauppa - Vähittäiskauppa Autokauppa 9 97 9 99 1 7 - - Asuinrakennukset 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 1 Talous muuttuu paremmaksi Kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua Oma talous 1 henkilöä Työvoiman määrän muutos edellisestä vuodesta Työlliset -1 - Talous muuttuu huonommaksi Maan talous 9 99 1 7 - - - Työttömät 7 Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin Ind. 1 1 Asunto, lämpö ja valo 1 Ravinto 1 1 1 Rakennuskustannukset Hintaindeksejä muutos ed. vuodesta Tuontihinnat Kuluttajahinnat 11 1 99 9 Muut hyödykeryhmät yhteensä KOKONAISINDEKSI 7 - -1-1 Vientihinnat 9 97 9 99 1 7 11
Suomen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 TUOTANTO joulu joulu helmi maalis huhti touko Teollisuustuotanto (kt), muutos p.a. () 7,9,,,7, -, Kapasiteetin käyttöaste,, 1,1 77,,,, muutos p.a. (),7-1, -,9, 1,1 1,1 BKT:n kk-kuvaaja, muutos p.a. (), 1,,,9 1,,1 Vähittäiskauppa, muutos p.a. (),,,9 7, 9,,7 Rakennusluvat, muutos p.a. () - Kaikki rakennukset, -,, -1,, - Asuinrakennukset -, -1, -,,1-1, - Muut rakennukset -1, -7,, -, 7, MAKSUTASE, mrd. euroa joulu joulu helmi maalis huhti touko Kauppatase (1 kk liuk.summa) 9,1 7,7 9,1 9, 9, 9, Vaihtotase (1 kk liuk.summa) 9,7 7,9 9,7 9, 1, 1, Korollinen nettovelka 9,7 1, 1, 1, 1, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu joulu helmi maalis huhti touko Kotitaloudet () 1,1 1, 1, 1, 17,9 17,7 Teollisuus () 7 1 1 Rakentaminen () 7 1 9 19 Palvelut () 1 7 HINNAT, muutos p.a () joulu joulu helmi maalis huhti touko Kuluttajahinnat 1,,,,,, Rakennuskustannukset,, 7, 7,,, Tukkuhinnat,9,,,,7,7,1 Vientihinnat,1,,,,,,9 Tuontihinnat 7, 9,9,,,,, TYÖLLISYYS (TK) joulu joulu helmi maalis huhti touko Työlliset (1 ) 99 17 7 7 Työttömät (1 ) 19 11 1 1 Työttömyysaste () 7,7 7,, 7, 7,7 7,, VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu joulu helmi maalis huhti touko Valtion velka,,9,,,7 7, Valtion tulot,,,,, Valtion menot,,,,, 1
Kansainvälinen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, joulu joulu helmi maalis huhti touko USA,,,,9,1 1,9 Euroalue,,,7,9,9, Saksa,9,,9 7,,,7 Ranska 1, -, 1,, 1, 1,7 Iso-Britannia, -,, -, -,, Ruotsi,,1 1,7,,,1 Japani,,9,,,, TEOLLISUUDEN LUOTTAMUS joulu joulu helmi maalis huhti touko USA (ISM), 1,,,9,7, Saksa (IFO) 99, 1,7 17, 17,7 1, 1, Euroalue (saldoluku) - 7 Saksa (saldoluku) -7 11 9 9 9 Ranska (saldoluku) - 1 1 Iso-Britannia (saldoluku) -1 Ruotsi (saldoluku) - 9 9 Japani (saldoluku) KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUS joulu joulu helmi maalis huhti touko USA (indeksi 19=1) 1, 11, 111, 1, 1, 1, Euroalue (saldoluku) -11 - - - - -1 Saksa (saldoluku) - - -1 7 Ranska (saldoluku) -1-11 - -9-7 Iso-Britannia (saldoluku) - - - - -7 Ruotsi (saldoluku) 1 1 19 Japani (saldoluku) 7, 7,,7 KULUTTAJAHINNAT vuosimuutos, joulu joulu helmi maalis huhti touko USA,,,,,,,7 Euroalue,, 1,9 1, 1,9 1,9 1,9 Saksa 1,7,1 1, 1, 1,9 1,9 1,9 Ranska 1,7 1, 1, 1, 1, 1, 1,1 Iso-Britannia,,,,,,, Ruotsi 1,,9 1,, 1,9 1,9 1,7 Japani -,, -, -,1, TYÖTTÖMYYSASTE, joulu joulu helmi maalis huhti touko USA,,9,,,,, Euroalue 7,9, 7, 7, 7, 7,1 Saksa 1, 11, 9, 9, 9, 9, 9, Ranska 9, 9,,,,, Iso-Britannia,9,9,9,,, Ruotsi,,,,,, Japani,1,,,,, 1
Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, (kt) III I II III 7 I USA ( hinnoin),,,1,7,,,1 1,9 Euroalue (9 hinnoin) 1, 1, 1,9,,9,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),9 1, 1,1, 1,,7,7, Ranska (9 hinnoin), 1,9 1, 1,9,7,1,,1 Iso-Britannia (9 hinnoin), 1,9 1,9,,7,9,,9 Ruotsi (=1) (ps),,9,,7,7,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,1,7,9,1 1,,, YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, (kt) III I II III 7 I USA ( hinnoin),,,9,,,7,, Euroalue (9 hinnoin) 1,, 1, 1,7 1,7 1,7 1,9 1, Saksa (9 hinnoin)(ps), 1,1 -, 1, -,, 1, -, Ranska (9 hinnoin),1,7,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin), 1, 1, 1,1,,1,7,1 Ruotsi (=1) (ps),,,,,,,, Japani (9 hinnoin) (ps), 1,,7 1,9 1, -,, 1, INVESTOINNNIT määrän muutos, (kt) III I II III 7 I USA ( hinnoin),,,, 7,,9 -,1 -, Euroalue (9 hinnoin), 1,,7,,1 7,,, Saksa (9 hinnoin)(ps), 1, 1,,,9,,9 11, Ranska (9 hinnoin),,7,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,7,,,, 7,7 Ruotsi (=1) (ps) 11, 9,,9 9,9,, 7,9 1,7 Japani (9 hinnoin) (ps) -1,,,,9,9 1,9,7, VIENTI määrän muutos, (kt) III I II III 7 I USA ( hinnoin) 7,,,7 9,, 9,1 9,,7 Euroalue (9 hinnoin),,,9 9,1,1,9 9,, Saksa (9 hinnoin)(ps) 9, 9,, 1, 9, 11, 1, 9, Ranska (9 hinnoin),9,,, 9,,,1, Iso-Britannia (9 hinnoin), 9, 1,1, 1,,9-1, -1, Ruotsi (=1) (ps) 11,1, 7, 1,7,,,9, Japani (9 hinnoin) (ps) 1, 7, 1, 1, 1,1 9,, 7, TUONTI määrän muutos, (kt) III I II III 7 I USA ( hinnoin) 1,,9,,, 7,,, Euroalue (9 hinnoin) 7,,, 9, 7,7 7, 7,, Saksa (9 hinnoin)(ps),7 7,7 7, 17, 9, 1, 1,1, Ranska (9 hinnoin),,7 7,, 11,1 7,7,, Iso-Britannia (9 hinnoin) 7,, 9, 1,,,, -,7 Ruotsi (=1) (ps) 9,,7 7, 1,, 7,, 1, Japani (9 hinnoin) (ps) 9, 7,,1,7,,, 1, 1