YHTEISHAKU keväällä lk huoltajien ilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISHAKU keväällä lk huoltajien ilta"

Transkriptio

1 YHTEISHAKU keväällä lk huoltajien ilta Ruusuvuoren koulun opot: Olga (9A, 9C, 9E) Niina (9B, 9D, 9F, 9G)

2 OHJELMA: Lumon lukio opinto-ohjaaja Tuomas Raitio Yhteishaku 2019 Ruusuvuoren koulun opot

3 Päätöksenteko uravalinnassa Kyseessä on nuoren oma päätös, mutta nuori tarvitsee tukea. Nuoren vahvuuksien tunnistaminen Minä-pystyvyyden vahvistaminen Laajasti eri vaihtoehtoista keskusteleminen ala, sijainti, oppilaitos Positiivisen mielikuvan vahvistaminen työelämästä

4

5 Yhteishaun aikataulu Etsi kiinnostavia koulutuksia Opintopolku.fi:sta Tutustu koulutuksiin jo ennen hakua. Täytä hakulomake hakuaikana HUOM! liitteet on toimitettava lukioihin 12.3.mennessä DEMO auki alk demo-opintopolku.fi Avoimet Ovet & huoltajien iltoja Hakuaika erityisammattioppilaitoksiin Hakusuunnitelman teko opo-tunnilla ja kotona Opokahvila on auki ma klo tai ke klo ajalla ajanvaraukset

6

7 Avoimet Ovet Ruusuvuoren koulun 9.-luokkalainen voi halutessaan käydä koulupäivän aikana tutustumassa kolmeen toisen asteen oppilaitokseen. Tällöin menetellään seuraavasti: Huoltaja merkitsee oppilaan poissaolon selityksineen (Avoimet ovet) WILMAAN ennakolta, mutta viimeistään päivää ennen oppilaan tutustumiskäyntiä. Huoltaja huolehtii myös siitä, etteivät sallitut kolme tutustumiskertaa ylity loka-helmikuun aikana. Oppilas kertoo tutustumiskäynnistään viimeistään päivää ennen niille opettajille, joiden tunnilta hän joutuu olemaan poissa. Kokeista ei ole koskaan lupa olla poissa, eikä myöskään niiltä oppitunneilta, jotka opettaja katsoo välttämättömiksi oppilaan koulunkäynnin kannalta. Avointen Ovien aikataulut Avoimet_Ovet_18-19 koulun kotisivuilla linkki Yhteishaku -dioihin oppilaiden Google Classroomista

8 Yhteishaku Valtakunnallinen sähköinen oppilasvalintajärjestelmä Oppilas voi hakea viiteen koulutukseen, siinä järjestyksessä, kun haluaa tulla valituksi (prioriteettijärjestys) oppilas valitaan ensimmäiseen mahdolliseen toiveeseen, johon hänen arvosanansa riittävät, jolloin alemmat hakutoiveet peruuntuvat oppilas voi hakea samalla hakukerralla sekä ammatillisten oppilaitosten koulutusohjelmiin että lukioihin hakukohteisiin voi tehdä muutoksia vain hakuaikana ( klo asti)

9 Omat pisteet ja v.2018 pisterajat? Omat pisteet on laskettu opon tunneilla käyttäen valinta tehdään kuitenkin päättötodistuksen perusteella Pisterajat vaihtelevat vuosittain hakeneiden mukaan, mutta vuoden 2018 yhteishaun pisterajat:

10 Valintaperusteet lukioon Lukioon aikovilla lukuaineiden keskiarvo oltava vähintään 7,00 Eri koulujen alimmat keskiarvorajat vaihtelevat vuosittain lukioihin pyrkivien määrästä ja arvosanoista riippuen lukuaineiden keskiarvo lasketaan seuraavista oppiaineista: äidinkieli ja kirjallisuus/s2, ruotsi, vieraat kielet (A1, A2, B1), uskonto/et, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto ja terveystieto

11 Lukion linjat & erityistehtävät Yleislukioiden painotetut linjat Joissakin yleislukioissa on myös painotetun opetuksen linjoja, joiden valintaperusteena voidaan käyttää tiettyjen oppiaineiden arvosanoilla painotettua keskiarvoa. Erityistehtävän saaneet lukiot Lukuaineiden keskiarvon lisäksi oppilasvalinnassa voidaan käyttää pääsykoetta, haastattelua, lausuntoa tai omaa hakemusta. Myös harrastuneisuus ja esimerkiksi kielitaito voivat vaikuttaa valintaan.

12 Kaksoistutkinto Ammattioppilaitoksessa voi suorittaa kaksoistutkinnon, johon kuuluu sekä ammatillinen tutkinto että ylioppilastutkinto. Kaksoistutkinnon suorittajat opiskelevat ammatilliseen perustutkintoon kuuluvien opintojen lisäksi lukioaineita, joiden pohjalta osallistutaan ylioppilaskirjoituksiin. Kaksoistutkinnon suorittamiseksi on ensin haettava yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen. Lukuaineiden keskiarvo on oltava vähintään 7,0.

13 Valintaperusteet ammatilliseen koulutukseen Ammatilliseen koulutukseen pyritään pisteillä, joihin vaikuttavat mm. yleinen koulumenestys, painotettavat arvosanat Mahdollisesti keväällä pidettävät pääsy- ja/tai soveltuvuuskokeet Ammatillisen koulutuksen terveystilavaatimukset:

14 Valintaperusteet ammatilliseen koulutukseen Ammatilliseen koulutukseen hakeutumisvuonna annetaan: pisteet Perusopetuksen oppimäärän suorittamisesta hakeutumisvuonna Yleisestä koulumenestyksestä (kaikkien aineiden keskiarvo) Painotettavista arvosanoista (LI; MU, KU, KO, TN/TS) Ensimmäisestä hakutoiveesta 2 Mahdollinen pääsy- ja soveltuvuuskoe 1-10 Yhteensä

15 Harkintaan perustuva valinta Perusteita hakemiselle ovat oppimisvaikeudet, sosiaaliset syyt, koulutodistusten puuttuminen tai todistuksen vertailuvaikeudet, tutkinnon suorittamiseen riittämätön tutkintokielen kielitaito Harkintaan perustava valintaa käytetään vain harkiten Koulutuksen järjestäjä voi ottaa hakijan henkilöön liittyvien syiden perusteella max 30 % hakukohteeseen otettavista opiskelijoista pistemääristä riippumatta

16 Erityisammattioppilaitokset Ammatillinen erityisopetus on tarkoitettu oppilaille, jotka tarvitsevat opinnoissaan erityistä tukea. Tuen tarpeen syitä voivat olla oppimisvaikeudet, sosiaaliset tai psyykkiset haasteet, sairaus tai vamma Opetus tapahtuu pienryhmissä ja henkilökohtaista tukea ja ohjausta on tarjolla enemmän Opintojen pääpaino on käytännön tekemisessä, ei niinkään teoriaopinnoissa Erityisammattioppilaitokset eivät ole mukana yhteishaussa, hakuaika

17 Yhteishaku Ruusuvuoren koulussa Kysely / Valtuutus yhteishakuhakemus kotona vai koulussa? Opo lähettää Wilman kautta kyselyn joulukuussa kotona koulussa Oppilas tekee yhteishaun hakemuksen yhdessä huoltajan kanssa Yhteishakuhakemus koulussa opon kanssa: Mukana on oltava huoltajan allekirjoittama hakusuunnitelma, jossa on oppilaan syntymäaika ja henkilötunnus, hakutoiveet, oppilaan oma ja huoltajan s-postiosoite. Huoltaja saa vahvistuksen hakemuksen perillemenosta, hakijan hakukohteet (hakemuksessa on oltava huoltajan s-postiosoite!) sekä myös ilmoituksen hakutoiveiden muutoksista.

18 Kysely / Valtuutus 1. Missä hakemus tehdään a. KOTONA huoltajan opastuksella b. KOULUSSA opon kanssa Huoltajan allekirjoittamaan hakusuunnitelman mukaan 2. Hakeeko oppilas harkintaan perustuvalla haulla? a. KYLLÄ (oppimisvaikeus, sosiaalinen syy, ulkomailla suoritettu tutkinto) b. EI

19 HAKUSUUNNITELMA HUOM! Huoltajan sähköpostiosoite: Huoltaja saa viestin hakemuksen perillemenosta ja näkee sekä hakutoiveet sekä mahdolliset oppilaan hakuaikana tekemät muutokset Hakijan posti- ja sähköpostiosoite: Hakijan oma sähköpostiosoite, ei koulun osoite Hakija saa sähköpostiin linkin, jonka kautta voi ottaa opiskelupaikan vastaan. Valintakirje postitetaan hakijan kotiosoitteeseen

20 Wilmassa: oppilaanohjaus, opon lomake

21 Valintatulokset ja opiskelupaikan vastaanottaminen Yhteishaun tulokset julkaistaan to alkaen koulujen nettisivuilla (luvan antaneiden nimet) sekä koulujen pääovilla. Valintatiedot tulevat kirjeitse kotiin muutaman päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. AMMATTIOPPILAITOSPAIKAN VASTAANOTTAMINEN Kotiin tulevasta valintakirjeestä löytyy ohjeet, miten opiskelupaikka otetaan vastaan. Jos hakulomakkeessa on sähköposti (voimassa kesäkuussa) hakija saa linkin, jonka kautta voi myös ottaa paikan vastaan. LUKIOPAIKAN VASTAANOTTAMINEN Lukioissa toivotaan, että opiskelija tulee henkilökohtaisesti ottamaan paikan vastaan tai esteen sattuessa ottaa yhteyttä lukioon.tarkista aikataulu lukioiden nettisivuilla! Alkuperäinen peruskoulun päättötodistus täytyy olla mukana.

22 Miksi välivuosi EI OLE vaihtoehto? Ammatilliseen koulutukseen hakiessa menettää 6 pistettä, ellei hae samana vuonna kun on valmistunut peruskoulusta Välivuoden jälkeen vielä vaikeampaa päästä kiinni opintoihin: ei tukirakennetta. Nyt opoilta saa ohjausta myös ne, jotka eivät kesälläkään ole saaneet opiskelupaikkaa Ovat vielä alaikäisiä, toisen asteen jälkeen helpompi tehdä valinta: tutustunut koulutuksiin, saanut ehkä jo ammatin huoltajan lupaa ei enää tarvitse kaikkeen myös rahatilanne parempi (esim. erilaiset tuet) tulevaisuuden tutkijat: ilman toisen asteen tutkintoa ei saa työtä & työnantajat harvoin ottavat vain peruskoulun käyneen töihin (muistatko miten vaikeaa oli saada TET-paikka, josta ei saanut edes palkkaa?)

23 Opoon voi aina olla yhteydessä Olga: p (9A, 9C, 9E) Niina: p (9B, 9D, 9F, 9G) tapaamiset ajanvarauksella + opokahvilat hakuaikana Wilma/sähköposti: niina.tapanainen@eduvantaa.fi olga.lenskaja@eduvantaa.fi

24

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle 2018 Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar 13.12.2017 ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat ja musiikkiesitys 18:05 Ammatillisten opintojen

Lisätiedot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot Ohjelma 16.11. 18.00-18.20 Tervetulosanat ja yhteishaun käytänteet Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:

Lisätiedot

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Ajankohtaista Amiksesta 2017 Laura Linnavuori 13.10.2017 Salpauksen hakutoimisto Hakutoimisto tarjoaa tietoa Koulutuskeskus Salpauksen monipuolisesta

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2018 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus

Lisätiedot

YHTEISHAUN AIKATAULU

YHTEISHAUN AIKATAULU YHTEISHAUN AIKATAULU 21.2. - 14.3.2017 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA YHTEISHAKU TEHDÄÄN OPINTOPOLKUUN KOTONA YHDESSÄ HUOLTAJAN KANSSA. HUOLTAJAN SUOSTUMUKSELLA HAKU VOIDAAN TEHDÄ KOULULLA

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Yhteishakuinfo 23.1.2014. www.opintopolku.fi

Yhteishakuinfo 23.1.2014. www.opintopolku.fi Yhteishakuinfo 23.1.2014 www.opintopolku.fi Sähköinen yhteishaku www.opintopolku.fi Valtakunnallinen oppilasvalinta ammatilliseen koulutukseen, lukioon sekä kotitalousopetukseen 5 hakutoivetta, vain yhteen

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRROLLA JA HUOLTAJAN KUULEMISELLA Huoltajaa tiedotetaan ja kuullaan

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2019 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2019 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2019 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Oppilaanohjaajat Annaleena Leminen/Hanna-Mari Peurala (9ABC ja Jopot) ja Annaleena Vuorinen (9DEFG) Karakallion koulu KEVÄÄN 2019 HAKUAJAT 1.

Lisätiedot

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan 18.1.2017 Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Ohjelma 18.00-18.30 Sähköinen yhteishaku ja toiselle asteelle siirtyminen 18.30-19.00 Omnian ja ammatillisen

Lisätiedot

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015 YHTEISHAUN AIKATAULU 24.2. - 17.3.2015 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA HAKEMUKSET TÄYTETÄÄN JA LÄHETETÄÄN LUOKITTAIN VIIKOLLA 10 HAKU SUORITETTAVA VIIMEISTÄÄN pe 6.3.2015 HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 19.2.- 12.3.2019 S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 2019 Yhteishaussa voit hakea Lukioihin Ammatillisiin oppilaitoksiin Voit hakea yhdellä kertaa enintään 5 opiskelupaikkaan

Lisätiedot

1 INFOA YHTEISHAUSTA

1 INFOA YHTEISHAUSTA INFOA YHTEISHAUSTA 1 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2017 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 21.2.-14.3.2017 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku 15.3.

Lisätiedot

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2016 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus

Lisätiedot

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu YHTEISHAKU 2013 Vihdin yhteiskoulu Hakuaika 25.2.-15.3.2013 klo 16.15 Täydennyshaku 5.-12.7.2013 klo 16.15 oppilaitosten vapaiksi jääneille paikoille - tulokset aikaisintaan 2.8.2013 Syksyn yhteishaku

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1.

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Sompion koulu 10.1.2015 Hakuaika 24.2.-17.3.2015 osoitteessa: www.opintopolku.fi

Lisätiedot

Poimintoja yhteishakuinfosta

Poimintoja yhteishakuinfosta Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku

Lisätiedot

Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja

Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja Teemat Suomen koulutusjärjestelmä Lukio vai ammatillinen koulutus? Kaksoistutkinto Muut koulutusvaihtoehdot ja harkintaan

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 Hakuaika 24.2. 17.3.2015 www.opintopolku.fi HUOM! Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haussa on mahdollista hakea yhdellä hakulomakkeella

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014 Juhannuskylän koulun 9.luokkalaisten vanhempainilta 07.11.2013 Yhteishaku 2014 Opinto ohjaaja Tiina Myllymäki, Juhannuskylän koulu Ammatilliset opinnot Opinto ohjaaja Merja Helin, Tredu Yhdistelmäopinnot

Lisätiedot

YHTEISHAKU AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu

YHTEISHAKU AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu YHTEISHAKU 2017 AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu 23.11.2016 YLEISIÄ PERUSTEITA Yhteishaussa haetaan toisen asteen opintoihin (lukio ja ammattikoulut)

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2016 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015 Yhteishaku keväällä 2015 Linnainmaan koulu 13.1.2015 Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? Hakemus täytetään osoitteessa www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-17.3.2015 Hakuaika päättyy viimeisenä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Yhteishakuilta Joint application Studyinfo

Yhteishakuilta Joint application Studyinfo Yhteishakuilta Joint application Studyinfo Lauri Halla rehtori lauri.halla (at) ksyk.fi Henna Valtonen opinto-ohjaaja henna.valtonen (at) ksyk.fi Satu Nevalainen opinto-ohjaaja satu.nevalainen (at) ksyk.fi

Lisätiedot

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan Ohjelmassa: *Työelämään tutustuminen TET *Suomen koulutusjärjestelmä *Ammattikoulut ja lukiot *Päättöarviointi AMMATTIKORKEAKOULU JA YLIOPISTO LUKIO II-TUTKINTO

Lisätiedot

8.lk. vanhempainilta 24.4.2014. Yhteishaku & jatko-opinnot

8.lk. vanhempainilta 24.4.2014. Yhteishaku & jatko-opinnot 8.lk. vanhempainilta 24.4.2014 Yhteishaku & jatko-opinnot TET 9.lk. TET eli työelämään tutustuminen syksyllä Viikot 43-44 20.-31.10.2014 Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 Yhteishaku - Sähköinen hakulomake

Lisätiedot

TERVETULOA 9. LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA 9. LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA 9. LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! 31.10.2017 www.ylojarvi.fi KORKEA- ASTE TOINEN ASTE PERUS- ASTE RL/SR 2013 Suomen koulutusjärjestelmä Lukiot Yliopistojen jatkotutkinnot - Tohtori -opinnot - Lisensiaatti

Lisätiedot

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Yhteishaku 2018 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen perustutkinnon,

Lisätiedot

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 20.2. 13.3.2018 AMMATILLINEN JA LUKIOKOULUTUS 14.3.-4.4.2018 VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 22.5.-24.7.2018 PERUSOPETUKSEN JÄLKEINEN VALMISTAVA KOULUTUS (10.LK JA VALMA) Lukiokoulutus

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu

VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA Launeen koulu 23.11.2016 URAVALINTAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ: YHTEISKUNTA KOTI - koulutusjärjestelmä - tavoitteiden asettelu - työllisyystilanne - asenteet koulutukseen - hakumenettely

Lisätiedot

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen 23.1. 2014 Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan verkkopalvelukokonaisuus

Lisätiedot

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016 Sähköisen yhteishaun ohjeistus Pikkola kevät 2016 Illan teemat Mikä yhteishaku on? Miten opiskelijat valitaan yhteishaussa koulutuksiin? Miten yhteishaku toteutetaan Pikkolassa? Sähköinen yhteishaku Kaikki

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

YHTEISHAKU

YHTEISHAKU YHTEISHAKU 19.2.-12.3.2019 Sähköisen yhteishaun ohjeistus Pikkola kevät 2019 ILLAN TEEMAT Mikä yhteishaku on? Miten opiskelijat valitaan yhteishaussa koulutuksiin? Miten yhteishaku toteutetaan Pikkolassa?

Lisätiedot

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu Koulutustarjonta 2014 Opintopolku.fi -hakupalvelu Muutoksia yhteishaussa Valintaperusteet Pisteytys muuttunut aiemmasta käytännöstä Harkintaan perustuva valinta Aiemmin joustava valinta Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti 2019 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen Perusopetuksen jälkeisen

Lisätiedot

K E V Ä Ä N V A L T A K U N N A L L I N E N Y H T E I S H A K U

K E V Ä Ä N V A L T A K U N N A L L I N E N Y H T E I S H A K U 2 K E V Ä Ä N 2 0 1 8 V A L T A K U N N A L L I N E N Y H T E I S H A K U Hakuaika 20.2.-13.3.2018 Hakeutuminen www.opintopolku.fi Ei pääsykokeita Ei valtakunnallista kielikoetta Omniassa järjestetään

Lisätiedot

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2017

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2017 Sähköisen yhteishaun ohjeistus Pikkola kevät 2017 Illan teemat Mikä yhteishaku on? Miten opiskelijat valitaan yhteishaussa koulutuksiin? Miten yhteishaku toteutetaan Pikkolassa? Sähköinen yhteishaku Kaikki

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

OPO-paketti. Ohjeita kevään 2010 sähköiseen yhteishakuun. Osaamisen ja sivistyksen asialla. 13.08.2009 www.oph.fi

OPO-paketti. Ohjeita kevään 2010 sähköiseen yhteishakuun. Osaamisen ja sivistyksen asialla. 13.08.2009 www.oph.fi OPO-paketti Ohjeita kevään 2010 sähköiseen yhteishakuun Osaamisen ja sivistyksen asialla 13.08.2009 www.oph.fi Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? www.haenyt.fi ja www.studieval.fi Hakuaika

Lisätiedot

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Kevään 2013 yhteishaku koulutusyhtymässä 1.174 ensisijaista hakijaa, 818 aloituspaikkaa 1,44 hakijaa/aloituspaikka Vetovoimaisuus täydennys- ja lisähaun

Lisätiedot

Tervetuloa Länsimäen koulun. yhteishaku 2015. vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman

Tervetuloa Länsimäen koulun. yhteishaku 2015. vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman Tervetuloa Länsimäen koulun yhteishaku 2015 vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman OHJELMA Tervetuloa & avaussanat (Rehtori Riitta Reinikainen) Kevään yhteishaun aikataulu ja käytännöt

Lisätiedot

OPO-paketti 2016. Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti 2016. Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti 2016 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku Perusopetuksen jälkeisen valmistavan

Lisätiedot

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti 2017 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku Perusopetuksen jälkeisen valmistavan

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 16.11.2016 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Illan aiheita Päättöarviointi Vaihtoehdot 9.luokan jälkeen Yhteishaku ja sen käytännön toteutus Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten

Lisätiedot

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Nissnikun koulu Kirkkoharjun koulu KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Tervetuloa peruskoulun päättöluokkien huoltajille sekä oppilaille tarkoitettuun koulutusesittelyyn,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto HAKIJATUNNUS (Opisto täyttää) Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020

Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020 1.10.2019 Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi. Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Opintopolku-aamu vastuukäyttäjille Opintopolku.fi

Opintopolku-aamu vastuukäyttäjille Opintopolku.fi Opintopolku-aamu vastuukäyttäjille Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen Hakijoita 76 600, 3200 hakijaa vähemmän kuin edellisenä vuonna Uusi hakutoiveiden muuttamismahdollisuus sähköpostiosoitteessa

Lisätiedot

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan Ohjelmassa: *Työelämään tutustuminen TET *Suomen koulutusjärjestelmä *Ammattikoulut ja lukiot *Päättöarviointi Työelämään tutustuminen eli TET Hyvä keino hankkia

Lisätiedot

YHTEISHAKUILTA Turun Lyseon koulu Oppilaanohjaaja Kristiina Hellén

YHTEISHAKUILTA Turun Lyseon koulu Oppilaanohjaaja Kristiina Hellén YHTEISHAKUILTA 2 25.1.2018 Turun Lyseon koulu Oppilaanohjaaja Kristiina Hellén Syksyn vanhempainilta 29.11.2017 Pääsyperusteet (lukiokoulutus, ammatillinen koulutus) Harkintaan perustuva haku Terveydelliset

Lisätiedot

Opintopolku-info opintoohjaajille

Opintopolku-info opintoohjaajille Opintopolku-info opintoohjaajille 18.2.2016 Yleistä OPH aloittanut katsaukset hakuihin ja valintoihin liittyvistä asioista sekä Opintopolun uusista toiminnallisuuksista n. 1-2 kertaa kuukaudessa Infot

Lisätiedot

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa 1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2018 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku, kevät 2014 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku keväällä 2014 Kevään yhteishaussa haetaan: Ammatillisiin perustutkintoihin (52 kappaletta) Päivälukioihin Kotitalousopetukseen (entinen

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2013. Langinkosken koulu

YHTEISHAKU KEVÄT 2013. Langinkosken koulu YHTEISHAKU KEVÄT 2013 Langinkosken koulu 1 Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? www.haenyt.fi : Hakuaika on 25.2. 15.3.2013. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16.15. Nettihakulomake

Lisätiedot

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja Haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Kevään yhteishaku: Nettihaku missä

Lisätiedot

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2014 ja Haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Kevään yhteishaku: Nettihaku missä

Lisätiedot

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville

OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville OPO-paketti 2018 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen Perusopetuksen jälkeisen

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan tavoite: Keskustella nuoren viimeisestä vuodesta Pikkolassa. Keskustella jatkoopintomahdollisuuksista. Vaihtaa tietoa, kokemuksia ja mielipiteitä eri vaihtoehdoista. Tärkeitä

Lisätiedot

YHTEISHAKU. 24.2.-17.3.2015 Osoitteessa: opintopolku.fi

YHTEISHAKU. 24.2.-17.3.2015 Osoitteessa: opintopolku.fi YHTEISHAKU 24.2.-17.3.2015 Osoitteessa: opintopolku.fi SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ Kaksoistutkinto Oppisopimus Lukioihin ja ammattikouluihin - Haetaan kevään päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvolla

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.

Lisätiedot

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa

Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa 1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2019 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013. Maijamäen koulu

OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013. Maijamäen koulu OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013 Maijamäen koulu Opinto-ohjaajat Ritva Jalava puh. 044 7334 658 ritva.jalava@naantali.fi 9 C, D, E ja G ja osa erityisoppilaista Saija Kauppinen puh. 044 7334

Lisätiedot

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia:

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: Yhteishaun hakulomakkeessa kysytään, onko sinulla ammatinvalintaan ja koulutukseen vaikuttavia sairauksia tai vammoja. Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: lapsi- ja perhetyön pt (perustutkinto) nuoriso-

Lisätiedot

SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ LUKIOKOULUTUKSEN PÄÄSYPERUSTEET -Valinta tehdään päättötodistuksen lukuaineiden (äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto,

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 8.11.2013 Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 26.9.2017 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin 9. lukuvuosi alkamassa Peruskoulun päättövaihe Rehtorin mietteitä Perusopetuksesta

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot