Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiri ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2013
21.11.2012 Sivu 1
SISÄLTÖ 2013 1. Yleistä 3 2. Henkilöstö ja valiokunnat 3 3. Talous ja hallinto 4 4. Olosuhdeasiat 4 5. Seurakehitystoiminta 4 6. Kilpailutoiminta 5 7. Kansainvälinen toiminta 7 8. Kurinpitoasiat 7 9. Koulutustoiminta 7 10. Nuorisotoiminta 8 11. Tiedottaminen 10 12. Erotuomaritoiminta 11 13. Budjetti vuodelle 2013 12 14. Piirin maksut vuodelle 2013 16 21.11.2012 Sivu 2
1. YLEISTÄ Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiri kehittää ja koordinoi jalkapallo- ja futsaltoimintaa kokonaisvaltaisesti koko piirimme alueella. Piiri tukee seurojen elinvoimaa tarjoamalla mielekästä harraste- ja kilpailutoimintaa sekä laadukasta koulutustoimintaa. Piiri edistää toiminnoillaan yhdessä jäsenseurojen kanssa lajissa mukana olevien kehittymistä kansalliselle ja kansainväliselle jalkapallouralle. Toiminnan ohjauksessa noudatetaan Suomen Palloliiton laatimia periaatteita ja päätöksiä lajin yleiseksi kehittämiseksi Suomessa. Piiri kehittää yhteistyötä mm. liiton, muiden piirien, kuntien ja muiden alueellisten liikuntajärjestöjen kanssa. Yhteistyöllä pyritään vähentämään päällekkäistoimintoja. Piirin päätösvaltaa käyttävät piirikokoukset. Varsinaisia piirikokouksia pidetään kaksi kertaa vuodessa: keväällä maaliskuun loppuun mennessä pidettävä kevätkokous ja syksyllä marraskuun loppuun mennessä pidettävä syyskokous. Kevätkokouksessa käsitellään piirin edellisen vuoden vuosikertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle ja muille tilivelvollisille. Lisäksi valitaan kokousedustajat Suomen Palloliiton liittokokoukseen. Syyskokouksessa 2013 valitaan piirihallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle kahdeksi vuodeksi kerrallaan sekä tilintarkastajat. Asialistalla ovat myös seuraavan vuoden jäsenmaksut, toimintasuunnitelma ja talousarvio. Piirin vuoden 2013 toiminta rakentuu päätavoitteen eli harrastajamäärän kasvun ympärille, johon pyritään harrastejalkapallo- ja päiväkoti- ja koulujalkapallotoiminnan kehittämisellä. 2. HENKILÖSTÖ JA VALIOKUNNAT Piirin palveluksessa työskentelee piirijohtaja, nuorisopäällikkö, kilpailupäällikkö. Tarvittaessa piirihallitus nimeää muita toimihenkilöitä. Piiri saa jäsenpalveluna Keski-Suomen Liikunnalta toimistopalveluja. Piirihallituksen ja toimiston työntekijöiden avuksi nimetään seuraavat valiokunnat: kilpailu-, kurinpito-, nuoriso- ja työvaliokunta. Piirihallitus valitsee vuosittain joulukuussa jäsenet eri valiokuntiin. Valiokuntien tehtävät ja toimivalta määritellään niiden johtosäännöissä. Vuoden 2013 aikana tarkastellaan valiokunta- ja työryhmärakennetta, jotta se vastaa piirin toiminnan ja liiton strategian tavoitteita. Piirihallitus nimeää tarvittaessa asiantuntijatyöryhmiä futsal-, seurakehitys-, erotuomari ja pelinohjaaja-asioissa. Piiri aktivoi seuroja tekemään esityksiä jäsenistä valiokuntiin ja työryhmiin. 21.11.2012 Sivu 3
3. TALOUS JA HALLINTO Piiri pitää tulevan tilikauden taloutensa vakaalla pohjalla. Taloutta valvoo piirihallitus laaditun budjetin mukaisesti. Piirin tulot koostuvat Suomen Palloliiton ja muiden julkisten yhteisöjen avustuksista sekä piirin järjestämästä toiminnasta. Talouden menot tulee kattaa tuotoilla niin, että vakaa piiritoiminnan kehitys voidaan turvata. Piirin vakaa talous turvaa riittävän piiritoiminnan palvelutason ylläpitämisen. Palautteen saamiseksi piirin toiminnasta laaditaan kevään 2013 aikana piirin seuroille ja seurojen toimihenkilöille kohdennettu piirikysely ja toteutetaan se syksyllä 2013. 4. OLOSUHDEASIAT Jalkapallon ja futsalin harrastamisen olosuhteiden parantaminen kaikilla tasoilla on eräs keskeisimmistä menestystekijöistä molemmille lajeille tulevaisuudessa. Piirihallitus kehittää, koordinoi ja valvoo piirin olosuhdetoimintaa. Piiri tuottaa ja tiedottaa päättäjille sekä muille sidosryhmille suunnattua materiaalia. Lisäksi piiri ylläpitää olosuhdevaikuttajien verkostoa. Piirin tehtävänä on yhteistyössä liiton olosuhdetoiminnon kanssa kaikin mahdollisin keinoin pyrkiä tukemaan seuroja ja piirin kuntia erilaisissa liikuntapaikkahankkeissa, jotka edistävät olosuhteiden parantamista näiden lajien parissa. UEFA:n Hat trick ohjelman myötä seurojen ja kuntien on mahdollisuus hakea kohdennettua taloudellista tukea olosuhdehankkeille ja saada piiriltä apua julkisessa päätöksenteossa. Varsinkin Jämsän, Joutsan ja Jyväskylän liikuntavastaavien kanssa tullaan keskustelemaan heidän mahdollisuuksistaan kehittää jalkapallo-olosuhteita omissa kunnissaan. Lisäksi SPL:n ja S-ryhmän yhteisprojektin avulla tullaan markkinoimaan monitoimikenttien rakentamisia kunnille ja seuroille, jotta ne aktivoisivat omia kuntiansa asiaan liittyen. Tavoitteena on saada piirin alueella käynnistymään kaksi uutta jalkapallonurmihanketta ja kaksi S-kenttä hanketta. Selvitetään yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa Valmennuskeskuksen rakentamisesta Jyväskylään. Selvitetäään yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa Vehkalammen huoltorakennuksen rakentamista. Olosuhdeteko tunnustuksella tullaan huomioimaan merkittäviä hankkeita tai investointeja jalkapallokenttien tai futsalsalien rakentamisessa ja olosuhteiden kehittämisessä. 5. SEURAKEHITYSTOIMINTA Seurakehitys toimintaa piirissämme edistää piirihallitus yhteistyössä seurakehitystyöryhmän kanssa. 21.11.2012 Sivu 4
Piiri osallistuu liiton seurakehitysohjelmaan, jonka tarkoituksena on parantaa jalkapallon asemaa ensisijaisesti kehittämällä seurojen toimintaedellytyksiä, aktivoimalla seurojen elinvoimaa lisäävää alueellista ja paikallista seurayhteistyötä. Piiri, yhdessä Keski-Suomen Liikunnan kanssa, auttaa ja tukee seuroja sekä sidosryhmiä tehokkaammin seuratoiminnan edellytysten parantamisessa. Piirin henkilökunta tekee seuravierailuja erilaisiin seurojen tapahtumiin tai seurojen hallituksien kokouksiin. Vuoden aikana seurakehitysvierailuja tehdään vähintään kymmenen ja vierailuista tehdään muistio. Piiri järjestää vuoden aikana kaksi seurakehitysseminaaria. Vuoden 2013 aikana luodaan myös nuorisovaliokunnan työpanoksella kannustejärjestelmä, jonka avulla toiminnassaan hyvin onnistuneita seuroja voidaan palkita. Jäsenseurojen tukemiseksi järjestetään eri paikkakunnilla yhdestä kolmeen jalkapalloleiriä, joiden kesto on yhdestä kolmeen päivää. Isännän Ääni -seuraseminaari järjestetään helmikuussa Itä-, Kaakkois- ja Keski-Suomen piirien sekä Suomen Palloliiton yhteistyönä. 6. KILPAILUTOIMINTA Piirin kilpailutoiminnan kehittämisestä vastaa kilpailuvaliokunta, joka päättää piirin kilpa- ja harrastesarjojen pelitavat jalkapallossa ja futsalissa. Tavoitteena on kehittää sarjoja ja erillismääräyksiä siten, että ne tukevat liiton ja piirin kilpailutoimintaa sekä linjauksia. Miesten Kolmonen järjestetään Itä-Suomen piirin kanssa yhteissarjana. Itä-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Keski-Suomen piirit järjestävät yhteisiä alueellisia sarjoja, joista osa on karsintasarjoja liiton järjestämiin sarjoihin ja lopputurnauksiin. Alueellisia sarjoja ovat A- ja B-poikien Kakkonen, B-poikien Kolmonen, naisten Kolmonen ja B-tyttöjen Kakkonen. Liiton lopputurnaukset ovat Kai Pahlman - ja Laura Kalmari turnaus. Miesten aikuisjoukkueille (Kakkonen, Kolmonen, Nelonen) järjestetään talvisarja, mikäli edellytykset olosuhteiden osalta tukevat sarjan läpivientiä. Palloliiton viisi (5) pohjoisinta piiriä: Itä-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois- Suomi ja Vaasa pilotoivat uuden alueellisen sarjan piirien parhaille 00-ikäluokan poikajoukkueille tukeakseen ikäluokan pelaajakehitystä. Sarja on nimeltään Puolen Suomen Liiga. Piirin mestari ratkaistaan junioreissa Dn -ikäluokissa ja vanhemmissa. Piirin mestaruudesta pelattavissa sarjoissa ottelut ovat yksittäisiä pelitapahtumia. C-junioreille järjestetään kolmen piirin (Itä-Suomi, Kaakkois-Suomi ja Keski-Suomi) omien sarjojen parhaiden joukkueiden turnaus kauden päätyttyä sekä pojissa että tytöissä. 21.11.2012 Sivu 5
Aikuisten pienkenttäsarjojen sekä futsalin joukkue- ja pelaajamääriä pyritään lisäämään, etenkin aikuisille suunnatun jalkapallon puulaakisarjatoiminnan kautta. Lasten ja nuorten kilpailutoiminnan kehittämiseksi järjestetään sarjakauden päätyttyä syyskarnevaali-tapahtumia Leikkimaailmaikäisten joukkueille yhteistyössä seurojen kanssa. Tavoitteena on järjestää vähintään kaksi tapahtumaa. Futsalissa tarjotaan sarjatoimintaa aikuisista F-ikäluokkaan saakka. Aikuisissa pelataan lisäksi futsalin piirin mestaruudesta ja B D ikäluokkien mestaruudet ratkaistaan edelleen Final Four lopputurnauksissa. Miesten Kakkosessa ja Kolmosessa pelataan ottelut tehokkaalla peliajalla, kuten myös Final Four loppuotteluissa B- ja C ikäluokissa viimeiset peliminuutit. Tavoitteena kaudella 2013 on järjestää seuraavat kilpa- ja pienkenttäsarjat piirissä: 11 pelaajaa kilpasarjat Kolmonen, Nelonen, Vitonen, Kutonen, B-, C- ja Cn-pojat B-, C- ja Cn-tytöt Miesten talvisarja 7 pelaajaa kilpasarjat D-, Dn- ja E-pojat sekä -tytöt 7 pelaajaa peli-iltamuotoiset sarjat Miesten kuntoliiga Naisten kuntoliiga Miesten KKI-35 B-, C-, D-, Dn-, E-, En- ja F-pojat B-, C-, D- ja E-tytöt 5 pelaajaa peli-iltamuotoiset sarjat Fn- ja G-pojat sekä F-tytöt Muu harraste- ja kilpailutoiminta Karsinnat liiton kilpailuihin Yhteissarjat muiden piirien kanssa Futsal sarjat 2013 2014 Kakkonen, Kolmonen Miesten ja Naisten harrastesarja B F pojat B E -tytöt 3 v 3 Minisoccer-turnaus Miesten talvisarja Futsal piiricup Sporttiliiga Junioreiden piiricup 21.11.2012 Sivu 6
7. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Piiri kannustaa seuroja järjestämään kansainvälisiä turnauksia. Piirin yhteistyötä Katalonian liiton (Federatio Catalana de Futbol) kanssa kehitetään mm. järjestämällä valmennusseminaari ja jalkapallokoulu. 8. KURINPITOASIAT Käsitellään Suomen Palloliiton ja piirin sääntöjen mukaisesti ilmoitetut, piirin kilpailutoimintaan liittyvät, kurinpidolliset rikkomukset, joista kilpailusäännöissä ei ole määritelty rangaistusta. Lisäksi tehtävänä on rikkomusten ennaltaehkäisyyn tähtäävät toimenpiteet. Piirihallitus tarvittaessa täsmentää ja vahvistaa valiokunnan ja henkilökunnan toimivaltuudet. 9. KOULUTUSTOIMINTA Tavoitteena on tarjota jäsenseuroille säännöllistä, laadukasta ja mahdollisimman edullista jalkapallo- ja futsalvalmennukseen liittyvää koulutusta tasaisesti läpi vuoden. Koulutustoiminnassa tehdään yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Tavoitteena on lisätä koulutettujen toimihenkilöiden määrää seuroissa. Ohjaaja- ja valmentajakoulutus Ohjataan seuroja laatimaan henkilökohtaiset koulutussuunnitelmat eri tehtävissä toimiville toimihenkilöille. Tavoitteena on, että Leikkimaailmaikäisten joukkueiden ohjaajat ovat käyneet E-tason Lastenohjaajakurssin. Piiri järjestää vähintään kaksi E-tason Lastenohjaajakurssia. E-tason Lastenohjaajakursseja voidaan tarvittaessa järjestää myös alueittain tai seuroittain. D-tason valmentajakoulutusta järjestetään eri osioina kertaalleen keväällä sekä syksyllä. D-tason valmennuskursseja voidaan järjestää myös alueellisesti yhteistyössä seurojen kanssa. C-tason valmentajakoulutuksesta järjestetään C-valmentajakurssi. C-valmentajakurssin osaamisesta annetaan valmentajaosaamisen näyttö. Valmentajille tarjotaan täydennyskoulutuksena 1-2 teemakoulutusta. Koulutukset suunnataan 7v7 -pelimuodon joukkueita valmentaville valmentajille. D-12-ikäluokan valmentajille järjestetään koulutus pelaajapolusta ja pelaajille asetetuista vaatimuksista piirihaavi ja joukkuetoiminnassa sekä alue- sekä maajoukkuetoiminnassa. Alueelliset valmentajaillat Suomen Palloliiton pelaajakoulutukseen liittyvä U12 opetussuunnitelma jalkautetaan seuroihin järjestämällä alueellisia Valmentajailtoja eri puolilla piiriä yhteistyössä seurojen kanssa. C-14-ikäluokan pelinohjaajakoulutukset Seuroja edellytetään kouluttamaan C14 ikäiset joukkueet Kaikki Pelaa Pelinohjaajakurssilla. Kurssien järjestämisen tavoitteena on lisätä pelaajien omaa sääntötietoutta, saada 21.11.2012 Sivu 7
seuroihin lisää Pelinohjaajia sekä innostaa nuoria erotuomarikursseille ja erotuomaritoimintaan. Kyseiset kurssit voidaan järjestää myös seurakohtaisesti kysynnän mukaan. Pelinohjaajakurssin käyneiden joukkueiden yhteyshenkilöt julkaistaan netissä. Seuroille tiedotetaan mahdollisuudesta käyttää Pelinohjaajakurssin käyneitä henkilöitä seuran omissa peliilloissa. C-15-ikäluokan ravintokoulutukset Seuroja edellytetään kouluttamaan C15-ikäisten joukkueet ravintokoulutuskursseilla. Kurssien järjestämisen tavoitteena on lisätä pelaajien omaa ravintotietoutta. Kyseiset kurssit voidaan järjestää myös seurakohtaisesti kysynnän mukaan. Muut koulutukset Piiri järjestää seurojen aktiivihenkilöille sekä aiheista kiinnostuneille joukkueenjohtaja-, ja huoltaja- /teippauskoulutukset kerran vuoden aikana. Kyseisiä kursseja voidaan järjestää myös seurakohtaisesti. Tavoitteena on myös järjestää lasten ja nuorten fyysisen harjoittelun kurssi. Fortum Tutor Osallistutaan Suomen Palloliiton kanssa yhteistyössä mahdollisten uusien Fortum tutorien koulutukseen ja tukemiseen. Tavoitteena on säilyttää vähintään nykyinen Tutoreiden määrä piirin alueella. Tavoitteena on saada Tutor-toiminnassa alueellinen kattavuus, jonka saavuttamiseksi palkataan piiritutoreita. 10. NUORISOTOIMINTA Nuorisotoiminnan tarkoituksena on luoda haastavat ja hyvät puitteet jalkapallon harrastamiseen mahdollisimman monelle keskisuomalaiselle lapselle ja nuorelle Kaikki Pelaa - ohjelman filosofian mukaisesti siten, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus harrastaa jalkapalloa hänen omilla ehdoillaan ja tavoitteidensa mukaisesti. Laadukkaalla nuorisotoiminnalla tavoitellaan uusien harrastajien saamista jalkapalloilun pariin sekä pyritään vähentämään drop out ilmiötä. Tavoitteena on yhteistyössä seurojen kanssa lisätä piirin alueella pelaajien sekä toimihenkilöiden määrää seuroissa. Tavoitteena on, että kaksi uutta seuraa osallistuu liiton ja piirin tuella Osoitteena Futis -seurakehityshankkeeseen. Hankkeen painopisteenä on vahvistaa erityisesti 5-8 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien kortteli- /nappulatoimintaa. Ohjataan uusia seuroja hankkeiden suunnitelmallisessa toteuttamisessa ja autetaan käytännön toimenpiteiden tasolla sekä seurataan aiemmin mukana olleiden seurojen toiminnan kehittymistä. Piiri toteuttaa omalta osalta kehittämisprojekteihin liittyvää viestintää. Päiväkoti- ja koulujalkapallo Tavoitteena on tehdä jalkapalloa tutuksi niin päiväkotien ja alakoulujen oppilaille kuin opettajille. 21.11.2012 Sivu 8
Tuetaan alle 12-vuotiaiden lasten iltapäivätoiminnan kehittämisestä kiinnostuneita seuroja yhdessä Suomen Palloliiton kanssa. Tiedotetaan piirin alueen kouluja ja opettajia jalkapallosta sekä futsalista koululiikuntamuotona sekä kannustetaan seuroja ja kouluja yhteistyöhön. Keväällä tiedotetaan aktiivisesti kouluille ja seuroille sähköpostitse Kaikki Pelissä - koulujalkapallotapahtumia ja niihin liittyviä koulutustapahtumia ja materiaaleja. Seuroille annetaan ohjeet tapahtumien tehokkaasta hyödyntämisestä pelaajarekrytoinissa niin, että seurat jakaisivat mm. esitteitään tapahtumissa. Piirin alueella järjestetään Kaikki Pelissä jalkapallotapahtumia vähintään kaksitoista (12) yhteistyössä seurojen ja koulujen kanssa. Osana Kaikki Pelissä -koulujalkapallotapahtumia järjestetään Jyväskylän Hipposhallissa myös päiväkodeille sekä alakoulujen ensimmäisille ja toisille luokille suunnattu tapahtuma. Päiväkodeille ja seuroille markkinoidaan lisäksi Pusta ja Pampa -materiaalin käyttöä jalkapalloilun opetuksessa. Tavoitteena on yhdessä seurojen kanssa järjestää kaksi Eskarifutis - tapahtumaa Jyväskylän ulkopuolella. Opekoulutuksia järjestetään alueellisina tapahtumina yhdestä kahteen kappaletta. Jatketaan yhteistyötä Jyväskylän Yliopiston opettajakoulutuslaitoksen kanssa kouluttamalla opettajiksi opiskelevia siinä, miten jalkapalloa ja futsalia voi käyttää osana liikuntatunteja. Pelaajakoulutus Piirijoukkuetoimintaa kehitetään yksilöllisen valmennuksen suuntaan. Piirijoukkuevalmentajien ja piirin alueella toimivien Fortum Tutoreiden yhteistyötä piirin alueella tuetaan ja kehitetään. Tavoitteena on tarjota yksittäisille pelaajille mahdollisimman laadukasta valmennusta piirihaavi- ja piirijoukkuetoiminnassa. Poikien ja tyttöjen piirihaavitoimintaa kehitetään järjestämällä alueellisia piirihaaveja yhteistyössä seurojen kanssa. Tavoitteena on lisätä pelaajien, seuravalmentajien ja vanhempien tietoutta piirijoukkuetoiminnasta järjestämällä koulutus- ja tiedotustilaisuuksia piirihaavi- ja piirijoukkuetoiminnan alkuvaiheessa seuravalmentajille ja joukkueenjohdolle ja kannustetaan heitä yhteistyöhön pelaajakoulutuksessa yli seurarajojen. Pelaajakoulutusta ja pelaajakoordinointia tullaan jatkamaan Jyväskylän toisen asteen koulujen ja paikallisten seurojen kanssa yhteistyössä pitämällä oppilaille aamuharjoituksia kolme kertaa viikossa. Tavoitteena on lisätä piirin alueella toimivien Taito- ja Kykykoulujen määrää. Seurojen Taitoja Kykykoulutoimintaan tuetaan rehtoreille ja seuravalmentajille suunnatuilla koulutuksilla ja mahdollisilla materiaaleilla. Tuetaan Kykykoulujen vastaavia lisäkoulutuksen hankkimisessa. Järjestetään seurojen taitoryhmille pelitapahtuma vuoden aikana. Piirin toimesta järjestetään maalivahdeille pelaajakoulutusta Maalivahtitallin muodossa. Maalivahtitalli on suunnattu 11 14-vuotiaille tytöille ja pojille, jotka ovat kiinnostuneet lisäharjoittelusta. Harjoittelukertoja tullaan järjestämään kymmenen. Levitetään tietoa taitokulttuurista seuroille ja sitä kautta yksittäisille pelaajille. Näin pyritään lisäämään yksittäisten pelaajien kiinnostusta taitoharjoitteluun. Seuroja kannustetaan 21.11.2012 Sivu 9
järjestämään harjoitustaitotapahtumia joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden seurojen kanssa. Yhteistyöhankkeita tuetaan piirin puolesta mahdollisin materiaalikannustein. Taitokilpailut tullaan järjestämään syksyllä Jyväskylän Hipposhallissa tytöille ja pojille erikseen. Piirihaavi- ja joukkuetoiminnassa olevia pelaajia edellytetään osallistumaan piirin taitokilpailuihin. Piirin taitokilpailuissa menestyneitä pelaajia (ikäluokissa E11 ja E10) palkitaan kutsumalla heidät päivän tapahtumaan jossa heille tarjotaan yksilöllistä pelipaikkakohtaista valmennusta. Keski-Suomen piirin toimesta järjestetään yksi (1) Kaikki Pelaa maajoukkuejalkapallokoulu. Jalkapallokoulu suunnataan maalivahdeille. Tavoitteena on myös järjestää yksi (1) kansainvälinen jalkapalloleiri vuoden 2012 aikana. Harrastejalkapallo Tavoitteena on saada lisää jalkapallon harrastajia seuratoimintaan piirin ja seurojen järjestämillä harrastejalkapallotapahtumilla. Aikuisten harrastetoiminnassa jatketaan Sporttiliigan järjestämistä. Sporttiliiga järjestetään Jyväskylän alueella ja se on suunnattu työ- ja kaveriporukoille. Tavoitteena on saada mukaan vähintään 50 joukkuetta sekä naisille oma sarja. Sporttiliigan kehittämistä jatketaan sääntömuutoksilla, joiden avulla pyritään lisäämään otteluiden pelattavuutta. Lisäksi pyritään järjestämään yksittäisiä harrastejalkapallotapahtumia. Jatketaan Minisoccer 3v3 harrasteturnauksen järjestämistä. Turnaus järjestetään Jyväskylän Hipposhallissa marraskuussa 2013. Turnaus järjestetään kaksipäiväisenä ja se on suunnattu niin aikuisten harrasteporukoille kuin lapsille ja nuorille. Sarjoina tulee olemaan miehet ja naiset sekä tytöissä ja pojissa B-Fn. Tavoitteena on saada mukaan yhteensä 145 joukkuetta. Tuetaan seuroja erilaisten harrastetapahtumien järjestämisessä. Seurat voivat hyödyntää tapahtumissaan piirin alueella olevaa vuokrattavaa ilmatäytteistä kenttää. Erityistoimenpiteet tyttö- ja naisjalkapallotoiminnassa Suomen naisten maajoukkueen saavuttamaa EM-lopputurnauspaikkaa hyödynnetään lajimarkkinoinnissa liiton materiaalien ja kampanjoiden avulla. Vuoden 2013 aikana toteutetaan seurakartoitus jäsenseurojen naistoimijoista ja heidän tehtävistään. 11. TIEDOTTAMINEN Piirin tiedottamista koordinoi piirihallitus. Piirin Internet-sivuilla pidetään yllä tietoja piirin toiminnasta ja tapahtumista, otteluista ja tuloksista. Tiedonkulun nopeuttamiseksi ja tiedon levittämiseksi käytetään viestinnässä sähköpostia perinteisen postin lisäksi. 21.11.2012 Sivu 10
Piirin tietoturvallisuutta parannetaan laatimalla ohjeistukset ja lisäämällä käytön opastusta palomuuri-, virustorjunta- ja spyware sovellutuksille. Varmuuskopiointiin, luottamuksellisen tiedon käsittelyyn, arkistointiin, hävittämiseen sekä kannettavien ja kiinteiden työasemien tietoturvallisuuteen laaditaan ohjeistukset. Piirin Internet-sivujen rakennetta ja sisältöä kehitetään käyttäjäystävällisemmäksi. Piirin tavoitteena on rakentaa luottamukselliset ja toimivat suhteet paikallisiin medioihin. Piiri tiedottaa seuroja, joukkueita ja tiedotusvälineitä laatimillaan tiedotteilla ajankohtaisista asioista. 12. EROTUOMARITOIMINTA Piirin alueen erotuomaritoiminnasta jalkapallon ja futsalin osalta vastaa Erotuomari- ja peliohjaajatyöryhmä niiden suunnitelmien puitteissa, jotka piirihallitus ja kokous ovat hyväksyneet. Lisääntyneiden kolmikkopelien myötä uusien erotuomareiden saaminen mukaan toimintaan on tärkeää, jotta kaikkiin sarjaotteluihin piirin alueella on aseteltavissa vaadittava erotuomarikapasiteetti. Erotuomareiden määrän nostamisen kautta ja uusien erotuomareiden sitouttamisella toimintaan on tulevaisuudessa mahdollisuus ulottaa ns. kolmikkopelit myös piirin kilpasarjoihin (11v11). Piiri nimeää erotuomarivastaavan, joka toteuttaa erotuomareiden ja tarkkailijoiden kouluttajien koulutuksen. Erotuomarivastaava koordinoi piirin jalkapallo- ja futsalerotuomaritoimintaa ja tekee tarvittavat suunnitelmat yhdessä erotuomari- ja pelinohjaajatyöryhmän kanssa piirin erotuomarien määrän sekä tason kehittämiseksi. Tarpeen mukaan nimetään aluevastaavia piirissä erotuomarivastaavan esityksestä. Erotuomarivastaava luokittelee piirin erotuomarit tason mukaan ja erotuomarit asetellaan piirin otteluihin luokitusten mukaisesti. Erotuomarivastaava voi käyttää asiantuntijoita apunaan luokittelussa. Piirin erotuomarimääräykset jalkapallossa ja futsalissa laatii erotuomariasettelija, joka vastaa myös määräyksien tiedottamisesta. Erotuomariasettelijana toimii piirin kilpailupäällikkö. Piirin erotuomareilla on käytössään omat ryhmäsäännöt. Jalkapallon erotuomaritoiminnassa piiri järjestää koulutusjärjestelmän mukaisesti kaksi (2) peruskurssia. Perusosa, täydennysosa ja valmiustaso ovat kolme peruskurssin osa-aluetta, joista jokainen tulee suorittaa läpäistäkseen kurssin. Lisäksi piiri järjestää neljä (4) jatkokurssia, erotuomaritarkkailijoiden koulutustilaisuuden ja erotuomareiden, kouluttajien sekä tarkkailijoiden avaus- ja palautetilaisuuden ja pienryhmäkoulutusta joissakin turnauksissa. 21.11.2012 Sivu 11
Keski-Suomen piiri järjestää yhdessä Itä-Suomen ja Kaakkois-Suomen piirien kanssa Kolmosen erotuomareiden koulutustapahtuman. Piirin nuorille lupaaville erotuomareille pyritään järjestämään lisäkoulutusmahdollisuus Piirijoukkue Cupeissa. Futsalin erotuomaritoiminnassa piiri järjestää yhden peruskurssin (sisältää toimitsijakurssin), kaksi (2) jatkokurssia, kenttäkoulutus- ja kuntotestitapahtuman sekä erotuomareiden, erotuomarikouluttajien ja tarkkailijoiden yhteisen palautetilaisuuden kauden päätyttyä. Jäsenseuroille tarjotaan sääntökoulutusta sekä jalkapallossa että futsalissa. 13. BUDJETTI Valiokunta/ryhmä erotuomari futsal harraste kilpailu 21.11.2012 Sivu 12 koul / nuor kurinpito hallinto yhteensä Kustannuspaikka 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Osaanottomaksut 3001 Osanottomaksut yksityiset 700 23 220 23 920 3002 Osanottomaksut seurat 2 300 2 300 3003 Erotuomariennakot 78 500 78 500 3004 Kilp.toim. osanottom. 12 480 42 340 54 820 3005 Harrasteturnaus tuotot 10 625 10 625 3007 Seuratoimintakoulutus 1 400 1 400 OSAANOTTOMAKSUT YHTEENSÄ 79 200 12 480 10 625 42 340 25 520 0 1 400 0 171 565 Muut tuotot 3010 Haavitoimintatuotot 3 830 3 830 3011 Jalkapallokoulutuotot 5 800 5 800 3012 Leirituotot, akatemia 3 230 3 230 3013 Hallivuokratuotot 4 500 4 500 3014 Turnaustuotot 0 3016 Pelaajasiirtomaksut 3 800 4 500 8 300 3018 Neuvottelu- ja valmentajapäivät 2 000 2 000 3020 Muut kilp.toim.tuotot 1 500 1 500 3021 Harrastejalkapallotuotot (minisoccer) 1 500 9 000 10 500 3025 Koul.ym.mat.myyntituotot 350 150 15 515 85 16 100 3030 ESR-tuet 3040 Muut rahoitusosuudet 3050 Muut tuotot 1 600 680 1 750 1 750 5 780 Muut tuotot 350 4 650 1 500 6 900 38 645 680 7 065 1 750 61 540 TUOTOT YHTEENSÄ 79 550 17 130 12 125 49 240 64 165 680 8 465 1 750 233 105 KULUT Palkat ja palkkiot 3100 Palkat päätoimiset -114 560 3102 Palkat ja palkkiot tilapäiset -7 630 3103 Erotuomaripalkkiot -53 280 3104 Luontaisedut -720 3105 Luontaisetujen vastatili 3110 SV-ym.pr-korvaukset 3118 Lomapalkkavelan muutos Palkat ja palkkiot yhteensä -176 190
Henkilösivukulut 3120 Sosiaaliturvamaksut 2,2% -2 648 3125 TYEL 18,50% -20 767 3126 Työttömyysvakuutus 0,80% -896 3128 Muut henkilövakuutusmak. 1,18% -1 314 3132 Työterveydenhoitokulut -950 3133 Ruokaliput 3134 Muut sosiaalikulut 3137 Lomapalkkavelan sos.kulujen muutos 3148 Sosiaalikulujen oikaisu Henkilösivukulut yhteensä -26 586 Muut henkilöstökulut 3200 Päivärahat päätoimiset -216-324 -396-34 -970 3205 Km-korvaukset päätoimiset -782-2 162-2 756-5 700 3210 Majoitus ja ruokailu päätoim. -120-400 -400-920 3220 Muut matkakulut päätoim. -280-280 -280-840 3221 Koulutuspalkkiot 3225 Osanottomaksut päätoim. -150-200 -500-850 3230 Päivärahat muut -140-1 500-1 640 3235 Km-korvaukset muut -1 475-300 -1 635-400 -3 810 3237 Piirihall./valiok. km-korv. -1 000-1 000 3238 Erotuomareiden km-korv. -22 600-22 600 3239 Erotuomarit päivärahat -1 800-1 800 3240 Majoitus ja ruoka muut -3 840-400 -4 240 3245 Muut matkakulut (piirijoukkueet) -6 500-500 -7 000 3246 Koulutus (päät. ja organis) -1 120-750 -1 870 3250 Osanottomaksukulut muut -350-350 Muut henkilöstökulut yhteensä -26 015-300 0-1 548-17 961 0-7 732-34 -53 590 HENKILÖSTÖKULUT -82 397-556 0-42 348-64 774 0-64 836-1 455-256 365 POISTO 3260 Poistot Poistot yhteensä Muut kulut Ostetut palvelut 3300 Ostetut hallinto- ja kirjanpitopalvelut -13 580-13 580 3310 Ostetut ATK-palvelut -1 200-1 200 3320 Ostetut siivouspalvelut -900-900 3330 Ostetut järjestöpalvelut (Help- Desk+liittokoul.) -2800-2 800 3340 Muut ostetut palvelut 0 Muut kulut yhteensä 0 0 0 0 0 0-18 480-18 480 Vuokrat 3400 Tilavuokrat -820-280 -4 210-350 -5 660 3410 Kenttävuokrat -150-1 200-1 620-2 970 3420 Hallivuokrat -4 000-750 -6 090-10 840 3430 Toimistovuokrat -8 985-8 985 3450 Leasing-vuokrat -1 800-1 800 3460 Muut vuokrat 0 Vuokrat yhteensä -970-4 280-1 950 0-11 920 0-11 135-30 255 21.11.2012 Sivu 13
Materiaalikulut 3500 ATK-KULUT -1 000-1 000 3520 Siivous- ja huoltokulut -100-100 3530 Peliasut -3 180-600 -3 780 3540 Muut kulut -250-250 3600 Toimistotarvikkeet -800-800 3610 Koulutusmateriaali -100-50 -50-3 250-200 -3 650 3620 Painatuskulut -2 000-2 000 3640 Kirjat ja lehdet -150-150 3650 Valmennusmateriaali 0 Materiaalikulut yhteensä -100-50 0-50 -6 430 0-5 100-11 730 Muut hallintokulut 3700 Postikulut -870-850 -1 720 3705 Puhelinkulut -2 700-2 700 3710 Kopio- ja monistuskulut -1 000-1 000 3715 Lomakkeet -600-600 3720 Kokous- ja neuvottelukulut -1 200-1 200 3722 Kannustukset -200-500 -700 3725 Sähkö, vesi ym. maksut 0 3730 Muut toimistokulut -200-200 3735 Vahinko ym. vakuutukset -200-200 3740 Edustus, huom.os. lahjat -1 200-1 200 3745 Palkinnot -300-3 000-300 -3 600 3750 Jäsenmaksukulut -500-500 3751 Toimistotarv. ja -välinekulut 0 3755 Pankkipalvelumaksut -600-600 3760 Muut hallintokulut -100-100 -500-700 Muut toimintakulut -100-100 -300 0-4 070 0-10 350 0-14 920 3761 Seuratoimintakoulutus -1 500-1 500 3762 Kannustekulut -200-100 -300 3763 Erotuomarikoulutus -700-700 3765 Piirijoukkuekulut tytöt -8 540-8 540 3766 Piirijoukkuekulut pojat -6 055-6 055 3767 Nuorisotoiminta muut kulut -500-500 3768 Akatemiatoiminta (et-talentti) -500-100 -3 280-3 880 3769 SLU-net, ResultCode, Controla -6 800-1 680-8 480 3770 Juhlakulut -450-450 3771 Haavitoimintakulut -400-400 3772 Jalkapallokoulukulut -1 440-1 440 3773 Leiritoimintakulut 0 3774 Harraste- ja turnaustoimintakulut -1 450-500 -2 200-4 150 3775 Olosuhdetoimintakulut -400-400 3780 Saamisen poisto Muut toimintakulut yhteensä -1 200 0-1 450-7 300-19 435 0-7 410 0-36 795 Muut toimintakulut yhteensä -1 300-100 -1 750-7 300-23 505 0-17 760 0-51 715 Kulut yhteensä -84 767-4 986-3 700-49 698-106 629 0-117 311-1 455-368 545 Varsinaisen toiminnan kuluylijäämä -5 217 12 144 8 425-458 -42 464 680-108 846 295-135 440 21.11.2012 Sivu 14
Varsinainen toiminta -5 217 12 144 8 425-458 -42 464 680-108 846 295-135 440 TUOTOT Varainhankinta 4200 Jäsenmaksut 12 420 12 420 12 420 12 420 Muut tuotot 4205 Piirin palvelumaksut 51 000 51 000 4215 Tarvikevälitys myyntituotot 2 580 2 580 4230 Avustukset ja lahjoitukset 0 4235 Ilmoitus ja mainostulot 500 750 2 250 1 250 4 750 4236 Yhteistoimintatuotot 0 4245 Muut tuotot 400 400 4250 Projektituotot 0 Muut tuotot yhteensä 0 0 500 750 4 830 0 52 650 0 58 730 Varainhankintakulut 4505 Varaston lisäys/vähennys 0 4510 Ilmoitus/mainoshankintakulut -200-450 -300-950 4530 Sponsorisop. liittyvät kulut -200-200 4545 Projektikulut, Pohjola Cup 0 4550 Muut kulut 0 4560 Varaston vähennys/lisäys Varainhankintakulut yhteensä -200 0 0 0-450 0-500 0-1 150 VARAINHANKINTA -200 0 500 750 4 380 0 64 570 0 70 000 TUOTTOKULUJÄÄMÄ -5 417 12 144 8 925 292-38 084 680-44 276 295-65 440 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT TUOTOT 0 6000 Korkotuotot 400 400 KULUT 0 6500 Korkokulut 0 6555 Muut rahoit 0 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT 0 0 0 0 0 0 400 0 400 SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET TUOTOT 6200 Satunnaiset tuotot SATUNNAISET KULUT 6300 Satunnaiset kulut SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0 0 0 0 0 OMATOIMINEN TUOTTO/KULUJÄÄMÄ -5 417 12 144 8 925 292-38 084 680-43 876 295-65 040 SAADUT AVUSTUKSET 7001 Avustus Palloliitolta 65 040 65 040 7090 Muut avustukset 0 SAADUT AVUSTUKSET 0 0 0 0 0 0 65 040 0 65 040 POISTOT 8010 Poistot TILIKAUDEN TULOS -5 417 12 144 8 925 292-38 084 680 21 164 295 0 VARAUSTEN MUUTOKSET 9500 Varausten muutokset Tilikauden yli/alijäämä 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 erotuomari koul / kurinpi- futsal harraste kilpailu nuor to hallinto 21.11.2012 Sivu 15 yhteensä 2013
14. PIIRIN MAKSUT 2013 2012 ehdotus 2013 1. SPL:n Keski-Suomen piirin jäsenmaksu 270,00 270,00 2. Uuden seuran liittymismaksu 170,00 170,00 3. Kilpailutoiminnan osanottomaksut Kolmonen 450,00 450,00 Nelonen 325,00 350,00 Viitonen 250,00 300,00 Kutonen 230,00 Naisten ja miesten kuntoliiga 135,00 135,00 A-,B-,C-,Cn-,D-,Dn- ja E-pojat 120,00 135,00 A-,B-,C-, Cn-,D-, Dn- ja E-tytöt 120,00 135,00 En-,F-,Fn- ja G -pojat sekä En- ja F -tytöt 90,00 100,00 Alueelliset sarjat ja liiton karsinnat (Kai Pahlman, Laura Kalmari, Nike) 80,00 135,00 Puolen Suomen sarja 150,00 Junioreiden piiricup 30,00 30,00 MiniSoccer 3v3 60,00 60,00 Jälki-ilmoittautuminen 2xmaksu 2xmaksu Futsal Kakkonen 150,00 175,00 Futsal aikuiset 130,00 140,00 Futsal A-E 80,00 100,00 Futsal En-F 90,00 4. Sakko- ja vastalausemaksut 1. luovutus ja sarjasta sulkeminen Kolmosessa 425,00 500,00 Luopuminen pelaamatta/1. luovutus, 11v11 ja 7v7 kilpasarjat (ei Kolmonen) 200,00 300,00 Luopuminen pelaamatta/1. peli-iltaluovutus, 7v7 ja 5v5 harrastesarjat 100,00 200,00 2. peli-iltaluovutus ja/tai sarjasta sulkeminen 7v7 ja 5v5 harrastesarjat 100,00 100,00 Ottelusiirto Kolmosessa luvaton / luvallinen 1000 / 500 Ottelusiirto Nelosessa luvaton / luvallinen 225 / 125 300 / 125 Ottelusiirto muut sarjat luvaton / luvallinen 100 / 50 200 / 50 Ottelusiirto lapset (JLM) luvaton / luvallinen 75 / 50 100 / 50 Ottelutuloksen ja -tilastojen ilmoittamatta jättäminen 11v11 ja 7v7 kilpasarjat 50,00 50,00 Ottelupöytäkirjan toimittamatta jättäminen 25,00 25,00 Vastalausemaksu / Valitusmaksu Kolmonen ja Nelonen 150,00 250,00 Muut aikuiset ja nuoret 125,00 150,00 Lapset 100,00 100,00 (Vastalausemaksu palautetaan jos vastalause menee lävitse, vastalausemaksun (-sakon) suorittaa hävinnyt osapuoli) Pelioikeudeton pelaaja ilman lisenssiä, rikemaksu Kolmonen 300,00 300,00 Pelioikeudeton pelaaja, rikemaksu muut aikuiset 150,00 300,00 Pelioikeudeton pelaaja, rikemaksu A Dn-nuoret 125,00 200,00 Pelioikeudeton pelaaja, rikemaksu E- ja nuoremmat 75,00 100,00 Lisäksi pelipassi on maksettava (huom! Kolmosessa erikseen pelioikeudeton ja lisenssitön pelaaja) 5. Pelaajasiirtojen kirjaamismaksut (edustusoikeuden rekisteröintimaksu)) Aikuiset 50,00 50,00 Nuoret (JKM, JTM) 30,00 30,00 Lapset (JLM) 15,00 15,00 Joukkuesiirrot käsitellään hakemuksen perusteella. 21.11.2012 Sivu 16
6. Koulutustilaisuuksien osanottomaksut D-tason valmentajakurssit Taitavuus 80,00 80,00 Taidon opettaminen 125,00 125,00 Pelikäsityksen opettaminen 125,00 125,00 Mv-harjoittelun perusteet 80,00 80,00 C-tason valmentajakurssi 300,00 320,00 C-tason valmentajakurssi näyttö 100,00 Maalivahtivalmennus I 170,00 170,00 Maalivahti osana joukkuetta 170,00 170,00 B-tason valmentajakurssi 515,00 515,00 Huoltaja- ja teippauskurssi 40,00 40,00 Joukkueenjohtajakurssi 25,00 25,00 Erotuomareiden peruskurssi, perusosa 0,00 0,00 Erotuomareiden peruskurssi, täydennysosa 0,00 0,00 Erotuomareiden peruskurssi, valmiustaso 0,00 0,00 Erotuomareiden jatkokurssi 10,00 10,00 Erotuomareiden Futsal-peruskurssi 5,00 0,00 Erotuomareiden Futsal-jatkokurssi 10,00 10,00 Muut kurssit (hinnat määritellään tapauskohtaisesti) Ilmoittamatta osanoton perumisesta kursseille, joille on pitänyt etukäteen ilmoittautua, veloitetaan ilmoittautujalta 50 % kurssin osanottomaksusta järjestelykuluihin 7. Muut maksut Farmisopimuksen rekisteröintimaksu määräytyy aina ylemmällä sarjatasolla pelaavan joukkueen mukaan ja sen suorittaa ylemmällä sarjatasolla pelaava seura: Farmisopimuksen rekisteröinti Kolmonen 500,00 500,00 Farmisopimuksen rekisteröinti Nelonen 400,00 400,00 Farmisopimuksen rekisteröinti Vitonen 300,00 300,00 Yhdistelmäjoukkueen rekisteröinti 0,00 0,00 Jalkapallosäännöt - kirja 15,00 15,00 Piirin ansiomerkit 30,00 30,00 Pienlaskutuslisä (alle 35 lasku) 5,50 5,50 Maksumuistutus 5,50 5,50 Turnauslupakäsittely, myönnetty 20,00 20,00 Yli-ikäisyyslupa, myönnetty 15,00 15,00 Kaksoisedustuslupa, myönnetty 15,00 15,00 Erotuomarilaiminlyöntisakko 30,00 30,00 Ottelupöytäkirja (vihko, jossa ottelupöytäkirja 20 peliin) 10,00 10,00 21.11.2012 Sivu 17
21.11.2012 Sivu 18