Läpykkä Kalkkareitten kulttuurikeikka 23.-24.3.2013 Koski TL Katselmusten lisäksi työpajoja, iltaohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Kevät 2013 Kalkkareitten kulttuurikeikalla Vuoden 2012 kalkkarit oli unohtumaton kokemus. Se oli ensimmäinen, muttei todellakaan viimeinen vuotemme kalkkareilla. Vietimme pari päivää Vesilahdessa, jossa vuoden 2012 kalkkarit siis pidettiin. Nuo pari päivää olivat elämäni yksistä merkittävimmistä päivistä, sillä kalkkareilla meidän ryhmästämme tuli tiiviimpi. Toisin sanoen kalkkareiden ansiosta ryhmämme jäsenet ovat nyt yhtä suurta perhettä. Kalkkareilla oli kaikenlaista menoa, oli discoa ja oli karaokea. Myös kalkkareiden jokavuotiset pajat olivat mahtavia. Kaiken kruunasi kuitenkin hyvä seura! Siksi haluankin kiittää kaikkia, jotka tekivät minun kalkkarivuodestani ainutlaatuisen. Tehdään tämänkin vuoden kalkkareista unohtumaton! Milla Lammi / hiphop-ryhmä Free Yuor Mind Hipho-tanssi 16-18-vuotiaat jatko On3 St3p Clos3r Ohjaajana toimii Jenny Koivisto Ryhmä joka on muodostunut rakkaudesta tanssiin ja ollut hymyä täynnä jo vuodesta 2009.
Tervehdys johtokunnasta! Porin Nuorisoseurassa toimii tällä kaudella kymmenen harrasteryhmää, joissa on yhteensä yli kaksi sataa harrastajaa. Viime syksynä jotkut ryhmät täyttyivät jo ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ja varsinkin kuntotanssiryhmän osalta yhteistyö Porin Seudun kansalaisopiston kanssa on osoittautunut hyväksi keinoksi tehdä seuraa tunnetuksi. Ryhmien esittely kuvien kera seuraavilla sivuilla. Hiphop-tanssi 13-15 vuotiaat alkeisryhmä seuran joulujuhlassa. Ohjaajina toimivat Anni Oksanen ja Emilia Fagerdhal Viikoittaisten harjoitusten lisäksi seuramme on viime vuonna tarjonnut jäsenille oheistoimintana mm. huovutuspajan, teatterinäytöksiä, rap-konsertin ja tanssikurssin. Valitettavasti näiden tapahtumien osallistujamäärä on ollut, rapkonserttia lukuun ottamatta, varsin vaatimaton. Olemmekin seuran johtokunnassa pohtineet, kannattaako oheistoimintaa enää järjestää. Seuran toimintaa pyörittäviä vapaaehtoisia on vähän ja tapahtumien järjestäminenkin vaatii työtä. Mutta eikö kuitenkin olisi kiva tehdä jotain yhdessä? Ovathan yhteisöllisyys ja osallisuus nuorisoseurojen arvoja. Lähetä meille sähköpostia porinnuorisoseura@gmail.com ja kerro, millainen toiminta kiinnostaisi sinua? Hiphop-ryhmät suuntaavat tänäkin keväänä perinteisesti Kalkkareitten kulttuurikeikalle. Tänä vuonna tuon alle 18-vuotiaiden nuorisoseuralaisten retkija katselmustapahtuman pitopaikkana on Koski TL 23.-24.3. Kilpailumatka kasvattaa ryhmän yhteishenkeä ja siellä on muutenkin niin kivaa! Viimekertainen seuran joulujuhla oli erittäin suosittu ja katsojia olisi tullut enemmän kuin pystyimme tilojen puitteissa ottamaan. Kevätnäytökseen olemmekin varanneet isomman salin, joten kaikki halukkaat mahtuvat mukaan! Tarvitsemme muutaman vanhemman talkooavuksi laittamaan tuoleja koulusaliin. Ilmoittautua voi allekirjoittaneelle puh. 050 424 7982. Lastentanssi 4-6-vuotiaille, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen Pienet opettelevat tanssin peruselementtejä ja ikäryhmälle soveltuvia pieniä koreografioita. Mukavaa kevätkautta kaikille! Teija Palomäki
Hiphop-tanssi10-11-vuotiaat alkeet, Ohjaajina toimivat Viia Koivula ja Juulia Vehkaoja Hiphop-tanssi 14-17-vuotiaat alkeisjatko Chaos, Ohjaajina toimivat Eveliina Huttu ja Linda Nurmi Ryhmä on aloittanut vuonna 2011 syksyllä ja uusia tanssijoita on saatu vielä tänä vuonna..ensimmäisestä vuodesta ryhmä on kehittynyt paljon ja uudetkin on otettu hyvin vastaan. Hiphop-tanssi 13-15-vuotiaat alkeisjatko Free Your Mind, Ohjaajina toimivat Veera Rintamäki ja Laura Huuhka "Ryhmä on täynnä iloisia ja energisiä nuoria. He nauttivat toistensa seurasta ja tanssimisesta, ja se näkyy. He kokeilevat innoissaan uusia tanssiliikkeitä, eivätkä he lannistu helposti." Käykäähän tykkäämässä Porin Nuorisoseuraa Facebookissa! Nimellä Porin Nuorisoseura Ry!
Hiphop-tanssi 14-16-vuotiaat jatko Dance Your Feet Off, Ohjaajana toimii Mira Friberg Ryhmä on ilonen ja positiivinen. Eikä huumoria harjoituksista puutu. Iloisena vastaanottamaan kaikenlaista uutta ja vierasta Mixdance 7-9-vuotiaille, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen Ryhmässä peruselementtien lisäksi opettelemme eri tanssilajeja ja harjoittelemme koreografiaa. Hiphop-tanssi 12-13-vuotiaat alkeet Breaking Point, Ohjaajina toimivat Suvianna Leivo ja Sara Liljeroo Ryhmämme on iloinen sekä ahkera, ja aina halukas oppimaan uutta. Kuntotanssi aikuisryhmä, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen KuntoTanssi -tunti on rentoa hikistä menoa, jossa kuntoilu tulee tehtyä huomaamatta. Yksin tanssien ja kuntoiluliikkeitä tehden mieli ja keho piristyvät.
Pukuvuokraus ja myynti Porin Nuorisoseuran johtokunta on päättänyt myydä joitakin asuja seuran puvustosta. Samanlaiset asut pyritään myymään yhtenä kokonaisuutena tai muutamassa erässä. Lisätiedot seuran netti-sivuilta www.porinnuorisoseura.net tai Lealta 050 339 2359 Porin Nuorisoseuran kevätnäytös sunnuntaina 21.4.2013 klo 17.00 Porin Suomalaisen Yhteislyseon salissa Liput 5 etukäteen ohjaajilta