TePS:n jäsenlehti kevät/2008



Samankaltaiset tiedostot
TePS:n jäsenlehti kevät/2009. Web-versio

TePS:n jäsenlehti kevät/2010

TePS:n jäsenlehti kevät/2007

TePS:n jäsenlehti 2016

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

TePS:n jäsenlehti 2013

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

TePS:n jäsenlehti 2012

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

TePS:n jäsenlehti 2015

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Haukilahden venekerhon toimintaohje

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Junioripurjehdus 2013

Kokouksen esityslista

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Sääntömääräinen syyskokous

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Transkriptio:

TePS:n jäsenlehti kevät/2008 Keväinen tervehdys kaikille veneilijöille ja veneilyn ystäville! Varsin erikoisen talven, jos sitä nyt ylipäätään siksi vielä voi kutsua, alkaa olla takanapäin ja katseet ovat jo tiukasti tulevassa veneilykaudessa. Taisi ensimmäisen kerran Taruniemen historiassa käydä niin, ettei halkohuoltoa pystytty toteuttamaan jäitse. Sen verran kuitenkin jäitä oli, että Taruniemen talkoiden yksi ohjelmanumero on suurella todennäköisyydellä jälleen laiturin kunnostus. Alkavan kauden tärkeimmät painopistealueet tulevat toimintasuunnitelmamme mukaisesti olemaan jo tuttuun tapaan nuoriso ja katsastustoiminnan edelleenkehittäminen. Viimekertaisen leirin palautteen perusteella olemme Rapalan leirin kestoa ja sisältöä jälleen kokeiluluonteisesti laajentamassa. Siinä toivottavasti myönteinen kehitys edelleen jatkuu. Kotisivuversio Sen sijaan veneiden katsastustoiminta ei seurassamme ole saavuttanut tasoa, jolla sen tulisi olla. Katsastus tulee olla systemaattista, jokavuotista toimintaa (4 x vuosi + 1 x runkokatsastus jne.). Seuran katsastajat tulevatkin jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota katsastuksen jatkuvuuteen. On sanomattakin selvää, että katsastus varmistaa jokaisen veneilijän ja veneessä olevan passiivisen turvallisuuden perustan. Koska turvallisuuden lisääminen ja siihen opastus on seuran yksi kaikkein tärkeimpiä tehtäviä, haluamme tähän selkeän parannuksen. Muistat varmaan, että seuran lipun käyttöoikeus ja venevakuutuksen alennus on vain vuosittain katsastetuilla veneillä. Myös seuran majan (koskee myös muidenkin seurojen majoja) vierailukäynnin edellytyksenä ovat katsastettu vene ja seuralippu. Turvallista ja iloista veneilykautta kaikille Jarmo 2 3

Toimintasuunnitelman tiivistelmä vuodelle 2008 Yleistä: TePS:n toimintaan kuuluu veneilyharrastuksen jatkuva kehittäminen ja laajentaminen keskisen Päijänteen vesialueilla. Keinot joilla tavoitteeseen pyrimme, ovat perinteiset koulutus ja kouluttautuminen, erilaisten kilpailu- ja harrastustapahtumien järjestäminen, sekä tukikohdan ja kaikenlaisen tiedonvälityksen kehittäminen. Jäseninfo: Tiedottamista on pyrittävä sen kaikissa muodoissa parantamaan. Uusittujen kotisivujen sisällön parantamista tulee edelleen jatkaa ja ennen muuta ajallista päivittämistä on pyrittävä helpottamaan ja tehostamaan. Pyritään saamaan perinteisen Tarun rinnalle myös sen sähköinen versio. Kilpailutoiminta: TePS järjestää Suopelto lähtö- ja maalialueena Päijätsalosekä Päijänteen mestaruuspurjehduksen ja kiinnostuksen riittäessä Etelä- Päijänteen kolmio-purjehduksen. Lisäksi seura osallistuu Lahden Navigaatioseuran apuna keski-päijänteellä pidettävän navigointitapahtuman järjestämiseen. Nuorisotoiminta: Pyritään edelleen vahvistamaan nuorisotoiminnan kouluttajaresursseja ja aktivoimaan nuorten vanhempia mukaan toimintaan. Nuorisotoiminnan aktiviteettejä pyritään lisäämään sekä samalla hajauttamaan osa talvikaudelle, mm veneiden kunnostusta. Tutkitaan mahdollisuus ja kiinnostus käynnistää jo koulutetuille nuorille tarkoitettu seuran sisäinen kilpailutoiminta. Tuetaan (kaluston muodossa) LPSn nuorison koulutustoimintaa Naumin leirillä (edellyttäen, että sille osallistuu myös TePS:läisiä). Katsastus: Hallitus miettii katsastajien kanssa katsastusasteen kasvattamiseksi tarvittavia uusia keinoja, esim katsastusmaksun kytkeminen jäsenmaksuun, jne. Pyritään Suopellon tuntumassa tukikohtaa pitävien muiden seurojen jäsenille markkinoimaan mahdollisuutta suorittaa veneensä katsastus Suopellossa. Taruniemi: Hallitus miettii keinoja millä lisätään Taruniemen tunnettavuutta seuralaisten keskuudessa, sekä aktivoida sen käyttöä. Huolehditaan kiinteistöjen, laiturin ja poijujen käytettävyydestä niin, että käyttäjät mielellään tulevat, tuntevat olonsa niissä turvalliseksi ja viihtyvät. Koulutus, messut: Vuoden tärkein koulutustapahtuma tulee edelleen olemaan 4 -päiväinen nuorisokoulutustapahtuma Juhannuksen jälkeen. Mikäli TePS n nuoria kiinnostaa osallistuminen Naumin nuorisoleirille, tukee seura kalustollaan tapahtumaa. Pyritään vakiinnuttamaan SVeL:n kanssa toteutettu nuorille suunnattu moottorivenetapahtuma jatkossakin osana koulutuskokonaisuutta. Pyritään löytämään lisää uusia henkilöitä koulutettavaksi niin nuorisokoulut- tajien kuin kilpailujärjestämisenkin piiriin, sekä turvaamaan olevien jatkokoulutus. Lisäksi huolehditaan vanhentuvien lisenssien päivityskoulutuksesta (mm katsastus, kilpailujärjestäjän, kilpailutuomarin, jne). Seura järjestää perinteisen, edullisen yhteisretken helmikuun Venemessuille Helsinkiin. Retkelle voi osallistua myös seuraan kuulumattomat. Suhdetoiminta: Seura pyrkii osallistumaan tulevan vuoden liittojen (SPL, SVL) vuosikokouksiin harkintansa mukaan. Suunnitellaan ja koordinoidaan Päijänteen muiden pursiseurojen kanssa tulevan kauden tapahtumien kalenterit, sekä osallistutaan seuran intressien mukaan mahdollisiin yhteis(työ)hankkeisiin. Erityisesti APS:n kanssa hyvin alkanutta yhteistyötä tulee jatkaa ja edelleen kehittää, niin nuorisokoulutuksen/-tapahtumien kuin muidenkin toimintojen (esim navigoinnin) osalta. Pyritään tuomaan mahdollisuuksien mukaan tietoa seuran olemassa olosta ja toiminnasta paikkakunnan eri nuorisofoorumeilla (mm partio, palokunta, alaaste, seurakunta, jne). Pidetään yhteyttä kuntaan, varmistaaksemme mm huviveneilyn intressit Ilola-hankkeessa. Muut tapahtumat: Pikkujoulu järjestetään mahdollistamaan koko jäsenistön (teoriassa) talvista yhdessäoloa, sekä toimimaan keskustelufoorumina edelliskauden palautteelle ja tulevan kauden suunnitelmille, - lustinpidon lomassa. Tapahtumakalenteri 2008, tärkeimmät tapahtumat Tulossa 1.5» 24.05.2008 Veneiden lasku» 07.06.2008 Taruniemen talkoot» 14.06.2008 Yleinen venekatsastuspäivä» 14.06.2008 Vuosikokous» 24.06.2008 Nuorisoleiri» 05.07.2008 Navigointitapahtuma Taruniemessä» 12.07.2008 Päijätsalon purjehdus (PP)» 12.07.2008 Päijänteen mestaruuspurjehdus (PÄM)» 19.07.2008 Päijännepurjehdus» 23.08.2008 Suunnitteilla oleva eskaaderi» 29.09.2008 Veneiden yhteisnosto 4 5

VENEIDEN KATSASTUS JA REKISTERÖINTI Katsastuksen painopistealueet 2008 Sammuttimet ilmatäytteisten pelastusliivien huolto ja varaosat Palonsammuttimet Vesiliikenneasetusta on muutettu / tarkennettu 15.05.2006; vesikulkuneuvoissa tietyin edellytyksin vaadittava käsisammutin on tarkastettava (enintään)vuoden välein. Tarkastuksessa ja huollossa on noudatettava asetusta 330/2006, sammuttimien tulee olla EN 3 mukainen ja teholuokaltaan vähintään 8A 68B. Sammuttimien vuositarkastus on edelleenkin suoritettava ennen katsastusta myös, jos uuden sammuttimen valmistusleimaus on eri vuodelta kuin katsastus. Ilmatäytteisten pelastusliivien huolto ja varaosat Ilmatäytteisten liivien puutteellisesta huollosta ja säilytyksestä on aiheutunut vakavia vaaratilanteita, kun liivit eivät ole toimineet. Liivit on huollettava vuosittain valmistajan ohjeiden mukaisesti. Huollossa liivi täytetään ja sen osat ja toiminta tarkastetaan. Tarkastuksesta tehdään liiviin merkintä. Liivien säilytykseen ja käyttöön on kiinnitettävä eritystä huomiota. Veneessä on oltava varapatruunoita ja sulakkeita liivien toimintakunnon varmistamiseksi. Ilmatäytteisen pelastusliivin sulake ja painesäiliön kiinniolo on tarkistettava joka kerta, kun se puetaan päälle. Valmistajat suosittelevat, että ilmatäytteisten liivien käyttöikä on enintään 10 vuotta. Veneiden maksimi henkilömäärä Rekisteröidyissä veneissä ja CE -merkityissä veneissä on ilmoitettava veneen maksimi henkilömäärä. Veneessä on oltava sopivan kokoinen, hyväksytty ja käyttöalueen vaatimusten mukainen pelastusliivi vähintään jokaiselle mukanaolijalle. Veneiden rekisteröinti uudistui Uusi laki vesikulkuneuvorekisteristä tuli voimaan 1. lokakuuta 2007. Kaikki vähintään 5.5 metriä pitkät purje- ja moottoriveneet pitää rekisteröidä. Myös nykyisessä rekisterissä olevat veneet pitää rekisteröidä uuden systeemin mukaisesti. Rekisterinumero merkitään katsastuspöytäkirjaan. Lisätietoa osoitteesta www.maistraatti.fi, teknisissä kysymyksissä veneilytarkastajat@fma.fi. Lipun käyttö Ainoastaan katsastetulla ja seuran rekisteriin merkityllä suomalaisella veneellä on oikeus pitää seuran lippua. Alennus vakuutuksesta Katsastuksen perusteella myönnetty alennus venevakuutuksesta edellyttää vakuutuksen kohteena olevalta veneeltä vuosittaista katsastusta. Katsastuksen sujuvuuden varmistamiseksi tarkista ennen katsastusta, että sammutin on tarkastettu ja siinä on tarkastusleima kulku- ja ankkurivalot toimivat mahdolliset kaasulaitteet on hyväksyttävästi tarkastettu turvavarusteet ovat toimintakunnossa, helposti saatavilla ja asianmukaisesti merkitty hätäraketit ja soihdut ovat voimassa ja helposti saatavilla veneen aikaisempi katsastuspöytäkirja ja venetodistus ovat esillä käy etukäteen läpi katsastuspöytäkirja ja katso, että vene ja kaikki vaadittavat laitteet ja varusteet ovat toimintakunnossa ja veneessä tarkastakaa ja tarvittaessa vaihtakaa erityisesti kaikki kuluvat osat: köydet, vaijerit, letkut, venttiilit, moottorin suodattimet, hihnat, öljyt jne. Katsastus toisella paikkakunnalla Jos seuran jäsen katsastuttaa veneensä muun kuin TePS:n katsastajan toimesta, esim. toisella paikkakunnalla, on katsastuspöytäkirjan valkoinen osa tai valokopio siitä toimitettava seuran katsastusmiehelle venerekisterin ylläpitoa varten. Katsastusaika Yleinen TePS:n venekatsastuspäivä on 14.06.2008 klo 9:00 alkaen Ilolan laiturialueella. Varaa aikaa myös samana päivänä pidettävään vuosikokoukseen. Muuna aikana suoritettavasta katsastuksesta tulee sopia erikseen katsastajien kanssa. Turvallista veneilykesää, Hannu H Eero Laattala 040 521 7780, Hannu Koskenniemi 050 542 5468. Harri Lehtinen 03 717 2300, Hannu Heinonen 0500 840 794 E-mail: katsastus@teps.fi Kuva Pekka Pietiläinen, Turun Navigaatioseuran katsastaja 6 7

Vuonna 2008 perittävät maksut Helsingin Venemessut 2008 Liittymismaksut Varsinaisen jäsenen liittymismaksu 70 - ulkopaikkakuntalaiset *) 100 Liittymismaksut juniorit 0 Jäsenmaksut Varsinaiset jäsenet 35 Perhe- ja lepäävät jäsenet 8 Juniorijäsenet 6 Katsastusmaksut Vuosikatsastusmaksut 10 Perus(runko)katsastusmaksut 20 Virallisen katsastuspäivän ulkopuolella suoritettavasta katsastuksesta, sen ajankohdasta ja hinnasta sovittava erikseen Kilpailumaksut PP 22 PÄM 14 Tukikohdan jäsenien avain ja käyttömaksu / vuosi 10 vierailijoiden saunamaksu / kerta / venekunta 5 Laiturimaksu (TePS:n laituri Ilolassa) 120 Liput, viirit (katso mallit netissä www.teps.fi) Perälippu Koko: 33x54 cm, alus: < 6m 25 Perälippu Koko: 44x72 cm, alus: 6-10m 27 Perälippu Koko: 55x90 cm, alus: > 10m 33 Viiri 25 Hihamerkit, kokardit (katso mallit netissä www.teps.fi) Hihamerkki 5 Rintataskuun 10 Liput, viirit ja hihamerkit voit hankkia seuran sihteeriltä (Rita Mannila). *) Ulkopaikkakuntalaisella tarkoitetaan Sysmän, Padasjoen, Kuhmoisten, Luhangan ja Hartolan ulkopuolisia, joilla ei ole loma- tai kiinteää asuntoa ko. paikkakunnilla. Perinteinen TePS:n retki Helsingin venenäyttelyyn toteutui taas tänä vuonna. Pieni mutta innokas TePSiläisten ryhmä kokoontui sunnuntai aamuna Sysmän matkahuollon pihassa. Kuusihenkinen ryhmä lähti Helsinkiä kohti paikallisen taksibussin kuljettamana. Lisää joukkoja oli tosin tulossa matkanvarrelta. Lopullinen ryhmäkoko oli Helsinkiin saavuttaessa yhdeksän, joten ryhmälippu oli yhtä henkeä vaille. Lisää TePSiläisiä oli sovitusti vastassa portilla ja ryhmä oli lippukasalla edustavan suuri ja näin kaikki alennukset tuli käytettyä. Siis hyvillä mielin halleja kiertämään. Minun seuralaiseni oli pojanpoika, joka oli lähtenyt ennakkoluulottomasti mummon kanssa matkaan. Tunnelmaan päästäksemme piti saada heti pientä tapahtumaa. Sukellusnäytös oli välittömästi tarjolla. Osastolta löytyi kaikkea lajiin sopivaa tietoutta ja tarviketta. Merenkulku, poliisi ja meripelastus ym. karttapalvelut olivat myös esillä. Löytyi laitureita, kanootteja jopa vesitasoja. Kaikkea mitä vain veneilyyn voi kuulua oli toriaukiolla, turva varusteita, vaatteita, kenkiä. Köydet, lämmittimet, navigointi ym tekniikka taas omalla paikallaan. Oli kulunut jokunen vuosi edellisestä vierailusta. Alkusilmäys näytti samanlaiselta tutulta asetelmalta. Moottoriveneet omilla paikoillaan ja purjeveneet omassa hallissa ja puuveneet yläkerrassa ja kaikki muu oheistarvike ympärillä. Pientä muutosta oli kuitenkin tapahtunut vierailijan parhaaksi. Esittely lavat oli edustavampia ja veneisiin tutustuminen kävi paljon vaivattomammin kuin aikaisemmin. Purjeveneet oli loistokkaita sisätiloiltaan. Aina on myös edustettuna joku sisätiloiltaan askeettinen kilpavene suurilta vesiltä. Näin saa- 8 9

daan koko veneilyn kirjo esille perheveneilystä kilpailuun. Yksi pakollinen Nauticat on aina esillä ja esittelyn aikavaraus. Emme pysähtyneet jonottamaan. Moottorivene puolella oli veneiden koko kasvanut selvästi ja löytyi täälläkin pakollinen aikavaraus, se oli uutta. Mahtoi olla huoneisto sen veneen sisuksissa. Keskityimme tälläkin osastolla tarkemmin jokamiehen luokkaan. Ja sieltähän se löytyi sopivan kokoinen ja oloinen läpikuljettava mummo-vene, solmuista tinkimättä. Kun nopeus kasvaa niin pituus pienenee, vai miten se meni. Yhtälöitä riittää. Tapaamisiin kesällä Ilolan laiturilla ja Taruniemessä Rita Veneilijöiden V Talvipäivät Säynätsalon Juurikkasaaressa Paikalle Juurikkasaareen, JVS:n tukikohtaan, 8.3 oli kokoontunut edustava joukko Päijänteen ja Keiteleen veneseuroja. Paikalla olivat mm. Heinolan, Asikkalan, Pohjois-Päijänteen, Tehin, Ala-Keiteleen Pursiseurat sekä Hollolan, Korpilahden ja Jyväskylän Veneseurat. Rautpohjan ja Vaajakosken Veneilijät olivat myös edustettuina. Juurikkasaaren veneilykeskus Aamupäivän teemana käsiteltiin ensi kesän suurimmat tapahtumat, joihin kannattaa tutustua seuraavissa osoitteissa Keitele-Päijänne kanavan kokoontumisajo http://www.vave.fi järjestäjänä VaVe Päijänteen Mestaruus PÄM http://www.teps.fi/ järjestäjä TePS Päijänne-Purjehdus http://paijannepurjehdus.fi järjestäjän JVS Pirttisaaren purjehdus http://www.asikkalanpursiseura.fi/ järjestäjä APS JVS:n Kilpailukalenteri http://www.jvs.fi/ LPS:n tapahtumiin voi tutustua http://www.lahdenpurjehdusseura.fi/ Saimme myös katsauksen Jyväskylän uusista satamahankkeista. Kertomassa oli uusi kaupungin katu-ja satamamestari Jan Viilos. Hän kertoi myös itse harrastavansa veneilyä JVS:n jäsenenä. Kaupungin pääsatama Lutakko uusitaan kolmen vuoden projektilla, valmista 2011. Kuokkalan pienvenesatama suurentuu ja ehostuu, valmista pitäisi olla 2009. Merenkulkulaitos ruoppaa Äijälänsalmea. Monta muuta satamasuunnitelmaa on vireillä. Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kuntaliitoksen myötä uudesta Jyväskylästä tulee 130 000 asukkaan kaupunki. Samalla veneilijöiden määrä kasvaa ja kaupungin satamapalvelut laajenevat. Iltapäivä oli varattu käytännön asioille. Tukikohtien maksut ja mahdolliset käyttörajoitukset puhuttivat kokousväkeä. Keskusteltiin, mitä tehdään kun tulevaisuudessa on odotettavissa entistä suurempi joukko mereltä tulevia veneilijöitä. Mereltä tulevilla venekunnilla ei oletusarvoisesti ole tukikohtien käyttöoikeutta koska kyseessä on Päijänteen seurojen keskinäinen sopimus. Vierailuoikeus naapuriseuran tukikohdassa perustuu vastavuoroisuuteen jota Päijänteen veneilijät eivät voi merelle mennessään saada. Todettiin, että jokaisen seuran on hyvä tarkistaa tukikohtien sääntöjä näissä asioissa ja samalla on muistettava, että pidempi aikainen leiriytyminen tukikohdassa ei ole suotavaa. Kauden 2009 vierailumaksuksi ehdotettiin 10 euroa/venekunta. Tämän vuoden maksut ovat entiset. Uutena asiana esiteltiin Veneilyseuroille turvallisuussuunnitelman laatimista. JVS toimii tässä edelläkävijänä ja on jo aloittanut suunnitelman laatimisen. Tästä asiasta varmasti kuulemme tulevina vuosina lisää, koska vaatimukset turvallisuus asioissa lisääntyvät myös seuratasolla. Innokasta ja turvallista veneilykautta kaikille Rita Mannila 10 11

Rapalan nuorisoleiri 2008 Tänä vuonna nuorisotoimintaa tullaan jatkamaan vähintään entiseen malliin. Toivottavasti meidän reippailta nuorisokouluttajilta Jesseltä ja Tommilta riittää aikaa joinakin kesäisinä iltapuhteina vetää Zoom -purjehduksia Majutvedellä. Olisi myös ihan kiva, jos seurassamme saisimme valmennettua pari nuorta, jotka voisivat osallistua Zoomeilla järjestettäviin kilpailuihin. Zoom8-kanta on jo niin kattava Suomessa, että niille on tarjolla useita kilpiluja kesän aikana eri puolilla Suomea. TePS:n koulutus-laivastoa tullaan vahvistamaan tänä keväänä hankittavalla uudella 18 hv perämoottorilla. Näin toinen kumiveneistämme omaa valmiudet nopeaan toimintaan, niin opetus-, kuin pelastustoiminnassakin. Tämän kesän Nuorison veneilyleiri pidetään entiseen tapaan Rapalan Leiriskeskuksessa 24-27.6.2008, 8-15 vuotiaille uimataitoisille nuorille. Purjehdus - ja moottoriveneilyn koulutusta aloittelijoille, tai jo aikaisempaa kokemusta omaaville. Huom! Tänä vuonna leiri on 4-päiväinen. Leirin junioriohjaajina tulevat näillä näkymin toimimaan entuudestaan tutut tytöt (Heidi, Laura ja Milja), APS:sta ja tutut pojat (Jesse ja Tommi) TePS:stä. APS:n Milja Lusila toimii leirin vastaavana ohjaajana. Ja tietenkin leirin monitoimimiehinä/naisina huseeraavat samat vanhat veteraanit APS:ta ja TePS:sta. Leiriläisten ravitsemuksesta huolehtii myös tuttuun tapaan Irma Catering. Näin ollen turvallisuus on hoidossa ja sauna lämpiää, puita riittää iltanuotiolle ja toivottavasti kalusto pysyy toimintavalmiudessa. Sairaan hyvää säätä (poiketen viime kesästä) on luvassa leiriajankohtana. Sen on tarkistanut Hanski L hauen selkäevän asennosta ja Kari J tarkistanut pihtakuusen neulasten kitkerähköstä mausta maaliskuussa täydenkuun aikaan. Asian on kommondoorska varmistanut Iltasanomista. Muistathan ilmoittautua ajoissa varmistaaksesi paikkasi leirillä., sillä vain 15 ensimmäistä mahtuu mukaan. Nyt vaan alethan oottaan sitä kesää. Keväisin terveisin Kari J 12 13

Sysmän satama-asioista Viime vuoden syksyn jäsenlehdessämme oli selvitys Suopeltoon, Ilolan alueen tuntumaan suunnitellun satamahankkeen tilanteesta. Loppuvuodesta 2007 Sysmän kunnan ja TePS:n edustajien kesken pidettiin neuvottelu satama-asioista TePS:n lähettämän kirjelmän pohjalta. Näiden tuloksena jonkin verran parannuksia on kunnan taholta luvattu jo ensi kesäksi. Laiturin läheisyydessä olevalle talvisäilytyspaikalle on jätetty veneitä koko kesän ajaksi. Koska alue on tarkoitus kunnostaa kesän 2008 aikana, on koko alue saatava tyhjäksi kesän ajaksi. Tämä on ehdoton vaatimus kaikille veneitään tällä alueella pitäville, myöskin TePS:n ulkopuolisille henkilöille! Jos Sinulla on tietoa näistä veneilijöistä, välitä tieto myös heille. Veneiden talvisäilytyspaikan käytöstä kunta on harkitsemassa pienehkön maksun perimistä ylläpitokustannusten kattamiseksi. Tähän täytynee varautua jo talven 2008/09 osalta. Ilolan alueella yhdyslaiturin tyvessä oleva pieni sauna muutetaan paremmin veneilijöitä palvelevaksi. Sen yhteyteen tulee WC (toivottu kahta; erikseen naisille ja miehille) ja muitakin tiloja kohennetaan. Ulkoseinään tulee vesipiste ja pikku saaren laivalaiturille toinen, josta veneiden kiinteät säiliöt voi täyttää.. Saaren sähköpisteet kunnostetaan. Laiturien tyvet kunnostetaan/ruopataan, mutta pikku saareen jäätilanteen vuoksi ei tänä talvena päästäne kaivinkoneella työskentelemään. Ison saunan, ns. rantasaunan, vieressä oleva veneluiska kunnostetaan asettamalla veteen uudet betonielementit. Rantasaunan kohtalo on edelleen avoinna, minkä vuoksi korjaustöitä, vesikaton lisäksi, ei siinä tehdä, ainakaan toistaiseksi. Laiturien ja kiinnikkeiden kunto on luvattu tarkistaa ja korjata vuosittain, samoin alueelle on luvattu toimittaa toiminnoista kertovat kyltit. Suopellon laivalaiturin septitankista ja vesipisteestä kunta on lupautunut huolehtimaan edelleenkin. Laiturin kylkeen tullaan lisäämään suojuksia veneitä varten. Polttoainejakelu ja kioskitoiminnan jatkumisesta ei tätä kirjoitettaessa ole täyttä varmuutta. Kirkonkylän laiturialueen laitureiden kunnosta huolehditaan ja vioittuneet poijut korjataan. Laivalaiturille rakennetaan toinen vesipiste. Ohrasaaren vastaisen laiturin laajennus TePS:n toivomalla kevyellä varustelulaiturilla ei toistaiseksi toteudu, kustannuksiin nähden käyttöä epäiltiin olevan liian vähän. Ilolan alueen rakentaminen saattaa olla käynnistymässä, jos Sysmän kunnan ja Koskinen Oy:n välillä tehty varaussopimus Ilolan loma-alueen suunnittelusta johtaa positiiviseen tulokseen. Koskinen Oy:n alustavan suunnitelman mukaan Ilolan alueelle rakennettaisiin korkeatasoisia vapaa-ajan ja vakituisia asuntoja noin 40, sekä majoitus-, ravintolaja hyvinvointipalvelujen keskus. Viimeksi mainittu tulisi vuonna 1984 palaneen kartanon/hotellin paikalle. Varaussopimus on voimassa kesäkuun loppuun. Eteenpäin kehittely on vahvasti kiinni meneillään olevan markkinatilanteen selvittelyn antamista tuloksista. Pitkään vireillä ollut uusi Suopellon venepalvelukeskus ei kuulu kiinteästi tähän uuteen suunnitteluprojektiin, mutta Ilolan alueen rakentaminen näin laajamuotoisesti antaisi epäilemättä vahvan potkun myös uuden satama-alueen rakentamiselle. Tämän vuoksi me veneilijät toivotamme onnea ja menestystä Ilolan loma-alueen suunnittelulle, samoin kuin töiden pikaiselle käynnistymiselle ja toteutukselle! Pentti P 14 15

Isännän kevätterveiset. Tukikohtamme Taruniemi on nukkunut tämän leudon talven täysin rauhassa. Vaikka jäät ovat olleet ohuet, niiden voimat ovat aina yllätykselliset. Tällä kertaa on laituri liikkunut rantaa ja selänpuoleista kannasta päin. Siltalaiturikin on hieman kärsinyt, mutta se on onneksi vielä korjattavissa. Kevät talkoiden suurin ponnistus onkin laiturin kunnostus. Tavoitteena olisi rannanpuoleisen laituriponttoonin vaihto. Ponttooni on olemassa ja uittelen sen talkoopäiväksi perille saaren rantaan. Puu-/kalustovajan katto kaipaa niinikään korjausta. Jäiden lähdettyä käyn tarkemmin katsomassa, mitä sen kunnostamiseksi tarvitsemme. Talkoopäivänä löytyy löytyy varmasti kaikille tekemistä, haravointia ja siivousta ym., joten kaikelle osaamiselle ja kaikille käsille on varmasti käyttöä. Saaressa on vielä puita aikaisille vierailijoille. Kesän puut joudumme kuitenkin tuomaan veneellä, kuten viime vuonnakin. Loppu kevennys, ei Halmeen lahti ole tyhjä kalasta, sain huhtikuun 3. päivä verkosta 6 kg:n järvitaimenen. Eskaaderi HVS:n majalle 23-24.8 Tiesitkö että Taruniemestä lounaaseen katsottaessa, saman selän toisella reunalla, lähes näköetäisyyden päässä, sijaitsee Hollolan Veneseuran maja. Ei se mitään, ei moni muukaan tiennyt. Osin tästä syystä olen käynyt alustavia keskusteluja HVS:n kommodorin Harri Lindholmin kanssa TePS:n vierailusta heidän majallaan Hirvisaaressa. Ajankohta, joka tuntui, ainakin alustavasti kummallekin osapuolelle hyvin sopivan, oli viikonvaihde 23-24.8. Lähde mukaan naapureihin tutustumaan. Asiasta netissä tarkemmin kevään ja kesän mittaan. Hanski Kesää odotellen Hanski. 16 17

XV Keitele-Päijänne kanavan kokoontumisajo 2008 Kilpailukutsu 2008 Tulevana kesänä perinteinen Keitele Päijänne kokoontumisajo painottuu etelä-päijänteelle ja Kymin vesistöön, aina Vuolenkoskelle asti, joten se saattaa innostaa myös TePS-läisiä ikään kuin kotiseutuoppiin. Alla hankkeen ohjelmarunko. Tarkemmat ja tarkentuvat tiedot löydät nettiosoitteesta: Lainaus sivuilta: http://www.vave.fi/?action=juttu&id=71&valittu= Tänä vuonna kohteenamme on Vuolenkoski. Kesän 2008 kokoontumisajo järjestetään kuten aina ennenkin eli mukaan sydänkesän seikkailuun ovat tervetulleita kaikki veneseuroista riippumatta. "Järjestelytoimikunta" koostuu tänä vuonna paluun tekevästä Jounista, viimekesän järjestelyistä vastanneista Veskusta ja Japesta sekä pitkäaikaisesta kokoontumisajo veteraanista Artosta. Reittisuunnitelma Reittisuunnitelma on vielä työn alla mutta alustavasti ollaan sillä linjalla, josta jo viime kesänä (jollain) porukalla sovittiin että jossain Jämsän korkeudella kokoonnuttaisiin ja siitä lähdettäisiin etelään päin tavoitteena vierailu kääntöpisteessä Vuolenkoskella. Ja siitä ollaan päästy 4.3.2008 mennessä seuraavanlaiseen suunnitelmaan. Su 6.7. Kokoontuminen Vuorissalo (JäPS)/Luhanka Ma 7.7. Luhanka - Pihlajakoski Ti 8.7. Pihlajakoski - Kuhmoinen Ke 9.7. Kuhmoinen - Kellosalmi (LVK), savusauna To 10.7. Kellosalmi Hinttola Kelvene Pe 11.7. Hinttola - Vuolenkoski La 12.7. Vuolenkoski (toripäivä 10-12) - Heinola Su 13.7. Heinola - Kalkkinen (Kalkkisten Pihamaan viini- ja suoramyyntitila) Ma 14.7. Kalkkinen - Vääksy (ruokailu Majakkapaviljongissa) Ti 15.7. Vääksy Padasjoki/Kelvene Ke 16.7. Päätöspäivä Järjestäjä: 26. Päijätsalon purjehdus (PP) (matka) 20. Päijänteen mestaruuskilpailu (PäM) (rata) Tehin Pursiseura (TePS) Paikka ja aika: Sysmän Suopelto/Ilola + Tehinselkä, 14-15.7.2007 Säännöt: Purjehduksen kilpailusäännöt 2005-2008 (PKS), SPL:n määräykset, luokkasäännöt, LYS-säännöt sekä purjehdusohjeet. Kilpailuluokat: H-vene, LYS-luokat. Luokkia voidaan yhdistää. Tiedustelut: Kauko Luoto, kilp.pääll., puh. (040) 833 5756, tai Janne Järvinen, kilp.joht., puh. (040) 833 5756 Kts. tarkemmat tiedot www.teps.fi 18 19

Jäsenluettelo 4/2008, s.1 20 Sukunimi Etunimi Oosite P-nro P-t.paikka Moottoriveneilijät, varsinaiset jäsenet 46 hlöä 1 AHLGREN KYLLIKKI TARHAPOLKU 4 A6 19700 SYSMÄ 2 AIRO ILARI HAUKANKATU 7 33580 TAMPERE 3 HARJU JUHA KANGASPELLONTIE 8 A 1 350 HELSINKI 4 HAVERILA TUOMO TIILITEHTAANTIE 1 5840 HYVINKÄÄ 5 HELLE JOUKO LOKKALANTIE 3 A 10 330 HELSINKI 6 HYNYNEN SARI HIRVENPOLKU 9 19700 SYSMÄ 7 JUNTTILA HANNU LOUNAISRANNANTIE 98 19700 SYSMÄ 8 JÄRVINEN JOUKO KÄPYKYJA 1 19600 HARTOLA 9 JÄRVINEN KARI KALMARINTIE 12 B 21 17200 VÄÄKSY 10 KIESI ORVO JÄÄSKENTIE 13 2140 ESPOO 11 KUUSINEN ARI PUOLUKKAPOLKU 3 17200 VÄÄKSY 12 LAHTINEN MARKKU TAAPELITIE 10 19700 SYSMÄ 13 LAUKKANEN KARI LEIVOSENTIE 12 780 HELSINKI 14 LAUKKANEN SEPPO SYVÄNOJANTIE 228 5450 NUKARI 15 LEHTINEN HARRI ILVEKSENTIE 5 19700 SYSMÄ 16 LEISTEN MARTTI KARTANONTIE 7 A 9 330 HELSINKI 17 LEISTI REINO NÄYTTELIJÄNTIE 16 A 12 400 HELSINKI 18 LEPPÄKOSKI ILARI MINIATONTIE 1 C 15 2360 ESPOO 19 LINDBERG JUHANI NEITSYTPOLKU 3 B 28 140 HELSINKI 20 LINDEMAN HANNU PIHAMAANTIE 21 19320 NIKKAROINEN 21 MANNILA RITA KESKUSTIE 5 AS. 7 19700 SYSMÄ 22 MARTIKAINEN RISTO VÄHÄJÄRVENKATU 23 33900 TAMPERE 23 MÄKINEN RISTO APPELGRENINTIE 35 10960 HANKO 24 MÄLKIÄ EILA MARIANKULMA 10 16300 ORIMATTILA 25 PARTANEN HELENA OKSASENKATU 1 53100 LAPPEENRANTA 26 PAUNU HANNELE TERVAKONKATU 10 15230 LAHTI 27 PESARI PEKKA KOTIPELLONTIE 9 A 680 HELSINKI 28 PIHAMAA EERIK SUOMENNURMENTIE 458 19310 KARILANMAA 29 PITKÄNEN REINO OPINTIE 4 19600 HARTOLA 30 RANTANEN HEIKKI LOPPERINTIE 10 19700 SYSMÄ 31 RANTANEN JANNE SELJATIE 5 36200 KANGASALA 32 RANTANEN OLAVI ILOLANTIE 17 19700 SYSMÄ 33 RUOKONEN RUUT TERVATIE 5 AS 2 15870 HOLLOLA 34 RUPONEN PASI RUKKILANTIE 2 B 12 410 HELSINKI 35 SAINIO JORMA SYSMÄNTIE 32 19700 SYSMÄ 36 SALONEN HEIKKI SUUTARINKYLÄNTIE 15 A 5 740 HELSINKI 37 SEPPÄ ILKKA PERUSTIE 31 C 330 HELSINKI 38 SILVENNOINEN SEPPO JALKARANNAN VANHATIE 10 B 5 15950 LAHTI 39 STJERNVALL ERKKI KYMÄRINTIE 44 19700 SYSMÄ 40 TAMMIVUORI MATTI NIEMENTIE 19370 NUORAMOINEN 41 TUPELIN PETRI SAHANTIE 6 AS 3 19700 SYSMÄ 42 TURKAMA YRJÖ PUOLAHARJU 23 930 HELSINKI 43 TURKU SIRPA MAANTIE 9 AS 2 11130 RIIHIMÄKI 44 VON SCHANTZ JOCHE URHEILUKATU 20 A 9 250 HELSINKI 45 VUORINEN JARMO PAAKKOLANKATU 35 B 15340 LAHTI 46 VUORIO ESA VEHKAJÄRVENTIE 24 19700 SYSMÄ Perhejäsenet, moottori 18 hlöä 1 AHLGREN BROR 2 BUCH TUULA 3 ESKELINEN LIISA 4 HELLE RITVA Jäsenluettelo 4/2008, s.2 Sukunimi Etunimi Oosite P-nro P-t.paikka 5 HYYSTI MIKA 6 JÄRVINEN TARJA 7 LEISTEN PAULA 8 LEISTI EIJA 9 LINDEMAN TUOVI 10 PARTANEN JARMO 11 PESARI IRMELI 12 PIHAMAA SIRPA 13 PITKÄNEN RAIJA 14 PITKÄNEN REIJA 15 RUPONEN EEVA 16 RÄSÄNEN MARKKU 17 SEPPÄ SEIJA 18 VON SCHANTZ RIINA Perheen juniorijäsenet, moottori 3 hlöä 1 PESARI ANNA 2 PESARI MIKKO 3 PESARI VILLE Purjehtija, varsinaiset jäsenet 39 hlöä 1 AIROLA LEENA MUSTAROUSKU 19 2730 ESPOO 2 BARMAN LEO URPUKATU 3F 15240 LAHTI 3 BARMAN OLAVI MAUNULANTIE 222 37900 KYLMÄKOSKI AS 4 BISTER ALPO KUUSIKUJA 4 B 15 16600 JÄRVELÄ 5 EULENBERGER JARMO HAAPATIE 8 2880 VEIKKOLA 6 HARTMAN HANNU NÄSIÄNTIE 7 17500 PADASJOKI 7 HEINONEN HANNU LAULURASTAANTIE 18 E 15540 VILLÄHDE 8 HELIN VEIKKO LEPPÄMAANTIE 23 4600 MÄNTSÄLÄ 9 HELLE MARTTI PURPURIPOLKU 7-9 B 19 420 HELSINKI 42 10 JAAKKOLA TIMO PIILINTIE 20 52550 HIRVENSALMI 11 JAUHIAINEN HANNU MÄYRÄNTIE 755 19370 NUORAMOINEN 12 JÄRVINEN JANNE VAAHTOKUJA 6 G 69 1600 VANTAA 13 KAITILA ILKKA VANAMOTIE 10 A 930 HELSINKI 14 KALONIEMI PERTTI PAJATIE 3 AS 1 19700 SYSMÄ 15 KAMPPINEN JOUNI MANSIKINTIE 17 52300 RISTIINA 16 KIVINEN HANNU SKINNARINTIE 7 C 5 1630 VANTAA 17 KOSKENNIEMI HANNU KUMUNTIE 116 19370 NUORAMOINEN 18 KOSKI HARRI NIKKILÄNKATU 31 AS 2 15610 LAHTI 19 LAATTALA EERO PL 34 19701 SYSMÄ 20 LAATTALA JUHANI OHRANIEMENTIE 64 19600 HARTOLA 21 LAPPALAINEN KARI SUVANTOTIE 2 AS 3 17500 PADASJOKI 22 LEHTINEN VILLE LEPPÄKORVENTIE 5 A 17 19700 SYSMÄ 23 LEPIKKO PEKKA SAMMONTORPANTIE 23 A 13500 HÄMEENLINNA 24 LILLEBERG OTTO-VILLE ILMARINKATU 4 B 25 100 HELSINKI 10 25 NIEMINEN JUKKA ROSINANKAARI 11 4310 TUUSULA 26 NUORIMAA PERTTI KAIVAUSKATU 6 15340 LAHTI 27 PALVALIN JANNE KIMMELTIE 11 C 35 2110 ESPOO 28 PESARI ANTTI HIHTOMÄENTIE 21 C 33 810 HELSINKI 29 PESARI PENTTI VIRONKATU 11 B 20 170 HELSINKI 30 SEMERI OLLI KARTANONTIE 9 B 12 19700 SYSMÄ 31 SEPPÄLÄ KARI SIIMAKUJA 8 780 HELSINKI 78 32 SILLANMIKKO MARKKU VÄINÖLÄNKATU 14 B 6 5880 HYVINKÄÄ 33 SILVENTOINEN RIITTA KARPALOTIE 7 18200 HEINOLA 21

Jäsenluettelo 4/2008, s.3 Sukunimi Etunimi Oosite P-nro P-t.paikka 34 SIRVIÖ SEPPO LÄHDEPOLKU 18 19700 SYSMÄ 35 TERVO TAPIO VIERUNTIE 84 19230 ONKINIEMI 36 TIURA TAPIO KYTÖNIITYNTIE 47 B 670 HELSINKI 37 TURUNEN ARI KURJENTIE 15 A 4320 TUUSULA 38 UNELIUS PERTTI ALI-MARTTILANK 6 15900 LAHTI 39 VON BONSDORFF HENRIK JAHTIKUJA 1 2940 ESPOO Perhejäsenet, purjehtija 15 hlöä 1 AIROLA NIILES 2 BARMAN LIISA 3 BARMAN TARU 4 BISTER MIRJA 5 EULENBERGER ANNA-LIISA 6 HELIN ANTTI 7 JAAKKOLA MARITA 8 JÄRVINEN KATARIINA 9 KALA-HARTMAN TUIJA 10 KOSKENNIEMI IRMA 11 LAATTALA RAIJA 12 LAPPALAINEN JENNI-KAISA 13 PESARI EEVA-LIISA 14 PESARI-SALMI KIRSTI-MAARIT 15 VIROLAINEN HEIKKI Perheen juniorijäsenet, purjehtija 11 hlöä 1 BARMAN AXEL 2 BARMAN BENITA 3 BARMAN MAX 4 JAAKKOLA ENNI 5 JAAKKOLA JOONAS 6 JAUHIAINEN JUHO 7 JÄRVINEN EMILIA 8 JÄRVINEN IIDA 9 PESARI JERRY 10 PESARI JOONAS 11 PESARI SUSANNA Juniorijäsenet, varsinainen, purjehtija 12 hlöä 1 HARMAALA TUOMAS LUMIKONTIE 6 19700 SYSMÄ 2 HARMAALA TUUKKA LUMIKONTIE 6 19700 SYSMÄ 3 HILDEN JESSE SARATIE 9 19700 SYSMÄ 4 HILDEN VILI SARATIE 9 19700 SYSMÄ 5 KOSKENNIEMI TONY TUULELANTIE 8 AS 7 19700 SYSMÄ 6 PESSA TOMMI RAAMITIE 4 19700 SYSMÄ 7 PIHAMAA AATU SUOMENNURMENTIE 85 19320 NIKKAROINEN 8 SIEVÄNEN JOONA RAAMITIE 8 19700 SYSMÄ 9 TUOMAALA CINDY RAPALANTIE 361 19700 SYSMÄ 10 VALTANEN VEIKKA PALOKUNNANTIE 19 15800 LAHTI 11 VALTANEN VIKKE PALOKUNNANTIE 19 15800 LAHTI 12 VETTENRANTA EEMELI TUULELANTIE 6 AS 3 19700 SYSMÄ Lepäävät jäsenet 3 hlöä EERIKÄINEN JUHANI SAMMALLAMMINTIE 131 19700 SYSMÄ KUIKKA JORMA MÄNTYTIE 5 19700 SYSMÄ PESONEN JOUKO VIRPITIE 36 4260 KERAVA Seuran katsastetut veneet 4/2008 Rek./purjenro Nimi Tyyppi Omistaja R-/P-nro Nimi Tyyppi Omistaja Moottoriveneet, yhteensä 24 venettä ROSE KALYPSO RETKIVENE JÄRVINEN JOUKO MATILDA SEISKARI S-23 STJERNVALL ERKKI AMALIA SEISKARI S 21 FAMILIA JÄRVINEN KARI CALLEUS KALA-KALLE 24 ESKELINEN LIISA TEHILLA BELLA 660 RANTANEN HEIKKI ESTERI FISKARI MÄNTY MANNILA RITA HILLEVI MS 900 KUIKKA JORMA A-12688 HANIPAI FINNSPORT 700 AC PESARI PEKKA A-15991 VONIT II NIMBUS 2600 RUPONEN PASI A-28870 SILVER FOX 485 DC LINDBERG JUHANI A-29681 BUSTER XL LEISTI REINO A-32335 PIKKUPASKO QUICK SILVER 630 PESARI ANTTI A-33625 BETTY BOOP SILVER EAGLE AIRO ILARI H-8030 MURMILLA ALBATROSS 321 VUORINEN JARMO M-126 SNAPS HT FLIPPER HELLE RITVA M-5603 MUKAVA III FINNSPORT 540 HT LEISTEN PAULA M-6014 MIRANDA SEA RAY MC 21 RANTANEN OLAVI M-8004 HEMINWAY MARINO 8000 HYNYNEN SARI R-31623 DURAN YAMARIN 5150 BIG RIDE SEMERI OLLI R-32405 ONNI SEA STAR FAMILY 23TD PITKÄNEN RAIJA U-32838 LOVE BOAT II MS 900 L LINDEMAN HANNU U-43341 ROSELINE MARINETTE 28 JUNTTILA HANNU U-46462 SATU II SEARAY 245 HAVERILA TUOMO X-11333 BELINDA BELLA 655 MARTIKAINEN RISTO Purjeveneet, yhteensä 22 venettä Avomeri 1461 JONEGA JON 33 KALA-HARTMAN TUIJA 1907 TOUTAIN SONATA 7 KAITILA ILKKA 2780 EMILIA FINN EXPRESS 83 JAAKKOLA TIMO 2851 AMIEE COMFORT 32 TIURA TAPIO 2975 HANNELE II FINN EXPRESS 74 KAMPPINEN JOUNI 3429 LADY BANNER 28 II RACER PESARI PENTTI 4086 DONNA BALANS 65 LEHTINEN VILLE 4278 RILÄX SUNWIND 27 HELIN VEIKKO 4411 AIJU FE 741 NYKRA LAATTALA JUHANI 5438 MARLENA SUNWIND 27 KOSKI HARRI 6209 OLGA FINN EXPRESS 64 BISTER ALPO 6939 MELINDA SUNWAY 21 TURUNEN ARI 7285 DURIAN SERAYA RACING SEMERI OLLI 7971 JANNA GUYLINE 95 EULENBERGER JARMO 8773 ALFHILD NAUTICAT 33 SILLANMIKKO MARKKU 10207 SHEARLANGSTONE IV X-99 VON BONSDORFF HENRIK 10471 BELLUS BAVARIA 30 HEINONEN HANNU H-vene 593 EMILY H-VENE PALVALIN JANNE HAI 83 ANN SOFIE HAI JAUHIAINEN HANNU Pohj. kv. 182 WENDELA LAPPALAINEN KARI Muu 9 LA NINA TERHISAIL 630 SILVENTOINEN RIITTA 237 FOXI SUNWIND 20 SEPPÄLÄ KARI 22 23

Kutsu vuosikokoukseen Tämänvuotinen vuosikokous pidetään perinteisesti Juhannuksen alla Ilolan rantasaunalla 14.6.2008, klo 16. Kokous noudattaa alla esitettyä, vahvistetun yhdistyssäännön määrittelemää kokoussisältöä. Tulethan mukaan keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioistamme. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Hauskaa Vappua! 1. Kokouksen avaus. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään hallituksen vuosikertomus tileineen ja tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. 6. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 7. Käsitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma. 8. Määrätään yhdistyksen jäseniltä seuraavana vuonna kannettavan liittymis- ja jäsenmaksun suuruus ja sen suorittamisen ajankohta. 9. Vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio. 10. Valitaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja erovuoroisen tilalle (erovuorossa Hannu Koskenniemi). 11. Valitaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi kaksi hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle (erovuorossa Kari Järvinen ja Hannu Lindeman). 12. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa. 13. Käsitellään muut esityslistalla olevat asiat. Mitä sanoo mies istuessaan vedessä niin, että vesi yltää vyötärön yläpuolelle? - Tämä menee yli minun ymmärrykseni. Kaksi suomalaista onki veneestä. Toisen onkeen tarttui pullo, josta tuli ulos henki. Tietenkin henki lupasi toteuttaa toivomuksen, mutta vain yhden. Mies mietti hetken ja sanoi sitten: - Toivon, että tämän järven vedet muuttuisivat viinaksi... Ja niin tapahtuikin. Aluksi miehet olivat innoissaan, mutta pian toinen tokaisi: - Tyhmästi teit... nyt meidän täytyy kusta veneeseen. 24 25