Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 55 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Vapaa-aikaltk. 49 Kunnallislain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Vapaa-aikalautakunnan kokous on kutsuttu koolle lähettämällä kokouskutsu ja esityslista vapaa-aikalautakunnan jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja sen edustajalle sekä kunnanjohtajalle. Lautakunta toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Hyväksyttiin PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN VALINTA Vapaa-aikaltk. 50 Pöytäkirjan tarkistusvuorossa ovat Teppo Valtanen ja Taina Lehtikangas. Vapaa-aikalautakunnan pöytäkirja tarkistetaan kokouksen jälkeen vapaa-aikatoimistossa, jollei muuta sovita. Vapaa-aikalautakunta päättää valita tämän kokouksen pöytäkirjantarkistajiksi Teppo Valtasen ja Taina Lehtikankaan. Vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtaja Taina Lehtikangas toimii kokouksen puheenjohtajana Tuula-Marja Sainion poissa ollessa. Pöytäkirjan tarkistajiksi valitaan Teppo Valtanen ja Elina Nurmoranta.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 56 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1 31.8.2014 Vapaa-aikaltk. 51 Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan jokaisella hallintokunnalla on velvollisuus seurata talousarviomäärärahojensa riittävyyttä ja sopeuttaa toimintaansa niin, että määrärahat riittävät. Vapaa-aikalautakunnan talouden toteutuma ajalta 1.1.-31.8.2014. Vapaa-aikalautakunnan tulosalueen menojen toteutumisprosentti 1.1-31.8.2014 on 64,84 %, tuottojen 73,50% ja toimintakatteen 61,47%. Talous on toteutunut tähän asti suunnitellun mukaisesti. Vapaa-aikasihteeri kertoo talouden toteutumasta kokouksessa jossa on myös mahdollista tutustua toteutumaan yksityiskohtaisesti. Vapaa-aikalautakunnan talouden osavuosiraportti on esityslistan liitteenä sekä sähköpostilla että maapostilla toimitettuna. Merkitään tiedoksi. Hyväksyttiin
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 57 VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2015 2017 TALOUS- JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Vapaa-aikaltk. 52 Kunnanhallitus on kokouksessaan 8.9.2014 antanut talousarvion 2015 raamit sekä vuosien 2015 2017 taloussuunnitelman laadintaohjeet. Vapaa-aikalautakunnan raami vuodelle 2015 on, menot 246100, ja tulot 68 900. Palkankorotuksiin varataan 0,4%. Muut käyttötalouden menot tulee sopeuttaa niin, että menokehitys ei ylity vuoden 2014 tasolta. Vapaa-aikalautakunnan talousarviossa on vapaa-aikasihteerin, nuorisoohjaajan, liikuntapaikkojen hoitajan, etsivän nuorisotyöntekijän, liikuntaneuvojan, uimaopettajien ja urheilukentän ja alueiden kesätyöntekijöiden palkkakustannukset. Talousarviossa on lisäksi nuoriso-, liikunta-, kulttuuri-, matkailusektorien tehtävien hoitamiselle budjetoidut määrärahat. Vapaa-aikasektorin tulot koostuvat liikuntatilan käyttömaksuista, maksullisista liikuntaryhmistä, vuokratuotoista, kursseista ja tapahtumista sekä ulkopuolisista avustuksista. Koulukeskuksen laajennushankkeen vuoksi liikuntasalin käyttö loppuu keväällä 2015 ja uusi liikuntasali saadaan käyttöön kesällä 2016. Liikuntatilojen käyttömaksuista saatavat tulot pienenevät ja vastaavien liikuntatilojen vuokratulot lisääntyvät rakennushankkeen aikana. Vapaa-aikalautakunnan talousarviotekstit sekä talousarvioluvut ovat esityslistan liitteenä. Määrärahaesitykset tulosalueittain ovat seuraavat: Tulosalue Tuotot Menot Hallinto 0-51 078 Liikuntatoimi 10 000-33 227 Liikkuva koulu 11 000-22 200 Tukevasti Tolpillaan 7 000-2429 Urheilukentät ja alueet 4 000-48 642 Nuorisotoimi 4 400-42 202 Etsivä nuorisotyö 30 000-39 611 Nuorisofoorumi 500-500 Kulttuuri 0-4700 Matkailu 2 000-1500 Yhteensä: 68 900-246 089 Vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä lautakunnan talousarvion vuodelle 2015 ja vuosien 2015-2017 talous- ja toimintasuunnitelman. Hyväksyttiin.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 58 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN JA TOIMINTAMAKSUJEN TARKISTAMINEN Vapaa-aikaltk. 53 Kunnanhallitus on 31.3.2014 pitämässä kokouksessaan pyytänyt lautakuntia arvioimaan omaa toimintaansa kriittisesti ja tekemään kunnanhallitukselle selvityksen, miten toiminnallisia ja taloudellisia säästöjä toteutetaan vuonna 2014. Lisäksi lautakuntia pyydettiin uudelleen arvioimaan talouden tasapainottamissuunnitelmaa vuodeksi 2017 saakka. Vapaa-aikalautakunta on käsitellyt 24.4.2014 talouden tasapainottamissuunnitelmaa 24.4.2014 ja hyväksynyt konkreettiset toimenpiteet kustannussäästöistä ja toimenpiteiden tavoitteista vuosille 2014 2017. Talouden vakauttamisen toimenpiteistä vapaa-aikatoimen uusien liikuntaryhmien perustaminen ei ollut syksyllä 2014 aiheellista, sillä Luvialle tuli uusia yksityisten ohjaajien tai kansalaisopiston järjestämiä liikuntaryhmiä. Vapaa-aikatoimen ohjaamissa tiistai-illan kuntosaliryhmissä on ollut syksyllä 2014 hiukan vähemmän kävijöitä kuin vuonna 2013. Talouden tasapainottamissuunnitelmassa on toimenpide toimintamaksujen tarkistamisesta Tukevasti Tolpillaan-toimintaryhmien osalta. Ikääntyvien liikunta- ja hyvinvointiryhmiä järjestetään viikoittain neljänä eri päivänä ja ryhmissä liikkuu viikoittain kymmeniä Luvialaisia. Toimintamaksulla turvataan terveydenedistämistyön ja toiminnan jatkuminen Luvialla. Vuoden 2015 alusta lukien toimintamaksu laskutetaan osallistujilta kirjanpitolain ja kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Johtosäännön mukaan vapaa-aikalautakunta päättää toimialaansa koskevista taksoista ja maksuista mikäli päätösvaltaa niistä ei ole hallinto- tai johtosäännössä erikseen merkitty. Vapaa-aikalautakunta päättää uusiksi taksoiksi tasapainottamissuunnitelman mukaisesti (sis. alv 10%): Tukevasti Tolpillaan-toimintamaksu 1.1.2015 lähtien 30,00. Tukevasti Tolpillaan-toimintamaksu + vesijumppa 35,00
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 59 Vapaa-aikalautakunta päättää uusiksi Tukevasti Tolpillaantoimintamaksuiksi ehdotuksen mukaiset maksut. Toimintamaksut aletaan laskuttaa osallistujilta 1.1.2015 jälkeen, jolloin noudatetaan kirjanpitolakia ja kunnan sisäistä valvontaa. Vapaa-aikalautakunta katsoo toimintamaksun edelleen olevan hyvin edullinen. Tukevasti Tolpillaan-toimintaryhmiä järjestetään neljänä päivänä viikossa ja valittavana on yhteensä seitsemän eri toimintaryhmää.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 60 LIIKUNTAPAIKKAHOITAJAN NIMIKKEEN MUUTOS LIIKUNTAPAIKKAMESTARIKSI Vapaa-aikaltk. 54 Liikuntapaikkamestari vastaa liikuntapaikkojenhoidon suunnittelusta ja toteutuksesta sekä toimii eri käyttäjäryhmien tarpeiden mukaan. Tehtäviin kuuluu vastata liikuntapaikkojen turvallisuudesta, liikuntapaikkojen hoitokoneiden ja laitteiden sekä kalusteiden käyttökunnosta, huollosta ja turvallisesta käytöstä. Liikuntapaikkamestari vastaanottaa liikuntapaikkojen varaukset ja peruutukset sekä huolehtii liikuntapaikkojen laskutuksesta. Luvian kunnan Liikuntapaikkahoitaja työskentelee käytännössä liikuntapaikkamestarin työnkuvan mukaisesti. Liikuntapaikkahoitajalla on liikuntapaikkamestarin koulutus Vierumäen urheiluopistosta. Nimikemuutos ja työtä paremmin kuvaava ammatillinen tehtävänimike osaltaan selkeyttäisi ja vahvistaisi liikuntapaikkamestarin työn kehittämistä ja verkostoitumista. Luvian kunnassa työskentelevä liikuntapaikkahoitaja on antanut suostumuksensa nimikkeen muuttamiseen. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta työtehtäviin eikä palkkaukseen. Vapaa-aikalautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että Luvian kunnan liikuntapaikkahoitajan tehtävänimike muutetaan liikuntapaikkamestariksi 1.1.2015 alkaen. Hyväksyttiin.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 61 LUKI-82 RY KOHDEAVUSTUSHAKEMUS Vapaa-aikaltk. 55 Luvian vapaa-aikatoimelle on toimitettu kohdeavustushakemus 1.10.2014 koskien Luki-82 seuran pelipaitahankintoja, valmentajien koulutuskustannuksia ja sarjamaksuja kaudelle 2014-2015. Vapaaaikalautakunnalle on toimitettu tosite yhteensä 1521,90 :n kuluista, jolla seura on hankkinut edellä mainittuja tarvikkeita kautta 2014-2015 varten. Seura pyrkii parantamaan talouttaan ja panostaa juniorityön kehittämiseen. Luvian Kiekko ry:lle ei myönnetty perusavustusta keväällä 2014, sillä Luvian Kiekko ry on haki kunnanhallitukselta toiminta-avustusta toimintansa jatkuvuuden takaamiseksi. Seuran toiminnalle ei kuitenkaan myönnetty toiminta-avustusta. Kaudella 2014-2015 Luvian kiekon juniorijoukkueet osallistuvat Jääkiekkoliiton länsirannikon alueen kolmeen eri sarjaan. Lisäksi seura osallistuu Patajunnu-liigaan. Iältään pelaajat ovat v. 2002 syntyneitä ja sitä nuorempia. Vapaa-aikalautakunta on päättänyt panostaa seurojen juniorityöhön ja tukee Luki-82 ry:n toimintaa kohdeavustuksella. Vapaa-aikalautakunta on päättänyt panostaa seurojen juniorityöhön ja tukee Luki-82 ry:n toimintaa 990 kohdeavustuksella, joka kattaa hakemuksessa esitetyt sarjailmoittautumiskulut ja valmentajien koulutuksen.. Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja saapui pykälän käsittelyn aikana.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 62 TIEDOKSISAATTOASIAT Vapaa-aikaltk. 56 Nuoristalo on suljettu toistaiseksi 23.9.2014 lähtien. Nuorisotalolla on syksyllä toiminnan käynnistyttyä tullut esiin sisäilmaoireiluja, jonka vuoksi Nuorisotalo suljetaan yleiseltä käytöltä. Korvaavia nuorisotiloja kartoitetaan parhaillaan, mutta vielä ei ole selvillä, missä nuorisotoimintaa jatketaan. Toimintojen selvittyä kuntalaisille tiedotetaan korvaavista tiloista koulun, internetin ja kuntatiedotteen kautta. Vapaa-aikatoimen työntekijät ovat käyneet kehityskeskusteluja vs. vapaa-aikasihteerin kanssa elo-syyskuun aikana. Työntekijöiden tehtävänkuvaukset on tehty jokaisen omaa työtä vastaaviksi. Vapaaaikasihteerin laajaa tehtäväkenttää on pyritty hiukan keventää tehtävänjaoilla vapaa-aikatoimen työntekijöiden kesken. Liikkuva koulu-toiminta on laajentunut koulussa syksyn 2014 aikana. Kouluun on hankittu lisää liikuntavälineitä välituntikäyttöön, on aloitettu liikuntavälitunnit kahtena päivänä viikossa, koulutettu lisää välituntiliikuntaohjaajia oppilaista sekä kannustettu koulumatkaliikuntaan. 3-6 luokkalaisten luokkiin jaetaan lokakuun alussa liikuntajulisteet, joihin jokainen kerää liikuntapisteitä koulu- ja välituntiliikunnasta. 3-6 luokkalaiset pelaavat 6B-luokan järjestämää Viipale Cup-jalkapallosarjaa. Koulun opettajista koostuva suunnittelu ja kehitystyöryhmä on jatkossa mukana liikkuva koulu- toiminnan suunnittelussa ja juurruttamassa toimintamallia pysyvästi kouluun. Vapaa-aikatoimen liikuntaryhmät ovat käynnistyneet syyskuun alusta. Koululaisille aloitettiin uusi parkourkerho, jonka ohjaajina toimivat kaksi peruskoulun oppilasta. Luvian kunnan liikuntakalenterit valmistuivat syyskuun alussa. Kalenterissa on liikuntaryhmien lisäksi tietoa liikunta- ja ravintosuosituksista. Kalentereita on jaossa kirjastolla, apteekissa, terveyskeskuksessa, vanhalla kirjastolla ja kunnan talolla. Valtionavustushakemus Liikkuva koulu-toiminnalle syksylle 2015 on jätetty AVI:lle 26.9.2014. Urheilukentällä 23.8.2014 yhteistyössä MLL:n järjestetty harrastepäivä onnistui hyvin. Perheitä oli mukavasti liikkeellä tapahtumassa ja paikalliset urheiluseurat ja yhdistykset olivat hyvin edustettuna. Seurakuntakeskuksessa järjestettiin Seniorineuvoston organisoima Iloa ja Virinää-vuosiin hyvinvointitapahtuma 2.9.2014. Vs. vapaa-aikasihteeri oli tapahtuman järjestelyissä mukana ja toimi tapahtuman juontajana. Tapahtumalla tavoitettiin yli 100 osallistujaa ja palaute on ollut hyvää.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 63 Saapuneet pöytäkirjanotteet: Seniorineuvoston ehdotuksesta ja kunnanhallituksen päätöksellä Luvialla aloitetaan uusi kulttuuritoiminta 23.10.2014 alkaen. Kulttuuripiirin organisointi on annettu vapaa-aika- sekä sivistys lautakunnan vastuulle. Toimintaa ovat suunnitelleet kirjastonjohtaja Helene Kuivasniemi-Lehti yhdessä vs. vapaa-aikasihteerin kanssa. Eila Löytty on lupautunut ryhmätoiminnan ohjaajaksi. Ryhmä kokoontuu kirjastolla joka toinen torstai klo 13.00. Kulttuuripiirin teemat syksyn aikana: 23.10 Näin syntyy musikaali 30.10 Tasalan musikaalit konserttitaltiointi 13.11 Tarinaa valokuvauksesta 27.11 Pakistaan pakinoista Etsivä nuorisotyöntekijä Susan Vaarne-Perämäki on palannut työhönsä elokuussa. Syksy on ollut kiireinen ja etsivä nuorisotyöntekijällä on ollut paljon asiakkaita. Uusi rahoitushakemus etsivän nuorisotyön toimintaan vuodelle 2015 tulee toimittaa opetus- ja kulttuuriministeriölle lokakuun loppuun mennessä. Rahoitushakemusta työstetään parhaillaan. Liikuntaneuvoja Jonna Heikkinen on valmistunut oppisopimuskoulutuksella liikuntaneuvojaksi kesäkuussa 2014. Liikuntaneuvoja toimii vastuuliikuttajana liikkuva koulu toiminnassa sekä ohjaajana vapaa-aikatoimen liikuntaryhmissä. Khall 8.9.2014 184 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman laadintaohjeet 25.8.2014 177 Porin kaupunkiseudun ja Keski-Satakunnan kuntajakoselvityksen käsittelyaikataulu 25.8.2014 176 uuden palvelun aloittaminen asiakaspalautteen perusteella Vapaa-aikalautakunta päättää merkitä asiat tietoonsa saatetuksi. Hyväksyttiin.
Vapaa-aikalautakunta 7.10.2014 64 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Vapaa-aikaltk 57 Vapaa-aikalautakunnan jäsenten esille tuomat asiat. Vapaa-aikalautakunta ilmaisee huolensa luvialaisten nuorten häiriökäytöksestä, joka vaikuttaa kaiken ikäisten luvialaisten turvalliseen ulkona liikkumiseen. Vapaa-aikalautakunta haluaa lisäselvityksen lastensuojeluilmoitusten prosesseista Luvian kunnassa. Vapaa-aikalautakunta keskusteli itsenäisyyspäivän juhlan järjestämisestä. Vs. vapaa-aikasihteeri kutsuu lokakuun lopussa juhlatoimikunnan itsenäisyyspäivänjuhlan suunnittelukokoukseen. Vs. vapaa-aikasihteeri kertoi Tampereella keväällä 2015 järjestettävistä kotimaan matkailumessuista, joissa Luvian kunnan matkailu on aikaisemminkin ollut edustettuna. Vapaa-aikalautakunta katsoo messuosallistumisen järkevänä myös ensi vuonna 2015. Merkitään tiedoksi. Hyväksyttiin. SEURAAVA KOKOUS Vapaa-aikaltk 58 torstaina 20.11.2014 Hyväksyttiin.