Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Samankaltaiset tiedostot
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset Katariina Männikkö

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018

SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS

9. lk vanhempainilta. Ti klo 18.00

1 INFOA YHTEISHAUSTA

YHTEISHAKUINFO

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Liite 1 Hallitusneuvos Saara Luukkonen

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen

Hakuaika Tieto valinnasta postitetaan alk Opot koululla pe 13.6.

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1.

Opintopolku-info opintoohjaajille

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu

SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus

haetaan verkossa osoitteessa

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Saara Luukkonen

Kerro ne hänelle illalla

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset Katariina Männikkö

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuinfo

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

YHTEISHAKU Vihdin yhteiskoulu

YHTEISHAKU AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu

YHTEISHAUN AIKATAULU

Poimintoja yhteishakuinfosta

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot

YHTEISHAKUILTA OPPILAANOHJAAJA KRISTIINA HELLÉN TURUN LYSEON KOULU

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Opintopolku ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku sekä haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia aikana

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Valintaperusteet: Tekniikan ja liikenteen ala

OPO-paketti. Ohjeita kevään 2010 sähköiseen yhteishakuun. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Yhteishaku sekä erityisoppilaitosten haku keväällä 2016

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

OPO-paketti. Ohjeita kevään 2012 sähköiseen yhteishakuun. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa

YHTEISHAKUILTA Riitta Hietaranta. opinto-ohjaaja

Valtioneuvoston asetus

Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2019 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala

Lausuntopyyntö

Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja Opintopolku.fi

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi

HE 32/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta

VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Saara Luukkonen

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Yhteiset tutkinnon osat

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset)

YHTEISHAKUILTA Riitta Hietaranta

VALMA - säädösten valmistelu

YHTEISHAKU keväällä lk huoltajien ilta

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018

YHTEISHAKUILTA Riitta Hietaranta & Antti Jokinen-Amee. oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020

YHTEISHAKU Osoitteessa: opintopolku.fi

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (7) Opintoasiainosasto Liite 1

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta

Transkriptio:

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) 39 :n 2 momentin nojalla: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan hakijan hakeutuessa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 39 :n 2 momentissa tarkoitetussa valtakunnallisessa hakumenettelyssä ammatilliseen perustutkintokoulutukseen. Tämän asetuksen 19 ja 20 :ää sovelletaan lisäksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 37 :n 2 momentissa tarkoitetussa jatkuvassa haussa silloin kun on kysymys koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvasta valinnasta. 2 Hakukohteet Opiskelijat otetaan ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteessä tarkoitettuihin ammatillisiin perustutkintoihin. Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, opiskelijat voidaan ottaa suorittamaan seuraavien ammatillisten perustutkintojen osalta osaamisalaa: 1) taideteollisuusalan perustutkintoon kuuluvat osaamisalat; 2) musiikkialan perustutkintoon kuuluvat osaamisalat; 3) media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon kuvallisen ilmaisun osaamisala; 4) sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa ensihoidon osaamisala. Opiskelijat voidaan ottaa tanssialan tai musiikkialan perustutkintokoulutukseen myös koulutuksen järjestäjän päättämään muuhun kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun hakukohteeseen. Koulutuksen järjestäjä voi päättää, että 1 momentissa tarkoitetun hakukohteen yhteydessä opiskelijoille voidaan tarjota mahdollisuutta myös lukiolaissa (629/1998) tarkoitetun lukiokoulutuksen tai ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun ylioppilastutkinnon suorittamiseen.

2 luku Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden opiskelijaksi ottaminen 3 Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden hakeutumisessa käytettävät todistukset Perusopetuksen oppimäärän suorittaneet käyttävät hakeutumisessa perusopetuksen päättötodistusta. Lukion oppimäärän suorittaneet eivät voi käyttää hakeutumisessa perusopetuksen päättötodistusta. 4 Valintakriteerit Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden opiskelijaksi ottaminen suoritetaan hakijoiden valintapistemäärän ja hakijoiden esittämän hakutoivejärjestyksen perusteella. Perusopetuksen oppimäärän suorittaneelle hakijalle annetaan pisteitä seuraavin perustein: 1) opinnoista, jos hakija on: a) suorittanut perusopetuksen oppimäärän hakeutumisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna; tai b) suorittanut vähintään 1 100 tunnin laajuisen lisäopetuksen, vähintään 30 osaamispistettä ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta tai sitä vastaavan aiemman koulutuksen, vähintään 28 opiskelijaviikon mittaisen kansanopiston linjan tai vähintään 25 kurssia sisältävän maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen hakeutumisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna; 2) yleisestä koulumenestyksestä; 3) painotettavista arvosanoista; 4) työkokemuksesta; 5) ammatillista koulutusta koskevasta ensimmäisestä hakutoiveesta; 6) mahdollisesta pääsy- tai soveltuvuuskokeesta. 5 Valintapisteiden laskeminen Hakijat asetetaan opiskelijaksi ottamisessa järjestykseen edellä 4 :n 2 momentissa säädettyihin valintakriteereihin perustuvista valintapisteistä koostuvan yhteispistemäärän mukaisesti. Saman pistemäärän saaneet hakijat asetetaan järjestykseen seuraavien perusteiden mukaisesti: 1) hakutoivejärjestys; 2) mahdollisesta pääsy- tai soveltuvuuskokeesta saatava pistemäärä; 3) koulumenestys; 4) painotettavat arvosanat. Jos hakijoiden valintapistemäärä on yhtä suuri sen jälkeen, kun hakijat on asetettu järjestykseen 1 momentissa säädetyllä tavalla, opiskelijaksi ottaminen tapahtuu satunnaisjärjestyksessä. 2

6 Valintapisteet perusopetuksen oppimäärän suorittamisesta Hakijalle, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän ammatilliseen perustutkintokoulutukseen hakeutumisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna, annetaan 6 valintapistettä. 7 Valintapisteet muista suoritetuista opinnoista Hakijalle, joka on hakeutumisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna suorittanut vähintään 1 100 tunnin laajuisen lisäopetuksen, vähintään 30 osaamispisteen laajuisen ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen tai sitä vastaavan aiemman koulutuksen, vähintään 28 opiskelijaviikon laajuisen kansanopiston linjan tai vähintään 25 kurssia sisältävän maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen, annetaan 6 valintapistettä. 8 Valintapisteet yleisestä koulumenestyksestä Koulumenestyksestä annetaan pisteitä seuraavien oppiaineiden aritmeettisen keskiarvon perusteella kahden desimaalin tarkkuudella: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto, liikunta, terveystieto, musiikki, kuvataide, käsityö, kotitalous. Opiskelijaksi ottamisessa otetaan huomioon sellaiset yhteisiin oppiaineisiin kuuluvat valinnaisaineet, jotka arvostellaan numeroin ja joiden oppimäärän laajuus on vähintään kaksi vuosiviikkotuntia perusopetuksen vuosiluokkien 7 9 aikana. Jos hakijalla on arvosana useammasta samaan yhteiseen oppiaineeseen kuuluvasta vähintään kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaineesta, lasketaan näiden arvosanojen aritmeettinen keskiarvo. Yhteisen aineen arvosanasta ja siihen kuuluvan valinnaisaineen tai valinnaisaineiden keskiarvosta määräytyvät hakijan kyseisestä aineesta saamat valintapisteet. Koulumenestyksen perusteella annetaan pisteitä seuraavasti: Keskiarvo Pisteitä 5,50 5,74 1 5,75 5,99 2 6,00 6,24 3 6,25 6,49 4 6,50 6,74 5 6,75 6,99 6 7,00 7,24 7 7,25 7,49 8 7,50 7,74 9 7,75 7,99 10 8,00 8,24 11 3

8,25 8,49 12 8,50 8,74 13 8,75 8,99 14 9,00 9,24 15 9,25 10,00 16 Koulumenestyksen pisteyttämisessä käytetään perusopetuksen päättötodistusta. Jos hakija on perusopetuksen päättötodistuksen saamisen jälkeen korottanut arvosanoja, otetaan korotetut arvosanat huomioon, jos niistä on opetuksen järjestäjän antama todistus. Jos hakija on suorittanut perusopetuksen oppimäärän perusopetuslain (628/1998) 46 :ssä tarkoitettuna opetuksena, otetaan perusopetuksen erotodistuksen liikunnan, kuvataiteen, käsityön, kotitalouden ja musiikin arvosanat huomioon, jollei näitä arvosanoja ole perusopetuksen päättötodistuksessa. 9 Valintapisteet painotettavista arvosanoista Perusopetuksen oppimäärän suorittaneilla otetaan hakeutuessa huomioon perusopetuksen päättötodistuksen arvosanat liikunnassa, kuvataiteessa, käsityössä, kotitaloudessa ja musiikissa. Kolmesta parhaasta edellä mainitusta aineesta lasketaan niiden aritmeettinen keskiarvo. Opiskelijaksi ottamisessa otetaan huomioon sellaiset yhteiseen oppiaineeseen kuuluvat valinnaisaineet, jotka arvostellaan numeroin ja joiden oppimäärän laajuus on vähintään kaksi vuosiviikkotuntia perusopetuksen vuosiluokkien 7 9 aikana. Jos hakijalla on arvosana useammasta samaan yhteiseen oppiaineeseen kuuluvasta vähintään kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaineesta, lasketaan näiden arvosanojen aritmeettinen keskiarvo. Yhteisen aineen arvosanasta ja siihen kuuluvan valinnaisaineen tai valinnaisaineiden keskiarvosta määräytyvät hakijan kyseisestä aineesta saamat valintapisteet. Painotettavien arvosanojen perusteella annetaan pisteitä (näiden aritmeettisesta keskiarvosta) seuraavasti: Keskiarvo Pisteitä 6,00 6,49 1 6,50 6,99 2 7,00 7,49 3 7,50 7,99 4 8,00 8,49 5 8,50 8,99 6 9,00 9,49 7 9,50 10,00 8 Mikäli hakija on suorittanut perusopetuksen oppimäärän perusopetuslain 46 :ssä tarkoitettuna opetuksena, otetaan perusopetuksen erotodistuksen liikunnan, kuvataiteen, käsityön, kotitalouden ja musiikin arvosanat huomioon, jollei näitä arvosanoja ole perusopetuksen päättötodistuksessa. 4

Jollei hakija ole opiskellut perusopetuksessa lainkaan painotettavia aineita, 3 momentissa tarkoitettuna painotettavien aineiden keskiarvona käytetään 8 :ssä säädetyn mukaisesti laskettua keskiarvoa. 10 Valintapisteet työkokemuksesta Työkokemukseksi hyväksytään työsuhteessa saatu työkokemus, jonka hakija on hankkinut perusopetuksen oppimäärän suoritettuaan tai 16 vuotta täytettyään. Osa-aikatyössä 150 tunnin mittainen saman työnantajan palveluksessa tehty työ vastaa yhden kuukauden työkokemusta. Työsuhteessa tapahtuvaan työhön rinnastetaan vähintään kolmen kuukauden pituiseen nuorisolaissa (1285/2016) tarkoitettuun työpajatoimintaan osallistuminen tai vähintään kolmen kuukauden pituiseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuun työvoimakoulutukseen liittyvään työssäoppimisjaksoon osallistuminen. Oppisopimuskoulutuksesta luetaan työkokemukseksi todistusten osoittama työkokemuksen määrä. Työkokemus ja siihen rinnastettava toiminta otetaan huomioon hakuajan päättymiseen asti. Työkokemuksesta ja siihen rinnastettavaan toimintaan osallistumisesta annetaan pisteitä seuraavasti: Työkokemuksen pituus Pisteitä 3 kk alle 6 kk 1 6 kk alle 12 kk 2 12 kk 3 11 Valintapisteet hakutoiveen perusteella Hakijalle, joka on asettanut ensimmäiseksi hakutoiveeksi ammatillisen perustutkinnon, annetaan 2 pistettä kyseisestä hakutoiveesta. 12 Valintapisteet pääsy- ja soveltuvuuskokeesta Jos koulutuksen järjestäjä järjestää pääsy- tai soveltuvuuskokeen, kokeeseen on kutsuttava kaikki hakijat. Opiskelijaksi ei voida valita hakijaa, joka ei osallistu pääsy- tai soveltuvuuskokeeseen. Jos hakija on esittänyt hakemuksessaan hakutoiveina useita vastaavia 2 :ssä tarkoitettuja ammatillisen peruskoulutuksen hakukohteita, hänet kutsutaan pääsy- tai soveltuvuuskokeeseen 1 momentista poiketen kunkin vastaavan hakukohteen järjestyksessä ensimmäiseen hakutoiveeseen. Koulutuksen järjestäjän tästä pääsy- tai soveltuvuuskokeesta antamaa pistemäärää käytetään tällöin myös muun koulutuksen järjestäjän vastaavassa hakukohteessa. Pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella koulutuksen järjestäjä antaa hakijalle 0 10 valintapistettä. Koulutuksen järjestäjän on tiedotettava hakijoille etukäteen, minkälaisista osista pääsy- tai soveltuvuuskoe muodostuu ja miten kokeen eri osat pisteytetään. 5

13 Opiskelijaksi ottaminen pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella Koulutuksen järjestäjä voi päättää, että otettaessa opiskelijoita taideteollisuusalan perustutkintoon, media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon, tanssialan perustutkintoon, musiikkialan perustutkintoon, sirkusalan perustutkintoon, lentokoneasennuksen perustutkintoon, liikunnanohjauksen perustutkintoon tai sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa ensihoidon osaamisalalle, opiskelijaksi ottaminen tehdään koulutuksen järjestäjän oman pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella. Tällöin ei sovelleta 3 :ää, 4 :n 2 momenttia, 6 11 :ää eikä 12 :n 2 momenttia. 3 luku Lukion oppimäärän suorittaneiden opiskelijaksi ottaminen 14 Lukion oppimäärän suorittaneiden hakeutumisessa käytettävät todistukset Lukion oppimäärän suorittanut käyttää hakeutumisessa lukion päättötodistusta tai suoritetusta International Baccalaureate-tutkinnosta (IB), Eurooppalaisesta ylioppilastutkinnosta (EB) tai Reifeprüfung-tutkinnosta (RP) saatua todistusta. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tutkintojen päättötodistusten arvosanat muunnetaan vastaamaan lukion päättötodistuksen arvosanoja seuraavasti: 1) EB-tutkinto Lukio 9 10 10 8 9 7 8 6 7 5 6 3 4 5 2) IB-tutkinto Lukio 7 (Excellent) 10 6 (Very good) 9 5 (Good) 8 4 (Satisfactory) 7 3 (Mediocre) 6 2 (Poor) 5 3) RP tutkinto Lukio 13 15 pistettä 10 10 12 pistettä 9 7 9 pistettä 8 5 6 pistettä 7 6

3 4 pistettä 6 1 2 pistettä 5 Reifeprüfung-tutkinnon keskiarvo muunnetaan siten, että kokonaispistemäärä jaetaan 60:llä ja muunnetaan taulukon mukaan. Korotetut arvosanat otetaan huomioon, jos niistä on opetuksen järjestäjän antama todistus. 15 Valintakriteerit Lukion oppimäärän suorittaneiden opiskelijaksi ottaminen suoritetaan hakijoiden valintapistemäärän ja hakijoiden esittämän hakutoivejärjestyksen perusteella. Lukion oppimäärän suorittaneelle hakijalle annetaan pisteitä seuraavin perustein: 1) yleisestä koulumenestyksestä; 2) työkokemuksesta; 3) ammatillista koulutusta koskevasta ensimmäisestä hakutoiveesta; 4) mahdollisesta pääsy- tai soveltuvuuskokeesta. 16 Valintapisteiden laskeminen Hakijat asetetaan opiskelijaksi ottamisessa järjestykseen 15 :n 2 momentissa säädettyihin valintakriteereihin perustuvista valintapisteistä koostuvan yhteispistemäärän mukaisesti. Saman pistemäärän saaneet hakijat asetetaan järjestykseen seuraavien perusteiden mukaisesti: 1) hakutoivejärjestys; 2) mahdollisesta pääsy- tai soveltuvuuskokeesta saatava pistemäärä; 3) yleinen koulumenestys. Jos hakijoiden valintapistemäärä on yhtä suuri sen jälkeen, kun hakijat on asetettu järjestykseen 1 momentissa säädetyllä tavalla, opiskelijaksi ottaminen tapahtuu satunnaisjärjestyksessä. 17 Valintapisteet yleisestä koulumenestyksestä Lukion oppimäärän suorittaneelle annetaan koulumenestyksestä pisteitä seuraavien oppiaineiden oppimäärien arvosanojen aritmeettisen keskiarvon perusteella kahden desimaalin tarkkuudella: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede, liikunta, terveystieto, musiikki, kuvataide, filosofia ja psykologia. Lukion oppimäärän suorittaneille annetaan yleisen koulumenestyksen perusteella pisteitä seuraavasti: Keskiarvo Pisteitä 5,50 5,74 1 5,75 5,99 2 6,00 6,24 3 6,25 6,49 4 7

6,50 6,74 5 6,75 6,99 6 7,00 7,24 7 7,25 7,49 8 7,50 7,74 9 7,75 7,99 10 8,00 8,24 11 8,25 8,49 12 8,50 8,74 13 8,75 8,99 14 9,00 9,24 15 9,25 10,00 16 Korotetut arvosanat otetaan huomioon, jos niistä on opetuksen järjestäjän antama todistus. 18 Valintapisteet työkokemuksen, hakutoiveen sekä pääsy- tai soveltuvuuskokeiden perusteella Otettaessa lukion oppimäärän suorittaneita suorittamaan ammatillista perustutkintoa työkokemuksen osalta sovelletaan 10 :ää, hakutoiveen osalta sovelletaan 11 :ää ja pääsy- tai soveltuvuuskokeiden osalta sovelletaan 12 ja 13 :ää. 4 luku Koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuva valinta 19 Koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvan valinnan käyttöala Koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa voidaan käyttää siitä riippumatta, onko koulutus mukana ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishakujärjestelmässä vai ei. 20 Koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvan valinnan perusteet Koulutuksen järjestäjä voi opiskelijan henkilöön liittyvien syiden perusteella ottaa enintään 30 prosenttia kuhunkin hakukohteeseen otettavista opiskelijoista opiskelijan saamasta valintapistemäärästä riippumatta. Tällaisia opiskelijan henkilöön liittyviä syitä ovat oppimisvaikeudet, sosiaaliset syyt, koulutodistusten puuttuminen tai todistusten vertailuvaikeudet sekä tutkinnon suorittamiseen riittämätön tutkintokielen kielitaito. Hakijan koulutustarve tulee arvioida ja ottaa huomioon, kun valintapistemäärästä poiketaan. 8

5 luku Erinäiset säännökset 21 Opiskelijaksi ottamisen perusteista poikkeaminen Tämän asetuksen mukaisista opiskelijaksi ottamisen perusteista voidaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä tarvittaessa poiketa otettaessa opiskelijoita koulutukseen, jonka järjestämiseen on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 20 :n mukainen kokeilulupa. 6 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 22 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Tätä asetusta sovelletaan 1 päivänä elokuuta 2018 tai sen jälkeen alkavaan perustutkintokoulutukseen, johon hakeudutaan valtakunnallisessa hakumenettelyssä. Ennen mainittua ajankohtaa alkavaan perustutkintokoulutukseen, johon hakeudutaan valtakunnallisessa hakumenettelyssä, sovelletaan tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 23 Opetuskielen riittävää taitoa koskeva siirtymäsäännös Hakijalla katsotaan olevan riittävät edellytykset hakukohteen edellyttämän osaamisen hankkimiseen ja tutkinnon suorittamiseen tutkintokielellä, jos koulutuksen järjestäjä on ennen tämän asetuksen voimaantuloa katsonut hakijan opetuskielen taidon riittäväksi tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2017 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Hallitussihteeri Saara Luukkonen 9