Leinosten sukulehti Leinosen sukuseura 25 vuotta



Samankaltaiset tiedostot
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Oikaristen sukuseura ry:n

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Suurnäkki sukuseura ry Säännöt

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto

Kokouksen esityslista

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Taikinan kylän asukkaat

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu Tertin Kartanossa Mikkelissä)

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Häkkisten sukuseura ry:n säännöt

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Piirin rantaonki Rantasalmi

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Yhteenveto sukukokouksesta Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

Tilinpäätös ja toimintakertomus

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta

Leinosten sukulehti

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta.

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Jacob Wilson,

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A Espoo

Vanhan Rautalammin Korhosten sukuseura ry:n vuonna 2001 uudistetut säännöt

Puheenjohtajan palsta

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

Transkriptio:

Leinosten sukulehti 1-2010 Leinosen sukuseura 25 vuotta Leinosten sukuseuran ajatuksen liikkeelle laittajiin kuuluvat ainakin sukututkija Martti Siira, opetusneuvos Armas Leinonen ja hänen veljenpoikansa Oulun piispa Hannes Leinonen. Hanneksen poika Kestilän kirkkoherra Tapio Leinonen keskusteli asiasta Oulun maakunta-arkistossa niin ikään Leinosten sukututkimusta tehneen Oulun yliopiston professorin Tatu Leinosen (kuvassa keskellä) kanssa. Tapio orgsanisoi Leinosten sukuseuran perustavan kokouksen. Tapio otti yhteyttä Kuopiossa vaikuttaneeseen hovioikeudenneuvos Juuso Häikiöön, joka toimi perustavan kokouksen puheenjohtajaksi. Sukuseuran 10-vuotishistoria löytyy seuran nettisivuilta. Tämän lehden sivulla 9 on mainittu seuran historian toimihenkilöitä ja tapahtumia. Kuvassa perustavan kokouksen osanottajia 11.8.1985 Paltamossa. Tatun ja iloisen Tuulan takana eturivissä vasemmalta Petri ja Liisa Leinonen, Aune Ruuskanen, jonka takana Yrjö Leinonen ja Liisa Kärnä, ja Kaija Vanninen. Mutta kuka on edessä oikealla oleva nuori mies? www.leinoset.fi

LEINOSTEN SUKULEHTI 1-2010 LEINOSEN SUKUSEURA RY 3 Tervetuloa Lapualle 14.-15.8.2010 5 Sukujuhlan ohjelma 6 Sukukokouksen esityslista 7 Toimintakertomus 8 Tuloslaskelma ja tase 9 Leinosen sukuseura 1985-2010 11 Artturi Leinonen 12 Isäni Ville Henrik Leinonen 14 Retkiä suvun juurille 17 Eila ja Seppo Räisänen in memoriam 18 Onnittelut merkkipäivän johdosta 19 Kaksi apurahaa opiskelijoille OSOITTEENMUUTOKSET Lähetä postin osoitteenmuutoskortti (+sotu ja puh.) taloudenhoitajalle (osoite s. 19). Myös poisnukkuneiden kohdalla lähetä ilmoitus taloudenhoitajalle. Jos lehtesi on jäänyt tulematta, tarkasta taloudenhoitajalta, että osoitetietosi ovat varmasti oikein. ILMOITA TUOTTEISTASI SUVULLE Kerro yrityksestäsi ja tuotteistasi muille Leinosille! Ilmoitustilaa myy taloudenhoitaja. Ilmoitushinnat 85x60 mm 80 e 85x120 mm 150 e 175x120 mm 300 e 175x240 mm 600 e TOIMITA AINEISTOA SUKULEHTEEN Jäseniä pyydetään toimittamaan artikkeleita lehdessä jukaistavaksi. Leinosjutut ja ilmoitukset voit toimittaa suoraan lehden päätoimittajalle. Litoset Oy, Vaasa 2010 23. vuosikerta. ISSN 0786-2679. 2 Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. (Säännöt, 2 ) Sukuseura järjestää yhteisiä sukupäiviä, retkeilyjä, kerää ja arkistoi sukua koskevaa tietoutta, selvittää ja auttaa suvun jäseniä selvittämään suvun vaiheita sekä saattaa tutkimustyön tulokset jäsenten tietoon sekä harjoittaa sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa. Seura pitää luetteloa jäsenistään ja julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää sukulehteä. Sukuseuran jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka on sukuun kuuluvan aviopuoliso tai leski. (4 ) Seuran hallitus sivulla 19. LIITY JÄSENEKSI Jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun sukuseuran tilille Nordea Haukipudas 232118-2343 (ilmoita koko nimesi, osoitteesi ja sotutunnus). Jäsenmaksu vuodelle 2008 on 12 euroa ja ainaisjäsenmaksu 120 euroa. LEHDEN TOIMITUS Päätoimittaja Martti Häikiö Tehtaankatu 21 B 40, 00150 Helsinki martti.haikio@kolumbus.fi p. 050-5057140 Tuomas Honka, Lukkarinkatu 16, 96400 Rovaniemi, p. 040-835404 tuomas.honka@ulapland.fi

Leinosten sukukokous ja juhla Lapualla 14.-15.8.2010 Lapuan kristillinen opisto Siiriläntie 11-13 62100 LAPUA Leinosen sukuseura, Artturi Leinosen Seura ja Lapuan kristillinen opisto järjestävät kansanopistolla Leinosen sukutapaamisen 14. 15.8.2010. Tilaisuudessa kerrotaan kirjailija ja päätoimittaja Artturi Leinosesta, taidemaalari Paavo Leinosesta, Pohjanmaan Leinosista, valaistaan sukututkimuksen viimeaikaisia tuloksia, pidetään sukuseuran kokous sekä järjestetään opastettu kiertoajelu Etelä-Pohjanmaalla. Kaikki Leinosen suvun jälkeläiset ja muut historiasta kiinnostuneet henkilöt ovat tervetulleita sukutapaamiseen. Jo perjantaina 13.8. illansuussa on leppoisaa yhdessäoloa ja suvun tapaamista kansanopiston pihalla tai sateen sattuessa sisällä. Ilmoittautuminen 30.7. mennessä Ilmoittautumiset Liisa Manulle 050-352 0341 tai 06-433 2161, sukujuhlaohjelma & ateriat, HUOM. Myös ei-majoittujien ja ei-ruokailijoiden on ilmoittauduttava, jotta osataan varautua tilavarauksiin ja kuljetuksiin ym. Sukujuhlan hinnat Perjantai: iltapala 6 Lauantai: tulokahvi & pulla: 2,50 lounas Härmän kuntokeskuksessa: 18. Linja-autokuljetus Lapua Ylihärmä - Lapua, n 5-10 /henkilö. päivällinen Lapuan Kristillisellä Opistolla 15. Jokilaivaristeily & mehu 10. Sunnuntai: Lounas ja lähtökahvit 24. Majoitusvaraukset Kansanopisto kanslia puh. 06-433 9200 tai e-mail: opisto@lapuankro.net tai postitse yllä olevaan osoitteeseen. www.lapuankro.net Tiedustelut Sukuseuran hallituksen jäsen Liisa Manu, Luhtitie 2, 62100 Lapua, puh. 050-3520341. Toisena järjestäjänä on Lapuan musiikkiopiston yleisten aineiden opettaja Jaana Sarkkinen, jonka äiti Aune oli omaa sukua Leinonen, Paltamon Kiehimänvaaralta, Erkki Leinosen tytär. jaana.sarkkinen@saunalahti.fi Taiteilija Paavo Leinonen on maalannut Lapuan tuomiokirkon sisätilojen katto- ja lasimaalaukset 1927. Ilmestyskirjan 6. luvussa mainitut symboliset ratsastajat: valkoiset voittajaratsun, punaisen sodan vitsauksia kuvaavan ratsun, nälkäajan tumman ja kuoleman ja ruton hallavan ratsun. Lasimaalausta aiheina ovat mm. Temppelin esiripun repeytyminen ja kallioiden halkeaminen sekä evankelistojen siivekkäät symbolit. 3

4

Sukujuhlan ja sukukokouksen ohjelma 13-15.8.2010 Perjantai 13.8. Ilmoittautuminen ja majoittuminen Iltapala & yhteistä illanviettoa, mahdollisuus saunomiseen. Lauantai 14.8. 9.00 Sukuseuran hallituksen kokous 9-10 Ilmoittautuminen ja tulokahvit 10-10.15 Tervetuloa Lapualle. Leinosten sukujuhlan infotilaisuus. 10.30-12.00 Tutustuminen Kulttuurikeskus Vanha Paukku. Linja-auto opistolta. 12.00 Lähtö Ylihärmään Artturi Leinosen juhlaan. 12.30 Lounas, Härmän Kuntokeskus. 14.00 Artturi Leinosen juhla, Härmän Kuntokeskus, Lakeus-Sali. Ohjelma: Avaussanat Torvisoittoa Lausuntaa/otteita Artturi Leinosen näytelmistä Juhlapuhe. Professori Kari Hokkanen, Artturi Leinosen kansallisesta roolista Torvisoittoa, yhteislaulua Päätöskahveet 18.00 Päivällinen, Lapuan Kristillinen Opisto. 19.00 Jokilaivaristeily. Mahdollisuuksien mukaan tutustuminen Lapuan tuomiokirkkoon ennen jokilaivaristeilyä. Lapuan tuomiokirkossa Paavo Leinosen (1894-1964) maalauksia. Opiston läheisyydessä sijaitsee kaunis Jokilaakson puutarha. Sunnuntai 15.8. 9.30 Aamuhartaus Lapuan Kristillisellä Opistolla 10-12 Liisa Manu: Lapuan Leinoset Rovasti Tapio Leinonen: Leinosten keskeiset asuinpaikat, mistä nimet peräisin? Leinosten sukututkimusten näkymiä 12 Lounas 13 Leinosen sukuseuran sukujuhla ja vuosikokous. Kansaopistolla. Lähtökahvit Klemetti: Vilppulan urhojen muistolle Kytösavun aukeilla mailla Arvonta Sibelius: Soi kunniaksi Luojan Tämän jälkeen halukkaille mahdollisuus tutustua Artturi Leinosen suojeltuun kesäasuntoon, jonne kulttuurikeskuksesta autolla n. 10 min.matka. 5

KOKOUSKUTSU Leinosen sukuseuran varsinainen sukukokous pidetään Lapuan Kristillisellä Opistolla 15 elokuuta 2010 klo 13 Esityslista 1 Kokouksen avaus Rokarit Anu Haaviston johdolla 2 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kokousvirkailijoiden valinta 3.1. Puheenjohtaja 3.2. Sihteeri 3.3. Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 3.4. Kaksi ääntenlaskijaa Kuula, Toivo: Kansanlaulu Juhlaesitelmä: kehittämissuunnittelija, intendentti Teppo Ylitalo. Leiviskä, Helvi: Sonaatti pianolle op.14 4 Esitetään hyväksyttäväksi kokoukselle laadittu esityslista 5 Esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2009 toimintakertomus 6 Esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2009 tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. 7 Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2010-2011 8 Vahvistetaan talousarvioehdotus vuodelle 2010 9 Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle Erovuorossa ovat Tapio Leinonen Kurenpolvi ja Urpo Leinonen Paltamo. 10 Valitaan kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa. Varsinaisina tilintarkastajina ovat olleet Hannu Leinonen Oulunsalo ja Antero Leinonen Kello sekä varalla Veikko Leinonen Ristijärvi sekä edesmennyt Seppo Räisänen Espoo. 11 Päätetään vuoden 2010 jäsenmaksun suuruus. Kansansävelmä Lapualta V.A. Koskenniemen runoon On suuri sun rantas autius 12 Seuraava kokouspaikka ja aika Jäsenkehitys 13 Muut esille tulevat asiat 14 Kokouksen päättäminen 2005 2006 2007 2008 2010.03 Kunniajäsenet 0 0 0 0 0 Ainaisjäsenet 148 151 151 154 152 Vuosijäsenet/maksaneet 603 696 684/549 724/574 718/529 Nuorisojäsenet 3 3 3 3 3 Jäsenmaksu maksamatta 142 145 135 150 189 Os.tunt../*)eronnut/pas. 20 20/10 24/21/4 24/-/- Yhteensä 754 850 838 905 873 6

Toimintakertomus vuodelta 2009 Sukuseuran 24. vuosikokous pidettiin Kuusamon kansanopiston tiloissa 7-8.8.2009. Tutustumisiltaan suvun jäseniä osallistui noin 70 henkeä, sukujuhlaan- ja kokoukseen noin 150 jäsentä ja sunnuntain retkipäivään 75 suvun jäsentä. Sukuseuran esimies Tatu Leinonen avasi kokouksen lausuen kiitokset hienoista järjestelyistä toimikunnalle: Hilkka Patosalmi, Sirkka Häyhä, Tuomo Hänninen, Eila Ritola, Tarja Leinonen- Viinikka, Kaarlo Leinonen ja Kyösti Leinonen. Kansanedustaja ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tuomo Hänninen lausui Leinoset tervetulleeksi ja toivoi kaikkien viihtyvän Kuusamon upeissa maisemissa. Sukuseuran esimies professori Tatu Leinonen luennoi Leinosten asettumisesta Pohjois-Suomeen. Rovasti Tapio Leinonen kertoi sukututkimuksesta ja Leinosten tallennustilanteesta sukutietokantaan. Kehitysjohtaja Pertti Ervasti luennoi Leinosten sukuhaaroista Kuusamossa. Lopuksi pidettiin arpajaiset. Arpajaispalkintona oli suvun jäsenten lahjoittamia esineitä. Sunnuntaiaamu alkoi hartaustilaisuudella kansanopistolla, jossa puhui Tapio Leinonen. Retkikohteena oli Kuntivaara ja oppaana kiertoajelulla oli rehtori Jouni Alavuotunki. Arkistonhoitaja Tapio Leinonen, on jatkanut sukutietojen tutkimusta ja tallennusta Kainuun Leinosten, esimies Tatu Leinonen Tervolan, Kuusamon ja Hailuodon Leinosten osalta. Useat suvun jäsenet ovat mittavasti avustaneet sukuhaarojensa tietojen kokoamisessa. Tallennetut tiedot on vuosittain koottu cd:lle ja niitä on myyty seuran sukututkimustyön hyväksi á 30. Rahastonhoitaja Yrjö Leinoselta voi tilata sukuviirejä. Vuonna 2009 myytiin sukuviirejä 8 kpl, hintaan 25 ja pinssejä 30 kpl, hintaan 4. Kainuun Leinoset 1 kirja julkaistiin 9.12.2004 ja kirja on ollut myytävänä Kainuun kirja- ja paperikaupassa Paltamossa ja Suomen sukututkimusseuran kirjakaupassa Helsingissä. Kirjaa on myyty 2009 30 kpl. 7 Kainuun Leinoset 2 kirja julkaistiin 5.10.2008 ja kirjaa on 2009 myyty 26 kpl. Jäsenmaksu vuonna 2009 on vuosijäsenmaksu 12 ja ainaisjäsenmaksu 120. Sukuseuran taloudellinen tila on vakaalla pohjalla. Hallitus ja toimihenkilöt Sukuseuran hallitukseen kuuluu sääntöjen mukaan 11 jäsentä. Toimintakertomusvuonna hallitukseen ovat kuuluneet: Esimies Tatu Leinonen Oulu, varaesimies Tapio Leinonen Äänekoski, sihteeri Tarja Viinikka-Leinonen Kuusamo ja Marja-Liisa Kontkanen Vantaa. Hallituksen jäsenet Pekka Honka Oulu, Martti Häikiö Helsinki, Eija Leinonen Vaasa, Urpo Leinonen Paltamo, Juhani Leinonen Espoo, Matti Leinonen Vantaa, Tapio Leinonen Kurenpolvi ja Liisa Manu Lapua. Hallituksen jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja vuonna 2009 olivat erovuorossa Pekka Honka Oulu, Juhani Leinonen Espoo, Matti Leinonen Vantaa, Tatu Leinonen Oulu ja Marja-Liisa Kontkanen Vantaa. Pekka Honka, Juhani Leinonen, Matti Leinonen ja Tatu Leinonen valittiin uudelleen. Marja-Liisa Kontkasen tilalle valittiin Tarja Viinikka-Leinonen. Taloudenhoitaja Yrjö Leinonen Oulu, arkistonhoitaja Tapio Leinonen Äänekoski. Varsinaiset tilintarkastajat: Antero Leinonen Kello, Hannu Leinonen Oulunsalo ja varatilintarkastajat Veikko Leinonen Ristijärvi, Seppo Räisänen Espoo (k. 16.12.2009). Hallitus on kokoontunut kuluvana vuonna kaksi kertaa. Sukulehden päätoimittaja Martti Häikiö ja toimittajat Seppo Räisänen Espoo ja Tuomas Honka Rovaniemi. Verkkotoimittaja Tuomas Honka. Lehti on ilmestynyt kertomusvuonna kaksi kertaa. Sukuseuran sivut: www.leinoset.fi

Tuloslaskelma 2009 2008 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 5 010,30 22 911,00 Kulut -10 545,17-20 971,36 yhteensä -5 534,87 1 939,64 Varainhankinta Jäsenmaksutuotot 7 772,00 7 164,00 Saadut lahjoitukset 0,00 100,00 Tuotot yhteensä 7 772,00 7 264,00 Muu toiminta Kulut 0,00-345,60 Muu toiminta yhteensä 0,00-345,60 Tuotto-/kulujäämä 2 237,13 8 858,04 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 31,98 112,31 TILIKAUDEN TULOS 2 269,11 8 970,35 Tuloverot -589,97 0,00 YLIJÄÄMÄ 1 679,14 8 970,35 Tase VASTAAVAA 2009 2008 Vaihto-omaisuus 17 343,20 18 971,60 Myyntisaamiset 288,00 67,40 Siirtosaamiset 4 033,29 0,00 Rahat ja pankkisaam. 10 402,73 9 126,72 Yhteensä 32 067,22 28 165,72 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma 2 859,19 2 859,19 Toimintapääoma Arvonkorotusrahasto 10 345,32 10 345,32 Edellisten k yli-/alij. 14 961,21 5 990,86 Tilikauden ylijäämä 1 679,14 8 970,35 Oma pääoma yhteensä 29 844,86 28 165,72 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikaiset velat 2 222,36 0,00 Vieras pääoma yhteensä 2 222,36 0,00 Yhteensä 32 067,22 28 165,72 Sukuseuran perustavan kokouksen puheenjohtaja Juuso Häikiö ja sihteeri Tapio Leinonen Paltamossa 11.8.1985 8

Sukuseuran ensimmäinen hallitus. Edessä vasemmalta Ingrid Saaristo, Kauko Leinonen, esimies Juuso Häikiö, varaesimies Tatu Leinonen, Tauno Leinonen. Takana vasemmalta rahastonhoitaja Antero Leinonen, sihteeri Tapio Leinonen, Saara Leinonen, Eila Räisänen, Sauli Leinonen (?), Sinikka Metiäinen, Martti Siira ja Lauri Honka. Leinosen sukuseura 1985-2010 Sukuseura on perustettu 11.8.1985 Paltamossa. Kunniaesimies Häikiö Juuso, Kuopio 1995 2003 Kunniajäsenet Siira Martti, Oulu 1996 2004 Esimiehet Häikiö Juuso, Kuopio 1985 1995. Leinonen Tatu, Oulu 1995 Varaesimiehet Leinonen Tatu, Oulu 1985 1995. Leinonen Tapio, Äänekoski 1995 9 Hallituksen jäsenet Honka Lauri, Pudasjärvi 1985 1991. Honka Pekka, Oulu 1991 Häikiö Juuso, Kuopio 1985 1995. Häikiö Martti, Helsinki 1996 Kontkanen Marja Liisa, Vantaa 1995 2009. Kääriäinen Merja, Nurmijärvi 1987 1999. Leinonen Eija, Vaasa 1999 Leinonen Jorma, Paltamo 1986 2004 Leinonen Juhani, Espoo 1991 Leinonen Kauko, Kajaani 1985 1987 Leinonen Matti, Vantaa 1995 Leinonen Saara, Kajaani 1985 1991 Leinonen Sauli, Paltamo 1985 1986 Leinonen Tapio, Äänekoski 1993 Leinonen Tapio, Kurenpolvi 1986 Leinonen Tatu, Oulu 1985 Leinonen Tauno, Muhos 1985 2005

Leinonen Urpo, Paltamo 2004 Manu Liisa, Lapua 2005 Metiäinen Sinikka, Helsinki 1985 1986 Räisänen Eila, Hirvensalmi 1985 1996 Saaristo Ingrid, Perniö 1985 1993 Siira Martti, Oulu 1985 1995. Taloudenhoitajat Leinonen Antero, Kello 1985 2002 Leinonen Yrjö, Oulu 2002 Sihteerit Leinonen Tapio, Kestilä 1985 1992. Räisänen Eila, Hirvensalmi 1992 1995. Kontkanen Marja Liisa, Vantaa 1995 2009 Leinonen Viinikka Tarja, Kuusamo 2009 Tilintarkastat Leinonen Yrjö, Oulu 1985 1995. Tuulos Kirsti Orvokki, Oulu 1995 1999. Leinonen Tauno, Nurmes 1995 1999. Blomqvist Paavo, Paltaniemi 1999 2004 Leinonen Hannu, Oulunsalo 1999 Leinonen Antero, Kello 2004 Varatilintarkastajat Leinonen Paavo, Oulu 1985 1995 Blomqvist Paavo, Paltaniemi 1985 1999 Leinonen Hannu, Oulunsalo 1995 1999 Leinonen Veikko, Ristijärvi 1999 Leinonen Yrjö, Oulu 1999 2002 Leinonen Antero, Kello 2002 2004 Räisänen Seppo, Espoo 2004 Sukulehden päätoimittajat Räisänen Seppo, Espoo 1986 2002. Häikiö Martti, Helsinki 2002 Lehden toimittajat Räisänen Eila, Hirvensalmi 1986 1997 Räisänen Seppo, Espoo 1986 2009 Leinonen Juhani, Espoo 1992 Leinonen Eija, Vaasa 1999 2005 Honka Tuomas, Rovaniemi 2003 Verkkotoimittaja Honka Tuomas, Rovaniemi 2008 Sukuseuran sääntömääräiset vuosikokoukset ja osanottajamäärät 11.8.1985 Paltamo, Paltaniemi 250 17.8.1986 Paltamo, Mieslahti 200 2.8.1987 Helsinki, Hospiz 150 7.8.1988 Oulu, Linnanmaa 150 5.8.1989 Kuopio, Puijon Sport 77 12.8.1990 Mikkeli, Seurakuntatalo 112 10.8.1991 Punkaharju, Retretti 36 9.8.1992 Ylihärmä, Kuntoutuskeskus 72 8.8.1993 Vaala, Rokuan kuntoutuskeskus 133 18.6.1994 Laukaa, Peurungan kuntoutumis ja liikuntakeskus 69 6.8.1995 Joensuu, Kimmel 69 4.8.1996 Espoo, Matinlahti 67 3.8.1997 Kestilä, Seurakuntakoti 140 2.8.1998 Imatra, Valtionhotelli 92 15.8.1999 Paltamo, Kainuun opisto 130 6.8.2000 Iisalmi, Runnin kylpyllä 103 5.8.2001 Oulu, Pohto 88 31.8.2002 Järvenpää, Järvenpäätalo 123 20.9.2003 Rovaniemi, Best Western 73 15.8.2004 Lahti, Kansalaisopisto 68 14.8.2005 Vaasa, Academill 58 12.8.2006 Helsinki, Lähetystalo 103 12.8.2007 Paltamo, Mieslahti 110 10.8.2008 Mikkeli, Otavan opisto 82 8.8.2009 Kuusamo, kansanopisto 150 15.8.2010 Lapua, kristillinen opisto Osallistujamäärissä ovat sääntömääräisen kokouksen osallistujalistaan nimensä kirjoittaneet. Leinosen sukuseura ry.n viiri ja rintamerkki 9.8.1992 perustettu työryhmä. jäseninä Pekka Honka, Tatu Leinonen ja Martti Siira. Sukuviirissä on veranvihreällä pohjalla riimukirjoitusten L-kirjain symbolisoimassa Lei- 10

nosten luku- ja kirjoitustaitoa jo keskiajalta asti. Rukiintähkät L-kirjaimen ympärillä kuvaavat perin suomalaista ruiskulttuuria. Rintamerkkinä on rukiintähkien ympäröimä riimukirjainten L. Sukuseuran jäsenilleen myöntämät numeroidut sukuviirit 1. 7.8.1993 Leinonen Tauno, Muhos 2. 7.8.1993 Leinonen Antero, Haukipudas 3. 28.6.1994 Leinonen Tapio, Kestilä 4. 6.8.1995 Kontkanen Marja Liisa, Järvenpää 5. 5.5.1995 Leinonen John M., Michigan, USA 6. 6.8.1995 Häikiö Juuso, Kuopio 7. 4.8.1996 Siira Martti, Oulu 8. 21.9.2008 Leinonen Tatu, Oulu Sukuseuran jäsenilleen myöntämät kunniakirjat 1. 6.8.1995 Häikiö Juuso, Kuopio 2. 11.11.1996 Siira Martti, Oulu Artturi Leinonen Artturi Aleksanteri Leinonen (15.12.1888-26.2.1963) oli opettaja, sanomalehtimies, poliitikko ja tuottelias kirjailija. Hän toimi kansakoulunopettajana Töysässä ja synnyinseudullaan Ylihärmässä 1911-1929 ja sen jälkeen lähes 30 vuotta sanomalehti Ilkan päätoimittajana Vaasassa 1929-1958. Ensimmäisen maailmasodanaikana Leinonen osallistui jääkärien värväykseen, joutui santarmien pidättämäksi ja istui vankilassa Vaasassa ja Venäjällä 1916-1917. Hän otti osaa vapaussodan valmisteluihin ja toimi sittemmin ylipäällikön esikunnassa ja rintamajoukoissa. 1920-luvun lopulla Leinonen lähti mukaan kotimaakuntasa oikeistoradikaalin polittiiseen toimintaan, mutta kääntyi pian liikehdinnän jyrkäksi vastustajaksi. Hän oli maalaisliiton kansanedustaja 1936-1939 ja 1941-1945, puoluehallituksen jäsen 1931-1963 ja toimi Etelä-Pohjanmaan suojeluskunta- ja nuorisoseuratyön johdossa. Artturi Leinosen laaja kirjallinen tuotanto sisältää romaaneja, näytelmiä, runoja sekä pakinoita. 3. 12.8.2006 Leinonen Tatu, Oulu 4. 12.8.2006 Leinonen Tapio, Äänekoski 5. 12.8.2006 Häikiö Martti, Helsinki 6. 12.8.2006 Leinonen Eija, Vaasa Sukuseuran myöntämät apurahat 1. 12.8.2006 Nyqvist Niko, Tampere 2. 12.8.2006 Puikko Janne, Oulu 3. 12.8.2007 Leinonen Pekka, Helsinki 4. 12.8.2007 Leinonen Suvi, Rovaniemi 5. 10.8.2008 Kukkonen Helena, Helsinki 6. 10.8.2008 Tapio Tarja, Jyväskylä 7. 15.8.2010 Leinonen Jani, Oulu 8. 15.8.2010 Leinonen Jussi, Tampere Sukuseuran julkaisemat kirjat Kainuun Leinoset 1 Kainuun Leinoset 2 Artturi Leinosen seura 9.12.2004 Paltamo 5.10.2008 Kestilä Seura perustettiin 15.12.1976, Leinosen syntymäpäivänä. Seuran kotikunta on Ylihärmä. Seuran tarkoituksena on ennen muuta Leinosen kirjalliseen tuotantoon ja kaikkeen muuhun hänen elämäntyöhönsä kohdistuvan kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen ja tuotannossa ilmenevien arvojen tutkiminen ja tunnetuksi tekeminen. Kotisivu: www.artturileinonen.fi 11

Isäni Ville Henrik Leinonen Tervaskanto Tervolasta Kookas, ryhdikäs mies astuu vaimonsa kanssa lestadiolaisten kokoushuoneeseen Oulussa. Molemmat ovat yli 65-vuotiaita. Eletään 1930- luvun alkua. Lähes kaikki salissa istuvat tuntevat heidät ja seuraavat katseellaan kuinka mies johdattaa vaimonsa penkkiin istumaan. Mies oli isäni Ville Henrik Leinonen ja nainen hänen ensimmäinen vaimonsa Maria Eufemia, omaa sukua Jurva. Heidän kulkuaan oli seurannut myös eräs 33- vuotias tummatukkainen, vakavailmeinen nainen, joka useimmiten istui ystävättärensä kanssa kokoushuoneessa. Kului vuosi, pari. Eräänä iltana mies ilmestyi saliin yksinään. Vaimo oli yllättäen kuollut aivoverenvuotoon. Ilmeisesti isäni oli pannut merkille naisen, koska eräänä iltana hän meni naisen viereen istumaan, esitteli itsensä ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen he tapasivat seuroissa useasti. Nainen oli äitini Alina Sofa Ruuska. Eikä aikaakaan kun isäni kosi häntä, vannoutunutta vanhaa piikaa niin kuin äitini myöhemmin minulle kertoi. Itse kosintatilanteeseen isä oli varautunut huolella: esitellyt talonsa ja omaisuutensa, todeten, että minä ymmärrän, ettet sinä ihan köyhää miestä huoli ja vielä lisännyt, että terveydentilassa hänellä ei ole mitään vikaa. Puoli vuotta oli kulunut heidän tutustumisestaan, kun 35-vuotias äitini ja lähes 70-vuotias isäni vihittiin avioliittoon 1932. Heinäkuussa 1933 syntyi veljeni Olli ja minä seuraavan vuoden heinäkuussa. Ville unohtui matkasta Tervolassa vuonna 1863 syntynyt isäni oli 5-lapsisen, maataloutta harjoittaneen perheen keskimmäinen. Vuonna 1867 Suomessa alkoivat ankarat hallavuodet. Kun isäni perhe näki tilanteen vain pahenevan, katsottiin parhaaksi lähteä Ruotsin puolelle. Lähdön on täytynyt olla kaoottinen ja äkkinäinen, koska tuolloin 4-vuotias Ville-poika oli jäänyt matkasta pois. Kun isäni aikoinaan kertoi meille tähän liittyvistä kipeistä asioista, hän kertoi pojasta joka sekasorron keskellä oli jäänyt yksin kotiseudulleen. Poika eli isäni oli kuitenkin neuvokas: hän meni taloihin tekemään pikku töitä, sai yösijan, ruokaa ja pärjäili kunnes perhe tilanteen kohennuttua palasi takaisin. Ihmetys ja ilo oli suuri: oletko sinä elossa! Tästä pojasta kasvoi henkisesti ja fyysisesti vahva, rohkea ja päättäväinen mies. Pojan vartuttua nuorukaiseksi hän meni sepän oppiin ja valmistui sepäksi. Oman pajan perustettuaan hänet tunnettiin erittäin taitavana seppänä. Hänen pajastaan kehkeytyi kylän kokoontumispaikka. Koska isä kuului sukuun, jossa monet olivat luonteeltaan voimakkaita ja hurjiakin, päätteli hän jo nuorena miehenä yhden kerran itsensä humalaan juotuaan että huono on juoppojen tie, sitä tietä minä en kulje. Lestadiolaisuus tarjosi hyvän tavan varmistaa kaidalla tiellä pysymisen. Tosin hän kertoi toisena vaihtoehtona harkinneensa liittymistä Pelastusarmeijaan, koska he kuten hän sanoi auttoivat hädässä olevia lähimmäisiä. Hänen lestadiolaisuutensa oli maltillista, kirkossa myös käytiin eikä hän hyväksynyt toisiin uskontokuntiin kuuluvien ihmisten tuomitsemista. Isä ryhtyi maanviljelijäksi sepän toimen ohella ja osallistui mm. kunnallislautakuntaan ja kirkkoneuvostoon. Ensimmäisestä avioliitostaan hänellä oli tytär Hellin, joka meni nuorena naimisiin liminkalaisen maanviljelijän, Jaakko Arvonollin kanssa. Heillä oli lähes 400 hehtaarin tila ja heille syntyi viisi lasta. Isäni jäätyä leskeksi puolisostaan Hellin ehdottanut, että tämä muuttaisi Liminkaan heidän tilalleen asumaan. Ehdotus ei pirteälle lähes seitsemänkymppiselle isälle ollut mieluinen. Hän olikin leikkisästi todennut tyttärelleen, että sinä haluaisit minut pirtin nurkkaan päreitä vuolemaan siihen minusta ei ainakaan vielä ole. 12

Sen sijaan hän oli uutta avioliittoa suunnitellessaan järjestänyt tyttärensä perintöasiat kuntoon. Tytär ei ollut erityisen ilahtunut isänsä avioliittoaikeista, niinpä suhteet uuteen perheeseen eivät olleet ongelmattomat myöhemminkään. Surullista oli, että Hellin kuoli 41-vuotiaana 1940-luvulla Suomessa riehuneeseen lentävään keuhkotautiin. Muutto Ouluun Ville, Olli 2 v., Elsa-Maija 1 v. ja Alina Leinonen vuonna 1935. 13 65 vuotta täytettyään isä oli myynyt maatilansa Tervolassa ja muuttanut Ouluun mistä hän oli ostanut suuren puutalon Rauhanlinna nimeltään laajoine pihoineen ja istutuksineen. Talo sijaitsi Oulun pohjoispäässä. Mentyään uusiin naimisiin ja perustettuaan perheen isä myi Rauhanlinnan ja osti Oulun etelälaidalta, Torikadun päästä samaan pihapiiriin kuuluneet kaksi taloa. Toinen talo oli puutalo, jossa oli mm. ruoka- ja sekatavarakauppa, toinen oli kolmikerroksinen kivitalo, ainoa kerrostalo koko eteläisessä kaupunginosassa siihen aikaan. Lisaksi hän osti kadun toiselta puolelta laajan nurkkatontin ja talon, jossa oli kahdeksan kahden huoneen huoneistoa. Parhaimmillaan hänellä oli taloissaan 24 vuokralaisperhettä ja vaikka vuokrat olivat pienet tuohon aikaan laitakaupungilla, oli se tulolähde nelihenkiselle perheellemme. Etenkin kun isä, edelleen reippaana, terveenä ja osaavana miehenä hoiti ne moninaiset tehtävät, mitä talojen ylläpito edellytti. Aika pian hän kuitenkin myi kadun toisella puolella sijainneen kiinteistön ja keskittyi hoitamaan kahta taloaan ja nuorta perhettään. Isällä oli pitkä, harmaa parta. Kerran heidän kulkiessaan kaupungilla lapsiensa kanssa, oli vastaan tullut poika kysynyt äidiltään, että onko tuo setä joulupukki. Silloin äidin mitta oli täysi: isä meni parturiin ja leikkautti parran pois. Viikset hän piti elämänsä loppuun saakka. Isäni ja äitini ehtivät elää yhdessä 14 onnellista vuotta, kunnes isä eräänä erittäin liukkaana joulukuisena päivänä kaatui kadulla ja löi takaraivonsa maahan. Hän pystyi vielä itse tulemaan kotiin, mutta meni siellä tajuttomaksi ja vietiin sairaalaan. Hän oli kaksitoista päivää tajuton ja kuoli joulupäivänä klo 12 vuonna 1946. Hän olisi parin kuukauden kuluttua täyttänyt 84 vuotta. ELSA-MAIJA AF ENEHJELM

Retkiä suvun juurille Vuosi 2009 on ollut todellinen sukutapaamisten vuosi, erilaisilla henkilömäärillä ja erilaisilla aiheilla on ollut tapaamisia. Näissä pienissä sukutapaamisissa kokoonpano vaihtelee, kaikille ei aikataulut sovi aina, mutta voi osallistua seuraavalla kerralla. Tapaamiset ovat olleet hyvin antoisia ja nyt haastankin sukuseuran jäsenet järjestämään omissa sukuhaaroissaan pienimuotoisia tapaamisia. Kevään aikaan oli syntymäpäiviä, rippijuhlia ja sitten olivat vuorossa lakkiaiset, joiden jälkeen pääsimmekin sisarusten ja serkkujen tapaamiseen. Siinä muistelimme lapsuudentapahtumia ja yhteisiä kommelluksia, kuin myös sitä, että toiset serkut vain jäivät vieraammaksi ja toisten kanssa oli enemmän tekemisissä. Jokaisella oli omat muistonsa tapahtumisista ja vähän erilaiset mielikuvat myös vanhemmista suvun jäsenistä. Tämän seurauksena päätimme lähteä tutustumaan edellisen sukupolven syntymäpaikkoihin. ollut kiirettä. Juhan lapset olivat innokkaita ja malttamattomia mutta luulen että isä oli yhtä innokas, vaikka puhui vähemmän. Vaaran alla tulimme vanhalle ajouralle ja ylitimme yhden puronkin toisiamme auttaen. Vaaran alla kasvoivat mustikat, joita voi poimia kourallisen matkaevääksi. Mustikkamaastosta tulimme pian suonreunaan ja ympärillemme avartui metsäisiä vaaroja ja hakkuuaukio. Oli tilaa katsella minne päin tästä jatkaisimme. Oppaamme lähti edeltä etsimään polkua. Hänellä oli aavistus missä päin kuru sijaitsisi, mutta aivan varma hän ei paikasta ollut. Taimiston läpi vaelsimme ja pysähtelimme vadelmapensaiden kohdalla maistelemaan kypsiä marjoja. Retki muistoihin Isä oli jo monta kertaa puhunut käynnistä lapsuudenkotinsa maisemissa. Lähdimme Kiihtelysvaaraan heinäkuisena aamuna. Aini ja Keijo tulivat Tohmajärveltä, Isä Aarne, Marja-Liisa ja Reijo, isän siskontyttäret Vilma-Sinikka ja Kyllikki Pyhäselästä sekä Kyllikin poika Juha ja Paula kahden lapsensa Paavon ja Pauliinan kanssa tulivat Joensuusta. Meitä oli aikamoinen porukka. Oli lämmintä, aurinko paistoi ja tuuli huokaili hiljaa. Isän muistelema polku vanhan myllynkiven luo oli kadonnut jo aikapäiviä sitten. Maisema oli muuttunut niin, ettei polun paikkaa enää löytynyt. Oppaaksemme lähti lähellä asuva Reijon serkku Anja Turunen, joka palasi juuri mustikasta. Niin lähdimme laskeutumaan vaaralta vadelmapensaiden välistä hämärään metsään. Vadelmat olivat kypsiä ja makeita, eikä meillä Kivellä Aarne, Helvi, Eino ja Tyyne Leinonen. 14

Kiven edessä Aarne Leinonen, Vilma-Sinikka Kinnunen, Paavo ja Pauliina Martikainen. Kurun pohjalla Juha Martikainen. Metsän reunasta alkoi kurun pää. Sammalien alla kyse on noin 200 metriä pitkästä kivilaatasta joka on jääkauden aikana haljennut keskeltä kahtia muodostaen kymmenisen metriä syvän kurun. Paikka oli ollut isän mieluisimpia leikkipaikkoja. Hänellä on kuva, jossa hän 4-vuotiaana istuu kivellä sisarusten Einon, Helvin ja Tyynen kanssa. Nyt 87-vuotiaana hänestä on kuva Juhan alle kymmenvuotiaiden lasten kanssa. Kivi on sama, mutta maasto ympärillä on muuttunut. Paikan erityisenä ihmeenä on valmiiksi hakattu myllynkivi, joka jostain syystä on jäänyt kurun reunalle. Se on melkein puolitoistametriä halkaisijaltaan ja puolen metrin paksuinen myllynkivi. Kukaan ei tiedä, miksi se on keskellä metsää, isän kertoman mukaan se on ollut siinä jo kauan ennen hänen syntymäänsä. Isä istui tovin puoliksi maahan painuneella myllynkivellä muistellen mitä lie muistellut. Hän kertoi hakanneensa veljensä Einon kanssa nimensä etukirjaimet kurun vastapäiseen suoraan reunamaan. Juha laskeutui kuruun ja löysi kuin löysikin kivestä kirjaimet A ja E. Kaiverrus oli kivessä säilynyt yli 80 vuotta. Kurua oli käytetty piilopaikkana viranomaisilta ja olipa kurussa poltettu salaa pontikkaakin, savu ei paljastanut keittopuuhia kurun korkeiden 15 seinämien vuoksi. Päätimme oikaista metsän poikki suoraan isän entiseen kotipihaan. Se oli virhe, sillä tiheässä lehtomaisessa metsässä harhauduimme suunnasta. Harhailimme puiden välissä jonkin aikaa, kunnes palasimme lähes samaan paikkaa josta olimme lähteneet. Loppumatka oli isälle rasittava, eikä hän enää halunnut tulla katsomaan sisältä lapsuudenkotiaan vaan mieluummin levähti Keijon seurassa. Me toiset lähdimme tutustumaan entiseen Leinosten taloon, joka oli aikanaan toiminut majatalona Kiihtelysvaaran keskustassa. Talo sijaitsee mäen päällä ja näköala pihalta oli upea. Talon nykyiset omistajat esittelivät taloa. Jotain isän lapsuudenajoista oli muuttunut, ulko-ovi ja eteinen olivat sijaansa muuttaneet. Isän kertoman mukaan majatalon vieraat olivat käyneet katsomassa kurua, niin että sinne oli ollut selvä polku. Oli mielenkiintoista tutustua isän lapsuudenkotiin, aikaisemmin olin nähnyt sen vain ulkoa päin. Ihmettelimme tuvan suurta kokoa. Kyllikki-serkun kertomaa isoa uunia ei ollut enää jäljellä. Uuden uunin kohdalla Kyllikki kertoi metsäherrojen palkanmaksusta työmiehille tuvassa. Työnjohtaja oli sanonut nimen ja henkilö

oli sanonut kyllä ja noutanut palkkarahansa, aikansa seurattuaan Kyllikkikin oli sanonut kyllä ja metsäherra oli antanut Kyllikille palkan, jolla tämä oli ostanut rusettinauhat hiuksiin ja lakerikengät, Kyllikistä näki, että hän palasi ajassa onnelliseen lapsuuteen, jolloin oli käymässä isovanhempiensa Antti ja Iida Leinosen luona. Reijon serkku tarjosi kahvia, jäätelöä ja tuoreita mansikoita, hänen vanhempansa olivat paikalla myös ja siinä yhdessä kävivät 60-80 vuoden takaisia asioita läpi, meidän nuorempien kuunnellessa ja yrittäessä painaa mieleen. Kävimme myös myöhemmässä asuinpaikassa Vaaranpäässä. Taloa oli vaikea löytää tien ruohottumisen takia, mutta löytyihän se kartan ja hakemisen jälkeen. Paikka on ollut autiona aika kauan ja talo oli ajan haperoima, mutta pihalla kasvoi yli metrin mittaiset ukonhatut ja perinteisiä kestäviä perennoita. Istutusmuodot olivat vielä nähtävissä ja voi hyvin kuvitella minkä näköinen pihapiiri on ollut talon olessa asuttu. Sadekuuron tullessa lähdimme ajamaan pikkuhiljaa kotia kohti. Retki kesti koko päivän. Päällimmäisenä ajatuksena oli, että hienoa kun saimme tämän aikaiseksi, meidän nuorempien vuoksi, mutta ennenkaikkea vanhempien jäsentemme vuoksi. Näin he saivat osan lapsuuttaan takaisin ja me uusia muistoja vaalittavaksi. AINI VEPSÄLÄINEN MARJA-LIISA KONTKANEN Reijo Kontkanen, Keijo Vepsäläinen, Paula ja Pauliina Martikainen, Aini Vepsäläinen, Marja-Liisa Kontkanen, Anja Turunen, 16

Eila ja Seppo Räisänen in memoriam Selvin muistikuva, joka Seposta ja Eilasta tulee mieleeni on se, että he toimivat yleensä aina yhdessä. Oli kysymys työstä tai vapaa-ajasta, heidät kohtasi useimmiten samaan hiileen puhaltavana parina. Tietysti lukuun ottamatta niitä vain suvun miesten kevät- ja syysretkiä Oulujärven saareen, jotka olivat pyhitetty kalastukseen ja sinisten ajatusten tuottamiseen, joilla halusimme saattaa kaaosmaisen maailman uudelleen oikeille raiteille illan hämärässä ja takkatulen lämmössä. Opin paremmin tuntemaan heidät ostettuamme tontin Espoon Jupperista. Ensin kesäasukkaana 50-luvulla ja myöhemmin rakennettuamme talon, jolloin muutimme pois Helsingin kantakaupungista 60-luvun alussa. Seppo ja Eila olivat muuttaneet uudisrakennukseensa jo muutamaa vuotta aikaisemmin ja olivat naapureitamme tien toisella puolella. Eila oli serkkuni isän puolelta ja Kalle sedän, isäni Saulin vanhemman veljen tytär. Seppokin oli kaukaisempi sukulainen isän puolelta. Läheinen naapuruus ja sukulaisuus luonnollisesti antoivat aiheen läheiselle kanssakäymiselle ja jota yhdisti vielä suvun yhteinen perintöpaikka Oulujärven Palosen saaressa. Perintöpaikan asioiden hoito yhdessä suvun muiden jäsenten kanssa, joita niinikään oli asettunut asumaan Jupperiin vuosien kuluessa on muodostanut säännöllisten sukutapaamisten sarjan jo 40-vuoden ajan. Seppo ja Eila olivat todellisia kotiseutuihmisiä. He liittyivät jo varhain alueen omakotiyhdistykseen ja toimivat molemmat aktiivisina ja näkyvinä jäseninä 60-luvulta alkaen. Autourheilussa suunnistus ja tarkkuusajo ja rallien seuraaminen oli heitä molempia yhdistävä tekijä ja Sepol- la shakki oli rakas harrastus. Muistan monet tiukat matsit hänen kanssaan ja joskus saatoin jopa yllättää hänet, mutta yleensä hän kyllä voitti. Molemmat olivat hyvin ulospäin suuntautuvia ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevia. He olivat liikeihmisiä ja yrittäjäluonteita. Kiinteistövälitys Livson&Kni käytti heidän osaamistaan ja oman tili-ja isännöitsijätoimiston perustaminen perheyrityksenä myöhemmin toi laajan asiakaskunnan heille. Myös itse sain heidän tili-ja neuvontapalvelujaan käyttää 18- vuoden ajan. Molemmat toimivat omalla sarallaan aktiivisena aina kohtalokkaaseen Laukaan onnettomuuteen asti. He olivat molemmat lähes samanikäisiä ja olisivat viettäneet 80-vuotis syntymäpäiviään ensi kesäkuussa varmaan samana päivänä yhdeksän päivän ikäerosta huolimatta. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Yhdessä he elivät ja yhdessä he saivat siirtyä ajasta ikuisuuteen. PERTTI LEINONEN Pertin muistopuhe pidetty Espoon Jupperissa 16.1.2010. Eila oli Pertin serkku isän puolelta ja Seppo myös vähän kaukaisempi sukulainen samalta isälinjalta. He olivat naapureita tien toiselta puolelta. Sukuseuramme pitkäaikaiset aktiiviset jäsenet Eila ja Seppo Räisänen menehtyivät auto-onnettomuudessa Laukaassa 16.12.2009. Heidät haudattiin Espooseen. Sukuseuraa edustivat rovasti Tapio Leinonen ja Eilan seuraaja seuramme sihteerinä Marja-Liisa Kontkanen. 17

Onnittelut merkkipäivän johdosta 85 vuotta Laine, Eelis PALTAMO 16.8.1925 Saari, Marjatta NOKIA 17.10.1925 Immonen, Maija KAJAANI 26.10.1925 80 vuotta Leinonen, Jorma PALTAMO 12.7.1930 Leinonen, Tauno HYVINKÄÄ 22.7.1930 Leinonen, Anna-Liisa MELALAHTI 31.8.1930 Honka, Esteri ROVANIEMI 22.9.1930 Kallio, Annikki ROVANIEMI 14.10.1930 Eskelinen, Juho Taavetti VIEREMÄ 3.11.1930 Valavuori, Salme KOKKOLA 11.12.1930 75 vuotta Keränen, Irja KONTIOMÄKI 13.7.1935 Sahari, Suoma Kaarina JOENSUU 21.7.1935 Leinonen, Olavi Väinö TURKU 12.8.1935 Seppänen, Anja JOENSUU 16.8.1935 Leinonen, Pentti Antero LAPPEENRANTA 19.8.1935 Häikiö, Antti NOKIA 8.9.1935 Nissinen, Anneli Ritva RUNNI 8.9.1935 Karhunen, Rauni KIIHTELYSVAARA10.9.1935 Nieminen, Raili VAMMALA 19.10.1935 70 vuotta Leinonen, Paavo Sakari MANAMANSALO 5.7.1940 Huotari, Liisa Anneli SOTKAMO 25.7.1940 Leinonen, Matti VANTAA 21.8.1940 Leinonen, Unto SALO 28.8.1940 Leinonen, Elvi KAJAANI 29.9.1940 Mulari, Sisko KAJAANI 30.9.1940 Leinonen, Veikko Juhani MIESLAHTI 26.11.1940 Leinonen, Jouko Matias KAJAANI 9.11.1940 Huilla, Pirkko Tellervo SIIKAINEN 8.12.1940 60 vuotta Salonen, Riitta Maria ORIVESI AS 19.7.1950 Leinonen, Juha HELSINKI 14.8.1950 Leinonen, Toivo Juhani VARKAUS 24.8.1950 Kraskoff, Marjatta ESPOO 6.9.1950 Ticklen, Marjatta PERNIÖ 6.9.1950 Leinonen, Tuomo TAIVALKOSKI 5.12.1950 50 vuotta Kiiski, Marja-Liisa VIRTTAA 27.6.1960 Leinonen, Olli JYVÄSKYLÄ 5.7.1960 Peltonen, Helena IMATRA 7.7.1960 Viiala, Sirkka KANGASALA 22.7.1960 Ruotsalainen, Kaiho HELSINKI 8.8.1960 Leinonen, Sirpa Helena KAJAANI 5.9.1960 Leinonen, Veijo Olavi TAMPERE 27.10.1960 Niskanen, Veikko RUNNI 1.11.1960 Erkkilä, Leena KEMINMAA 18.12.1960 Leinonen, Jarmo JÄRVENPÄÄ 31.12.1960 18

Leinosen sukuseuran hallitus Esimies Professori Tatu Leinonen, Tuulastie 13 A 6, 90550 Oulu, 08-5546665, fax 08-5532026, 044-5546669 tatu@me.oulu.fi Varaesimies, suvun arkistonhoitaja Rovasti Tapio Leinonen Päiväkunnaantie 2 D 7, 44120 Äänekoski, 0400-155425 tapioleinonen@kolumbus.fi Sihteeri Tarja Leinonen-Viinikka, Vuotungintie 101, 93600 Kuusamo, 040-7701380 tarja.leinonen-viinikka@pp.inet.fi Taloudenhoitaja Yrjö Leinonen, Rautatienkatu 42 A 24, 90120 Oulu, 044-5350701, yrjo@yrjoleinonen.fi Eija Leinonen, Koulukatu 3-5 B, 65100 Vaasa, 050-5902159, eija.leinonen@reaktori.net Martti Häikiö, yhteystiedot sivulla 2. Pekka Honka, Lattapojantie 8, 90650 Oulu, 08-5303424, 040-5632606, pekka.honka@pp.inet.fi Urpo Leinonen, Härköläntie 10, 88300 Paltamo, 08-871379, 0400-891148, urpo.leinonen@lahivakuutus.fi Juhani Leinonen, Hauenkalliontie 6 A, 02170 Espoo 09-4524272 Matti Leinonen, Oritie 3 C 29, 01200 Vantaa, p/fax 09-8766098, 050-5224298, mleinon4@welho.com Tapio Leinonen, Haajaistentie 650, 74590 Kurenpolvi 017-740125, fax 017-718336, 0400-574241 tapio.leinonen@pp2.inet.fi Liisa Manu, Luhtitie 2, 62100 Lapua, 050-3520341 liisamanu@luukku.com Kaksi apurahaa myönnetty opiskelijoille Leinosen sukuseuran hallitus on päättänyt myöntää kaksi 250 euron opiskeluapurahaa seuraaville henkilöille: Yo Jani Leinonen s. 1987 opiskeluun Diplomi-insinöörin tutkintoa varten Oulun yliopistossa. Pääaineena on rakennesuunnittelu ja arvioitu valmistumisvuosi 2012. Lääketieteen lisensiaatti Jussi Leinonen s.1983 opiskeluun lääketieteen tohtorin tutkintoa varten Tampereen yliopistossa. Tutkimus käsittelee sydämen kantasoluhoitoja. Tutkimustyö tehdään Jerusalemissa Israelissa. Apurahaa haki neljä henkilöä. 19

OSTA ITSELLESI TAI LAHJAKSI SUKUKIRJA! Kainuun Leinoset 2 Melalahden Leinolan n:o 12 Leinoset Matti Paavonpoika Leinosen (1710-1764) jälkeläiset HUOM! TARJOUSHINTA Leinosen sukuseuran toinen teos Kainuun Leinoset 2 on jatkoa edelliselle sukukirjalle. Sukuhaaran kantaisä on Matti Paavonpoika Leinonen (1710-1764), joka oli Melalahden Leinolan n:o 12 isäntä. Kirjan sukutaulut käsittävät hänen jälkeläisiään yhteensä noin 14 500 henkeä. Sukutaulujen edellä on esitelty suvun kantatalo Leinola n:o 12, joka isossajaossa sai nimekseen Paavola ja numeroksi 4 sekä Matin jälkeläisten päähaarat asuinpaikkoineen. Muutamat yleisluontoiset artikkelit on tarkoitettu auttamaan perehtymistä Kainuun Leinosten asuinseutuihin. Lisäksi kirjassa on 12 henkilöartikkelia. Kirjaan on kootu kuvia Leinosista ja heidän asuttamistaan taloista. Kirja sisältää myös lähdeluettelon ja henkilöhakemiston. Kirjassa on noin 800 sivua. Hinta 48 e. Osta myös 1. osa, 48 e. Kirjaa saa Kainuun kirja- ja paerikauppa, Puolangantie 12, 88300 Paltamo, puh 08-871025. verkkokauppa www.kainuunkirja.net Sukukirjat kuuluvat jokaisen Leinosen kirjahyllyyn! SUVUN TUNNUKSET Hieno tapa muistaa suvun jäsenten merkkipäiviä on hankkia Leinosten pöytäviiri. Rintamerkki (halkaisija 12 mm) kuuluu jokaisen sukuseuran jäsenen ja sukuun kuuluvan rintaan. HINNAT pöytäviiri 25 e rintamerkki 4 e suku-cd 30 e TILAUKSET Taloudenhoitaja Yrjö Leinonen (tiedot sivulla 19)