1 / 8 4.1.2009 12:57 Etusivu Ajankohtaista Blogi Media Kysely Ajankohtaista 23.10.2008 Ennuste Porin vaalituloksesta Vaikuta vastaamalla 5.1.2009 Seurakunnan valtuustoryhmän kokouksessa alustamassa sopimuksesta 7.1.2009 Kunnallisjärjestön järjestäytymiskokous ja illanvietto 8.1.2009 Poliittisten puolueiden yhteiskokous 17.1.2009 Kokoomusnaisten laivaseminaarissa pitämässä esitelmää 19.1.2009 Kunnallisjärjestön hallituksen ja valtuustoryhmän yhteiskokous 24.1.2009 Puoluevaltuusto 26.1.2009 Kaupunginvaltuusto Tänään torstaina Satakunnan Kansa järjesti vaalipaneeli Porin Yliopistokeskuksessa. Teemana tilaisuudessa oli palvelut ja lisäksi siellä julkistettiin ennuste vaalin tuloksesta. Ennuste oli tehty haastattelemalla 1000 kuntalaista äänestyskäyttäytymisestä. Meidän näkökulmasta tilanne näytti varsin hyvältä, kaksi lisäpaikkaa. Saimme viimeksi 15 valtuutettua ja nyt olisi tulossa 17, huikeaa - olemme tehneet oikeita asioita, toivo kantaa. Demareiden ennuste oli melkoinen, neljän paikan menettäminen - jotakin todella on muuttumassa. Vaaleihin on vielä kuitenkin aikaa ja töitä on tehtävä. Vain sanakirjassa menestys on ennen työtä, me aiomme tehdä loppuun asti hommia ja sitten katsotaan, mihin se riittää. Huomenna ja lauantaina olemme vahvasti joukkueemme kanssa liikkeellä - tämän tuloksen takia ei ruveta lepäämään vaan juuri päinvastoin. Tuuletetaan vasta, kun peli on päättynyt - ei etukäteistuuletuksia. Hyvällä polulla kuitenkin olemme ja annetaan mennä vaan. Toivo on tehty uskosta parempaan tulevaisuuteen ja kyvystä riemuita kaikesta siitä, mitä meillä jo on. Se on tehty halusta kuunnella ja ymmärtää. Toivo rakastaa tekoja, sillä ilman niitä mikään ei muutu. 21.10.2008 Satakunnan Radion vaalipaneelissa Satakunnan Radio järjesti tänään vaalipaneelin suorassa lähetyksessä. Jokaisesta puolueesta oli edustus paikalla ja paikkakunnista oli edustettuna Luvia, Noormarkku ja Pori. Lisäksi yleisöä oli saapunut kiitettävästi paikalle, hieno tunne saada tällaisen porukan kanssa olla paneelissa. Keskustelu eteni kuten yleensäkin, keskusteltiin palvelut, ikääntyminen ja työllisyys. Lisäksi paikallisista aiheesta osansa saivat kuntaliitokset, Kuninkaanhaan lukio ja poliittiset virkanimitykset. Keskusteluun saatiin ajoittain ihan hyvääkin vääntöä, pääsääntöisesti kuitenkin kaikki eteni varsin sopuisasti. Päälimmäisinä ajatuksena itselläni oli tulevaisuus, kannustavuus ja yhteistyö. Satakunnassa ja Porissa on löydettävä yhteistyö, jonka avulla rakennamme tulevaisuutta. Uskomme tulevaisuuden rakentamiseen, emme sen vastaanottamiseen sellaisena kuin se tulee. Asioihin voi aina vaikuttaa ja tulevaisuus on tehtävä. Näissä kahdessa näkökulmassa on oleellinen ero ja tämä ero näkyy puolueiden välillä. Vastakkainasettelun aika on ohi. Älä etsi eroja, ne eivät yhdistä ihmisiä. Tulevaisuustalkoisiin tarvitaan ihmisiä joka puolella. 19.10.2008 Patajunnuturnauksessa Sunnuntai on lepopäivä ja perheen yhteinen päivä. Tällä kertaa vietimme sen jäähallissa poikien patajunnuturnauksessa. Kaksi pojista oli kentällä vetäen päivän aikana viisi peliä per poika ja itse olin hoitamassa varainhankintaa patajunnuille myymällä makkaraa. Pidän itsenäisistä projekteista ja siksi otin mielelläni vastuulleni "avaimet käteen" -periaatteella makkararastin. Sheilan ja Matin kanssa oli mukava myydä turnaukseen osallistujille 280 makkaraa. Lasten harrastukset vaativat ja sitouttavat myös vanhemmat toimintaan mukaan. Kuinka tärkeänä pidät Porin aktiivista roolia maakunnan kehittäjänä? Siirry kyselyyn tästä Uusimmat blogissa 23.10.2008 Ennuste Porin vaalituloksesta 21.10.2008 Satakunnan Radion vaalipaneelissa 19.10.2008 Patajunnuturnauksessa 17.10.2008 Tapahtuma-aukiolla 14.10.2008 Radio Porin vaalihaastattelussa 11.10.2008 Superlauantaita viettämässä Mediassa sanottua Vapaaehtoistyö on aina ollut minulle tärkeää. On hieno antaa aikaa poikien harrastuksiin ja saada palkintona hymyilevä ilme, kun poika tulee silmät hymyssä sanomaan, että iskä, mä tein kaksi maalia. Kyllä tuolla positiivisuudellaan jaksaa pitkän päivän jälkeisen kiukuttelunkin. Lapset tarvitsevat vanhempiaan ja yhdessä tekeminen on aivan loistavaa, menkää mukaan lasten harrastuksiin ja viettäkää yhdessä aikaa tälläkin tavalla. Älä häpeä olla innostunut, kaiken kyynisyyden keskellä innostus on paras tapa saada muutkin innostumaan. 17.10.2008 Tapahtuma-aukiolla Tänään tuli poikettua vesisateessa Tapahtuma-aukiolla ehdokkaiden ja kuntalaisten parissa. Kelistä huolimatta paikalla oli lähes kaksikymmentä meidän ehdokasta ja kuntalaisia. Jaoimme esitteitä ja suunnittelimme huomista tilaisuutta. Tunnelma oli yhteisöllinen ja hyvä, vaikka meitä juuri oli syytetty opiskelijatalo-operaatiossa laskelmoivasta vaalitaktisesta tempusta. Me olemme tottuneet käärimään hihat ja rupeamaan hommiin. On erikseen porukoita, jotka huutavat ohjeita parvekkeelta. Moinen syyttely ei meitä haitannut vaan saimme entistä enemmän puhtia Porin päätöksenteon muuttamiseen. Tapahtuma-aukiolta lähdin Isoonmäkeen, jossa kävin lenkillä, uimassa ja saunassa. Aivan loistavaa työviikon päättävää kuntourheilua. Kun rasittaa koko viikon aivojaan, on syytä samassa suhteessa koittaa rasittaa myös kroppaansa. Olin hyvän ystäväni kanssa aluksi lenkillä Katinkuruun ja takaisin. Tämän jälkeen kävimme saunassa ja pari kertaa kylmässä vedessä uimassa. Hienoa mennä kotiin tämän jälkeen viettämään perheviikonloppua. Jos sinua vastaan hyökätään, älä provosoidu empatia on paljon parempi tapa puolustautua. 14.10.2008 Radio Porin vaalihaastattelussa Tänään olin Kolehmaisen Päivin kanssa Radio Porissa kertomassa kokoomuksen tavoitteista ja ajatuksista kuntavaaleihin liittyen. Tunnin mittaisen session aikana ehdittiin käsitellä monia mielenkiintoisia teemoja. Samalla oli mielenkiintoista tutustua suoran radio-ohjelman tekemiseen. Aivan loistava fiilis kokonaisuudessaan tuli haastattelusta. Päivi hoiti ensikertalaisena oman esiintymisensä hienosti, kiitos yhteisestä haastattelusta. Oli hienoa saada tilaisuuden jälkeen positiivista palautetta sähköpostilla hyvältä ystävältäni. Kannustavuus on keskeinen osa jaksamista ja hyviin suorituksiin pääsemisessä. Fiilis oli kokonaisuudessaan päivän tilaisuuteen hyvä. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Älä häpeä olla innostunut, kaiken kyynisyyden keskellä innostus on paras tapa saada muutkin innostumaan. 17.10.2008 SK-kysely: Vaalikampanjaan käytetty rahamäärä. (Satakunnan Kansa 17.10.2008) pdf 15.10.2008 Pitkittäminen voi kaataa Porin Visuaalisen keskuksen. (Satakunnan Kansa 15.10.2008) pdf 8.10.2008 Porin perusturvapalvelut. (Uusi Pori 8.10.2008) pdf 1.10.2008 Kitarointiin kuuluu väkisin myös roudaus. (Karhunkämmen, lokakuu 2008) pdf 5.9.2008 Porissa käydään kova taisto kaupungin poliittisesta väristä. (Satakunnan Kansa 5.9.2008) pdf 27.8.2008 Paikkatavoitteemme Porissa on yhdestä kahteen lisäpaikkaa. (Satakunnan Viikko 27.8.2008) pdf 11.10.2008 Superlauantaita viettämässä Lauantaina 11.10. kokoomuksen ehdokkaat todellakin olivat talkoissa ympäri Poria. Asu Viihtyisämmin -messuilla kokoomuksen ehdokkaita oli Toivo -liiveineen todella iso määrä. Erotuimme hyvin eduksemme Karhuhallin väljillä käytävillä. Samaan aikaan Tapahtuma-aukiolla teltallamme oli vähintään yhtä suuri joukkue ehdokkaita kuuntelemassa kuntalaisia. Lisäksi porukkaa oli meriporissa kaupan edessä sopanjakopuuhissa ja Pick n Payn edessä oma joukkueensa. Neljässä paikassa samaan aikaan ehdokkaita ja tietenkin myös kuntalaisia, loistava saavutus joukkueeltamme. Te teette todella tärkeää työtä yhteisen hyvän eteen. Nyky-yhteiskunnassa on entistä enemmän vallalla itsekeskeinen kulttuuri. Harva on kiinnostunut hoitamaan yhteisiä asioita tai kantamaan vastuuta. Tähän suuntaan on kuitenkin mentävä, jotta paremmin saisimme yhteiset hommat hoidettua. Meidän on
2 / 8 4.1.2009 12:57 opittava entistä enemmän välittämään itsemme lisäksi myös läheisistämme. On entistä tärkeämpää, että yhdessä teemme asioita ja kannamme vastuuta yhteisistä asioista ja erityisesti toisistamme. Luodaan yhdessä välittämisen ilmapiiri kaikkialle. Älä peittele totuutta silloinkaan, kun se on epämiellyttävää. Etsi ratkaisuja. 8.10.2008 Ehdokaskoulutus Tänään oli neljäs ehdokaskoulutus kokoomuksen porilaisilla kunnallisvaaliehdokkaille. Ohjelmassa oli kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Katajan puheenvuoro, kokoomuksen 90 -vuotisjuhladvd, toivoteesit dvd ja käytännön asioiden läpikäymistä kuntavaaleihin liittyen. Tunnelma tilaisuudessa oli kannustava ja yhteistyöhaluinen. On hienoa kuulua joukkueeseen, jossa jokainen kannustaa ja tukee toisiaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kiitos teille kaikille, että olette mukana tekemässä loistavaa vaalityötä paremman tulevaisuuden puolesta. Samalla tunnelmani oli varsin haikea. Aloitimme neljän koulutuksen paketin kesäkuun alussa ja viimeinen oli tänään. Monen monta asiaa tuli yhdessä pohdittua, käsiteltyä ja keskusteltua. Viihdyin jokaisessa koulutuksessa aivan loistavaksi ja siksi ajattelin, että tässäkö tämä jo oli. Näin ei tarvitse käydä vaan on vakavasti harkittava vastaavien tilaisuuksien järjestämistä jatkossakin erilaisten teemojen ympärille rakennettuna. Uskon tälle olevan tilausta ja sitoutuneita asian hoitamiseen uskon löytyvän. Tämä potentiaali on hyödynnettävä jatkoa ajatellen ja tehtävä yhteisten asioiden hoitamisesta mukavaa. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan meitä jokaista. Vastakkainasettelun aika on ohi. Älä etsi eroja, ne eivät yhdistä ihmisiä. Tulevaisuustalkoisiin tarvitaan ihmisiä joka puolella. 7.10.2008 Kuninkaanhaan koulun vaalipaneelissa Tänään järjestettiin Kuninkaanhaan koulussa vaalipaneeli ja olin siellä mukana esittelemässä kokoomuksen paikallisia tavoitteita. Oli mukavaa olla käymässä vanhassa opinahjossa, jossa tuli vietettyä kuusi vuotta. Mukavia muistoja, loistavia kavereita ja tekemisen meininkiä - kaikkea, mitä siihen elämänvaiheeseen kuuluu. Minulle iltapäivän koskettavin ja hienoin tilanne oli se, kun kohtasin vanhat oppilaani vuodelta 1999. Toimin silloin Väinölän koulussa opettajana ja vastuullani oli silloinen kolmas luokka. Luokan oppilaat ovat jo täysi-ikäisiä nuoria naisia ja miehiä. Kaksi silloisen kolmosluokan oppilasta oli Kuninkaanhaan koulun vaalipaneelia seuraamassa ja bongasin heidät kymmenen vuoden eron jälkeen juhlasalista. Vaalipaneelin jälkeen vaihdoin muutaman sanan nuorten miesten nykytilanteesta ja oli hienoa huomata, että kaikki on hyvin. Pojat ovat menneet kumpikin omilla vahvuusalueillaan eteenpäin ja hoitaneet opintojaan esimerkillisesti. Nuorissa on potentiaalia, kun he saavat mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Ole rohkea, toimi. Toiminta on kauneinta puhetta. 6.10.2008 Verkossa Nyt -keskustelu Porin kaupunki on avannut sivuilleen kunnallisvaaleihin luotavaan sivuston, jossa on mukana myös Verkossa Nyt! -palsta. Kokoomuksen vuoro oli tänään olla vastaamassa kuntalaisten esittämiin kysymyksiin. Ehdokkaista paikalla olivat Elina Ahlsten, Hanna Hilden, Ilkka Holmlund ja minä. Tunnelma oli hyvä ja kannustava, teimme loistavaa yhteistyötä vastatessamme kysymyksiin. Kiitos kolleegat, oli mukava iltapäivä. Yksi kysymys jäi erityisesti painamaan mieltä. Kysyjä kysyi Porin kaupungin päihdehuollon nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Asia on kokonaisuudessaan hankala, kun alkoholin ongelmakäyttö on viime vuosina ollut lujassa kasvussa. Miten ongelmaa tulisi hoitaa? Yksi erityisen tärkeä tulokulma asiaan on se, että ongelma ei koskaan ole yhden henkilön vaan kohdistuu koko yhteisöön ja läheisiin. Työote tulisi olla mahdollisimman monipuolinen ja eri toimijoiden yhteistyö oltava entistä jämäkämpää. Teeman hoitamisessa on vielä paljon tehtävää. 4.10.2008 Kokoomuksen Toivotalkoot Porissa Kokoomuksella oli lauantaina 4.10. valtakunnalliset Toivotalkoot. Porissa olimme Tapahtuma-aukiolla jakamassa piparia ja lämmintä mehua sekä kuuntelimme, mitä kuntalaisilla oli sanottavana. Lisäksi järjestimme turvallisuuskeskustelun ja istutimme kukkasipuleita Karjarantaan Semaforinaukiolle. Talkoita oli tekemässä lähes neljäkymmentä ehdokasta eri talkoopaikoissa ja tunnelma oli kerrassaan loistava. Pääsimme myös
3 / 8 4.1.2009 12:57 kuuntelemaan ja keskustelemaan kuntalaisten kanssa ajankohtaisista aiheista. Lähes puolet ehdokkaistamme oli siis liikkeellä ja hyvä niin. Valtakunnallisia Toivotalkoita on tänä vuonna järjestetty kolme kertaa ja Porissa talkoot ovat keränneet paljon osallistujia. On ollut hienoa tehdä talkoita yhdessä oman joukkueen kanssa ja kokea todellinen yhdessätekemisen meininki. Meidän on sitouduttava siihen, että talkoot jatkuvat, vaikka vaalit ovatkin hetken kuluttua ohi. Tämä toiminta on niin kivaa, että sitä on mukava jatkaa. Toivo on tehty kyvystä riemuita kaikesta siitä, mitä meillä jo on. Se on tehty halusta kuunnella ja ymmärtää. 29.9.2008 Perusturvajohtajaa valitsemassa Porin kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan 26.5.2008 perustaa perusturvajohtajan viran. Kelpoisuusvaatimuksiksi päätettiin virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, monipuolinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuntemus ja kokemusta vaativista johtamis- ja kehittämistehtävistä. Prosessi jatkui tämän jälkeen Porin kaupunginhallituksen päätöksellä 14.7.2008, että perusturvajohtajan julkisen haku- ja valintaprosessin tueksi hankitaan johtaja-arviointi. Tähän tehtävään ostettiin palvelu ulkopuoliselta alan asiantuntijalta. Kokouksessaan 15.9.2008 kaupunginhallitus päätti kutsua johtaja-arviointiin neljä hakijaa. Hakuprosessin viimeinen vaihe tapahtui tänään, maanantaina 29.9.2008, kun Porin kaupunginvaltuusto kokoontui päättämään perusturvajohtajan viran täyttämisestä. Perusturvajohtajaksi valittiin Terttu Nordman äänin 31-28. Oikeus toteutui ja pätevin tuli valituksi, tästä on hyvä jatkaa. Päätöksentekijöiden on huomioitava, että valitulle perusturvajohtajalle Terttu Nordmanille annetaan työrauha ja tuki tehtävänsä hoitamiseen. Tärkeintä joka tapauksessa on, että hänen johdollaan kuntalaiset saavat laadukkaita perusturvakeskuksen palveluita. Toivo on tehty uskosta parempaan tulevaisuuteen. 27.9.2008 Puoluevaltuustossa Tänään kokoomuksella oli puoluevaltuuston kokous Helsingissä, Pikkuparlamentissa. Olen puoluevaltuuston varajäsen, mutta varsinaisen jäsenen oltua estynyt pääsin osallistumaan kokoukseen. Olin ensimmäistä kertaa puoluevaltuuston kokouksessa ja viihdyin aivan erinomaisesti. On suuri mahdollisuus päästä mukaan valtakunnalliseen järjestöpäätöksentekoon. Puoluevaltuuston ohjelmassa oli puheenjohtaja Kataisen linjapuheenvuoro, varapuheenjohtajien valinta, aloitteiden läpikäyminen ja valtakunnallisen kuntavaaliohjelman esittely. Ilmapiiri on kannustava ja tulevaisuuteen katsova, olemme koko joukkueella mukana tekemässä loistavia kuntavaaleja. Tässä joukkueessa on mukava olla mukana. Suhtaudun varsin nihkeästi viikonloppuina olevaan toimintaan, kun arkipäivät ovat niin työntäyteisiä. Pääsääntöisesti vietän viikonloppuni kotona perheen kanssa yhteisten harrastusten ja tekemisen parissa. Tämä lauantai oli poikkeus ja tällä kertaa fiilis oli kyllä hyvä, vaikka lauantaipäivä menikin kokonaisuudessaan. Oli myös mukavaa pitkästä aikaa tavata kummisetäni ennen kokousta. Reissun anti auttaa kyllä minua tsemppaamaan kaikkia ehdokkaitamme yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toivo rakastaa tekoja sillä ilman niitä mikään ei muutu. 21.9.2008 Porin Toivo-ohjelmasta Kokoomuksen Porin kunnallisjärjestö on työstänyt Toivo-ohjelman Poriin. Ohjelman peruslähtökohtana on se, että Pori on hyvä paikka asua, yrittää ja opiskella. Pori on mahdollisuuksien kaupunki, jossa yhdistyy monipuolinen koulutustarjonta, valtakunnallista näkyvyyttä saaneet tapahtumat ja kaunis luonto. Kokoomus haluaa katsoa tulevaisuuteen myös Porissa, meidän on yhdessä tehtävä elinvoimainen kaupunki ja maakunta. Tähän talkooseen tarvitaan meitä kaikkia. Kokoomuksen arvoja ovat suvaitsevaisuus, sivistys, kannustaminen ja välittäminen. Näistä lähtökohdista haluamme olla tekemässä parempaa tulevaisuutta. Kaikki Porin tekevät ihmiset liittykää yhteen. 16.9.2008 Kuntavaalilistat jätetty Tänään oli mielenkiintoinen päivä kokonaisuudessaan, mutta yksi päivän operaatioista oli ylitse muiden. Olin Satakunnan Kokoomus ry:n järjestösihteeri Raija Turpelan kanssa viemässä Porin kuntavaalilistoja Porin kaupungin keskusvaalilautakunnalle. Koko homma vei seitsemän minuuttia ja valmistelu yksitoista kuukautta. Hyötysuhde ei ole ihan kohdallaan, mutta monessa
4 / 8 4.1.2009 12:57 asiassa matka on tärkeämpi kuin lopputulos. Kokoomus lähtee Porissa kuntavaaleihin tavoitteiden mukaisesti täydellä listalla. Lista on monipuolinen ja mukana on erittäin paljon uusia ehdokkaita, ensikertalaisia. Mukana on 46 nais- ja 42 miesehdokasta, listamme keski-ikä on noin 45 vuotta. Tässä joukkueessa on mukava tehdä kuntavaaleja ja olla kokemassa koko kampanja yhdessä. Ensi viikolla kokoomuksen Porin kunnallisjärjestö esittelee Porin Toivo-ohjelmansa. Olemme tehneet toivo-ohjelmaa tämän kevään ja kesän, joten asiaan on keskitytty syvällisesti. Vuoden alussa tehtyjen suunnitelmien valossa kokoomus menee vaaleihin erinomaisella ehdokasasettelulla ja esiin nostamalla Porin tulevaisuuden kannalta keskeisiä teemoja. Palaan seuraavassa kirjoituksessani Toivo-ohjelman teemoihin. 6.9.2008 Silakkamarkkinat Porissa Porissa on syyskuun alussa jo vuosien ajan ollut Silakkamarkkinat. Kokoomuksen valtuustoryhmä oli koko viikonlopun ajan tavattavissa Silakkamarkkinoiden yhteydessä. Lähes kaikki valtuutetut saimme paikalle ja syksyn kuntavaaliehdokkaita oli paljon mukana koko viikonlopun ajan. Hienoa, että teimme tämän yhdessä. Kiitos kaikille. Pori tunnetaan tapahtumistaan. Tänä kesänä näitä tapahtumia on ollut erityisen paljon. RMJ, Pori Jazz, Reposaaren loma-asuntomessut, Beach Futis, Pori Folk ja Silakkamarkkinat. Jokaiseen tilaisuuteen on riittänyt paljon osallistujia ja olemme näistä tilaisuuksista tunnettuja. Pori on monipuolinen kulttuurikaupunki, jonka tulevaisuus edellyttää innovatiivisia päätöksiä myös tapahtumien osalta. Tämä kesä oli kyllä ohjelmaa täynnä, hyvä niin. 23.8.2008 Toivotalkoot Porissa Kokoomuksen toiset Toivotalkoot olivat tänään. Menimme useampaan leikkipuistoon siivoilemaan, leikittämään lapsia ja järjestämään ohjelmaa. Oli kasvomaalausta, kilpailuja, ilmapallojen jakoa, tarjoilua ja tietenkin tekemisen lomassa asiaakin. Toivoliiveihin pukeutuneita kokoomuslaisia oli ympäri Poria liikkeellä yli viisikymmentä. Tuntuu hyvältä, että joukkuettamme kiinnostaa näin laajasti yhdessä tekeminen ja kokeminen. Talkoiden yhteydessä sain palautetta, että Porissa on lapsiperheen näkökulmasta hienoa, että lähiliikuntapaikkoja ja leikkipuistoja on erittäin paljon. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Totta on myös se, että osa leikkipaikoista on huonossa kunnossa. Näihin tulisi ensi tilassa tehdä korjauksia. Leikkipuistojen lippulaiva monellakin tapaa on Pelle Hermannin puisto, joka on huikea osoitus lapsiperheisiin panostamisesta. 27.7.2008 Junioriurheilusta ja talkoohengestä Heinäkuun viimeinen viikonloppu on Fc Jazz Juniorit ry:n voimanponnistus. Tänä viikonloppuna Pori täyttyy juniorijalkapalloilijoista, kaikki kentät ovat lapsia ja nuoria täynnä. Lisäksi vanhemmat ovat toiminnassa mukana valmentajina, huoltajina, kioskeissa, kannustajina ja yleisönä. Näissä tilaisuuksissa on suuren urheilujuhlan tuntua. Tärkeintä on osallistuminen ja kokemuksien saaminen. Viikonloppu on oltu lasten harrastusten parissa, tutustuttu toisiin vanhempiin ja tehty talkoita. Fiilis on kaikilla varmasti hyvä, kun jokainen on saanut olla mukana omalla panoksellaan yhteisen asian parissa. On hienoa, että talkoohenkeä löytyy ja nähdään, että yhteisellä tekemisellä on valtava vaikutus kaikkiin. Kaiken lisäksi pelitkin menivät ihan kivasti. 16.7.2008 Suuri viihdekonsertti Mikä kokemus tänään olikaan? Harva olisi uskonut etukäteen, että Suuri Viihdekonsertti Kirjurinluoto Areenalla sekoittaa koko Porin liikenteen ja saa sellaisen määrän porukkaa liikkeelle. Oli hienoa olla mukana kokemassa konsertti, joka oli lahja kaupunkilaisille. Kiitos lahjasta, kyllä lahja oli mieluinen. Konsertissa esiintyi varmasti kaikki ne, jotka siellä pitikin olla. Näistä taiteilijoista Pori tunnetaan. Meillä on ilmiöitä, kuten Pori Rock, jotka ovat vertaansa vailla. Minulle itselleni vaikuttavin kokemus jälleen kerran oli opiskelukaverini Jussi Hakulisen esitys Joutsenlaulu. Se kyllä vetää sanattomaksi, kiitos Jussi. Pori on aiemmin ollut hyvä kasvualusta valtakunnalliselle huipulle siirtymiseen taiteen puolella, niin sen tulee olla jatkossakin. Kulttuuripuolelle on annettava riittävät ja monipuoliset resurssit toiminnan kehittämiseen ja tulevien huippujen kasvattamiseen, kuitenkaan taiteen harrastamista unohtamatta. 10.7.2008 Uuteen kotiin Tänään saimme muuttoluvan uuteen kotiimme Viikinäisiin. Olemme rakennuttaneet uutta kotiamme marraskuusta 2006 lähtien ja nyt olemme tässä tilanteessa. Hieno fiilis koko perheellä. Porissa on kohtuullisen hyvin aina ollut monipuolisia tontteja tarjolla. Joitakin vuosia on ollut, jolloin kaavotus ja maankäyttö ei ole täysin pystynyt vastaamaan kysyntään, pääsääntöisesti tarjontaa on kuitenkin ollut. Tulevaisuudessa olisi eduksi, jos pystyttäisiin tarjoamaan entistä monipuolisempia tontteja uudisrakennuksia varten. 26.6.2008 Aamulenkki ja uinti Kesäinen kaunis aamu ja heräsin suunnitelman mukaisesti normaalia aikaisemmin. Olin ajatellut, että tänään ennen töihin menoa, menen lenkille ja uimaan. Näin myös tapahtui eli aamulla varhain Isoonmäkeen ja lenkki Katinkuruun ja takaisin. Lenkin jälkeen vielä saunaan ja uimaan maauimalaan. Töihin menin varsin pirteänä ja virkistäytyneenä kello kehdeksaksi. Isomäen liikuntamahdollisuudet ovat loistavat. On pururataa, uintimahdollisuutta, lenkkipolkuja, kenttiä pallopeleille jne. Talvella pääsee hiihtämään vaikka muualla ei pääse ja luisteleminen on mahdollista tekojääradalla ja -kaukalossa. Lisääkin on tulossa, nimittäin keinonurmi jalkapallon harrastamista varten. Voimme olla ylpeitä, että meillä Porissa on noin monipuolinen liikuntapaikka kuin Isomäki on. 14.6.2008 Puoluekokous Tampereella
5 / 8 4.1.2009 12:57 Porista oli suuri delegaatio kokoomuksen puoluekokouksessa. Meillä oli myös mielenkiintoinen tehtävä hoidettavana, kun kansanedustaja Sampsa Kataja oli ehdolla varapuheenjohtajaksi. Lisäksi ohjelmassa oli kannanottojen tekemistä perustuslakiin, energiapolitiikkaan jne. Olin mukana julkilausumatoimikunnassa piirin edustajana ja työ oli mielenkiintoista. Pääsi keskustelemaan ja vaikuttamaan aivan konkreettisella tavalla puolueen linjaan. Tämän lisäksi minulla oli esiteltävänä aloitteeni, joka käsitteli maahanmuuttajien tasa-arvoista kohtelua ja työllistymismahdollisuuksia Suomessa. Koko viikonloppu meni puoluekokouksessa, mutta reissu oli opettavainen. Saimme Satakuntaan myös lisää vaikutusvaltaa, kun Sampsasta tuli puolueen varapuheenjohtaja. Hienoa, että saimme lisää vaikusmahdollisuuksia ja -valtaa hänen kauttaan Satakunnan tulevaisuutta rakennettaessa. 7.6.2008 Juhlaleirillä Olen liittynyt partiotoimintaa vuonna 1983 kymmenen vuotiaana lapsena. Sen jälkeen harrastus on merkinnyt minulle paljon. Tällä hetkellä se on jäänyt enemmän taka-alalle, koska perheen, työn ja politiikan keskellä omalle harrastamiselle jää kovin vähän mahdollisuuksia. Joskus koitan kuitenkin olla avuksi. Tällä kertaa olin partiolippukunta Väinän Vartijat ry:n, kotilippukuntani, juhlaleirillä hoitamassa iltanuotion. Oli kovin nostalginen tunnelma, kun olen aiemmin ollut kaikilla juhlaleireillä leiriläisenä. Leirillä oli suuri joukko partiolaisia kokemassa leiritunnelmaa ja oppimassa erätaitoja. Loistavaa vapaaehtoistyötä perheiden kasvatustehtävän apuna. 24.5.2008 Maastossa tukiryhmän kanssa Järjestimme pienimuotoisen maastoreissun tukiryhmän kanssa Pinkäjärvelle. Ohjelmassa oli alueen historiaa, luonnossa liikkumista ja tietenkin nuotiolla valmistettua ruokaa. Paikalla oli pieni, mutta sitäkin sisukkaampi joukko luontoystäviä.
6 / 8 4.1.2009 12:57 Liian harvoin annamme itsellemme aikaa luonnossa liikkumiselle. Se on harmi sillä luontoreittejä Porinkin alueella on lukuisia ja niissä on mahdollisuus rauhoittua kaiken arkisen tohinan keskellä. Porissa on myös huikeita paikkoja kuten Yyteri, meren ja joen rannat sekä Kirjurinluoto aivan kaupungin keskellä. Näillä on suuri merkitys porilaisessa identiteetissä ja näistä meidät myös tunnetaan. Kannattaa antaa itselleen aikaa näidenkin paikkojen tutustumiseen. 3.5.2008 Kaupunginhallitus partiotaitokisoissa Kaunis keväinen lauantaipäivä tarjosi mahdollisuuden partiotaitokilpailuihin, joihin Porin kaupunginhallitus oli haastettu. Olimme yhdellä joukkueella mukana kisoissa ja meininki oli aivan loistava. Joukkueessa olivat Lauri Kilkku, Martti Kataja ja minä. Olin ainoana luottamushenkilönä mukana, kun joukkuekaverini toimivat virkamiehinä. Martilla ja minulla on myös pitkä partiotausta molemmilla ja siinä mielessä toiminta oli tuttua. Teimme lähtötehtävänä Porin vaakunan ja rumpalipojat tapahtuma-aukiolla. Kisat olivat kaupunkikisat ja metsässä liikkuminen tällä kertaa jäi vähälle. Muilla rasteilla tunnistimme porilaisia sanoja, painoimme kolikon ja pystytimme teltan. Mukava ulkoilupäivä hyvässä seurassa vanhan, rakkaan harrastuksen parissa. Täytyy kyllä todeta, että lukuisat vapaaehtoiset tekevät huikeasti ja pyyteettömästi töitä lasten ja nuorten parissa. Hienoa, että tätä talkoohenkeä vielä tänäkin päivänä on sekä urheiluseuroissa, partiolippukunnissa ja monissa muissa yhdistyksissä. Tämä työ on erittäin arvokasta. 26.4.2008 Piirin kevätkokouksessa puheenjohtajana Satakunnan Kokoomus ry:n kevätkokouksen aika oli tänään. Olin kokouksessa mukana puheenjohtajana ja äänivaltaisena jäsenenä. Piirin kevätkokous otti kantaa energiapolitiikkaan ja kokouksen ohjelmassa oli sääntömääräiset asiat
7 / 8 4.1.2009 12:57 Kokous oli tunnelmaltaan positiivinen ja tulevaisuuteen katsova. Puoluevaltuuston jäsenet tuli valittua ja olen itse jatkossa mukana toiminnassa varajäsenen roolissa. Pääsen siis näkemään ja vaikuttamaan valtakunnalliseen toimintaan puoluevaltuuston kokouksissa. Mielenkiintoista nähdä tämäkin taso puoluekentästä. 15.4.2008 Vieraana Smolnassa Tänään olin kutsuttuna Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen vieraana Smolnassa. Paikalle oli kutsuttu kaikkien yhdentoista suurimman kaupungin kokoomuksen kunnallisjärjestöjen ja valtuustoryhmien puheenjohtajat. Porista edustajina toimivat kansanedustaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sampsa Kataja ja minä. Yksi keskeisimmistä aiheista tilaisuudessa oli keskustelu palvelujen tuottamisesta kunnissa. Yksiselitteistä kannanottoa siihen ei ole, tulisiko palvelut tuottaa kunta itse vai jokin ulkopuolinen taho kuten yritys. Toisaalta kysymys ei ole edes kovin relevantti vaan oleellisempaa on se, että kuntalainen saa mahdollisimman läheltä laadukkaat palvelut, jotka ovat kunnalle kustannustehokkaita. Lisäksi tärkeää on, että palveluntuottaja tarjoaa työntekijöille vastuulliset ja kannustavat työsuhteet tehtävän hoitamiseen. Mielestäni tuossa ajattelussa on viisautta. 21.3.2008 Ristintie Porissa Tänä vuonna pääsiäinen on ennätysaikaisin, jo maaliskuussa. Tällä on oma vaikutuksensa ulkona vallitsevaan lämpötilaan. Vaikka keli oli kolea niin oli hienoa kuulua siihen joukkoon, joka oli kokoontunut Ristintielle Poriin. Tämä oli jotakin sellaista, jota jo kauan olisi mielestäni pitänyt olla seurakunnan toiminnassa. Jos joku niin Ristintie oli konkreettinen esimerkki loistavasta yhteistyöstä. Yhteistyön ohella viime aikoina käyty keskustelu kirkon roolista yhteiskunnassa sai uuden ulottuvuuden. Kirkon tulee jatkossakin olla lähellä seurakuntalaisten arkea juuri siinä hetkessä, jossa kukin meistä elää. Seurakunnan ja kaupungin luottamushenkilönä haluan olla vaikuttamassa siihen, että tämän tyyppinen toiminta saisi jatkoa. 7.3.2008 Juhlapuhe Herralahden koululla Kehittyäkseen maailma tarvitsee rohkeita ihmisiä. Porissa heitä on toiminut 450 vuoden aikana runsaasti, voidaan sanoa, että täällä elää rohkeuden siemen. Otan vain yhden esimerkin, se saattaa olla kuitenkin ratkaiseva kaupungin kasvulle. Jo 1800-luvulla Porissa eli rohkeita kauppiaita, jotka hankkivat purjelaivoja, veivät Porista sahatavaraa ja toivat koko Satakunnan väestölle ulkomaailman tuotteita. Maailma oli hämmästyttävän kansainvälinen. Laivanvarustaja oli rohkea, niin oli jokaisen laivan kapteeni ja mukaan lähtenyt 15-vuotias messipoikakin. Pelissä oli kaikilla oma elämä, mutta myös kotikaupungin tulevaisuus. Vuonna 1558 perustettu Pori oli ollut pari sataa vuotta melko hiljainen, pieni satamakaupunki. Menestys oli sidoksissa kaupankäyntiin, nousut ja laskut tulivat sen mukana. Noin 150 vuotta sitten alkanut kehitys teki Porista suuren teollisuuskaupungin. Silloinkin tarvittiin rohkeita ihmisiä ja vahvaa uskoa tarvittiin erityisesti, kun tulipalo tuhosi valtaosan kaupungista vuonna 1852. Ihminen, pieni ja isompikin koululainen on kuin siemen. Hän on täynnä tarmoa ja kasvuvoimaa. Hän kiinnittää juurensa omaan kasvuympäristöönsä. Kun on jalat tukevasti maassa, on turvallista ponnistaa. Elämä voi kuljettaa ihmistä joskus paikasta toiseen. Kotikunta voidaan jopa lakkauttaa. Silti yksi on ja pysyy, se on lapsuuden ja nuoruuden juuret kotiseutuun. Lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät usein ne monet rikkaimmat muistot. Koululaisen elämässä tapahtuu paljon uusia mielenkiintoisia asioita. Monet muistot liittyvät kouluaikaisiin ystäviin ja tapahtumiin. Aika kulkee kulkuaan. Joka hetki meillä on edessämme uusi asia tai tapahtuma. Jotkut niistä asioista jäävät mieliimme, toiset taas eivät. Kuitenkin jokainen elämämme hetki jää pysyväksi kokemukseksi mieliimme ja siten muokkaa meitä jokaista niin, että olemme juuri sellaisia, kuin olemme. Mitkä ovat Sinun elämässäsi olleet ne tapahtumat tai asiat, jotka ovat jääneet mieleesi? Aika ajoin on hyvä hetkeksi pysähtyä niitä miettimään ja muistelemaan. Kuten ihmisellä, myös kaupungilla on omat muistonsa ja tapahtumansa, jotka ovat muokanneet kaupungin juuri sellaiseksi, kuin sen tänä päivänä voimme kokea ja nähdä. Voi vain kuvitella, millaisen tunnekuohun vallassa eli kaupunkimme kiihkosydäminen perustaja, Juhana-herttua, joka vain 20- vuotiaana poikana 450 vuotta sitten kirjoitti Porin kaupungin perustamiskäskyn. Se lienee asia, joka jätti nuoreen mieheen lähtemättömän muiston. Maailma on muuttunut paljon noiden aikojen jälkeen. Enää ei Suomessa perusteta kaupunkeja kuninkaallisten käskykirjeiden perusteella. Porin pitkään historiaan mahtuu lukuisa määrä muitakin muistamisen ja mainitsemisen arvoisia asioita, kuin alussa mainitsemani purjelaivat. Se kertoo Porista paljon, että suomenkielinen teatteri on aloittanut toimintansa täällä. Muun muassa koulun, kirjaston, museon ja kaupunginorkesterin kaltaisten kulttuuria ja sivistystä edistävien laitosten merkitys on kaupungissamme ollut tärkeä. Koulu ja koulutus ovat välttämättömiä. Ihminen ei kuitenkaan elä pelkästään sivistyksestä, tarvitaan myös ruumiin ravintoa. Sitä ovat antaneet Porin historiassa ennen kaikkea kaupankäynti, laivanvarustus ja teollisuus. Porin kaupungin tehtävä on tuottaa meille puhdasta vettä, rakentaa hyvä liikuntapaikkoja ja turvata terveytemme. Porista on kasvanut 450-vuotisen historiansa aikana suomalaisten kaupunkien helmi. Pori tunnetaan erityisesti kulttuuristaan. Muualla Euroopassa sellaiset syntyperäiset porilaistaiteilijat kuin Akseli Gallen-Kallela ja Selim Palmgren tunnetaan erinomaisesti. Tänään tunnettuja ovat myös porilainen jazzperinne ja Pori rock. Ja moni muu asia. Pori on kaunis kaupunki, jonka luontoon ja kulttuuriin voi helposti ihastua. Niin ihastui Juhana-herttuakin aikoinaan. Onnitelkaamme ylvästä kotikaupunkiamme ja olkaamme iloisia ja ylpeitä porilaisuudestamme. Hymy kertoo, kun sydän on kotona. 25.2.2008 Politiikan tuuletustunti Porissa Kokoomuksen valtakunnalliseen toimintaan kuuluu kuunteleminen. Tätä olemme harjoittaneet politiikan tuuletustunti -kiertueella. Kevään aikana tuuletustuntikiertue tullaan järjestämään ministerien vierailuna. Poriin ovat saapumassa opetusministeri Sari Sarkomaa, puolustusministeri Jyri Häkämies ja sisäministeri Anne Holmlund.
8 / 8 4.1.2009 12:57 Tänään vuorossa oli sisäministeri Anne Holmlundin vierailu. Väkeä oli Cafe Promenadiin kokoontunut erinomaisen hyvä määrä ja keskustelu eteni varsin hyvässä hengessä. Valtakunnallisten asioiden lisäksi keskustelua syntyi myös paikallisista ja maakunnallisista asioista. 1.2.2008 Satakunnan Kansan juhlaseminaari Sain kutsun Satakunnan Kansan juhlaseminaariin, joka pidettiin Taidemuseolla jokirannassa. Tilaisuuden parasta antia mielestäni oli professori Pekka Himasen luento kannustavan ja rikastuttavan yhteisön merkityksestä. Vaikka olinkin kuullut luennon jo aiemmin, teki se jo toisen kerran suuren vaikutuksen minuun. Väistämättä jokainen meistä haluaa olla mukana toiminnassa, jossa tunnelma on kannustava ja omia ajatuksia rikastuttava. Valitettavasti tämän aikaan saaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Olen kokoomuksen viime aikojen toiminnassa kokenut juuri tätä edellä kuvattua tunnetta. Haluan myös itse olla sitä edistämässä niissä foorumeissa, joissa toimin. Tällaisessa yhteisössä kaikilla on mukavampaa toimia. Koitetaan siis jokainen olla toistemme tukena ja kannustaa toisiamme entistä parempiin suorituksiin. 21.1.2008 Tilaisuus Mikaelsgårdenissa Järjestin yhdessä tukiryhmäni kanssa tilaisuuden Mikaelsgårdenissa. Paikalla oli loistavan suuri joukko, yli 30 asiasta kiinnostunutta henkilöä. Tilaisuuden ohjelma koostui pienestä iltapalasta, musiikista ja kunnallispoliittisesta tilannekatsauksesta. Palaute tilaisuudesta kokonaisuutena oli hyvää ja kannustavaa. Oli mukava keskustella osallistujien kanssa ja saada palautetta valtuustotyöskentelystä. Kokoomus kuuntelee vaikka korvat punaisina. Tällä kertaa korvat eivät olleet punaisena vaan tunnelma oli erittäin myönteinen. Kiitos kaikille osallistumisesta, te teitte siitä onnistuneen. 3.1.2008 Uusiin tehtäviin Kokoomuksen Porin kunnallisjärjestön syyskokous pidettiin syksyllä ja kokouksessa valittiin uudet luottamushenkilöt. Minut valittiin puheenjohtajaksi luotsaamaan joukkue kunnallisvaaleihin ja saavuttamaan vaalivoitto omalla alueellamme. Pidimme tänään hallituksen järjestäytymiskokouksen, jossa mukana oli myös valtuustoryhmän puheenjohtajisto ja joukko muita keskeisiä kokoomusvaikuttajia. Ilmapiiri oli kannustava ja oli ilo todeta, että joukkueella on yhteinen tavoite. Yhteinen tavoite on saavuttaa kuntavaalien kannatuksessa sekä absoluuttinen että suhteellinen kasvu. Tämä mahdollistuu täydellä ehdokaslistalla, joka on kattava ja monipuolinen. Tästä on hyvä jatkaa työntekoa ja etsiä lisää tekijöitä tavoitteiden saavuttamista helpottamaan. Meitä kaikkia tarvitaan yhteisen aatteemme eteenpäin viemisessä.