TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Samankaltaiset tiedostot
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Ymp.ltk liite nro 1 5

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Virastotie 3, RUOKOLAHTI. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 3 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL Varma Y-tunnus:

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, KOTKA

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.

Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

Petri ja Tanja Hovi. Hovintie 19, LAPPEENRANTA.

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y , nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Ympäristönsuojelulain 8 luvun mukainen päätös eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta. Vesa ja Heli Parvinen. Melkoniementie 607, SÄRKISALMI.

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA Ympäristönsuojelulain 8 luvun mukainen päätös eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta.

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu LAPPEENRANTA Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Maatalousyhtymä Neuvonen. Kirkontie 758, SAARI

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2007 Y ASIA

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi euroa.

Transkriptio:

K A A K K O I S S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PL 1023, Kauppamiehenkatu 4 45100 KOUVOLA Puhelin 020490105 Telefax 0204904455 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(9) Nro A1005 Dnro KAS 2006 Y 135 131 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2007 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. LUVAN HAKIJA Riitta Johansson ja Jani Oivaranta Ay. Korpelantie 95, 46910 ANJALANKOSKI. HAKEMUKSESSA TARKOITETTU LAITOS JA SEN SIJAINTI Ympäristölupahakemus koskee Anjalankosken kaupungin Viialan kylässä tilalla Rabbelung 8:281 toteutettavaa lihanautojen kasvatusta. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN Kaakkois Suomen ympäristökeskus Ympäristönsuojeluasetus 6 :n 1 momentin kohta 10 a ASIAN VIREILLETULO Hakemus on tullut vireille Kaakkois Suomen ympäristökeskukseen 23.3.2006. Hakemusta on täydennetty 31.3.2006. TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Lihanautojen kasvatukseen tarkoitettu eläinsuoja on vuokrattu suullisella vuokrasopimuksella. Hakijat ovat tehneet kaksi lannanluovutussopimusta (levitysala yht. 262,5 ha). Hakemuksen mukaan lannanlevitykseen käytettävissä olevaa vuokrapeltoalaa on 6,17 ha. Alue on maatalousvaltaista haja asutusaluetta. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa.

ELÄINSUOJAN SIJAINTIPAIKKA JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖ 2 Eläinsuojan ympäristö on pääasiassa maa ja metsätalousaluetta. Hakemuksen mukaan eläinsuojan toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Lähin pysyvä vakituinen asuinrakennus sijaitsee tilalla, etäisyys eläinsuojasta noin 150 m. Joen toisella puolella, noin 300 metrin etäisyydellä sijaitsee useita asuinrakennuksia. ELÄINSUOJAN TOIMINTA Tuotanto Vedenhankinta Tilalla on eläinpaikat 370 lihanaudalle. Naudat tuodaan välikasvatustiloilta noin 4 6 kk:n ikäisenä ja kasvatetaan tilalla teurasikään saakka (noin 16 18 kk:n ikäiseksi). Tilalla on oma kaivo. Lannan käsittely ja varastointi Lannan levitys pelloille Lannan käsittely toteutetaan kuivikepohjamenetelmällä. Kestokuivikepohjan pinta ala on 1317 m 2. Kuivikepohja tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä pellolle lannoitteeksi. Kuivikkeena käytetään purua, olkea, turvetta ja haketta. Poikkeuksellisten tilanteiden varalle eläinsuojassa on 720 m 2 katettu lantavarasto. Lannan levitykseen käytettävissä oleva peltoala on n. 269 ha. Lanta levitetään peltoon lannoitteeksi viikkojen 18 22 ja 37 41 välisenä aikana. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Jätevedet ja päästöt Toiminnassa ei muodostu jätevesiä. Melu, liikenne ja muu kuormitus alueella Traktoriliikenne muodostuu pääasiassa rehujen ja kuivikkeiden ajosta, sekä lannanlevitysaikoina lannan siirtokuljetuksista. Turverekka käy tilalla 1 2 kertaa kuukaudessa ja karjankuljetusauto keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Muu liikenne on lähinnä henkilöautolla tapahtuvaa työmatka ajoa, sekä satunnaisia eläinlääkärin käyntejä.

Jätteet ja niiden käsittely ja hyödyntäminen 3 Ongelmajätteet varastoidaan niille varatussa paikassa ja toimitetaan ongelmajätekeräykseen. Kuolleet eläimet toimitetaan raatojenkeräilyjärjestelmän kautta Honkajoelle. Paalimuovit toimitetaan jätehuollon kautta energiajätteeksi. Pilaantunut rehu sekoitetaan lannan joukkoon ja käytetään lannoitteena pellolla. Poikkeukselliset tilanteet ja niihin varautuminen Hakemuksessa ei ole esitetty varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin. ASIAN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemuksesta on kuulutettu Kaakkois Suomen ympäristökeskuksen ja Anjalankosken kaupungin ilmoitustauluilla 23.5 22.6.2006. Kuulutus on julkaistu Anjalankosken Sanomat nimisessä lehdessä 23.5.2006. Lisäksi ympäristölupahakemuksen vireilletulosta on kirjallisesti ilmoitettu tiedossa olleille asianosaisille. Tarkastukset ja neuvottelut Lausunnot Toiminta alueen tarkastus ja neuvottelu hakemuksesta pidettiin 31.3.2005. Kouvolan seudun kansanterveystyön ky, Ympäristölautakunta 13.6.2006 Lautakunnan lausunnossa todetaan seuraavaa: Riitta Johansson ja Jani Oivaranta avoin yhtiö hakee Kaakkois Suomen ympäristökeskukselta ympäristölupaa 370 lihanaudan eläinsuojalle. Eläinsuoja sijaitsee Anjalankosken kaupungin Anjalan kylässä tilalla Rabbelugn RN:o 754 414 8 281, ja sen omistavat Sophie, Mattias ja Jonas Wrede. Ympäristökeskus on pyytänyt Anjalankosken ympäristönsuojeluviranomaiselta lausuntoa hakemuksesta 24.7.2006 mennessä. Naudat toimitetaan tilalle välikasvatettuina (4 6 kk ikäisenä) ja ovat siellä teurasikään saakka (16 18 kk). Eläinten lannan ja virtsan käsittely hoidetaan kestokuivikepohjalla, joka tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa. Kuivikepohja levitetään pellolle keväällä ja syksyllä. Lannan levitykseen on käytössä 262,52 ha sopimuspeltoa ja 6,17 ha vuokrapeltoa, jotka sijaitsevat kokonaisuudessaan pohjavesialueiden ulkopuolella. Tilalla on katettu lantala, jonka tilavuus on 1080 m 3. Eläimiä ei laidunneta, eikä niille ole jaloittelutarhaa. Säilörehua pyöröpaalataan esikuivattuna noin 1200 t/a. Eläinsuojassa ei synny pesu eikä wc vesiä eikä tilalla ole omaa polttoainesäiliötä. Lupahakemuksen mukaan toiminnanharjoittaja luovuttaa lantaa Arto Luhiolle sekä Arto Ruokosuolle. Luovuttamisesta ei ole jätetty nitraattiasetuksen mukaista valvontailmoitusta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle,

4 joten se on jätettävä mahdollisimman pian. Mikäli lantaa varastoidaan patterissa, on ilmoitukseen liitettävä peltolohkokartta, joihin on merkittävä pattereiden sijaintipaikat. Anjalankosken kaupunginhallitus 17.7.2007 Kaupunginhallitus yhtyy lausuntonaan ympäristölautakunnan asiasta antamaan lausuntoon. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta on määräajassa jätetty yksi muistutus. Muistutuksen mukaan tilalta Rabbelugn 8:281 on usean vuoden ajan tullut karjanpidon seurauksena pahoja hajuhaittoja. Kymijoen itäpuolella sijaitsevalle asuinalueelle, jossa on 26 läpi vuoden asuttua taloutta ja lisäksi kuusi lomaasuntoa, joille kaikille hajuhaittoja on tullut. Jos hajuhaitat saadaan estettyä ja poistettua ei lupahakemukselle ole estettä. On huomattava, että eläinsuojat sijaitsevat aivan Kymijoen rannalla, joten valumat on estettävä, etteivät ne pääse Kymijokeen. Se tarkoittaa jatkuvaa valvontaa, jonka Kaakkois Suomen ympäristökeskus varmaan tekeekin. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakija on saanut lausunnot tiedoksi 3.7.2006 ja 24.7.2006. Hakija ei ole jättänyt vastinetta. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lupamääräykset Kaakkois Suomen ympäristökeskus myöntää Riitta Johansson ja Jani Oivaranta Ay:n eläinsuojalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan. Lupapäätös koskee jo toiminnassa olevaa eläinsuojatoimintaa. Lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti seuraavin lupamääräyksin: 1. Eläinsuojaan saa sijoittaa enintään 370 lihanautaa. 2. Eläinten pito, rehujen kuljetus ja varastointi sekä lannan käsittely, varastointi ja kuljetus on hoidettava ja järjestettävä siten, ettei toiminnoista aiheudu kohtuuttomia hajuhaittoja tai pölyhaittoja eikä haitallisia vaikutuksia pinta tai pohjavesille tai haittoja vahinkoeläimistä. 3. Kuivalannan varastointitilavuutta tulee olla 3044 m 3. Kuivikepohjat voidaan ottaa huomioon varastointitilavuutta määriteltäessä.. 4. Eläinsuojan pohjarakenteiden ja lantalarakenteiden tulee olla vesitiiviitä. Lannan varastointitilat on tyhjennettävä vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä kunto on tarkastettava, ja havaitut puutteet on korjattava viivytyksettä.

5 5. Lannan levitykseen käytettävissä olevaa peltoalaa tulee olla luvan mukaisella eläinmäärällä vähintään 92,5 ha ympäristöministeriön (30.9.1998) kotieläintalouden ympäristönsuojelusta antaman ohjeen mukaisesti. 6. Lannan käsittelyssä tulee noudattaa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) määräyksiä. 7. Lannan siirto ja levitys on tehtävä asianmukaisella kalustolla välttäen haittojen aiheuttamista. Vesistöjen varsille on jätettävä vähintään 5 metriä leveät suojaalueet ja valtaojien varsille on jätettävä vähintään 1 metrin levyinen suoja alue, joille ei lantaa levitetä. Kuivalannan levitys tärkeille ja vedenhankintaan soveltuville pohjavesialueille (I ja II luokat) tulee erikseen hyväksyttää Kaakkois Suomen ympäristökeskuksella. 8. Toiminnanharjoittajan on tiedotettava määräykset 6. ja 7. myös lannan vastaanottajille. 9. Toiminnanharjoittajan on seurattava lannan käsittelyyn ja levittämiseen liittyvien tekniikkojen kehittymistä. Uutta käyttökelpoista tekniikkaa on otettava soveltuvin osin käyttöön, mikäli se vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa ja on kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa hakemuksen mukaisessa eläinsuojatoiminnassa. 10. Kuolleet eläimet, jotka ovat jätettä, on hävitettävä pääsääntöisesti suurriskisen eläinjätteen käsittelylaitoksessa. Eläinsuojaan on eläinjätettä varten suunniteltava ja varattava asianmukainen välivarastointitila, josta eläinjäte voidaan kuljettaa hävitettäväksi. Välivarastointi ja käsittely on toteutettava siten ettei siitä aiheudu vaaraa ihmisten eikä eläinten terveydelle. 11. Toiminnassa syntyvät jätteet ja käytettävät kemikaalit tulee varastoida niin, ettei niistä aiheudu epäsiisteyttä, haju tai terveyshaittaa eikä maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta haittaa ympäristölle. Maatalousmuovit on toimitettava hyödynnettäväksi. Ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan vähintään vuosittain. 12. Eläinsuojatoiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää lähimmissä häiriintyvissä kohteissa päivällä (kello 7 22) ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeq ) eikä yöllä (kello 22 7) ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeq ). 13. Häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää haittaa, on ilmoitettava välittömästi Kaakkois Suomen ympäristökeskukselle ja Anjalankosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 14. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Tiedot on annettava pyydettäessä Kaakkois Suomen ympäristökeskukselle ja Anjalankosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle siltä osin kuin ne koskevat tämän päätöksen valvonnassa tarvittavia seikkoja. Vuosittain maaliskuun loppuun mennessä ympäristökeskukselle ja kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle on toimitettava tiedot eläinmääristä, peltojen vuokrasopimuksista, lannan vastaanottosopimuksista ja levitysaloista siltä osin kuin niihin on tullut muutoksia edellisestä vuodesta, sekä kuolleiden eläinten

lukumäärä ja käsittelypaikka. 6 15. Toiminnan olennaisesta muuttamisesta, keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava Kaakkois Suomen ympäristökeskukselle. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinnan perusteet ja luvan myöntämisen edellytykset Ympäristökeskus on ratkaisussaan ottanut huomioon ympäristönsuojelulain tavoitteet ja yleiset periaatteet. Ympäristönsuojelulain lisäksi luparatkaisussa keskeiset sovellettavat säädökset ja ohjeet ovat olleet valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta 931/2000 sekä ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998, joiden perusteella on määritetty lannan varastointitarve ja lannan levitykseen tarvittava peltopinta ala. Eläinjätteen käsittelystä annettu määräys perustuu keskeisesti Etelä Suomen lääninhallituksen samaa kokoluokkaa olevien eläinsuojien toimintaa koskeviin lausuntoihin. Ympäristökeskus on katsonut, että YsL:n 42 :ssä säädetyt edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa, kun otetaan huomioon useat lupamääräykset, joilla ympäristöhaittoja ja niiden riskejä on vähennetty. Lupamääräysten perustelut Eläinten enimmäismäärä on määrätty hakemuksen mukaisesti. (Määräys 1.) Ympäristönsuojelulain 42 :n mukaan toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta pysyvää rasitusta, hajun, kaasujen, melun tai pölyn muodossa. (Määräys 2.) Lannan varastotilavuus on määrätty maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) mukaisesti. Laskennassa on huomioitu eläinten ikäjakauma. Maa ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet MMM RMO C4 mukaan kestokuivikepohjan omaavissa kotieläinsuojissa ei tarvita erillistä lantavarastoa, mikäli pohjan pinta ala on riittävän suuri eläinmäärään nähden. Naudoilla pinta alavaatimus on 1 m 2 / 70 elopainokiloa. (Määräys 3.) Ympäristönsuojelulain 7 :n mukaan maahan ei saa jättää tai päästää jätettä eikä muutakaan ainetta siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Ympäristönsuojelulain 8 :n mukaan ainetta ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua taikka toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää. (Määräys 4.)

7 Lannan vähimmäislevitysala on määritetty ympäristöministeriön kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998 annetun ohjeen mukaisesti. Lupaharkinnassa on katsottu, että toiminnanharjoittajalla tulee olla käytettävissä riittävä peltoala lannan levitykseen harkittaessa eläinmäärän hyväksyttävyyttä. (Määräys 5.) Lupamääräyksessä on muistutettu toiminnanharjoittajaa siitä, että maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn estämistä koskeva valtioneuvoston asetusta (931/2000) on noudatettava ellei lupamääräyksissä ole asetettu ankarampia vaatimuksia. (Määräys 6.) Määräys ovat tarpeen pinta ja pohjavesien suojelemiseksi. Ympäristönsuojelulain 8 kieltää pohjaveden pilaamisen. (Määräys 7.) Lantaa vastaanottavien muiden viljelijöiden tulee olla tietoisia lupamääräyksistä. Tällä pyritään varmistamaan se, että lannan vastaanottosopimuksen tehneet käsittelevät ja levittävät lantaa ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. (Määräys 8.) Ympäristönsuojelulain mukaan ( 4 ja 43 ) luvanvaraisessa toiminnassa on periaatteena, että käytetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa. (Määräys 9.) Jätelain 6 :n mukaan jätteestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätettä ei saa hylätä tai käsitellä hallitsemattomasti. Eläinjätteen käsittelystä säädetään yksityiskohtaisesti maa ja metsätalousministeriön asetuksessa eläinjätteen käsittelystä (1022/2000), jonka 3 :n mukaan suuririskisenä eläinjätteenä pidetään muun muassa eläinpitoyksikössä kuolleita, kuolleena syntyneitä nautaeläimiä tai sanottujen eläinten osia. Asetuksen 5 :n mukaan suuririskinen eläinjäte on käsiteltävä eläinjätteen polttolaitoksessa tai suuririskisen eläinjätteen käsittelylaitoksessa. Samassa pykälässä on säädetty myös eläinjätteen muusta sallitusta käsittelystä. Asetuksen 24 :n mukaan kunnaneläinlääkärin on valvottava asetuksen säännösten noudattamista toimialueellaan. (Määräys 10.) Määräyksellä varmistetaan, että kemikaalien ja jätteiden varastointi ja käsittely hoidetaan asianmukaisesti, eikä näistä aiheudu maaperän, tai pinta tai pohjavesien pilaantumisen vaaraa. (Määräys 11.) Melutason raja arvot perustuvat valtioneuvoston päätökseen melutason ohjearvoista 993/1992. (Määräys 12.) Häiriötilanteista tiedottaminen on tarpeen päästöjen valvonnan toteuttamiseksi. (Määräys 13.) Raportointia ja kirjanpitoa koskeva määräys on tarpeen valvonnan ja tarkkailun toteuttamiseksi. (Määräys 14.) Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää luvan tarkistamista. Toiminnan lopettaminen tilalla edellyttää mm. sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet poistetaan. (Määräys 15.)

LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN 8 Päätöksen voimassaolo Tämä lupa on voimassa toistaiseksi. Tuotannon olennainen muuttaminen edellyttää uutta ympäristölupaa. Luvan haltijan on tehtävä hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi viimeistään 31.1.2017. Lupahakemuksessa hakijan on esitettävä selvitys siitä, miten ympäristönsuojelulain 4 :n mukaista parasta käyttökelpoista tekniikkaa on sovellettu ja voidaan soveltaa eläinsuojassa sen ympäristöhaittojen edelleen vähentämiseksi. Erityisesti asiassa on otettava huomioon lannan käsittelyyn liittyvä tekniikka. (YSL 28, 55 ) Asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. (YsL 56 ) SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki ja asetus (86/2000 ja 169/2000) Jätelaki ja asetus (1072/1993 ja 1390/1993) Laki eräistä naapuruussuhteista (90/2000) Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 993/1992 Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1237/2003) Ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Päätöksestä peritään suoritemaksua ympäristöministeriön asetuksen (1237/2003) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Taulukon mukainen eläinsuojan ympäristöluvan maksu on 1200. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Kaakkois Suomen ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä ympäristönsuojelulain 54 :n mukaisesti. Tieto päätöksestä julkaistaan Anjalankosken kaupungin ilmoitustaululla. Lisäksi tieto päätöksestä julkaistaan Anjalankosken Sanomat nimisessä lehdessä.

JAKELU 9 Päätös Jäljennös päätöksestä Hakija, saantitodistuksella Anjalankosken kaupunginhallitus Kouvolan seudun kansanterveystyön ky, valvontalautakunta Suomen ympäristökeskus Kaakkois Suomen TE keskus, maaseutuosasto Etelä Suomen lääninhallitus Tieto päätöksen antamisesta Eläinsuojakiinteistön naapurit, joille on lähetetty tieto lupahakemuksen vireille tulosta. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto oikeuteen. Valitusoikeus on: 1) sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; 2) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; 3) toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; 4) alueellisella ympäristökeskuksella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; 5) muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. (YsL 96 ja 97 ) Valitusosoitus on liitteenä. Lupa ja valvontaosaston päällikkö Esa Kleemola Agrologi Riitta Nurmilaukas